Esittely / introduction

SSKY:n standillä Messukeskuksessa 1980-luvun alussa. Vas Satu Tanner, Tiina ja oik Tuire Okkola. Huomaa seinällä länderitaulu jossa esiintyy Teminka "Severi "

Olen Tiina Koponen, syntyjään helsinkiläinen mutta vuodesta 1985 lähtien asunut Mikkelin seudulla. Työskentelen laboranttina Viljavuuspalvelussa Mikkelissä. Iiro-poikani syntyi myöskin vuonna 1985 ja on "joutunut" seuraamaan KF-jengin eloa siis jo pikkupojasta lähtien.

Sattuman sanelema juttu että kromfohrländerit ovat olleet jo vuodesta 1969 lähtien tärkeänä osana elämääni. Jo pikkutytöstä lähtien, siis noin nelivuotiaasta, halusin itselleni koiraa vaikkei meillä kotona niitä ollutkaan. Maalla rapsuttelin lehmiä paremman puutteessa ja tutkin esim lehmien sukutauluja ! Hilu-kissanpentu ei todellakaan vienyt koirakuumetta eikä auttanut vaikka jo ennen kymmentä ikävuotta ulkoilutin useita naapurien koiria. Kun aikansa kinuaa niin saahan sitä tahtonsa läpi...🙂. Niinpä minulle luvattiin koira 10-vuotissyntymäpäivälahjaksi v 1969. Olin säästänyt 250 markkaa sitä varten. Itse olisin halunnut dobermannin tai snautserin 🙃 mutta vanhempani ehdottivat jotain pienempää rotua kun kerrostalossa asuimme. Isäni oli joskus omistanut tanskandogin ja senpä takia kasvattaja Maria Åkerblom oli hänelle tuttu, ainakin nimeltä. Kerran oli Helsingin Sanomissa kuvallinen ilmoitus Marian kasvattamasta pentueesta rodultaan kromfohrländer,rotu jota kukaan ei osannut edes lausua. Mutta niin vain kiinnostuksemme heräsi. Ilmoituksessa luki jotakuinkin että: kromfohrländer on uskollinen perheenjäsen, joka ei karkaile eikä juurikaan hauku !!

No, lähdimme katsomaan pentuja Helsingin Meilahteen jossa kennel av Ros-Loge sijaitsi. Oikestaan siellä olivat lähinnä myytävänä olevat pennut sillä suurin osa koirista asui maalla, Siuntiossa. Itselleni olisi ilman muuta kelvannut yksi pennuista mutta isäni oli oleviinaan koirista suuresti tietävä ja sanoi että olisiko parempia tarjolla ?? Toinen pentue olikin syntynyt joten varasimme siitä parhaimman narttupennun. Koomillista sikäli että emme tienneet rodusta yhtikäs mitään !! Vain sen mitä Maria meille kertoi huonolla suomenkielellään.

Se hetki kuitenkin koitti jolloin menimme hakemaan sen parhaan narttupennun. Ja voi miten ihana se olikin !! Kauniin puna-valkoinen mustalla pigmentillä. Kuulimme että tämä yksilö oli sileäkarvaista ja parratonta tyyppiä mutta sehän ei meitä haitannut. Kuitenkaan vanhempia saatikka muita sisaruksia emme nähneet mutta sehän ei meitä silloin haitannut. Niin saavuimme kotiin ja arvaatkas olinko silloin maailman onnellisin tyttö 😀. Pentu oli nimeltää Akita av Ros-Loge jota kutsuimmekin Akitaksi. Sen myyntihinta oli 350 markkaa joten hiukan piti vanhempienkin osallistua kuluihin.

Jo alusta asti oli selvää että veisin Akitaa näyttelyihin. Munkkivuoren ( alue jossa asuimme ) ostoskeskuksessa Akita oli jo ensimmäisessä pentunäyttelyssään 4-kuisena. Tulihan siitä sentään Suomen muotovalio ja Voittaja-1970 vaikkei kaikki tuomarit edes rotua tunnistaneetkaan. Eivätkä tunne vielä nykyisinkään... Kahdesti Akita sai hylätyn sillä kerran tuomari piti sitä epätyypillisenä rotunsa edustajana ja toisella kertaa se meinasi puraista tuomaria ! Sillä kerralla kuitenkin voitimme Helsingin Messuhallissa Junior Handler-kilpailun joka muistaakseni oli ensimmäinen Suomen Kennelliiton järjestämä kilpailu. Palkintona oli suuren suuri konvehtirasia 😀. Taitaa tänä päivänä JH-kisan palkinnot olla ihan toista luokkaa.. Olen aina ollut kiinnostunut näyttelyistä ja koirien esittämisestä ja nuorempana esitin monia eri rotuisia koiria. Eniten oli tekemisissä dalmatialaisten ( kennel Eevariitan )ja salukien ( kennel Sahrai ) kanssa joita esittelin myös niin  Ruotsissa kuin Norjassakin 1970-luvulla mutta Skandinavian ulkopuolelle reissut eivät silloin vielä ulottuneet karanteenirajan takia.




