Kirjoituksia kuvien kera.

Alakoulu oli käyty ja syksyllä 1945, aloitin kansakoulun kylän keskustassa sijaitsevassa Raatalan koulussa. Matkaa sinne on 6 km, mutta tietä pitkin, toisin kuin alakouluun, jonne piti oikaista peltoteitä ja polkuja. Sain myös uusia luokkatovereita. Raatalan koulupiiriin kuului myös Impolan kylä. Impolassa oli myös alakoulu. Raatala on iso kylä. Osa Raatalan lapsista oli käynyt Impolassa, jonne heillä oli lyhyempi matka kuin oman kylän kouluun. Nyt kansakouluun tulimme kaikki yhteen. Raatalan kansakouluun kuului kaksi eri rakennusta. Vanhempaa kutsutaan ensimmäisen opettajan mukaan Hopean kouluksi. Siellä me, 3-s luokkalaiset saimme opetusta.

Syömässä kävimme isomman koulurakennuksen , jossa myös keittola oli, suuren eteisen pitkän pöydän ääressä. (Siitä eteisestä on enemmänkin kertomista, mutta toisella kertaa.) Hopean koulussa on vain yksi luokkahuone. Sitä käytettiin myös veistosalina ja takaseinällä olivat höyläpenkit poikien käsitöitä varten. Opettajamme oli nuori Veikko Norri. Hän oli oikein kiva . Kyllä hän joskus suuttui, kun pojat olivat tottelemattomia. Silloin hänen silmäkulmassaan alkoi nykiä. Muutama karttakeppikin katkesi, kun hän täräytti sen opettajanpöydän kulmaan. Ketään hän ei lyönyt, vaikka ei sellainenkaan siihen aikaan ihan harvinaista ollut kaikissa kouluissa. Opettajalla oli rouva ja lammas. Eräällä tunnilla näimme ikkunasta, kun rouva pesi sen lampaan. Sitä me vähän ihmettelimme, kun ei meidän kodeissamme juuri lampaita pesty! Kaunis siitä valkeasta lampaasta tuli. Joku tietävimmistä tovereistamme huomasi , että Norrin rouva oli "pikkasiin päin". Sitä juttua rupesimme seuraamaan aina, kun hän pihalla käveli. Eräänä aamuna, kun kouluun menimme, oli opettaja kovasti hermostunut. Silmäkulmassa nyki.Yhtä mittaa kesken tunnin hän kävi asuntonsa puolella. Luokkaan taas tullessaan haisi kamfertilta. (Kamferttia pidettiin siihen aikaan hyvänä lääkkeenä kurkkukipuun, sydänvaivoihin ja rauhoitti se hermojakin.)Välitunnilla joku huomasi, että"Koposka", Kuusjoen kätilö Tuovi Koponen, tuli koululle. Aavistimme, että nyt se tapahtuu. Kyllä opettaja koulua piti, mutta vähän päästä poikkesi asuntonsa puolella ja joka kerta kamfertti haisi yhä enemmän! Ja me, enemmän kuin opetusta, yritimme kuunnella, mitä toiselta puolelta kuuluu. Mitään ei opettajan puolelta kuulunut. Meidän piti lähteä, kun tunnit loppuivat. Se kovasti meitä harmitti. Seuraavana aamuna opettaja kertoi iloisena, että heille oli syntynyt ihana, pieni tyttövauva. Kamfertti ei tuoksunut enää.

Ensimmäinen vuosi yläkansakoululaisena kului nopeasti kivan opettajan oppilaana. Oppiminen oli minusta helppoa. Laulaa en niin hyvin osannut, mutta kyllä minäkin parhaani yritin. Opettaja näet avasi laulutunnilla ikkunan ja kehoitti meitä laulamaan niin, että kuuluu "yläluokkaan", sinne toiseen, isompaan koulurakennukseen asti.

Kuvassa on Raatalan kansakoulun vanhempi v.1902 rakennettu koulurakennus, ns. Hopean koulu. 1910 rakennettiin suurempi koulu, jota vielä 1939 laajennettiin. Molemmat ovat nykyisin yksityiskäytössä, mutta ulkoasultaan entisenlaisina kylän kaunistuksina.

Neiti Kevätär saapui kevein askelin ja toi tullessaan aurinkoiset ja lämpimät säät. Pisti toimeksi, herätti perhoset, kimalaiset, mehiläiset ja komensi työn touhuun. Olihan hän jo nostattanut monet aikaiset kukkijat talviunestaan  ja ne odottivat pölyttäjävieraitaan. Keltanarsissit, ne oikeat pääsiäisliljat pitivät kiirettä. Kerrankin he ehtisivät Suomessakin kukkimaan jo nimikkojuhlanaan ulkonakin. Vähän heitä auttoi se, että pääsiäinen oli tänä vuonna tavallista myöhempään ja neiti Kevätär taas aikainen. Lämpimässä oli kaikkien kukkien hyvä loistaa. Sitten tuli poika Pohjoistuuli viuhkomaan. Luntakin viskasi Kevättären niskaan. Melkein koko Suomen peitti valkoisen lakanansa alle. Meille tänne vain hiutaleita ripotteli, mutta kylmää hengitystään tännekin puhalteli. Monta pakkasastetta huokui öisin keväisen luonnon kestettäväksi. Pääsiäisliljat ja muut kasvit painoivat nöyrästi vartensa maata kohti ja ne kestivät. Kun pakkashuurteet päiväksi sulivat, nousivat kukat pirteinä uutta päivää koristamaan. Ihmeellinen on niiden elinvoima. Eivätpä ne turhaan ole kevään ensi airueiksi luotuja. 

Nyt taisi poika Pohjoistuuli ainakin hetkeksi jättää neiti Kevättären kiusaamisen, kun tuntuu hiukan halla heikkenevän. Tulee se vieläkin käymään, vastahan toukokuussa ollaan, mutta Kevätär se lopulta voiton vie!