ARMENIA SILLOIN JA NYT

ARMENIA SILLOIN JA NYT

Neuvostoliiton aikaan Kaukasia oli suosittu ja ennen kaikkea edullinen matkakohde. Neljännesvuosisata sitten osallistuimme talviseen kiertomatkaan, jossa käytiin kaikissa kolmessa Kaukasian neuvostotasavallassa. Ajat kuitenkin muuttuivat, Neuvostoliitto hajosi ja Kaukasian tasavallatkin itsenäistyivät. Syyskesällä 2009 tutustuimme uudelleen Armeniaan, Kaukasian tasavalloista mielenkiintoisimpaan. Ja myönnettävä on, että muukin oli muuttunut kuin vuodenaika.

Tämän päivän Kaukasia on kuin ruutitynnyri. Venäjään kuuluva Pohjois-Kaukasia pysyy lehtien vakioaiheena. Etelä-Kaukasiassa ongelmien suurin syy on se, että Stalin aikoinaan muutteli rajoja mieltymystensä mukaan. Neuvostoliiton hajottua alueella käytiin sotia, joiden seurauksena rajat paljolti palautuivat esistalinistisille paikoilleen, vaikkakin virallisesti pidetään kiinni Stalinin päättämistä rajoista. Armenian kohdalla tämä koskee Vuoristo-Karabahin armenialaisaluetta, joka oli liitetty Azerbaidzaniin. Nykyään alue on Armenian ja Vuoristo-Karabahin joukkojen hallussa.

Tänään Armenian ja Vuoristo-Karabahin Azerbaidzanin vastainen raja on suljettu. Toista oli neljännesvuosisata sitten kierrellä bussilla näitä maita. Paikkaan, missä nämä kolme tasavaltaa kohtaavat, oli pystytetty kolme kivipaasia osoittamaan Kaukasian kansojen ikuista ystävyyttä. En tiedä, mitä muistomerkille on tapahtunut, mutta sen, mitä ystävyydelle on tapahtunut, tiedämme kaikki.

Talvisessa Armeniassa ei silloin ollut paljoa väriläiskiä. Toista on nyt. Kun ajaa illan pimettyä Jerevanin lentokentältä kaupunkiin, iskevät silmään kasinojen ja huoltoasemien vilkkuvat valomeret kuin Las Vegasin kevytversiossa.

Nazervanin kylä

Majapaikkamme oli vierastalo parikymmentä kilometriä kaupungin ulkopuolella sijaitsevassa Nazervanin kylässä. Tänne suomalainen Marianne Tillman järjestää täyshoitomajoitusta eri matkatoimistojen kautta.

Pienessä kylässä armenialaisten vieraanvaraisuuden huomaa kaupunkia paremmin. Meidät kutsuttiin vieraiksi leivänleipojaisiin, jossa kukin talo vuorollaan leipoo leivät useamman talouden tarpeisiin. Leivontaurakan jälkeen pääsimme erittäin runsaaseen lounaspöytään. Suurta vieraanvaraisuutta koimme myös kouluvierailullamme. Kunniaksemme korkattiin myös vodkapullo jo ennen puoltapäivää.

Edellisellä matkallamme emme päässeet kovinkaan läheiseen kanssakäymiseen paikallisten kanssa. Muistan kuitenkin, miten joulupäivänä Echmiadzinin Ripsimen kirkossa flyygeli kaivettiin pressun alta ja suntio soitti Jouluyö, juhlayön. Myös viininmaistajaiset kellarissa kuuluivat silloin ohjelmaan.

Nazervanin vierastalosta teimme päivän retkiä eri puolille Armeniaa, jossa etäisyydet ovat melko lyhyitä. Armenialla on kolme UNESCOn maailmanperintökohdetta, tai oikeastaan kohderyhmää, joista kahteen pääsimme tutustumaan. Näistä tärkein lienee Echmiadzinin kirkot. Sen katedraali on koko maailman laajuisen armenialaisen kirkon keskus. Toinen kohteemme oli Geghardin luostari läheisine laaksoineen.

Jerevan – monipuolinen pääkaupunki

Yli miljoonan asukkaan ja lähes 3000 vuoden ikäinen pääkaupunki Jerevan oli uuden statuksensa
myötä saanut lisää pirteyttä. Tasavallan aukiota, joka ennen tunnettiin Leninin aukiona, kiertävät nyt autojonot. Yhden aukion kauniista taloista tunnistin edellisen matkamme Inturistin hotelli Armeniaksi. Samannimisenä hotellina se palvelee edelleenkin, mutta nyt isäntänä on monikansallinen Marriott-ketju.

Ensimmäinen pysähdys oli Voiton puiston kukkulalla, jota hallitsee mahtava Äiti Armenia -patsas. Sen yhteydessä on myös sotamuseo. Piha-aluetta täyttää neuvostoarmeijan kalustohistoria.
Näköalatasanteelta on mahtavat panoraamat niin kaupunkiin, kuin taustalla kohoavalle Ararat -vuorellekin.

