Martti Laatikkan jälkipolvia

 Tähän on koottu Laatikaisten suvun alkupolvia Kainuussa. Alku sukupolviin olen lisännyt arvioimani syntymäajan. Huomioikaa arvioissa oleva noin +- 5-15 vuoden virhevara. Muutenkin tiedoissa on varmasti virheitä, mutta antaahan tämä jonkinlaisen rungon alkusukupolville.

 

 

 

 

 

Sukuselvityksen kohde

 

Martti Laatikka

 

 

s. 1570

 

 

ja hänen jälkeläisiään yhteensä 815 taulua

 

 

 

Tulostettu:

23.10.2015

 

Tekijä:

Martti Korhonen

Ristimäenkatu 28 A2

50100 Mikkeli

 

martti.korhonen@surffi.fi

 

 

 

 

 

SUKUJUTUT -ohjelma

 



 

 

ATK-palvelu Luhtasaari

Seinäjoki

 

 

Taulu 1

I Martti Laatikka, s. noin 1570. Sotkamon tai Paltamon veroluetteloista ei voi tunnistaa yhtään Laatikaista ennen vuotta 1616, jolloin Sotkamossa aletaan verottaa Martti Laatikaista. Kauaa ei Marttiakaan veroteta, mutta hänen jälkeensä ilmaantuu Sotkamoon Markku Latikka eli Laatikainen. Tämän jälkeen alkaa ilmaantua lisää Laatikaista, muuan Antti Laatikainen. Myös ilmaantuu Markun poika Matti Latikka eli Laatikainen. Nimi on luetteloissa enimmäkseen Latikka -muodossa ja vakiintuu vähän myöhemmin Laatikaiseksi..

Puoliso: XX.

Lapset:

Markku Martinpoika Laatikka, s. noin 1600 Sotkamo. Tauluun 2.

Taulu 2

II Markku Martinpoika Laatikka, Taulusta 1, (isä Martti Laatikka), s. noin 1600 Sotkamo.

Hei, lupailin palata aiheeseen, mutta vielä en ole kypsä sanomaan viimeistä sanaani eräisiin sukulinjoihin, mutta olen kyllä uskoni mukaan koostanut itselleni kaikki Paltamon ja Sotkamon Laatikaiset aikavälillä 1618...1700.

 

Eli jatkona aikaisempaan viestiini, jossa toin esiin Martti, Markku, Matti ja Antti Laatikaiset Sotkamosta, täydennän, että Matin kanssa vuorotteli Laatikkalan isäntänä Lauri Laatikainen, ja Paltamossa isännöi samaan aikaan Olli Laatikainen.

 

Nämä olivat nähdäkseni kaikki Latikka/La(a)tikainen -lisänimellä olevat, jotka paljastuivat veroluetteloista ja tuomiokirjoista ennen vuotta ~1660.

 

Tuomiokirjoista selviää näiden Laatikaisten sukusuhteita eräisiin Yläsotkamon ja Tipasojan taloihin, eli muutama heidän vävysuhteensa niihin.

 

Esimerkiksi mainitsemani Antti Laatikainen oli Heikki Heikinpoika Heiskasen Tipasojasta lanko, joka jakoi kahtia Tipasojan talon hänen kanssaan (samaan aikaa eli toinenkin Heikki Heiskanen Sotkamossa, Eskonpoika!). Mutta Anttiin liittyy vielä varmistettavaa, eli Sotkamossa joko eli kaksi samanikäistä Antti Laatikaista, tai sitten Antti Laatikainen olisi ollut useassa avioliitossa ja olisi omistanut kaksi eri taloa, toisen Tipasojalla, toisen Yläsotkamossa. Olen nyt varautunut siihen, että olisi kaksi eri Antti Laatikaista jo noin vuonna 1650.

 

Täydentelen ja tarkentelen sitten myöhemmin sitä, miten suku näistä kantamiehistä jatkui, mutta kun Sotkamosta ovat nuo loistavat rippikirjat, joiden avulla suurin osa Laatikaisten sukujuonnoista on helposti konstruoitavissa vuoden ~1680 jälkeen (helppoja sikälikin, varsinkin kun aloittelijat voivat käyttää myös niistä laadittuja puhtaaksikirjoituksia), ajattelin, että roolinani on auttaa Laatikaisissa, kun kaivataan, miten rippikirjasta löydetystä esivanhemmasta sukujohto jatkuu näihin mainitsemiini kanta -Laatikaisiin, joita ei enää esiinny rippikirjassa. Lainaus Matti Lund

.

Puoliso: XX.

Lapset:

Matti Markunpoika Laatikka (Laatikainen), s. noin 1625 Sotkamo. Tauluun 3.

Lauri Markunpoika Laatikainen, s. n ennen 1628 Sotkamo. Tauluun 79.

Antti Laurinpoika Laatikainen, s. n ennen 1632. Tauluun 97.

Erkki Markunpoika Laatikainen, s. n 1640 Sotkamo, Katerma. Tauluun 98.

Pekka Markunpoika Laatikainen. Tauluun 815.

Heikki Markunpoika Laatikainen,.

Taulu 3

III Matti Markunpoika Laatikka (Laatikainen), Taulusta 2, (isä Markku Laatikka), s. noin 1625 Sotkamo. http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1698_ik92/kuvat/32.jpg.

Puoliso: Marketta Seilotar, s. noin 1630, k. noin 1696 Ylisotkamo, ikä 66 v.

Lapset:

Antti Matinpoika Laatikainen, s. noin 1660. Tauluun 4.

Erkki Matinpoika Laatikainen, s. noin 1665 Sotkamo Ylisotkamo. Tauluun 8.

Matti Matinpoika Laatikainen, s. noin 1663 Sotkamo Ylisotkamo. Tauluun 78.

Taulu 4

IV Antti Matinpoika Laatikainen, Taulusta 3, (isä Matti Laatikka (Laatikainen)), s. noin 1660.

Puoliso: Kaija Matintytär Mustotar, s. noin 1663.

Lapset:

Antti Antinpoika Laatikainen, s. 1688. Tauluun 5.

Marketta Antintytär Laatikatar. Tauluun 7.

Matti Antinpoika Laatikainen,.

Iisakki Antinpoika Laatikainen,.

Taulu 5

V Antti Antinpoika Laatikainen, Taulusta 4, (isä Antti Laatikainen), s. 1688, k. 19.4. 1765 Sotkamo Ylisotkamo 23 Laatikkala, ikä 77 v.

Puoliso: Anna Heikintytär Ärvänen, s. 1678, k. 1745 Ylisotkmo 23 Laatikkala, ikä 67 v.

Lapset:

Anna Antintytär Laatikatar, s. 1711 Ylisotkamo 23 Laatikkala. Tauluun 6.

Taulu 6

VI Anna Antintytär Laatikatar, Taulusta 5, (isä Antti Laatikainen), s. 1711 Ylisotkamo 23 Laatikkala, k. 1736 Ylisotkamo 23 Laatikkala, ikä 25 v.

Puoliso: Juho Erkinpoika Sirviö, s. 1713 Alasotkamo 5 Sirviö, k. 21.1. 1769 Ylisotkamo, Laatikkala 23, ikä 56 v.

Vanhemmat: Erkki Heikinpoika Sirviö, s. 1676, k. 28.7. 1730 Alasotkamo, ikä 54 v ja Kaija Matintytär Rimpilätär, s. 1685 Sotkamo Nuasjärvi, k. 9.4. 1750 Ylisotkamo 23 Laatikkala, ikä 65 v.

Lapset:

Erkki Juhonpoika Sirviö, s. 3.2. 1734 Ylisotkmo.

Katariina Juhontytär Sirviötär, s. 18.10. 1736 Ylisotkamo 23 Laatikkala, k. 1736 Ylisotkamo 23 Laatikkala, ikä 0 v.

Taulu 7

V Marketta Antintytär Laatikatar, Taulusta 4, (isä Antti Laatikainen),.

Puoliso: Juho Kolehmainen.

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1698_ik92/kuvat/7.jpg.

Lapset:

Elina Juhontytär Kolehmatar, s. Sotkamo.

Simo Juhonpoika Kolehmainen,.

Juho Juhonpoika Kolehmainen, s. 15.7. 1729 Sotkamo.

Taulu 8

IV Erkki Matinpoika Laatikainen, Taulusta 3, (isä Matti Laatikka (Laatikainen)), s. noin 1665 Sotkamo Ylisotkamo.

1. puoliso: Liisa Maunontytär Kolehmatar, s. noin 1660 Sotkamo Ylisotkamo, k. noin 1696 Ylisotkamo, ikä 36 v.

2. puoliso: Marketta Heikitär, s. noin 1665 Sotkamo.

Lapset:

1. Matti Erkinpoika Laatikainen, s. noin 1695 Sotkamo Ylisotkamo. Tauluun 9.

Taulu 9

V Matti Erkinpoika Laatikainen, Taulusta 8, (isä Erkki Laatikainen), s. noin 1695 Sotkamo Ylisotkamo, k. 30.3. 1779 Ylisotkamo 3 Kärnälä, ikä 84 v. http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1757-1764_ik92-93/kuvat/117.jpghttp://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1750-1756_ik92/kuvat/81.jpg

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1729-1734_ik92/kuvat/89.jpg.

Puoliso: Vappu Kärnätär, s. 1694, k. 4.5. 1759 Ylisotkamo 3 Kärnälä, ikä 65 v.

Lapset:

Vappu Matintytär Laatikatar, s. 1727 Ylisotkamo Kärnälä. Tauluun 10.

Marketta Matintytär Laatikatar, s. 1728 Ylisotkamo Kärnälä, k. 1742 Ylisotkamo Kärnälä, ikä 14 v.

Anna Matintytär Laatikatar, s. 1728 Ylisotkamo. Tauluun 11.

Aune Matintytär Laatikatar, s. ?.3. 1729 Ylisotkamo 3 Kärnälä.

Kirstin Matintytär Laatikatar, s. 23.7. 1731 Ylisotkamo 3 Kärnälä. Tauluun 12.

Erkki Matinpoika Laatikainen, s. 13.3. 1735 Ylisotkamo 3 Kärnälä. Tauluun 37.

Matti Matinpoika Laatikainen, s. 29.3. 1738 Ylisotkamo 3 Kärnälä, k. 14.12. 1779 Ylisotkamo 3 Kärnälä, ikä 41 v ja 8 kk.

Taulu 10

VI Vappu Matintytär Laatikatar, Taulusta 9, (isä Matti Laatikainen), s. 1727 Ylisotkamo Kärnälä, k. 2.3. 1787 Ylisotkamo 24 Kärnälä, ikä 60 v.

Puoliso: 3.12. 1749 Sotkamo Pekka Hanunpoika Hakkarainen, s. 31.12. 1730 Ylisotkamo 24 Moisala, k. 3.4. 1764 Ylisotkamo 24 Moisala, ikä 33 v ja 3 kk.

Vanhemmat: Hannu Hakkarainen, s. 1667, k. 25.3. 1759 Ylisotkamo 24 Moisala, ikä 92 v ja Marketta Heikitär, s. 1679, k. 10.7. 1763 Ylisotkamo 24 Moisala, ikä 84 v.

Lapset:

Vappu Pekantytär Hakkaratar, s. 26.4. 1752 Ylisotkamo 24 Moisala.

Matti Pekanpoika Hakkarainen, s. 2.5. 1755 Ylisotkamo 24 Moisala.

Pekka Pekanpoika Hakkarainen, s. 3.2. 1758 Ylisotkamo 24 Moisala, k. 26.7. 1778 Ylisotkamo 24 Moisala, ikä 20 v ja 5 kk.

Marketta Pekantytär Hakkaratar, s. 15.5. 1760 Ylisotkamo 24 Moisala.

Erkki Pekanpoika Hakkarainen, s. 17.8. 1763 Ylisotkamo 24 Moisala.

Taulu 11

VI Anna Matintytär Laatikatar, Taulusta 9, (isä Matti Laatikainen), s. 1728 Ylisotkamo, k. 1.1. 1791 Ylisotkamo 17, ikä 63 v.

Puoliso: 9.4. 1756 Sotkamo Johannes Matinpoika Rimpiläinen, s. 1733 Katerma 10, k. 22.12. 1763 Sotkamo, ikä 30 v.

Lapset:

Elin Johanneksentytär Rimpilätär, s. 11.3. 1757 Katerma 10.

Juho Johanneksenpoika Rimpiläinen, s. 21.10. 1763 Katerma 10.

Taulu 12

VI Kirstin Matintytär Laatikatar, Taulusta 9, (isä Matti Laatikainen), s. 23.7. 1731 Ylisotkamo 3 Kärnälä.

Puoliso: 28.12. 1755 Sotkamo Veini Veininpoika Sirviö, s. 3.8. 1735 Sotkamo Ylisotkamo 17, k. 11.5. 1805 Sotkamo Ylisotkamo 17, ikä 69 v ja 9 kk.

Lapset:

Maria Veinintytär Sirviö, s. 3.4. 1757 Sotkamo Ylisotkamo 17.

Vappu Veinintytär Sirviö, s. 25.5. 1759 Sotkamo Ylisotkamo 17.

Kirsti Veinintytär Sirviö, s. 7.2. 1761 Sotkamo Ylisotkamo 17.

Riitta Veinintytär Sirviö, s. 23.9. 1763 Sotkamo Ylisotkamo 17.

Veini Veininpoika Sirviö, s. 19.4. 1765 Sotkamo Ylisotkamo 17.

Juho Veininpoika Sirviö, s. 24.6. 1767 Sotkamo Ylisotkamo 17.

Antti Veininpoika Sirviö, s. 3.7. 1769 Sotkamo. Tauluun 13.

Matti Veininpoika Sirviö, s. 3.5. 1772 Sotkamo.

Erkki Veininpoika Sirviö, s. 14.9. 1775 Sotkamo.

Taulu 13

VII Antti Veininpoika Sirviö, Taulusta 12, (äiti Kirstin Laatikatar), s. 3.7. 1769 Sotkamo, k. 26.3. 1822 Ylisotkamo 17 Ärväälä, ikä 52 v ja 8 kk.

1. puoliso: 17.12. 1793 Sotkamo Inkeri Juhontytär Korhotar, s. 12.12. 1774 Alasotkamo 22 Hyrkkälä, k. 18.3. 1804 Ylisotkamo 17 Ärväälä, ikä 29 v ja 3 kk.

Vanhemmat: Juho Erkinpoika Korhonen, Sexman, s. 19.2. 1750 Sotkamo Alasotkamo 22, k. 10.7. 1808 Sotkamo Alasotkamo 11, ikä 58 v ja 4 kk ja Katariina Tuomaantytär Korhotar, s. 1.12. 1754 Alasotkamo 18 Korhola, k. 10.9. 1817 Alasotkamo 22 Hyrkkälä, ikä 62 v ja 9 kk.

2. puoliso: 18.4. 1805 Sotkamo Katariina Juhontytär Lukkaritar, s. 9.9. 1778 Ylisotkamo 7 Laatikkala, k. 4.2. 1840 Ylisotkamo 17 Ärväälä, ikä 61 v ja 4 kk.

Vanhemmat: Juho Matinpoika Lukkari, s. 12.12. 1753 Sotkamo Ylisotkamo 7 Laatikkala, k. 1833 Sotkamo Ylisotkamo 7 Laatikkala, ikä 80 v ja Katariina Veinintytär Korhotar, s. 4.2. 1755 Jormas 5 Määttälä, (kaksonen), k. 1818 Jormas 5 Määttälä, ikä 63 v.

Lapset:

1. Juho Antinpoika Sirviö, s. 16.11. 1794 Ylisotkamo 17 Ärväälä.

1. Antti Antinpoika Sirviö, s. 1.6. 1797 Ylisotkamo 17 Ärväälä.

1. Erkki Antinpoika Sirviö, s. 9.1. 1800 Ylisotkamo 17 Ärväälä, k. 11.2. 1807 Ylisotkamo 17 Ärväälä, ikä 7 v ja 1 kk.

1. Heikki (Tuomas?) Antinpoika Sirviö, s. 20.12. 1801 Ylisotkamo 17 Ärväälä, k. 22.7. 1803 Ylisotkamo 17 Ärväälä, ikä 1 v ja 7 kk.

2. Matti Antinpoika Sirviö, s. 19.1. 1806 Ylisotkamo 17 Ärväälä, k. 16.10. 1809 Ylisotkamo 17 Ärväälä, ikä 3 v ja 8 kk.

2. Stiina Antintytär Sirviö, s. 4.7. 1808 Ylisotkamo 17 Ärväälä. Tauluun 14.

2. Anna Kaisa Antintytär Sirviö, s. 25.12. 1810 Ylisotkamo 17 Ärväälä.

2. Maria Antintytär Sirviö, s. 4.4. 1813 Ylisotkamo 17 Ärväälä.

2. Jeremias Antinpoika Sirviö, s. 23.2. 1816 Ylisotkamo 17 Ärväälä, k. 10.4. 1817 Ylisotkamo 17 Ärväälä, ikä 1 v ja 1 kk.

2. Menander Antinpoika Sirviö, s. 28.2. 1818 Ylisotkamo 17 Ärväälä, k. 28.2. 1818 Ylisotkamo 17 Ärväälä, ikä 0 v ja 0 kk.

Taulu 14

VIII Stiina Antintytär Sirviö, Taulusta 13, (isä Antti Sirviö), s. 4.7. 1808 Ylisotkamo 17 Ärväälä.

Puoliso: 29.4. 1829 Sotkamo Erkki Olavi Olavinpoika Korhonen, talollinen, s. 31.8. 1805 Ylisotkamo 6 Korhola, k. 16.12. 1873 Ylisotkamo 17 Ärväälä, ikä 68 v ja 3 kk.

Vanhemmat: Olavi Sipinpoika Korhonen, s. 12.4. 1760 Alasotkamo 6 Korhola ja Lucia Juhontytär Härötär, s. 20.4. 1765 Paltamo, k. 1824 Ylisotkamo 6 Korhola, ikä 59 v.

Lapset:

Olavi Reeti Erkinpoika Korhonen, s. 19.4. 1831 Ylisotkamo 6 Korhola, k. 28.7. 1867 Ylisotkamo 17 Ärväälä, ikä 36 v ja 3 kk.

Antti Erkinpoika Korhonen, s. 30.11. 1832 Ylisotkamo 17 Ärväälä. Tauluun 15.

Leena Kaisa Erkintytär Korhonen, s. 20.5. 1835 Ylisotkamo 17 Ärväälä. Tauluun 19.

Aldrik Erkinpoika Korhonen, s. 12.9. 1837 Ylisotkamo 17 Ärväälä, k. 6.5. 1868 Ylisotkamo 17 Ärväälä, ikä 30 v ja 7 kk.

Maria Erkintytär Korhonen, s. 30.6. 1839 Ylisotkamo 17 Ärväälä. Tauluun 20.

Mooses Erkinpoika Korhonen, s. 19.12. 1841 Ylisotkamo 17 Ärväälä. Tauluun 21.

Juho Erkinpoika Korhonen, s. 1.3. 1844 Ylisotkamo 17 Ärväälä. Tauluun 31.

Anna Stiina Erkintytär Korhonen, s. 30.6. 1847 Ylisotkamo 17 Ärväälä. Tauluun 36.

Emma Loviisa Erkintytär Korhonen, s. 26.6. 1850 Ylisotkamo 17 Ärväälä, k. 5.4. 1857 Ylisotkamo 17 Ärväälä, ikä 6 v ja 9 kk.

Taulu 15

IX Antti Erkinpoika Korhonen, Taulusta 14, (äiti Stiina Sirviö), s. 30.11. 1832 Ylisotkamo 17 Ärväälä, k. 29.3. 1877 Jormas 2 Suutari, ikä 44 v ja 3 kk.

Puoliso: 3.11. 1860 Sotkamo Elsa Abelintytär Utriainen, s. 22.7. 1839 Alasotkamo 29.

Lapset:

Kusti Antinpoika Korhonen, s. 16.5. 1861 Ylisotkamo 17. Tauluun 16.

Eeva Antintytär Korhonen, s. 22.5. 1864 Jormas 2 Suutari. Tauluun 18.

Natalia Antintytär Korhonen, s. 5.4. 1871 Jormas 2 Suutari.

Stiina Antintytär Korhonen, s. 1.3. 1875 Jormas 2 Suutari.

Taulu 16

X Kusti Antinpoika Korhonen, Taulusta 15, (isä Antti Korhonen), s. 16.5. 1861 Ylisotkamo 17, k. 25.4. 1888 Ylisotkamo, ikä 26 v ja 11 kk.

Puoliso: 22.1. 1882 Sotkamo Aune Laurintytär Tolonen, s. 2.12. 1851 Ristijärvi.

Lapset:

Antti Vihtori Kustinpoika Korhonen, s. 13.5. 1883 Ylisotkamo. Tauluun 17.

Oskari Kustinpoika Korhonen, s. 28.12. 1884 Ylisotkamo, k. 17.12. 1895 Ylisotkamo, ikä 10 v ja 11 kk.

Elsa Kustaava Kustintytär Korhonen, s. 13.4. 1887 Ylisotkamo.

Taulu 17

XI Antti Vihtori Kustinpoika Korhonen, Taulusta 16, (isä Kusti Korhonen), s. 13.5. 1883 Ylisotkamo.

Puoliso: 4.7. 1912 Sotkamo Iita Maria Kustintytär Korhonen, Taulusta 336, s. 13.8. 1888 Ylisotkamo 5 Heinävaara.

Vanhemmat: Kusti Antinpoika Korhonen, s. 17.1. 1858 Ylisotkamo 4 Korhola ja Anna Kaisa Kallentytär Sirviö, s. 28.5. 1869 Sotkamo.

Lapset:

Antti Oskari Antinpoika Korhonen, s. 27.7. 1912 Sotkamo. Puoliso: Hilja Kustaava Klemetti,.

Niilo Vihtori Antinpoika Korhonen,.

Nanni Esteri Antintytär Korhonen,. Puoliso: Yrjö Vihtori Tervo,.

Taulu 18

X Eeva Antintytär Korhonen, Taulusta 15, (isä Antti Korhonen), s. 22.5. 1864 Jormas 2 Suutari.

Puoliso: 13.10. 1895 Sotkamo Hermanni Antinpoika Ikonen, s. 26.10. 1851 Sotkamo.

Lapset:

Hilja Sipilla Hermannintytär Ikonen, s. 29.3. 1899 Ylisotkamo Hakkarala.

Aina Katariina Hermannintytär Ikonen, s. 31.7. 1901 Ylisotkamo Hakkarala.

Taulu 19

IX Leena Kaisa Erkintytär Korhonen, Taulusta 14, (äiti Stiina Sirviö), s. 20.5. 1835 Ylisotkamo 17 Ärväälä, k. 6.4. 1886 Ylisotkamo 6 Heinämäki, ikä 50 v ja 10 kk.

Puoliso: 4.11. 1869 Sotkamo Antti Juhonpoika Uhlbäck, s. 21.4. 1837 Sotkamo.

Lapset:

Eevertti Antinpoika Uhlbäck, s. 25.4. 1870 Ylisotkamo 6 Heinämäki.

Taulu 20

IX Maria Erkintytär Korhonen, Taulusta 14, (äiti Stiina Sirviö), s. 30.6. 1839 Ylisotkamo 17 Ärväälä.

Puoliso: 1.11. 1872 Sotkamo Matti Jaakonpoika Suutari, s. 23.2. 1848 Jormas 43 Lintula.

Vanhemmat: Jaakko Reeti Suutari, s. 26.8. 1816 Jormas 43 Lintula ja Sohvi Juhontytär Korhonen, s. 10.8. 1823 Ylisotkamo 6 Korhola.

Lapset:

Jenni Selina Matintytär Suutari, s. 2.8. 1873 Jormas 50 (43) Vuorimäki.

Matti Arsiiti Matinpoika Suutari, s. 19.12. 1874 Jormas 50 (43) Vuorimäki, k. 3.10. 1880 Jormas 50 Mustinlehto, ikä 5 v ja 9 kk.

Kusti Reeti Matinpoika Suutari, s. 18.10. 1879 Jormas 50 Mustinlehto.

Hilda Maria Matintytär Suutari, s. 10.10. 1881 Jormas 50 Mustinlehto, k. 14.6. 1882 Jormas 50 Mustinlehto, ikä 0 v ja 8 kk.

Taavetti Matinpoika Suutari, s. 8.3. 1883 Jormas 50 Mustinlehto.

Taulu 21

IX Mooses Erkinpoika Korhonen, Taulusta 14, (äiti Stiina Sirviö), talollinen, s. 19.12. 1841 Ylisotkamo 17 Ärväälä.

Puoliso: 27.7. 1872 Sotkamo Anna Maria Antintytär Korhonen, Taulusta 315, s. 9.4. 1851 Ylisotkamo 4 Korhola.

Vanhemmat: Antti Tuomaanpoika Korhonen, itsellinen, s. 17.11. 1816 Ylisotkamo, k. 28.10. 1901 Ylisotkamo 10 Kaikkola, ikä 84 v ja 11 kk ja Aune Pekantytär Karppanen, s. 13.1. 1815 Ylisotkamo 10 Kaikkola.

Lapset:

Antti Eerikki Mooseksenpoika Korhonen, s. 4.6. 1873 Ylisotkamo 17 Ärväälä.

Iita Mooseksentytär Korhonen, s. 24.11. 1874 Ylisotkamo 21 Sirviölä. Tauluun 22.

Aune Kustaava Mooseksentytär Korhonen, s. 20.7. 1876 Ylisotkamo 21 Sirviölä. Tauluun 24.

Juho Jaakko Mooseksenpoika Korhonen, s. 22.10. 1878 Ylisotkamo 21 Sirviölä. Tauluun 25.

Aleksi Mooseksenpoika Korhonen, s. 5.12. 1882 Ylisotkamo 31 Ärväälä. Tauluun 26.

Hemmi Oskari Mooseksenpoika Korhonen, s. 9.2. 1886 Ylisotkamo 31 Ärväälä. Tauluun 27.

Tiina Leena Mooseksentytär Korhonen, s. 2.3. 1888 Ylisotkamo 31 Ärväälä.

Hilma Emilia Mooseksentytär Korhonen, s. noin 1.9. 1890 Ylisotkamo 31 Ärväälä. Tauluun 28.

Mooses Vihtori Mooseksenpoika Korhonen, s. 30.11. 1893 Ylisotkamo 31 Ärväälä. Tauluun 30.

Taulu 22

X Iita Mooseksentytär Korhonen, Taulusta 21, (isä Mooses Korhonen), s. 24.11. 1874 Ylisotkamo 21 Sirviölä.

.

Puoliso: 20.7. 1901 Sotkamo Kalle Leonard Antinpoika Tolonen, Taulusta 777, s. 30.1. 1877 Ylisotkamo 38 Kivimäki.

Vanhemmat: Antti Heikki Kustinpoika Tolonen, s. 21.12. 1844 Nuasjärvi, k. 3.5. 1900 Ylisotkamo 40 Pikka, ikä 55 v ja 4 kk ja Maria Olavintytär Korhonen, s. 7.5. 1847 Alasotkamo.

Lapset:

Maria Kustava Kallentytär Tolonen, s. 24.12. 1904 Sotkamo Ylisotkamo 48 Rasila. Tauluun 23.

Anna Lyyti Kallentytär Tolonen, s. 17.12. 1907 Sotkamo Ylisotkamo 48 Rasila.

Antti Vihtori Kallenpoika Tolonen, s. 10.12. 1909 Sotkamo Ylisotkamo 48 Rasila.

Eino Ernesti Kallenpoika Tolonen, s. 1.1. 1912 Sotkamo Ylisotkamo 48.

Taulu 23

XI Maria Kustava Kallentytär Tolonen, Taulusta 22, (isä Kalle Tolonen), s. 24.12. 1904 Sotkamo Ylisotkamo 48 Rasila.

Puoliso: 14.10. 1924 Sotkamo Jaakko Arvid Olavinpoika Korhonen, s. 4.3. 1897 Ylisotkamo.

Vanhemmat: Olavi Vihtori Olavinpoika Korhonen, torppari, s. 13.7. 1869 Tipasoja 1 Heiskala ja Maria Leonardintytär Ansamaa, s. 3.10. 1866.

Taulu 24

X Aune Kustaava Mooseksentytär Korhonen, Taulusta 21, (isä Mooses Korhonen), s. 20.7. 1876 Ylisotkamo 21 Sirviölä.

Puoliso: 4.11. 1898 Sotkamo Reeti Vihtori Matinpoika Korhonen, Taulusta 112, torppari, talokas, s. 30.10. 1868 Nuasjärvi 19 Piiraala.

Vanhemmat: Matti Yrjönpoika Korhonen, s. 11.6. 1844 Alasotkamo 3 Korhola, k. 20.11. 1900 Sotkamo, ikä 56 v ja 5 kk ja Riitta Loviisa Kilpeläinen, s. 8.5. 1825 Sotkamo, k. 5.2. 1877 Sotkamo, Nuasjärvi 19 Piiraala, ikä 51 v ja 8 kk.

Lapset:

Iita Emilia Reetintytär Korhonen, s. 28.10. 1899 Kemijärvi. Puoliso: 16.4. 1922 Sotkamo Edvin Vihtori Löhönen, s. 25.9. 1897 Sotkamo.

Yrjö Oskari Reetinpoika Korhonen, s. 14.6. 1902 Nuasjärvi. Puoliso: 2.2. 1930 Sotkamo Maria Tuhkanen, s. 3.6. 1900.

Jaakko Vihtori Reetinpoika Korhonen, s. 26.6. 1905 Ylisotkamo 45 Tervo, k. 30.6. 1905 Ylisotkamo 45 Tervo, ikä 0 v ja 0 kk.

Hilma Mari Reetintytär Korhonen, s. 14.8. 1906 Ylisotkamo 45 Tervo.

Kaisa Stiina Reetintytär Korhonen, s. 19.7. 1909 Sotkamo Ylisotkamo 45 Tervo.

Mooses Vihtori Reetinpoika Korhonen, s. 3.10. 1910 Ylisotkamo 45 Tervo. Puoliso: 14.12. 1935 Sotkamo Hilja Asikainen, s. 8.12. 1911.

Antti Kusti Reetinpoika Korhonen, s. 9.7. 1913 Sotkamo Ylisotkamo 45, (kaksonen). Puoliso: Aili Hildur Virtanen,.

Hemmi Johannes Reetinpoika Korhonen, s. 9.7. 1913 Sotkamo Ylisotkamo 45, (kaksonen). Puoliso: 3.11. 1940 Eeva Mirjami Salmi,.

Matti Vilho Reetinpoika Korhonen,.

Aino Helena Reetintytär Korhonen,.

Taulu 25

X Juho Jaakko Mooseksenpoika Korhonen, Taulusta 21, (isä Mooses Korhonen), talonpoika, s. 22.10. 1878 Ylisotkamo 21 Sirviölä.

Puoliso: 6.4. 1900 Sotkamo Johanna Kristiina Matintytär Tolonen, s. 6.11. 1875.

Lapset:

Sylvi Maria Juhontytär Korhonen, s. 21.4. 1902 Ylisotkamo 31 Ärväälä.

Iida Elina Juhontytär Korhonen, s. 21.5. 1904 Ylisotkamo 31 Ärväälä, k. 7.2. 1909 Ylisotkamo 31 Ärväälä, ikä 4 v ja 8 kk.

Tyyni Katariina Juhontytär Korhonen, s. 25.11. 1906 Ylisotkamo 31 Ärväälä.

Toivo Johannes Juhonpoika Korhonen, s. 23.4. 1909 Ylisotkamo 31 Ärväälä.

Kaarlo Vihtori Juhonpoika Korhonen, s. 17.10. 1912 Sotkamo, (kaksonen). Puoliso: Lempi Katri Kovalainen,.

Aili Kustaava Juhontytär Korhonen, s. 17.10. 1912 Sotkamo, (kaksonen).

Vieno Helena Juhontytär Korhonen,. 1. puoliso: Väinö Pertti Sirviö, s. 26.6. 1912 Sotkamo. 2. puoliso: Otto Vilhelm Remes, s. 15.9. 1913 Iisalmi.

Hilma Marjatta Juhontytär Korhonen,. Puoliso: Aatto Olavi Rautiainen,.

Taulu 26

X Aleksi Mooseksenpoika Korhonen, Taulusta 21, (isä Mooses Korhonen), s. 5.12. 1882 Ylisotkamo 31 Ärväälä.

Puoliso: Miina Marttinen.

Lapset:

Lempi Viola Aleksintytär Korhonen, s. 3.2. 1909 Ylisotkamo 31 Ärväälä.

Taulu 27

X Hemmi Oskari Mooseksenpoika Korhonen, Taulusta 21, (isä Mooses Korhonen), s. 9.2. 1886 Ylisotkamo 31 Ärväälä.

Puoliso: 12.11. 1915 Sotkamo Aina Kustaava Pulkkinen, s. 30.12. 1891 Sotkamo.

Taulu 28

X Hilma Emilia Mooseksentytär Korhonen, Taulusta 21, (isä Mooses Korhonen), s. noin 1.9. 1890 Ylisotkamo 31 Ärväälä.

Puoliso: 16.12. 1910 Sotkamo Erkki Immanuel Joosepinpoika Partanen, s. 14.10. 1884 Alasotkamo 50 Suovaara.

Vanhemmat: Jooseppi Juhonpoika Partanen, s. 15.5. 1841 Jormaskylä ja Susanna Kirsti Paavontytär Korhonen, s. 4.7. 1840 Jormas.

Lapset:

Hilja Kirsti Erkintytär Korhonen o.s. Partanen/ Nustonen, s. 14.9. 1911 Sotkamo Alasotkamo 50 Suovaara. Tauluun 29.

Taulu 29

XI Hilja Kirsti Erkintytär Korhonen o.s. Partanen/ Nustonen, Taulusta 28, (äiti Hilma Korhonen), s. 14.9. 1911 Sotkamo Alasotkamo 50 Suovaara.

1. puoliso: 3.7. 1938 Sotkamo Juho Heikki Juhonpoika Mustonen, s. 17.8. 1903 Sotkamo.

2. puoliso: 5.8. 1944 Sotkamo Iivari Heikki Kustinpoika Korhonen, s. 9.3. 1911 Nuasjärvi Tonttila.

Vanhemmat: Kusti Antinpoika Korhonen, talonpoika, s. 3.9. 1879 Nuasjärvi 56 Vasikkavaara ja Anna Sohvi Juhontytär Korhonen, s. 15.7. 1882 Sotkamo.

Taulu 30

X Mooses Vihtori Mooseksenpoika Korhonen, Taulusta 21, (isä Mooses Korhonen), s. 30.11. 1893 Ylisotkamo 31 Ärväälä.

Puoliso: 4.5. 1922 Sotkamo Olga Emilia Tuomaantytär Korhonen, Taulusta 216, s. 10.5. 1902 Nuasjärvi 35 Alatalo.

Vanhemmat: Tuomas Tuomaanpoika Korhonen, talonpoika, s. 18.1. 1880 Nuasjärvi 35 Alatalo ja Kaisa Madilta Simontytär Karppinen, s. 16.11. 1881 Sotkamo.

Taulu 31

IX Juho Erkinpoika Korhonen, Taulusta 14, (äiti Stiina Sirviö), s. 1.3. 1844 Ylisotkamo 17 Ärväälä.

Puoliso: 29.6. 1872 Sotkamo Leena Antintytär Korhonen, Taulusta 315, s. 23.12. 1846 Ylisotkamo 10.

Vanhemmat: Antti Tuomaanpoika Korhonen, itsellinen, s. 17.11. 1816 Ylisotkamo, k. 28.10. 1901 Ylisotkamo 10 Kaikkola, ikä 84 v ja 11 kk ja Aune Pekantytär Karppanen, s. 13.1. 1815 Ylisotkamo 10 Kaikkola.

Lapset:

Kusti Erkki Juhonpoika Korhonen, s. 31.1. 1873 Ylisotkamo 17 Ärväälä. Tauluun 32.

Aune Juhontytär Korhonen, s. 17.4. 1875 Ylisotkamo 5 Heinävaara. Tauluun 33.

Kaisa Stiina Juhontytär Korhonen, s. 15.7. 1877 Ylisotkamo 17 Ärväälä. Tauluun 35.

Aleksantra Juhontytär Korhonen, s. 5.5. 1884 Ylisotkamo 4 Poromäki.

Antti Jussi Juhonpoika Korhonen, s. 4.1. 1892 Ylisotkamo 4 Heinämäki.

