Puutkin kukkivat.

Omenapuiden kukinta-aikaan. Bergius ja Kanelipuut.

Tervetuloa puutarhan puolelle!

Puutarha on kauneimmillaan omenapuiden kukkiessa. Näm&¨ 50 v. sitten istuttamamme Bergius ja Kanelipuut vain ovat monihaaraisia "känkkyröitä". Suojasimme ne huolellisesti jänisten varalta, kun ne olivat pieniä. Keväällä, kun jo kasvoi yllin kyllin ruokaa jäniksille luonnossa, otimme verkot pois. Ne mokomat ristiturvat tulivat vielä jyrsimään pienet puumme. Varmaan jäniksiä olivat ne verkot kovasti harmittaneet koko pitkän talven! Nauroivat turpansa vieläkin enemmän "ristiin", kun katselivat metsän puolelta yritystämme pelastaa puuparat. Satoa olemme kuitenkin niistä saaneet tarpeeksi ja monena vuonna ylikin. Ovathan ne koristeellisiakin tavallaan ja kotipuutarhojen omenapuut ovat , paitsi sadon toivossa, myös pihan viihtyisyyden vuoksi istutettuja. Ainakin meillä!

Isovanhempani istuttivat perustaessaan puutarhan v. 1910 nimikko-omenapuun kaikille lapsilleen ja vielä ylimääräisiä puita myöhemmin syntyvien lastensa varalle. Kaikkiaan niitä oli viitisentoista. Ne olivat villipuita ja niissä oli kaikissa erimakuiset hedelmät. Yhtään "mihinkäänkelpaamatonta" ei kuitenkaan ollut. "Talvisotatalvena", 1939-40, kovat pakkaset tappoivat puista suurimman osan. Jäljelle jäi vain viisi ja niistä kolme on puutarhassamme vieläkin.  Isompi puu viereisessä kuvassa on "Kaisunpuu". Siinä on kaikkein makeimmat hedelmät, eikä sellaisia kasva missään muualla kuin meidän puutarhassa!!   

¨

Satavuotiaat juhlapuvussaan. Toivon ja Arvon puut.
Puutarha talvella.

                               Maa hohtaa lumivaipassansa,

                               on Luoja itse luonut hangen, jään.

                               Maa Herran on myös roudassansa,

                               ja lepää talven hänen kädessään.

                               On ankara ja pitkä talviyö,

                               vaan läpi senkin jatkuu Luojan työ.            Virsi 576.

On tullut kevät. Sinivuokko 30/3 -12.

Luonto herää kevääseen.

Kun talvi väistyy ja ensimmäiset pälvet ilmestyvät puutarhaan, herää kuusiaidan suojassa talviuntaan nukkunut sinivuokko virkuimpana  nostamaan jo lähes maan pinnassa valmiina olevat nuppunsa ylös. Päivän lämmittäessä levittää se terälehtensä auringon hyväiltäviksi.

Sinivuokko ei kuulunut meidän lähiluontoomme. Vuosikausia yritimme saada sitä leviämään. Istuttamamme kasvit pysyivät kyllä hengissä, mutta "lapsia" ei ilmestynyt. Sitten sain apulaisia. Kekomuurahaiset tekivät pesänsä puutarhan laitaan. Pikkusinivuokkoja alkoi ilmestyä niiden polkujen varsille ja pian myös metsän puolelle. Nyt  sinivuokko kuuluu jo meidänkin lähiympäristöömme.

Neitoperho vierailulla. 25/4 -11.

Puutarhan kellanvihreä matto.

Gagea minima, pikkukäenrieska (viluruoho) nousee maasta ja avaa keltaiset kukkansa. Yksinään se on pieni, mutta joukkovoimallaan levittäytyy omenapuiden alle ja sinne muodostuu kaunis matto. Kukittuaan se kuihtuu nopeasti ja häviää pian kokonaan. Maahan jäävät vain sen pienenpienet sipulit, jotka leviävät nopeasti. Siellä ne "nukkuvat" seuraavaan kevääseen ja sitten taas uusi kukkamatto peittää maan. Kasvi on Suomessa luonnonvarainen. Neitoperhonen näyttää pitävän siitä.

¨

Puschinia scilloides, posliinihyasintti, alkaa kukkia pian käenrieskojen jälkeen. Myös scillat, sinililjat , nousevat maasta. Perhoset löytävät ne pian. Posliinihyasinttejä ne tuntuvat kovasti rakastavan. 14/4 -11.

Kukkia, kukkia...

Kaikki kevään pienet sipulikukat heräävät ja yhä uusia ihanuuksia nousee kilvan omenapuiden alle. Ne ovat hyviä leviämään ja karkaavat nurmikoille, sitkeimmät ympäröivään luontoonkin. Crocus vernus, kevätsahrami, ehtii usein ihan ensimmäisenäkin yhtäaikaa sinivuokkojen kanssa. Oikealla olevan kuvan siitä olen ottanut jo 4/4 -12. Sinisenä loistaa kirjokevättähtikin, Chionodoxa forbesii. Siitä on iloa pitkään, sillä sen kukinta kestää krookuksia kauemmin.

Kirjokevättähti 15/4 -12

Keltaisten kukkien aikaa.

