Lunta ja huurretta.

Jouluna 2011.
Muisto huurrejoulusta 2010.

Talvi tuli marraskuussa, vai tuliko? 4/12 -12

Sateisen kesän jälkeen tuli pitkä ja pimeä syksy. Vain muutamana päivänä saimme nauttia auringonpaisteesta. Ensilumi satoi tänne 26/10, pakastikin vähän. Puutarhan syystyöt olivat vielä pahasti kesken. Jo luulimme niiden jäävän kevääseen. Sulihan se lumi vielä ja saimme tosi pitkän jatkoajan tehdä rästiinjääneet työt. Talvi tuli sitten äkkiä ja arvaamatta oikein myrskyn kanssa viimeisenä marraskuun päivänä. (Tosin sitä meteorologit ennustivat, vaan kukapa uskoi?) Vanha kansa sanoi, ettei marraskuun talvi kestä, mutta on se joskus kestänytkin! Nyt kuitenkin pakkanen puree ja lunta on "kotitarpeiksi" ja pianhan sen saamme nähdä, riittääkö sitä Jouluksikin. Minä en vielä ole kameran kera luonnossa liikkunut, vaan laitan tänne ensin "menneitten talvien lumia."

Muistatko vielä joulunajan seitsemän vuoden takaa? Silloin kaikki puut, pensaat ja pienimmätkin talventörröttäjät peittyivät ihanaan huurrehuntuun, joka kimalsi ja säihkyi auringossa. Iltaisin valaisivat jouluvalot pihan ja suuret puut kurottuivat taivasta kohti, jossa tuikkivat tuhannet tähdet.  Kun siellä kulki, tunsi olevansa luonnon suuressa katedraalissa. Koko Suomi oli muuttunut satumaaksi ja tällaista aikaa kesti useita viikkoja. Jospa vielä joskus saisi elää samanlaisen joulun!

Ylinnä ja oikealla olevat kuvat ovat  joululta 2010, joka sekin oli hyvin kaunis ja luminen huurrejoulu, vaikka eihän minulla ollut taitoa sitä paremmin kuvata. Kuusi vasemmalla on "itsenäisyyden kuusi", jonka istutimme v. 1967, jolloin Suomi oli ollut itsenäinen valtio 50 v. Ylihuomenna me saamme viettää isänmaamme 95 -vuotispäivää.

Metsän siimekseen.

Viime Joulun jälkeen saimme runsaslumisen talven. Jos pakkanen vähän puraisikin hiihtäjän poskia, niin aurinko niitä säteillään vuorostaan lämmitti. Hanki ei kantanut vielä, eikä latukoneita näkynyt, mutta kuntoa se lisää, kun suksilla latua tekee. Näinhän  Eino Leinokin runoili: "Tietä pitkin tien on vanki, vapaa on vain umpihanki."

Näissä kuvissa viimetalvisia latuja.

Kaunis talvipäivä helmikuussa 2012.
Uutta lunta, puhdasta, pehmeää. Ei ole mitään valkeampaa.
Maksin talvenviettoa.

Kollipojat, Mikki ja Maksi eivät talvesta juurikaan välittäisi. Mieluiten ne nukkuisivat koko vuodenajan yli. Tarpeillaan niiden on kuitenkin ulkona pistäydyttävä. 

Aina on lunta tassujen alla, kun nenänsä ulos pistää, näyttää Mikki tuumaavan!

Näkymä ikkunasta tuiskuisena talvipäivänä.

Pyryä ja pakkasta.

Ylläoleva kuva on viime talvelta, maaliskuussa otettu. Paljon enemmän lumi lentää tänään, tätä kirjoittaessani, 15/12-12, 10 päivää ennen Joulua. Lentää jo viidettä päivää. Taidamme me sen valkean Joulun saada! Se ei aina ole itsestään selvää täällä Lounais-Suomessa. Monena vuonna on vettä satanut mustaan maahan.  Lunta me aina toivomme. Se tuo oikean joulutunnelman. Vielä on aikaa tuiskun tasaantua, auringon nousta horisontista säteilemään lyhyen joulukuun päivän. Ehkä silloin ikkunanäkymä on viereisen kuvan kaltainen.