Taulu 32

X Kusti Erkki Juhonpoika Korhonen, Taulusta 31, (isä Juho Korhonen), talollinen, s. 31.1. 1873 Ylisotkamo 17 Ärväälä.

Puoliso: 26.6. 1905 Sotkamo Maria Juhontytär Tuovinen, s. 1.5. 1881 Sotkamo.

Lapset:

Eino Johannes Kustinpoika Korhonen, s. 8.7. 1906 Ylisotkamo 4 Heinämäki.

Antti Kusti Kustinpoika Korhonen, s. 30.10. 1907 Ylisotkamo 4 Heinämäki.

Saimi Helena Kustintytär Korhonen, s. 30.6. 1910 Ylisotkamo 4 Heinämäki.

Oskari Edvard Kustinpoika Korhonen, s. 23.5. 1912 Sotkamo Ylisotkamo 4.

Auli Maria Kustintytär Korhonen, s. 8.5. 1915 Sotkamo Ylisotkamo 4 Heinämäki.

Anna Aune Aleksandra Kustintytär Korhonen,. 1. puoliso: Nikolai Ispola,. 2. puoliso: Arvi Aleksi Piipponen, s. 19.9. 1907 Sotkamo.

Hilja Martta Kustintytär Korhonen,. Puoliso: Veikko Emil Tervo, s. 11.4. 1910 Sotkamo.

Erkki Kustinpoika Korhonen,.

Taulu 33

X Aune Juhontytär Korhonen, Taulusta 31, (isä Juho Korhonen), s. 17.4. 1875 Ylisotkamo 5 Heinävaara.

Puoliso: ??.

Lapset:

Kaisa Maria Aunentytär Korhonen, s. 26.8. 1905 Ylisotkamo 4 Heinämäki, (kaksonen).

Kusti Edvard Aunenpoika Korhonen, s. 26.8. 1905 Ylisotkamo 4 Heinämäki, (kaksonen). Tauluun 34.

Taulu 34

XI Kusti Edvard Aunenpoika Korhonen, Taulusta 33, (äiti Aune Korhonen), s. 26.8. 1905 Ylisotkamo 4 Heinämäki, (kaksonen).

Puoliso: 24.3. 1939 Sotkamo Emma Alrikintytär Pääkkönen, s. 27.12. 1907 Sotkamo Sumsa 3 Ruokomäki.

Vanhemmat: Alrikki Samulinpoika Pääkkönen, s. 24.12. 1875 Sumsa 3 Ruokomäki ja Iita Simontytär Korhonen, s. 28.3. 1873 Korholanmäki 5 Lontta, k. 29.1. 1909 Sumsa 3 Ruokomäki, ikä 35 v ja 10 kk.

Taulu 35

X Kaisa Stiina Juhontytär Korhonen, Taulusta 31, (isä Juho Korhonen), s. 15.7. 1877 Ylisotkamo 17 Ärväälä.

Puoliso: 3.9. 1905 Sotkamo Joel Ollinpoika Kemppainen, s. 14.12. 1872 Sotkamo.

Lapset:

Anna Kaisa Joelintytär Kemppainen, s. 9.6. 1906 Sotkamo.

Martta Leena Joelintytär Kemppainen, s. 23.2. 1908 Sotkamo.

Oskari Joelinpoika Kemppainen, s. 2.3. 1910 Sotkamo.

Iita Mari Joelintytär Kemppainen, s. 15.1. 1912 Sotkamo Ylisotkamo.

Taulu 36

IX Anna Stiina Erkintytär Korhonen, Taulusta 14, (äiti Stiina Sirviö), s. 30.6. 1847 Ylisotkamo 17 Ärväälä.

Puoliso: Antti Erkinpoika Arffman, s. 17.4. 1850 Alasotkamo 61.

Vanhemmat: Erkki Kusti Juhonpoika Arffman, s. 13.4. 1820 Alasotkamo 61 Laukkala, k. 26.2. 1868 Alasotkamo, ikä 47 v ja 10 kk ja Reeta Antintytär Korhonen, s. 10.9. 1825 Nuasjärvi 8 Rimpilä, k. 11.7. 1895 Alasotkamo, ikä 69 v ja 10 kk.

Lapset:

Reeta Sohvi Antintytär Arffman, s. 14.1. 1880 Alasotkamo 53 Ansamäki, k. 18.6. 1880 Alasotkamo 53 Ansamäki, ikä 0 v ja 5 kk.

Hemmi Antinpoika Arffman, s. 16.9. 1881 Alasotkamo 53 Ansamäki.

Juho Antinpoika Arffman, s. 23.6. 1886 Alasotkamo 53 Ansamäki, k. kuoli lapsena Alasotkamo 53 Ansamäki.

Eera Antinpoika Arffman, s. 25.5. 1888 Alasotkamo 53 Ansamäki, k. 17.6. 1893 Jormas 18 Pernunmäki, ikä 5 v ja 0 kk.

Taulu 37

VI Erkki Matinpoika Laatikainen, Taulusta 9, (isä Matti Laatikainen), s. 13.3. 1735 Ylisotkamo 3 Kärnälä. http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1773-1778_ik93/kuvat/142.jpg.

Puoliso: Kaija Paavontytär Pulkitar, s. 1738, k. noin 1810 Sotkamo Tipasoja, ikä 72 v.

Lapset:

Vappu Erkintytär Laatikatar, s. 29.9. 1757 Ylisotkamo 3 Kärnälä. Tauluun 38.

Kaija Erkintytär Laatikatar, s. 7.2. 1761 Ylisotkamo 3 Kärnälä. Tauluun 66.

Magdaleena Erkintytär Laatikainen, s. 17.12. 1763 Sotkamo Ylisotkamo 3 Kärnälä.

Matti Erkinpoika Laatikainen, s. 18.9. 1765 Ylisotkamo 3 Kärnälä. Tauluun 67.

Anna Erkintytär Laatikatar, s. 17.12. 1768 Ylisotkamo 3 Kärnälä. Tauluun 71.

Maria Erkintytär Laatikatar, s. 20.3. 1772 Ylisotkamo 3 Kärnälä. Tauluun 72.

Kirsti Erkintytär Laatikatar, s. 18.8. 1774 Ylisotkamo 3 Kärnälä. Tauluun 73.

Malin Erkintytär Laatikatar, s. 21.3. 1777 Ylisotkamo 3 Kärnälä, k. 25.4. 1777 Ylisotkamo 3 Kärnälä, ikä 0 v ja 1 kk.

Aune Erkintytär Laatikatar, s. 7.5. 1779 Ylisotkamo 3 Kärnälä. Tauluun 74.

Erkki Erkinpoika Laatikainen, s. 7.5. 1782 Sotkamo Ylisotkamo 3 Kärnälä. Tauluun 75.

Taulu 38

VII Vappu Erkintytär Laatikatar, Taulusta 37, (isä Erkki Laatikainen), s. 29.9. 1757 Ylisotkamo 3 Kärnälä.

Puoliso: Pentti Härmä, s. 2.2. 1758 Sotkamo Tipasoja.

Lapset:

Anna Pentintytär Härmä, s. 16.5. 1783 Sotkamo Tipasoja.

Maria Pentintytär Härmä, s. 30.1. 1786 Sotkamo Tipasoja.

Vappu Pentintytär Härmä, s. 14.8. 1788 Sotkamo. Tauluun 39.

Margareeta Pentintytär Härmä, s. 22.5. 1792 Sotkamo.

Samuel Pentinpoika Härmä, s. 5.8. 1794 Sotkamo.

Heikki Pentinpoika Härmä, s. 5.2. 1797 Sotkamo.

Stiina Pentintytär Härmä, s. 21.4. 1798 Sotkamo.

Aune Pentintytär Härmä, s. 1.9. 1803 Sotkamo.

Taulu 39

VIII Vappu Pentintytär Härmä, Taulusta 38, (äiti Vappu Laatikatar), s. 14.8. 1788 Sotkamo, k. 1858 jälk.

Puoliso: 31.12. 1814 Sotkamo Tuomas Veininpoika Korhonen, torppari, s. 27.8. 1788 Tipasoja 15 Hautajärvi, k. 28.2. 1856 Tipasoja 54 Särkkälä, ikä 67 v ja 6 kk.

Vanhemmat: Veini Eskonpoika Korhonen, s. 1746 Sotkamo Alasotkamo 22 Hyrkkölä, k. 12.8. 1791 Tipasoja 25 Rajala, ikä 45 v ja Liisa Simontytär Määtätär, s. 6.2. 1745 Sotkamo, k. 7.4. 1801 Tipasoja 5 Piippola, ikä 56 v ja 2 kk.

Lapset:

Pentti Tuomaanpoika Korhonen, s. 7.1. 1815 Tipasoja, (kaksonen), k. 4.3. 1815 Tipasoja 16 Nurminiemi, ikä 0 v ja 1 kk.

Vappu Tuomaantytär Korhonen, s. 11.1. 1815 Tipasoja, (kaksonen), k. 4.2.1815? Tipasoja 16 Nurminiemi.

Stiina Tuomaantytär Korhonen, s. 8.2. 1816 Tipasoja 16. Tauluun 40.

Liisa Tuomaantytär Korhonen, s. 15.3. 1818 Tipasoja, k. 9.10. 1836 Sotkamo, ikä 18 v ja 6 kk.

Aune Tuomaantytär Korhonen, s. 28.4. 1820 Tipasoja. Tauluun 41.

Reeti Tuomaanpoika Korhonen, s. 4.3. 1823 Tipasoja 16. Tauluun 42.

Tuomas Tuomaanpoika Korhonen, s. 19.4. 1825 Tipasoja. Tauluun 50.

Kaisa Tuomaantytär Korhonen, s. 16.5. 1829 Tipasoja 54 Särkkälä, k. 22.3. 1831 Tipasoja, ikä 1 v ja 10 kk.

Taulu 40

IX Stiina Tuomaantytär Korhonen, Taulusta 39, (äiti Vappu Härmä), s. 8.2. 1816 Tipasoja 16, k. 28.4. 1868 Nurmes Sivakkavaara, ikä 52 v ja 2 kk.

Puoliso: 27.12. 1846 Nurmes Paavo Niilonpoika Pyykkö, s. 24.10. 1820 Nurmes, k. 9.3. 1906 Nurmes, ikä 85 v ja 4 kk.

Lapset:

Niilo Paavonpoika Pyykkö, s. 29.1. 1848 Nurmes Sivakkavaara 1.

Tuomas Paavonpoika Pyykkö, s. 15.4. 1851 Nurmes Sivakkavaara 1.

Paavo Paavonpoika Pyykkö, s. 30.7. 1853 Nurmes Sivakkavaara 1.

Vappu Paavontytär Pyykkö, s. 3.6. 1855 Nurmes Sivakkavaara 1.

Elsa Stiina Paavontytär Pyykkö, s. 3.10. 1858 Nurmes Sivakkavaara 1.

Taulu 41

IX Aune Tuomaantytär Korhonen, Taulusta 39, (äiti Vappu Härmä), s. 28.4. 1820 Tipasoja, k. 7.3. 1867 Tipasoja, ikä 46 v ja 10 kk.

Puoliso: 5.2. 1854 Sotkamo Reeti Tapaninpoika Partanen, s. 29.7. 1813 Tipasoja, k. 11.5. 1868 Tipasoja, ikä 54 v ja 9 kk.

Lapset:

Samuel Reeti Reetinpoika Partanen, s. 30.4. 1843 Tipasoja, k. 9.10. 1854 Tipasoja, ikä 11 v ja 5 kk.

Ruusu Reetintytär Partanen, s. 14.4. 1845 Tipasoja.

Eeva Loviisa Reetintytär Partanen, s. 9.2. 1849 Tipasoja, k. 22.10. 1854 Tipasoja, ikä 5 v ja 8 kk.

Anna Vappu Reetintytär Partanen, s. 26.9. 1854 Tipasoja, k. 19.10. 1854 Tipasoja, ikä 0 v ja 0 kk.

Antti Reetinpoika Partanen, s. 29.11. 1855 Tipasoja, k. 19.12. 1855 Tipasoja, ikä 0 v ja 0 kk.

Anna Kaisa Reetintytär Partanen, s. 3.11. 1856 Tipasoja.

Elsa Stiina Reetintytär Partanen, s. 14.2. 1861 Tipasoja, k. 18.5. 1868 Tipasoja, ikä 7 v ja 3 kk.

Taulu 42

IX Reeti Tuomaanpoika Korhonen, Taulusta 39, (äiti Vappu Härmä), s. 4.3. 1823 Tipasoja 16, k. 15.5. 1880 Sotkamo Tipasoja 16 Nurmi, ikä 57 v ja 2 kk.

1. puoliso: 26.12. 1845 Sotkamo Leena Kaisa Antintytär Sirviö, s. 23.5. 1816 Sotkamo, k. 29.3. 1868 Tipasoja 16 Nurmi, ikä 51 v ja 10 kk.

2. puoliso: 6.1. 1870 Sotkamo Kaisa Konstantytär Polvinen, s. 2.8.1839?

Lapset:

1. Tuomas Reetinpoika Korhonen, s. 20.8. 1847 Tipasoja 54 Särkkälä. Tauluun 43.

1. Leena Vappu Reetintytär Korhonen, s. 6.1. 1851 Tipasoja 16 Nurmi. Tauluun 47.

1. Sohvi Reetintytär Korhonen, s. 19.6. 1853 Tipasoja 16 Nurmi. Tauluun 48.

1. Stiina Reetintytär Korhonen, s. 29.2. 1856 Tipasoja 16 Nurmi. Tauluun 49.

Taulu 43

X Tuomas Reetinpoika Korhonen, Taulusta 42, (isä Reeti Korhonen), s. 20.8. 1847 Tipasoja 54 Särkkälä.

1. puoliso: 28.10. 1869 Sotkamo Helena Paavontytär Korhonen, s. 8.5. 1809 Nurmes Tiilikka, k. 29.10. 1880 Tipasoja 15 Nurmi, ikä 71 v ja 5 kk.

Vanhemmat: Paavo Paavonpoika Korhonen / Söder, sotilas, s. 3.12. 1773 Jormas 5 Määttälä, k. 1811 Nurmes, ikä 38 v ja Marketta Yrjöntytär Tervo, s. 8.4. 1782 Tipasoja 18.

2. puoliso: 20.11. 1881 Sotkamo Sohvi Erkintytär Pulkkinen, s. 11.7. 1843 Tipasoja 50.

Lapset:

2. Anna Maria Tuomaantytär Korhonen, s. 6.9. 1882 Tipasoja. Tauluun 44.

2. Erkki Vihtori Tuomaanpoika Korhonen, s. 18.5. 1884 Tipasoja. Tauluun 46.

2. kuollut Tuomaanpoika Korhonen, s. 27.12. 1886 Tipasoja, k. 27.12. 1886 Tipasoja, ikä 0 v ja 0 kk.

2. Iita Sohvi Tuomaantytär Korhonen, s. 18.9. 1888 Tipasoja, k. 23.3. 1908 Tipasoja, ikä 19 v ja 6 kk.

Taulu 44

XI Anna Maria Tuomaantytär Korhonen, Taulusta 43, (isä Tuomas Korhonen), s. 6.9. 1882 Tipasoja.

1. puoliso: 9.4. 1927 Sotkamo Matti Eeronpoika Mustonen, s. 12.4. 1880 Sotkamo.

Lapset:

Olga Annantytär Korhonen, s. 22.4. 1912 Sotkamo Tipsoja 49. Tauluun 45.

Taulu 45

XII Olga Annantytär Korhonen, Taulusta 44, (äiti Anna Korhonen), s. 22.4. 1912 Sotkamo Tipsoja 49.

Puoliso: 4.11. 1933 Kalle Johanes Sirviö, s. 10.12. 1910 Sotkamo Tipasoja.

Taulu 46

XI Erkki Vihtori Tuomaanpoika Korhonen, Taulusta 43, (isä Tuomas Korhonen), s. 18.5. 1884 Tipasoja.

Puoliso: 22.9. 1908 Sotkamo Reeta Maria Vilhontytär Korhonen, s. 20.11. 1884 Ylisotkamo.

Vanhemmat: Vilho Joosepinpoika Korhonen, torppari, s. 1.5. 1863 Ylisotkamo ja Aune Jaakontytär Kemppainen, s. 8.6. 1859 Sotkamo.

Lapset:

Tuomas Vilho Erkinpoika Korhonen, s. 18.6. 1909 Sotkamo Tipasoja 49 Saunaaho. Puoliso: 10.9. 1944 Kuhmo Hilja Helena Kallentytär Heikkinen, s. 2.11. 1915 Kuhmo.

Iita Sohvia Erkintytär Korhonen, s. 20.6. 1912 Sotkamo Tipsoja 49. Puoliso: 19.1. 1933 Sotkamo Uuno Iisakki Juhonpoika Tolonen, s. 20.7. 1905 Sotkamo.

Aune Kustaava Erkintytär Korhonen, s. 5.10. 1914 Sotkamo Tipasoja. Puoliso: 3.12. 1938 Sotkamo Martti Lassinpoika Kärnä, s. 6.5. 1915 Sotkamo.

Jaakko Vihtori Erkinpoika Korhonen,. Puoliso: Tyyne Jaakontytär Mustonen,.

Eino Johannes Erkinpoika Korhonen,. Puoliso: Tyyne Maria Aatamintytär Heikkinen,.

Erkki Iivari Erkinpoika Korhonen,.

Katri Maria Erkintytär Korhonen,. Puoliso: Urho Alksanteri Matti-Albininpoika Huusko, s. 2.2. 1903 Sotkamo.

Lyyti Saimi Erkintytär Korhonen,. Puoliso: Eino Armas Vilhelmi Antinpoika Vaittinen,.

Taulu 47

X Leena Vappu Reetintytär Korhonen, Taulusta 42, (isä Reeti Korhonen), s. 6.1. 1851 Tipasoja 16 Nurmi.

Puoliso: 24.6. 1875 Sotkamo Juho Juhonpoika Lipponen, s. 8.9. 1848 Nurmes Halmejärvi Murtovaara.

Lapset:

Otto Edvard Juhonpoika Lipponen, s. 27.1. 1878 Nurmes Halmejärvi Murtovaara.

Kalle Reeti Juhonpoika Lipponen, s. 26.5. 1881 Nurmes Halmejärvi Murtovaara.

Tiina Juhontytär Lipponen, s. 6.8. 1884 Nurmes Halmejärvi Murtovaara., k. 27.7. 1885 Nurmes Halmejärvi Murtovaara., ikä 0 v ja 11 kk.

Juho Juhonpoika Lipponen, s. 16.1. 1887 Nurmes Halmetjärvi 28.

Lauri Salomon Juhonpoika Lipponen, s. 3.6. 1890 Nurmes Halmetjärvi 28.

Heikki Juhonpoika Lipponen, s. 18.10. 1893 Nurmes Halmetjärvi 28.

Taulu 48

X Sohvi Reetintytär Korhonen, Taulusta 42, (isä Reeti Korhonen), s. 19.6. 1853 Tipasoja 16 Nurmi.

Puoliso: 26.9. 1875 Sotkamo Kalle Aapelinpoika Lukkari, räätäli, s. 4.1. 1854 Sotkamo.

Lapset:

Iita Loviisa Kallentytär Lukkari, s. 14.9. 1877 Ilianvaaran torppa.

Kaisa Stiina Kallentytär Lukkari, s. 8.10. 1881 Ilianvaaran torppa.

Juho Aleksi Kallenpoika Lukkari, s. 26.3. 1885 Ilianvaaran torppa.

Anna Sohvi Kallentytär Lukkari, s. 22.1. 1888 Ilianvaaran torppa.

Lyyti Maria Kallentytär Lukkari, s. 12.11. 1890 Ilianvaaran torppa.

Kaarlo Reeti Kallenpoika Lukkari, s. 1.12. 1894 Ilianvaaran torppa.

Tuomas Vihtori Kallenpoika Lukkari, s. 4.6. 1898 Ilianvaaran torppa.

Taulu 49

X Stiina Reetintytär Korhonen, Taulusta 42, (isä Reeti Korhonen), s. 29.2. 1856 Tipasoja 16 Nurmi.

Puoliso: 16.4. 1880 Sotkamo Jaakko Reeti Antinpoika Härkönen, s. 14.3. 1838 Mieslahti 3, k. 23.2. 1901 Sumsa, ikä 62 v ja 11 kk.

Lapset:

Olga Kustaava Jaakontytär Härkönen, s. 25.12. 1880 Sumsa.

Kalle Jaakko Jaakonpoika Härkönen, s. 14.6. 1882 Sumsa.

Sohvi Vappu Jaakontytär Härkönen, s. 5.4. 1884 Sumsa, k. 17.3. 1892 Sumsa Kähkönen torppa, ikä 7 v ja 11 kk.

Antti Viktori Jaakonpoika Härkönen, s. 15.3. 1886 Sumsa, k. 25.2. 1898 Sumsa Kähkönen torppa, ikä 11 v ja 11 kk.

Hemmi Jaakonpoika Härkönen, s. 22.5. 1888 Sumsa.

Anna Kaisa Jaakontytär Härkönen, s. 8.9. 1891 Sumsa.

Saimi Auroora Jaakontytär Härkönen, s. 19.4. 1894 Sumsa.

Nikke Aleksi Jaakonpoika Härkönen, s. 7.4. 1895 Sumsa.

Taulu 50

IX Tuomas Tuomaanpoika Korhonen, Taulusta 39, (äiti Vappu Härmä), s. 19.4. 1825 Tipasoja, k. 18.8. 1912 Ylisotkamo 2 Saijanlahti, ikä 87 v ja 3 kk.

1. puoliso: 18.10. 1848 Sotkamo Anna Kaisa Heikintytär Lukkari, s. 1.6. 1828 Tipasoja 5, k. 28.1. 1867 Tipasoja 50 Särkkä, ikä 38 v ja 7 kk.

2. puoliso: 1.12. 1867 Sotkamo Maria Pekantytär Kyllönen, s. 8.1. 1837 Sotkamo.

Lapset:

1. Anna Vappu Tuomaantytär Korhonen, s. 20.6. 1849 Tipasoja 54 Särkelä, k. 2.3. 1850 Tipasoja 54 Särkelä, ikä 0 v ja 8 kk.

1. Elsa Stiina Tuomaantytär Korhonen, s. 12.2. 1851 Tipasoja 54 Särkelä, k. 7.10. 1854 Tipasoja 54 Särkelä, ikä 3 v ja 7 kk.

1. Tuomas Tuomaanpoika Korhonen, s. 13.7. 1854 Tipasoja 54 Särkelä. Tauluun 51.

1. Loviisa Tuomaantytär Korhonen, s. 14.12. 1856 Tipasoja 54 Särkelä, k. 19.4. 1857 Tipasoja 54 Särkelä, ikä 0 v ja 4 kk.

1. Maria Tuomaantytär Korhonen, s. 12.6. 1858 Tipasoja 54 Särkelä. Tauluun 57.

1. Leena Kaisa Tuomaantytär Korhonen, s. 5.5. 1861 Tipasoja 54 Särkelä, k. 26.6. 1863 Tipasoja 54 Särkelä, ikä 2 v ja 1 kk.

1. Reeti Tuomaanpoika Korhonen, s. 21.2. 1864 Tipasoja 54 Särkelä. Tauluun 59.

2. Taavetti Tuomaanpoika Korhonen, s. 27.3. 1869 Tipasoja 50 Särkkä. Tauluun 60.

2. Erkki Tuomaanpoika Korhonen, s. 11.8. 1870 Tipasoja 50 Särkkä, k. 12.10. 1877 Tipasoja 50 Särkkä, ikä 7 v ja 2 kk.

2. Juho Tuomaanpoika Korhonen, s. 6.1. 1872 Tipasoja 50 Särkkä. Tauluun 61.

2. Anna Vappu Tuomaantytär Korhonen, s. 31.7. 1873 Tipasoja 50 Särkkä. Tauluun 63.

2. Kustaava Tuomaantytär Korhonen, s. 20.9. 1875 Tipasoja 50 Särkkä, k. 8.7. 1896 Tipas 50 Särkkä, ikä 20 v ja 9 kk.

2. Elsa Kaisa Tuomaantytär Korhonen, s. 30.7. 1877 Tipasoja 50 Särkkä. Tauluun 64.

2. Eeva Stiina Tuomaantytär Korhonen, s. 23.12. 1879 Tipasoja 50 Särkkä. Tauluun 65.

Taulu 51

X Tuomas Tuomaanpoika Korhonen, Taulusta 50, (isä Tuomas Korhonen), metsänvartija, s. 13.7. 1854 Tipasoja 54 Särkelä.

Puoliso: 1.10. 1876 Kuhmo Riitta Kustaava Paavontytär Kurkinen, s. 25.1. 1847 Kuhmo, k. 31.7. 1909 Ylisotkamo Kyyrö, ikä 62 v ja 6 kk.

Lapset:

Kusti Reeti Tuomaanpoika Korhonen, s. 7.7. 1877 Tipasoja 54 Särkelä. Tauluun 52.

Kaisa Maria Tuomaantytär Korhonen, s. 5.1. 1879 Tipasoja 54 Särkelä. Tauluun 53.

Anna Kustaava Tuomaantytär Korhonen, s. 9.12. 1880 Tipasoja 54 Särkelä. Tauluun 54.

Reeta Sohvi Tuomaantytär Korhonen, s. 17.3. 1883 Tipasoja 54 Särkelä. Tauluun 56.

Taulu 52

XI Kusti Reeti Tuomaanpoika Korhonen, Taulusta 51, (isä Tuomas Korhonen), torpparin poika, s. 7.7. 1877 Tipasoja 54 Särkelä.

Puoliso: 12.7. 1902 Sotkamo Kustaava Antintytär Korhonen, Taulusta 191, s. 30.3. 1868 Alasotkamo 1 Hiltula.

Vanhemmat: Antti Kusti Antinpoika Korhonen, suntio?, s. 10.12. 1827 Alasotkamo 1 Hiltula, k. 6.11. 1909 Nuasjärvi 52 Isoaho, ikä 81 v ja 10 kk ja Sohvi Juhontytär Korhonen, s. 7.11. 1834 Alisotkamo 44 Tuomi, k. 24.1. 1903 Nuasjärvi 52 Isoaho, ikä 68 v ja 2 kk.

Oulusta Sotkamoon 11.3.1902.

Lapset:

Hemmi Aatu Kustinpoika Korhonen, s. 11.5. 1903 Ylisotkamo. 1. puoliso: Lyyti Johanna Pulkkinen, s. 27.5. 1903 Kuhmo. 2. puoliso: Tyyne Maria Moilanen,.

Olga Elina Kustintytär Korhonen, s. 19.12. 1904 Ylisotkamo. Puoliso: 9.10. 1925 Sotkamo Aukusti Antinpoika Korhonen, s. 25.11. 1890 Korholanmäki.

Vanhemmat: Antti Matinpoika Korhonen, s. 3.11. 1862 Korholanmäki 5 Rimpilä ja Vappu Kustaava Paavontytär Härkönen, s. 11.3. 1864 Korholanmäki 4.

Tuomas Edvard Kustinpoika Korhonen, s. 5.9. 1906 Ylisotkamo. Puoliso: Irja Helena Annikki Niilontytär Kuukkanen,.

Eino Johannes Kustinpoika Korhonen, s. 10.6. 1908 Ylisotkamo Kyrö. Puoliso: 9.6. 1935 Jaakkima Tyyne Beata Juhontytär Mulikka, s. 30.1. 1911 Jaakkima.

Hilma Sohvi Kustintytär Korhonen, s. 11.5. 1910 Ylisotkamo. Puoliso: 31.1. 1932 Sotkamo Kaarlo Johannes Juho Matinpoika Rusanen, s. 24.6. 1909 Sotkamo.

Väinö Viljami Kustinpoika Korhonen, s. 28.3. 1913 Sotkamo. Puoliso: Sylvi Aino Suninen,.

Iita Kustaava Kustintytär Korhonen, s. 27.5. 1915 Sotkamo. Puoliso: 26.8. 1939 Helsinki Juhani Mikonpoika Pirttimäki, s. 2.1. 1902 Pihlajavesi.

Taulu 53

XI Kaisa Maria Tuomaantytär Korhonen, Taulusta 51, (isä Tuomas Korhonen), s. 5.1. 1879 Tipasoja 54 Särkelä.

Puoliso: 23.3. 1899 Sotkamo Antti Matinpoika Korhonen, Taulusta 328, talollinen, s. 15.8. 1879 Sotkamo.

Vanhemmat: Matti Antinpoika Korhonen, s. 11.9. 1842 Ylisotkamo 10 Kaikkola, k. 7.4. 1902 Sotkamo, ikä 59 v ja 6 kk ja Eeva Stiina Schroderus, s. 30.12. 1845 Sotkamo.

Lapset:

Anna Kustaava Antintytär Korhonen, s. 11.3. 1900 Ylisotkamo 5 Heinävaara. Puoliso: 24.3. 1924 Sotkamo Samppa Matintytär Meriläinen, s. 26.1. 1887 Sotkamo.

Urho Oskari Antinpoika Korhonen, s. 20.10. 1901 Ylisotkamo 5 Heinävaara. Puoliso: 26.2. 1933 Sotkamo Elsa Sofia Okkonen, s. 28.7. 1903 Sotkamo.

Tuomas Aleksi Antinpoika Korhonen, s. 7.2. 1904 Ylisotkamo 5 Heinävaara.

Kusti Pekka Antinpoika Korhonen, s. 2.6. 1905 Ylisotkamo 5 Heinävaara. Puoliso: 15.4. 1935 Sotkamo Olga Maria Okkonen, s. 18.3. 1912 Sotkamo.

Eetu Iivari Antinpoika Korhonen, s. 31.7. 1907 Ylisotkamo 5 Heinävaara. 1. puoliso: 25.5. 1933 Hyrynsalmi Saimi Tellervo Kallentytär Pylkkänen, s. 15.8. 1909 Hyrynsalmi. 2. puoliso: 1.1. 1944 Ruovesi Helmi Raakkel Annantytär Murtomäki, s. 11.7. 1913 Ruovesi.

Matti Vihtori Antinpoika Korhonen, s. 8.1. 1910 Ylisotkamo 5 Heinävaara. Puoliso: 24.2. 1929 Sotkamo Iita Maria Elisa Evertintytär Jansson, s. 17.12. 1907 Sotkamo.

Vilho Antinpoika Korhonen, s. 18.8. 1912 Sotkamo.

Antti Eino Antinpoika Korhonen,. Puoliso: Anna Lyyti Juhontytär Tukiainen,.

Taulu 54

XI Anna Kustaava Tuomaantytär Korhonen, Taulusta 51, (isä Tuomas Korhonen), s. 9.12. 1880 Tipasoja 54 Särkelä, k. 12.9. 1901 Nuasjärvi 59 Suonniemi, ikä 20 v ja 9 kk.

Puoliso: 28.9. 1900 Sotkamo Hannes Matti Heikinpoika Korhonen, talollinen, s. 3.12. 1879 Korholanmäki.

Vanhemmat: Matti Heikki Kustinpoika Korhonen, s. 16.1. 1849 Nuasjärvi ja Elsa Kaisa Kaprontytär Kyllönen, s. 16.11. 1841 Nuasjärvi.

Lapset:

Hilma Kaisa Hannuntytär Korhonen, s. 10.7. 1901 Nuasjärvi 59. Tauluun 55.

Taulu 55

XII Hilma Kaisa Hannuntytär Korhonen, Taulusta 54, (äiti Anna Korhonen), s. 10.7. 1901 Nuasjärvi 59.

Puoliso: 20.7. 1919 Sotkamo Eeti Antti Juhonpoika Huotari, Taulusta 252, s. 4.4. 1887 Jormas 30 Mustola.

Vanhemmat: Juho Olavinpoika Huotari, s. 6.11. 1859 Sotkamo Ylisotkamo 10 ja Leena Kaisa Laurintytär Korhonen, s. 21.1. 1864 Nuasjärvi Hiltula(Nygård), k. 8.6. 1904 Ylisotkamo 30 Kaivopuro, ikä 40 v ja 4 kk.

Taulu 56

XI Reeta Sohvi Tuomaantytär Korhonen, Taulusta 51, (isä Tuomas Korhonen), s. 17.3. 1883 Tipasoja 54 Särkelä.

Puoliso: 25.3. 1911 Sotkamo Elias Joonaanpoika Kemppainen, s. 17.2. 1887 Sotkamo Ylisotkamo 25.

Lapset:

Eino Joona Eliaanpoika Kemppainen, s. 31.12. 1911 Sotkamo Ylisotkamo 25.

Antti Oskari Eliaanpoika Kemppainen, s. 13.12. 1913 Sotkamo Ylisotkamo 65.

Vieno Amanda Eliaantytär Kemppainen,.

Hilja Maria Eliaantytär Kemppainen,.

Taulu 57

X Maria Tuomaantytär Korhonen, Taulusta 50, (isä Tuomas Korhonen), s. 12.6. 1858 Tipasoja 54 Särkelä.

1. puoliso: 26.9. 1881 Kuhmo Paavo Kustinpoika Niskanen, s. 28.11. 1853 Sumsa 27 Halko, k. 11.8. 1906 Sotkamo, ikä 52 v ja 8 kk.

Vanhemmat: Kusti Erkinpoika Niskanen, s. 7.8. 1825 Sumsa 11 Karppala, k. 19.6. 1880 Sumsa 6 Halko, ikä 54 v ja 10 kk ja Vilhelmiina Paavontytär Pulkkinen, s. 26.8. 1829 Sumsa.

2. puoliso: 28.7. 1912 Sotkamo Taavetti Samulinpoika Härmä, s. 22.12. 1865 Sotkamo, k. 15.5. 1915 Sotkamo, ikä 49 v ja 4 kk.

Lapset:

1. Kusti Vihtori Paavonpoika Niskanen, s. 5.11. 1881 Tipasoja 26 Saunavaara, k. 9.7. 1882 Tipasoja 26 Saunavaara, ikä 0 v ja 8 kk.

1. Hemmi Leonard Paavonpoika Niskanen, s. 28.4. 1883 Tipasoja 26 Saunavaara, (kaksonen), k. 19.9. 1883 , ikä 0 v ja 4 kk.

1. Tuomas Reeti Paavonpoika Niskanen, s. 28.4. 1883 Tipasoja 26 Saunavaara, (kaksonen), k. 9.5. 1885 Tipasoja 26 Saunavaara, ikä 2 v ja 0 kk.

1. Kalle Paavali Paavonpoika Niskanen, s. 25.2. 1886 Tipasoja 26 Saunavaara, k. 19.10. 1886 Tipasoja 26 Saunavaara, ikä 0 v ja 7 kk.

1. Anna Elisa Paavontytär Niskanen, s. 7.2. 1888 Tipasoja 26 Saunavaara.

1. Juho Samuli Paavonpoika Niskanen, s. 14.8. 1890 Tipasoja 26 Saunavaara.

1. Viljo Taavetti Paavonpoika Niskanen, s. 10.4. 1893 Sotkamo Tipasoja 26, (kaksonen).

1. Jenny Kustaava Paavontytär Niskanen, s. 10.4. 1893 Sotkamo Tipasoja 26, (kaksonen).

1. Erkki Artturi Paavonpoika Niskanen, s. 12.11. 1895 Tipasoja 26 Saunavaara.

1. Aukusti Paavonpoika Niskanen, s. 15.6. 1898 Tipasoja 26 Saunavaara, (kaksonen). Tauluun 58.

1. Elsa Lyyti Paavontytär Niskanen, s. 15.6. 1898 Tipasoja 26 Saunavaara, (kaksonen).

1. Taavetti Ilmari Paavonpoika Niskanen, s. 16.6. 1901 Tipasoja 26 Saunavaara, k. 13.3. 1908 Sotkamo, ikä 6 v ja 8 kk.

1. Aarne Aleksi Paavonpoika Niskanen, s. 23.11. 1904 Tipasoja 26 Saunavaara.

Taulu 58

XI Aukusti Paavonpoika Niskanen, Taulusta 57, (äiti Maria Korhonen), s. 15.6. 1898 Tipasoja 26 Saunavaara, (kaksonen).

Puoliso: 1.1. 1925 Sotkamo Anna Lyyti Kallentytär Korhonen, s. 3.10. 1900 Tipasoja Pienilaiska.

Vanhemmat: Kalle Reeti Reetinpoika Korhonen, torppari, mökkiläinen, s. 23.11. 1873 Tipasoja 10 Räätäniemi ja Elsa Vappu Antintytär Seppänen, s. 30.1. 1871 Sotkamo.

