POHJOIS-SAVON ASUTTAMINEN

Lyhyitä otteita ARVO M. SOININEN kirjoittamasta kirjasta "Pohjois-Savon asuttaminen, keski ja uuden ajan vaihteessa"

 

ERÄMAIDEN ASUTTAMINEN

Aloite kruunun asutustoimintaan Suomen erämaissa lähti Savosta. Kun Kustaa Vaasa v. 1542 oli määrännyt hänen uudet omistusoikeudelliset näkemyksensä omaksuneen Klemetti Henrikinpoika Krookin, »Suomalaisen Klemetti-kirjurin», Savonlinnan päälliköksi, tämä mies näyttää havainneen kruunun asutustoiminnan poliittisen ja taloudellisen merkityksen itäisillä rajaseuduilla. Vaikka Klemetti-kirjurin ehdotusta ei tunnetakaan, ilmenee Kustaa Vaasan vastauskirjeestä, että aloite oli kokonaan Klemetin, vieläpä hän oli ryhtynyt toimiin sen toteuttamiseksikin ennen kuin oli edes ilmoittanut siitä kuninkaalle. Kustaa Vaasa vain hyväksyi, vieläpä epäröiden, hänen toimenpiteensä.

 

VEROTUS

Verotus oli aluksi arvioverotusta, mutta muuttui myöhemmin 1563 pysyväksi maaveroksi.

Maavero oli yleensä ”kokovero” ja ”puolivero”. Kokoveron määrä oli 5 - 10veromarkkaa ja puolivero 1 – 4 veromarkkaa. Pohjois-Savossa Tavisalmella oli 1561 180 arviokuntaa, joissa taloja yhteensä 229.

 

ASUTUS

Pähkinäsaaren rauhan 1323 raja oli aluksi asutuksen rajana, mutta jo 1400-luvulla oli asutus edennyt yli tämän rajan. 1500-luvun vaihteessa oli asutus edennyt jo idässä Syvärin taakse ja pohjoisessa Maaselälle. Lännessä oli vastassa Hämeen raja, jonka sijainnista käytiin kiistaa ja rajankäyntejä tästä rajasta oli ainakin 1415, 1446 ja 1462.

Savon itäraja on ainakin pohjoisosaltaan länsirajaa nuorempi. Vanhimpana itärajana pidetty suunnaltaan kiistanalainen Pähkinäsaaren rauhan raja ei kestänyt savolaisen eränkäynnin painetta, vaan eränkäynti lienee jo 1300-luvulla murtanut sen. 1400-luvun kuluessa lienee hahmoittunut Savolle uusi itäraja, ns. väärennettyjen Pähkinäsaaren rauhankirjojen raja, jolle Ruotsin hallitus yritti 1500-luvulla saada venäläisten hyväksymisen. Tämä raja kiersi Savonlinnan itäpuolitse Puruveden kautta Orivedelle ja siitä edelleen Somertaipaletta myöten Juojärvelle. Ohtaansalmella raja teki pienen mutkan itään päin jatkuen sitten taas Rikkavettä ja Kaavinjärveä pohjoiseen. Kaavinjärveltä raja kulki Vehkataipaleen ja Kello-taipaleen kautta Vuotjärvelle.

Asutus oli 1500-luvun alussa levinnyt suunnilleen linjalle Pieksämäki – Varkaus.

Suur-Savon talonpojilla oli eräsijoja Pohjois-Savossa. Eräsijat vakiintuivat taloille omille paikoilleen, jolla aluksi metsästettiin ja kalastettiin, myöhemmin myös kaskettiin ja eräpaikat vakiintui pysyviksi asuinpaikoiksi, kun maa-ala Savossa kävi ahtaaksi lisääntyvälle väkimäärälle.

1547 perustettiin Tavinsalmen pitäjä.