Yleisin kevään väri on kuitenkin keltainen. Narsissien terät puskevat usein jo lumen alta.  Kun on lämmintä, ne kasvavat nopeasti vartta ja nuput ilmestyvät näkyviin. Auringossa ne eivät malta odottaa, vaan avaavat terälehtensä sen hyväiltäväksi. Öisin on vielä pakkasta ja aamulla ne nuokkuvat nöyrästi maata vasten. Kun lämpöasteita  taas tulee, nousevat ne reippaasti jälleen kukkimaan. Omenapuut seisovat silloin vielä kukattomina.

Tulppaaneista ehtivät ensimmäiseksi kukkimaan pienet alkuperäiset luonnonlajit, ns. kasvitieteelliset tulppaanit. Parvitulppaani, Tulipa tarda, on pieni ja suloinen. En koskaan väsy sitä katselemaan ja ihailemaan. Kovin kauaa se ei kuki, mutta on vaatimaton ja leviää nopeasti lähiympäristöönsä. kuvassa 7/5 -12 

Tulipa tarda, parvitulppaani.
Metsätulppaani, Tulipa silvestris, ja kuparikuoriainen. 20/5 -12.

Ihanin kaikista taitaa sittenkin olla metsätulppaani. Sitä on kai eniten käytetty, kun näistä alkuperäislajeista on alettu jalostaa nykyaikaisia tarhatulppaaneita. Se on korkeampi ja kukkakin on isompi. Se myös kukkii pidempään. Se tuoksuu ihanalta. Metsätulppaani leviää ja niitä voi löytää kauempaakin. Tervetulleita ne ovat minne tahansa, ainakin minun kukkamaihini! Kuparikuoriainen on haistanut kaukaa tuoksuvan mesiateriansa ja taitaa kukkakin hyötyä, kun siihen tapaa tulla runsaasti siemeniä. Kuvan taustalla häämöittää muutamia keltavuokon ja esikoiden kukkia. Niitä myös on levinnyt omenapuiden alle lisäämään keltaista näkymää. 

Ensimmäisinä kukkivien keltanarsissien (pääsiäisliljojen) jälkeen alkavat kukkia muut narsissilajikkeet. Viereisessä kuvassa on tähtinarsissin Ice Folliesìn kukkia 29/4 -12. 

Joukkoon liittyvät kohta pienemmät valkonarsissit, "runoilijanarsissit". Punaista väriä tuovat ailakit, sinistä lemmikit ja pian jo omenapuutkin puhkeavat kukkaan.

Puutarha toukokuussa. Korkeat keltaiset kukat taustalla ovat kevätvuohenjuuria, Doronicum orientale.

Pienten sipulikukkien viimeisenä kaunistaa puutarhaa helmililja, Muskari botryoides. Kuvassa se kukkii kevätesikoiden seurassa. 

Isovanhempieni tarina. Ensimmäinen vuosi Haapasalossa.

Talvella Joel ajoi puutavaraa paikalle, johon he olivat päättäneet tulevan kotinsa pystyttää. Kaupan mukana tulleista puretuista rakennuksista saatuja hirsiä piti käyttää. Metsässä ei arvopuita ollut, ne oli Kauhan entinen isäntä myynyt . Naapurin metsässä järeitä puita vielä oli. Kaarle Henrik Kauha olikin pidättänyt kaupanteon jälkeen oikeuden "kaataa ja hyväksensä käyttää kaikki piikkipuut, jotka maasta mitattuna 14 jalan korkeudelta ovat 8 kalutuumaa läpimitattuna paksuja". Haapasalon metsässä kasvoi haapoja ja niitä Joel myös käytti rakennusaineina. Keväällä alettiin rakennustyöt. Asuinrakennuksen ohella oli tehtävä suojat eläimille. Noin 100 m päähän pienen notkelman jälkeen nousevan toisen mäen rinteeseen tehtiin sauna. Palolaki vaati saunan ja myös riihen rakennettavaksi etäänmälle muista rakennuksista.

Valmista peltoa oli vain pieni pala. Raivattua niittyä oli enemmän ja siitä oli jatkettava pellontekoa. Uuden "kuokkamaankin" teko aloitettiin. Yhdessä naapureiden kanssa tehtiin tietä kylän keskustaan.Valtaojia kaivettiin, että vesi pelloilta saatiin pois. Naapurit olivat samanlaisia uudisasukkaita rakentamattomilla tiloillaan. Yhteinen elämäntilanne ja samanlaiset uurastukset loivat pohjan ystävyydelle ja naapuruudulle, joka tuli kestämään sukupolvien yli.

Amanda ja Joel muuttivat kirjansa uuteen kotiseurakuntaansa 6/7 1896. Samalla he muuttivat sukunimensä kotitilansa mukaan Haapasaloksi. Mukanaan heillä oli jo esikoispoikansa, Eero. 18/7 syntyi toinen poika, Väinö. Kesä oli ollut raskas ja työntäyteinen. Mäenrinteeseen oli noussut pieni kotitalo ja eläimille navetta, sekä tarpeellinen sauna. Ensimmäinen ruiskylvökin oli tehty ja saatu niityltä heiniä karjan ravinnoksi. Paljon oli vielä työtä tehtävä tulevina vuosina, mutta uskon, että he olivat hyvin onnellisia kaksine poikineen uudessa kodissaan. Silloin he eivät vielä tienneet ensimmäisestä kovasta kohtaloniskusta, joka heitä kohtasi, kun pieni Väinö-vauva kuoli johonkin lastentautiin seitsemän kuukauden ikäisenä. 