Taulu 59

X Reeti Tuomaanpoika Korhonen, Taulusta 50, (isä Tuomas Korhonen), s. 21.2. 1864 Tipasoja 54 Särkelä.

Puoliso: 13.9. 1889 Sotkamo Anna Maria Juhontytär Härkönen, s. 3.8. 1842 Ristijärvi.

Taulu 60

X Taavetti Tuomaanpoika Korhonen, Taulusta 50, (isä Tuomas Korhonen), talollinen, s. 27.3. 1869 Tipasoja 50 Särkkä.

1. puoliso: 11.6. 1893 Sotkamo Leena Ristontytär Hakkarainen, s. 30.12. 1872 Sotkamo.

2. puoliso: 12.9. 1931 Sotkamo Reeta Korhonen o.s. Hakkarainen/ Moilanen, s. 29.1. 1876 Sotkamo.

Lapset:

1. Anna Maria Taavetintytär Korhonen, s. 19.7. 1894 Tipas 50 Särkkä.

1. Taavetti Taavetinpoika Korhonen, s. 7.2. 1897 Tipas 50 Särkkä, k. 7.2. 1897 Tipas 50 Särkkä, ikä 0 v ja 0 kk.

1. Elsa Johanna Taavetintytär Korhonen, s. 24.1. 1898 Tipas 50 Särkkä. Puoliso: 14.10. 1930 Sotkamo Paavo Konsta Ollinpoika Pulkkinen, s. 18.11. 1889 Sotkamo.

1. Johannes Taavetinpoika Korhonen, Juhaneksen pojat leipomon perustaja, s. 22.1. 1901 Tipas 50 Särkkä. Puoliso: 6.10. 1928 Kajaani Anna Elina Kaarlontytär Korkealehto, s. 30.7. 1901 Kajaani.

1. Väinö Taavetti Taavetinpoika Korhonen, s. 4.1. 1903 Tipas 50 Särkkä. Katosi talvisodassa Kuhmon rintamalla. Joutui vangiksi Neuvostoliittoon ja "isänmaan vihollisena" oli pakkotyössä 8 vuotta ja palautettiin vasta Urho Kekkosen ansiosta Stalinin kuoltua 16.6.1953. Maine palautettiin Petroskoissa 5.7.1989. Puoliso: 4.7. 1937 Sotkamo Helmi Sofai Reetintytär Hyvönen, s. 12.6. 1914 Sotkamo.

1. Konsta Taavetinpoika Korhonen, s. 10.7. 1905 Tipas 50 Särkkä. Puoliso: 29.6. 1927 Kuhmo Kaisa Josefina Aarontytär Pulkkinen, s. 17.10. 1910 Kuhmo.

1. kuollut Taavetintytär Korhonen, s. 5.11. 1907 Tipasoja 50 Särkkä, k. 5.11. 1907 , ikä 0 v ja 0 kk.

1. Kalle Vihtori Taavetinpoika Korhonen, s. 8.2. 1909 Tipas 50 Särkkä. Puoliso: 22.6. 1947 Sotkamo Aili Sohfia Oivantytär Arffman, s. 11.3. 1915 Sotkamo.

1. Eino Taavetinpoika Korhonen, s. 11.12. 1913 Sotkamo Tipas 50.

1. Aimo Veikko Taavetinpoika Korhonen,. Puoliso: Ilma Maria Vihtorintytär Haataja,.

Taulu 61

X Juho Tuomaanpoika Korhonen, Taulusta 50, (isä Tuomas Korhonen), talollinen, s. 6.1. 1872 Tipasoja 50 Särkkä.

1. puoliso: Maria Kallentytär Niskanen, s. 6.11. 1873 Sotkamo, k. 8.10. 1899 Tipas 50 Särkkä, ikä 25 v ja 11 kk.

Vanhemmat: Kalle Pekka Pekanpoika Niskanen, s. 17.5. 1835 Tipasoja 17 Jouhimo, k. 6.1. 1910 Tipasoja 16 Jouhimo, ikä 74 v ja 7 kk ja Kaisa Reeta Juhontytär Lukkari, s. 21.8. 1839 Sotkamo.

2. puoliso: 20.6. 1903 Sotkamo Jenny Liisa Kallentytär Korhonen o.s. Niskanen/ Laatikainen, s. 14.1. 1866 Sotkamo.

Vanhemmat: Kalle Pekka Pekanpoika Niskanen, s. 17.5. 1835 Tipasoja 17 Jouhimo, k. 6.1. 1910 Tipasoja 16 Jouhimo, ikä 74 v ja 7 kk ja Kaisa Reeta Juhontytär Lukkari, s. 21.8. 1839 Sotkamo.

Lapset:

1. Kalle Vihtori Juhonpoika Korhonen, s. 13.9. 1899 Tipas 50 Särkkä, k. 1.10. 1899 Tipas 50 Särkkä, ikä 0 v ja 0 kk.

2. Matti Rafael Juhonpoika Korhonen, s. 11.11. 1904 Ylisotkamo 2 Saijanlahti, k. 8.4. 1905 Ylisotkamo 2 Saijanlahti, ikä 0 v ja 4 kk.

2. Martta Emilia Juhontytär Korhonen, s. 12.1. 1907 Ylisotkamo 2 Saijanlahti. Tauluun 62.

2. Inpi Kustaava Juhontytär Korhonen, s. 7.6. 1908 Ylisotkamo 2 Saijanlahti, k. 22.12. 1908 Ylisotkamo 2 Saijanlahti, ikä 0 v ja 6 kk.

Taulu 62

XI Martta Emilia Juhontytär Korhonen, Taulusta 61, (isä Juho Korhonen), s. 12.1. 1907 Ylisotkamo 2 Saijanlahti.

Puoliso: 26.8. 1928 Sotkamo Eino Antti Hulkko, s. 3.3. 1907 Kemi.

Taulu 63

X Anna Vappu Tuomaantytär Korhonen, Taulusta 50, (isä Tuomas Korhonen), s. 31.7. 1873 Tipasoja 50 Särkkä.

Puoliso: 24.6. 1905 Sotkamo Kalle Samulinpoika Huotari, s. 14.3. 1866 Sotkamo Nuaskuylä 41 Autiojärvi.

Lapset:

Kalle Aleksi Kallenpoika Huotari, s. 29.4. 1906 Sotkamo Nuaskuylä 41 Autiojärvi.

Toivo Armas Kallenpoika Huotari, s. 13.1. 1909 Sotkamo Nuaskuylä 41 Autiojärvi.

Nanni Maria Kallentytär Huotari, s. 6.7. 1910 Sotkamo Nuaskuylä 41 Autiojärvi.

Taulu 64

X Elsa Kaisa Tuomaantytär Korhonen, Taulusta 50, (isä Tuomas Korhonen), s. 30.7. 1877 Tipasoja 50 Särkkä.

Puoliso: 6.4. 1902 Sotkamo Hannes Matti Heikinpoika Korhonen, Taulusta 54, talollinen, s. 3.12. 1879 Korholanmäki.

Vanhemmat: Matti Heikki Kustinpoika Korhonen, s. 16.1. 1849 Nuasjärvi ja Elsa Kaisa Kaprontytär Kyllönen, s. 16.11. 1841 Nuasjärvi.

Lapset:

Saimi Maria Hannuntytär Korhonen, s. 2.3. 1903 Nuasjärvi 59 Suoniemi, k. 26.10. 1903 Nuasjärvi 59 Suoniemi, ikä 0 v ja 7 kk.

Väinö Johannes Hannunpoika Korhonen, s. 20.2. 1904 Nuasjärvi 59 Suoniemi, k. 17.1. 1908 Nuasjärvi 59 Suoniemi, ikä 3 v ja 10 kk.

Kalle Vihtori Hannunpoika Korhonen, s. 28.11. 1905 Nuasjärvi 59 Suoniemi.

Tyyni Kristiina Hannuntytär Korhonen, s. 24.11. 1907 Nuasjärvi 59 Suoniemi, k. 18.12. 1907 Nuasjärvi 59 Suoniemi, ikä 0 v ja 0 kk.

Toivo Johannes Hannunpoika Korhonen, s. 8.11. 1908 Nuasjärvi 59 Suoniemi. Puoliso: 16.7. 1930 Sotkamo Anna Lyydi Heikintytär Kähkönen, s. 24.4. 1897 Sotkamo.

Vilho Heikki Hannunpoika Korhonen, s. 3.9. 1910 Nuasjärvi 59 Suoniemi. 1. puoliso: 5.2. 1939 Kajaani Hanna Reeta Hiltunen, s. 1.9. 1906 Kajaani. 2. puoliso: 10.1. 1948 Elsa Maria Kustintytär Korhonen o.s. Malberg/ Pulkkinen, s. 10.7. 1910 Juva.

Eino Aleksanteri Hannunpoika Korhonen, s. 6.7. 1912 Sotkamo Nuaskylä 59.

Helena Kustava Hannuntytär Korhonen, s. 1.2. 1914 Sotkamo Nuaskylä 59, k. 18.9. 1915 Sotkamo Nuaskylä 59, ikä 1 v ja 7 kk.

Urho Ilmari Hannunpoika Korhonen,.

Viljo Oskari Hannunpoika Korhonen,. Puoliso: Helvi Katri Eetintytär Heikkinen,.

Taulu 65

X Eeva Stiina Tuomaantytär Korhonen, Taulusta 50, (isä Tuomas Korhonen), s. 23.12. 1879 Tipasoja 50 Särkkä.

Puoliso: 20.1. 1901 Sotkamo Aapeli Paavalinpoika Piirainen, s. 2.8. 1881 Tipasoja.

Lapset:

Taavetti Vihtori Aapelinpoika Piirainen, s. 10.7. 1901 Tipasoja 42 Jalkovaara.

Elina Kustaava Aapelintytär Piirainen, s. 10.6. 1903 Sotkamo Tipasoja 42 Jalkovaara.

Johannes Aapelinpoika Piirainen, s. 2.2. 1905 Sotkamo Tipasoja 42 Jalkovaara.

Eija Johanna Aapelintytär Piirainen, s. 25.4. 1907 Sotkamo Tipasoja 42 Jalkovaara.

Anna Mari Aapelintytär Piirainen, s. 5.1. 1909 Sotkamo Tipasoja 42 Jalkovaara, k. 6.8. 1911 Sotkamo Tipasoja 42 Jalkovaara, ikä 2 v ja 7 kk.

Nanni Elina Aapelintytär Piirainen, s. 6.1. 1911 Sotkamo Tipasoja 42 Jalkovaara.

Taulu 66

VII Kaija Erkintytär Laatikatar, Taulusta 37, (isä Erkki Laatikainen), s. 7.2. 1761 Ylisotkamo 3 Kärnälä.

1. puoliso: 18.1. 1794 Sotkamo Juho Tuomaanpoika Ikonen, s. 1.8. 1750 Sotkamo Katerma 3, k. 19.6. 1809 Sotkamo Tipas 39 Kuohuvaara, ikä 58 v ja 10 kk.

Vanhemmat: Tuomas Klemetinpoika Ikonen ja Vappu Juhontytär Parviatar, s. noin 1726 Sotkamo Korpisalmi Parviala, k. 12.6. 1793 Sotkamo Tipasoja 11, ikä 67 v.

2. puoliso: noin 1811 Tuomas Karppanen, s. 3.2. 1787 Sotkamo, k. 29.2. 1828 Sotkamo Tipasoja, ikä 41 v ja 0 kk.

Lapset:

Erkki Kaijanpoika Laatikainen, s. 28.3. 1782 Sotkamo Ylisotkamo 3 Kärnälä, k. 6.2. 1784 Sotkamo Ylisotkamo 3 Kärnälä, ikä 1 v ja 10 kk.

1. Johannes Juhonpoika Ikonen, s. 20.3. 1795 Sotkamo Tipas 2, k. 19.6. 1809 Sotkamo Tipas 39 Kuohuvaara, ikä 14 v ja 2 kk.

1. Samuel Juhonpoika Ikonen, s. 24.5. 1797 Sotkamo Tipas 5.

Taulu 67

VII Matti Erkinpoika Laatikainen, Taulusta 37, (isä Erkki Laatikainen), s. 18.9. 1765 Ylisotkamo 3 Kärnälä.

Puoliso: 7.3. 1793 Sotkamo Karin Karppinen, s. 15.5. 1768 Sotkamo.

Lapset:

Kaija Matintytär Laatikainen, s. 20.12. 1793 Sotkamo. Tauluun 68.

Erkki Matinpoika Laatikainen, s. 1.6. 1796 Sotkamo Ylisotkamo 3 Kärnälä, k. 6.6. 1831 Sotkamo Tipasoja, ikä 35 v ja 0 kk.

Vappu Matintytär Laatikainen, s. 30.7. 1799 Sotkamo Ylisotkamo 3 Kärnälä. Tauluun 69.

Matti Matinpoika Laatikainen, s. 15.3. 1804 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 70.

Taulu 68

VIII Kaija Matintytär Laatikainen, Taulusta 67, (isä Matti Laatikainen), s. 20.12. 1793 Sotkamo, k. 23.10. 1832 Sotkamo Sumsa, ikä 38 v ja 10 kk.

Puoliso: 8.12. 1827 Sotkamo Samuel Matinpoika Parviainen, s. 27.10. 1800 Sotkamo Ylisotkamo Hakkarala.

Vanhemmat: Matti Matinpoika Parviainen, s. 2.4. 1758 Kuhmo Katerma 18 ja Kaija Joosepintytär Liuski, s. 10.7. 1772 Sotkamo.

Lapset:

Katarina Samulintytär Parviainen, s. 1.8. 1828 Sotkamo Sumsa.

Taulu 69

VIII Vappu Matintytär Laatikainen, Taulusta 67, (isä Matti Laatikainen), s. 30.7. 1799 Sotkamo Ylisotkamo 3 Kärnälä.

Puoliso: 17.2. 1833 Sotkamo Paavo Komulainen, (Leski), s. 30.9. 1797 Kuhmo.

Lapset:

Heikki Paavonpoika Komulainen, s. 12.5. 1835 Sotkamo Tipasoja.

Taulu 70

VIII Matti Matinpoika Laatikainen, Taulusta 67, (isä Matti Laatikainen), s. 15.3. 1804 Sotkamo Tipasoja.

Puoliso: 5.11. 1826 Sotkamo Elsa Stiina Tuomaantytär Okkonen, s. 18.2. 1806 Sotkamo Tipasoja.

Lapset:

Kalle Matinpoika Laatikainen, s. 21.9. 1828 Sotkamo.

Aapeli Matinpoika Laatikainen, s. 4.3. 1831 Sotkamo.

Taulu 71

VII Anna Erkintytär Laatikatar, Taulusta 37, (isä Erkki Laatikainen), s. 17.12. 1768 Ylisotkamo 3 Kärnälä.

Puoliso: Juho Rongen.

Lapset:

Pekka Juhonpoika Rongen, s. 4.2. 1796 Sotkamo Ylisotkamo.

Taulu 72

VII Maria Erkintytär Laatikatar, Taulusta 37, (isä Erkki Laatikainen), s. 20.3. 1772 Ylisotkamo 3 Kärnälä.

Puoliso: 22.3. 1793 Sotkamo Erkki Erkinpoika Karppinen, s. 11.4. 1765 Sotkamo Tipas 10.

Taulu 73

VII Kirsti Erkintytär Laatikatar, Taulusta 37, (isä Erkki Laatikainen), s. 18.8. 1774 Ylisotkamo 3 Kärnälä.

Puoliso: 5.4. 1798 Sotkamo Kusti Kustinpoika Heikkinen.

Taulu 74

VII Aune Erkintytär Laatikatar, Taulusta 37, (isä Erkki Laatikainen), s. 7.5. 1779 Ylisotkamo 3 Kärnälä.

Puoliso: Juho Erkinpoika Klemettinen, s. 10.6. 1774 Sotkamo Tipas 4.

Taulu 75

VII Erkki Erkinpoika Laatikainen, Taulusta 37, (isä Erkki Laatikainen), s. 7.5. 1782 Sotkamo Ylisotkamo 3 Kärnälä.

Puoliso: Elisa Antintytär Parviainen, s. 2.7. 1801 Ylisotkamo Tervamäki, k. 11.12. 1847 Sotkamo Ylisotkamo, ikä 46 v ja 5 kk.

Vanhemmat: Antti Matinpoika Parviainen, s. 25.3. 1770 Kuhmo Katerma 21, k. 26.7. 1828 Sotkamo, ikä 58 v ja 4 kk ja Aune Joosepintytär Liuski, s. 14.5. 1779 Sotkamo Ylisotkamo 21 Hakkarala.

Lapset:

Esa Erkinpoika Laatikainen, s. 20.12. 1825 Sotkamo Ylisotkamo.

Lovisa Erkintytär Laatikainen, s. 23.3. 1829 Sotkamo Ylisotkamo, k. 23.11. 1832 Sotkamo Ylisotkamo, ikä 3 v ja 8 kk.

Reeti Erkinpoika Laatikainen, s. 5.10. 1831 Sotkamo Ylisotkamo. Tauluun 76.

Juho Erkinpoika Laatikainen, s. 7.8. 1836 Sotkamo Ylisotkamo.

Erkki Erkinpoika Laatikainen, s. 21.12. 1842 Sotkamo Ylisotkamo. Tauluun 77.

Taulu 76

VIII Reeti Erkinpoika Laatikainen, Taulusta 75, (isä Erkki Laatikainen), s. 5.10. 1831 Sotkamo Ylisotkamo.

Puoliso: 12.9. 1859 Sotkamo Anna Liisa Piirainen, s. 30.4. 1830 Sotkamo.

Lapset:

Leena Kaisa Reetintytär Laatikainen, s. 2.5. 1862 Sotkamo Alasotkamo.

Maria Reetintytär Laatikainen, s. 10.3. 1865 Sotkamo Alasotkamo.

Taulu 77

VIII Erkki Erkinpoika Laatikainen, Taulusta 75, (isä Erkki Laatikainen), s. 21.12. 1842 Sotkamo Ylisotkamo.

Puoliso: 21.6. 1874 Eeva Stiina Erkintytär Kurkinen, s. 15.12. 1851.

Lapset:

Hilma Fredriika Erkintytär Laatikainen, s. 10.9. 1875 Sotkamo Sumsa.

Reeta Liisa Erkintytär Laatikainen, s. 27.6. 1877 Sotkamo Sumsa.

Olga Maria Erkintytär Laatikainen, s. 2.2. 1880 Sotkamo Sumsa.

Juho Reeti Erkinpoika Laatikainen, s. 15.2. 1883 Sotkamo Sumsa.

Salomo Erkinpoika Laatikainen, s. 27.6. 1886 Sotkamo Sumsa.

Leanteri Erkinpoika Laatikainen, s. 3.6. 1889 Sotkamo Sumsa.

Taulu 78

IV Matti Matinpoika Laatikainen, Taulusta 3, (isä Matti Laatikka (Laatikainen)), s. noin 1663 Sotkamo Ylisotkamo.

Puoliso: Anna Matintytär Hurskatar, k. 1696 Ylisotkamo.

Lapset:

Riitta Matintytär Laatikatar,.

Marketta Matintytär Laatikatar,.

Taulu 79

III Lauri Markunpoika Laatikainen, Taulusta 2, (isä Markku Laatikka), s. n ennen 1628 Sotkamo, k. n ?.1. 1685 Ylisotkamo, ikä 57 v. http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1698_ik92/kuvat/32.jpg.

Puoliso: Margeta.

Lapset:

Lauri Laurinpoika Laatikainen, s. 1671 Ylisotkamo. Tauluun 80.

Pekka Laurinpoika Laatikainen, k. 1697 Ylisotkamo.

Heikki Laurinpoika Laatikainen, s. 1679 Ylisotkamo. Tauluun 82.

Taulu 80

IV Lauri Laurinpoika Laatikainen, Taulusta 79, (isä Lauri Laatikainen), s. 1671 Ylisotkamo, k. 1740 Nuasjärvi, ikä 69 v.

1. puoliso: Marketta Heikintyträr Määttä, k. 1696 Ylisotkamo.

2. puoliso: Liisa Tossavatar, s. 1675, k. 12.2. 1756 Nuasjärvi 8, ikä 81 v.

Lapset:

1. Riitta Laurintytär Laatikainen,.

1. Marketta Laurintytär Laatikainen,.

1. Heikki Laurinpoika Laatikainen, s. ennen 1696.

1. Lauri Laurinpoika Laatikainen,.

2. Juliaana Laurintytär Laatikatar, s. 1699. Tauluun 81.

Taulu 81

V Juliaana Laurintytär Laatikatar, Taulusta 80, (isä Lauri Laatikainen), s. 1699, k. 29.10. 1768 Sotkamo Nuasjärvi, ikä 69 v.

1. puoliso: Heikki Koukkari, s. 1697 Sotkamo Nuasjärvi, k. 26.2. 1769 Sotkamo Nuasjärvi, ikä 72 v.

2. puoliso: Heikki Puukari, s. Sotkamo Nuasjärvi.

Lapset:

2. Lauri Heikinpoika Puukari, s. 29.5. 1737 Sotkamo Nuasjärvi.

Taulu 82

IV Heikki Laurinpoika Laatikainen, Taulusta 79, (isä Lauri Laatikainen), s. 1679 Ylisotkamo, k. 24.2. 1754 Alasotkamo, Hiltula 9, ikä 75 v.

Puoliso: Marketta Ollintytär Tuhkanen.

Lapset:

Riitta Heikintytär Laatikatar, s. 1704, k. 17.1. 1758 Sotkamo Ylisotkamo 8, ikä 54 v.

Esa Heikinpoika Laatikainen, s. 6.1. 1723 Sotkamo. Tauluun 83.

Marketta Heikintytär Laatikainen, s. 1725 Sotkamo Ylisotkamo. Tauluun 96.

Taulu 83

V Esa Heikinpoika Laatikainen, Taulusta 82, (isä Heikki Laatikainen), s. 6.1. 1723 Sotkamo, k. 3.7. 1782 Sotkamo Alasotkamo 9 Hiltula, ikä 59 v ja 5 kk.

1. puoliso: 29.11. 1747 Sotkamo Pertta Juhontytär Josander, s. 26.5. 1729 Alasotkamo Urpiala, k. 6.10. 1768 Alasotkamo 9 Hiltula, ikä 39 v ja 4 kk.

Vanhemmat: Juho Antinpoika Josander, s. n 1692 Sotkamo Alasotkamo,Urpiala 26, k. 12.1. 1757 Alasotkamo 26 Urpiala, ikä 65 v ja Aune Pekantytär Leinotar, s. 1699, k. 29.6. 1766 Sotkamo, Alasotkamo No 7, ikä 67 v.

2. puoliso: 28.7. 1771 Sotkamo Marketta Leinonen.

Lapset:

1. Marketta Esantytär Laatikainen, s. 1748 Sotkamo Alasotkamo 9 Hiltula. Tauluun 84.

1. Heikki Esanpoika Laatikainen, s. 21.3. 1751 Sotkamo Alasotkamo 9 Hiltula. Tauluun 85.

1. Esa Esanpoika Laatikainen, s. 4.8. 1756 Sotkamo Alasotkamo 9 Hiltula, k. 24.7. 1759 Sotkamo Alasotkamo 9 Hiltula, ikä 2 v ja 11 kk.

1. Agnetta Esantytär Laatikainen, s. 26.4. 1759 Sotkamo Alasotkamo 9 Hiltula, k. 26.5. 1771 Sotkamo Alasotkamo 9 Hiltula, ikä 12 v ja 1 kk.

1. Juho Esanpoika Laatikainen, s. 3.9. 1761 Sotkamo Alasotkamo 9 Hiltula, k. 5.2. 1763 Sotkamo Alasotkamo 9 Hiltula, ikä 1 v ja 5 kk.

1. Esa Esanpoika Laatikainen, s. 18.3. 1764 Sotkamo Alasotkamo 9 Hiltula, k. 12.9. 1764 Sotkamo Alasotkamo 9 Hiltula, ikä 0 v ja 5 kk.

1. Lauri Esanpoika Laatikainen, s. 12.3. 1766 Sotkamo Alasotkamo 9 Hiltula. Tauluun 86.

1. Katarina Esantytär Laatikainen, s. 4.10. 1768 Sotkamo Alasotkamo 9 Hiltula.

2. Kaarina Esantytär Laatikainen, s. 16.2. 1774 Sotkamo Alasotkamo 9 Hiltula.

Taulu 84

VI Marketta Esantytär Laatikainen, Taulusta 83, (isä Esa Laatikainen), s. 1748 Sotkamo Alasotkamo 9 Hiltula.

Puoliso: Pekka Heikinpoika Haapalainen.

Lapset:

Katariina Pekantytär Haapalainen, s. 10.4. 1785 Alasotkamo, Haapala 20.

Taulu 85

VI Heikki Esanpoika Laatikainen, Taulusta 83, (isä Esa Laatikainen), s. 21.3. 1751 Sotkamo Alasotkamo 9 Hiltula.

Puoliso: 6.1. 1777 Sotkamo Susanna Petrintytär Huttunen, s. noin 1757 Sotkamo Alasotkamo, k. 2.8. 1785 Sotkamo Alasotkamo 9 Hiltula, ikä 28 v.

Lapset:

Pertta Heikintytär Laatikainen, s. 26.9. 1776 Sotkamo Alasotkamo 9 Hiltula.

Marketta Heikintytär Laatikainen, s. 20.3. 1779 Sotkamo Alasotkamo 9 Hiltula.

Kristina Heikintytär Laatikainen, s. 21.5. 1782 Sotkamo Alasotkamo 9 Hiltula.

Taulu 86

VI Lauri Esanpoika Laatikainen, Taulusta 83, (isä Esa Laatikainen), s. 12.3. 1766 Sotkamo Alasotkamo 9 Hiltula.

Puoliso: 7.6. 1789 Sotkamo Riitta Huttunen.

Lapset:

Esa Laurinpoika Laatikainen, s. 11.3. 1790 Alasotkamo, Hiltula 9. Tauluun 87.

Pekka Laurinpoika Laatikainen, s. noin 1794 Sotkamo Jormas 25 Partala. Tauluun 94.

Reeta Laurintytär Laatikainen, s. 13.12. 1795 Sotkamo Jormas 25 Partala. Tauluun 95.

Taulu 87

VII Esa Laurinpoika Laatikainen, Taulusta 86, (isä Lauri Laatikainen), s. 11.3. 1790 Alasotkamo, Hiltula 9.

Puoliso: Elin Sirviö, s. 16.5. 1790 Sotkamo.

Lapset:

Reeta Stiina Esantytär Laatikainen, s. 6.11. 1813 Sotkamo Jormas 25 Partala, k. 19.3. 1817 Sotkamo Jormas 25 Partala, ikä 3 v ja 4 kk.

Juho Esanpoika Laatikainen, s. 21.2. 1816 Sotkamo Jormas 25 Partala. Tauluun 88.

Anna Reeta Esantytär Laatikainen, s. 26.1. 1818 Sotkamo Jormas 25 Partala. Tauluun 90.

Kaisa Esantytär Laatikainen, s. 9.2. 1820 Sotkamo Jormas 25 Partala, k. 20.4. 1835 Sotkamo Jormas 25 Partala, ikä 15 v ja 2 kk.

Esa Esanpoika Laatikainen, s. 30.1. 1822 Sotkamo Jormas 25 Partala. Tauluun 91.

Elsa Stina Esantytär Laatikainen, s. 19.5. 1824 Sotkamo Jormas 25 Partala, k. noin 1824 Sotkamo Jormas 25 Partala, ikä 0 v.

Kalle Esanpoika Laatikainen, s. 4.7. 1827 Sotkamo Jormas 25 Partala, k. noin 1827 Sotkamo Jormas 25 Partala, ikä 0 v.

Antti Esanpoika Laatikainen, s. 24.3. 1831 Sotkamo.

Leena Kaisa Esantytär Laatikainen, s. 1.3. 1834 Sotkamo Alasotkamo. Tauluun 93.

Taulu 88

VIII Juho Esanpoika Laatikainen, Taulusta 87, (isä Esa Laatikainen), s. 21.2. 1816 Sotkamo Jormas 25 Partala.

1. puoliso: 19.4. 1840 Sotkamo Kaisa Stiina Erkintytär Kemppainen, s. 6.10. 1811 Sotkamo Alasotkamo 68, k. 23.8. 1843 , ikä 31 v ja 10 kk.

2. puoliso: 6.2. 1848 Sotkamo Sohvi Matintytär Klemettinen, s. 3.10. 1823 Sotkamo Ylisotkamo.

Lapset:

1. Juho Erkki Juhonpoika Laatikainen, s. 3.9. 1840 Sotkamo Alasotkamo.

1. Elsa Kaisa Juhontytär Laatikainen, s. 29.5. 1843 Sotkamo Jormas, k. noin 1843 Sotkamo, ikä 0 v.

2. Elsa Lovisa Juhontytär Laatikainen, s. 14.5. 1849 Sotkamo Alasotkamo.

2. Kaisa Sohvi Juhontytär Laatikainen, s. 4.7. 1851 Sotkamo Alasotkamo.

2. Juho Juhonpoika Laatikainen, s. 22.12. 1853 Sotkamo Alasotkamo.

2. Vappu Juhontytär Laatikainen, s. 3.1. 1855 Sotkamo Alasotkamo. Tauluun 89.

2. Maria Juhontytär Laatikainen, s. 5.9. 1859 Sotkamo Alasotkamo.

2. Reeta Stiina Juhontytär Laatikainen, s. 4.4. 1862 Sotkamo Alasotkamo.

Taulu 89

IX Vappu Juhontytär Laatikainen, Taulusta 88, (isä Juho Laatikainen), s. 3.1. 1855 Sotkamo Alasotkamo.

Puoliso: 24.3. 1875 Sotkamo Heikki Juhonpoika Heikkinen, s. 11.5. 1848 Sotkamo.

Lapset:

Juho Heikki Heikinpoika Heikkinen, s. 4.7. 1875 Sotkamo Jormas.

Taulu 90

VIII Anna Reeta Esantytär Laatikainen, Taulusta 87, (isä Esa Laatikainen), s. 26.1. 1818 Sotkamo Jormas 25 Partala.

Puoliso: 12.6. 1842 Sotkamo Kaappo Tuomas Simonpoika Okkonen, s. 15.6. 1819 Alasotkamo 69 Saunalehto.

Vanhemmat: Simo Simonpoika Okkonen, s. 8.6. 1766 Alasotkamo 10, k. 8.9. 1831 Alasotkamo 69 Saunalehto, ikä 65 v ja 3 kk ja Vappu Tuomaantytär Korhotar, s. 29.4. 1785 Alasotkamo 2 Korhola, k. 27.8. 1843 Alasotkamo 69 Saunalehto, ikä 58 v ja 3 kk.

Lapset:

Elsa Kaisa Kaaprontytär Okkonen, s. 20.11. 1843 Sotkamo Alasotkamo 77.

Sohvi Vappu Kaaprontytär Okkonen, s. 23.1. 1846 Sotkamo Alasotkamo 77.

Esais Kaapronpoika Okkonen, s. 20.2. 1848 Sotkamo Alasotkamo 77.

Juho Pekka Kaapronpoika Okkonen, s. 6.1. 1851 Sotkamo Alasotkamo 77.

Eeva Stiina Kaaprontytär Okkonen, s. 13.2. 1852 Sotkamo Alasotkamo 77.

Leena Kaaprontytär Okkonen, s. 4.1. 1855 Sotkamo Alasotkamo 83.

Kalle Kaapronpoika Okkonen, s. 23.12. 1856 Sotkamo Alasotkamo 69.

Taulu 91

VIII Esa Esanpoika Laatikainen, Taulusta 87, (isä Esa Laatikainen), s. 30.1. 1822 Sotkamo Jormas 25 Partala.

Puoliso: 27.10. 1844 Sotkamo Clara Mikontytär Rusanen, s. 8.10. 1822 Sotkamo Alasotkamo.

Lapset:

Elsa Kaisa Esantytär Laatikainen, s. 11.1. 1845 Sotkamo Alasotkamo. Tauluun 92.

Reeta Stiina Esantytär Laatikainen, s. 14.9. 1848 Sotkamo Alasotkamo.

Eeva Esantytär Laatikainen, s. 4.9. 1851 Sotkamo Alasotkamo.

Roosa Esantytär Laatikainen, s. 12.1. 1855 Sotkamo Alasotkamo.

Kalle Pekka Esanpoika Laatikainen, s. 14.2. 1859 Sotkamo Alasotkamo.

Inkeri Natalia Esantytär Laatikainen, s. 20.7. 1862 Sotkamo Alasotkamo.

Juho Esanpoika Laatikainen, s. 28.6. 1866 Sotkamo Alasotkamo.

Taulu 92

IX Elsa Kaisa Esantytär Laatikainen, Taulusta 91, (isä Esa Laatikainen), s. 11.1. 1845 Sotkamo Alasotkamo.

Lapset:

Kaisa Maria Elsantytär Laatikainen, s. 25.7. 1874 Sotkamo Alasotkamo.

Taulu 93

VIII Leena Kaisa Esantytär Laatikainen, Taulusta 87, (isä Esa Laatikainen), s. 1.3. 1834 Sotkamo Alasotkamo.

Puoliso: Juho Petteri Juhonpoika Lukkari, s. 20.3. 1831 Sotkamo Alasotkamo.

Lapset:

Juho Pekka Juhonpoika Lukkari, s. 6.11. 1854 Sotkamo Alasotkamo 83 Vesakko, k. noin 1855 Sotkamo Alasotkamo 83 Vesakko, ikä 1 v.

Elsa Juhontytär Lukkari, s. 5.3. 1856 Sotkamo Alasotkamo 83 Vesakko, k. 15.6. 1856 Sotkamo Alasotkamo 83 Vesakko, ikä 0 v ja 3 kk.

Saara Maria Juhontytär Lukkari, s. 15.9. 1858 Sotkamo Alasotkamo 83 Vesakko.

Juho Reeti Juhonpoika Lukkari, s. 30.1. 1860 Sotkamo Alasotkamo 83 Vesakko, k. 13.7. 1860 Sotkamo Alasotkamo 83 Vesakko, ikä 0 v ja 5 kk.

Eljas Juhonpoika Lukkari, s. 6.4. 1861 Sotkamo Alasotkamo 83 Vesakko.

Antti Juhonpoika Lukkari, s. 4.4. 1863 Sotkamo Alasotkamo 83 Vesakko, k. 21.6. 1863 Sotkamo Alasotkamo 83 Vesakko, ikä 0 v ja 2 kk.

Amanda Juhontytär Lukkari, s. 1.5. 1864 Sotkamo Alasotkamo 83 Vesakko.

Hilda Juhontytär Lukkari, s. 23.11. 1865 Sotkamo Alasotkamo 83 Vesakko.

Elsa Sofia Juhontytär Lukkari, s. 25.2. 1869 Sotkamo Alasotkamo 83 Vesakko.

Aadami Juhonpoika Lukkari, s. 23.12. 1870 Sotkamo Alasotkamo 49.

Kalle Juhonpoika Lukkari, s. 21.11. 1871 Sotkamo Alasotkamo 49.

Taulu 94

VII Pekka Laurinpoika Laatikainen, Taulusta 86, (isä Lauri Laatikainen), s. noin 1794 Sotkamo Jormas 25 Partala, k. 17.5. 1826 Sotkamo Alasotkamo 48 Ruokolahti, ikä 32 v.

Puoliso: Helena Mustonen, s. 1.5. 1795 Sotkamo, k. 28.5. 1826 Sotkamo Alasotkamo 48 Ruokolahti, ikä 31 v ja 0 kk.

Lapset:

Riitta Stiina Pekantytär Laatikainen, s. 18.12. 1819 Sotkamo Jormas 25 Partala.

Lauri Pekanpoika Laatikainen, s. 12.11. 1822 Sotkamo Jormas 25 Partala.

Pekka Juho Pekanpoika Laatikainen, s. 21.2. 1825 Sotkamo Alasotkamo 48 Ruokolahti, k. 4.10. 1825 Sotkamo Alasotkamo 48 Ruokolahti, ikä 0 v ja 7 kk.

Taulu 95

VII Reeta Laurintytär Laatikainen, Taulusta 86, (isä Lauri Laatikainen), s. 13.12. 1795 Sotkamo Jormas 25 Partala, k. 27.6. 1826 Sotkamo Jormas 10 Lintula, ikä 30 v ja 6 kk.

Puoliso: 11.12. 1818 Sotkamo Martti Martinpoika Mustonen, s. 20.2. 1797 Sotkamo Jormas 10 Lintula.

Lapset:

Martti Martinpoika Mustonen, s. 18.12. 1820 Sotkamo Jormas 10 Lintula.