Jo alusta asti oli selvää että halusimme Akitasta pennun itsellemme. Niinpä alkoi uroksen etsiminen joka oli silloin tosi vaikeaa koska koiria oli hyvin vähän ja kaikki olivat lähisukulaisia keskenään. Loppujen lopuksi päädyimme kuitenkin Akitan velipuoleen, parralliseen urokseen nimeltää Mardot av Ros-Loge, kotoisasti Charlie. Sillä ja Akitalla oli yhteinen isä, Pallas av Ros-Loge joka oli maailman ensimmäinen kansainvälinen muotovalio. Olen tavannutkin Pallaksen näyttelyssä. Charlie oli varsin..tiukkaluonteinen uros mutta halusimme juuri parrallisen koska mielestämme se oli se oikea tyyppi. Akita viettikin erään juoksuaikansa Charlien kotona Helsingin Katajanokalla Aantaan perhesssä. Tuloksena syntyi 9.4.1972 viiden pennun pentue joista kaksi urosta ja kolme narttua. Muistan että juuri samaisena päivänä olin Messuhallissa katsomassa koiranäyttelyä ja kotiin palatessani oli pentuja synnyttelemässä niin vanhempani kuin Aantaan perhekin ! Se taitaakin olla ainoa pentue jonka syntymää en ole nähnyt.

Tällä pentueella ei vielä ollut kennelnimeä sillä itse olin siis 12-vuotias mutta sain pentueen kuitenkin nimelleni. Siihen aikaan tämä onnistui myös alaikäiseltä. Kun täytin 18 niin kävin kasvattajaperuskurssin ja anoin kennelnimeä joksi valittiin kolmesta vaihtoehdosta toinen eli Krumme Furche. Nimi perustuu Krom Fohr-nimiseen paikkakuntaan Saksassa, rodun kotimaassa. Ennenkuin pystyi anomaan kennelnimeä piti olla jo kasvattanut kaksi pentuetta joissa oli kummassakin ykkösen ( vastanneen nykyisin EH:ta..) saanut jälkeläinen.

Kotiin jätettiin se "paras" narttu eli Carita, kotoisammin Rita. Sen kanssa käytiin jo paljon enemmän näyttelyissä kuin Akitan kanssa ja niinpä Ritasta leivottiin kansainvälinen ja pohjoismaitten muotovalio sekä monien vuosien voittaja 1970-luvulla. Tuohon aikaan piti tyytyä vain Ruotsin ja Norjan näyttelyihin sillä karanteenirajan takia ei muualle päässyt. Valitettavasti Akita sairastui ja piti lopettaa vain nelivuotiaana. Eläinlääkärit epäilivät kurkkusyöpää mutta näin jälkikäteen olen tullut siihen tulokseen että jokin autoimmuunisairaus Akitalle oli. Ensin aukesi hännänpää, se oli karvaton ja aina veressä kun häntä heilui ja osui johonkin. Samoin pikkuhiljaa tulivat mm nielemisvaikeudet. Nämä ovatkin tyypillisiä eräälle mm.ländereillä nykyisinkin esiintyvälle AI-sairauden muodolle. Samanlaisia oireita oli myöskin Lyylillä ( KF Hipracca ) joka teki K- ja O-pentueet. Näistä ei kukaan jatkanut sukua. Lyyli jouduttiin lopettamaan vajaat viisivuotiaana. Huolimatta Akitan ja Lyylin sairauksista niin muut länderini ovat olleet erittäin terveitä. Niille on periaatteessa riittänyt vain rokotuskäynnit eläinlääkärien luona. Hiski-uroksella tosin oli corny feet, mikä ei sitä kuitenkaan haitannut koskaan. Corny koiria käytettiin jalostuksessa vielä 1990-luvun alkupuolella niin meillä kuin muuallakin mutta sen jälkeen se on ollut kiellettyä.