(Isovanhempieni tarinan ensimmäiset osat ovat kotisivullani "Kotinurkilla.") 

Valkea metsäkurjenpolvi.

Luonnonkukkia pihalla ja puutarhassa.

Luonto on ihmeellinen monipuolisuudessaan. Minä pidän kaikista kukista, kaikkein pienimmistäkin. Luonnonkasvit ovat tervetulleita pihallemme. Kun katsoo tarkkaan " rikkaruohoina pitämiemme kasvien kukkia, huomaa niidenkin kauneuden. Annan niiden kasvaa nurmikolla. Tosin ei kaikkia auta päästää kukka- ja vihannesmaita valloittamaan. Monet kauniit niittykukat ovat aivan vertaisia jalostetuiden perennojen joukossa. Eivätkä niiden väritkään koskaan riitele toistensa kanssa. Yllä olevassa kuvassa on valkea metsäkurjenpolvi , Geranium sylvaticum ja onhan siinä yleisin sininen myös. Näitä valkokukkaisia on joukossa harvoin, yleisistä sinisistä erisävyisiä sinisiä useammin. Kun joukkoon valkoinen osuu, sen kyllä huomaa. Metsäkurjenpolvea sanotaan myös juhannuskukaksi. Kuvan kukka kasvoi melkein puutarhassa, sen ja pellon välisen ojan pientareella. Metsäkurjenpolvet kaunistavat niityt ja pientareet juhannuksen aikaan. 

                             Kun taasen kevät saa, murtunut on valta lumen, jään,

                             niin pienet valkovuokot silloin nostaa pään

                             Ne sammalvuoteellaan ihmetellen hiljaa kuuntelee,

                             kun metsätuuli puissa humisee.

                             Se kertoo, kuinka lähteellä keijut karkeloi

                             ja kuinka kesäyössä noin sirkkain laulut soi

                             ja kuinka jälkeen sen syksyn alle hiljaa nukkuu maa

                             ja kuinka valkovuokot katoaa. 

Muutaman viikon ne keväisin kaunistavat metsänreunat ja pihanurmellakin viihtyvät, kun ei vain puutarhuri liian innokkaasti ole huristelemassa ruohonleikkurillaan. Laulun sanat kertovat kauniisti näistä kevään airueista. Vaikka ne haikeasti myös kertovat niiden katoamisesta, niin kyllähän me tiedämme, että taas tulevan kevään ehtiessä saamme jälleen ihailla niitä!

Kevätesikko, Primula veris, kullero, Trollius europaeus ja puistolemmikki, Myosotis sylvatica.

Kevätesikot ja lemmenkukat leviävät innokkaasti puolivarjoon puutarhan omenapuiden alle. Kullerot viihtyisivät paremmin kosteissa ojiennotkoissa, mutta pärjäävät ne sentään täälläkin.

Päivänkakkara, Leucanthemun vulgare, kasvaa pientareilla ja pihojen laitamilla, jos niitä ei liian innokkaasti niitetä, vaan jätetään niityiksi. Hyvin se viihtyy kukkapenkissäkin ja kukista tulee suurempia kuin luonnossa, jossa sillä on kilpailijoita. Päivänkakkarasta on monia, hyvin suurikukkaisia puutarhalajikkeita. Ne vain kaatuilevat helpommin ja vaativat tukemista. Tämä luonnonvarainen pysyy terhakkaasti pystyssä tuulisellakin paikalla. Ampiaiskuoriainen oli löytänyt "pappilukkarin" ja kun se istui siinä kolme vuorokautta, hain kameran ja vasta sitten se jatkoi matkaansa! Sehän aivan selvästi tahtoi päästä kuvattavaksi ja blogiin!

Talon varjossa, pohjoisseinustalla, mihin aurinko ei juurikaan paista, viihtyvät hiirenporras, Athyrium filix-femina, jonka olen siirtänyt metsästä ja lehtotähtimö, Stellaria, joka tuli meille puna-ailakin kylkiäisenä. Lehtotähtimö on harvinainen. Sen kukat ovat suurempia kuin piha- ja heinätähtimöiden. 

Lehtotähtimöitä ja hiirenportaita.
Koristeomenapuu Rixi.

Pihan kaunottaret.

Jos ovat kauniita oikeita omenia antavat tarhaomenapuut keväisin, kun ne peittyvät valkoisiin kukkapilviinsä, niin kauniita ovat myös koristeeksi istutetut Malus-suvun puut. Istutimme Rixi-puun muutamia vuosia sitten pihan pyöryläpenkkiin. Keväällä 2011 se kukki näin komeasti. Syksyllä se tuli täyteen pieniä omenoitaan. Syötäviksi niistä ei ole kuin linnuille, mutta hedelmissään pieni puu aivan kuin "kukki" uudelleen. Oksat taipuvat omeniensa painosta alla olevassa kuvassa syyskaunosilmien ja punertuvaan alkaneen komean maksaruohon puoleen.