Juho Martinpoika Mustonen, s. 13.3. 1822 Sotkamo Jormas 10 Lintula, k. 8.9. 1829 Sotkamo Jormas 10 Lintula, ikä 7 v ja 5 kk.

Kaapro Martinpoika Mustonen, s. noin 1824 Sotkamo Jormas 10 Lintula.

Taulu 96

V Marketta Heikintytär Laatikainen, Taulusta 82, (isä Heikki Laatikainen), s. 1725 Sotkamo Ylisotkamo, k. 3.4. 1783 Sotkamo Ylisotkamo 17 Ärvälä, ikä 58 v.

Puoliso: 6.1. 1742 Sotkamo Pekka Pekanpoika Hakkarainen.

Taulu 97

III Antti Laurinpoika Laatikainen, Taulusta 2, (isä Markku Laatikka), s. n ennen 1632, k. Tipasoja.

Puoliso: Juliana Juhontytär (Heiskatar?), k. 1697 Ylisotkamo.

Lapset:

Matti Antinpoika Laatikainen,.

Lauri Antinpoika Laatikainen,.

Riitta Antintytär Laatikatar, k. 1697 Ylisotkamo.

Marketta Antintytär Laatikatar, k. 1697 Ylisotkamo.

Joho Antinpoika Laatikainen, k. 1697 Ylisotkamo.

Antti Antinpoika Laatikainen, k. 1697 Ylisotkamo.

Taulu 98

III Erkki Markunpoika Laatikainen, Taulusta 2, (isä Markku Laatikka), s. n 1640 Sotkamo, Katerma, k. n 1685 Sotkamo, Katerma, Laatikkala nro 4, ikä 45 v. http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/sotkamo/rippikirja_1683-1698_ik92/kuvat/43.jpg.

Puoliso: Anna Rusatar, k. Sotkamo.

Lapset:

Matti Erkinpoika Laatikainen, s. n 1660 Sotkamo, Katerma. Tauluun 99.

Erkki Erkinpoika Laatikainen, s. n 1662 Katerma 4 Laatikkala. Tauluun 575.

Inkeri Erkintytär Laatikatar,.

Heikki Erkinpoika Laatikainen, s. 1677 Sotkamo Katerma. Tauluun 813.

Samuell Erkinpoika Laatikainen, s. Katerma. Tauluun 814.

Taulu 99

IV Matti Erkinpoika Laatikainen, Taulusta 98, (isä Erkki Laatikainen), talonpoika, s. n 1660 Sotkamo, Katerma, k. 1728 Sotkamo, Katerma, ikä 68 v.

Puoliso: Metta Matintytär Haapalatar, emäntä, k. Sotkamo Katerma.

Vanhemmat: Matti Haapalainen, k. 1691 ja Karin Määtätär, k. 1688.

Lapset:

Anna Matintytär Laatikatar, s. 1682 Sotkamo, Katerma. Tauluun 100.

Erkki Matinpoika Laatikainen, s. n 1683 Sotkamo Katerma 4 Laatikkala. Tauluun 417.

Margeta Matintytär Laatikainen, s. 1684, k. 21.5. 1764 , ikä 80 v.

Kristina Matintytär Laatikainen, s. noin 1690 Sotkamo Katerma.

Taulu 100

V Anna Matintytär Laatikatar, Taulusta 99, (isä Matti Laatikainen), s. 1682 Sotkamo, Katerma, k. 24.10. 1742 Sotkamo, ikä 60 v.

Puoliso: Pekka Abrahaminpoika Karppanen, talonpoika, kuudennusmies, s. 1687 Yli-Sotkamo 10 Kaikkola, k. 23.6. 1766 Yli-Sotkamo 10 Kaikkola, ikä 79 v.

Vanhemmat: Abraham Karppanen ja Kirsti Tuhkatar.

Lapset:

Matti Pekanpoika Karppanen, s. 1709 Sotkamo, Ylisotkamo, No 10. Tauluun 101.

Heikki Pekanpoika Karppanen, s. 1726 Sotkamo, Ylisotkamo, No 10.

Pekka Pekanpoika Karppanen, s. 1727 Sotkamo Ylisotkamo 10. Tauluun 407.

Kirsti Pekantytär Karpatar,.

Erkki Pekanpoika Karppanen, s. 1730 Sotkamo, Ylisotkamo, No 10 Kaikkola.

Taulu 101

VI Matti Pekanpoika Karppanen, Taulusta 100, (äiti Anna Laatikatar), talonpoika, s. 1709 Sotkamo, Ylisotkamo, No 10, k. 22.2. 1778 Sotkamo, Ylisotkamo, ikä 69 v.

1. puoliso: Riitta Piipotar.

2. puoliso: Anna Olavintytär Komulatar, s. 1718 Sotkamo, k. 21.12. 1779 Sotkamo, Ylisotkamo, ikä 61 v.

Vanhemmat: Olavi Erkinpoika Komulainen, Talollinen (Bonde.), s. 1693 Sotkamo, Alasotkamo, k. 12.6. 1731 Sotkamo, Yläsotkamo No 4 Sirviölä, ikä 38 v ja Elin Juhontytär Määttä, s. Sotkamo, Yläsotkamo No 4,Sirviölää, k. 1732 Sotkamo, Yläsotkamo No 4.

Lapset:

1. Matti Matinpoika Karppanen, s. 17.2. 1731 Sotkamo Ylisotkamo.

1. Juho Matinpoika Karppanen, s. 23.11. 1732 Sotkamo Ylisotkamo.

2. Pertti Matinpoika Karppanen, s. 4.2. 1736 Sotkamo Ylisotkamo.

2. Anna Matintytär Karpatar, s. 1.9. 1737 Sotkamo. Tauluun 102.

2. Elin Matintytär Karppatar, s. 11.2. 1740 Sotkamo Ylisotkamo. Tauluun 399.

2. Katariina Matintytär Karppatar, s. 7.2. 1744 Sotkamo Ylisotkamo.

2. Kirsti Matintytär Karppatar, s. 1745 Sotkamo Ylisotkamo, k. 13.9. 1787 Sotkamo Ylisotkamo, ikä 42 v.

2. Matti Matinpoika Karppanen, s. 20.11. 1749 Sotkamo Ylisotkamo 10. Tauluun 405.

2. Elisa Matintytär Karppatar, s. 24.5. 1758 Sotkamo Ylisotkamo 10.

Taulu 102

VII Anna Matintytär Karpatar, Taulusta 101, (isä Matti Karppanen), s. 1.9. 1737 Sotkamo, k. 19.7. 1771 Sotkamo, ikä 33 v ja 10 kk.

Puoliso: 22.2. 1756 Sotkamo, Ned.Sotc No3 Juho Juhonpoika Korhonen, s. 25.10. 1729 Alasotkamo 3 Korhola, k. 9.8. 1803 Alasotkamo 3 Korhola, ikä 73 v ja 9 kk.

Vanhemmat: Juho Sipinpoika Korhonen, s. 26.12. 1701 Sotkamo, Alasotkamo 3 Korhola, k. 8.3. 1780 Alasotkamo 3 Korhola, ikä 78 v ja 2 kk ja Marketta Tuomaantytär Huotaritar, s. 1693, k. 7.3. 1769 Alasotkamo 3 Korhola, ikä 76 v.

Lapset:

Juho Juhonpoika Korhonen, s. 26.12. 1756 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 103.

Marketta Juhontytär Korhotar, s. 6.4. 1760 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 149.

Matti Juhonpoika Korhonen, s. 7.6. 1762 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 183.

Sipi Juhonpoika Korhonen, s. 27.11. 1764 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 262.

Antti Juhonpoika Korhonen, s. 30.3. 1767 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 313.

Erkki Juhonpoika Korhonen, s. 8.10. 1769 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 372.

Taulu 103

VIII Juho Juhonpoika Korhonen, Taulusta 102, (äiti Anna Karpatar), s. 26.12. 1756 Alasotkamo 3 Korhola, k. 14.5. 1791 Alasotkamo 3 Korhola, ikä 34 v ja 4 kk.

Puoliso: 4.3. 1781 Sotkamo Kaija Pekanntytär Kanatar, s. 18.12. 1757 Jormas Tuhkala.

Vanhemmat: Pekka Pekanpoika Kananen, Hbonde, kyrkosexman., s. 19.6. 1734 Jormas No 8 Tuhkala, k. 31.1. 1812 Jormas No 8 Tuhkala, ikä 77 v ja 7 kk ja Kaija Eskontytär Tuhkatar, s. 1736 Jormas 9 Tuhkala, k. 8.12. 1773 Jormas No 8 Tuhkala, ikä 37 v.

Lapset:

Johannes Juhonpoika Korhonen, s. 23.1. 1782 Alasotkamo 3 Korhola, k. 8.2. 1782 Alasotkamo 3 Korhola, ikä 0 v ja 0 kk.

Juho Juhonpoika Korhonen, s. 21.3. 1783 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 104.

Pertti Juhonpoika Korhonen, s. 7.1. 1786 Alasotkamo 3 Korhola, k. 8.5. 1786 Alasotkamo 3 Korhola, ikä 0 v ja 4 kk.

Matti Juhonpoika Korhonen, s. 5.10. 1787 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 139.

Anna Juhontytär Korhotar, s. 17.3. 1790 Alasotkamo 3 Korhola, k. 1810 Alasotkamo 3 Korhola, ikä 20 v.

Taulu 104

IX Juho Juhonpoika Korhonen, Taulusta 103, (isä Juho Korhonen), s. 21.3. 1783 Alasotkamo 3 Korhola, k. 25.12. 1825 Alasotkamo 3 Korhola, ikä 42 v ja 9 kk.

Puoliso: 20.4. 1808 Sotkamo Helena Yrjöntytär Korhotar, s. 7.2. 1787 Alasotkamo 18 Korhola, k. 3.4. 1861 Alisotkamo 3 Sipola, ikä 74 v ja 1 kk.

Vanhemmat: Yrjö Antinpoika Korhonen, s. 3.11. 1754 Alasotkamo 18 Korhola, k. 4.12. 1815 , ikä 61 v ja 1 kk ja Marketta Sipintytär Korhotar, s. 21.10. 1753 Alasotkamo 3 Korhola.

Lapset:

Juho Juhonpoika Korhonen, s. 5.4. 1809 Alisotkamo 3 Korhola. Tauluun 105.

Yrjö Reeti Juhonpoika Korhonen, s. 28.4. 1811 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 106.

Matti Juhonpoika Korhonen, s. 24.2. 1813 Alisotkamo 3 Korhola.

Katariina Juhontytär Korhonen, s. 9.3. 1815 Alisotkamo 3 Korhola. Tauluun 113.

Heikki Juhonpoika Korhonen, s. 30.7. 1817 Alisotkamo 3 Korhola.

Aapeli Juhonpoika Korhonen, s. 17.5. 1820 Alisotkamo 3 Korhola. Tauluun 115.

Tuomas Juhonpoika Korhonen, s. 28.4. 1822 Alisotkamo 3 Korhola. Tauluun 120.

Alrik Juhonpoika Korhonen, s. 28.3. 1824 Alisotkamo 3 Korhola. Tauluun 124.

Susanna Marketta Juhontytär Korhonen, s. 14.5. 1826 Alisotkamo 3 Korhola. Tauluun 138.

Taulu 105

X Juho Juhonpoika Korhonen, Taulusta 104, (isä Juho Korhonen), s. 5.4. 1809 Alisotkamo 3 Korhola, k. 10.11. 1832 Alisotkamo 11 Korhola, ikä 23 v ja 7 kk.

Puoliso: Saara Samulimtytär Korhonen, s. 16.6. 1812 Alisotkamo 11 Korhola.

Vanhemmat: Samuli Pekanpoika Korhonen, s. 6.4. 1779 Ylisotkamo 31 Kemppaala, k. 14.11. 1844 Alasotkamo, ikä 65 v ja 7 kk ja Saara Leinotar, s. 2.11. 1782, k. 16.5. 1814 Alasotkamo 11 Korhola, ikä 31 v ja 6 kk.

Lapset:

Juho Juhonpoika Korhonen, s. 20.1. 1832 Alisotkamo 11 Korhola, k. 21.11. 1832 Alisotkamo 11 Korhola, ikä 0 v ja 10 kk.

Taulu 106

X Yrjö Reeti Juhonpoika Korhonen, Taulusta 104, (isä Juho Korhonen), s. 28.4. 1811 Alasotkamo 3 Korhola.

1. puoliso: 23.8. 1834 Sotkamo Kaija Juhontytär Hakkarainen, s. 8.8. 1810 Sotkamo, k. 9.6. 1848 Alasotkamo 3 Korhola, ikä 37 v ja 10 kk.

2. puoliso: 21.1. 1849 Sotkamo Mari Tuomaantytär Huotari, s. 26.2. 1819 Sotkamo, k. 30.6. 1857 Ylisotkamo, ikä 38 v ja 4 kk.

Lapset:

1. Juho Yrjönpoika Korhonen, s. 18.6. 1835 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 107.

1. Anna Leena Yrjöntytär Korhonen, s. 29.4. 1838 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 110.

1. Riika Yrjöntytär Korhonen, s. 1.4. 1840 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 111.

1. Jaakko Yrjönpoika Korhonen, s. 26.6. 1841 Alasotkamo 3 Korhola.

1. Maria Yrjöntytär Korhonen, s. 15.8. 1842 Alasotkamo 3 Korhola.

1. Matti Yrjönpoika Korhonen, s. 11.6. 1844 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 112.

1. Loviisa Yrjöntytär Korhonen, s. 2.5. 1846 Alasotkamo 3 Korhola.

2. Eeva Yrjöntytär Korhonen, s. 27.10. 1849 Alasotkamo.

2. Kaisa Yrjöntytär Korhonen, s. 22.1. 1851 Alasotkamo.

2. Vappu Yrjöntytär Korhonen, s. 10.4. 1852 Alasotkamo.

2. Kalle Yrjönpoika Korhonen, s. 7.1. 1855 Alasotkamo, k. 25.8. 1856 Ylisotkamo, ikä 1 v ja 7 kk.

2. Reeti Yrjönpoika Korhonen, s. 16.6. 1856 Ylisotkamo, k. 17.2. 1858 Ylisotkamo, ikä 1 v ja 8 kk.

Taulu 107

XI Juho Yrjönpoika Korhonen, Taulusta 106, (isä Yrjö Korhonen), s. 18.6. 1835 Alasotkamo 3 Korhola.

1. puoliso: 28.8. 1859 Sotkamo Mari Sohvi Antintytär Korhonen, s. 30.1. 1834 Ylisotkamo 42 Suovaara.

Vanhemmat: Antti Heikinpoika Korhonen, Talollinen, s. 22.10. 1806 Ylisotkamo 4 Korhola, (kaksonen), k. 24.7. 1872 Ylisotkamo 42 Suovaara, ikä 65 v ja 9 kk ja Anna Kaisa Hakkarainen, s. 3.4. 1807 Sotkamo.

2. puoliso: 27.6. 1870 Sotkamo Vappu Matintytär Meriläinen, s. 12.11. 1845 Nuasjärvi.

Lapset:

1. Eemil Juhonpoika Korhonen, s. 24.10. 1860 Alisotkamo 3 Sipola. Tauluun 108.

1. Anna Kaisa Juhontytär Korhonen, s. 1.11. 1862 Alisotkamo 3 Sipola. Tauluun 109.

1. Kusti Juhonpoika Korhonen, s. 8.10. 1865 Nuasjärvi 20 Kemilä, k. 28.11. 1865 Nuasjärvi 20 Kemilä, ikä 0 v ja 1 kk.

1. Antti Juhonpoika Korhonen, s. 26.3. 1868 Nuasjärvi 20 Kemilä.

2. Iita Kustaava Juhontytär Korhonen, s. 21.3. 1871 Nuasjärvi 45 Kiikarusniemi.

2. Hilma Loviisa Juhontytär Korhonen, s. 8.12. 1872 Nuasjärvi 45 Kiikariniemi.

2. Riitta Liisa Juhontytär Korhonen, s. 6.9. 1874 Nuasjärvi 45 Kiikariniemi, k. 2.9. 1876 Nuasjärvi 45 Kiikariniemi, ikä 1 v ja 11 kk.

2. Iita Sohvi Juhontytär Korhonen, s. 24.10. 1876 Nuasjärvi 45 Kiikariniemi.

2. Lyyti Juhontytär Korhonen, s. 10.9. 1878 Nuasjärvi 45 Kiikariniemi, k. 9.5. 1879 Nuasjärvi 45 Kiikariniemi, ikä 0 v ja 7 kk.

2. Matti Reeti Juhonpoika Korhonen, s. 25.3. 1880 Nuasjärvi 45 Kiikariniemi, k. 26.8. 1882 Nuasjärvi 45 Kiikarniemi, ikä 2 v ja 5 kk.

2. Vappu Juhontytär Korhonen, s. 2.2. 1882 Nuasjärvi.

Taulu 108

XII Eemil Juhonpoika Korhonen, Taulusta 107, (isä Juho Korhonen), s. 24.10. 1860 Alisotkamo 3 Sipola.

1. puoliso: 4.7. 1884 Sotkamo Anna Liisa Pekantytär Kaartinen, s. 15.5. 1865 Hyrynsalmi, k. 6.6. 1893 Nuasjärvi 45 Kiikarusniemi, ikä 28 v ja 0 kk.

2. puoliso: Olga Vilhelmiina Kaartinen, s. 16.4. 1873 Hyrynsalmi.

Lapset:

1. Juho Immanuel Eemelinpoika Korhonen, s. 24.9. 1885 Nuasjärvi 45 Kiikariniemi.

1. Antti Albertti Eemelinpoika Korhonen, s. 9.6. 1887 Nuasjärvi 45 Kiikarusniemi, k. 16.10. 1888 Nuasjärvi 45 Kiikarniemi, ikä 1 v ja 4 kk.

1. Yrjö Armas Eemelinpoika Korhonen, s. 3.10. 1889 Nuasjärvi.

1. Hellin Saima Eemelintytär Korhonen, s. 26.3. 1892 Nuasjärvi 45 Kiikarniemi, k. 27.11. 1893 Nuasjärvi 45 Kiikarniemi, ikä 1 v ja 8 kk.

2. Urho Eemeli Eemelinpoika Korhonen, s. 19.4. 1895 Nuasjärvi 45 Kiikarniemi.

2. kuollut Eemelinpoika Korhonen, s. 5.11. 1904 Ylisotkamo. Onko tämän Eemelin poika?

2. Toimi Päiviö Eemelinpoika Korhonen, s. 30.6. 1908 Kajaani.

Taulu 109

XII Anna Kaisa Juhontytär Korhonen, Taulusta 107, (isä Juho Korhonen), s. 1.11. 1862 Alisotkamo 3 Sipola.

Puoliso: 26.7. 1885 Sotkamo Kalle Kusti Pekanpoika Kaartinen, s. 19.3. 1859 Hyrynsalmi.

Lapset:

Johannes Kallenpoika Kaartinen, s. 6.8. 1886 Ylisotkamo 1 Sopala.

Kalle Ilmari Kallenpoika Kaartinen, s. 20.1. 1889 Ylisotkamo 1 Sopala, k. 9.3. 1891 Ylisotkamo 1 Sopala, ikä 2 v ja 1 kk.

Martti Kallenpoika Kaartinen, s. 11.11. 1891 Ylisotkamo 1 Sopala.

Antti Alpertti Kallenpoika Kaartinen, s. 10.8. 1895 Ylisotkamo 1 Sopala, k. 10.4. 1896 Ylisotkamo 1 Sopala, ikä 0 v ja 8 kk.

Aatto Pekka Kallenpoika Kaartinen, s. 24.6. 1898 Ylisotkamo 1 Sopala, k. 15.11. 1901 Ylisotkamo 1 Sopala, ikä 3 v ja 4 kk.

Taulu 110

XI Anna Leena Yrjöntytär Korhonen, Taulusta 106, (isä Yrjö Korhonen), s. 29.4. 1838 Alasotkamo 3 Korhola, k. 6.4. 1888 Sotkamo, ikä 49 v ja 11 kk.

Puoliso: 15.1. 1871 Sotkamo Heikki Johonpoika Lukkari, s. 13.7. 1843 Alasotkamo 35 Koistila, (kaksonen).

Vanhemmat: Juho Antinpoika Lukkari, s. 10.1. 1819 Sotkamo, k. 11.10. 1866 Alasotkamo 19, ikä 47 v ja 9 kk ja Kaisa Liisa Juhontytär Korhonen, s. 5.3. 1819 Ylisotkamo 20 Haapala, k. 2.12. 1902 Alasotkamo 19, ikä 83 v ja 8 kk.

Lapset:

Kalle Reeti Heikinpoika Lukkari, s. 24.6. 1871 Alasotkamo.

Sylvester Heikinpoika Lukkari, s. 22.12. 1872 Alasotkamo, k. 4.11. 1873 Alasotkamo, ikä 0 v ja 10 kk.

Leena Loviisa Heikintytär Lukkari, s. 6.4. 1874 Alasotkamo.

Anna Sohvi Heikintytär Lukkari, s. 18.6. 1879 Ylisotkamo.

Kaisa Heikintytär Lukkari, s. 22.10. 1882 Ylisotkamo.

Taulu 111

XI Riika Yrjöntytär Korhonen, Taulusta 106, (isä Yrjö Korhonen), s. 1.4. 1840 Alasotkamo 3 Korhola.

1. puoliso: 5.7. 1870 Kajaani Antti Tuovinen, s. 13.10. 1810.

2. puoliso: Heikki Kallenpoika Halonen, s. 5.5. 1857 Paltamo.

Lapset:

1. Hilda Antintytär Tuovinen, s. 13.8. 1871 Kajaani 65.

1. Juho Antinpoika Tuovinen, s. 27.9. 1872 Kajaani 65.

Taulu 112

XI Matti Yrjönpoika Korhonen, Taulusta 106, (isä Yrjö Korhonen), s. 11.6. 1844 Alasotkamo 3 Korhola, k. 20.11. 1900 Sotkamo, ikä 56 v ja 5 kk.

1. puoliso: Riitta Loviisa Kilpeläinen, Taulusta 24, s. 8.5. 1825 Sotkamo, k. 5.2. 1877 Sotkamo, Nuasjärvi 19 Piiraala, ikä 51 v ja 8 kk.

2. puoliso: 26.3. 1878 Anna Kaisa Kemppainen, s. 21.5. 1840 Kajaani.

Lapset:

1. Reeti Vihtori Matinpoika Korhonen, s. 30.10. 1868 Nuasjärvi 19 Piiraala. Tauluun 24.

2. Juho Oskari Matinpoika Korhonen, s. 17.8. 1879. Helsinkiin 11.5.1906.

2. Hilma Vappu Matintytär Korhonen, s. 8.5. 1881 Nuasjärvi 63 Repoharju.

2. Matti Matinpoika Korhonen, s. 30.7. 1882 Nuasjärvi, k. 20.3. 1883 Nuasjärvi 63 Repoharju, ikä 0 v ja 7 kk.

2. Eemeli Matinpoika Korhonen, s. 17.6. 1884 Nuasjärvi 63 Repoharju.

Taulu 113

X Katariina Juhontytär Korhonen, Taulusta 104, (isä Juho Korhonen), s. 9.3. 1815 Alisotkamo 3 Korhola.

Puoliso: 22.6. 1832 Sotkamo Heikki Hakkarainen, s. 10.1. 1807 Sotkamo.

Lapset:

Juho Heikinpoika Hakkarainen, s. 10.8. 1833 Ylisotkamo 19 Klemetinvaara. Tauluun 114.

Matti Heikinpoika Hakkarainen, s. 7.12. 1834 Ylisotkamo 19 Klemetinvaara.

Reeti Heikinpoika Hakkarainen, s. 5.3. 1837 Ylisotkamo 19 Klemetinvaara, k. 17.2. 1846 Ylisotkamo 19 Klemetinvaara, ikä 8 v ja 11 kk.

Anna Leena Heikintytär Hakkarainen, s. 14.2. 1841 Ylisotkamo 19 Klemetinvaara, k. 12.2. 1846 Ylisotkamo 19 Klemetinvaara, ikä 4 v ja 11 kk.

Reeta Maria Heikintytär Hakkarainen, s. 16.1. 1844 Ylisotkamo 19 Klemetinvaara.

Eeva Heikintytär Hakkarainen, s. 13.6. 1847 Ylisotkamo 19 Klemetinvaara, (kaksonen), k. 28.3. 1848 Ylisotkamo 19 Klemetinvaara, ikä 0 v ja 9 kk.

Riika Heikintytär Hakkarainen, s. 13.6. 1847 Ylisotkamo 19 Klemetinvaara, (kaksonen), k. 26.1. 1848 Ylisotkamo 19 Klemetinvaara, ikä 0 v ja 7 kk.

Heikki Heikinpoika Hakkarainen, s. 28.2. 1849 Ylisotkamo 19 Klemetinvaara.

Tuomas Heikinpoika Hakkarainen, s. 16.3. 1852 Ylisotkamo 19 Klemetinvaara, k. 23.5. 1873 Ylisotkamo 19 Hakkarala, ikä 21 v ja 2 kk.

Kusti Heikinpoika Hakkarainen, s. 23.5. 1855 Ylisotkamo 19 Klemetinvaara.

Taulu 114

XI Juho Heikinpoika Hakkarainen, Taulusta 113, (äiti Katariina Korhonen), s. 10.8. 1833 Ylisotkamo 19 Klemetinvaara.

Puoliso: 12.10. 1855 Sotkamo Anna Reeta Heikintytär Korhonen, Taulusta 250, s. 2.10. 1830 Alasotkamo 5 Sirviölä.

Vanhemmat: Heikki Matinpoika Korhonen, s. 3.4. 1805 Alasotkamo 3 Korhola, k. 12.1. 1880 Nuaskylä 23 Autiopelto, ikä 74 v ja 9 kk ja Reeta Stina Abrahamintytär Sirviö, s. 25.10. 1806 Sotkamo Alasotkamo 5 Sirviö.

Lapset:

Leena Kaisa Juhontytär Hakkarainen, s. 13.9. 1856 Ylisotkamo 19 Hakkarala.

Reeta Stiina Juhontytär Hakkarainen, s. 22.3. 1859 Ylisotkamo 19 Hakkarala.

Lyyti Juhontytär Hakkarainen, s. 20.11. 1861 Ylisotkamo 19 Hakkarala, k. 13.6. 1863 Ylisotkamo 19 Hakkarala, ikä 1 v ja 6 kk.

Heikki Juhonpoika Hakkarainen, s. 23.7. 1864 Ylisotkamo 19 Hakkarala.

Mari Juhontytär Hakkarainen, s. 11.11. 1867 Ylisotkamo, k. 13.6. 1868 Ylisotkamo, ikä 0 v ja 7 kk.

Anna Vappu Juhontytär Hakkarainen, s. 14.9. 1869 Ylisotkamo.

Juho Vihtori Juhonpoika Hakkarainen, s. 15.2. 1874 Ylisotkamo, k. 13.7. 1883 Ylisotkamo 23 Klemetinvaara, ikä 9 v ja 4 kk.

Taulu 115

X Aapeli Juhonpoika Korhonen, Taulusta 104, (isä Juho Korhonen), s. 17.5. 1820 Alisotkamo 3 Korhola.

Puoliso: 31.10. 1846 Sotkamo Katariina Reetintytär Huotari, s. 1826 Alasotkamo 32 Vilmilä.

Lapset:

Juho Aapelinpoika Korhonen, s. 10.11. 1847 Alasotkamo 32 Vilmilä. Tauluun 116.

Anna Liisa Aapelintytär Korhonen, s. 12.8. 1849 Alasotkamo 32 Vilmilä, k. 10.3. 1869 Nuasjärvi 20 Kemilä, ikä 19 v ja 6 kk.

Leena Kaisa Aapelintytär Korhonen, s. 1.3. 1852 Alasotkamo 3 Sipola.

Sanna Reeta Aapelintytär Korhonen, s. 25.6. 1853 Alasotkamo 3 Sipola, k. 1.5. 1854 Alasotkamo 3 Sipola, ikä 0 v ja 10 kk.

Aapeli Aapelinpoika Korhonen, s. 12.5. 1855 Alasotkamo 3 Sipola. Tauluun 117.

Vappu Aapelintytär Korhonen, s. 18.12. 1859 Alasotkamo 3 Sipola, (kaksonen), k. 31.12. 1859 Alasotkamo 3 Sipola, ikä 0 v ja 0 kk.

Stiina Aapelintytär Korhonen, s. 18.12. 1859 Alasotkamo 3 Sipola, (kaksonen).

Mari Sohvi Aapelintytär Korhonen, s. 10.4. 1862 Alasotkamo 3 Sipola. Tauluun 119.

Konsta Aapelinpoika Korhonen, s. 16.6. 1863 Alasotkamo 3 Sipola, k. 14.10. 1863 Alasotkamo 3 Sipola, ikä 0 v ja 3 kk.

Mooses Aapelinpoika Korhonen, s. 30.10. 1864 Alasotkamo 3 Sipola, k. 14.10. 1865 Alasotkamo 3 Sipola, ikä 0 v ja 11 kk.

Taulu 116

XI Juho Aapelinpoika Korhonen, Taulusta 115, (isä Aapeli Korhonen), s. 10.11. 1847 Alasotkamo 32 Vilmilä.

Puoliso: 24.4. 1877 Kajaani Leena Kaisa Antintytär Piipponen, s. 12.12. 1842 Jormua 2 Hurskaala.

Vanhemmat: Antti Hekinpoika Piipponen, s. 11.2. 1806 Jormua ja Kaisa Leena Antintytär Korhonen, s. 3.2. 1819 Alasotkamo 52 Paakki.

Lapset:

Konsta Aapeli Juhonpoika Korhonen, s. 9.2. 1878 Nuasjärvi 20.

Kaaleppi Leonard Juhonpoika Korhonen, s. 21.8. 1879 Nuasjärvi 20, k. 3.12. 1879 Paltamo, ikä 0 v ja 3 kk.

Antti Reeti Juhonpoika Korhonen, s. 6.12. 1880 Nuasjärvi 20 Kemilä.

Iita Alina Juhontytär Korhonen, s. 17.4. 1883 Nuasjärvi 20 Kemilä.

Taulu 117

XI Aapeli Aapelinpoika Korhonen, Taulusta 115, (isä Aapeli Korhonen), s. 12.5. 1855 Alasotkamo 3 Sipola.

Puoliso: 10.4. 1882 Sotkamo Eeva Stiina Simontytär Moilanen, s. 11.11. 1840.

Lapset:

Hilma Natta Aapelintytär Korhonen, s. 10.11. 1882 Nuasjärvi. Tauluun 118.

Taulu 118

XII Hilma Natta Aapelintytär Korhonen, Taulusta 117, (isä Aapeli Korhonen), s. 10.11. 1882 Nuasjärvi.

Puoliso: 5.11. 1908 Sotkamo Jaakko Sipinpoika Korhonen, Taulusta 391, s. 17.4. 1878 Jormas.

Vanhemmat: Sipi Erkinpoika Korhonen, s. 6.6. 1839 Alasotkamo 4 Hyrylän torppa, k. 4.10. 1886 Jormas 46 Rantala, ikä 47 v ja 3 kk ja Kaisa Antintytär Mustonen, s. n 1856 Jormas.

Lapset:

Martti Jaakonpoika Korhonen, s. 19.6. 1910 Jormaskylä.

Taulu 119

XI Mari Sohvi Aapelintytär Korhonen, Taulusta 115, (isä Aapeli Korhonen), s. 10.4. 1862 Alasotkamo 3 Sipola.

Lapset:

Saimi Julia Marintytär Korhonen, s. 19.8. 1897 Nuasjärvi 3.

Taulu 120

X Tuomas Juhonpoika Korhonen, Taulusta 104, (isä Juho Korhonen), s. 28.4. 1822 Alisotkamo 3 Korhola.

Puoliso: 17.9. 1849 Sotkamo Vappu Samulintytär Härkönen, s. 4.2. 1822.

Lapset:

Anna Leena Tuomaantytär Korhonen, s. 13.12. 1850 Alasotkamo 3 Sipola. Tauluun 121.

Aleksi Tuomaanpoika Korhonen, s. 4.8. 1852 Alasotkamo 3 Sipola. Tauluun 123.

Juho Tuomaanpoika Korhonen, s. 26.4. 1854 Alasotkamo 3 Sipola, k. 22.5. 1854 Alasotkamo 3 Sipola, ikä 0 v ja 0 kk.

Sanna Kaisa Tuomaantytär Korhonen, s. 16.4. 1855 Alasotkamo 3 Sipola.

Taulu 121

XI Anna Leena Tuomaantytär Korhonen, Taulusta 120, (isä Tuomas Korhonen), s. 13.12. 1850 Alasotkamo 3 Sipola, k. 7.4. 1903 Sotkamo, ikä 52 v ja 3 kk.

Puoliso: Erkki Erkinpoika Korhonen, Taulusta 387, 388, s. 2.4. 1835 Alasotkamo 4 Hyrylän torppa.

Vanhemmat: Erkki Erkinpoika Korhonen, Torppari, s. 25.4. 1811 Ylisotkamo 36 Vetelä ja Kaisa Stiina Olavintytär Määttä, s. 3.3. 1805.

Lapset:

Kaisa Vappu Erkintytär Korhonen, s. 21.2. 1873 Nuasjärvi 61 Hyrylänmäki?

Reeta Kustaava Erkintytär Korhonen, s. 23.3. 1875 Jormas 46 Leinola. Tauluun 122.

Selina Erkintytär Korhonen, s. 28.7. 1877 Jormas 46 Rantala.

Matti Erkinpoika Korhonen, s. 17.6. 1880 Jormas 46 Rantala, k. 17.1. 1881 Jormas 46 Rantala, ikä 0 v ja 7 kk.

Amanta Erkintytär Korhonen, s. 10.3. 1882 Jormaskylä, k. 11.10. 1882 Jormas 46 Rantala, ikä 0 v ja 7 kk.

Konsta Aleksi Erkinpoika Korhonen, s. 12.3. 1883 Jormas 46 Rantala, k. 31.1. 1886 Jormas 46 Rantala, ikä 2 v ja 10 kk.

Anna Leena Erkintytär Korhonen, s. 12.1. 1887 Jormaskylä.

Aino Maria Erkintytär Korhonen, s. 13.6. 1890 Jormaskylä.

Vendla Sohvi Erkintytär Korhonen, s. 25.12. 1896 Nuasjärvi 43.

Taulu 122

XII Reeta Kustaava Erkintytär Korhonen, Taulusta 121, (äiti Anna Korhonen), s. 23.3. 1875 Jormas 46 Leinola.

Puoliso: 2.10. 1899 Sotkamo Erkki Erkinpoika Schrothrus, s. 9.6. 1857 Sotkamo.

Lapset:

Taimi Erkintytär Schrothrus, s. 1.11. 1899 Nuasjärvi 27 Kauniston torppa.

Uuno Matias Erkinpoika Schrothrus, s. 15.10. 1901 Nuasjärvi 27 Kauniston torppa.

Taulu 123

XI Aleksi Tuomaanpoika Korhonen, Taulusta 120, (isä Tuomas Korhonen), s. 4.8. 1852 Alasotkamo 3 Sipola, k. 1899 Ylisotkamo, ikä 47 v.

Puoliso: 9.10. 1880 Paltamo Anna Reeta Tuomaantytär Korhonen, Taulusta 589, s. 9.2. 1855 Mieslahti 18 Kaipaala.

Vanhemmat: Tuomas Pertunpoika Korhonen, s. 26.4. 1827 Jormua 4 Torvela, k. 21.3. 1908 Paltamo Mieslahti 9 Purola, ikä 80 v ja 10 kk ja Sanna Stiina Matintytär Leinonen, s. 9.6. 1821 Mieslahti, k. 19.4. 1891 Mieslahti 9 Purola, ikä 69 v ja 10 kk.

Lapset:

Tuomas Aatu Aleksinpoika Korhonen, s. 2.5. 1882 Ylisotkamo. Paltamoon 10.9.1898.

Kaisa Stiina Aleksintytär Korhonen, s. 30.11. 1884 Ylisotkamo.

Taulu 124

X Alrik Juhonpoika Korhonen, Taulusta 104, (isä Juho Korhonen), s. 28.3. 1824 Alisotkamo 3 Korhola, k. 25.10. 1874 Nuasjärvi, ikä 50 v ja 6 kk.

Puoliso: 18.10. 1846 Sotkamo Kaisa Loviisa Juhontytär Komulainen, s. 10.10. 1824 Alasotkamo 6.