 

ERÄNKÄYNNIN ALUEELLINEN LUONNE JA LÄHTÖ- SEUDUT

Eränkäyntiä koskevien hajatietojen määrän voinee kuitenkin katsoa jossain määrin kuvastavan rintamaan eri pitäjien Pohjois-Savoon suuntautuneen eränkäynnin suhteellista voimakkuutta. Jos ryhmittää säilyneet tiedot 1500-luvun hallintopitäjien mukaan, on Rantasalmi ehdottomasti ensi sijalla eränkäyntipitäjien joukossa. Tunnetuista 63:sta eräsijasta kuului 37 eli 58,7 % rantasalmelaisille taloille. Näistä eräsijoista oli 1560-luvun alussa vielä 15 Rantasalmen eränkävijätalojen hallussa kun taas 22 eräsijaa oli jo ainakin osittain Pohjois-Savoon muuttaneiden uudisasukkaiden käsissä. Muista tunnetuista eräsijoista oli pääosa Juvan taloille kuuluneita. Näitä eräsijoja tun-netaan kaikkiaan 22 eli 34,9 % tunnetuista eräsijoista. Niistä oli 1560-luvun alussa enää neljä kokonaan vanhan juvalaisen eränkävijätalonsa hallussa. Loput neljä tunnettua eräsijaa kuuluivat Säämingin taloille. Eränkävijätalot olivat niin eri puolilla Sääminkiä, että niiden sijainnin perusteella voidaan otaksua P0hj0is-Savoon suuntautunutta eränkäyntiä harjoitetun koko pitäjässä. Kaksi näistä eränkävijätaloista oli nimittäin Savonlinnan eteläpuolella, Säämingin Ahvionsaarella ja Sulkavan Sairalanmäellä. Toiset kaksi olivat Haukiveden rannalla, toinen Haukiniemessä ja toinen myöhemmin Rantasalmeen siirretyllä alueella J0utsenmäellä.42 Pohjois-Savo0n suuntautunut eränkäynti on ilmeisesti joka tapauksessa ollut Säämingissä palj0n vähäisempää kuin Rantasalmella ja Juvalla.

 

IISALMEN REITIN ALAOSAN ASUTUS

Vain suuren Ruokoveden puolelle pistävällä niemellä oli yksi talo. Itärannan asutus, joka ulottui Maaninkajärven eteläpäähän, käsitti viisi taloa, jotka kaikki pantiin verolle Klemetti-kirjurin aikana. Asutusta on kuitenkin pidettävä v. 1543-45 rakennettua kuninkaankartanoa vanhempana. Vain suuren Ruokoveden puolella ollut Pirttilahden talo näyttää olleen sitä nuorempi.

Pirttilahden taloa asui aluksi Pekka Runttikorva, joka sitten muutti Leppävirran Kurjalanrannalle, Suvasveden alueelle. Myöhemmin taloa asuivat Niko ja Antti Korhonen, jotka olivat tulleet joko Joroisista tai Rantasalmelta. Runttikorva taas lienee henkilökohtainen liikanimi.

 

Iisalmen reitin asutus etenee pohjoista kohti kapeana vyönä pitkin reitin järvien rantoja. Asutus oli ollut melkein k0konaan ranta-asutusta. Sisämaassa on vain muutama harva talo. Nekin talot, jotka eivät olleet reitin suurien järvien tuntumassa, olivat jonkun pikkujärven rannalla. Syynä tähän on ilmeisestikin järvenrantojen hyväkasvuisten hieta- ja hiesumaiden kapeus ja järvien kalaisuus. Parhaat talonpaikat olivat rannoilla. Tiluskappaleet sen sijaan levittäytyivät kauas sisämaahan vedenjakajaseuduille molemmin puolin reittiä. Eräiden talojen tilukset ulottuivat aina Nilsiän reitille saakka. Juurusveden suunnassa olivat Maaningan asutuksen etäisimmät ulkopalstat Vuotjärvellä. Onkiveden taloilla taas oli maita aina Nilsiän reitin yläjuoksulla Syvärin pohjoispuolisten vesien rannoilla saakka.