Isovanhempieni tarina. Pellolla, riihessä ja tappurissa.

!900-luvun alussa ei vielä ollut paljoa maatalouskoneita. Maat muokattiin hevosvetoisilla auroilla, äkeillä ja hankmoilla ja tiivistettiin puujyrillä. Vilja kylvettiin rinnalla kannettavasta vakasta käsin heittämällä. Joel osti pian kylvökoneen, jolla kylvötyöt sai helpommin tehtyä. Vilja ja heinätkin alussa kaadettiin viikatteilla. Yhdessä lähimmän naapurin kanssa ostettiin heinänniittokone ja harava. Heinätyöt myös tehtiin yhteisvoimin. Heinät nostettiin seipäille, "lapotettiin" ja kun ne olivat kuivia, koottiin liiteriin. Viljat edelleen leikattiin viikattein. Ruis sidottiin lyhteiksi, "jalallisiksi" ja nostettiin "kykkäille", kuhilaille kuivumaan. Muut viljat kuivattiin seipäillä. Sitten lämmitettiin riihen iso kiuas kuumaksi, viljaa tuotiin orsille. Kun ne siellä kuivuivat, irtosi isoin osa jyvistä seinään lyömällä. Jyvät kerättiin lattialta ja oljet levitettiin sille. "Klupuilla", varstoilla hakattiin niitä ja loputkin jyvät irtosivat. Tasainen klupujen ääni kuuluikin syksyisin riihistä kauan ja pitkälle, ennenkuin kaikki viljat tulivat puiduiksi. Vielä oli roskat seulottava jyvistä. Joel sai pian viskurin avukseen. Niitä teki naapurikylässä, Impolassa, Leinon viskuritehdas. Maatalouden koneellistuminen oli jo alkanut. Ensimmäisiä puimakoneita Suomessa oli kartanoissa. Toisella 1900-luvun vuosikymmenellä Haapasalo ja neljä naapuritaloa päättivät hankkia yhteisen puimakoneen, "tappurin". Perustettiin "Rajalan koneyhtynä." Puimakone oli "Kullervo n.ro 2" ja sitä käyttämään ostettiin Turun Rautateollisuuden höyrykone, "onkapannu", joka oli sen kokoinen, että kaksi hevosta pystyi vetämään sitä siirrettäessä talosta toiseen. Taloihin rakennettiin puimaliiterit, jotka olivat sen kokoisia, että niihin mahtui kaksi pinkkaa kumpaankin päähän ja välissä oli käytävä, josta mahtui ajamaan läpi ja jolla puidessa kone oli. Ovet olivat molemmilla sivuilla. Pelloilla kuivuneet viljat koottiin nyt liitereihin ja puitiin vuoroin. "Tappuripäivät" olivat kiireisiä. Isännän oli herättävä varhain onkapannua lämmittämään, että "onkaa", höyryä varmasti olisi sitten, kun väki puoli kahdeksalta alkaisi työt. Siinä hänen työnsä sitten jatkuikin: puita oli lisättävä ja vettä myös kaiken aikaa ja tarkattava mittareita, että höyry pysyisi tasaisena. Joku vanhemmista isännistä toimi "syöttäjänä". Hän työnsi viljaa puimakoneeseen. Se oli tarkkaa hommaa. Viljaa oli syötettävä tasaisesti, ettei kone tukkeutuisi ja että kaikki jyvät irtoaisivat. Kuitenkin oli saatava viljaa läpi mahdollisimman paljon, että työ edistyisi. Syöttäjän vieressä ahkeroi "pöydällenostaja". Hän nosti viljaa tappurin pöydälle sopivina kasoina, josta syöttäjän oli hyvä ottaa. "Likiajaja" kantoi tavaraa pöydällenostajalle pinkasta. Kun taaimmasta pinkasta otettiin, tarvittiin useitakin likiajajia. Tappurin vierellä hääräsi "säkkimies". Hän vaihtoi uuden säkin tilalle edellisen täyttyessä. Hänen kiireensä oli siitä kiinni, mitä viljaa puitiin. Kaurasäkit täyttyivät pian, rukiita tuli hitaammin, kun jyvät ovat pienempiä ja oljet pidempiä. "Mylläri" kantoi täyttyneet säkit hevosen kärryille ja ajoi ne aittaan, jonka salvoihin tyhjensi ne. Puimaliiteri oli useimmassa talossa kauempana peltojen keskellä. Kiirettä riitti  hevosmiehelläkin. Tappurin takana tarvittiin aluksi monta ihmistä viemässä olkia "pahnalatoon", joka usein oli vinkkeli liiterin toisessa päässä. Myöhemmin hankittiin lietso, joka vei pahnat latoon. Silloin oli joku väestä ohjaamassa niitä lietson suuhun. Hänen oli myös välillä juostava pahnalatoon niitä levittämään. Kun lato täyttyi, piti siellä olla jonkun koko ajan pahnoja sotkemassa. Se oli ikävää hommaa, kun koko ajan tuli akanoita niskaan ja ahtaassa ladossa oli tukalaa ja hikosi. Moni ajattelikin aamulla työhön tullessaan, että kun en vain "latonuijaksi" joutuisi. Silloin ei sitä hätää ollut, kun Rajalan Oskari oli mukana. Hän pyysi heti aamulla, kun töitä jaettiin, että saisiko ruveta latonuijaksi! Toiset tulivat hyvälle tuulelle ja työ sujui. Se oli Oskarin tarkoituskin!   Riihet olivat jääneet käyttämättömiksi. Kerran Haapasalon riihi vielä lämmitettiin ja minäkin sain kuulla klupujen kolketta. Orsille tuotiin ruislyhteitä. Tarkoitus oli saada pitkiä olkia patjojen täytteeksi ja muutaman olkikaton korjaukseen. Tappurin oljista kun ei kunnon "polstaria" saanut, eikä olkikattoa ollenkaan. Taidettiin riihessä myös muutaman kerran pellavaa loukutella.