Joten näin alkoi KF-jengin kromfohrländereitten tarina. Glatthaar-karvaisella ja AI-sairaalla koiralla... Pentueita tuli harvakseltaan kuten nykyisinkin. Koiria ei ole kotona koskaan ollut kuin muutama, yleensä äiti ja tytär. Ländereissä vaan on sitä jotakin, sellaisia omainaisuuksia ja piirteitä joita ei voi missään muussa rodussa havaita. Olin ollut tekemisissä monien eri rotujen kanssa niin yhdistystoiminnassa kuin myöskin toimiessani kehösihteerinä mutta länderin voittanutta ei löytynyt. Ländereitten maine esim eläinlääkäreissä, näyttelyissä tai normielämässä ei ollut kovinkaan hääppöinen. Oli paljon arkoja ja jopa agressiivisä ja pelkopurijoita. Mutta aina ne ovat olleet äärettömän uskollisia omalle perheelleen ja kuten Maria Åkerblom osuvasti sanoikin niin länderit eivät karkaile. Mutta se haukkuminen onkin jo toinen juttu 😉.

Vuonna 1976 perustin parin hyvän samanikäisen ystäväni Tina Mandellin "Manteli"ja Georg Myllysen "Jori" kanssa alajaoston Suomen Seura- ja Kääpiökoirayhdistyksen alaisuuteen. Mantelilla ei ollut koskaan omaa länderiä mutta esitti toki näitä näyttelyssä. Jori hankki itselleen uroksen Pajapirtin Trinityn joka oli täysin lyhytkarvainen ja siis parraton ja sen pää muistutti enempi staffia kuin länderiä. Mutta Pohjoismaitten valio siitä kuitenki tuli. Jälkeläisiä sille taasen ei tullut koska se sairastui silmäsairauteen joka siihen aikaan tulkittiin PRA:aksi. Tämän seurauksena aloimmekin tutkia ländereittemme silmiä ja löytyihän niitä muitakin silmäsairaita koiria, jopa sokeita pentujakin. Suomalaiset kasvattajat ovatkin kiitettävästi ja vapaaehtoisesti tutkituttaneet kaikki jalostukseen käytettävät koirat kuin myöskin luovutusikäiset pennut. Tässä asiassa olemme paljon edellä rodun kotimaata.

Aloin kirjoittelemaan saksalaisille kasvattajille kuin myös tavallisille koiranomistajille. Ja tietenkään sairauksista ei teidetty yhtään mitään... Ulkomaista urosta emme voineet käyttää karanteenin takia minkä vuoksi olimme "omavaraisia" aina vuoten 1989 asti jolloin rajat avautuivat ja ensimmäiset länderit saapuivat Suomeen sitten Maria Åkerblomin tuontien. Vuonna 1980 kävimme Jorin ja Sirpa Ruotsalaisen, alajaoston rahstonhoitajan kanssa käymään Saksan Dortmundissa pidettävässä näyttelyssä. Uskomatonta mutta totta sillä siellä tapasimme jo hyvin iäkkään Ilse Schleifenbaumin, rodun "luojan ". Alajaostomme lahjoitti hänelle hienon desing-lautasen. Ländereitä oli ulkonäöltään laidasta laitaan, tummia ja vaaleita, glatteja kuin karkeakarvaisiakin jotka kaikki olivat täysin kotikutoisen näköisiä ja siistimättömiä. Eivätkä ne osanneet esiintyä yhtään.  Me aloitimme jaostossamme jo heti alkuaikoina koiriemme trimmaamisen ts siistimisen näyttelyjä varten kuin myöskin näyttelyharjoitukset. Itselleni keskipituinen, karkeakarvainen ja parrallinen tyyppi on se oikea eikä glattipentuja olekaan syntynyt sitten H-pentuen joka syntyi vuonna 1985.