 

ASUTUKSEN ALKUPERÄ

Uudisasukkaiden alkuperää tarkastellessa saattaa helposti havaita, että Pohjois-Savon asutus on pääasiassa lähtöisin kahdesta vanhasta pitäjästä, Juvalta ja Rantasalmelta. Uuden ajan alussa näiden pitäjien alue käsitti nykyisten samannimisten pitäjien lisäksi myös nykyiset Joroisten, Jäppilän, Kangaslammin ja Heinäveden pitäjät.198 Nykyisestä Jäppilästä tosin vain osa alueesta kuului muinaiseen Suur-Juvaan ja nykyisestä Heinävedestä vain osa Rantasalmeen lopun kuuluessa Tavinsalmen uudisasutuspitäjään. Heinävesi oli eteläosiltaankin niin nuorta asutusaluetta, että se ei osallistunut Pohjois-Savon asuttamiseen, joten koko tämä pitäjä voidaan jättää uudisasukkaiden lähtöalueen ulkopuolelle.

 

Vaikka Juvalta ja Rantasalmelta onkin lähtenyt suunnilleen yhtä paljon uudisasukkaita, vaihtelee näiden pitäjien osuus kuitenkin suuresti eri asutusalueilla. Leppävirran reitin, Suvasveden ja Riistaveden sekä Juurusveden alueilla rantasalmelaisperäinen asutus on selvästi enemmistönä. Kallaveden ja Iisalmen reitin alaosan alueilla osuudet ovat suunnilleen tasoissa. Pohjoisempana Juvan osuus nousee Rantasalmen osuutta huomattavasti suuremmaksi. Rautalammin reitin rannoilla on Juvan osuus aivan määräävänä. Reitin keskiosan alueella on 10 juvalaisperäistä ja 1 rantasalmelaisperäinen talo.. Luonnonsuhteiden perusteella tämä Juvan hallitseva asema on täysin ymmärrettävissä, sillä Rantasalmen kulkuyhteydet Rautalammin reitin suunnalle olivat paljon huonommat kuin Juvan.

 

Vaikka lukuisten uudis-asukassukujen lähtöpaikkaa vanhojen suurpitäjien sisällä ei ole voitukaan lähemmin selvittää, näyttää nykyisen Rantasalmen pitäjän alueen asutuksella olleen suurin osuus Pohjois-Savon asuttamisessa. Seuraavina olivat nykyiset Joroisten ja Juvan pitäjät. Huomattavasti pienempi, mutta jotakuinkin tasaväkinen näyttää olleen Jäppilän ja Kangaslammin osuus uudisasutuksessa.

 

Rintamaalta poismuuttaneista suvuista voidaan mainita Niskanen ja Mahanen, joita kumpaakin tavataan Tavinsalmen lisäksi Pohjois-Hämeestä

 

POHJOIS-SAVON VÄKILUKU

Pohjois-Savon uudisasutusalueella oli 1560-luvun alussa vähintään 229 taloa. Näissä taloissa asuvan väestön määrää on vaikea arvioida. Savon monien veroyksiköiden joukossa on tosin yksiköitä, joiden pohjana oli perhekunta, vieläpä oli henkilöverojakin, mutta niiden suhdetta väestön määrään ei ole helppo saada selville.

 

Luotettavimpana perusteena väkiluvun laskemiselle on pidettävä jousilukua. Jousi, jonka perusteella maksettiin papinveroon kuulunutta jousirahaa, tarkoitti alunperin metsästyskykyistä täysi-ikäistä miestä. Alaikäiset puuttuivat jousiluvusta, samoin vanhukset. Tiedot jousen ikärajoista ovat kuitenkin puutteelliset. Yleisimmin lienee jousiksi luettu 15-60-vuotiaat miehet, mutta 1500-luvulta on myös eräs tieto jousi-iän rajoittumisesta 20-50 vuoden ikään.