"Kotipihan pienet omenat..."

Istutimme v.1997 koristeomenapuu Royaltin kivikkorinteen laitaan. "Siitä asti tumma kaunotar" on kukkinut keväisin, joskus vähemmän, mutta toisin (joka toinen vuosi, kuten omenapuut tavallisesti tekevät) aivan ryöpyten täynnä tummia kukkiaan. Tummanpunaiset ovat sen lehdetkin, samoin "omenat". Ne eivät putoa talveksi, vaan jäävät oksiin kuin helminauhoiksi. Talvisin ne näyttävät kivoilta, kun lumi ja huurre peittävät niitä.

Isovanhempieni tarina. V.1901

Viisi vuotta oli kulunut siitä, kun Amanda ja Joel olivat Haapasaloon tulleet. Ne olivat olleet työntäyteisiä vuosia. Uutta peltoa oli edelleen raivattu. Pellon laitaan oli noussut riihi, pihan yläosaan, metsän reunaan aitta ja kaluvaja ja navetan taakse heinäliiteri. Talvisin Joel hakkasi halkoja, joita vei Salon kauppalaan myytäväksi. Aina hänen reessään oli myös Amandan kirnuamaa voita. Amanda hoiti karjaa ja kotia, kutoi kankaita ja ompeli vaatteita perheelleen. Kaksi pientä tyttöä, Tyyne ja Hilja olivat syntyneet. Vuosisatakin oli vaihtunut. 

Kesäkuun kahdeksastoista oli Haapasalossa jännittävä päivä. Amanda ja Joel olivat anoneet lainaa Suomen Hypoteekkiyhdistykseltä. Sinä päivänä tuli yhdistyksen "arviomies" todistajien, Kusta Kunnian ja Juho Kyläkullan kanssa "hintaan ja arvoon laskemaan Haapasaloksi kutsutun 1/12 Kauhan perintötilasta". Tarkastuksesta kirjoitettiin asiakirja, "arvauskirja". Siinä todetaan, että tilan pinta-ala on 33.9 ha, josta 1 luokan peltoa 7.93 ha, 2 l. 3.10 ha, 3 l. 2.60 ja viljeltäväksi kelpaavaa maata talon lähellä 11 ha hyvää maata. Metsää on talon tarpeeksi, mutta ei myytäväksi. Rakennukset ovat keskenkertaiset ja hyvät ja ne ovat vakuutettu "Uskelan, Muurilan, Perttelin ja Kuusjoen kuntain Paloapuyhdistyksessä 950 Smk arvoon." Sitten kerrotaan, kuinka paljon keskimäärin vuosittain kylvetään hehtolitraa viljaa ym. "nisuja 0.25, rukiita 3, ohria 1, kauroja 9, herneitä 0.25, potaattia 7 ja heinänsiemeniä 50 kg. Satoa saadaan vuosittain keskimäärin hehtolitraa : nisuja 1, rukiita 35, ohria 10, kauroja 46, herneitä 2 ja potaattia 50 hl, sekä heiniä 5400 kg." Luetellaan myös tilan eläimet: "Tilalla elätetään 1 hevosta, 1 härkää, 2 lehmää, 2 mullikkaa, 6 lammasta ja 1 sikaa. Karjanhoitoa harjoitetaan niin, että maidosta tehdään voita, jota myydään Salon kauppalassa ja siitä karttuu vuosittain keskimäärin 100 Smk " Tilasta laskettiin arviohinta, 9244 Smk. Kirjattiin  vuotuiset menot: " kruununverot, vakanssimaksut ym 6.45, papistolle ja kirkonpalvelijoille 11.50, kunnallisverot 7.33, kirkon ja pappilan rakennusmaksu 5.30, paloapumaksu 1.90 ja huoneiden vuotuiset korjauskustannukset 15 mk ,yhteensä 47.48 mk." Menot  laskettiin 6 prosentin mukaan pääomaksi, joksi tuli 791.33 mk. Tämä summa vähennettiin arviohinnasta ja tilan nettohinnaksi ja lainausarvoksi saatiin 8452.67 mk. Tärkeä toimitus oli tullut tehtyä. Kovin usein ei tainnut  kahvipannu siihen aikaan Haapasalossa porista, mutta varmasti nyt! Tärkeän virkamiehen ohella olivat paikalla myös isäntämiehet omasta kylästä. Uskon Amandan ja Joelin olleen tyytyväisiä. Kipeästi tarvitsemansa lainan he tulisivat saamaan. Mukava oli myös lukea tilalle jääneen "Arvauskirjan" yhdestä kappaleesta: "tilan käyvän arvon katsotun tätä nykyä olevan 7000 mk." He olivat viidessä vuodessa kolminkertaistaneet 2110 markalla ostamansa talon arvon.  

Vyyhdinpuut.

Silloin, kun emännät ja tyttäret vielä kehräsivät villat ja pellavat kotona rukeilla, olivat nämä vyyhdinpuut tärkeä työväline. Kun kehrätyt langat vielä oli kerrattu rukinrullalle, ne kierrettiin vyyhdiksi. 60 kierroksen jälkeen vasara nousi ja pamautti merkiksi, että pasma lankaa oli täyttynyt ja voitiin laittaa pasmalanka erottamaan niitä toisistaan. Näin oltiin aina selvillä siitä, kuinka paljon vyyhdissä oli lankaa. "Kerinpuut" olivat samantapaiset, vain ilman vasaraa. Niihin pujotettiin vyyhti silloin, kun siitä haluttiin tehdä kerä.