Paljon on tapahtunut vuosien varrella. Länderit ovat olleet niin tärkeänä osana elämääni että ilman niitä ei osaisikaan olla. 1980-luvulla minulla oli myöskin Kyllikki-bobtail joka sai KF-kenneliin sekä M- että N-pentueet. "Valitettava" tilanne sattui 1990-luvun alussa jolloin olin vajaan vuoden ilman länderiä Karoliinan ( KF Dominique ) kuoleman jälkeen. Ja se vuosi oli ihan liian pitkä ! Olihan minulla Jutta, oma fawnvärinen briard-kasvattini.
Vaikka se olikin ihana koira kuten Hulda-äitinsä niin länderi piti taas saada jostain. Ns omista nartuista en sitä saanut mutta onneksi sain Lurvendhalis-kennelistä Vilman sijoitukseen. Lurvendhalis Elanorin myötä aloin taasen kasvattamaan ländereitä noin kahdeksan hiljaiselovuoden jälkeen. KF-jengin tarina sai siis uutta jatkoa Vilman muodossa ja niin se jatkuu edelleenkin. Tänä vuonna 2011 saavutti 32. KF-länderikasvattini Suomen muotovalion arvon ja tämän sai KF Brillant "Stara". Aakkoset on käyty kertaalleen läpi vakka pentuja on tullutkin harvakseltaan. Vuosien varrella olen saanut tutustua moniin ihaniin koiraihmisiin niin länderi- kuin muidenkin rotujen parissa. Kasvatus jatkuu edelleenkin pienimuotoisesti pentue silloin tällöin ja kiitos ihanien ystävien niin sijoituskoiriakin olen pystynyt käyttämään kasvatustyössäni. Vuonna 2005 tein pienen syrjähypyn kun huusholliin saapui portugalin podengo, tietenkin karkeakarvainen versio. Siru ( Kirmix Dana ) tuli hyvältä ystävältäni Leenalta jonka kanssa ollaan tunnettu 1980-luvulta lähtien. Isoa ja karvaista briardia en enää halunnut kotiini mutta "popo" sopi mitä parhaiten länderien kaveriksi. Silti, länderi on juuri se mun juttuni eikä se siitä muuksi muutu !

Kiitos jos jaksoit lukea läpi KF-jengin historian havinaa. Olisi kiva jos kävisit jättämässä "tassunjälkesi" vieraskirjaan 🙂. Ja jos satut omistamaan tai olet omistanut Krumme Furche-kasvatin ja haluaisit koirastasi kuvan julkaistavan näillä kotisivuillani niin olisin kiitollinen jos lähettäisit kuvan koirastasi !! Eteenkin jo sateenkaarisillan tuollepuolelle menneistä koirista olisi kiva saada kuva.

Terveisin Tiina & KF-jengi 😘


Kuvassa Tiina Sirun & Roverin kanssa vuonna 2008. Rover-Ropsu oli juuri saapunut Englannista Suomeen.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

Arja Kähärä | Vastaa 19.11.2018 15.00

Hei!
Ihana oli lukea tarinasi, joka oli hyvin samanlainen kuin itselläni lapsuuden osalta.

Matti Aaltonen | Vastaa 06.07.2018 21.13

Hei!
Meillä taisi olla Akitan tytär Camoufleia A.K.A. Leija. Ensimmäinen koirani jonka sain 11 vuotiaana. Ihana tapaus. Nykyään meillä on Parsoni Anneli.

Ismo Lappalainen | Vastaa 24.09.2013 14.42

Tiina rules! Oikea länderien grand lady, joka on tehnyt todella paljon rodun eteen .
Meilla on kolmas länderi menossa. Näyttelyelämä vain on taakse jäänyttä .

Sirpa Ruotsalainen | Vastaa 11.02.2012 20.37

Tervehdys, Koposka! Katselin tässä nostalgiatunnelmissa länderijuttuja ja osuin sivuillesi. Tuo kuva sinusta, Jorista ja Severistä on ihan huippu ! -Sirpa R.

Malla | Vastaa 19.11.2011 17.27

Meidän KF-VIP, eli Repa 9v. kävi juuri 9-vuotis lääkärintarkastuksessa, lekuri totesi, että terve poika ja ikäisekseen hyvin säilynyt:)) Ihana Repa:))

Kristiina 04.12.2011 02.34

Repalle Onnea=)

Anne-Mari | Vastaa 16.11.2011 23.18

Tosi kivaa lukea uusiutuneita sivuja! Hienot!
T.Anne-Mari, Heppu ja Svingi

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

22.06 | 14:15

Hello, Tina!
Do you have a puppy(girl) for sale? I want one very much!

...
19.11 | 15:00

Hei!
Ihana oli lukea tarinasi, joka oli hyvin samanlainen kuin itselläni lapsuuden osalta.

...
06.07 | 21:13

Hei!
Meillä taisi olla Akitan tytär Camoufleia A.K.A. Leija. Ensimmäinen koirani jonka sain 11 vuotiaana. Ihana tapaus. Nykyään meillä on Parsoni Anneli.

...
30.11 | 17:24

Hello, I have some shoes for you ;)

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS