Kirjoituksia kuvien kera.

Tämän kesän kukista tein uuden sivun, joka löytyy klikkaamalla vasemmalta alinta riviä. "Kesän 2019 kukkia."

 

                  Opettaja Hilja Pennasen kukkaset.

 

Raatalan kansakoulupiirin v.1910 rakennettu isompi koulurakennus oli v.1939 laajennettu tekemällä sivuun toinen luokkahuone ja suuri eteinen. Siitä oli pariovet molempiin luokkiin, sekä ovet keittolaan ja opettajan asuntoon. Pihanpuoleisessa kulmauksessa oli isot ikkunat etelään ja länteen. Ikkunoiden edessä oli pitkä pöytä ja penkit. Pienemmässä koulurakennuksessa opiskelevat lapset kävivät syömässä sen ääressä. Ikkunoiden edessä oli myös kukkalaudat täynnä kukkaruukkuja. Opettaja Hilja Pennanen rakasti kukkia. Siinä oli pelakuita, verenpisaroita ja monia muitakin, joita emme kaikkia tunteneetkaan. Pöydän yläpuolella riippui kaksi amppelia. Niissä olevat lehtikaktukset olivat kukkiessaan todella kauniit. Pöydän keskellä oli iso kliiviaruukku. Kun se kukki, oli se täynnä punaisia liljankukkia. Kyllä me niistä pidimme, mutta oli niistä joskus harmiakin. Ruokatunnilla oli aina kiire .Oli äkkiä syötävä, että ehti olla välitunnilla pidempään. Tytöt vain saivat mennä pöydän ja ikkunan välissä olevalle penkille. Pojat olisivat rynnänneet vieläkin kovemmalla vauhdilla. Silti joskus kävi tytöillekin niin, että saattoi jokunen kukkavarsi katketa, tai koko ruukku pudota. Silloin Hilja-opettaja oli hyvin surullinen. Vihainenkin, jos arveli jonkun tahallaan kukkaa vahingoittavan. Ei sitä tahallaan varmaan kukaan tehnyt. Me ihailimme niitä, kun ne kukkivat. Kaikkein ylimmän luokan tytöt olivat vuorollaan kukkajärjestäjinä. Heidän tehtävänsä oli kastella ne, pitää ruukut ja aluset puhtaina, sekä korjata kuihtuneet roskat pois. Kerran opettaja otti sen kliiviaruukun käsiteltäväkseen.(Hän sanoi sitä kliiviaksi. Nykyisin myytävissä kliivioissa on juuret, eikä sipuleita.) Sipuleita oli jo liikaa ja ruukku vaarassa haljeta. Me saimme kaikki sipulin. Minä en oikein osannut pitää puoliani, kun sain kaikkein pienimmän sipulin, vain peukalon kynnen kokoisen. Komea kukka siitä silti kasvoi. Raatalassa kasvoi silloin kliivia monessa kodissa. Onkohan enää missään? Minunkin hävisi. Nyt olisin iloinen, jos olisin sen pitänyt. Se olisi näkyvä muisto opettajastani.

Vuodet kuluivat. Pennaset jäivät eläkkeelle, kuolivatkin. Koulussa oli uudet opettajat. Kun joskus kävin siellä, ei kukkia enää ollut. Penkeillä oli urheiluvälineitä. Ne kai sinne paremmin kuuluivatkin. (Meidän aikanamme, pulavuosina, oli vain pesäpallo, tavi (maila) ja räpylä. Pojilla potkupallo, jonka he joka päivä potkivat rikki. Simo Pennanen sen sitten seuraavaksi päiväksi kursi kokoon mutisten, että kun aina saavatkin rikki!) Minä niin kaipasin niitä kukkia!

Viimeksi, kun koulussa kävin, ei ollut ikkunaakaan enää. Raatalan koululaiset olivat päässeet sivistyksen piiriin! Ikkunoiden eteen oli rakennettu vessat. Me kävimme pihan perällä ulkohuoneessa. Sisällä ihailimme kukkasia.

Nyt koulu on yksityisillä omistajilla. Ulkoapäin entisellään. En tiedä, mitä ovat sisällä tehneet. Toivon kuitenkin, että he ovat huomanneet, kuinka ihanan eteisaulan sieltä vessojen takaa löytäisivät!

En tiedä, onko enää ketään, joka muistaisi Hilja-opettajan kukat. Siksi kirjoitin. Tuntui, että se on minun velvollisuuteni.

 

 

Kaikki perhoset, ampiaiset, kimalaiset, kukkakärpäset ja muut pölyttäjät rakastavat mäkimeiramia yli kaiken. Tässä puskassa oli oikein tungosta, vaikka kuvassa on vain yksi nokkosperhonen nyt. Pienessä kuvassa lepää ohdakeperhonen vielä muokkaamattomalla pellolla. Onkohan pitkästä matkasta väsynyt?

Sellaista me nyt olemme saaneet viettää----perhoskesää. Aurinkoista, kuivaa ja lämmintä. Enimmäkseen. Joku valitti heinäkuussa palelevansa, mutta harvoin on villatakkia tarvittu. Sadetta kaivattiin ja odotettiin. Ukkonen pudotti toisten niskaan isonkin kuuron. Toiset vain jonkun pisaran saivat. Kaikilla meillä kuitenkin on kesä ollut ja vieläkin jatkuu. Toivottavasti saamme sadetta ja poutaa ihan sopivasti kaikki. Se perhoskesä! Jo aikaisin tulivat ensimmäiset ensimmäisiin kukkiin. Ne tutut Suomessa talven yli pärjäävät. Sitten pyrähtivät vierailta mailta tulijat,ohdakeperhoset, suurin parvin. Aikansa lenneltyään jonnekin asettuivat ja nyt odotellaan kohta uuden sukupolven syntymistä. Kotoisia tuttuja nokkosperhosia keväällä lenteli ja olimme iloisia siitä. Välillä kun olivat niin harvassa, että jo pelättiin niiden sukupuuttoon joutuvan. Hyvin onnistui niiden toukkavaihe. Nyt niitä on, vois sanoa tuhansia. Joka kukkaan ehtivät ja kaikilta tien pientareilta lentoon pyrähtävät ohi kulkiessa. Niin ihmeen kauniit siivet on Luoja niille antanut ja muullekin perhossuvulle. Ihan kaikkein pienimmillekin, kun tarkkaan katsoo. Me saamme katsella niitä, eikä maksa mitään! Hyvää perhoskesää kaikille! 

Ison pihakoivun alta siintää Ojajärvi.

Uusimmat kommentit

12.11 | 19:11

En oikein usko, että kannattaisi. Kiitos, Aimarii, kun pidät sitä kelvollisena! Olet itse niin hyvä, oikea kirjailija ja runoilija.

...
12.11 | 19:03

Olen kiitollinen, kun sain elää niin hyvän kesän. Jospa saisimme taas talven jälkeen uudenkin. Sinä, minä ja muutkin!

...
12.11 | 18:52

Suli pois seuraavana päivänä. Nyt meillä ei ole lunta lainkaan, eikä pakkastakaan. Toivottavasti edes jouluksi tulisi ja talveksi. Teillä on kaunista.

...
12.11 | 18:46

Täällä on nykyisin paljon kauriita. Saa olla varovainen autoillessa. Ovat ne kauniita pihalla, mutta joskus syövät "kiellettyjä" kasveja.

...