Jos oli tappuriväellä kiire, riitti sitä emännälläkin. Varhain aamulla oli lypsyllä käytävä, että ehti tehdä "suuruksen" valmiiksi väelle, joka aamuseitsemältä taloon tuli. Puuroa se oli, mutta kyllä myös jotain suolaista pöydässä täytyi olla ja kahvia. Kello yhdeksältä vietiin väelle "aamupuoliskahvi". Suuri pannu piti olla ja korissa isot viipaleet pullaa. Puolelta päivin väki tuli päivälliselle. Tappuriväelle tarjottiin ihan juhlaruokaa: tiinusta paras sianlihanpala perunoiden seuraksi, "sallattia", rosollia, lanttu-porkkana-ja kaalilaatikoita. Jälkiruuaksi pannukakkua ja rusinasoppaa. Keitettiin toisinaan puolukkapuuroakin ja vispattiin vispipuuroksi. Iltapäiväkahvi vietiin pellolle kolmen maissa ja töiden päätyttyä väki tuli vielä illalliselle. Yhtä runsas piti illallisateriankin olla. Raskaassa työssä tuli nälkä kaikille. Emännän oli töiden loputtua iltamyöhällä hoidettava vielä tavalliset askareensa ja karja lypsyineen. Tappuripäiviä oli useita peräkkäin. Oli siinä emännillä keksittävää, että kaikkina päivinä oli runsas ruokapöytä niistä tarpeista: suolatusta sianlihasta ja muista kotoisista aineksista. Puimakone helpotti silti raskaita korjuutöitä ihan valtavasti.  

100-vuotismuistomerkki talvisessa asussaan.

100 v. myöhemmin.

Kun Amandan ja Joelin Haapasaloon tulosta oli kulunut 100 v. ,kutsuimme kaikkia heidän jälkeläisiään puolisoineen yhteistä kesäpäivää viettämään 8/6 1996. He toivat meille tämän muistomerkin, joka tässä kuvassa on lumen peittämänä. Hevosenkengät kuvaavat aikaa, jolloin peltotöitä tehtiin hevosten avulla. Traktorinjäljet myöhempää aikaa. Oikealla oleva lyhde heidän perhettään: pidemmät korret vanhempia, ympärillä 11 lyhyenpää. Tähkät myöhempiä sukupolvia. Neljä korsista on tyhjiä, sillä neljä heidän lapsistaan kuoli ennen kuin ehti perustaa perhettä. 