Jonkin matkan päässä kukkulalla on Neuvosto-Armenian 50-vuotismuistomerkki. Neuvostoliiton loppuaikoina alettiin kaupungin keskustasta rakentaa valtavia Cascades -valkomarmoriportaita tälle muistomerkille. Neuvostoliiton hajottua keskeytyivät työt yli kymmeneksi vuodeksi jatkuen taas 2000-luvun alkuvuosina ja ovat nyt lähes valmiit. Projektiin liittyy myös taidemuseo patsaineen. Portaiden molemmissa päissä on mm. kolumbialaisen Ferdinand Boteron veistoksia.

Pysähdyttävin paikka Jerevanissa on turkkilaisten suorittaman armenialaisten kansanmurhan
muistomerkki Tsitsernakaberd. Lähes sata vuotta sitten ottomaanit murhasivat arviolta jopa 1,5 miljoonaa armenialaista. Muistomerkillä olevassa museossa on todisteita tästäjoukkomurhasta, valokuvia sekä armenialaisten taiteilijoiden maalauksia. Siellä on myös
puisto, johon useat valtioiden päämiehet sekä kansainvälisen politiikan vaikuttajat ovat istuttaneet puun uhrien muistoksi. Myös Tarja Halonen istutti sinne puun vuonna 2005.

Jerevanin ydin on Tasavallan aukio suihkulähteineen. Sitä ympäröivät kaaren muotoon rakennetut tuffikivirakennukset, jotka pitävät sisällään virastoja, hotelleja ja maan kansallismuseon. Sieltä johtaa uusi kävelykatu oopperalle, josta haarautuu kolme vaihtoehtoa, yksi Matenadaran -käsikirjoitusmuseolle, yksi Cascades -portaille ja kolmas vaihtoehto on
Baghramian Avenue, jonne ovat keskittyneet tasavallan valtaelimet ja suurlähetystöt.

Garnin ja Geghardin kautta taas Jerevaniin – ikivanhan maan elävää kulttuuria

Geghardin luolaluostari on erinomainen esimerkki maan keskiaikaisesta arkkitehtuurista. Näiden vuoriin kaiverrettujen rakennusten historiaa ei tarkkaan tiedetä. Pääkirkko lienee rakennettu vuonna 1215. Geghardin luostari ja ylempi Azatin laakso kuuluvat UNESCOn
maailmanperintöluetteloon. Garni on Armenian ainoa alkuperäiseen muotoonsa restauroitu pakanatemppeli, joka rakennettiin 100-luvulla eaa armenialaisen pakanajumalan Mitran kunniaksi.

Retkikohteiden jälkeen jatkoimme tutustumista pääkaupunki Jerevaniin basaarimarkkinoilla ja tutustumalla uuteen mahtipontiseen katedraaliin ja iranilaisten saneeraamaan Siniseen moskeijaan. Päivän päätteeksi nautittiin illallinen perinteisessä armenialaisessa ravintolassa.

Kotimaakuntaa Amberdin linnoitukselta pääkaupunkiin

Ensimmäinen pysähdys oli Saghmosavankin luostarilla, jonka pääkirkko (Siionin kirkko) on vuodelta 1215. Sisällä on enkeliaiheisia freskoja ja veistoksia. Armenialla on omat, matokirjaimiksikin kutsutut aakkoset. Ne ovat saaneet oman puistonsa Aibu-Ben Parkin, josta ne löytyvät kukin omana veistoksenaan.

Ennen pääkohdettamme vei kuljettajamme Arthur meidät perheensä kesäasunnolle, jossa hänen vanhempansa ja veljensä odottivat meitä ruhtinaallisin tarjoiluin. Matkan varrella oli muutama jesidivähemmistön leiri, jossa yhdessä oli menossa lampaanerottelu.

Amberdin linnoitus sijaitsee Aragats-vuoren rinteellä 2,3 kilometrin korkeudella Armenian Alpeiksi kutsutussa vuoristossa. Sen perustivat armenialaiset prinssit 700-luvulla.
Paluumatkalla pysähdyttiin Aragatsotnin provinssin (johon majapaikkakylämmekin kuuluu) pääkaupungin Aštarakin basaaritorilla.

Sevan-järvelle ja siitä vielä pohjoiseen

Päivityskohde neljännesvuosisadan jälkeen oli lähes kahden kilometrin korkeudessa sijaitseva
Sevanin järvi luostareineen. Sisämaavaltiolle iso järvi on korvaamattoman arvokas.

Tämän retken yllätys oli sen jatkuminen vielä Sevanista pohjoiseen. Ajoimme Kaukasusvuoriston maisemissa kohti Azerbaidzania samaa tietä, jota viimeksi kuljettiin päinvastaiseen suuntaan. Dilijanin lomakylä kukkulan rinteellä kohoavine villoineen näytti samalta, kuin silloin ennenkin. Se ohitettiin pysähtymättä kun ajoimme läheiselle Haghartsinin luostarille. Tuhatvuotinen kompleksi oli täydessä remontissa, mutta rakennustelineitä väistellen pääsi sisätiloihinkin tutustumaan.