Lapset:

Maria Alrikntytär Korhonen, s. 13.7. 1847 Alasotkamo 3 Korhola.

Leena Alrikntytär Korhonen, s. 29.11. 1848 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 125.

Juho Alriknpoika Korhonen, s. 29.5. 1850 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 126.

Hermanni Alriknpoika Korhonen, s. 8.12. 1852 Nuasjärvi. Tauluun 132.

Iivari Alriknpoika Korhonen, s. 2.12. 1854 Alasotkamo. Tauluun 133.

Kusti Alriknpoika Korhonen, s. 15.9. 1856 Nuasjärvi. Tauluun 134.

Irene Alrikntytär Korhonen, s. 27.2. 1859 Alasotkamo, k. 25.5. 1861 Alasotkamo, ikä 2 v ja 2 kk.

Eeva Alrikntytär Korhonen, s. 18.1. 1861 Alasotkamo, k. 26.9. 1862 Alasotkamo, ikä 1 v ja 8 kk.

Kalle Alriknpoika Korhonen, s. 5.8. 1862 Nuasjärvi. Tauluun 137.

Ida Alrikntytär Korhonen, s. 7.6. 1864 Nuasjärvi, k. 20.8. 1866 Nuasjärvi, ikä 2 v ja 2 kk.

Julius Alriknpoika Korhonen, s. 13.7. 1866 Nuasjärvi, k. 10.11. 1867 Nuasjärvi, ikä 1 v ja 3 kk.

Taulu 125

XI Leena Alrikntytär Korhonen, Taulusta 124, (isä Alrik Korhonen), s. 29.11. 1848 Alasotkamo 3 Korhola.

Puoliso: Matti Antinpoika Kyllönen, s. 7.10. 1848 Sotkamo.

Lapset:

Antti Vihtori Matinpoika Kyllönen, s. 3.5. 1886 Tipasoja 54 Petäikkö.

Jussi Heikki Matinpoika Kyllönen, s. 17.2. 1888 Tipasoja 54 Petäikkö, k. 24.9. 1893 Tipasoja 54 Petäikkö, ikä 5 v ja 7 kk.

Leena Kustaava Matintytär Kyllönen, s. 14.4. 1890 Tipasoja 54 Petäikkö, k. 30.9. 1893 Tipasoja 54 Petäikkö, ikä 3 v ja 5 kk.

Taulu 126

XI Juho Alriknpoika Korhonen, Taulusta 124, (isä Alrik Korhonen), torppari, s. 29.5. 1850 Alasotkamo 3 Korhola.

Puoliso: 3.10. 1875 Sotkamo Anna Leena Kaapontytär Schroderus, s. 4.6. 1847 Tipasoja.

Vanhemmat: Kaapo Juhonpoika Schroderus, mäkitupalainen, s. 10.11. 1812, k. 26.5. 1867 Tipasoja, ikä 54 v ja 6 kk ja Kaija Erkintytär Korhonen, s. 5.8. 1821 Tipasoja, k. 21.6. 1886 Tipasoja 57 Kuikkavaara, ikä 64 v ja 10 kk.

Lapset:

Jenny Kustaava Juhontytär Korhonen, s. 17.8. 1878 Nuasjärvi.

Anna Kaisa Juhontytär Korhonen, s. 21.12. 1879 Tipasoja 47 Olkiniemi. Tauluun 127.

Iita Juhontytär Korhonen, s. 14.5. 1881 Tipasoja 47 Olkiniemi. Tauluun 128.

Oskari Juhonpoika Korhonen, s. 8.7. 1883 Tipas 47 Olkiniemi. Tauluun 129.

Maria Juhontytär Korhonen, s. 20.2. 1886 Tipas 47 Olkiniemi. Kontiolahteen 25.12.1903.

Adiina Juhontytär Korhonen, s. 13.9. 1889 Tipasoja. Tauluun 131.

Taulu 127

XII Anna Kaisa Juhontytär Korhonen, Taulusta 126, (isä Juho Korhonen), s. 21.12. 1879 Tipasoja 47 Olkiniemi.

1. puoliso: 8.4. 1909 Sotkamo Matti Erkki Kustinpoika Määttä, s. 28.3. 1882 Sotkamo.

Lapset:

Arttu Johannes Rafael Annanpoika Korhonen, s. 5.11. 1902 Tipas 47 Olkiniemi.

1. Sulo Taavetti Matinpoika Määttä, s. 26.5. 1910 Sotkamo.

Taulu 128

XII Iita Juhontytär Korhonen, Taulusta 126, (isä Juho Korhonen), s. 14.5. 1881 Tipasoja 47 Olkiniemi.

Puoliso: 31.3. 1901 Sotkamo Paavo Tuomaanpoika Kähkönen, s. 19.5. 1875 Sotkamo Tipas.

Lapset:

Sami Johannes Paavonpoika Kähkönen, s. 5.5. 1902 Sotkamo Tipas.

Aarne Paavonpoika Kähkönen, s. 17.12. 1904 Sotkamo Tipas.

Otto Helena Paavontytär Kähkönen, s. noin 14.8. 1907 Sotkamo Tipas.

Aina Elina Paavontytär Kähkönen, s. 14.4. 1910 Sotkamo Tipas.

Erkki Paavonpoika Kähkönen, s. 3.1. 1912 Sotkamo Tipas.

Taulu 129

XII Oskari Juhonpoika Korhonen, Taulusta 126, (isä Juho Korhonen), s. 8.7. 1883 Tipas 47 Olkiniemi.

Puoliso: 15.12. 1905 Sotkamo Anna Amalia Kustintytär Halonen, s. 15.12. 1883 Sotkamo.

Lapset:

Eino Johannes Oskarinpoika Korhonen, s. 12.4. 1908 Tipas 47 Olkiniemi.

Hilja Sohvi Oskarintytär Korhonen, s. 17.2. 1910 Tipas 47 Olkiniemi.

Vieno Oskari Oskarinpoika Korhonen, s. 26.8. 1914 Sotkamo Tipas 13. Tauluun 130.

Taulu 130

XIII Vieno Oskari Oskarinpoika Korhonen, Taulusta 129, (isä Oskari Korhonen), s. 26.8. 1914 Sotkamo Tipas 13.

Puoliso: 10.4. 1943 Sotkamo Aili Martta Iivarintytär Korhonen, Taulusta 172, s. 10.4. 1912 Sotkamo Nuaskylä 56.

Vanhemmat: Iivari Juhonpoika Korhonen, talonpoika, s. 19.12. 1885 Nuaskylä ja Anna Kustaava Juhontytär Korhonen, s. 10.5. 1882 Nuasjärvi 13 Anttila.

Taulu 131

XII Adiina Juhontytär Korhonen, Taulusta 126, (isä Juho Korhonen), s. 13.9. 1889 Tipasoja. Nurmekseen 11.11.1906

Muuttokirja perheelle Sotkamoon Nurmeksesta 4.1.1909.

Puoliso: Otto Heikki Rautiainen, s. 8.12. 1880 Nurmes.

Lapset:

Mauno Samuel Otonpoika Rautiainen, s. 8.11. 1908 Sotkamo.

Taina Helena Otontytär Rautiainen, s. 8.1. 1911 Sotkamo.

Taulu 132

XI Hermanni Alriknpoika Korhonen, Taulusta 124, (isä Alrik Korhonen), s. 8.12. 1852 Nuasjärvi. Nurmekseen 30.12.1891.

Puoliso: 14.12. 1873 Sotkamo Eeva Stiina Reetintytär Korhonen, s. 9.7. 1848 Lahnasmäki 4 Lumimäki.

Vanhemmat: Reeti Erkinpoika Korhonen, s. 27.1. 1815 Alasotkamo 44 Tuomi, k. 10.11. 1867 Jormaskylä, ikä 52 v ja 9 kk ja Kaisa Matleena Iisakintytär Arffman, s. 20.5. 1803 Alasotkamo, k. 5.3. 1885 Sotkamo, ikä 81 v ja 9 kk.

Lapset:

Natalia Hermannintytär Korhonen, s. 18.5. 1874 Nuasjärvi.

Sohvi Hermannintytär Korhonen, s. 27.1. 1879 Sotkamo, k. 1881 Sotkamo, ikä 2 v.

Taulu 133

XI Iivari Alriknpoika Korhonen, Taulusta 124, (isä Alrik Korhonen), s. 2.12. 1854 Alasotkamo. Muuttivat Murmekseen 21.4.1889.

Puoliso: 7.11. 1881 Sotkamo Maria Selina Juho-Reetintytär Haverinen, s. 8.1. 1862 Sotkamo.

Lapset:

Leena Kaisa Iivarintytär Korhonen, s. 31.12. 1882 Nuasjärvi.

Julius Iivarinpoika Korhonen, s. 18.11. 1884 Nuasjärvi.

Iita Iivarintytär Korhonen, s. 3.11. 1887 Nuasjärvi.

Taulu 134

XI Kusti Alriknpoika Korhonen, Taulusta 124, (isä Alrik Korhonen), Neuloja Raatari, s. 15.9. 1856 Nuasjärvi.

Puoliso: 11.3. 1882 Sotkamo Anna Kaisa Ollintytär Meriläinen, s. 25.5. 1851 Sotkamo, k. 4.4. 1910 Ylisotkamo, ikä 58 v ja 10 kk.

Lapset:

Toivo Kustinpoika Korhonen, s. 2.6. 1882 Nuasjärvi, (kaksonen). Tauluun 135.

Vendla Kustintytär Korhonen, s. 2.6. 1882 Nuasjärvi, (kaksonen), k. 29.12. 1882 Nuasjärvi, ikä 0 v ja 6 kk.

Risto Kustinpoika Korhonen, s. 20.12. 1883 Nuasjärvi, k. 14.5. 1886 Nuasjärvi, ikä 2 v ja 4 kk.

Olga Johanna Kustintytär Korhonen, s. 8.5. 1886 Nuasjärvi.

Irene Kustintytär Korhonen, s. 16.3. 1888 Alasotkamo. Tauluun 136.

Kusti Kustinpoika Korhonen, s. 27.1. 1891 Ylisotkamo 52 Karppila, (kaksonen).

Maria Kustintytär Korhonen, s. 27.1. 1891 Ylisotkamo 52 Karppila, (kaksonen).

Antti Eera Kustinpoika Korhonen, s. 5.3. 1894 Ylisotkamo 52.

Taulu 135

XII Toivo Kustinpoika Korhonen, Taulusta 134, (isä Kusti Korhonen), leipuri, s. 2.6. 1882 Nuasjärvi, (kaksonen). Kajaaniin 2.10.1900

Tulivat Kajaanista 12.12.1903

Muuttivat Ruovedeltä Sotkamoon 6.1.1908.

Puoliso: 29.10. 1903 Iita Lehtinen, s. 2.11. 1873 Ruovesi, k. 7.6. 1910 Sotkamo, ikä 36 v ja 7 kk.

Lapset:

Eino Johannes Toivonpoika Korhonen, s. 12.2. 1905 Sotkamo.

Aarne Toivonpoika Korhonen, s. 27.11. 1907 Sotkamo.

Taulu 136

XII Irene Kustintytär Korhonen, Taulusta 134, (isä Kusti Korhonen), s. 16.3. 1888 Alasotkamo.

Puoliso: 21.1. 1912 Sotkamo Renne Heikinpoika Korhonen, s. 1.4. 1887 Korholanmäki 5 Lontta, (kaksonen).

Vanhemmat: Heikki Antinpoika Korhonen, talollinen, s. 7.12. 1863 Korholanmäki 5 Rimpilä ja Anna Kaisa Ollintytär Määttä, s. 15.1. 1861 Alasotkamo 31.

Lapset:

Veikko Eemeli Rennenpoika Korhonen, s. 29.6. 1912 Sotkamo Alasotkamo 31. Puoliso: 4.5. 1936 Sotkamo Sylvi Sofia Kallentytär Arffman, s. 19.7. 1914 Sotkamo.

Sylvi Katarina Rennentytär Korhonen, s. 14.12. 1913 Sotkamo Alasotkamo 31. Puoliso: 1.10. 1932 Sotkamo Jaakko Hermanni Tervo, s. 12.11. 1907 Kuhmo.

Reino Matias Rennenpoika Korhonen, s. 29.4. 1915 Sotkamo Alasotkamo 31. Puoliso: Taimi Määttä,.

Pauli Olavi Rennenpoika Korhonen,.

Kirsti Orvokki Rennentytär Korhonen,. Puoliso: Vihtori Aamos Pietarinpoika Ahonen, s. 22.3. 1900 Kuhmoinen.

Taulu 137

XI Kalle Alriknpoika Korhonen, Taulusta 124, (isä Alrik Korhonen), s. 5.8. 1862 Nuasjärvi.

Puoliso: 13.4. 1884 Sotkamo Reeta Sohvi Olavintytär? Klemettinen, leski 1884, s. 6.1. 1843 Sotkamo.

Lapset:

Taavetti Kallenpoika Korhonen, s. 25.11. 1882 Sotkamo Tipaskylä.

Olga Kallentytär Korhonen, s. 23.12. 1884 Tipas 56 Perävaara.

Taulu 138

X Susanna Marketta Juhontytär Korhonen, Taulusta 104, (isä Juho Korhonen), s. 14.5. 1826 Alisotkamo 3 Korhola, k. 14.7. 1858 Ylisotkamo 44 Rasila, ikä 32 v ja 2 kk.

Puoliso: Heikki Juhonpoika Mähönen, s. 30.3. 1830 Ylisotkamo 44 Rasila, k. 13.6. 1899 Sotkamo, ikä 69 v ja 2 kk.

Vanhemmat: Juho Olavinpoika Mähönen, s. 8.3. 1808 Ylisotkamo 44 Rasila, k. 14.12. 1869 Ylisotkamo 44 Rasila, ikä 61 v ja 9 kk ja Anna Laurintytär Korhonen, s. 6.6. 1809 Jormua 4 Torvela, k. 18.4. 1866 Sotkamo Ylisotkamo 44, ikä 56 v ja 10 kk.

Lapset:

Juho Penjami Heikinpoika Mähönen, s. 20.4. 1853 Ylisotkamo 44 Rasila.

Lyyti Heikintytär Mähönen, s. 29.7. 1856 Ylisotkamo 44 Rasila, k. 6.3. 1857 Ylisotkamo 44 Rasila, ikä 0 v ja 7 kk.

Anna Leena Heikintytär Mähönen, s. 14.3. 1858 Ylisotkamo 44 Rasila, k. 1.7. 1858 Ylisotkamo 44 Rasila, ikä 0 v ja 3 kk.

Taulu 139

IX Matti Juhonpoika Korhonen, Taulusta 103, (isä Juho Korhonen), s. 5.10. 1787 Alasotkamo 3 Korhola, k. 15.6. 1863 Alasotkamo 3 Sipola, ikä 75 v ja 8 kk.

1. puoliso: 14.4. 1814 Sotkamo Riitta Rusatar, s. 4.2. 1785, k. 11.1. 1816 Alasotkamo 3 Korhola, ikä 30 v ja 11 kk.

2. puoliso: 19.4. 1822 Sotkamo Susanna Yrjöntytär Korhotar, s. 25.12. 1793 Alasotkamo 18 Korhola.

Vanhemmat: Yrjö Antinpoika Korhonen, s. 3.11. 1754 Alasotkamo 18 Korhola, k. 4.12. 1815 , ikä 61 v ja 1 kk ja Susanna Joosepintytär Määtätär, s. 16.10. 1765.

Lapset:

1. kuollut lapsi Matin Korhonen, s. 5.5. 1815 Alasotkamo 3 Korhola, k. 5.5. 1815 Alasotkamo 3 Korhola, ikä 0 v ja 0 kk.

2. Kaija Matintytär Korhonen, s. 13.2. 1823 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 140.

2. Anna Matintytär Korhonen, s. 2.4. 1824 Alasotkamo 3 Korhola.

2. Johannes Matinpoika Korhonen, s. 3.4. 1826 Alasotkamo 3 Sipola. Tauluun 141.

2. Matleena Matintytär Korhonen, s. 3.6. 1828 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 148.

2. Maria Matintytär Korhonen, s. 19.3. 1831 Alasotkamo 3 Korhola.

2. Matti Matinpoika Korhonen, s. 30.7. 1834 Alasotkamo 3 Korhola.

Taulu 140

X Kaija Matintytär Korhonen, Taulusta 139, (isä Matti Korhonen), s. 13.2. 1823 Alasotkamo 3 Korhola.

Puoliso: 5.10. 1844 Sotkamo Tuomas Juhonpoika Sirviö, torppari, s. 9.4. 1820 Alasotkamo 5 Sirviölä.

Vanhemmat: Juho Juhonpoika Sirviö, s. 29.5. 1793 Alasotkamo 5 ja Vappu Tuomaantytär Korhotar, s. 1.4. 1795 Alasotkamo 50 Pernula.

Lapset:

Matti Tuomaanpoika Sirviö, s. 24.3. 1845 Alasotkamo.

Vappu Tuomaantytär Sirviö, s. 24.2. 1848 Alasotkamo.

Matleena Tuomaantytär Sirviö, s. 12.12. 1850 Alasotkamo.

Juho Tuomaanpoika Sirviö, s. 14.12. 1854 Alasotkamo.

Sanna Kaisa Tuomaantytär Sirviö, s. 14.12. 1857 Alasotkamo, k. 5.12. 1866 Nuasjärvi, ikä 8 v ja 11 kk.

Sohvi Tuomaantytär Sirviö, s. 2.2. 1861 Alasotkamo, k. 4.11. 1862 Alasotkamo, ikä 1 v ja 9 kk.

Riika Tuomaantytär Sirviö, s. 9.2. 1864 Alasotkamo, k. 19.1. 1884 Nuasjärvi, ikä 19 v ja 11 kk.

Taulu 141

X Johannes Matinpoika Korhonen, Taulusta 139, (isä Matti Korhonen), s. 3.4. 1826 Alasotkamo 3 Sipola, k. 26.12. 1870 Nuasjärvi 21 Metelinmäki, ikä 44 v ja 8 kk.

Puoliso: 2.12. 1849 Sotkamo Stiina Matintytär Kovalainen, s. 14.6. 1821 Sotkamo, k. 2.5. 1892 Nuasjärvi 21 Metelinmäki, ikä 70 v ja 10 kk.

Lapset:

Juho Johanneksenpoika Korhonen, s. 27.10. 1850 Alasotkamo 4 Meteli. Tauluun 142.

Jaffet Johanneksenpoika Korhonen, s. 24.12. 1852 Alasotkamo 4 Meteli. Tauluun 143.

Lyyti Johanneksentytär Korhonen, s. 4.2. 1855 Alasotkamo 4 Meteli. Tauluun 145.

Sanna Maria Johanneksentytär Korhonen, s. 27.12. 1856 Alasotkamo 4 Meteli, k. 25.2. 1857 Alasotkamo 4 Meteli, ikä 0 v ja 1 kk.

Matleena Johanneksentytär Korhonen, s. 17.4. 1859 Alasotkamo 4 Meteli. Tauluun 146.

Matti Johanneksenpoika Korhonen, s. 6.12. 1861 Nuasjärvi 21 Metelinmäki. Tauluun 147.

Taulu 142

XI Juho Johanneksenpoika Korhonen, Taulusta 141, (isä Johannes Korhonen), s. 27.10. 1850 Alasotkamo 4 Meteli, k. 18.9. 1891 Nuasjärvi 21 Metelinmäki, ikä 40 v ja 10 kk.

Puoliso: 26.6. 1886 Vappu Kustaava Kemppainen, s. 19.6. 1861 Paltamo, k. 1.2. 1895 Nuasjärvi 21 Metelinmäki, ikä 33 v ja 7 kk.

Lapset:

Hilturi Juhontytär Korhonen, s. 24.6. 1887 Nuasjärvi 21 Metelinmäki, k. 21.7. 1889 Nuasjärvi 21 Metelinmäki, ikä 2 v ja 0 kk.

Tiina Kustaava Juhontytär Korhonen, s. 17.2. 1889 Nuasjärvi 21 Metelinmäki.

Alpiinus Juhonpoika Korhonen, s. 10.2. 1891 Nuasjärvi 21 Metelinmäki, k. 22.4. 1891 Nuasjärvi 21 Metelinmäki, ikä 0 v ja 2 kk.

Taulu 143

XI Jaffet Johanneksenpoika Korhonen, Taulusta 141, (isä Johannes Korhonen), s. 24.12. 1852 Alasotkamo 4 Meteli.

Puoliso: 15.4. 1873 Sotkamo Stiina Juhontytär Mustonen, s. 16.2. 1847 Nuasjärvi.

Lapset:

Juho Jafetinpoika Korhonen, s. 15.2. 1874 Alasotkamo 21 Purola, (kaksonen).

Jenny Stiina Jafetintytär Korhonen, s. 15.2. 1874 Alasotkamo 21 Purola, (kaksonen).

Oskari Jafetinpoika Korhonen, s. 22.5. 1875 Nuasjärvi 21 Metelinmäki, k. 21.9. 1881 Nuasjärvi 21 Metelinmäki, ikä 6 v ja 3 kk.

Matti Jafetinpoika Korhonen, s. 8.6. 1877 Nuasjärvi 21 Metelinmäki, k. 17.2. 1879 Nuasjärvi 21 Metelinmäki, ikä 1 v ja 8 kk.

Eliel Erkki Jafetinpoika Korhonen, s. 3.11. 1879 Nuasjärvi 21 Metelinmäki. Tauluun 144.

Juho Vihtori Jafetinpoika Korhonen, s. 9.4. 1883 Nuasjärvi 21 Metelinmäki.

Lyyti Jafetintytär Korhonen, s. 21.12. 1886 Nuasjärvi.

Kusti Jafetinpoika Korhonen, s. 25.12. 1889 Nuasjärvi 21 Metelinmäki, k. 19.5. 1893 Nuasjärvi, ikä 3 v ja 4 kk.

Taulu 144

XII Eliel Erkki Jafetinpoika Korhonen, Taulusta 143, (isä Jaffet Korhonen), torppari, s. 3.11. 1879 Nuasjärvi 21 Metelinmäki.

Puoliso: 6.11. 1899 Sotkamo Sohvi Reetintytär Karjalainen, Taulusta 297, s. 27.7. 1877 Nuasjärvi 19 Piirala.

Vanhemmat: Reeti Juho Heikinpoika Karjalainen, s. 20.4. 1834 ja Kaisa Sipintytär Korhonen, s. 27.5. 1836 Alasotkamo 2 Korhola, k. 14.1. 1901 Nuasjärvi 19 Piirala, ikä 64 v ja 7 kk.

Lapset:

Iivari Johannes Erkinpoika Korhonen, s. 5.12. 1900 Nuasjärvi Leppimäki.

Anna Kristiina Erkintytär Korhonen, s. 8.12. 1903 Nuasjärvi 14 Leppimäki.

Niilo Erkinpoika Korhonen, s. 3.7. 1906 Nuasjärvi Leppimäki.

Lyyti Erkintytär Korhonen, s. 19.8. 1909 Nuasjärvi Leppimäki.

Ilmari Erkinpoika Korhonen, s. 19.8. 1911 Nuasjärvi Leppimäki.

Taulu 145

XI Lyyti Johanneksentytär Korhonen, Taulusta 141, (isä Johannes Korhonen), s. 4.2. 1855 Alasotkamo 4 Meteli, k. 20.5. 1885 Nuasjärvi 21 Metelinmäki, ikä 30 v ja 3 kk.

Puoliso: 28.11. 1876 Sotkamo Kusti Lairinpoika Arffman?, s. 2.1. 1852 Sotkamo.

Taulu 146

XI Matleena Johanneksentytär Korhonen, Taulusta 141, (isä Johannes Korhonen), s. 17.4. 1859 Alasotkamo 4 Meteli.

Puoliso: 6.4. 1883 Sotkamo Reeti Reetinpoika Rusanen, s. 2.10. 1859 Sotkamo.

Lapset:

Amanda Sohvi Reetintytär Rusanen, s. 15.11. 1887 Jormas.

Anna Liisa Reetintytär Rusanen, s. 9.2. 1890 Jormas.

Hemmi Reetinpoika Rusanen, s. 3.12. 1891 Jormas 3 Nurmela.

Hanna Reetintytär Rusanen, s. 10.3. 1894 Jormas 3 Nurmela.

Iita Matleena Reetintytär Rusanen, s. 1.3. 1896 Jormas 3 Nurmela.

Reeti Reetinpoika Rusanen, s. 4.1. 1900 Jormas 3 Nurmela, (kaksonen).

Ester Reetintytär Rusanen, s. 4.1. 1900 Jormas 3 Nurmela, (kaksonen).

Taulu 147

XI Matti Johanneksenpoika Korhonen, Taulusta 141, (isä Johannes Korhonen), s. 6.12. 1861 Nuasjärvi 21 Metelinmäki. Kajaaniin 29.9.1888.

Puoliso: 19.3. 1887 Sotkamo Anna Kaisa Antintytär Tervonen, s. 10.4. 1849 Kajaani.

Taulu 148

X Matleena Matintytär Korhonen, Taulusta 139, (isä Matti Korhonen), s. 3.6. 1828 Alasotkamo 3 Korhola.

Puoliso: Erkki Kustinpoika Heikkinen, s. 21.7. 1839 Alasotkamo 39 Kiikariniemi.

Vanhemmat: Kusti Alrik Esanpoika Heikkinen, s. 20.4. 1807 Sotkamo, k. 28.5. 1868 Nuaskylä 26 Heikkilä, ikä 61 v ja 1 kk ja Reeta Leena Pekantytär Korhonen, s. 6.3. 1811 Ylisotkamo 27, k. 14.7. 1841 Alasotkamo 39 Kiikariniemi,, ikä 30 v ja 4 kk.

Taulu 149

VIII Marketta Juhontytär Korhotar, Taulusta 102, (äiti Anna Karpatar), s. 6.4. 1760 Alasotkamo 3 Korhola.

Puoliso: 24.2. 1782 Sotkamo Lauri Laurinpoika Korhonen, talollisen poika, s. 13.4. 1749 Sotkamo Alasotkamo 32, k. 13.12. 1819 Sotkamo, ikä 70 v ja 8 kk.

Vanhemmat: Lauri Antinpoika Korhonen, s. 1714 Sotkamo Vihtamo Korhola 2, k. 7.8. 1771 Alasotkamo 32 Wilmilä, ikä 57 v ja Riitta Matintytär Ärväs, s. 1716 Alisotkamo, k. 1.4. 1760 Alasotkamo 32 Wilmilä, ikä 44 v.

Lapset:

Katarina Laurintytär Korhotar, s. 14.12. 1782 Alasotkamo 32. Tauluun 150.

Juho Laurinpoika Korhonen, s. 19.3. 1785 Alasotkamo 32, k. 8.4. 1801 Alasotkamo 32, ikä 16 v ja 0 kk.

Lauri Laurinpoika Korhonen, s. 17.3. 1787 Alasotkamo 32.

Vappu Laurintytär Korhotar, s. 12.1. 1789 Sotkamo Alasotkamo 32. Tauluun 154.

Kirsti Laurintytär Korhotar, s. 10.4. 1792 Alasotkamo 32.

Marketta Laurintytär Korhotar, s. 6.12. 1794 Alasotkamo 32. Tauluun 155.

Matleena Laurintytär Korhotar, s. 11.11. 1797 Sotkamo Alasotkamo 32.

Matti Laurinpoika Korhonen, s. 26.5. 1800 Alasotkamo 32. Tauluun 156.

Taulu 150

IX Katarina Laurintytär Korhotar, Taulusta 149, (äiti Marketta Korhotar), s. 14.12. 1782 Alasotkamo 32, k. 27.11. 1844 Alasotkamo 32 Vilmilä, ikä 61 v ja 11 kk.

Puoliso: 21.2. 1801 Sotkamo Heikki Antinpoika Huotari, s. n 1775, k. 29.4. 1819 Alasotkamo 32 Vilmilä, ikä 44 v.

Lapset:

Lauri Heikinpoika Huotari, s. 17.7. 1801 Alasotkamo 32 Vilmilä.

Reeti Heikinpoika Huotari, s. 18.7. 1804 Alasotkamo 32 Vilmilä. Tauluun 151.

Antti Heikinpoika Huotari, s. 3.11. 1806 Alasotkamo 32 Vilmilä.

Heikki Heikinpoika Huotari, s. 22.5. 1809 Alasotkamo 32 Vilmilä.

Saara Heikintytär Huotari, s. 2.11. 1811 Alasotkamo 32 Vilmilä.

Vappu Heikintytär Huotari, s. 21.11. 1813 Alasotkamo 32 Vilmilä.

Tuomas Heikinpoika Huotari, s. 6.1. 1816 Alasotkamo 32 Vilmilä. Tauluun 153.

Juho Heikinpoika Huotari, s. 2.4. 1819 Alasotkamo 32 Vilmilä.

Taulu 151

X Reeti Heikinpoika Huotari, Taulusta 150, (äiti Katarina Korhotar), talollisen poika, s. 18.7. 1804 Alasotkamo 32 Vilmilä, k. 15.11. 1832 Alasotkamo 32 Vilmilä, ikä 28 v ja 3 kk.

Puoliso: 12.4. 1825 Sotkamo Katariina Anterontytär Niskatar, s. 13.2. 1795 Sumsa 11 Karppala, k. 27.7. 1857 Alasotkamo 3 Korhola, ikä 62 v ja 5 kk.

Vanhemmat: Antti Abrahaminpoika Niskanen, s. 30.10. 1757 Katerma Sumsa 11 Karppala, k. 30.10. 1832 Sumsa 11 Karppala, ikä 75 v ja 0 kk ja Kirsti Paavontytär Pulkitar, s. 9.3. 1761 Ylisotkamo 25, k. 19.3. 1809 Sumsa 11 Karppala, ikä 48 v ja 0 kk.

Lapset:

Katariina Reetintytär Huotari, s. 15.3. 1826 Alasotkamo 32 Vilmilä.

Heikki Reetinpoika Huotari, s. 17.5. 1827 Alasotkamo 32 Vilmilä.

Stiina Loviisa Reetintytär Huotari, s. 15.2. 1829 Alasotkamo 32 Vilmilä.

Sohvi Vappu Reetintytär Huotari, s. 18.3. 1832 Alasotkamo 32 Vilmilä. Tauluun 152.

Taulu 152

XI Sohvi Vappu Reetintytär Huotari, Taulusta 151, (isä Reeti Huotari), s. 18.3. 1832 Alasotkamo 32 Vilmilä, k. 11.12. 1865 Nuasjärvi 15 Tapanila, ikä 33 v ja 8 kk.

Puoliso: 5.3. 1854 Sotkamo Juho Jaakko Matinpoika Korhonen, Taulusta 156, 176, Pelimanni, s. 20.5. 1832 Nuasjärvi 19 Anttila, k. 24.2. 1899 Ylisotkamo 3 Jokela, ikä 66 v ja 9 kk.

Vanhemmat: Matti Laurinpoika Korhonen, s. 26.5. 1800 Alasotkamo 32 ja Riitta Mikontytär Tervo, s. 8.5. 1795 Sotkamo, k. 30.4. 1857 Nuasjärvi 19 Anttila, ikä 61 v ja 11 kk.

Lapset:

Aukusta Juhontytär Korhonen, s. 28.9. 1856 Nuasjärvi 19 Anttila, k. 12.4. 1857 Nuasjärvi 19 Anttila, ikä 0 v ja 6 kk.

Mamert Raphael Juhonpoika Korhonen, s. 13.11. 1859 Nuasjärvi 19 Anttila, k. 28.2. 1867 Nuasjärvi 15 Tapanila, ikä 7 v ja 3 kk.

Augustinus Gerhard Juhonpoika Korhonen, s. 19.5. 1863 Nuasjärvi 25.

Matti Juhonpoika Korhonen, s. 27.11. 1865 Nuasjärvi 15 Tapanila, k. 8.5. 1868 Nuasjärvi 15 Tapanila, ikä 2 v ja 5 kk.

Taulu 153

X Tuomas Heikinpoika Huotari, Taulusta 150, (äiti Katarina Korhotar), s. 6.1. 1816 Alasotkamo 32 Vilmilä.

Puoliso: 16.4. 1834 Sotkamo Elsa Kaisa Antintytär Korhonen, Taulusta 313, s. 20.1. 1805 Sotkamo Ylisotkamo 10.

Vanhemmat: Antti Juhonpoika Korhonen, s. 30.3. 1767 Alasotkamo 3 Korhola ja Elin Pekantytär Kanatar, piika, s. 6.3. 1770 Jormas 8 Tuhkala.

Lapset:

Esko Heikki Tuomaanpoika Huotari, s. 28.3. 1835 Alasotkamo 32 Vilmilä.

Tuomas Tuomaanpoika Huotari, s. 13.7. 1838 Alasotkamo 32 Vilmilä, (kaksonen).

Elsa Tuomaantytär Huotari, s. 13.7. 1838 Alasotkamo 32 Vilmilä, (kaksonen).

Antti Tuomaanpoika Huotari, s. 12.9. 1839 Alasotkamo 32 Vilmilä.

Tuomas Tuomaanpoika Huotari, s. 16.7. 1841 Alasotkamo 32 Vilmilä.

Matti Tuomaanpoika Huotari, s. 11.12. 1842 Alasotkamo 32 Vilmilä.

Juho Jaakko Tuomaanpoika Huotari, s. 15.7. 1846 Alasotkamo 32 Vilmilä.

Taulu 154

IX Vappu Laurintytär Korhotar, Taulusta 149, (äiti Marketta Korhotar), s. 12.1. 1789 Sotkamo Alasotkamo 32, k. 4.6. 1837 Mieslahti Kauppila, ikä 48 v ja 4 kk.

Puoliso: 12.2. 1815 Sotkamo Mikko Mikonpoika Heikkinen, s. 11.12. 1789 Mieslahti 20 Kauppila, k. 22.4. 1858 Mieslahti 20 Kauppila, ikä 68 v ja 4 kk.

Vanhemmat: Mikko Mikonpoika Heikkinen, s. 6.8. 1759 Mieslahti 20 Kauppila, k. 22.7. 1821 Paltamo, ikä 61 v ja 11 kk ja Kaija Yrjöntytär Leinotar, s. 10.2. 1759 Paltamo, k. 1.1. 1832 Paltamo, ikä 72 v ja 10 kk.

Taulu 155

IX Marketta Laurintytär Korhotar, Taulusta 149, (äiti Marketta Korhotar), s. 6.12. 1794 Alasotkamo 32.

Puoliso: 12.4. 1818 Sotkamo Juho Mikonpoika Tervo, s. 17.6. 1799 Nuasjärvi 16 Korho.

Lapset:

Anna Liisa Juhontytär Tervo, s. 21.1. 1819 Nuasjärvi 16 Korho.

Riitta Kustaava Juhontytär Tervo, s. 8.1. 1821 Nuasjärvi 16 Korho.

Marketta Juhontytär Tervo, s. 25.7. 1823 Nuasjärvi 16 Korho.

Susanna Juhontytär Tervo, s. 8.3. 1826 Nuasjärvi 16 Korho.

Vappu Juhontytär Tervo, s. 22.11. 1827 Nuasjärvi 25.

Mikko Juhonpoika Tervo, s. 9.8. 1830 Nuasjärvi 25.

Kaisa Stiina Juhontytär Tervo, s. 28.10. 1832 Nuasjärvi 25.

Taulu 156

IX Matti Laurinpoika Korhonen, Taulusta 149, (äiti Marketta Korhotar), s. 26.5. 1800 Alasotkamo 32.

1. puoliso: 12.4. 1818 Sotkamo Riitta Mikontytär Tervo, Taulusta 152, s. 8.5. 1795 Sotkamo, k. 30.4. 1857 Nuasjärvi 19 Anttila, ikä 61 v ja 11 kk.

2. puoliso: n 1857 Sotkamo Kaisa Liisa Juhontytär Schroderus, s. 10.11. 1803 Sotkamo.

Lapset:

1. Reeta Stiina Matintytär Korhonen, s. 3.8. 1819 Alasotkamo 32. Tauluun 157.

1. Matti Matinpoika Korhonen, s. 8.9. 1821 Alasotkamo 32.

1. Vappu Matintytär Korhonen, s. 17.2. 1824 Alasotkamo 32.

1. Lauri Matinpoika Korhonen, s. 22.7. 1825 Alasotkamo 32. Tauluun 158.

1. Erkki Matinpoika Korhonen, s. 23.3. 1828 Nuasjärvi 19 Anttila.

1. Mikko Matinpoika Korhonen, s. 18.10. 1829 Nuasjärvi 19 Anttila. Tauluun 167.

1. Juho Jaakko Matinpoika Korhonen, s. 20.5. 1832 Nuasjärvi 19 Anttila. Tauluun 176.

1. Matleena Matintytär Korhonen, s. 17.6. 1835 Nuasjärvi 19 Anttila.

1. Riitta Liisa Matintytär Korhonen, s. 25.5. 1838 Nuasjärvi 19 Anttila. Tauluun 182.

Taulu 157

X Reeta Stiina Matintytär Korhonen, Taulusta 156, (isä Matti Korhonen), s. 3.8. 1819 Alasotkamo 32.