Nämä vyyhdinpuut on tehnyt juoksijalegendamme Paavo Nurmen isoisä. Nurmi syntyi v. 1897, siitä voi suurinpiirtein laskea, koska hänen isoisänsä on saattanut nämä tehdä. (Mitään vuosilukua ei niistä löydy, valitettavasti.) 

Isovanhempieni tarina. Elämää 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.

Amanda ja Joel olivat jo kotiutuneet Kraatarlaan. Lähimpien naapureiden lisäksi tutuiksi olivat tulleet muutkin kyläläiset ja joitakin henkilöitä muualtakin pitäjältä. Kylässä tehtiin talonkauppoja ja huutokaupoissa tarvittiin kirjureita. Kun joku kuoli, määräsi laki pidettäväksi "kalunkirjoituksen", perunkirjan, jossa lueteltiin vainajan koko omaisuus joka ainoaa "kahvelia" ja "kihveliä" myöten. Kraatarlassa ei ollut ketään virkamiestä, joka näitä työnsä puolesta olisi tehnyt, eikä heitä montaa ollut koko pitäjässäkään. Oli huomattu, että Haapasalon isäntä hallitsi sellaiset taidot ja häntä alettiin pyytää niitä tekemään. Pyynnöstä hän otti hoitaakseen myös erään rusthollin kirjanpidon. Omista, pienistä tuloistaan ja menoistaan hän myös piti tarkkaa kirjaa. Hänen tilivihkoissaan näkyykin pieniä tuloja "kirjoituksesta" ,tai "kunnan toimista".

Haapasaloon oli tilattu muutamia lehtiä. Pellervo-lehdestä saatiin viimeisiä ohjeita maanviljelyksestä ja monia muitakin hyödyllisiä tietoja. Suomen Kuvalehti taloon myös tuli, sekä sanomalehti, ehkä Uusi Suometar, josta voitiin lukea ajankohtaisia asioita. Paitsi tavallista Almanakkaa, osti Joel myös Kansanvalistusseuran kalenterin. Siinä oli kirjoituksia yhteiskunnallisista ja kulttuuriin liittyvistä tapahtumista, sekä myös kaunokirjallisia kertomuksia ja runoja. Amanda ja Joel seurasivat tarkoin ajan tapahtumia. Suomessa elettiin hyvin epävarmoja aikoja. Suomi oli ollut jo lähes vuosisadan Venäjän Suuriruhtinaskunta. Hyvä keisari Aleksanteri I, oli antanut Suomelle lähes täyden itsehallinnon. Maalla oli oma laki, oma senaatti ja säätyvaltiopäivät, omat virkamiehet ja sotaväki. Hänen seuraajansakin olivat uusineet nämä oikeudet. Venäjällä oli paljon niitä, joita Suomen saamat itsehallinto-oikeudet harmittivat ja jotka halusivat ne poistettavaksi. Keisari Aleksanteri III aikana ne oli saatu vielä torjutuiksi, mutta hänen kuoltuaan v. 1894, valtaistuimelle nousi hänen poikansa, Nikolai II. Nikolai oli omaksunut näiden kiihkovenäläisten kansallismielisten ajatukset. Hänkin vielä allekirjoitti isänsä tapaan juhlallisen vakuutuksen Suomen aseman säilymisestä, mutta ei aikonutkaan pitää sanaansa. Hän nimitti Suomen Kenraalikuvernööriksi Nikolai Ivanovitsh Bobrikovin, joka alkoi häikäilemättömästi toteuttaa näitä suunnitelmia. Keisari määräsi Suomen säädyt ylimääräisille valtiopäiville, jotka pidettiin 19/1 1899. Siellä Bobrikov luki keisarin antaman "Helmikuun manifestin" (Venäjällä oli toinen ajanlasku silloin ja helmikuu.) Suomalaiset säikähtivät, sillä tämä manifesti tarkoitti Suomen itsehallinnon miltei täydellistä kumoamista. Pienessä ajassa Suomessa kerättiin yli puolen miljoonan kansalaisen kirjoittama adressi, jossa pyydettiin ,ettei manifestiä toteutettaisi. Uskottiin, että kansalaisten pyyntö hellyttäisi keisarin. Joka pitäjästä valittiin henkilö viemään adressia keisarille. Keisari ei ottanut lähetystöä vastaan, mutta ilmoitti sentään, että ei ole heille "suuttunut.   

Almanakka vuodelta 1907.