 

700-1uvulta tunnettujen suhdelukujen mukaan on työkyvyttömien ikäluokkien määrä ollut suunnilleen 83-96 % työkykyisten ikäluokkien (15-60-vuotiaiden) määrästä. Korkein luku on Savosta. Jos tältä pohjalta yritetään Pohjois-Savon väkiluvun arvioimista ja oletetaan lasten ja vanhusten määrän olleen suunnilleen 90 % 15-60-vuotiaiden ikäluokkien määrästä, saadaan väkiluvusta 1560-luvun alussa seuraava laskelma:

15-60-vuotiaita miehiä (jousia v. 1562) 450

15-60-vuotiaita naisia (yhtä paljon) 450

Lapsia ja vanhuksia (90 % 15-60-vuotiaiden määrästä) 810

Kokonaisväestö 1 710

 

POHJOIS-SAVON ASUTTAMISEN AJANKOHTA

Pohjois-Savon asuttamisen ajankohta on aikaisemmissa tutkimuksissa yleensä ajoitettu kruunun asutustoiminnan mukaan. Ne tutkijat, jotka näkevät erämaiden asuttamisen Kustaa Vaasan aloitteesta johtuvaksi ja Kustaa Fincken toteuttamaksi, ovat päässeet tarkimpiin ajanmäärityksiin. Tengström katsoo kuninkaan Suomen erämaiden asuttamista koskevien määräysten v. 1550-52 ja Yrjö Koskinen Fincken saapumisen Savoon v. 1547 merkitsevän asutustoiminnan alkamista. Jalkanen sen sijaan siirtää asutustoiminnan alun 1540-luvun alkuun, käsittäessään Kustaa Vaasan v. 1542 antaman Ruotsin asumattomia erämaita koskevan julistuksen, koskevan myös Suomea. Laajamittaisen asutustoiminnan hänkin katsoo päässeen vauhtiin vasta Kustaa Fincken ryhtyessä 1550-luvun vaihteessa kruunun asutustoimintaa johtamaan. Myöhemmät huomiot Klemetti-kirjurin merkityksestä asutustoiminnan alkuunpanijana eivät tätä kuvaa kovin paljoa muuta, sillä Klemetin toiminta Savossa on tapahtunut kuninkaan v. 1542 antaman julistuksen jälkeisenä aikana. Ne vain osoittavat, että asutustoiminta Suomessa oli alkanut kohta mainitun julistuksen jälkeen. Gebhardilla esiintyy ensimmäisen kerran viittaus siihen mahdollisuuteen, että uudisasutus Pohjois-Savossa olisi voinut alkaa ennen kruunun asutustoimintaa. Pelkonen pitää jo varmana, että Pohjois-Savossa on ollut uudisasutusta ennen kruunun asutustoimintaa, joskin hän katsoo asuttamisen tärkeimmän vaiheen sattuvan Klemetti-kirjurin ja Kustaa Fincken toimiaikaan.

 

Seurattaessa Tavinsalmen talojen vaiheita taaksepäin pitäjän perustamista vanhempaan aikaan, voidaan todeta, että 116 taloa 1560-luvun alun 229 talosta verotettiin jo ennen Klemetti-kirjurin tuloa Savoon.

 

Ensimmäiset verollepanot lienevät tapahtuneet jo kauan ennen 1540-luvun alkua. Verollepanoaika ei riitä Pohjois-Savon vanhimman asutuksen määrittelyssä, vaan siinä on turvauduttava myös muihin keinoihin.

 

Leppävirran asutuksessa 1560-luvun alussa ilmenevät tyyppipiirteet ovat vaatineet kehittyäkseen yli puolen vuosisadan ajan. Asutuksen alku lienee näillä seuduin sijoitettava 1500-luvun vaihteeseen, mahdollisesti jo 1400-luvun puolelle. Pohjois-Savon asutuksen alkamiseen jo 1400-luvun puolella näyttää viittaavan myös eräs asiakirjatieto. Savolaisten v. 1545 Klemetti-kirjuria vastaan tekemässä valituksessa on irrallisentuntuinen loppuosa, joka sitä lähemmin tarkasteltaessa osoittautuu ns. uuden neljänneskunnan eli Pohjois-Savon uudisasutuksen erillisvalitukseksi. Siinä sanotaan Klemetti-kirjurin tahtoneen pakottaa valittajia siirtymään pois entisiltä asuinpaikoiltaan, joilla heidän esi-isänsä ovat asuneet Herra Eerik Akselinpojan ajoista saakka. Ajanmäärittely tarkoittaa ilmeisestikin Olavinlinnan rakentajan Eerik Akselinpoika Tottin valtakautta v. 1475-81. Kun kysymyksessä on uudisasutusalueen talonpoikien valitus, on sanonta ilmeisesti tulkittava siten, että Pohjois-Savon asutuksen vanhin osa on peräisin jo 1470- tai 1480-luvulta.

 

Kun 1540-luvun alkuun mennessä asutus oli Kiuruveden latvoilta käsin ehtinyt ylittää maakuntarajan ja Pohjanmaan jokien latvoilla Haapajärven tienoilla oli jo savolaista uudisasutusta, on hyvin mahdollista, että Iisalmen reitin latvahaarojen asutuksen alku on sijoitettava jo 1520-luvulle. Pohjois-Savon eteläosien asuttamisen on siis katsottava alkaneen v. 1475-1510 välisenä aikana ja kaukaisimpien pohjoisosien asuttamisen v. 1520-1540 välillä.

 

Hallinto

Eteläosa Pohjois-Savoa näyttää jo ennen 1540-luvun alkua tulleen vedetyksi verohallinnon piiriin. Eteläisten asutusalueiden, Leppävirran reitin, Suvasveden ja Riistaveden sekä Kallaveden alueiden 109:sta ennen Tavinsalmen pitäjän perustamista verotetuista taloista 88 eli 80,7 % oli jo vuoden 1541 verokirjaan merkittynä. Verotus oli edistynyt jo niin pitkälle, että suuri osa näiden alueiden taloista oli tällöin erotettu alkuperäisestä kantatalonsa kymmenkunnasta ja ryhmitelty muutamiin Rantasalmen pitäjän Keriharjun ja Rantasalmen neljännesten sekä Juvan pitäjän Joroisten neljänneksen kymmenkuntiin. Tätä ryhmittelyä voinee pitää ensimmäisenä Pohjois-Savon uudisasutukseen kohdistuneena hallinnollisena toimenpiteenä. Se lienee suoritettu 1540-luvun vaihteessa tapahtuneen verotarkastuksen yhteydessä.

 

Kirkko

Agricolan tarkastusmatka johtikin Pohjois-Savon muodostamiseen omaksi kirkkopitäjäksi. Ilmeisesti Säämingin piispankäräjillä käymiensä neuvottelujen tuloksena Agricola helmikuussa 1549 ehdotti kirkon rakentamista »paikkaan, jota sanotaan Kuopionniemeksi (Coopianniemi)». Paikan katsottiin kuuluvan Juvan pitäjään ja kirkkoa suunniteltiin Juvan kappeliksi. Jotakuinkin tasan kolme vuotta myöhemmin Kustaa Fincke saattoi ilmoittaa kuninkaalle, että kirkko oli valmis. Fincke esitti tällöin, että kirkon ympärille perustettaisiin itsenäinen kirkkoherrakunta ja pyysi saada ottaa uuden pitäjän pappilaksi kuuden veromarkan maat, joilla asui muutamia talonpoikia. Maaliskuun 14 p:nä 1552 kuningas antoi tähän suostumuksensa ja jo samana vuonna sai O11i Heikinpoika Lappalainen lähteä talostaan, joka otettiin pappilaksi. Lisäksi lienevät Koljonniemen Koljoset sekä Niuvanniemen Suni Niuta ja Paavo Suurpää menettäneet maita pappilalle. Pappilan perustamisen seurauksena näyttää kolme talonpoikaa muuttaneen pois Kupinniemeltä: O11i Lappalainen Iisalmen Ruotaanlahdelle, Paavo Suurpää Ruotaanlahden ja Lampaanjärven välimaille ja Lauri Laurinpoika Koljonen Iisalmen Koljonvirralle.