Talvisia kukkia ikkunalaudalla.

Hanki peittää pellot, metsät, pihan ja puutarhan. Kasvit nukkuvat talviuntaan. Vähäinen valo on lopettanut useinpien huonekasvienkin kukinnan. On kuitenkin sellaisiakin kukkia, jotka puhkeavat kukkaan kaikkein lyhyimpienkin talvipäivien aikaan. Niitä me kasvatamme, ostammekin ja lahjaksi saamme ja niillä kaunistamme kynttilöiden kera joulukotimme ja talviajan, kunnes maaliskuun valoisat päivät herättävät uinumassa olevat huonekasvimme.

Kliivia.
Amaryllis.
Perhosorkidea.

Isovanhempieni tarina. Elämää Haapasalossa v. 1907-1917.

Suomen kansa oli valinnut eduskunnan, jossa oli edustajia kaikista yhteiskuntaluokista. Maan taloudellinen tilanne oli parantunut. Teollisuus oli vahvassa nousussa. Maanviljelys edistyi. Kansalaisten elintaso nousi. Ei kuitenkaan kaikkien. Teollisuustyöväen asema oli vaikea, työpäivät pitkiä ja palkka huono. Niin myös maaseudun torppareiden ja maatyöläisten. Maaseudun perheistä 77 % oli vailla omaa maata epävarman kohtalon heiteltävänä. Eduskunnan toivottiin tekevän parannuksia epäkohtiin, mutta se kävi kovin hitaasti. Venäjän sortovalta ei ollut loppunut Bobrikovin murhaan. Keisari ei luopunut suunnitelmistaan venäläistää kaikki vähemmistökansat. Venäjän pääministeriksi nousi Stolyp, joka oli Bobrikoviakin pahempi "suomisyöjä". Hän teki kaikkensa Suomen lakien kumoamiseksi. Kenraalikuvernöörinä oli Gerard, joka kunnioitti Suomen perustuslakia ja piti suomalaisten puolta, mutta Stolyp nimitti hänen apulaisekseen hengenheimolaisensa H. A. Seyn. Seyn alkoi heti toteuttaa Stolypin suunnitelmia esimiehensä vallan ylittäen. Lopulta hän itse nousi kenraalikuvernööriksi. Kun suomalaiset yrittivät korjata laittomia määräyksiä, heitä erotettiin ja vangittiinkin. Eduskunnan puhemieheksi valittu P.E. Svinhufvud piti rohkeita puheita Suomen oikeuksien puolesta ja sen seurauksena eduskunta hajoitettiin useitakin kertoja. Kun häntä ei sitten enää valittu puhemieheksi, jatkoi hän tuomarinvirkaansa , mutta yhä arvostellen laittomuuksia. Lopulta häneltä evättiin tuomarinvirkakin. Siitä huolimatta hän piti käräjiä Luumäellä. Kesken istunnon hänet vangittiin ja vietiin Pietariin ja sieltä edelleen Siperiaan. Puoliso seurasi häntä pitkälle karkoitusmatkalle, joka kesti junalla kaksi viikkoa ja rekipelillä vielä viikon. Suomen asiat oli ennen esitetty suoraan keisarille, mutta Stolyp sai aikaan v. 1908 lain, jonka mukaan ne esitettiin Venäjän ministerineuvostolle. Sen esityksestä keisari hylkäsi melkein kaikki suomalaisten parannusehdotukset. V. 1911 Venäjän hallitus päätti erottaa Uudenkirkon ja Kivennavan pitäjät Suomesta ja liittää Venäjään. Se jäi kuitenkin vahvistamatta, kun Stolyp murhattiin teatterissa ollessaan. Venäjällä oltiin tyytymättömiä tsaarinvaltaan ja siellä vallankumousmieliala yleistyi. Stolyp oli saanut sen vielä estettyä, mutta mielenosoituksia ja kahakoita oli paljon. V. 1912 Venäjällä säädettiin "yhdenvertaisuuslaki", joka antoi venäläisille samat oikeudet Suomessa kuin suomalaisilla oli. Vuoteen 1914 mennessä Suomi oli muuttumassa tavalliseksi Venäjän maakunnaksi kaikki oikeutensa menettäneenä. Tapahtumat Euroopassa pysäyttivät tämän kehityksen.