Lähetystö joutui palaamaan kotiin tyhjin toimin, mutta turhaan se ei ollut matkaansa tehnyt. Tieto siitä levisi maailmalle ja sai myötätuntoa Euroopan maissa. Monet eri maiden tiedemiehet, kirjailijat ja taiteilijat ryhtyivät kokoamaan "kulttuuriadressia" pienen Suomen puolesta. Tätä adressia, johon kertyi nimiä toistatuhatta, lähti viemään arvovaltainen,kansainvälinen lähetystö. Heitäkään keisari ei ottanut vastaan, ei edes heidän adressiaan. Huomiota heidän matkansa herätti, paitsi kiitollisilta suomalaisilta, myös maailmalla. Bobrikov jatkoi sortotoimiaan. Heti alussa hän oli hankkinut itselleenkin palkkaetuja, jotka eivät hänelle kuuluneet. Hän antoi Suomen lain vastaisia määräyksiä ja kun siitä huomautettiin, erotti hän virkamiehiä ja asetti tilalle venäläisiä. Paljon suomalaisia sanomalehtiä lakkautettiin, jos ne arvostelivat venäläistämistoimia. Venäjänkielisiä lehtiä perustettiin ja koulujen oppikirjoja käännettiin venäjäksi. Suomen Tarkka-ampuja-pataljoona lakkautettiin ja suomalaiset asevelvolliset määrättiin venäläisten johdettaviksi. Bobrikov määräsi maan korkeimpien virastojen kieleksi venäjän ja kouluissa opetettiin suhteettoman paljon venäjänkieltä. Hän ylitti Suomen lain ja laillisen Senaatin vallan. Suomen kodeissa luettiin sanomalehtiä, niin myös Haapasalossa, pelkoa tuntien, eikä Bobrikov todellakaan ollut pidetty mies. `Kesäkuun 16-sta päivänä 1904 levisi maahan hätkähdyttävä uutinen: Bobrikov oli murhattu. Suomalaiset eivät tainneet Bobrikovia surra, mutta pelättiin, mitä nyt tapahtuisi? Mitään kostotoimenpiteitä kansaa vastaan ei sentään tullut. Venäjällä ymmärrettiin, että politiikka Suomea kohtaan oli epäonnistunutta.  Keisari nimitti uudeksi Kenraalikuvernööriksi ankaran, mutta oikeudenmukaisen ruhtinas Ivan Obolenskin. Hänen tehtäväkseen toivottiin palauttaa luottamukselliset suhteet keisarikunnan ja suuriruhtinasmaan välille. Ei hän siinä kuitenkaan onnistunut. Suomalaiset vaativat kaikkien laittomuuksien lopettamista, mutta Venäjän kiihkomielisillä oli valtaa, eikä Suomen erikoisoikeuksia hyväksytty. Venäjällä kuohui myös. Osa kansaa oli keisaria vastaan ja vaati tasavaltaa. Seurasi monenlaisia lakkoja ja rettelöitä, murhiakin. Lopulta ne johtivat suurlakkoon. Suurlakko levisi Suomeenkin. Keisarin oli pakko antaa myönnytyksiä, sillä muuten hän ei saanut suurlakkoa loppumaan. Suomesta lähetettiin jälleen keisarille lähetystö viemään ns. Marraskuun manifestia, jossa vaadittiin kaikkien laittomuuksien kumoamista ja valtiopäivien koollekutsumista. Senaatti ja Obolenski olivat eronneet  ja  puolsivat tätä vaatimusta. Tsaarinvalta oli selvinnyt vallankumoushankkeista, eikä keisari enään kaikkiin vaatimuksiin suostunut, mutta paljon helpotuksia silti saatiin. Suurin uudistus oli valtiopäiväjärjestyksen muuttaminen. Viimeiset säätyvaltiopäivät pidettiin joulukuussa 1905. Maaliskuussa, 15 ja 16 pv:nä 1907 Suomessa pidettiin ensimmäiset eduskuntavaalit, joihin kaikki täysi-ikäiset kansalaiset, naisetkin, saivat osallistua. Vaaleja edelsi kiihkeä vaalitaistelu. Tarjolla olivat Vanha- ja Nuorsuomalaiset, ruotsalainen kansanpuolue, Suomen sosiaalidemokraattinen puolue ja edellisenä vuonna perustettu Maalaisliitto. Sen johdossa oli Santeri Alkio, jonka ajatukset olivat lähellä Joelin mielipiteitä. Mutta vaalit olivat salaiset ja oman mielensä mukaan Amanda ja Joel kävivät punaisen viivansa vetämässä, eivätkä he muille kertoneet, mikä puolue sen sai.

Isovanhempieni tarina. Uuteen tupaan.