 

KLEMETTI-KIRJURIN TOIMINTA POHJOIS-SAVON ERÄMAISSA

Kruunun asutustoiminnan alkuna Savossa voidaan pitää »Suomalaisen Klemetti-kirjurin» eli Klemetti Henrikinpoika Krookin nimittämistä Savonlinnan linnanvoudiksi ja päälliköksi v. 1542. Kuten aikaisemmasta esityksestä ilmenee, oli Pohjois-Savon asuttaminen jo tällöin täydessä käynnissä ja erämaissa melkoisesti uudis-asutusta. Kun Klemetti-kirjuri — niin kuin Renvall osoittaa — ei ollut ilmeisestikään saanut kuninkaalta mitään määräystä asutustoiminnan harjoittamiseen, on hän toiminut oma-aloitteisesti puuttuessaan Pohjois-Savon asuttamisen kulkuun. Tämä yritys kruunun johtaman asutustoiminnan käytäntöön saattamiseksi ja sen vaikutukset on syytä ottaa lähemmin tarkastelun kohteeksi.

 

Anekkien anto näyttää rajoittuneen Pohjoismaista 25-vuotista sotaa edeltäneeseen aikaan. Niiden jakaminen tuskin pääsi heti alkuun Klemetti-kirjurin tultua v. 1542 Savoon, vaan järjestelmä lienee syntynyt v. 1543 tarkastusmatkojen yhteydessä tai niiden tuloksena. Klemetti-kirjurin seuraaja Kustaa Fincke jatkoi anekkien jakamista koko toimiaikansa v. 1547-61. Vielä hänen jälkeensä jakoivat anekkeja Erik Arvidinpoika Stålarm (1561-66) ja Yrjö (Jöran) Maununpoika, Nokian herra (1567-75). Pohjoismaisen 25-vuotisen sodan puhkeaminen v. 1570 lienee kuitenkin keskeyttänyt asutusta koskeneet hallinnolliset toimet ja samalla tehnyt lopun anekkijärjestelmän käytöstä. Kaikki jaetut anekit merkittiin vuoden 1561 verollepanomaakirjaan. Samaan kirjaan näyttää merkityn lisäyksinä myös myöhemmin annetut anekit.

 

Anekkeja saaneiden talojen ohessa esiintyy v:n 1561 maakirjassa sellaisiakin taloja, joiden kohdalla ei ole anekkimerkintää. Vanhoissa rintamaapitäjissä on valtaosa taloista anekittomia, joten ilmeistä on, että tällaisten talojen omistussuhteet perustuivat ikimuistoiseen omistukseen, eikä niitä katsottu enää Klemetin aikana kruunulle kuuluviksi.

 

Klemetti-kirjurin aikana verolle pantujen talojen anekkisuhteet muod0stuivat seuraaviksi (jälkimmäisessä sarakkeessa mukana v. 1547 verolle pannut talot): Ilman anekkia 12 taloa 13 taloa

Klemetin anekki 13 13

Fincken tai Stålarmin anekki 28 31

Tiedot anekista puuttuvat 6 6

Yhteensä 59 taloa 63 taloa

Uudistalot pantiin useimmiten verolle jo huomattavasti aikaisemmin kuin anekin antaminen tapahtui. Eräissä tapauksissa väliaika verollepanon ja anekin antamisen välillä oli jopa yli kaksi vuosikymmentä.