1. puoliso: 24.4. 1840 Sotkamo Juho Matinpoika Lukkari, Torppari, s. 6.3. 1810 Ylisotkamo 43 Lepikko.

Vanhemmat: Matti Lukkari ja Anna Karppanen.

2. puoliso: Jaakko Reeti Komulainen, s. 15.7. 1827 Alasotkamo nro 6, Koffero.

Lapset:

1. Riika Juhontytär Lukkari, s. 11.12. 1840 Nuasjärvi 19 Anttila.

1. Kaisa Reeta Juhontytär Lukkari, s. 12.11. 1842 Nuasjärvi 25.

1. Sohvi Juhontytär Lukkari, s. 20.8. 1848 Ylisotkamo, k. 1.2. 1863 Ylisotkamo, ikä 14 v ja 5 kk.

1. Matti Juhonpoika Lukkari, s. 3.5. 1857 Ylisotkamo.

Taulu 158

X Lauri Matinpoika Korhonen, Taulusta 156, (isä Matti Korhonen), s. 22.7. 1825 Alasotkamo 32, k. 27.4. 1881 Nuasjärvi, ikä 55 v ja 9 kk.

Puoliso: 8.10. 1843 Paltamo Liisa Klemetti, s. 11.4. 1820 Melalahti, k. 15.11. 1871 Nuasjärvi, ikä 51 v ja 7 kk.

Lapset:

Riitta Liisa Laurintytär Korhonen, s. 17.8. 1844 Nuasjärvi 19 Anttila. Tauluun 159.

Maria Laurintytär Korhonen, s. 7.7. 1847 Nuasjärvi 19 Anttila. Tauluun 160.

Stiina Laurintytär Korhonen, s. 12.5. 1849 Nuasjärvi 19 Anttila. Säräsnimeltä Utajärvelle 8.12.1875.

Matti Laurinpoika Korhonen, s. 14.1. 1851 Nuasjärvi 19 Anttila. Tauluun 161.

Kalle Laurinpoika Korhonen, s. 28.12. 1854 Nuasjärvi 25 Tapanila, k. 6.6. 1858 Nuasjärvi 25 Tapanila, ikä 3 v ja 5 kk.

Kaisa Laurintytär Korhonen, s. 1.4. 1857 Nuasjärvi 25 Tapanila, k. 21.5. 1857 Nuasjärvi 25 Tapanila, ikä 0 v ja 1 kk.

Aukusta Laurintytär Korhonen, s. 1.9. 1858 Nuasjärvi 19 Anttila. Tauluun 166.

Taulu 159

XI Riitta Liisa Laurintytär Korhonen, Taulusta 158, (isä Lauri Korhonen), s. 17.8. 1844 Nuasjärvi 19 Anttila.

Puoliso: Heikki Matinpoika Meriläinen, s. 19.8. 1840 Ylisotkamo.

Lapset:

Simo Heikinpoika Meriläinen, s. 16.12. 1869 Ylisotkamo.

Hilda Sohvi Heikintytär Meriläinen, s. 19.11. 1871 Ylisotkamo.

Kusti Renne Heikinpoika Meriläinen, s. 13.12. 1873 Ylisotkamo.

Stiina Heikintytär Meriläinen, s. 6.10. 1876 Ylisotkamo, k. 31.3. 1892 Ylisotkamo, ikä 15 v ja 5 kk.

Anna Kaisa Heikintytär Meriläinen, s. 18.7. 1879 Ylisotkamo, (kaksonen), k. 22.5. 1881 Ylisotkamo, ikä 1 v ja 10 kk.

Aukusta Heikintytär Meriläinen, s. 18.7. 1879 Ylisotkamo, (kaksonen).

Kalle Heikinpoika Meriläinen, s. 6.11. 1882 Ylisotkamo.

Matti Aleksi Heikinpoika Meriläinen, s. 31.12. 1885 Ylisotkamo.

Taulu 160

XI Maria Laurintytär Korhonen, Taulusta 158, (isä Lauri Korhonen), s. 7.7. 1847 Nuasjärvi 19 Anttila.

Puoliso: 17.12. 1871 Sotkamo Roope Erkinpoika Klemettinen, s. 26.5. 1846 Tipasoja 47.

Lapset:

Renne Roopenpoika Klemettinen, s. 6.1. 1872 Ylisotkamo.

Antti Roopenpoika Klemettinen, s. 2.1. 1874 Ylisotkamo.

Kalle Roopenpoika Klemettinen, s. 24.9. 1876 Ylisotkamo.

Anna Kustaava Roopentytär Klemettinen, s. 9.1. 1879 Ylisotkamo.

Matti Roopenpoika Klemettinen, s. 2.11. 1881 Ylisotkamo.

Reeta Maria Roopentytär Klemettinen, s. 4.8. 1884 Ylisotkamo.

Kusti Roopenpoika Klemettinen, s. 15.1. 1888 Ylisotkamo.

Hilda Sohvi Roopentytär Klemettinen, s. 29.11. 1890 Ylisotkamo.

Taulu 161

XI Matti Laurinpoika Korhonen, Taulusta 158, (isä Lauri Korhonen), itsellinen, s. 14.1. 1851 Nuasjärvi 19 Anttila. Perhe Oulussa 1890-luvulla.

Puoliso: 18.10. 1874 Sotkamo Anna Kaisa Antintytär Korhonen, s. 24.4. 1848 Ylisotkamo, k. 6.3. 1915 Oulu, ikä 66 v ja 10 kk.

Vanhemmat: Antti Tuomaanpoika Korhonen, s. 27.9. 1813 Alasotkamo 75 Hokkila, k. 12.3. 1866 Ylisotkamo, ikä 52 v ja 5 kk ja Eeva Loviisa Katariinantytär Heikinen, s. 8.1. 1816 Ylisotkamo, k. 30.11. 1886 Ylisotkamo, ikä 70 v ja 10 kk.

Lapset:

Antti Vihtori Matinpoika Korhonen, s. 23.8. 1875 Ylisotkamo. Tauluun 162.

Anna Loviisa Matintytär Korhonen, s. 13.5. 1879 Ylisotkamo Saijanlahti, k. 28.6. 1881 Ylisotkamo Saijanlahti, ikä 2 v ja 1 kk.

Eeva Stiina Matintytär Korhonen, s. 1.11. 1882 Ylisotkamo Saijanlahti. Tauluun 163.

Iita Maria Matintytär Korhonen, s. 24.6. 1885 Ylisotkamo Saijanlahti. Tauluun 164.

Alma Katariina Matintytär Korhonen, s. 27.7. 1890 Ylisotkamo Saijanlahti. Tauluun 165.

Taulu 162

XII Antti Vihtori Matinpoika Korhonen, Taulusta 161, (isä Matti Korhonen), s. 23.8. 1875 Ylisotkamo, k. 7.3. 1914 Oulu, ikä 38 v ja 6 kk.

Puoliso: 24.10. 1901 Paltamo Retriika Juhontytär Tervonen, s. 5.4. 1866 Paltamo.

Taulu 163

XII Eeva Stiina Matintytär Korhonen, Taulusta 161, (isä Matti Korhonen), s. 1.11. 1882 Ylisotkamo Saijanlahti.

1. puoliso: 17.5. 1908 Matti Kallenpoika Stenroth, s. 27.12. 1869 Nivala.

2. puoliso: 8.10. 1936 Matti Juhonpoika Rytky, s. 5.11. 1879 Pulkkila.

Taulu 164

XII Iita Maria Matintytär Korhonen, Taulusta 161, (isä Matti Korhonen), s. 24.6. 1885 Ylisotkamo Saijanlahti.

Puoliso: 27.4. 1913 Kusti Vilhelm Johannanpoika Stenius, s. 1.7. 1879 Oulu.

Taulu 165

XII Alma Katariina Matintytär Korhonen, Taulusta 161, (isä Matti Korhonen), s. 27.7. 1890 Ylisotkamo Saijanlahti.

Puoliso: 20.9. 1914 Iivar Alfret Frans Alfredinpoika Lehmus e. Lind, s. 31.8. 1885 Oulu.

Taulu 166

XI Aukusta Laurintytär Korhonen, Taulusta 158, (isä Lauri Korhonen), s. 1.9. 1858 Nuasjärvi 19 Anttila.

Puoliso: 4.4. 1886 Sotkamo Antti Heikinpoika Korhonen, Taulusta 559, 560, torppari, s. 16.4. 1841 Ylisotkamo.

Vanhemmat: Heikki Erkinpoika Korhonen, itsellinen, s. 15.2. 1796 Ylisotkamo ja Marketta Laurintytär Partanen, s. 9.9. 1809 Tipasoja 34 Partala, (kaksonen), k. 14.1. 1893 Ylisotkamo Tuutero, ikä 83 v ja 4 kk.

Lapset:

Matti Aukustanpoika Korhonen, s. 23.8. 1883 Nuasjärvi, k. 5.10. 1883 Nuasjärvi, ikä 0 v ja 1 kk. Syntyi ennen avioliittoa.

Johannes Antinpoika Korhonen, s. 6.9. 1886 Ylisotkamo.

Antti Antinpoika Korhonen, s. 15.4. 1889 Ylisotkamo, k. 5.3. 1893 Ylisotkamo, ikä 3 v ja 10 kk.

Joel Antinpoika Korhonen, s. 1.10. 1891 Ylisotkamo. Siirtynyt Neuvostoliittoon 1900-luvulla.

Anna Loviisa Antintytär Korhonen, s. 19.1. 1894 Ylisotkamo, k. 6.5. 1901 Ylisotkamo, ikä 7 v ja 3 kk.

Kusti Eera Antinpoika Korhonen, s. 18.5. 1897 Ylisotkamo.

Hilda Sohvi Antintytär Korhonen, s. 2.2. 1901 Ylisotkamo Ruunun torppa.

Taulu 167

X Mikko Matinpoika Korhonen, Taulusta 156, (isä Matti Korhonen), s. 18.10. 1829 Nuasjärvi 19 Anttila, k. 16.9. 1876 Nuasjärvi 13 Anttila, ikä 46 v ja 10 kk.

Puoliso: 15.9. 1850 Sotkamo Inkeri Loviisa Juhontytär Korhonen, Taulusta 723, s. 18.1. 1822 Alasotkamo 22 Hyrkkilä, k. 10.5. 1884 Sotkamo Nuasjärvi 19, ikä 62 v ja 3 kk.

Vanhemmat: Juho Paavonpoika Korhonen, s. 22.2. 1788 Alasotkamo 22 Hyrkkälä, k. 22.7. 1843 Alasotkamo 22 Ojaniemi, ikä 55 v ja 5 kk ja Aune Antintytär Korhotar, s. 18.1. 1794 Alasotkamo 53 Isoaho, k. 27.3. 1883 Sotkamo, ikä 89 v ja 2 kk.

Lapset:

Mikko Mikonpoika Korhonen, s. 26.6. 1851 Nuasjärvi.

Juho Mikonpoika Korhonen, s. 20.6. 1852 Nuasjärvi 19 Anttila. Tauluun 168.

Kalle Mikonpoika Korhonen, s. 12.1. 1854 Nuasjärvi 19 Anttila, k. 3.4. 1857 Nuasjärvi 19 Anttila, ikä 3 v ja 2 kk.

Riitta Leena Mikontytär Korhonen, s. 19.1. 1856 Nuasjärvi 19 Anttila, k. 27.5. 1865 Nuasjärvi 19 Anttila, ikä 9 v ja 4 kk.

Mathilda Mikontytär Korhonen, s. 10.2. 1859 Nuasjärvi 19 Anttila, k. 17.2. 1859 Nuasjärvi 19 Anttila, ikä 0 v ja 0 kk.

Elsa Stiina Mikontytär Korhonen, s. 10.4. 1860 Nuasjärvi 19 Anttila, k. 12.11. 1863 Nuasjärvi 19 Anttila, ikä 3 v ja 7 kk.

Kaisa Kustaava Mikontytär Korhonen, s. 7.5. 1862 Nuasjärvi 19 Anttila, k. 19.4. 1863 Nuasjärvi 19 Anttila, ikä 0 v ja 11 kk.

Maria Loviisa Mikontytär Korhonen, s. 16.12. 1865 Nuasjärvi 13 Anttila, k. 24.2. 1867 Nuasjärvi 13 Anttila, ikä 1 v ja 2 kk.

Matti Mikonpoika Korhonen, s. 10.1. 1868 Nuasjärvi 13 Anttila, k. 25.1. 1868 Nuasjärvi 13 Anttila, ikä 0 v ja 0 kk.

Tuomas Mikonpoika Korhonen, s. 8.1. 1870 Nuasjärvi 13 Anttila.

Taulu 168

XI Juho Mikonpoika Korhonen, Taulusta 167, (isä Mikko Korhonen), s. 20.6. 1852 Nuasjärvi 19 Anttila.

1. puoliso: 30.10. 1873 Sotkamo Elsa Stiina Samuelintytär Meriläinen, s. 4.9. 1848 Sotkamo, k. 12.8. 1905 Sotkamo, ikä 56 v ja 11 kk.

2. puoliso: noin 21.2. 1909 Ristijärvi Reeta Kustaava Mäkäräinen, Korhonen o.s. Kurkinen, s. 24.12. 1857 Ristijärvi.

Muuttivat Sotkamoon Ristijärveltä 30.5.1913.

Lapset:

1. Ida Loviisa Juhontytär Korhonen, s. 9.8. 1874 Nuasjärvi 13 Anttila. Tauluun 169.

1. Olli Pekka Juhonpoika Korhonen, s. 17.2. 1877 Nuasjärvi 13 Anttila. Tauluun 170.

1. Samuli Vihtori Juhonpoika Korhonen, s. 15.5. 1878 Nuasjärvi 13 Anttila. Tauluun 171.

1. Juho Leonarti Juhonpoika Korhonen, s. 2.3. 1880 Nuasjärvi 13 Anttila. Naimatodistus Karijoelle.
1907 vielä Sotkamon rippikirjassa.

1. Anna Kustaava Juhontytär Korhonen, s. 10.5. 1882 Nuasjärvi 13 Anttila. Tauluun 172.

1. Kalle Juhonpoika Korhonen, s. 13.4. 1884 Nuasjärvi 13 Anttila. Tauluun 175.

1. Tuomas Juhonpoika Korhonen, s. 22.1. 1886 Nuasjärvi 13 Anttila. Kuuluutettu 16.7.1911 Sotkamossa.

1. Kaisa Maria Juhontytär Korhonen, s. 3.10. 1893 Nuasjärvi 13 Anttila. Muutti Kajaanin mlk:n 16.5.1911.

Taulu 169

XII Ida Loviisa Juhontytär Korhonen, Taulusta 168, (isä Juho Korhonen), s. 9.8. 1874 Nuasjärvi 13 Anttila.

Puoliso: 10.4. 1898 Sotkamo Juho Reeti Juhonpoika Korhonen, talollinen, s. 15.1. 1873 Jormas 2 Suutari.

Vanhemmat: Juho Aukusti Pertinpoika Korhonen, s. 10.10. 1841 Alasotkamo 45 Vuokatti, k. 30.11. 1913 Sotkamo, ikä 72 v ja 1 kk ja Anna Helena Komulainen, s. 6.4. 1846 Jormas 2 Suutari.

Lapset:

Anna Mari Juhontytär Korhonen, s. 21.9. 1898 Nuasjärvi 66.

Viktor Johannes Juhonpoika Korhonen, s. 1.11. 1899 Nuasjärvi.

Jenny Katariina Juhontytär Korhonen, s. 22.2. 1902 Nuasjärvi.

Taulu 170

XII Olli Pekka Juhonpoika Korhonen, Taulusta 168, (isä Juho Korhonen), s. 17.2. 1877 Nuasjärvi 13 Anttila. Muutti Kajaanin mlk:n 28.5.1898.

Puoliso: 17.7. 1898 Kajaani Uita Johanna Heikintytär Kurkinen, s. 25.6. 1880 Kajaani mlk Jormua.

Lapset:

Elsa Maria Ollintytär Korhonen, s. 15.5. 1899 Kajaani mlk Jormua.

Taulu 171

XII Samuli Vihtori Juhonpoika Korhonen, Taulusta 168, (isä Juho Korhonen), talollinen, s. 15.5. 1878 Nuasjärvi 13 Anttila.

Puoliso: 8.7. 1904 Sotkamo Egla Valpuri Kustintytär Halonen, s. 12.9. 1882 Sotkamo.

Lapset:

Iivari Samulinpoika Korhonen, s. 16.4. 1907 Nuasjärvi 13 Anttila.

Aino Kustaava Samulintytär Korhonen, s. 13.3. 1909 Nuasjärvi 13 Anttila.

Kalle Oskari Samulinpoika Korhonen, s. 10.2. 1912 Sotkamo Nuasjärvi 13.

Taulu 172

XII Anna Kustaava Juhontytär Korhonen, Taulusta 168, (isä Juho Korhonen), s. 10.5. 1882 Nuasjärvi 13 Anttila.

Puoliso: 10.2. 1907 Sotkamo Iivari Juhonpoika Korhonen, Taulusta 130, talonpoika, s. 19.12. 1885 Nuaskylä.

Vanhemmat: Juho Juhonpoika Korhonen, s. 18.3. 1853 Alasotkamo ja Anna Kaisa Ollintytär Schroderus, s. 30.1. 1858 Sotkamo.

Lapset:

Aarne Johannes Iivarinpoika Korhonen, s. 30.7. 1907 Nuaskylä 56 Vasikkavaara. Tauluun 173.

Toini Maria Iivarintytär Korhonen, s. 16.12. 1908 Nuaskylä 56 Vasikkavaara. Tauluun 174.

Aili Martta Iivarintytär Korhonen, s. 10.4. 1912 Sotkamo Nuaskylä 56. Tauluun 130.

Taulu 173

XIII Aarne Johannes Iivarinpoika Korhonen, Taulusta 172, (äiti Anna Korhonen), s. 30.7. 1907 Nuaskylä 56 Vasikkavaara.

Puoliso: Salli Sofia Leonardintytär Halonen.

Taulu 174

XIII Toini Maria Iivarintytär Korhonen, Taulusta 172, (äiti Anna Korhonen), s. 16.12. 1908 Nuaskylä 56 Vasikkavaara.

Puoliso: 2.7. 1938 Sotkamo Iivari Johannes Matinpoika Tervo, s. 16.4. 1911 Sotkamo Nuaskylä 2.

Taulu 175

XII Kalle Juhonpoika Korhonen, Taulusta 168, (isä Juho Korhonen), s. 13.4. 1884 Nuasjärvi 13 Anttila.

Puoliso: 6.3. 1909 Sotkamo Elsa Kustaava Kustintytär Halonen, s. 18.3. 1890 Sotkamo.

Taulu 176

X Juho Jaakko Matinpoika Korhonen, Taulusta 156, (isä Matti Korhonen), Pelimanni, s. 20.5. 1832 Nuasjärvi 19 Anttila, k. 24.2. 1899 Ylisotkamo 3 Jokela, ikä 66 v ja 9 kk.

1. puoliso: 5.3. 1854 Sotkamo Sohvi Vappu Reetintytär Huotari, Taulusta 151, 152, s. 18.3. 1832 Alasotkamo 32 Vilmilä, k. 11.12. 1865 Nuasjärvi 15 Tapanila, ikä 33 v ja 8 kk.

Vanhemmat: Reeti Heikinpoika Huotari, talollisen poika, s. 18.7. 1804 Alasotkamo 32 Vilmilä, k. 15.11. 1832 Alasotkamo 32 Vilmilä, ikä 28 v ja 3 kk ja Katariina Anterontytär Niskatar, s. 13.2. 1795 Sumsa 11 Karppala, k. 27.7. 1857 Alasotkamo 3 Korhola, ikä 62 v ja 5 kk.

2. puoliso: Kaisa Susanna Juhontytär Korhonen, s. 10.7. 1839 Sotkamo.

Vanhemmat: Juho Antinpoika Korhonen, s. 28.7. 1810 Alasotkamo 11 Korhola, k. 11.12. 1866 Ristijärvi, ikä 56 v ja 4 kk ja Inkeri Loviisa Juhontytär Määtätär, s. 21.3. 1803 Jormas 31 Väyrylä, (kaksonen), k. 2.3. 1847 Jormas 31 Väyrylä, ikä 43 v ja 11 kk.

Lapset:

1. Aukusta Juhontytär Korhonen, s. 28.9. 1856 Nuasjärvi 19 Anttila, k. 12.4. 1857 Nuasjärvi 19 Anttila, ikä 0 v ja 6 kk.

1. Mamert Raphael Juhonpoika Korhonen, s. 13.11. 1859 Nuasjärvi 19 Anttila, k. 28.2. 1867 Nuasjärvi 15 Tapanila, ikä 7 v ja 3 kk.

1. Augustinus Gerhard Juhonpoika Korhonen, s. 19.5. 1863 Nuasjärvi 25.

1. Matti Juhonpoika Korhonen, s. 27.11. 1865 Nuasjärvi 15 Tapanila, k. 8.5. 1868 Nuasjärvi 15 Tapanila, ikä 2 v ja 5 kk.

2. Leonart Juhonpoika Korhonen, s. 1.1. 1870 Ylisotkamo. Tauluun 177.

2. Reeta Mari Juhontytär Korhonen, s. 12.6. 1871 Ylisotkamo. Tauluun 179.

2. Emma Elisa Juhontytär Korhonen, s. 21.7. 1881 Sotkamo. Tauluun 180.

2. Hilma Riika Juhontytär Korhonen, s. 9.3. 1884 Sotkamo. Tauluun 181.

Taulu 177

XI Leonart Juhonpoika Korhonen, Taulusta 176, (isä Juho Korhonen), työmies, s. 1.1. 1870 Ylisotkamo. Perhe muutti 10.5.1893 Kemiin ja sieltä edellen Ameriikkaan 12.5.1900.

Puoliso: 23.8. 1891 Sotkamo Sohvi Kallentytär Ärväs, s. 6.3. 1866 Sotkamo.

Lapset:

Väinö Arvid Leonartinpoika Korhonen, s. 31.8. 1891 Kemi. Tauluun 178.

Taulu 178

XII Väinö Arvid Leonartinpoika Korhonen, Taulusta 177, (isä Leonart Korhonen), s. 31.8. 1891 Kemi.

Puoliso: Elviira Hermannintytär Koskinen, s. noin 1892 Lokalahti.

Lapset:

Sven Arvidi Väinönpoika Korhonen, s. 25.8. 1909 Wetworth Wisconsin USA. Puoliso: Marie Teresa Decker, s. 10.4. 1905 St Louis, Missouri.

Sonja Väinöntytär Korhonen,. Puoliso: Anderson Pearson,.

Sulo Leander Väinönpoika Korhonen,. Puoliso: Betty Jeane Serre,.

Sylvia Marie Väinöntytär Korhonen,. Puoliso: Ludwig Maki,.

Sigrid E Väinöntytär Korhonen,. 1. puoliso: Ernest Gronroos,. 2. puoliso: Tikkanen,.

Salomon Armas Väinönpoika Korhonen,. Puoliso: Gladys M Rantala,.

Susie Supenia Väinöntytär Korhonen,. 1. puoliso: Brundage,. 2. puoliso: Lavette,.

Simo Väinönpoika Korhonen,.

Salfred John Väinönpoika Korhonen,. Puoliso: Viena M Kukko,.

Taulu 179

XI Reeta Mari Juhontytär Korhonen, Taulusta 176, (isä Juho Korhonen), s. 12.6. 1871 Ylisotkamo. Helsinkiin 12.7.1891.

Puoliso: Juho Arvi Jaakonpoika Rieskaniemi, s. 4.9. 1866 Sievi.

Taulu 180

XI Emma Elisa Juhontytär Korhonen, Taulusta 176, (isä Juho Korhonen), s. 21.7. 1881 Sotkamo.

Puoliso: 8.5. 1904 Kaarlo Alfred Kantola, Talollinen, s. 17.8. 1877 Ii.

Lapset:

Edvard Alfred Kaarlonpoika Kantola, s. 7.6. 1905 Ii, k. 17.8. 1905 Ii, ikä 0 v ja 2 kk.

Hilma Katarina Kaarlontytär Kantola, s. 19.7. 1906 Ii.

Elina Elisabet Kaarlontytär Kantola, s. 13.10. 1909 Ii.

Eeva Maria Kaarlontytär Kantola, s. 7.7. 1911 Ii, k. 25.1. 1914 Ii, ikä 2 v ja 6 kk.

Väinö Leander Kaarlonpoika Kantola, s. 26.1. 1913 Ii, k. 9.6. 1915 Ii, ikä 2 v ja 4 kk.

Alma Emilia Kaarlontytär Kantola, s. 1.2. 1914 Ii, k. 16.4. 1915 Ii, ikä 1 v ja 2 kk.

Alma Maria Kaarlontytär Kantola,.

Roosa Oteljaana Kaarlontytär Kantola,.

Nikke Juho Jaakko Kaarlonpoika Kantola,.

Milda Elilia Kaarlontytär Kantola,.

Taulu 181

XI Hilma Riika Juhontytär Korhonen, Taulusta 176, (isä Juho Korhonen), s. 9.3. 1884 Sotkamo, k. 4.2. 1903 Oulu, ikä 18 v ja 10 kk.

Puoliso: Aukusti Jaffetinpoika Sirviö, s. 2.1. 1881 Sotkamo.

Taulu 182

X Riitta Liisa Matintytär Korhonen, Taulusta 156, (isä Matti Korhonen), s. 25.5. 1838 Nuasjärvi 19 Anttila.

Puoliso: 4.11. 1859 Sotkamo Juho Samuelinpoika Korhonen, Taulusta 631, s. 20.1. 1836 Alasotkamo 11 Korhola, k. 26.8. 1868 Nuasjärvi 45 Kiikariniemi, ikä 32 v ja 7 kk.

Vanhemmat: Samuel Olavinpoika Korhonen, s. 9.9. 1804 Alasotkamo 11, k. 3.1. 1878 Alasotkamo 18 Korhola, ikä 73 v ja 3 kk ja Pertta Lovisa Antintytär Korhonen, s. 11.9. 1806 Alasotkamo 43 Lehmimäki, k. 31.1. 1837 Alasotkamo 11, ikä 30 v ja 4 kk.

Lapset:

Maria Loviisa Juhontytär Korhonen, s. 25.11. 1860 Nuasjärvi 45 Kiikariniemi.

Hilda Sohvi Juhontytär Korhonen, s. 23.11. 1862 Alasotkamo. http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kajaani/lastenkirja_1877-1886_mko347-352/kuvat/5.jpg
Onko tämä Hilda joka muuttaa Kuopioon 2.5.1871 ja Heinävedelle 29 3 1887?

Kusti Juhonpoika Korhonen, s. 28.6. 1865 Alasotkamo 39.

Samuli Renne Juhonpoika Korhonen, s. 26.9. 1867 Nuasjärvi 45 Kiikariniemi.

Taulu 183

VIII Matti Juhonpoika Korhonen, Taulusta 102, (äiti Anna Karpatar), talonpoika, s. 7.6. 1762 Alasotkamo 3 Korhola, k. 3.9. 1824 Sotkamo P No149, ikä 62 v ja 2 kk.

Puoliso: 25.3. 1792 Sotkamo Anna Pekantytär Kanatar, vaimo, s. 15.11. 1767 Jormas No 8 Tuhkala, (kaksonen), k. 8.3. 1850 Sotkamo Alasotkamo 50 Pernuila, ikä 82 v ja 3 kk.

Vanhemmat: Pekka Pekanpoika Kananen, Hbonde, kyrkosexman., s. 19.6. 1734 Jormas No 8 Tuhkala, k. 31.1. 1812 Jormas No 8 Tuhkala, ikä 77 v ja 7 kk ja Kaija Eskontytär Tuhkatar, s. 1736 Jormas 9 Tuhkala, k. 8.12. 1773 Jormas No 8 Tuhkala, ikä 37 v.

Puoliso: Vihitty 25.3.1792 Sotkamo Anna Pehrsdotter Kananen, Taulusta 151, hustru, s. 15.11.1767 Sotkamo Jormas No 8, k. 8.3.1850 Sotkamo Alasotkamo No 50. Puolison vanhempia: (i) Pekka Kananen, Bonden s. 19.6.1734 Sotkamo Jormas No 8 k. 31.1.1812 Sotkamo Jormas No 8. (ii) Pekka Kananen, Bonden s. 1700 Sotkamo k. 12.2.1771 Sotkamo. (iä) Carin Johansdotter Lukkari, hustru s. 1710 Sotkamo Yläsotkamo No 7 Laatikkala k. 14.1.1766 Sotkamo. (iäi) Johan Lukkari, bonden k. Sotkamo Yläsotkamo No 7 Laatikkala. (iää) Ingred Mularitar, emäntä s. 1689 k. 24.7.1766 Sotkamo Yläsotkamo No 7 Laatikkala. (ä) Carin Eskillsdotter Tuhkanen, Tuhkatar s. 1737 Sotkamo Jormas By No 9 Tuhkala k. 8.12.1773 Sotkamo Jormas No 8. (äi) Eskill Ericsson Tuhkanen, Tuhkain, bonden s. 1699 Sotkamo Jormas By No 9 Tuhkala k. 14.11.1779 Sotkamo Jormas By No 9 Tuhkala. (äii) Erich Erichsson Tuhkanen k. 1733 Jormas Tuhkala. (äiii) Erich Tuhkanen s. Jormas Tuhkala k. 1697 Jormas Tuhkala. (äiiii) Erich Tuhkanen k. Jormas Tuhkala. (äiiiä) Brita Olofsdotter. (äiiä) Christin Sirviötär Sirviö. (äiä) Lijsa Kolematar Kolehmainen k. Jormas Tuhkala. (ää) Anna Sigfredsdotter Korhonen, emäntä s. 1699 Sotkamo k. 25.11.1772 Sotkamo Jormas By No 9 Tuhkala. (ääi) Sigfred Sigfredsson Sigfredsson Korhonen, Bonden s. 1669 Alasotkamo No 3 Korhola k. 18.3.1759 Alasotkamo No 3 Korhola. (ääii) Sigfred Swensson Korhonen s. 1646 Sotkamo k. 1719 Sotkamo. (ääiii) Swen Olofsson Korhonen, Bonden s. 1626 Sotkamo Vihtamo Korhola k. 1675. (ääiiii) Olof Olofsson Korhonen, Bonden s. 1605 k. 1654. (ääiiiii) Olof Olofsson Korhonen, bonden s. 1585 k. 1646. (ääiiiiii) Oloff Vanha Korhonen Korhonen s. 1560 k. 1632. (ääiiiiiä) N.N. Vanhan Korhosen vaimo. (ääiiiiä) N.N. Oloffin vaimo. (ääiiiä) N.N. Oloffin vaimo. (ääiiä) Margareta Tuppurainen , Korhonen k. 1653 Sotkamo. (ääiä) Lucia Hyrkäs, Hyrkätär s. 1643 k. 1719. (ääiäi) Anders Hyrkäs, Talollinen, lautamies k. 1705 Sotkamo. (ääiäii) Henric Hyrkäs, Talollinen Sotkamo Alasotkamo ( ennen renki ) k. 1630. (ääiää) Elin Tolvanen, hustru k. 1690 Sotkamo. (ääiääi) Mårten Koffero, Tolvanen, Bonden. (äää) Anna Härkönen, Härötär s. 1675 Sotkamo k. 1748 Sotkamo Katermo No 12 Kufvajala. (äääi) ? Sigfredsson Härkönen, Bonden. (äääii) Sigfred Härkönen, Bonden. (äääiä) Helga Witjalatar, Värdinnan. (ääää) Walborg Mätätär, Wärdinnan..

Lapset:

Juho Matinpoika Korhonen, s. 20.5. 1793 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 184.

Pekka Matinpoika Korhonen, s. 30.4. 1795 Alasotkamo 3 Korhola, k. 30.4. 1796 Sotkamo, ikä 1 v ja 0 kk.

Matti Matinpoika Korhonen, s. 9.5. 1797 Alasotkamo 3 Korhola, k. 24.5. 1825 Sotkamo, ikä 28 v ja 0 kk.

Anna Matintytär Korhotar, s. 27.5. 1799 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 219.

Matleena Matintytär Korhotar, s. 5.4. 1801 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 220.

Sipi Matinpoika Korhonen, s. 13.4. 1803 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 221.

Heikki Matinpoika Korhonen, s. 3.4. 1805 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 250.

Elsa Matintytär Korhotar, s. 22.7. 1808 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 257.

Reeta Kaisa Matintytär Korhotar, s. 1.6. 1813 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 261.

Taulu 184

IX Juho Matinpoika Korhonen, Taulusta 183, (isä Matti Korhonen), s. 20.5. 1793 Alasotkamo 3 Korhola, k. 17.7. 1868 Nuasjärvi 50 Pernula, ikä 75 v ja 1 kk.

1. puoliso: 29.3. 1822 Sotkamo Elin Matintytär Korhonen, s. 7.9. 1803 Alasotkamo 43 Lehmimäki, k. 3.3. 1842 Alisotkamo 50, ikä 38 v ja 5 kk.

Vanhemmat: Matti Matinpoika Korhonen, s. 6.1. 1778 Alisotkamo 43, k. 2.11. 1805 Sotkamo, ikä 27 v ja 9 kk ja Kaija Paavontytär Rusatar, s. 25.10. 1779.

2. puoliso: Vappu Tuomaantytär Korhonen, s. 25.2. 1809 Alisotkamo 52, k. 12.9. 1868 Nuasjärvi 50 Pernula, ikä 59 v ja 6 kk.

Vanhemmat: Tuomas Tuomaanpoika Korhonen, s. 4.7. 1786 Alasotkamo 43 Lehmimäki, k. 16.1. 1828 Alasotkamo 52 Paakkila, ikä 41 v ja 6 kk ja Elsa Härötär, s. 25.3. 1787, k. 14.9. 1833 Alasotkamo 52 Paakkila, ikä 46 v ja 5 kk.

Lapset:

1. Anna Kaisa Juhontytär Korhonen, s. 13.2. 1823 Alisotkamo 44 Tuomi, k. 26.7. 1841 Alisotkamo 44 Päätalo, ikä 18 v ja 5 kk.

1. Matti Altrik Juhonpoika Korhonen, s. 16.8. 1825 Alisotkamo 44 Tuomi, k. 18.12. 1841 Alisotkamo 50, ikä 16 v ja 4 kk.

1. Juho Juhonpoika Korhonen, s. 12.3. 1828 Alisotkamo 44 Tuomi. Tauluun 185.

1. Sohvi Juhontytär Korhonen, s. 7.11. 1834 Alisotkamo 44 Tuomi. Tauluun 191.

1. Antti Heikki Juhonpoika Korhonen, s. 22.3. 1837 Alisotkamo 50 Pernula. Tauluun 208.

1. Riika Juhontytär Korhonen, s. 28.9. 1839 Alisotkamo 50.

1. Severi Juhonpoika Korhonen, s. 3.3. 1842 Alisotkamo 44 Päätalo, k. 4.9. 1844 Alisotkamo 44 Päätalo, ikä 2 v ja 6 kk.

2. Maria Juhontytär Korhonen, s. 9.8. 1844 Alisotkamo 50, k. 14.5. 1846 Alisotkamo 50, ikä 1 v ja 9 kk.

2. Kalle Juhonpoika Korhonen, s. 16.5. 1846 Alisotkamo 50. Tauluun 211.

2. Tuomas Juhonpoika Korhonen, s. 12.5. 1848 Alisotkamo 50. Tauluun 213.

2. Reeti Juhonpoika Korhonen, s. 1.11. 1851 Nuasjärvi 50 Pernula, k. 13.8. 1859 Nuasjärvi 50 Pernula, ikä 7 v ja 9 kk.

2. Vappu Juhontytär Korhonen, s. 20.6. 1854 Nuasjärvi 50 Pernula. Tauluun 218.

Taulu 185

X Juho Juhonpoika Korhonen, Taulusta 184, (isä Juho Korhonen), s. 12.3. 1828 Alisotkamo 44 Tuomi.