Luostarilta palattiin päätielle jatkamaan matkaa yhä pohjoisemmaksi. Fioletovon molokaanikylän
(uskonlahko, suomeksi maidonjuojat) laidalla pysähdymme vihannesostoksille kyläläisten myyntipöydän luo. Jatkoimme pysähtymättä Armenian kolmanneksi suurimman kaupungin Vanadzorin läpi Spitakiin. Kaupunki kärsi pahoin vuoden 1988 maanjäristyksessä, jossa kuoli lähes 25 000 ihmistä. Kaupungissa on nähtävissä niin maanjäristyksen
tuhoamia alueita, kuin uutta modernia keskustaakin.

Spitakista käännyimme takaisin etelään kohti kotikyläämme. Viimeinen pysähdys oli Aparanin
kaupungissa, jossa vielä täydensimme elintarvikevarastojamme käymällä mm leipomossa.
Kotimatkalla saimme vielä ihailla Armenian korkeimman maan rajojen sisäpuolella olevan Aragats-vuoren maisemaa.

Echmiatzin – Apostolisen kirkon maailmankeskus

Päivä aloitettiin vierailulla kotikylän koululla, jonka jälkeen ajettiin Echmiatziniin, viralliselta nimeltään Vagharshapat. Armenia on maailman vanhin kristitty valtio. Echmiatsinin katedraali ja kirkot yhdessä Zvartnotsin arkeologisen alueen kanssa kuuluvat UNESCOn maailmanperintökohteisiin. Katedraali on koko maailman laajuisen Armenian Apostolisen kirkon
keskus. Sen museossa säilytetään Apostolisen kirkon aarteita. Echmiatzinin Ripsimen kirkossa pääsimme mukaan kirkkohäihin. Sama kirkko, jossa neljännesvuosisata aiemmin meille soi Jouluyö, juhlayö.

Kirkollispainotteisen päivän päätteeksi ajoimme Jerevanissa Ararat -konjakkitehtaan pihaan. Nykyään ranskalaisomistuksessa oleva tislaamo kuuluu pääkaupungin suosikkikohteisiin. Maistelussa maku parani sitä mukaa, kun tuote vanheni. Muutama pullo tuli otettua mukaankin.

Araratin luostarikeidas Khor Virap

Turkin rajan tuntumassa Araratin laaksossa ja Araratin provinssissa sijaitsevan Khor Virapin luostarin sanotaan olevan Armenian kristinuskon keitaan. Täältä kulki myös muinainen Silkkitie.
Tämänkin retken loppuosa vietettiin Jerevanissa.

Tuntematon tulevaisuus

Kaukasian tulevaisuudesta ei kukaan tiedä, mutta Armenian asema on tällä hetkellä melko hyvä. Se on ainoa Kaukasian kolmesta tasavallasta, joka on lisännyt hallitsemaansa aluetta, muut kaksi kun ovat menettäneet omaansa. Vaikka alueella ei voikaan puhua länsimaisesta
demokratiasta, on Armenia tälläkin saralla pisimmällä Georgian epäonnistuttua omassa yrityksessään.

Armenialla on kuitenkin maantieteellinen ongelma: viholliset lähellä, ystävät kaukana. Azerbaidzanin lisäksi ovat maan suhteet länsinaapuri Turkkiin olleet huonot jo lähes sata vuotta, aina turkkilaisten suorittamasta armenialaisten joukkomurhasta asti. Arvion mukaan
silloin murhattiin jopa 1,5 miljoonaa armenialaista. Kansanmurhan uhrien muistomerkillä Jerevanissa palaa ikuinen tuli muistuttaen tästä traagisesta teosta.

Armenian muut rajanaapurit ovat Georgia ja Iran. Käytännön syistä on Iraniin pyritty pitämään ystävällisiä suhteita, joiden hedelmä on iranilaisten restauroima Jerevanin Sininen moskeija. Tämä 1700-luvun persialaista arkkitehtuuria edustava rakennus toimi neuvostoaikana Jerevanin historian museona.

Ensimmäisen maailmansodan selvittelyissä puolet Armeniasta jäi Turkin vallan alle, mukaan lukien armenialaisten pyhä vuori Ararat. Lähimmäksi vuorta pääsee aivan Turkin rajalla olevassa Khor Virapin luostarissa.

Lopuksi

Muistattehan vielä Radio Jerevanin, joka aikoinaan vastaili neuvostokansalaisten kiperiinkin kysymyksiin? Näin se vastasi omaan olemassaoloonsa:
• Meiltä kysytään:
Onko Radio Jerevan oikeasti olemassa vai onko se pelkkä imperialistien keksintö?
• Me vastaamme:
Sekä että. Armenian pääkaupunki Jerevan on olemassa ja siellä on radio, joka taas tiettävästi on imperialistien keksintö.

Teksti ja kuvat Sakari Niemi
ARMENIA 3.-11.9. 2009


Armenian matkakuvaraportti kuvineen pdf-muodossa osoitteessa http://sakuva.kuvat.fi/kuvat/SNmatkakuvaraportteja.pdf/ARMENIA+SILLOIN+JA+NYT.pdf .