Amandan ja Joelin perhe oli kasvanut. Hulda, Arvo ja Toivo olivat syntyneet. Tupa oli alkanut käydä pieneksi. Rakennettiin uusi asuinrakennus vanhan eteläpuolelle. Vanhoja hirsiä siihenkin käytettiin. Tupa ja kaksi kamaria tehtiin siihenkin, mutta entisiä isommat ja lisäksi iso "porstua" (eteinen), "ruokakonttuuri" ja välikkö vaatteita ym. varten. Tupaan tultaessa oli vasemmassa nurkassa iso leivinuuni helloineen. Perällä oli koko seinän pituinen penkki ja sen edessä pöytä, joka voitiin vetää pidemmäksi. Silloin siinä mahtui suurempi joukko ruokailemaan. Toisella seinällä olivat Joelin höyläpenkki ja Amandan kangaspuut, sekä rukki. Korkeakarminen puusohva tuvassa myös oli. Ikkunoiden välissä raksutti ruusukuvioinen punttikello. Keskilattialla oli tilaa vielä ja niin päätettiin kutsua taloon "Grönluuti-vainaa", (tosin hän ei vainaa vielä silloin ollut!). Grönlund oli kotoisin Loimaan puolesta ja Joelille tuttu mies. Joskus nuoruudessaan hän oli tehnyt jonkin rikoksen, ehkä miestapon ja oli joutunut Turun Kakolaan rangaistustaan kärsimään. Siellä hän oli saanut puusepän opin ja vapauduttuaan kiersi taloissa sorvinsa kanssa tekemässä keinutuoleja. Joel oli mukana sorvia polkemassa ja sai esittää toivomuksiaan. Siksi Haapasalon "Kakolan mallia olevasta kiikkustuolista" tuli tavallista korkeaselkäisempi ja pitkäjalaksisempi. Ei tarvitse pelätä, että se ympäri menisi kovemminkin keinuessa. Hyvä siinä on päivänokosia ottaa ja on siinä öitäkin nukuttu, kun on tarvinnut viljan kuivatusta tai lehmän poikimista vahtia, eikä ole voinut riisua,  ja peiton alle mennä. Viereisestä kuvasta näkyy, ettei se juuri koskaan tyhjänä ole!

Ei vanhaakaan asuinrakennusta hävitetty. Se siirrettiin ensin naapurin maalle ja siinä ehti asua vuokralla useita perheitä. Sitten se jälleen siirrettiin, nyt parin kilometrin päähän erään talon vanhusten asunnoksi. Se siirrettiin kokonaisena, vain katto kahtena kappaleena. Oli kuulemma pitänyt puitakin kaataa, kun tupaa viettiin kapeaa kylätietä metsän halki. Uudet omistajat olivat vielä hyväkuntoisia vanhuksia ja he pitivät kauppaa 20-30-luvuilla toisessa kamarissa. Nykyisin tupa on heidän tyttärenpoikansa perheen loma-asuntona. He ovat kunnostaneet sen kauniiksi. Omistaja kertoi, että kun hän remontoi kamaria, jossa kauppa oli ollut, piti lattia hajottaa maahan asti, ennen kuin sillinhaju hävisi nurkasta, jossa sillitynnyri oli ollut. Nykyään tupa seisoo kauniina etelärinteessään punaisin seinin ja valkoisin ikkunanpielin. Toivoisin onnea kaikille sen asukkaille! Olihan se kerran erään nuoren perheen ensimmäinen yhteinen koti.

Alla kuva siitä nykyisessä asussaan.

Punainen tupa metsän rannassa.

Puutarhanhoitoa ja vähän kulttuuriakin.

Olikin hyvä, että uusi tupa oli valmistunut, sillä kohta perheeseen syntyi Aino-tyttö ja hänen jälkeensä Aili-ja Katri-tyttäret. Kamarien kalustona olivat vuoteet , vaatekaappi ja piironki. Ikkunalaudalla muutama kukka viihtyisyyttä tuomassa.  Amanda-äidillä oli ompelukone, jolla nopeammin sai vaatteita tehtyä lapsille. Se myös kuului kamariin. Taisi hän ommella sillä naapureillekin, sillä kallista konetta ei vielä joka kotiin oltu hankittu. Seinällä oli taulu, joka esitti Elias Lönroth`ia ja Paikkarin torppaa. Se on paperijäljennös, jota Suomen Kuvalehti oli myynyt  Elias Lönroth`in syntymän 100-vuotispäivän kunniaksi v. 1902. Myynnistä saadut tulot lahjoitettiin Kansallisteatterin rakennusrahastoon. Suomen Kansallisteatteri valmistui ja vihittiin käyttöönsä samana vuonna. Tauluun on kirjoitettu runonsäkeet:

Kalevala, Kanteletar,

Sanakirja, Virsikirja

kilvan kiittävät sinua.

 

Turunmaa ja Pohjan puoli,

Karjala ja kaikki Suomi

aina muistavat sinua. 

Kun lapset kasvoivat ja oppivat kirjaimet tuntemaan, oli heidän alettava tavaamaan näitä säkeitä. Niinpä myös meidän lastenlasten sitten aikanamme. Siitä me kaikki saimme ensikiinnostuksen Suomen kansaa ja sen kulttuuria kohtaan. Taulu on jo kellastunut ja ajan patinoima, vaikka iso-isä olikin sen huolellisesti kehystänyt ja lasittanut. Silti sillä on kunniapaikka seinälläni aina.

Kun uusi rakennus oli valmistunut, alettiin kunnostaa puutarhaa sen pohjois- ja itä-puolelle. Naapurien kanssa oli sovittu yhteisen kylätien tekemisestä kylän keskustaan. Tien yksiköimisen tuli suorittamaan maanmittausinsinööri Mäkelä Turun puolesta. Hän oli myös innokas puutarhuri. Tullessaan hän toi omenapuiden taimia. Niistä Amanda ja Joel istuttivat nimikkopuut kaikille lapsilleen, vielä muutaman ylimääräisen syntymättömien lastensa varalle. Niistä kolme on vielä jäljellä, mutta muistan ne kaikki. Olin 3-vuotias sinä keväänä, kun ne kukkivat viimeisen kerran. Ne olivat niin kauniita, ja kun ne kuihtuivat, olin onneton. Minua lohdutettiin, että seuraavana keväänä ne taas kukkisivat. Odotin kovasti kevättä, mutta välissä olikin talvisota ja sen kovat pakkaset. Joel-pappa ja isäni hakkasivat pois kuolleet puut, vaikka olin kovin vihainen! Uskoin, että ne kuitenkin joskus vielä kukkisivat! Onneksi sentään viisi niistä oli kestänyt ankarat pakkaset.