Puoliso: 19.10. 1852 Sotkamo Helena Olavintytär Korhonen, Taulusta 373, s. 26.11. 1830 Alasotkamo 18.

Vanhemmat: Olavi Yrjönpoika Korhonen, s. 24.1. 1798 Alasotkamo 18 Korhola ja Anna Kaisa Erkintytär Korhonen, s. 12.2. 1798 Paltamo Mieslahti 18, k. 9.10. 1853 Alasotkamo 18, ikä 55 v ja 7 kk.

Lapset:

Juho Juhonpoika Korhonen, s. 24.8. 1853 Alisotkamo 50 Pernula.

Anna Liisa Juhontytär Korhonen, s. 8.11. 1856 Alisotkamo 50 Pernula. Tauluun 186.

Olavi Juhonpoika Korhonen, s. 15.8. 1860 Alisotkamo 50 Pernula, (kaksonen), k. 16.8. 1860 Alisotkamo 50 Pernula, ikä 0 v ja 0 kk.

Aukusti Juhonpoika Korhonen, s. 15.8. 1860 Alisotkamo 50 Pernula, (kaksonen), k. 15.8. 1860 Alisotkamo 50 Pernula, ikä 0 v ja 0 kk.

Kustaava Juhontytär Korhonen, s. 8.8. 1862 Alisotkamo 50 Pernula. Tauluun 188.

Matti Juhonpoika Korhonen, s. 24.3. 1865 Alisotkamo 50 Pernula. Tauluun 189.

Taulu 186

XI Anna Liisa Juhontytär Korhonen, Taulusta 185, (isä Juho Korhonen), s. 8.11. 1856 Alisotkamo 50 Pernula.

Puoliso: 24.6. 1882 Sotkamo Juho Jaakko Jaakonpoika Määttä, s. 20.6. 1855 Sotkamo.

Lapset:

Anna Kustaava Juhontytär Määttä, s. 28.7. 1883 Korholanmäki 15 Sormula.

Juho Jaakko Juhonpoika Määttä, s. 21.5. 1885 Korholanmäki 15 Sormula, k. 29.12. 1891 Korholanmäki 15 Sormula, ikä 6 v ja 7 kk.

Arvid Juhonpoika Määttä, s. 15.2. 1889 Korholanmäki 15 Sormula, k. 3.12. 1891 Korholanmäki 15 Sormula, ikä 2 v ja 9 kk.

Elviira Juhontytär Määttä, s. 24.2. 1892 Korholanmäki 15 Sormula, k. 29.5. 1893 Korholanmäki 15 Sormula, ikä 1 v ja 3 kk.

Matti Juhonpoika Määttä, s. 29.5. 1894 Korholanmäki 15 Sormula.

Aini Juhontytär Määttä, s. 29.10. 1896 Korholanmäki 15 Sormula.

Johanna Juhontytär Määttä, s. 1.8. 1899 Korholanmäki 15 Sormula. Tauluun 187.

Taulu 187

XII Johanna Juhontytär Määttä, Taulusta 186, (äiti Anna Korhonen), s. 1.8. 1899 Korholanmäki 15 Sormula.

Puoliso: 16.1. 1916 Sotkamo Antti Vihtori Jaakonpoika Korhonen, Taulusta 324, s. 5.12. 1887 Nuasjärvi 1 Turunkorva.

Vanhemmat: Jaakko Antinpoika Korhonen, talollisen poika, s. 9.9. 1858 Nuasjärvi 18 Kelta ja Iida Tuomaantytär Korhonen, s. 11.7. 1865 Ylisotkamo 4 Korhola.

Taulu 188

XI Kustaava Juhontytär Korhonen, Taulusta 185, (isä Juho Korhonen), s. 8.8. 1862 Alisotkamo 50 Pernula, k. 1907 Sotkamo, ikä 45 v.

Puoliso: 25.6. 1888 Sotkamo Paavo Jaakonpoika Pulkkinen, s. 24.3. 1858 Alisotkamo 57 Rusala.

Vanhemmat: Jaakko Reeti Paavonpoika Pulkkinen, s. 6.4. 1832 Alasotkamo 37 Rusala ja Helena Katariina Kallentytär Niskanen, s. 20.5. 1831 Tipasoja 17 Jouhimo.

Taulu 189

XI Matti Juhonpoika Korhonen, Taulusta 185, (isä Juho Korhonen), talollinen, s. 24.3. 1865 Alisotkamo 50 Pernula.

Puoliso: 24.6. 1890 Sotkamo Jenni Juhontytär Korhonen, s. 6.5. 1870 Alasotkamo.

Vanhemmat: Juho Aukusti Pertinpoika Korhonen, s. 10.10. 1841 Alasotkamo 45 Vuokatti, k. 30.11. 1913 Sotkamo, ikä 72 v ja 1 kk ja Anna Helena Komulainen, s. 6.4. 1846 Jormas 2 Suutari.

Lapset:

Oskari Matinpoika Korhonen, s. 26.6. 1895 Nuasjärvi 50 Pernula.

Anna Kustaava Matintytär Korhonen, s. 20.6. 1897 Nuasjärvi 50 Pernula.

Jenny Sohvi Matintytär Korhonen, s. 23.2. 1900 Nuasjärvi 50 Pernula. Tauluun 190.

Iita Esteri Matintytär Korhonen, s. 30.10. 1904 Nuasjärvi 50 Pernula.

Taulu 190

XII Jenny Sohvi Matintytär Korhonen, Taulusta 189, (isä Matti Korhonen), s. 23.2. 1900 Nuasjärvi 50 Pernula.

Puoliso: 27.7. 1917 Sotkamo Kalle Oskari Rennenpoika Mankinen, s. 16.12. 1895 Nuasjärvi 60 Mikkola.

Vanhemmat: Renne Kallenpoika Mankinen, s. 8.2. 1865 Nuasjärvi 60 Mikkola, k. 19.11. 1915 Sotkamo Nuasjärvi 60 Mikkola, ikä 50 v ja 9 kk ja Lyyti Simontytär Korhonen, s. 9.1. 1870 Korholanmäki 5 Rimpilä.

Taulu 191

X Sohvi Juhontytär Korhonen, Taulusta 184, (isä Juho Korhonen), s. 7.11. 1834 Alisotkamo 44 Tuomi, k. 24.1. 1903 Nuasjärvi 52 Isoaho, ikä 68 v ja 2 kk.

Puoliso: 22.6. 1854 Sotkamo Antti Kusti Antinpoika Korhonen, Taulusta 633, 52, suntio?, s. 10.12. 1827 Alasotkamo 1 Hiltula, k. 6.11. 1909 Nuasjärvi 52 Isoaho, ikä 81 v ja 10 kk.

Vanhemmat: Antti Antinpoika Korhonen, talollisen poika, kuudennusmies, s. 6.2. 1810 Alasotkamo 1 Hiltula-Nygord, k. 1.5. 1891 Nuasjärvi 18 Hiltula-Nykård, ikä 81 v ja 2 kk ja Maria Frerica Carl-Henrikintytär Grundström, jungfru, s. 12.11. 1804 Alasotkamo 39 Kiikarusniemi, k. 20.7. 1866 Nuasjärvi 18 Hiltula, ikä 61 v ja 8 kk.

Yöpyi syysmyrskyisenä yönä keskeneräisessä Hiltulan mäkituvassa (Karjala?) Pirttijärven rannalla, yön palelluksissa nukuttuaan amulla lähtiessään kirjoitti hiilellä talon seinään "Kurjala on nimesi". Siitä nimi jäi käyttöön.

Lapset:

Maria Riika Antintytär Korhonen, s. 26.3. 1855 Alasotkamo 1 Hiltula. Tauluun 192.

Elsa Kaisa Antintytär Korhonen, s. 7.10. 1856 Alasotkamo 1 Hiltula(Nygård). Tauluun 193.

Aatu Antinpoika Korhonen, s. 23.7. 1859 Sotkamo. Tauluun 195.

Joel Renne Antinpoika Korhonen, s. 27.7. 1863 Sotkamo. Tauluun 197.

Iida Sohvi Antintytär Korhonen, s. 10.11. 1865 Nuasjärvi 18 Hiltula, k. 26.11. 1867 Nuasjärvi 18 Hiltula, ikä 2 v ja 0 kk.

Kustaava Antintytär Korhonen, s. 30.3. 1868 Alasotkamo 1 Hiltula. Tauluun 52.

Antti Kusti Antinpoika Korhonen, s. 10.3. 1870 Nuasjärvi 52 Isoaho. Tauluun 203.

Iita Sohvi Antintytär Korhonen, s. 25.5. 1872 Nuasjärvi 52 Isoaho. Tauluun 206.

Hilda Elina Antintytär Korhonen, s. 5.4. 1874 Sotkamo, k. 8.6. 1876 Sotkamo, ikä 2 v ja 2 kk.

Oskar Antinpoika Korhonen, s. 30.10. 1875 Sotkamo, k. 8.6. 1876 Sotkamo, ikä 0 v ja 7 kk.

Taulu 192

XI Maria Riika Antintytär Korhonen, Taulusta 191, (isä Antti Korhonen), s. 26.3. 1855 Alasotkamo 1 Hiltula, k. 11.12. 1882 Alasotkamo 44 Rieskavaara, ikä 27 v ja 8 kk.

Puoliso: 25.6. 1880 Sotkamo Paavo Jaakonpoika Pulkkinen, Taulusta 188, s. 24.3. 1858 Alisotkamo 57 Rusala.

Vanhemmat: Jaakko Reeti Paavonpoika Pulkkinen, s. 6.4. 1832 Alasotkamo 37 Rusala ja Helena Katariina Kallentytär Niskanen, s. 20.5. 1831 Tipasoja 17 Jouhimo.

Lapset:

Jenni Elina Paavontytär Pulkkinen, s. 24.4. 1881 Nuasjärvi 44 Rieskavaara.

Kusti Aatu Paavonpoika Pulkkinen, s. 6.12. 1882 Nuasjärvi 44 Rieskavaara.

Taulu 193

XI Elsa Kaisa Antintytär Korhonen, Taulusta 191, (isä Antti Korhonen), s. 7.10. 1856 Alasotkamo 1 Hiltula(Nygård).

1. puoliso: 5.1. 1881 Sotkamo Renne Sipinpoika Korhonen, Taulusta 221, 233, s. 6.4. 1840 Alasotkamo 44 Tuomi (Päätälo).

Vanhemmat: Sipi Matinpoika Korhonen, talonpoika, s. 13.4. 1803 Alasotkamo 3 Korhola, k. 31.5. 1844 Sotkamo, Tuomi 44(Päätalo), ikä 41 v ja 1 kk ja Anna Heikintytär Karjalainen, s. 13.5. 1809 Kajaani, Jormua No 20, k. 19.5. 1878 Sotkamo Nuasjärvi 49 Päätalo, ikä 69 v ja 0 kk.

2. puoliso: 3.11. 1905 Sotkamo Juho Lassinpoika Piirainen, s. 8.1. 1851 Sotkamo.

Lapset:

1. Hilda Elina Rennentytär Korhonen, s. 13.10. 1882 Nuasjärvi. Tauluun 194.

1. Olga Maria Rennentytär Korhonen, s. 7.3. 1887 Nuasjärvi 24 Nurmi, k. 27.7. 1905 Nuasjärvi, ikä 18 v ja 4 kk.

Taulu 194

XII Hilda Elina Rennentytär Korhonen, Taulusta 193, (äiti Elsa Korhonen), s. 13.10. 1882 Nuasjärvi.

Puoliso: 14.4. 1907 Sotkamo Hermanni Juhonpoika Piirainen, s. 12.9. 1887 Nuasjärvi 45 Kiikarniemi.

Vanhemmat: Juho Lassinpoika Piirainen, s. 8.1. 1851 Sotkamo ja Stiina Ollintytär Määttä, s. 12.6. 1864 Sotkamo, k. 21.3. 1905 Sotkamo Nuaskylä 45 Kiikariniemi, ikä 40 v ja 9 kk.

Lapset:

Enni Aleksandra Hermannintytär Piirainen, s. 26.10. 1907 Nuasjärvi 45 Kiikarniemi.

Urho Hermanninpoika Piirainen, s. 9.10. 1908 Nuasjärvi 45 Kiikarniemi.

Väinö Johannes Hermanninpoika Piirainen, s. 20.7. 1910 Nuasjärvi 45 Kiikarniemi.

Iita Maria Hermannintytär Piirainen, s. 5.11. 1911 Sotkamo Nuaskylä 45 Kiikarusniemi.

Taulu 195

XI Aatu Antinpoika Korhonen, Taulusta 191, (isä Antti Korhonen), s. 23.7. 1859 Sotkamo.

Puoliso: 12.4. 1885 Sotkamo Maria Antintytär Komulainen, s. 17.3. 1849 Sotkamo.

Lapset:

Kusti Aleksi Aatunpoika Korhonen, s. 3.12. 1885 Ylisotkamo. Tauluun 196.

Taulu 196

XII Kusti Aleksi Aatunpoika Korhonen, Taulusta 195, (isä Aatu Korhonen), torppari, s. 3.12. 1885 Ylisotkamo.

Puoliso: n 1905 Sotkamo Mari Pekantytär Kilpeläinen, s. 15.1. 1882 Tipasoja 14 Hauta.

Lapset:

Urho Aatu Kustinpoika Korhonen, s. 5.1. 1906 Ylisotkamo.

Eino Aleksi Kustinpoika Korhonen, s. 14.10. 1907 Ylisotkamo.

Raimo Ilmari Kustinpoika Korhonen, s. 4.8. 1909 Ylisotkamo.

Taulu 197

XI Joel Renne Antinpoika Korhonen, Taulusta 191, (isä Antti Korhonen), talollinen, s. 27.7. 1863 Sotkamo.

Puoliso: 19.7. 1891 Sotkamo Matilda Juhontytär Komulainen, s. 25.10. 1870 Sotkamo.

Lapset:

Hanna Sohvi Joelintytär Korhonen, s. 1.8. 1892 Nuasjärvi Lamminmäki. Tauluun 198.

Antti Vihtori Joelinpoika Korhonen, s. 30.7. 1894 Nuasjärvi 52 Isoaho.

Iita Joelintytär Korhonen, s. 24.1. 1896 Sotkamo Nuasjärvi 52 Isoaho, k. noin 24.1. 1896 Sotkamo Nuasjärvi 52 Isoaho, ikä 0 v ja 0 kk.

Kustaava Joelintytär Korhonen, s. 16.2. 1897 Nuasjärvi 52 Isoaho. Tauluun 199.

Matti Joelinpoika Korhonen, s. 4.1. 1899 Nuasjärvi 52 Isoaho.

Kusti Renne Joelinpoika Korhonen, s. 29.5. 1901 Nuasjärvi 52 Isoaho.

Iines Helena Joelintytär Korhonen, s. 29.4. 1903 Nuasjärvi 42 Vilmilä. Tauluun 200.

Hilma Joelintytär Korhonen, s. 7.2. 1906 Nuasjärvi 42 Vilmilä. Tauluun 201.

Jaakko Joelinpoika Korhonen, s. 26.7. 1908 Nuasjärvi 42 Vilmilä.

Oskari Joelinpoika Korhonen, s. 7.12. 1909 Nuasjärvi 42 Vilmilä. Tauluun 202.

Mathilda Joelintytär Korhonen, s. 21.10. 1913 Sotkamo Nuasjärvi 42 Vilmilä, k. 20.11. 1914 Sotkamo Nuasjärvi 42 Vilmilä, ikä 1 v ja 0 kk.

Taulu 198

XII Hanna Sohvi Joelintytär Korhonen, Taulusta 197, (isä Joel Korhonen), s. 1.8. 1892 Nuasjärvi Lamminmäki.

Puoliso: Oskari Toivonen.

Lapset:

Aune Oskarintytär Toivonen,.

Toini Oskarintytär Toivonen,.

Taulu 199

XII Kustaava Joelintytär Korhonen, Taulusta 197, (isä Joel Korhonen), s. 16.2. 1897 Nuasjärvi 52 Isoaho.

Puoliso: Eeti Vilhelm Tuomaanpoika Korhonen, Taulusta 216, s. 22.2. 1904 Nuasjärvi 35 Alatalo.

Vanhemmat: Tuomas Tuomaanpoika Korhonen, talonpoika, s. 18.1. 1880 Nuasjärvi 35 Alatalo ja Kaisa Madilta Simontytär Karppinen, s. 16.11. 1881 Sotkamo.

Lapset:

Reino Eetinpoika Korhonen,. Puoliso: Pertta Sirviö, s. Sotkamo Mikkosenmäki.

Eino Eetinpoika Korhonen,.

Väinö Eetinpoika Korhonen,. Puoliso: Raija Kemppainen, s. Sotkamo Kuohuvaara.

Taulu 200

XII Iines Helena Joelintytär Korhonen, Taulusta 197, (isä Joel Korhonen), s. 29.4. 1903 Nuasjärvi 42 Vilmilä.

Puoliso: Kalle Kusti Karppinen, s. 12.3. 1901.

Taulu 201

XII Hilma Joelintytär Korhonen, Taulusta 197, (isä Joel Korhonen), s. 7.2. 1906 Nuasjärvi 42 Vilmilä.

1. puoliso: Aarne Kaakinen, s. Sotkamo Paakinmäki Kivelä.

2. puoliso: Iivari Kaakinen, s. Sotkamo Paakinmäki Kivelä.

Taulu 202

XII Oskari Joelinpoika Korhonen, Taulusta 197, (isä Joel Korhonen), s. 7.12. 1909 Nuasjärvi 42 Vilmilä.

Puoliso: Anna Kustaava Korhonen, s. 16.8. 1914 Sotkamo Lamminmäki?

Taulu 203

XI Antti Kusti Antinpoika Korhonen, Taulusta 191, (isä Antti Korhonen), talollinen, suntio, s. 10.3. 1870 Nuasjärvi 52 Isoaho.

Puoliso: 17.7. 1902 Saara Karoliina Laurintytär Määttä, s. 11.2. 1871 Kuhmonniemi.

Lapset:

Enni Maria Antintytär Korhonen, s. 20.7. 1903 Nuasjärvi 52 Isoaho.

Otto Aleksi Antinpoika Korhonen, s. 28.1. 1905 Nuasjärvi 52 Isoaho. Tauluun 204.

Siiri Antintytär Korhonen, s. 9.7. 1906 Nuasjärvi 52 Isoaho.

Lauri Veikko Antinpoika Korhonen, s. 20.9. 1908 Nuasjärvi 52 Isoaho. Tauluun 205.

Kerttu Marjatta Antintytär Korhonen, s. 18.10. 1910 Nuasjärvi 52 Isoaho.

Taulu 204

XII Otto Aleksi Antinpoika Korhonen, Taulusta 203, (isä Antti Korhonen), s. 28.1. 1905 Nuasjärvi 52 Isoaho.

Puoliso: Riitu (Pirkko) Määttä, s. 2.7. 1907 Kuhmo Katerma 9 Määttälä.

Taulu 205

XII Lauri Veikko Antinpoika Korhonen, Taulusta 203, (isä Antti Korhonen), s. 20.9. 1908 Nuasjärvi 52 Isoaho.

Puoliso: Aino Tervo.

Taulu 206

XI Iita Sohvi Antintytär Korhonen, Taulusta 191, (isä Antti Korhonen), s. 25.5. 1872 Nuasjärvi 52 Isoaho.

Puoliso: 30.4. 1900 Sotkamo Hemmi Juhonpoika Korhonen, talollinen, s. 10.5. 1870 Ylisotkamo 42 Suovaara.

Vanhemmat: Juho Antinpoika Korhonen, s. 4.2. 1846 Ylisotkamo 42 Suovaara, k. 3.2. 1902 Ylisotkamo 46 Housuvaara, ikä 55 v ja 11 kk ja Sohvi Tuomaantytär Korhonen, s. 12.3. 1847 Alasotkamo 4 Korhola.

Lapset:

Kusti Reinhold Hemminpoika Korhonen, s. 26.8. 1902 Ylisotkamo 46 Suovaara. Tauluun 207.

Niilo Oskari Hemminpoika Korhonen, s. 24.11. 1907 Ylisotkamo 46 Suovaara.

Taulu 207

XII Kusti Reinhold Hemminpoika Korhonen, Taulusta 206, (äiti Iita Korhonen), s. 26.8. 1902 Ylisotkamo 46 Suovaara.

Puoliso: Helmi Reetintytär Hiltunen, s. 3.7. 1902.

Taulu 208

X Antti Heikki Juhonpoika Korhonen, Taulusta 184, (isä Juho Korhonen), s. 22.3. 1837 Alisotkamo 50 Pernula, k. 28.?. 1908 Nuasjärvi 19 Piiraala, ikä 71 v.

1. puoliso: 21.12. 1866 Sotkamo Riitta Kustaava Erkintytär Schroderus, s. 30.8. 1847 Alasotkamo 12 Kuolaniemi, k. 17.1. 1869 Alisotkamo 50 Pernula, ikä 21 v ja 4 kk.

Vanhemmat: Erkki Juhonpoika Schroderus, s. 3.6. 1820 Alasotkamo 12 Kuolaniemi, k. 13.12. 1857 Alasotkamo 11 Korhola, ikä 37 v ja 6 kk ja Elsa Kaisa Tuomaantytär Korhonen, s. 14.12. 1821 Jormas 11 Partala, k. 15.1. 1866 Alasotkamo 11 Korhola, ikä 44 v ja 1 kk.

2. puoliso: 29.6. 1879 Sotkamo Anna Liisa Sipintytär Korhonen, Taulusta 272, 275, s. 11.11. 1854 Alasotkamo 3 Sipola.

Vanhemmat: Sipi Juhonpoika Korhonen, s. 11.6. 1821 Alasotkamo 3 Korhola ja Anna Leena Pekantytär Tervo, s. 30.3. 1824.

Lapset:

1. Kusti Antinpoika Korhonen, s. 16.10. 1868 Alisotkamo 50 Pernula. Tauluun 209.

2. Hilma Sohvi Antintytär Korhonen, s. 30.3. 1880 Nuasjärvi 50 Pernula. Tauluun 210.

Taulu 209

XI Kusti Antinpoika Korhonen, Taulusta 208, (isä Antti Korhonen), talollinen, s. 16.10. 1868 Alisotkamo 50 Pernula, k. 13.7. 1903 Nuasjärvi 19 Piirala, ikä 34 v ja 8 kk.

Puoliso: 13.9. 1892 Sotkamo Zenia Loviisa Kallentytär Janson, s. 15.4. 1870 Sotkamo.

Ouluun 8.10.1911.

Lapset:

Anna Maria Kustintytär Korhonen, s. 8.12. 1892 Nuasjärvi 19 Piiraala.

Antti Aleksi Kustinpoika Korhonen, s. 9.11. 1894 Nuasjärvi 19 Piiraala.

Kalle Kustinpoika Korhonen, s. 27.1. 1897 Nuasjärvi 19 Piiraala.

Aate Kustinpoika Korhonen, s. 11.1. 1899 Nuasjärvi 19 Piirala.

Hilma Loviisa Kustintytär Korhonen, s. 16.3. 1901 Nuasjärvi 19 Piiraala, k. 14.1. 1902 Nuasjärvi 19 Piiraala, ikä 0 v ja 9 kk.

Iita Sohvi Kustintytär Korhonen, s. 28.11. 1903 Nuasjärvi 19 Piiraala.

Taulu 210

XI Hilma Sohvi Antintytär Korhonen, Taulusta 208, (isä Antti Korhonen), s. 30.3. 1880 Nuasjärvi 50 Pernula. Avioon kuulutettu 1901 Sotkamo.

Puoliso: noin 11.1. 1902 Sotkamo Hemmi Jaakonpoika Sirviö, s. 30.12. 1874 Sotkamo.

Lapset:

Aino Hilja Hemmintytär Sirviö, s. 13.7. 1904 Sotkamo Nuaskylä 19 Piirala, k. 12.1. 1905 Sotkamo Nuaskylä 19 Piirala, ikä 0 v ja 5 kk.

Laina Helena Hemmintytär Sirviö, s. 2.2. 1907 Sotkamo Nuaskylä 19 Piirala.

Iita Elina Hemmintytär Sirviö, s. 1.12. 1908 Sotkamo Nuaskylä 19 Piirala, k. 27.6. 1910 Sotkamo Nuaskylä 19 Piirala, ikä 1 v ja 6 kk.

Matti Eino Hemminpoika Sirviö, s. 24.5. 1910 Sotkamo Nuaskylä 19 Piirala.

Jaakko Ilmari Hemminpoika Sirviö, s. 17.1. 1912 Sotkamo Nuaskylä 21.

Taulu 211

X Kalle Juhonpoika Korhonen, Taulusta 184, (isä Juho Korhonen), s. 16.5. 1846 Alisotkamo 50, k. 31.8. 1902 Nuasjärvi 35 Alatalo, ikä 56 v ja 3 kk.

Puoliso: 3.1. 1873 Sotkamo Vappu (Liisa) Heikintytär Rönty, s. 30.6. 1852 Sotkamo.

Lapset:

Anna Sohvi Kallentytär Korhonen, s. 25.10. 1873 Nuasjärvi 35 Alatalo.

Juho Salomon Kallenpoika Korhonen, s. 8.9. 1875 Nuasjärvi 35 Alatalo.

Heikki Kallenpoika Korhonen, s. 5.12. 1877 Nuasjärvi 35 Alatalo.

Iita Vappu Kallentytär Korhonen, s. 21.4. 1880 Nuasjärvi 35 Alatalo, k. 21.9. 1881 Nuasjärvi 35 Alatalo, ikä 1 v ja 5 kk.

Kalle Kallenpoika Korhonen, s. 7.9. 1882 Nuasjärvi. Tauluun 212.

Petteri Kallenpoika Korhonen, s. 18.3. 1889 Nuasjärvi 35 Alatalo.

Hilma Maria Kallentytär Korhonen, s. 12.4. 1892 Nuasjärvi 35 Alatalo.

Taulu 212

XI Kalle Kallenpoika Korhonen, Taulusta 211, (isä Kalle Korhonen), s. 7.9. 1882 Nuasjärvi.

Puoliso: 3.1. 1908 Sotkamo Hilma Sohvi Kovalainen, s. 10.5. 1888 Sotkamo.

Lapset:

Saimi Vappu Kallentytär Korhonen, s. 28.4. 1908 Nuasjärvi 35 Alatalo.

Martti Juho Kallenpoika Korhonen, s. 1.7. 1910 Nuasjärvi 35 Alatalo.

Taulu 213

X Tuomas Juhonpoika Korhonen, Taulusta 184, (isä Juho Korhonen), s. 12.5. 1848 Alisotkamo 50.

1. puoliso: 8.4. 1870 Sotkamo Reeta Heikintytär Karjalainen, s. 13.8. 1850 Alasotkamo 18 Alatalo.

Vanhemmat: Heikki Juhanni Heikinpoika Karjalainen, s. 19.10. 1827 ja Matleena Tuomaantytär Korhonen, s. 4.1. 1823 Alasotkamo 18 Korhola.

2. puoliso: Martta Valpuri Korhonen o.s. Väyrynen, s. noin 1894 Sotkamo.

Lapset:

1. Kustaava Tuomaantytär Korhonen, s. 26.7. 1872 Nuasjärvi 35 Alatalo. Tauluun 214.

1. Aukusti Tuomaanpoika Korhonen, s. 26.2. 1875 Nuasjärvi 35 Alatalo, k. 10.4. 1876 Nuasjärvi 35 Alatalo, ikä 1 v ja 1 kk.

1. Kusti Reinhold Tuomaanpoika Korhonen, s. 9.3. 1877 Nuasjärvi 35 Alatalo. Tauluun 215.

1. Tuomas Tuomaanpoika Korhonen, s. 18.1. 1880 Nuasjärvi 35 Alatalo. Tauluun 216.

1. Aatu Tuomaanpoika Korhonen, s. 8.11. 1882 Nuasjärvi. Tauluun 217.

1. Reeta Sohvi Tuomaantytär Korhonen, s. 16.9. 1885 Nuasjärvi 35 Alatalo.

1. Olga Emilia Tuomaantytär Korhonen, s. 13.5. 1896 Nuasjärvi 35 Alatalo.

Taulu 214

XI Kustaava Tuomaantytär Korhonen, Taulusta 213, (isä Tuomas Korhonen), s. 26.7. 1872 Nuasjärvi 35 Alatalo, k. 4.2. 1914 Sotkamo, ikä 41 v ja 6 kk.

1. puoliso: 6.5. 1893 Sotkamo Roope Antinpoika Sirviö, s. 31.10. 1870 Nuasjärvi 39 Erkkilä, k. 9.8. 1899 Nuasjärvi 42 Vilmilä, ikä 28 v ja 9 kk.

Vanhemmat: Antti Erkinpoika Sirviö, s. 5.2. 1842 Nuasjärvi 39 Erkkilä, k. 12.10. 1908 Nuasjärvi 42 Vilmilä, ikä 66 v ja 8 kk ja Maria Pertintytär Korhonen, s. 21.2. 1850 Alasotkamo 40 Perttula, k. 17.12. 1873 Nuasjärvi 42 Vilmilä, ikä 23 v ja 9 kk.

2. puoliso: 11.12. 1900 Sotkamo Kusti Alarik Otonpoika Oikarinen, s. 3.5. 1878 Sotkamo Nuaskylä.

Lapset:

1. Jenny Sohvi Roopentytär Sirviö, s. 20.6. 1895 Nuasjärvi 42 Vilmilä.

1. Kaisa Reeta Roopentytär Sirviö, s. 16.1. 1899 Nuasjärvi 42 Vilmilä.

2. Hilja Maria Kustintytär Oikarinen, s. 5.1. 1901 Sotkamo Jormas 13.

2. Elina Kustintytär Oikarinen, s. 9.4. 1903 Sotkamo Jormas 13.

2. Saimi Juliana Kustintytär Oikarinen, s. 12.12. 1905 Sotkamo Jormas 13, k. 27.3. 1907 Sotkamo Jormas 13, ikä 1 v ja 3 kk.

2. Kusti Alarik Kustinpoika Oikarinen, s. 13.1. 1908 Sotkamo Jormas 13.

2. Tuomas Ilmari Kustinpoika Oikarinen, s. 21.11. 1911 Sotkamo Jormas 13.

Taulu 215

XI Kusti Reinhold Tuomaanpoika Korhonen, Taulusta 213, (isä Tuomas Korhonen), talollinen, s. 9.3. 1877 Nuasjärvi 35 Alatalo.

Puoliso: 23.9. 1899 Sotkamo Kaisa Reeta Matintytär Karjalainen, s. 14.4. 1876 Kajaani.

Lapset:

Matti Severi Kustinpoika Korhonen, s. 14.8. 1902 Nuasjärvi 35 Alatalo.

Lyyti Esteri Kustintytär Korhonen, s. 26.1. 1904 Nuasjärvi 35 Alatalo, k. 10.9. 1904 Nuasjärvi 35 Alatalo, ikä 0 v ja 7 kk.

Sylvi Katariina Kustintytär Korhonen, s. 8.4. 1905 Nuasjärvi 35 Alatalo.

Kusti Einari Kustinpoika Korhonen, s. 22.12. 1906 Nuasjärvi 35 Alatalo.

Oiva Johannes Kustinpoika Korhonen, s. 2.3. 1909 Nuasjärvi 35 Alatalo.

Martta Kustintytär Korhonen, s. 22.1. 1911 Nuasjärvi 35 Alatalo.

Taulu 216

XI Tuomas Tuomaanpoika Korhonen, Taulusta 213, (isä Tuomas Korhonen), talonpoika, s. 18.1. 1880 Nuasjärvi 35 Alatalo.

Puoliso: 9.1. 1902 Sotkamo Kaisa Madilta Simontytär Karppinen, Taulusta 30, 199, s. 16.11. 1881 Sotkamo.

Lapset:

Olga Emilia Tuomaantytär Korhonen, s. 10.5. 1902 Nuasjärvi 35 Alatalo. Tauluun 30.

Eeti Vilhelm Tuomaanpoika Korhonen, s. 22.2. 1904 Nuasjärvi 35 Alatalo. Tauluun 199.

Reeta Mari Tuomaantytär Korhonen, s. 5.7. 1906 Nuasjärvi 35 Alatalo.

Sulo Elina Tuomaantytär Korhonen, s. 24.9. 1909 Nuasjärvi 35 Alatalo.

Taulu 217

XI Aatu Tuomaanpoika Korhonen, Taulusta 213, (isä Tuomas Korhonen), s. 8.11. 1882 Nuasjärvi.

Puoliso: 11.9. 1908 Sotkamo Mari Juho Jaakontytär Huovinen, s. 15.1. 1890 Sotkamo.

Lapset:

Tuomas Iivari Aatunpoika Korhonen, s. 16.6. 1910 Nuasjärvi 35 Alatalo.

Huugo Augusti Aatunpoika Korhonen, s. 8.4. 1913 Sotkamo. Puoliso: Anna-Leena Korhonen o.s. Möttönen, s. 27.3. 1910 Paltamo.

Eino Aatu Aatunpoika Korhonen, s. 29.11. 1915 Sotkamo. Puoliso: Aili Lydia Komulainen,.

Saimi Maria Aatuntytär Korhonen,.

Urho Johannes Aatunpoika Korhonen,.

Simo Elias Aatunpoika Korhonen,.

Jaakko Viljami Aatunpoika Korhonen,.

Sylvi Elisa Aatuntytär Korhonen,.

Kirsti Johanna Aatuntytär Korhonen,.

Markku Petteri Aatunpoika Korhonen,.

Taulu 218

X Vappu Juhontytär Korhonen, Taulusta 184, (isä Juho Korhonen), s. 20.6. 1854 Nuasjärvi 50 Pernula.

Puoliso: Simo Samulinpoika Moilanen, s. 10.8. 1848 Nuasjärvi 10 Sirviölä.

Lapset:

Johanna Simontytär Moilanen, s. 8.5. 1871 Nuasjärvi 10 Lahti.

Anna Simontytär Moilanen, s. 21.10. 1873 Nuasjärvi 10 Sirviölä.

Sohvi Simontytär Moilanen, s. 15.11. 1874 Nuasjärvi 10 Sirviölä.

Vappu Simontytär Moilanen, s. 15.3. 1876 Nuasjärvi 10 Lahti.

Kalle Simonpoika Moilanen, s. 8.5. 1879 Nuasjärvi 10 Lahti.

Matti Simonpoika Moilanen, s. 9.9. 1882 Nuasjärvi 10 Lahti.

Lyyti Simontytär Moilanen, s. 29.12. 1884 Nuasjärvi 10 Lahti, k. 18.12. 1890 Nuasjärvi 10 Lahti, ikä 5 v ja 11 kk.

Samppa Simonpoika Moilanen, s. 8.9. 1886 Nuasjärvi 10 Lahti.

Iita Simontytär Moilanen, s. 18.9. 1888 Nuasjärvi 10 Lahti, k. 29.1. 1893 Nuasjärvi 10 Lahti, ikä 4 v ja 4 kk.

Elina Simontytär Moilanen, s. 29.9. 1890 Nuasjärvi 10 Lahti.

Kaisa Simontytär Moilanen, s. 26.6. 1893 Nuasjärvi 10 Lahti.

Johannes Simonpoika Moilanen, s. 11.2. 1898 Nuasjärvi 10 Lahti, k. 23.4. 1900 Nuasjärvi 10 Lahti, ikä 2 v ja 2 kk.

Taulu 219

IX Anna Matintytär Korhotar, Taulusta 183, (isä Matti Korhonen), s. 27.5. 1799 Alasotkamo 3 Korhola.

Puoliso: 23.4. 1839 Sotkamo Erkki Määttä, s. 7.12. 1800 Nuasjärvi 5 Riekkilä, k. 24.8. 1875 Nuasjärvi 6 Mustola, ikä 74 v ja 8 kk.

Lapset:

Sohvi Matleena Erkintytär Määttä, s. 11.3. 1840 Nuasjärvi 5 Riekkilä.

Taulu 220

IX Matleena Matintytär Korhotar, Taulusta 183, (isä Matti Korhonen), s. 5.4. 1801 Alasotkamo 3 Korhola, k. 1.12. 1832 Sotkamo, ikä 31 v ja 7 kk.

Puoliso: Lauri Huotari.

Lapset:

Reeti Laurinpoika Huotari, s. 27.6. 1825 Sotkamo Katerma Sumsa 1.

Anna Helena Laurintytär Huotari, s. 23.9. 1827 Sotkamo Katerma Sumsa 27, k. 23.12. 1832 Sotkamo, ikä 5 v ja 3 kk.

