Kukkiva vuodenaika.

Kesä 2017 jäi mieliimme viileänä ja sateisena. Pilvisiä päiviä taisi olla aurinkoisia enemmän. Kesä se silti oli kukkineen ja muine luonnon antimineen. Kukkia oli paljon ja ne säilyivät kauan viileässä säässä ja tuoreessa maassa. Muutakin satoa kesä tarjosi, vaikka kaikki ei ehtinyt valmistua, eikä kaikkia saatu korjattua. Kiitollinen pitää tästäkin kesästä olla. Oli niitä aurinkoisia päiviäkin, koska olen saanut kuvan parvitulppaaneista. Ne eivät avaa kukkiaan kuin auringonpaisteessa. 

Alla on viimeinen kuva ihanasta Rixi-koristeomenapuustani. Ei tiedä, mikä sille tuli, mutta tänä keväänä lehtiä ja kukkia tuli vain kahteen oksaan. En usko, että se ensi keväänä on elossa enää. Ehkä ne eivät ole kovin pitkäikäisiä. Kaunis se oli ja ehti ilahduttaa meitä toistakymmentä vuotta. 

Olen tehnyt monta "viimeistä" kukkapenkkiä. Sitten ne ovat jääneet toiseksi ja kolmanneksi viimeiseksi jne. Ja lopulta olen seonnut laskuista! Se on kukkamaiden kanssa vähän samanlaista kuin sukkienkin : uutta on paljon kivampaa tehdä kuin vanhaa parsia. Ja vanhatkin on parsittava. Ei tahdo aikaa riittää. Kuvassa oleva kallio navetan vinttisillan pielessä on ihan pihan sivussa. Ajattelin aina, kuinka kivaa olisi laittaa se kukkimaan. En vain voinut, kun lehmien kulku navetasta laitumelle meni sen edestä. Kun lehmistä sitten luovuttiin, oli aika sekin ajatus toteuttaa. Oli siitä  raivaamista (Pauli auttoi). Siinä kasvoi nokkosia, juolavehnää ja vattuja. Nyt sitten kivikkokasveja ja kotkansiipeä. Sitä olen aina mielitellyt. Ei vain ollut paikkaa kuivalla pihalla. Nyt arvelin sen navetan varjossa ja kosteammassa maassa viihtyvän. Hyvin se on kasvanut ja jo levinnytkin. Alun sain Seijalta ja Jaakolta, kiitos heille!

Viereisessä kuvassa olevaa keltamaksaruohoa minun ei tarvinnut istuttaa. Sen olivat lehmät tuoneet sorkissaan ylempää kalliolta, jossa sitä kasvoi. Aikamoisia puutarhureita nekin! Viuhka oli hyvin tietoinen, että hän valkeassa turkissaan on edustavan näköinen kukkien keskellä!

Minulla ei jalopioneja ennen ollutkaan. Kesällä -16 sain Kirstinpäivälahjaksi kolme tainta Leilalta ja Markulta. Iso kiitos heille! Hyvin ne lähtivät kasvamaan ja hyvin selvisivät talven yli. Ensimmäiset kukatkin tulivat kahteen. Kolmas vielä piti salassa kukkansa kauneuden. On ensi kesänäkin uutta ihasteltavaa. 

Vaikka kesä oli sateinen, oli poutaisiakin päiviä välillä. Minette, mustialanruusu  kukki sopivaan aikaan ja sai avata kauniit kukkansa kaikkien ihailtaviksi. Se kärsii kovin sateista ja usein sen kukinta epäonnistuu.  (Kuva yllä)

On luonnonkukkia, jotka sopivat hyvin pihaniitylle ja kukkapenkkeihin. Luonnonvarainen kultapiisku on yksi niistä.Se on tarhapiiskuja matalampi ja pysyy tukevasti pystyssä. Tarhalajikkeet kaatuvat, jos ei niitä tue. Perhoset suosivat kultapiiskuja. (Viereinen kuva)

Ison, vanhan pihakoivun alla on maa niin kuivaa ja karua, että harvat kasvit pystyvät siihen juurtumaan. Niitäkin on, sammalia ja pieniä  kukkia. Maa ei koskaan jää ihan tyhjäksi. Ruukuissa voi kasvattaa koreampia kukkasia. Iso koivu suojaa niitä vähän sateiltakin.  (Kuva alla)