 

KUSTAA FINCKE JA POHJOIS-SAVON ASUTTAMINEN

Kun Kustaa Fincke v. 1547 tuli Klemetti-kirjurin seuraajaksi Savonlinnan päällikkönä, sai hän kuninkaalta kehotuksen jatkaa erämaiden asuttamista sekä ulkopoliittisista että taloudellisista syistä. Tutustuttuaan tilanteeseen Pohjois-Savossa hän päätti jatkaa Klemetin toimenpiteitä taloudellisella linjalla. Aika oli hänen mielestään kypsynyt erämaan uudisasutuksen muodostamiseksi omaksi pitäjäkseen ja kesällä v. 1547 hän ehdotti tällaista toimenpidettä kuninkaalle. Kustaa Vaasa antoikin elokuun 15 p:nä 1547 suostumuksensa uuden hallintopitäjän perustamiselle lisäten vielä, että uuden nimismieskunnan tuli käsittää niin monta taloa, että siitä voitaisiin tehdä myös kirkkopitäjä.

 

Kustaa Fincke jatkoi myös Klemetti-kirjurin anekkijärjestelmää. Toimiaikanaan, joka oli 14 vuoden pituinen, hän ehti jakaa enemmän anekkeja kuin Klemetti viisi vuotta kestäneenä toimikautenaan, yhteensä 90 anekkia.

 

Väestönlisäys suhteellisen liikaväestön muodostajana

Savon väestöoloista on tietoja vasta 1540-luvulta alkaen. Jo ensimmäisten joukossa on suhteellisesta liikaväestöstä kertova tieto. »Mutta sitten tapahtui», sanoo verovalitus v. 1545, »että meitä alkoi kasvaa liian monta yhdelle talolle, niin että emme voineet siinä elää». Tämä lausuma ei kuitenkaan anna selvää kuvaa väestönlisäyksen määrästä. Voimme vain todeta, että se on ollut niin suuri, että savolaiset itsekin ovat tajunneet sen taloudellisten vaikeuksiensa aiheuttajaksi.

 

 

SAVILAHTI IV

N:o 1787 Kartta VI:F ja VIII:R

Anders Wänäinen mz Anders Korhoinen, Oloff Ikeheimoinen 8 vmk. B aff G. F. Erikan Jerfwen maa, Lefwän Jerffwen ma, Pangan Jokia Etelä poli, Leffunisen itäpoli, Korkia sari, Nini sari. aff C:t Skrif:r Kehvon randa, Koiffw Jerfwen randa, Joutzen Niemi liggiandes wedh Kalawesi. — 9.

 

A) Asuinpaikka: Ruokovesi/Kehvo, Kehvonranta.

Anders Veneinen (Vänäinen) 1546—

Salmundh Pöyhkön(en) 1558— (yhtiömies, kts. n:o 1789).

Per Julkoin(en) 1558— (yhtiömies, kts. n:o 1789).

B) Asuinpaikka: Ruokovesi/Väänälä, Levänniemen itäpuoli.

011i Per:ca lkeheimoinen 1552—

Per Reisäinen 1552 (yhtiömies, asuinpaikka Rantasalmen Tinama virralla [nyk. Kangaslammin Harjurantaa]).

Nils Pöyhköin 1559 (yhtiömies, kts. n:o 1669).

 

Yhtenä arviokuntana v:sta 1561.

Verotuspaikka 1546-47: Rantasalmi, Tuusmäki I.

Käytetyt lähteet 1546-62: 6140:70v. 6144:29v. 6147:41v. 6151:114v. 6155:109. 6159:40. 6170:63, 63v. 6182:68v, 69. 6194:43, 43v. 6214:8, '

8v. 6255:7, 5, 50. 6281:13v, 14. 6303:35v, 39. 6331:30v, 61v. 6344:42. N:o 1569/1137.

