Suvikukkia.

Jaloakileijan siementaimi. Siemenet olivat puna-keltaisesta kukasta, mutta niistä tuli monen värisiä. Näinkin herttainen "kukkalapsi".
Jalopähkämö (Stachys grandiflora).
Sormivaleangervon (Rodgersia aesculifolia) kukat ovat kovasti kultakuoriaisten suosiossa. Kultakuoriaisia on tänä kesänä erikoisen paljon. Niitä tuntuu riittävän melkein joka kukkaan. Näihin oikein parvittain.
Tarhapioni (Paeonia officinalis) Rubra Plena. Talonpoikaispioni. Ehti kukkia 4 päivän poutajakson aikana. Sillä oli tuuria sadekesänä ja tuuria se tarvitsikin!
Lehtoakileijat, Aquilegia vulgaris, ovat kukkineet runsaasti . niitä ei ole sateinen kesä häirinnyt.
Tarhaesikoita.
Kultakuoriainen on löytänyt hyvän paikan varjoliljan kukassa. Ravinto ja asunto samassa.
Rhododendron Helsingin yliopisto kukkii tammen alla.

Metsätähtiä.

Huomasin pienten alppiruusujeni alla kasvavan punertavia metsätähtiä. Niissä oli sama hennon vaalea väri kuin yläpuolellaan kukkivalla Pohjolan tyttärellä. Nuput olivat vielä punaisempia. Kuva ei onnistunut hyvin, toivottavasti se punainen edes vähän näkyy!

Viereisessä kuvassa on alppiruusu Pohjolan tyttären kukinto. 

Kuvan etualalla on Ruusujuuri, Rhodiola rosea. Se kasvaa Lapissa luonnonvaraisena ja harvinaisena. Sen juuri maistuu makealta ja tuoksuu ruusulta.
Iso-vuohenjuuri, Doronicum orientale, kukkii pitkään vähän kevätvuohenjuurta myöhemmin. Ne molemmat ovat oikeita ilon tuojia kesän alussa.

Arovuokkoja.

Arovuokko, Anemone sylvestris, on kevätkesän kukka. Se on kotoisin Keski-Euroopasta ja kasvaa luonnonvaraisena jo Ruotsin Öölannissa ja Gotlannissakin. Se leviää helposti ja pitäisi rajata sen kasvupaikka juurimaton avulla, jos ei halua sen valloittavan koko kukkamaata. Ei sekään silti pärjää isommille perennoille! Minulle kävi niin, että yksinkertainen "sulotar" tukehtui jalopähkämöiden naapurina. Sain sitten Seijaserkulta uuden alun ja nyt kauniit "valkovuokot" kukkivat jälleen meillä. Vieressä on kuva yksinkertaisesta lajista ja alla kerrotusta.

Tämä on arovuokon kerrottu muoto, Plena.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

eilen | 22:04

Kiitos, Airi kommentistasi! Kiva, että tykkäät kukistani. Iloisia kesäpäiviä sinulle!

...
eilen | 18:45

IHANIA Kuvia ruusuista ja muista kukkasista. Tykkään kovasti

...
12.07 | 15:01

Kiitos!

...
12.07 | 14:58

Kiitos, Aimarii, kun jaksat kommentoida, vaikka sinulla on blogiystäviä niin paljon!
Toivottavasti saamme lämpimän ja kauniin loppukesän tänne ja sinne pohjois

...
Tykkäät tästä sivusta