Kun syksyllä, 1946 koulu taas alkoi, pääsimme jo Raatalan koulun isompaan koulurakennukseen. Aikaisemmin olimme olleet siellä vain syömässä eteisessä.
Olimme neljäs-luokkalaisia, mutta meidän paikkamme oli "toisessa luokassa". Se oli rakennettu alkuaan yksiluokkaiseen rakennukseen myöhemmin. Siksi sitä aina sanottiin "toiseksi luokaksi". Se oli opettaja Hilja Pennasen luokka. Hän
myös enimmäkseen meitä opetti. Opettajan korokkeella oli hänen pianonsa. Sitä ei saanut koskea. Siellä oli myös kaksi kukkapylvästä ja niillä isot joulukaktusruukut. Opettaja hoiti ne itse. Niihin eivät
kukkajärjestäjätkään saaneet koskea. Kun ne joulun alla kukkivat, olivat ne hyvin kauniit. Vain silloin, kun kouluun tuli terveyssisar meitä tutkimaan, me tytöt saimme mennä korokkeelle pianon taakse riisumaan, kun pojat
olivat samassa luokassa.
Toisen luokan pulpetit olivat erikoisen malliset. Opettaja Simo Pennanen ei niistä tykännyt. Hän ehtikin niiden kolmen vuoden aikana, kun hänen oppilaansa olin, kertoa
monta kertaa pulpettien tarinan. Ne oli tehnyt paikallinen puuseppä. Opettaja oli ollut vielä nuori mies. Hän oli yrittänyt vaikuttaa pulpettien malliin. Puuseppä piti päänsä. Niiden pitää olla tilavat. Kun
koulussa pidetään hartaushetkiä, pitää lihavampienkin isäntien ja emäntien mahtua niihin! Eipä se kovin helppoa ollut kaunokirjaimia vääntää, kun istuimen ja pöydän väli oli niin suuri.
Käsityötunnilla siitä oli hyötyä. Oli tilaa ommella ja kutoa. Vuosikymmeniä myöhemmin, kun Kuusjoen kolme kyläkoulua suljettiin ja rakennettiin keskustaan uusi koulu, oli joku huomannut nämä vanhat pulpetit.
Sellainen koristaa nyt koulun aulaa. Siksi sain kuvankin tästä erikoisesta pulpetista, jossa minäkin vuorollani istuin.
Kuvasta näkyy, että kannen alle on laitettu kirja. Näin saatiin
pöytä tasaiseksi, kun tuli ruokatunti. Aina ennen ruokailua siunasimme ateriamme. Jokainen vuorollaan luki ruokarukouksen:
Herra kaikki ravitset,
tarpehemme
taritset.
Ruokaa annat ruumiille,
armos sanaa sielulle.
Me saimme joka ainoana päivänä lämpimän
aterian Se oli yksinkertainen lusikkaruoka. Vuorotellen oli vetelää kauravelliä (siitä vähiten tykkäsin ja siinä oli kaunojakin joskus. Hyvää se silti oli). Oikein hyvää oli paksumpi velli, jota oli vehnäjauhoilla
suurustettu. Perunasoppa ja hernesoppa olivat vuorossa seuraavina päivinä ja sitten ruispuolukkapuuro. Puolukat olimme itse syksyllä poimineet ja vieneet keittäjälle, 3-4 dl kukin. Aikaisemmin rukiitkin oli poimittu jonkun talon ruismaalta.
Tähkät, jotka olivat elonkorjaajilta jääneet peltoon. Alakoulussa minäkin olin Viherrannan elopellolla toisten kanssa. Sitten se tapa jäi, kun sota oli loppunut, vaikka vielä olikin pulaa kaikesta. Marjapuurossa ei ollut
yhtään makeutta. Sokeri oli vielä kortilla. Kotoa saimme viedä pulpettiimme sokeriaskin ja siitä ripotella puuron päälle. Maidon ja eväsleivät jokainen toi kotoaan. Rivissä menimme keittolaan ja ystävällinen
Alli-keittäjä täytti lautasemme. Hän oli oppinut tuntemaan meidät, ruokahalumme ja mieliruokamme ja laittoi sen mukaisen annoksen. Kyllä meille ruoka maistui. Lautaset tyhjenivät äkkiä. Kukaan ei "krenannut". En
tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos joku olisi yrittänyt. Opettaja valvoi syömistä ja söi itsekin. Ei tainnut olla kukaan allerginenkaan ainakaan näille ruuille, joita me saimme.
Mutta
se kalanmaksaöljy! Se oli kova paikka monelle. Terveyssisar oli käynnillään määrännyt, ketkä joutuivat sitä ottamaan. Ne, joiden lähipiirissä oli ollut keuhkotautia ja liian laihat. Minä kuuluin jälkimmäisiin.
Olin laiha ruipelo ja sellaisena pysyin vaikka kuinka söin. Ei kalanmaksaöljykään lihottanut. Luokkatoverini, Sirkka, sai tehtäväkseen kalanmaksaöljyn jakamisen. Hän kaatoi sitä isosta pullosta jokaisen lusikkaan
ja se oli nielaistava tyhjäksi. Oli viisasta nuollakin lusikka, ettei siihen jäänyt makua ruokaa pilaamaan. Sirkka joutui itsekin annoksensa ottamaan, eikä virnistellyt meille muille onnettomille!
Melkein
meinasin unohtaa! Laskiaistiistaina saimme pullan keitetyn maidon kera. Olimme myös syksyllä kaikki vieneet keittäjälle kotoa 3-4dl vehnäjauhoja. Ne riittivät pukinkonttiin laitetun pullan ja laskiaispullan tekoon. Ehkä myös
sen paremman kauravellin suurustamiseen. Niin ja piparkakun, jollainen myös joulupukin pussista löytyi.
Tuli kirjoitettua pulpeteista ja syömisestä. Toki myös opetusta saimme. Läksymme
luimme. Joskus ne hyvin osasimme, välillä huonommin. Kilttejä olimme, mutta torujakin joskus saimme.
Luokan ovensuunurkassa olivat kirjakaapit. Toisessa oli oppilas- ja toisessa Raatalan kyläkirjasto.
Kun kouluvuosien aikana oppilaskirjasto oli jo moneen kertaan luettu, antoi Simo Pennanen joskus sopivaksi katsomansa kirjan sieltä kyläkirjaston puoleltakin.
Välitunneilla kirmattiin ulkona. Talvella
oli lupa mennä läheiselle Jaman mäelle laskettelemaan. Se on korkea mäki. Eivät siitä kaikki pystyssä pysyen alas päässeet, ainakaan tytöt. Ja sitten pojat tekivät hyppyrin. Sitten vaan muuten hiihdettiin,
me tytöt ja pojat hyppivät.
Tähän tapaan kului vuosi siellä "Toisessa luokassa". Sieltä päästiin sitten "ensimmäiseen", jota sanottiin "Ylä-luokaksi". Mutta kesä
oli välissä!