V. 1664 jakokunta n:o 538, maita Kehvon ja Väänälän kylissä, ja n:o 581, maita Talluksen kylässä.

Isonjaon jakokunta: Kehvo 1-2/1-4, Varpasmaa 1-2. Väänälä(nran-ta) 1-4/1-8. Tallus 1/2.

Sisältyy Johan Habermanin verollepanomaakirjassa lucteltuihin tiluskap-paleisiin. • Saunan kanta = Kannon kanta? • Antti Korhoinen, kts. n:o 1788. Ei ole vuotuisissa verokirjoissa samassa arviokunnassa Antti Väänäsen kanssa.

 

N:o 1788 Kartta VIII:S

Anders Korhoinen, Wisa Ihalembinen, Sigfredh Leskinen 9 vmk.

B aff G. F. Puntta Niemi, Haikian sari Ongiwedelth, Lammas sari Ongiwedelth, Lapin salo, (Ingan sari,) Airikan sari, Kolmisopen Jerfwen mäki, Suren Rogosoon Maa, Panilan Joen suun Nijty, Koin lohtho, Musta sari, Paju lotho, Kaukola saren luchta, Hirffwi lahden luhan pochia, (Andia Niemen Luchta, Terolan Tuli Kandia, Rohtion luchta) Lehostenlahen pochia, (Luchta Puhakan Kanda), Kaijan luchta, Nini sari, Tenhusen sari. Aff E. A. (Laijkehen sari), Hirffwi lahen pochia, (Mätäs luchta), Pirttilahen pochia, (Hanga Niemi, Puhakan kanda), Hämehen saren luchta, (Palo sari). - 20.

A) Asuinpaikka: Käärmelahti/Nerkoo/Leppälahti, Puntaniemi.

Wesa (Wisa) Ihalempinen 1548-

An(tti) Ihalempinen 1548-53, 1559.

B) Asuinpaikka: Ruokovesi/Tavisalmi, Pirttilahen pohja?

Per Runttikorva 1548-53 (asuu 1559- Kurjalanmäellä, kts. n:o P 9).

Nico Korhoinen 1554-58.

Anders Korhoin(en) 1559-

O11i Purtinen 1558 (yhtiömies?).

Yhtenä arviokuntana v:sta 1548.

Käytetyt lähteet 1548-62: 6147:37. 6151:117. 6155:113. 6170:66. 6182: 71. 6194:45v. 6201:38v. 6214:10v. 6255:5v, 50. 6281:14. 6303:35. 6331: 30, 60v, 61v. 6344:42.

V. 1664 jakokunta n:o 499, maita Leppälahden ja Niuvanniemen kylissä, n:o 552, Tavinsalmen kartano, ja n:o 578, maita Hirvilahden kylässä.

Isonjaon jakokunta: Leppälahti 1-4/1-8. Niuvanniemi 1/1. Tavisalmi 2/2-5. Hirvilahti 1-2/1-6.

 

N:o 1772 Kartta X:H

Laurij Kardinen, Hendrich Pernäinen 4 vmk.

B aff G. F. Ett Ödes Jordh Sulkawa eteläpää, Heinä soo, Aijta

Jerfwen Ranta, som Staphan Härskeinen i på Bodt hafuer. Thes-likest begiärade thenne K Almenniggh Jordh Maa selän teus Ranta, Pienen salmen Koiffwu Jerffwi, Koiffwu Mäen pochiaspä.

Eskell Korhoinen aff G. F. (Roko soon saares), Sallinen maa.

Eskell Korhoinen 1. Oinonen asui papinveroluetteloiden mukaan Löytynmäellä ja hänen maikseen voidaan v:n 1664 maanmittaus-pöytäkirjojen avulla todeta seuraavat:

Löytyn Mäki, Sarfwi Mäki, Wenetcht Mäki, Korpi Mäki, Wuri Mäki. — 12