Euroopan valtioiden välit olivat kiristyneet niiden kilpaillessa vapaina olevista siirtomaista. Erikoisesti Saksan välit muihin olivat huonot, eikä sillä enää ollut muita liittolaisia kuin Itävalta-Unkari. Kun lukiolainen Gavrilo Princip murhasi serbialaisen salaliittojärjestön edustajana Sarajovon kaupungissa 28/6 1914 Itävalta-Unkarin kruununperillisen, julisti maa sodan Serbiaa vastaan. Saksa yhtyi sotaan ja kohta myös Venäjä, Ranska ja Englanti olivat siinä mukana. Oli alkanut 1-n maailmansota. Suomi julistettiin heti sotatilaan. Suomalaiset säikähtivät ja paljon väkeä pakeni rannikoilta sisämaahan. Taistelut eivät Suomeen ulottuneet. Paljon venäläistä sotaväkeä tuli Suomeen. Rannikoille ja sisämaahankin alettiin rakentaa linnoituksia, sillä Venäjällä pelättiin Saksan hyökkäävän Suomen kautta. Sortotoimet jatkuivat edelleen, sillä venäläiset eivät luottaneet suomalaisiin ja siitä syystä  suomalaisia ei sotaankaan kutsuttu. Suomalaiset toivoivatkin Saksan voittavan, sillä he uskoivat Saksan avulla voivansa saada itsenäisyyden. Suomen kansa oli jo kauan toivonut pääsevänsä eroon Venäjästä. Kansassa oli "aktivistejä", jotka eivät uskoneet sen olevan mahdollista ilman taisteluja. Salaa lähetettiin Saksaan muka "partioleirille" nuoria miehiä oppimaan sotataitoja. 25/2 1915 ensimmäiset 200 jääkäriä saapuivat Lockstedtin leirille. Heitä värvättiin lisää ja lopulta siellä oli jo 2000 miestä. Heistä aiottiin kouluttaa Suomen oman armeijan ydinjoukko. Tämä toiminta ei jäänyt venäläisiltä huomaamatta ja siksi Pietarin vankiloissa oli paljon ns. "kalterijääkäreitä", joita uhkasi kuolemantuomio. Venäjän kansakin väsyi sotaan, sillä se aiheutti elintarvikepulan, nälkää, lakkoja ja mellakoita. Venäjän kansa toivoi vain rauhaa ja jotkin hallituksen edustajat myös. Duuma tahtoi jatkaa sotaa, sillä se halusi valloittaa Mustaltamereltä Välimerelle johtavat salmet Turkilta. Vallankumoustoiminta kiihtyi ja tsaarin valtaistuin alkoi horjua. Tsaari päätti hajottaa duuman, mutta se vastusti. Sen seurauksena 12/3 1917 Moskovassa ja Pietarissa puhkesi vallankumous, jota tsaarin hallitus ei voinut estää. Maaliskuun 14-sta päivänä tsaari Nikolai 2 luopui kruunustaan, joka oli ollut Romanovien suvulla 300 v. Kaksi päivää myöhemmin kenraalikuvernööri Seyn vangittiin ja vietiin Pietariin. Venäjällä oli muodostettu porvarisvoittoinen väliaikainen hallitus. Suomesta lähti valtuuskunta anomaan siltä tsaarivallan aikaisten määräysten poistamista. Oikeusministerinä Venäjällä oli Aleksanteri Kerenski, joka pitkään epäröityään lopulta allekirjoitti 20/3 manifestin, jossa Suomelle palautettiin v. 1899 jälkeen riistetyt oikeudet. Suomen senaatti ja uusi kenraalikuvernööri, Mihail Stahovitsh ryhtyivät nyt poistamaan laittomuuksia. Sortovallan kätyreinä toimineet virkamiehet erotettiin, Pietarin vankiloissa olevat miehet vapautettiin ja kolme vuotta Siperiassa karkoitettuna ollut Svinhufvud palasi Suomeen. Venäjän väliaikainen hallitus asetti hänet nyt prokuraattorina valvomaan maamme lakeja.