Amanda-äiti kasvatti "kyökkikasveja". Eero löysi metsästä villejä viinimarjapensaita. Niistä valikoiden iso-ja makeamarjaisimmat, saatiin jo marjat omasta puutarhasta. Toki myös metsämarjat kerättiin. Olihan perheessä jo nopsakätisiä poimijoita. Lapset kylvivät kurpitsansiemeniä. Saivat varmaan kurpitsoitakin, mutta Toivo ei raskinnut latvoa taintaan, vaan seurasi innokkaasti sen kasvua ja "vaellusta" maata pitkin. Siitä tuli sitten puheenaihe moneksi kevääksi, kun oli sellainen ennätyskasvi ollut! Satoa Toivon kurpitsa tuskin tuotti, kun sen kaikki voimat olivat menneet pituuden kasvattamiseen.

Naapurien kanssa oltiin paljon tekemisissä. Oli yhteisiä työkaluja ja töitä tehtiin paljon yhdessä. Jos jokin työväline puuttui, pyydettiin ja saatiin sellainen naapurilta lainaksi. Vuorostaan taas autettiin toisia heidän tarpeissaan. Iso-isän tilikirjasta näen, että myös rahaa on annettu lainaksi puolin ja toisin. Vaikka elämä oli vaatimatonta, niin näin kaikki tulivat toimeen. Haapasalon lapset leikkivät naapurien samanikäisten lasten kanssa. Nuoriksi vartuttuaan he kokoontuivat pelaamaan pallopelejä Haapasalon pihalle. (Vanhuksina he  kertoivat minulle nuoruuden leikeistään ja kuinka heillä oli ollut hauskaa kisaillessaan suurten pihakoivujen alla.) Harvemmin päästiin pidemmille matkoille. Joel oli hankkinut linjaarlirattaat ja niillä vanhemmat ajelivat joskus kirkkoon Jumalanpalvelukseen. Joku lapsistakin pääsi kirkkomatkalle mukaan. Muutaman kerran he kävivät kotiseuduillaan Mellilässä omaisiaan tapaamassa. Aino muisteli, kuinka hän oli päässyt mukaan pitkälle matkalle isän ja äidin kanssa. Oli käyty Ojanperässä ja Koopelille, sekä vielä kauempana Loimaalla Maria-tädin, äidin sisaren kotona. Eväänä hänellä oli omenoita ja niitä hän oli mutustellut istuessaan vanhempien takana rattailla hevosen hölkätessä eteenpäin. Hän oli silloin 10-vuotias. Hänen syntymänsä aikaan istutetut omenapuut olivat jo antaneet satoa.  Joel itse kävi useammin lapsuuden kodissaan. Hän kertoi ottaneensa pyssyn selkäänsä ja kävelleensä sinne metsä- ja peltoteitä pitkin , mäkiä ja soita ylittäen päivän töiden jälkeen. Mennessään hän  ampui teeren, metson, tai jäniksen tuliaisiksi. Iltapuhteen ja osan yöstäkin tuttujen kanssa tarinoituaan lähti kotimatkalle ja ehti aamuksi kotiin taas mukanaan riistaa Amandalle ruokatarpeiksi.

(Seuraavat jaksot isovanhempieni tarinasta kirjoitan sivulle: Talven taikaa.) 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

Merja Plet | Vastaa 31.05.2017 20.34

Tämä tarina on aivan ihana. Muistuttaa vähän tarinaa "Täällä Pohjantähden alla". Rakastan tällaisia vanhoja juttuja. Ja kuvat talonne pihasta ovat upeita !!

Nummentonkija 01.06.2017 20.16

Kiitos, Merja kommentistasi! Olen iloinen, että viitsit lukea sitä ja vielä piditkin. Kerroin vain sen, mitä tiedän heidän elämästään ja siitä ajasta.

Riitta | Vastaa 05.11.2012 23.58

Löysin vielä tänne puutarhaankin omenankukkien tuoksuun!

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

29.09 | 15:39

Satavuotias "Salkkari" on niin iso lehti, että tuskin se tämmöisiä julkaisisi."Sadansanan" juttuni kyllä kelpasi.

...
29.09 | 14:23

Aimarii, parasta vointia sinulle toivon ja hyvää syksyä.
Syksy tuli tännekin, kukat vie, mutta ruskaa on nyt meilläkin.

...
26.09 | 15:52

Sinun puutarhasi kukoistaa. Iloa on katsella upeita kukkaistutuksia. Kesä on ollut täällä pohjoisemmassakin ihan ok, minä itse en niinkään. Ehkä syksy parempi

...
26.09 | 10:08

Oletko koskaan ajatellut julkaista näitä muistojasi paikallisessa lehdessä? Tämäkin muisto ansaitsisi sen ja sieltä joku löytäisi lukeakseen.
Kaunis muisto

...
Tykkäät tästä sivusta