Aika on ihmeellinen. Viisaat tiedemiehet sanovat, ettei sitä oikeastaan olekaan. Puhuvat aika-avaruudesta. Ja jos oikein kovaa pääsisimme, ehtisimme sitä pakoon, emmekä vanhenisi ollenkaan. Ei tästä
enempää, kun en sitä yhtään ymmärrä, vaikka kuinka monta selitystä kuuntelisin ja kirjoista lukisin. Oikeastaan ajan pitäisi olla vakio, mutta oma kokemus on, että mitä vanhemmaksi elää, sitä
nopeammin aika kuluu. Juurihan me vietimme joulua ja nyt se on taas ihan ovella. Oli talvi ja pääsiäinen ja tein mämmiä. Tuli kevät, valkovuokot, västäräkit ja ja.... Kesä ja ruusut kukkivat. Kaikki kukkivat.
Oltiin jo syksyssä. Otettiin perunat ylös, vaikka ne juuri oli istutettu. Ihailimme mahtavaa ruskaa, mutta kohta jo oli lehtien haravointiaika. Ja nyt leivomme piparkakkuja ja paistamme lanttulaatikkoa. Pitäisi jo kinkkukin hankkia ja kirjoittaa
joulukortit. Joulu tulee, juosta pitää!
Jotenkin on Nummentonkijakin siinä ajan pyörteissä pyörinyt. Kesä kului kuin siivellä. Aika kiva kesä. Oli sopivasti lämmintä ja sadettakin tarpeeseen. Puutarhassa
oli kiva olla, vaikka ei entisen lailla tonkia jaksanutkaan. Kun teki vähänkin päivässä, niin sai hiukan juolavehniä ym väärään paikkaan tunkeutuvia kasvikunnan edustajia kiusattua. Muutama mukava reissu tehtiin
näissä kotiseudun maisemissa. Irjan kanssa kierrettiin Kemiön saaren kauniita maisemia katsellessa. Tottakai myös poikieni kanssa ”avoimet puutarhat katsoin, tällä kertaa Paraisten suunnalla. Kesän muistoja aion nyt
vasta talven tullen kertoa , kun ne silloin jäivät, kun ajankohtaisia olisivat olleet.
Yksi mukava reissu oli Naivistien taidenäyttely Iittalassa. Sieltä kuvat tässä ohessa.