Haapasalossa, niin kuin muissakin Suomen kodeissa seurattiin tarkoin sanomalehdistä Suomen ja Euroopan tapahtumia. Myös Suomessa oli paljon levottomuutta yhteiskunnan eriarvoisuuden takia työväestön ja rikkaimman kansanosan välillä. Ehkä ne eivät syrjäisellä maaseudulla kovin paljoa vaikuttaneet heidän elämiseensä muutoin kuin puutteena, epävarmuutena tulevaisuudesta ja pelkona, mitä vielä tulisi tapahtumaan. Työtä oli tehtävä ahkerasti elannon eteen ja toivottava parempaa tulevaisuutta.

 Sitten Haapasalossa tapahtui sellaista, että ympäröivän maailman asiat tulivat täysin merkityksettömiksi.

Kiertävä valokuvaaja on tullut Haapasaloon kesällä v.1910 ja perhe on kokoontunut valokuvattavaksi. Joel-isä puuttuu kuvasta, sillä hän oli ollut sinäpäivänä myllyreissulla.

Surua ja kyyneleitä.

Amanda-äiti oli synnyttänyt 11-sta lapsensa heinäkuun lopussa onnellisesti. Kova työ ja monet raskaudet olivat aiheuttaneet suonikohjuja hänen sääriinsä. Tällaiseen pullistumaan oli jokin sattunut ja tehnyt haavan, joka tulehtui. Olihan heillä lääkkeet pikku haavoihin, mutta nyt oli bakteeri päässyt äidin elimistöön ja hänelle nousi korkea kuume. Eero lähti hevosella hakemaan lääkäriä Salon kauppalasta 29 km päästä. Isäni oli silloin 10-vuotias. Hän kertoi, kuinka hartaasti he lääkäriä odottivat. Hän varmasti parantaisi äidin. Kun lääkäri sitten tuli, käveli hän ensin hellan viereen lämmittämään pitkällä kärrymatkalla kohmettuneita käsiään. Söi siinä samalla pari uuninpankolla olevaa korppua, joita kukaan ei ollut ottanut, kun ne olivat viimeiset. Sitten hän meni äidin vuoteen luo, katsoi tätä ja sanoi, ettei mitään ole tehtävissä. Ei ollut tohtorilla rohtoja, millä verenmyrkytyksen olisi saanut parannettua. Niine hyvineen sai Eero lähteä viemään tohtoria kotiinsa.  Kolmen päivän kuluttua, 10/10  -17 Amanda-äidin elämä päättyi. Joel oli yhtäkkiä yksin kymmenen lapsensa kanssa, joista Eero vain oli täysi-ikäinen, vanhemmat tytöt nuoria neitosia ja muut vasta lapsia. Nuorin, Kerttu Kaarina, itki vakussaan. Hän oli kahden kuukauden ikäinen.  Ei heitä yksin jätetty. Joelin Edla-sisar, joka asui naapuripitäjässä, mutta ei kovin kaukana, riensi apuun. Hän järjesti vauvan ruokinnan. Olihan se jo saanut elämän ensieväät äidiltään. Suurimmasta järkytyksestään toivuttuaan vanhemmat tyttäret tarttuivat emännän toimiin, olivathan he ne jo oppineet. Kun tieto Haapasalon emännän yllättävästä kuolemasta tuli , riensivät naapuritkin apuun. Se oli sen ajan kriisihoitoa. Vaikka kuinka rakas ja korvaamaton ihminen kuolee, on jälkeenjääneen ryhdyttävä toimiin hänen saattamisekseen viimeiselle matkalleen. Haapasalon lapset saivat nähdä isänsä höyläpenkin äärellä valmistamassa arkkua äidille, joka oli kannettu paareille kylmään aittaan. Näin arvelen, sillä en näe Joelin huolellisesti kirjoittaman tilikirjan sivulta merkintää arkun ostosta. Siellä on kyllä merkinnöt "lääkkeistä, lääkärille, kuumemittari" , ja myöhemmin " ilmoituskuluja, muistoseppele, kahvia, sokeria, konvehteja ym ", mitä on pitänyt hankkia hautajaisia varten. On siellä merkintä "päälistakistakin". Jollakin perheestä ei ollut takkia kirkkomatkalle, kun lähdettiin saattamaan äitiä haudan lepoon.

Haapasalossa elettiin suruaikaa, mutta maailmalla tapahtumat vyöryivät eteenpäin. Ennen vallankumousta korkein valta Suomenkin asioissa oli ollut keisarilla. Nyt sitä ryhtyi hoitamaan Venäjälle valittu "väliaikainen hallitus". Suomalaiset eivät sitä tahtoneet. He halusivat itse hoitaa maan sisäiset asiat. Senaatti ehdotti, että valta siirtyisi sille. Sitä taas eduskunta ei hyväksynyt. Eduskunta alkoi ajaa ns. "valtalakia", joka tarkoitti, että " Suomen eduskunta yksin päättää, vahvistaa ja voimaanpantavaksi määrää kaikki Suomen lait".  Tätä ei Venäjän väliaikainen hallitus hyväksynyt. Venäjällä oli levotonta. Bolshevikkipuolue halusi kukistaa porvalillisen väliaikaisen hallituksen ja suunnitteli vallankaappausta. Se lupasi sodan takia nälkää kärsivälle kansalle rauhaa ja sai yhä enemmän kannattajia. Kerenskin johtama hallitus pysyi vielä vallassa, mutta oli vaikeuksissa. Sen oli julistettava Venäjä tasavallaksi 15/9 -17. Suomenkin suhteen se kävi myönteisemmäksi. Suomalaiset yrittivät jälleen saada valtalakia voimaan. Sitä pyyntöä ei ehditty käsitellä, kun bolshevikit onnistuivat vallankaappauksessaan ja Kerenskin johtama hallitus kaatui marraskuun 7 pv. Yhteiskunnallinen elämä Suomessakin kuohui. Eduskunta ei ollut saanut köyhemmän kansanosan elämää helpotetuksi. Elintarvikepula oli kova. Vallankumousmieliala levisi maahamme Venäjältä ja sai kannattajia väestöpiireissä, jotka kärsivät ruokapulasta ja olivat jo kauan toivoneet isoja uudistuksia. Kansa alkoi itse ottaa järjestysvallan, sillä keisarinvallan aikainen miliisi oli lopetettu. Sen tilalle oli nimitetty "kansanmiliisi", joka ei pystynyt pitämään järjestystä yllä. Seurasi paljon mellakoita, lakkoja ja rikoksia , joita huligaaniainekset saivat aikaan. Mellakoitsijat saivat joukkoonsa venäläisiä, jotka olivat alkaneet veljeillä suomalaisten äärimielisten kanssa. Kerenski oli hajottanut Suomen eduskunnan lokakuussa. Vaalien jälkeen valittu uusi eduskunta kokoontui 1/11. Jo ensimmäisessä istunnossaan se teki selväksi, että Suomen pitää saada itsenäisyys. Boslhevikit olivatkin lupailleet sitä Suomelle, jos pääsisivät valtaan. Suomalaiset olivat antaneet heidän johtajilleen turvapaikkoja, kun he olivat häviöllä. Myös bolshevikkien päämies, Lenin oli oleskellut Suomessa. Lenin oli kehoittanut Suomen työläisiä vallankumoukseen ja Sosiaalidemokraattisen puolueen puoluetoimisto perusti keskusneuvoston asiaa eteenpäin viemään. Levottomuudet johtivat suurlakkoon marraskuussa. Lakko alkoi 13/11. Sen aikana verityöt jatkuivat. Venäläisten tukemat huligaanit toimittivat kotietsintöjä, pahoinpitelivät ja murhasivatkin aseettomia kansalaisia. Yhteenottoja tuli työväestön perustamien punakaartien ja porvarillisten muodostamien suojeluskuntien välillä. Kansalaissotaa ei kuitenkaan vielä silloin tullut. Vihdoin ratkaistiin korkeimman vallan käyttämisestä käyty keskustelu: marraskuun 15 päivän istunnossa eduskunta päätti itse käyttää valtaa, joka keisarille oli kuulunut. Suurlakon loputtua nimitettiin uusi ns. itsenäisyyssenaatti, jota johtamaan tuli Svinhufvud. Joulukuun 4. päivä senaatti kokonaisuudessaan tuli eduskunnan täysi-istuntoon tuoden esityksensä Suomen itsenäiseksi julistamisesta. Eduskunta täysistunnossaan 6/12 julisti Suomen itsenäiseksi valtioksi. Itsenäisyydelle oli vielä saatava muiden valtioiden tunnustus. Ennen sitä se oli saatava Venäjältä. Svinhufvud lähti ministerivaltiosihteeri Enckellin ja tohtori Idmanin kanssa Pietariin esittämään Suomen hallituksen pyynnön neuvostohallitukselle. 31/12 Leninin, Trotskin ja Stalinin allekirjoittama vastaus saatiin, jossa luvattiin Suomen itsenäisyyden tunnustaminen. Tammikuun 4 pv.1918 Venäjä tunnusti sen ja samana päivänä myös Ruotsi ja Saksa. Myöhemmin muutkin valtiot lukuunottamatta Englantia ja Yhdysvaltoja.

Suomessa uskottiin, että itsenäisyyden Suomelle "antoi" Lenin kiitokseksi siitä, että oli saanut turvaa Suomesta häviöllä ollessaan. Niin uskoi Joel Haapasalokin koko elämänsä. Sitä asiaa ovat tutkijat pohtineet kauan. Kuka tietää, mikä totuus oli? Ehkä hän sitä ei niin pysyväksi aikonutkaan, tuskin hänen lähin miehensä, Stalin ainakaan?

Amanda Haapasalo syntyi Venäjän Suuriruhtinaskunnassa ja eli tsaarin alamaisena, mutta hänen perheensä sai jatkaa elämäänsä itsenäisen Suomen kansalaisina. 

(Seuraavat jaksot kirjoitan sivulle "Haapasalossa.  Ylinnä valikossa.)

   

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

AK | Vastaa 23.12.2018 17.12

Hyvää Joulua Nummentonkija!
Hiljaiseloa viimeajat!? Harmi. Esi-isiesi elämäntarinat ovat antaneet aidon kosketuspinnan Suomen historian tapahtumille.

Nummentonkija 23.12.2018 18.43

Hyvää joulua sinulle myös ja rakkaillesi! Kiitos, että olet viitsinyt lukea juttujani! Yritän jotain keksiä talvella taas. Kesä meni nummea tong

JPK | Vastaa 06.09.2013 00.42

Tulin katselleeksi näitä sinun talvikuvia! Hyvänen aika, hienoja ovat. Noissa ylimmissä ihan silmä lepää ja tuo pyry/usvakuva on vallan mainio!

Nummentonkija 06.09.2013 20.26

Kiva, että viitsit katsella vanhojakin kuvia, kiitos siitä! Jokos sinä kumminkin syksyssä elät ja talvea odotat?

aimarii | Vastaa 09.06.2013 23.36

Kirjoitat niin hyvin. Piti lukea kaikki, mitä olet isovanhempiesi tarinaa kirjoittanut.

Nummentonkija 10.06.2013 22.03

Kiitos, Ainarii, kommentistasi! Kiva, että viitsit lukea, tuntuu mukavalta kirjoittaa, kun tietää, että sitä luetaan.

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

29.09 | 15:39

Satavuotias "Salkkari" on niin iso lehti, että tuskin se tämmöisiä julkaisisi."Sadansanan" juttuni kyllä kelpasi.

...
29.09 | 14:23

Aimarii, parasta vointia sinulle toivon ja hyvää syksyä.
Syksy tuli tännekin, kukat vie, mutta ruskaa on nyt meilläkin.

...
26.09 | 15:52

Sinun puutarhasi kukoistaa. Iloa on katsella upeita kukkaistutuksia. Kesä on ollut täällä pohjoisemmassakin ihan ok, minä itse en niinkään. Ehkä syksy parempi

...
26.09 | 10:08

Oletko koskaan ajatellut julkaista näitä muistojasi paikallisessa lehdessä? Tämäkin muisto ansaitsisi sen ja sieltä joku löytäisi lukeakseen.
Kaunis muisto

...
Tykkäät tästä sivusta