Juho Heikki Laurinpoika Huotari, s. 27.5. 1829 Sotkamo Katerma 2, k. 3.9. 1829 Sotkamo, ikä 0 v ja 3 kk.

Taulu 221

IX Sipi Matinpoika Korhonen, Taulusta 183, (isä Matti Korhonen), talonpoika, s. 13.4. 1803 Alasotkamo 3 Korhola, k. 31.5. 1844 Sotkamo, Tuomi 44(Päätalo), ikä 41 v ja 1 kk.

Puoliso: 2.4. 1827 Sotkamo Anna Heikintytär Karjalainen, Taulusta 193, s. 13.5. 1809 Kajaani, Jormua No 20, k. 19.5. 1878 Sotkamo Nuasjärvi 49 Päätalo, ikä 69 v ja 0 kk.

Vanhemmat: Heikki Juhonpoika Karjalainen, talollinen, s. 5.4. 1783 Paltamo Koutaniemi Pyykkölä, k. 15.12. 1856 Kajaani mlk Jormua Pahala 20, ikä 73 v ja 8 kk ja Reeta Juhontytär Karhu, s. 10.8. 1786 Kajanin msrk, Jormua Nyp (Pahawara), k. 5.8. 1866 Kajaani mlk Jormua Pahala 20, ikä 79 v ja 11 kk.

Synt Jormua No20 Henrik Karjalainen + Gretha Karhu.

Lapset:

Anna Reeta Sipintytär Korhonen, s. 7.3. 1828 Alasotkamo, 44 Tuomi (Päätälo). Tauluun 222.

Matti Heikki Sipinpoika Korhonen, s. 28.5. 1831 Alasotkamo, 44 Tuomi (Päätälo).

Juho Sipinpoika Korhonen, s. 1.1. 1835 Alasotkamo, 44 Tuomi (Päätälo). Tauluun 223.

Sipi Reeti Sipinpoikapoika Korhonen, s. 3.4. 1837 Alasotkamo, 44 Tuomi. Tauluun 224.

Renne Sipinpoika Korhonen, s. 6.4. 1840 Alasotkamo 44 Tuomi (Päätälo). Tauluun 233.

Kalle Sipinpoika Korhonen, s. 22.3. 1843 Sotkamo, Ala-Sotkamo, Tuomi No 44 (Päätälo). Tauluun 238.

Taulu 222

X Anna Reeta Sipintytär Korhonen, Taulusta 221, (isä Sipi Korhonen), s. 7.3. 1828 Alasotkamo, 44 Tuomi (Päätälo).

Puoliso: Samuel Jeremiaanpoika Arffman, s. 27.1. 1828 Alasotkamo 49.

Lapset:

Anna Kaisa Sumuelintytär Arffman, s. 1.11. 1852 Alasotkamo, 44 Tuomi.

Maria Sumuelintytär Arffman, s. 18.2. 1855 Alasotkamo, 44 Tuomi, k. 7.3. 1864 Alasotkamo, 44 Tuomi, ikä 9 v ja 0 kk.

Sohvi Sumuelintytär Arffman, s. 5.6. 1857 Alasotkamo, 44 Tuomi, k. 28.9. 1859 Alasotkamo, 44 Tuomi, ikä 2 v ja 3 kk.

Elsa Stiina Sumuelintytär Arffman, s. 30.8. 1859 Alasotkamo, 44 Tuomi.

Eeva Loviisa Sumuelintytär Arffman, s. 29.7. 1862 Alasotkamo, 44 Tuomi.

Kalle Sumuelinpoika Arffman, s. 12.5. 1865 Alasotkamo, 44 Tuomi.

Reeti Sumuelinpoika Arffman, s. 16.2. 1868 Alasotkamo36 Laukkala.

Taulu 223

X Juho Sipinpoika Korhonen, Taulusta 221, (isä Sipi Korhonen), s. 1.1. 1835 Alasotkamo, 44 Tuomi (Päätälo), k. 2.10. 1895 Nuasjärvi 35 Alatalo, ikä 60 v ja 9 kk.

Puoliso: Maria Riika Antintytär Korhonen, Taulusta 633, 634, s. 11.10. 1834 Alasotkamo1 Hiltula, k. 13.11. 1901 Nuasjärvi 34 Määttälä, ikä 67 v ja 1 kk.

Vanhemmat: Antti Antinpoika Korhonen, talollisen poika, kuudennusmies, s. 6.2. 1810 Alasotkamo 1 Hiltula-Nygord, k. 1.5. 1891 Nuasjärvi 18 Hiltula-Nykård, ikä 81 v ja 2 kk ja Maria Frerica Carl-Henrikintytär Grundström, jungfru, s. 12.11. 1804 Alasotkamo 39 Kiikarusniemi, k. 20.7. 1866 Nuasjärvi 18 Hiltula, ikä 61 v ja 8 kk.

Taulu 224

X Sipi Reeti Sipinpoikapoika Korhonen, Taulusta 221, (isä Sipi Korhonen), Talonpoika Nuasjärvi 49, s. 3.4. 1837 Alasotkamo, 44 Tuomi.

Puoliso: 26.10. 1860 Sotkamo Katariina Lotta Antintytär Korhonen, Taulusta 633, s. 2.2. 1839 Alasotkamo 1 Hiltula, k. 2.5. 1904 Sotkamo, ikä 65 v ja 3 kk.

Vanhemmat: Antti Antinpoika Korhonen, talollisen poika, kuudennusmies, s. 6.2. 1810 Alasotkamo 1 Hiltula-Nygord, k. 1.5. 1891 Nuasjärvi 18 Hiltula-Nykård, ikä 81 v ja 2 kk ja Maria Frerica Carl-Henrikintytär Grundström, jungfru, s. 12.11. 1804 Alasotkamo 39 Kiikarusniemi, k. 20.7. 1866 Nuasjärvi 18 Hiltula, ikä 61 v ja 8 kk.

Lapset:

Antti Sipinpoika Korhonen, s. 24.7. 1861 Alasotkamo, 44 Tuomi. Tauluun 225.

Anna Maria Sipintytär Korhonen, s. 8.11. 1863 Sotkamo. Tauluun 228.

Juho Sipinpoika Korhonen, s. 6.2. 1866 Nuasjärvi 49. Tauluun 229.

Sohvi Sipintytär Korhonen, s. 16.6. 1868 Nuasjärvi 49. Tauluun 230.

Kusti Sipinpoika Korhonen, s. 22.4. 1871 Nuasjärvi 49. Tauluun 232.

Reeta Kustaava Sipintytär Korhonen, s. 30.1. 1873 Sotkamo, k. 20.8. 1890 , ikä 17 v ja 6 kk.

Hilda Sipintytär Korhonen, s. 11.2. 1875 Nuasjärvi 49. Viipuriin 6.3.1894.

Leena Kaisa Sipintytär Korhonen, s. 5.3. 1877 Nuasjärvi 49. Viipuriin 20.12.1899.

Iida Sipintytär Korhonen, s. 22.9. 1879 Nuasjärvi 49 Päätalo. Kotkaan 16.4.1899.

Jenny Eliina Sipintytär Korhonen, s. 25.1. 1882 Nuasjärvi. Kotkaan 30.7.1899.

Taulu 225

XI Antti Sipinpoika Korhonen, Taulusta 224, (isä Sipi Korhonen), torppari, s. 24.7. 1861 Alasotkamo, 44 Tuomi.

Puoliso: 30.10. 1892 Anna Kustaava Juhontytär Jokelainen, s. 10.3. 1872 Paltamo.

Lapset:

Aino Hildur Antintytär Korhonen, s. 14.8. 1893 Nuasjärvi Valtala.

Helmi Maria Antintytär Korhonen, s. 28.8. 1897 Nuasjärvi Valtala. Tauluun 226.

Iita Kustaava Antintytär Korhonen, s. 6.12. 1899 Nuasjärvi Valtala.

Eino Johannes Antinpoika Korhonen, s. 9.10. 1910 Nuasjärvi Valtala. Tauluun 227.

Taulu 226

XII Helmi Maria Antintytär Korhonen, Taulusta 225, (isä Antti Korhonen), s. 28.8. 1897 Nuasjärvi Valtala.

Puoliso: Juho Samulinpoika Korhonen, talonpoika, s. 5.3. 1876 Ylisotkamo.

Vanhemmat: Samuli Pekanpoika Korhonen, s. 26.1. 1846 Ylisotkamo ja Anna Reetintytär Heikkinen, s. 16.11. 1850.

Taulu 227

XII Eino Johannes Antinpoika Korhonen, Taulusta 225, (isä Antti Korhonen), s. 9.10. 1910 Nuasjärvi Valtala.

Puoliso: Irja Amanda Koivuniemi, s. 8.10. 1915 Sievi.

Taulu 228

XI Anna Maria Sipintytär Korhonen, Taulusta 224, (isä Sipi Korhonen), s. 8.11. 1863 Sotkamo.

Puoliso: 22.4. 1888 Sotkamo Juho Pekanpoika Jokelainen, s. 24.7. 1865 Paltamo.

Lapset:

Jenny Hilturi Juhontytär Jokelainen, s. 8.11. 1889 Nuasjärvi 18 Hiltula, k. 20.4. 1893 Nuasjärvi 18 Hiltula, ikä 3 v ja 5 kk.

Eeva Kustaava Juhontytär Jokelainen, s. 1.7. 1892 Nuasjärvi 18 Hiltula.

Aarne Johannes Juhonpoika Jokelainen, s. 9.6. 1895 Nuasjärvi 18 Hiltula.

Antti Eetvartti Juhonpoika Jokelainen, s. 19.3. 1898 Nuasjärvi 18 Hiltula, k. 18.5. 1900 Nuasjärvi 27 Kauniston torppa, ikä 2 v ja 1 kk.

Iita Elina Juhontytär Jokelainen, s. 3.1. 1901 Nuasjärvi 18 Hiltula.

Taulu 229

XI Juho Sipinpoika Korhonen, Taulusta 224, (isä Sipi Korhonen), s. 6.2. 1866 Nuasjärvi 49. Paltamosta 21.2.1895.

Puoliso: 8.9. 1889 Eeva Stiina Jaakontytär Kemppainen, s. 30.12. 1865 Ristijärvi.

Taulu 230

XI Sohvi Sipintytär Korhonen, Taulusta 224, (isä Sipi Korhonen), s. 16.6. 1868 Nuasjärvi 49.

Puoliso: 25.12. 1887 Sotkamo Eeli Pekanpoika Jokelainen, s. 11.3. 1869 Paltamo.

Lapset:

Johannes Jalmari Eelinpoika Jokelainen, s. 16.8. 1890 Nuasjärvi 18 Hiltula, k. 14.8. 1893 Nuasjärvi 18 Hiltula, ikä 2 v ja 11 kk.

Kusti Einari Eelinpoika Jokelainen, s. 16.6. 1892 Nuasjärvi 18 Hiltula.

Iivari Eelinpoika Jokelainen, s. 8.5. 1894 Nuasjärvi 18 Hiltula.

Eeli Jalmari Eelinpoika Jokelainen, s. 1.1. 1897 Nuasjärvi 18 Hiltula.

Pekka Artturi Eelinpoika Jokelainen, s. 31.10. 1899 Nuasjärvi 18 Hiltula.

Heming Leonard Eelinpoika Jokelainen, s. 8.4. 1902 Sotkamo Nuaskylä 32 Härköniemi.

Uuno Aleksi Eelinpoika Jokelainen, s. 31.7. 1906 Sotkamo Nuaskylä 32 Härköniemi. Tauluun 231.

Jenni Hildur Eelintytär Jokelainen, s. 13.1. 1909 Sotkamo Nuaskylä 32 Härköniemi.

Eeva Sohvia Eelintytär Jokelainen, s. 28.9. 1911 Sotkamo Nuaskylä 32 Härköniemi.

Taulu 231

XII Uuno Aleksi Eelinpoika Jokelainen, Taulusta 230, (äiti Sohvi Korhonen), s. 31.7. 1906 Sotkamo Nuaskylä 32 Härköniemi.

Puoliso: 28.2. 1932 Sotkamo Hilja Madilta Juhontytär Korhonen, Taulusta 657, s. 17.10. 1910 Nuasjärvi 33 Halola.

Vanhemmat: Juho Jaakko Antinpoika Korhonen, talollinen, s. 5.1. 1862 Nuaskylä 47 Perttula ja Hilma Vappu Kaaperintytär Hurskainen, s. 31.3. 1873 Sotkamo.

Taulu 232

XI Kusti Sipinpoika Korhonen, Taulusta 224, (isä Sipi Korhonen), s. 22.4. 1871 Nuasjärvi 49. Kuhmoon 2.2.1898.

Puoliso: 11.7. 1896 Kuhmo Klaara Erkintytär Väisänen, s. 27.6. 1872 Kuhmonniemi.

Lapset:

Juho Viljami Kustinpoika Korhonen, s. 26.12. 1896 Nuasjärvi 18 Hiltula.

Emmi Katri Kustintytär Korhonen, s. 27.9. 1898 Kuhmo.

Eeti Kustinpoika Korhonen, s. 1.9. 1900 Kuhmo.

Eino Kustinpoika Korhonen, s. 7.2. 1903 Tipasoja 42.

Saimi Kustaava Kustintytär Korhonen, s. 10.12. 1905 Kuhmo.

Taulu 233

X Renne Sipinpoika Korhonen, Taulusta 221, (isä Sipi Korhonen), s. 6.4. 1840 Alasotkamo 44 Tuomi (Päätälo).

1. puoliso: 18.5. 1866 Sotkamo Reeta Kaisa Reetintytär Karppanen, s. 21.4. 1844, k. 2.9. 1880 Nuasjärvi 24 Nurmi, ikä 36 v ja 4 kk.

2. puoliso: 5.1. 1881 Sotkamo Elsa Kaisa Antintytär Korhonen, Taulusta 191, 193, s. 7.10. 1856 Alasotkamo 1 Hiltula(Nygård).

Vanhemmat: Antti Kusti Antinpoika Korhonen, suntio?, s. 10.12. 1827 Alasotkamo 1 Hiltula, k. 6.11. 1909 Nuasjärvi 52 Isoaho, ikä 81 v ja 10 kk ja Sohvi Juhontytär Korhonen, s. 7.11. 1834 Alisotkamo 44 Tuomi, k. 24.1. 1903 Nuasjärvi 52 Isoaho, ikä 68 v ja 2 kk.

Lapset:

1. Anna Maria Rennentytär Korhonen, s. 18.11. 1867 Nuasjärvi 39.

1. Juho Heikki Rennenpoika Korhonen, s. 20.11. 1869 Nuasjärvi 24 Nurmi. Tauluun 234.

1. Kustava Rennentytär Korhonen, s. 11.7. 1872 Nuasjärvi 24 Nurmi. Tauluun 235.

1. Ida Sohvia Rennentytär Korhonen, s. 4.6. 1874 Nuasjärvi 24 Nurmi.

1. Reeta Liisa Rennentytär Korhonen, s. 19.11. 1876 Nuasjärvi 24 Nurmi. Tauluun 236.

1. Renne Rennenpoika Korhonen, s. 2.8. 1880 Nuasjärvi 24 Nurmi. Tauluun 237.

2. Hilda Elina Rennentytär Korhonen, s. 13.10. 1882 Nuasjärvi. Tauluun 194.

2. Olga Maria Rennentytär Korhonen, s. 7.3. 1887 Nuasjärvi 24 Nurmi, k. 27.7. 1905 Nuasjärvi, ikä 18 v ja 4 kk.

Taulu 234

XI Juho Heikki Rennenpoika Korhonen, Taulusta 233, (isä Renne Korhonen), itsellinen, s. 20.11. 1869 Nuasjärvi 24 Nurmi.

Puoliso: 15.2. 1903 Sotkamo Anna Vappu Matintytär Sirviö, s. 8.12. 1881 Sotkamo.

Lapset:

Konsta Einari Juhonpoika Korhonen, s. 7.11. 1903 Nuasjärvi Jaakkola.

Jussa Heikki Juhonpoika Korhonen, s. 12.1. 1906 Nuasjärvi Jaakkola.

Urho Albin Juhonpoika Korhonen, s. 17.8. 1908 Nuasjärvi Jaakkola.

Kaisa Elina Juhontytär Korhonen, s. 18.2. 1911 Nuasjärvi Jaakkola.

Taulu 235

XI Kustava Rennentytär Korhonen, Taulusta 233, (isä Renne Korhonen), s. 11.7. 1872 Nuasjärvi 24 Nurmi.

Puoliso: 11.12. 1904 Sotkamo Eiti Laurinpoika Huotari, s. 11.1. 1882 Alasotkamo.

Vanhemmat: Lauri Reetinpoika Huotari, s. 5.6. 1853 Sotkamo ja Emma Kustaava Pertintytär Korhonen, s. 28.10. 1855 Alasotkamo 45 Vuokatti.

Lapset:

Eino Eetinpoika Huotari, s. 7.4. 1907 Sotkamo.

Raimo Viljo Eetinpoika Huotari, s. 6.7. 1910 Sotkamo.

Taulu 236

XI Reeta Liisa Rennentytär Korhonen, Taulusta 233, (isä Renne Korhonen), s. 19.11. 1876 Nuasjärvi 24 Nurmi.

Puoliso: 4.1. 1897 Sotkamo Matti Vihtori Tervo, s. 19.10. 1878 Sotkamo.

Lapset:

Eepi Artturi Reetantytär Korhonen, s. 6.7. 1896 Sotkamo.

Kusti Renne Matinpoika Tervo, s. 23.1. 1898 Ylisotkamo 48 Rasila.

Juho Heikki Matinpoika Tervo, s. 3.4. 1900 Ylisotkamo 48 Rasila.

Taulu 237

XI Renne Rennenpoika Korhonen, Taulusta 233, (isä Renne Korhonen), itsellinen, s. 2.8. 1880 Nuasjärvi 24 Nurmi.

Puoliso: 15.10. 1901 Riitta Julia Jaakontytär Mytty, s. 9.10. 1881 Kuhmonniemi.

Lapset:

Antti Vihtori Rennenpoika Korhonen, itsellinen, s. 16.8. 1902 Nuasjärvi.

Hilma Elina Rennentytär Korhonen, s. 7.10. 1906 Nuasjärvi.

Taulu 238

X Kalle Sipinpoika Korhonen, Taulusta 221, (isä Sipi Korhonen), hb, Talollinen, isäntä Tuomivaara 62, s. 22.3. 1843 Sotkamo, Ala-Sotkamo, Tuomi No 44 (Päätälo), k. 10.3. 1904 Sumsa Pori, ikä 60 v ja 11 kk.

Puoliso: 16.9. 1867 Sotkamo Reeta Sohvi Antintytär Korhonen, Taulusta 633, s. 1.12. 1846 Alasotkamo 1 Hiltula.

Vanhemmat: Antti Antinpoika Korhonen, talollisen poika, kuudennusmies, s. 6.2. 1810 Alasotkamo 1 Hiltula-Nygord, k. 1.5. 1891 Nuasjärvi 18 Hiltula-Nykård, ikä 81 v ja 2 kk ja Maria Frerica Carl-Henrikintytär Grundström, jungfru, s. 12.11. 1804 Alasotkamo 39 Kiikarusniemi, k. 20.7. 1866 Nuasjärvi 18 Hiltula, ikä 61 v ja 8 kk.

Lapset:

Maria Kallentytär Korhonen, s. 10.8. 1868 Nuasjärvi 49, k. 12.8. 1868 Nuasjärvi 49, ikä 0 v ja 0 kk.

Kusti Renne Kallenpoika Korhonen, s. 10.11. 1869 Nuasjärvi 49 Päätalo. Tauluun 239.

Tuomas Kallenpoika Korhonen, s. 22.10. 1871 Nuasjärvi 49 Päätalo. Tauluun 241.

Kaisa Kustaava Kallentytär Korhonen, s. 22.8. 1873 Nuasjärvi 62 Tuomivaara. Tauluun 242.

Hilma Valpuri Kallentytär Korhonen, s. 21.4. 1875 Nuasjärvi 62 Tuomivaara. Tauluun 243.

Juho "Pikkulan-Jussi" Kallenpoika Korhonen, s. 25.12. 1876 Nuasjärvi 62 Tuomivaara. Tauluun 244.

Olga Kallentytär Korhonen, s. 3.1. 1879 Nuasjärvi 62 Tuomivaara. Tauluun 245.

Kalle Kallenpoika Korhonen, s. 15.1. 1881 Sotkamo, k. 3.12. 1895 , ikä 14 v ja 10 kk.

Jaakko Heikki Kallenpoika Korhonen, s. 18.1. 1883 Sumsa (Pori). Tauluun 246.

Anna Reeta Kallentytär Korhonen, s. 9.12. 1884 Sotkamo. Tauluun 247.

Elina Kallentytär Korhonen, s. 7.3. 1887 Sotkamo. Tauluun 248.

Mari Sofia Kallentytär Korhonen, s. 19.4. 1889 Sotkamo. Tauluun 249.

Taulu 239

XI Kusti Renne Kallenpoika Korhonen, Taulusta 238, (isä Kalle Korhonen), maanviljelijä, s. 10.11. 1869 Nuasjärvi 49 Päätalo.

Puoliso: 5.3. 1890 Sotkamo Kaisa Vappu Wilhelmintytär Korhonen o.s. Parviainen, Taulusta 411, s. 28.2. 1872 Sotkamo , Ylisotkamo 33 Kalmo.

Vanhemmat: Wilhelm Alarikinpoika Parviainen, talonpoika, s. 18.11. 1839 Sotkamo, Ylisotkamo 29 Kalmoniemi, k. 2.11. 1874 Sotkamo , Ylisotkamo 33 Kalmo, ikä 34 v ja 11 kk ja Anna Samulintytär Niskatar, talollisen tytär, s. 21.8. 1847 Sotkamo, Sumsa 11 Karppala, k. eli 1910?.

Lapset:

Kalle Kustinpoika Korhonen, s. 18.12. 1890 Nuasjärvi 62 Tuomivaara, k. 6.12. 1891 Sotkamo, ikä 0 v ja 11 kk.

Ida Sofia Kustintytär Korhonen, s. 4.10. 1892 Nuasjärvi 62 Tuomivaara.

Hilma Maria Kustintytär Korhonen, s. 6.11. 1907 Nuasjärvi 18 Kurjala.

Eino Arvid Kustinpoika Korhonen, s. 21.4. 1909 Sotkamo,Kurjala. Tauluun 240.

Vilho Nestori Kustinpoika Korhonen, s. 9.8. 1911 Sotkamo, (kaksonen).

Hugo Jalmari Kustinpoika Korhonen, s. 9.8. 1911 Sotkamo, (kaksonen), k. 18.5. 1912 Sotkamo, ikä 0 v ja 9 kk.

Jaakko Penooni Kustinpoika Korhonen, s. 28.7. 1914 Sotkamo.

Taulu 240

XII Eino Arvid Kustinpoika Korhonen, Taulusta 239, (isä Kusti Korhonen), maanviljelijä, s. 21.4. 1909 Sotkamo,Kurjala.

Puoliso: 3.6. 1934 Sotkamo Toini Maria Juhontytär Korhonen o.s. Heikkinen, s. 3.10. 1911 Paltamo, Mieslahti, Kemppaala.

Vanhemmat: Juho Paavonpoika Heikkinen, s. 22.10. 1871 Paltamo, Mieslahti, Kemppaala ja Reeta Stiina Matintytär Kempatar, s. 5.1. 1877 Paltamo.

Taulu 241

XI Tuomas Kallenpoika Korhonen, Taulusta 238, (isä Kalle Korhonen), s. 22.10. 1871 Nuasjärvi 49 Päätalo. Ameriikaan 0.15.12?

1. puoliso: 23.2. 1900 Anna Vappu Erkintytär Komulainen, s. 7.11. 1877 Kuhmo, k. 26.7. 1901 Nuasjärvi 62 Tuomivaara, ikä 23 v ja 8 kk.

2. puoliso: 27.8. 1902 Reeta Erkintytär Komulainen, s. 5.4. 1883.

Lapset:

1. Kalle Erkki Tuomaanpoika Korhonen, s. 3.7. 1901 Sotkamo Sumsa Siikaniemi. Puoliso: "Musta-Leena", s. Sumsa Koiravaara.

2. Siiri Katarina Tuomaantytär Korhonen, s. 8.3. 1907 Kuhmo Lentua 7.

2. Antti Arvid Tuomaanpoika Korhonen, s. 2.7. 1910 Kuhmo Lentua 10.

2. Tuomas Jalmari Tuomaanpoika Korhonen, s. 20.11. 1912 Kuhmo Lentiira 16.

2. Reeta Maria Tuomaantytär Korhonen, s. 22.6. 1915 Kuhmo Lentiira. Puoliso: Antti Vihtori Määttä, s. 28.7. 1911 Pappilanvaara Sattula.

2. Aili Alina Tuomaantytär Korhonen,.

2. Hilda Taimi Irene Tuomaantytär Korhonen,. Puoliso: Kaino Viola Huusko, s. 27.5. 1912 Sotkamo Naapurinvaara Pirttilä.

Taulu 242

XI Kaisa Kustaava Kallentytär Korhonen, Taulusta 238, (isä Kalle Korhonen), s. 22.8. 1873 Nuasjärvi 62 Tuomivaara. Kuopioo 16.10.1894.

Puoliso: Valtanen.

Lapset:

Yrjö Valtanen,.

Taulu 243

XI Hilma Valpuri Kallentytär Korhonen, Taulusta 238, (isä Kalle Korhonen), s. 21.4. 1875 Nuasjärvi 62 Tuomivaara.

Puoliso: 25.3. 1901 Sotkamo Lauri Joonaanpoika Hiltunen, s. 15.2. 1872 Kuhmo, k. 13.5. 1908 Ruunakanga Hiltula, ikä 36 v ja 2 kk.

Vanhemmat: Joona Hiltunen, s. 18.11. 1844 Kuhmo ja Riittakaisa Heikkinen, s. 18.2. 1844 Kuhmo.

Lapset:

Joona Hermanni Laurinpoika Hiltunen, s. 2.7. 1902 Kuhmo Katerma 14 Kylmäjärvi, k. 7.8. 1911 Kuhmo Katerma 14 Kylmäjärvi, ikä 9 v ja 1 kk.

Kalle Vihtori Laurinpoika Hiltunen, s. 7.4. 1906 Kuhmo Katerma 14 Kylmäjärvi.

Urho Jaakko Laurinpoika Hiltunen, s. 17.6. 1908 Kuhmo Katerma 14 Kylmäjärvi.

Katri Elina Laurintytär Hiltunen, s. 20.12. 1904 Kuhmo Katerma 14 Kylmäjärvi, k. 12.5. 1905 Kuhmo Katerma 14 Kylmäjärvi, ikä 0 v ja 4 kk.

Taulu 244

XI Juho "Pikkulan-Jussi" Kallenpoika Korhonen, Taulusta 238, (isä Kalle Korhonen), itsellinen, metsänvartija, s. 25.12. 1876 Nuasjärvi 62 Tuomivaara.

Puoliso: 8.10. 1905 Laina Maria Jaakontytär Korhonen o.s. Huusko, s. 11.4. 1885.

Lapset:

Reeta Loviisa Juhontytär Korhonen, s. 10.5. 1907 Tipasoja 20.

Aili Katriina Juhontytär Korhonen, s. 28.6. 1911 Kuhmo Vieksi 8 Pikkula.

Taulu 245

XI Olga Kallentytär Korhonen, Taulusta 238, (isä Kalle Korhonen), s. 3.1. 1879 Nuasjärvi 62 Tuomivaara.

Puoliso: 11.11. 1906 Sotkamo Paavo Paavonpoika Härkönen, s. 21.9. 1882 Ristijärvi.

Vanhemmat: Paavo Pentinpoika Härkönen, s. 2.1. 1853 Ristijärvi ja Elsa Kustaava Samulintytär Niskatar, s. 23.6. 1859 Sotkamo, Sumsa 11 Karppala.

Kävi yksi Ameriikassa.

Lapset:

Aili Johanna Paavontytär Härkönen, s. 22.3. 1908 Sotkamo Sumsa 5.

Jaakko Eino Paavonpoika Härkönen, s. 9.2. 1911 Sotkamo Sumsa 5.

Taulu 246

XI Jaakko Heikki Kallenpoika Korhonen, Taulusta 238, (isä Kalle Korhonen), s. 18.1. 1883 Sumsa (Pori).

Puoliso: 23.11. 1912 Olga Korhonen o.s. Liuski, s. 1885.

Lapset:

Martta Sofia Jaakontytär Palmu o.s. Korhonen, s. 20.8. 1914 Sumsa (Pori). Puoliso: 1937 Uuno Oiva Johannes Juhonpoika Palmu, aluetyönjohtaja Kainuussa 1947-1975, s. 1911.

Vanhemmat: Juho Kustaa Palmu, s. 1887 ja Elin Sofia.

Niilo Aleksi Jaakonpoika Korhonen,.

Ilma Maria Jaakontytär Leinonen o.s. Korhonen,.

Olga Aino Elina Jaakontytär Korhonen,.

Hilda Kustaava Jaakontytär Korhonen, s. Sumsa Pori, k. Sumsa Pori.

Joel Hermanni Jaakonpoika Korhonen, s. Sumsa Pori, k. Sumsa Pori.

Taulu 247

XI Anna Reeta Kallentytär Korhonen, Taulusta 238, (isä Kalle Korhonen), s. 9.12. 1884 Sotkamo. Paavolaan 1.2.1910.

Puoliso: Åberg, Tilanhoitaja Orismalan kartanossa.

Taulu 248

XI Elina Kallentytär Korhonen, Taulusta 238, (isä Kalle Korhonen), s. 7.3. 1887 Sotkamo.

Puoliso: 18.9. 1912 Hermanni Huotari, s. 1883.

Lapset:

Kuollut Huotari,.

Taulu 249

XI Mari Sofia Kallentytär Korhonen, Taulusta 238, (isä Kalle Korhonen), s. 19.4. 1889 Sotkamo. Kuhmonniemelle 9.12.1911.

Puoliso: Aleksi Karppanen.

Lapset:

ainakin 7 lasta Karppanen, s. Ontojoki Mäkelä. Veikko niminen poika, vaimo ja toinen kahdesta pikkulapsesta kuoli Muhoksella auton ja junan yhteenajossa.

Taulu 250

IX Heikki Matinpoika Korhonen, Taulusta 183, (isä Matti Korhonen), s. 3.4. 1805 Alasotkamo 3 Korhola, k. 12.1. 1880 Nuaskylä 23 Autiopelto, ikä 74 v ja 9 kk.

1. puoliso: 23.12. 1829 Sotkamo Reeta Stina Abrahamintytär Sirviö, Taulusta 114, s. 25.10. 1806 Sotkamo Alasotkamo 5 Sirviö.

2. puoliso: 8.4. 1844 Sotkamo Anna Leena Pekantytär Mähönen, s. 30.5. 1810 Sotkamo, k. 15.6. 1893 Nuaskylä 23 Autiopelto, ikä 83 v ja 0 kk.

Vanhemmat: Pekka Matinpoika Mähönen / Björk, sotilas, torppari, s. 8.2. 1770 Ylisotkamo Kivijärvi, k. 28.5. 1823 Ylisotkamo, ikä 53 v ja 3 kk ja Kaija Antintytär Korhotar, s. 26.2. 1777 Alasotkamo 4 Korhola, k. 25.2. 1852 Jormas 25 Laatikkala, ikä 74 v ja 11 kk.

Lapset:

1. Anna Reeta Heikintytär Korhonen, s. 2.10. 1830 Alasotkamo 5 Sirviölä. Tauluun 114.

1. Kaisa Loviisa Heikintytär Korhonen, s. 11.3. 1834 Alasotkamo 5 Sirviölä, k. 25.4. 1835 Alasotkamo 5 Sirviölä, ikä 1 v ja 1 kk.

1. Matti Reeti Heikinpoika Korhonen, s. 28.1. 1836 Alasotkamo 5 Sirviölä.

1. Riika Heikintytär Korhonen, s. 2.5. 1839 Alasotkamo 5 Sirviölä. Tauluun 251.

2. Vappu Heikintytär Korhonen, s. 30.3. 1845 Alasotkamo 5 Sirviölä. Tauluun 256.

Taulu 251

X Riika Heikintytär Korhonen, Taulusta 250, (isä Heikki Korhonen), s. 2.5. 1839 Alasotkamo 5 Sirviölä, k. 17.12. 1904 Nuasjärvi 62 Tuomivaara, ikä 65 v ja 7 kk.

Puoliso: 21.12. 1862 Sotkamo Lauri Renne Antinpoika Korhonen, Taulusta 633, s. 10.4. 1832 Alasotkamo 1 Hiltula, k. 18.10. 1877 Alasotkamo 1 Hiltula, ikä 45 v ja 6 kk.

Vanhemmat: Antti Antinpoika Korhonen, talollisen poika, kuudennusmies, s. 6.2. 1810 Alasotkamo 1 Hiltula-Nygord, k. 1.5. 1891 Nuasjärvi 18 Hiltula-Nykård, ikä 81 v ja 2 kk ja Maria Frerica Carl-Henrikintytär Grundström, jungfru, s. 12.11. 1804 Alasotkamo 39 Kiikarusniemi, k. 20.7. 1866 Nuasjärvi 18 Hiltula, ikä 61 v ja 8 kk.

Lapset:

Leena Kaisa Laurintytär Korhonen, s. 21.1. 1864 Nuasjärvi Hiltula(Nygård). Tauluun 252.

Antti Kusti Laurinpoika Korhonen, s. 2.1. 1868 Nuasjärvi 18 Hiltula(Nygård). Tauluun 253.

Maria Riika Laurintytär Korhonen, s. 6.5. 1870 Nuasjärvi Hiltula(Nygård), k. 21.1. 1871 Nuasjärvi Hiltula(Nygård), ikä 0 v ja 8 kk.

Renne Laurinpoika Korhonen, s. 12.12. 1871 Nuasjärvi 18 Hiltula, k. ennen 1873 , ikä 2 v.

Renne (Reinhold) Laurinpoika Korhonen, s. 18.12. 1873 Nuasjärvi 18 Hiltula. Tauluun 254.

Taulu 252

XI Leena Kaisa Laurintytär Korhonen, Taulusta 251, (isä Lauri Korhonen), s. 21.1. 1864 Nuasjärvi Hiltula(Nygård), k. 8.6. 1904 Ylisotkamo 30 Kaivopuro, ikä 40 v ja 4 kk.

Puoliso: 23.6. 1886 Sotkamo Juho Olavinpoika Huotari, Taulusta 55, s. 6.11. 1859 Sotkamo Ylisotkamo 10.

Vanhemmat: Olavi Reeti Olavinpoika Huotari, s. 4.2. 1831 Sotkamo ja Maria Fredrika Huotari o.s. Heikkinen, s. 3.2. 1828.

Lapset:

Eeti Antti Juhonpoika Huotari, s. 4.4. 1887 Jormas 30 Mustola. Tauluun 55.

Mari Riika Juhontytär Huotari, s. 14.3. 1889 Jormas 30 Mustola, k. 24.5. 1893 Ylisotkamo 30 Kaivo, ikä 4 v ja 2 kk.

Renne Juhonpoika Huotari, s. 23.2. 1891 Jormas 30 Mustola.

Kusti Reeti Juhonpoika Huotari, s. 24.12. 1892 Ylisotkamo 30 Kaivo.

Juho Jaakko Juhonpoika Huotari, s. 18.12. 1894 Ylisotkamo 30 Kaivo.

Aune Kustaava Juhontytär Huotari, s. 21.4. 1899 Ylisotkamo 30 Kaivo.

Lyyti Juhontytär Huotari, s. 2.9. 1901 Ylisotkamo 30 Kaivo.

Taulu 253

XI Antti Kusti Laurinpoika Korhonen, Taulusta 251, (isä Lauri Korhonen), talollinen, s. 2.1. 1868 Nuasjärvi 18 Hiltula(Nygård), k. 3.10. 1906 Sotkamo, ikä 38 v ja 9 kk.

Puoliso: 21.3. 1898 Sotkamo Anna Loviisa Benjamintytär Kovalainen, s. 25.9. 1880 Sotkamo.

Lapset:

Olga Antintytär Korhonen, s. 17.11. 1899 Nuasjärvi 23 Autiopelto.

Hilda Antintytär Korhonen, s. 6.8. 1901 Nuasjärvi 23 Autiopelto.

Aukusti Antinpoika Korhonen, s. 31.7. 1903 Nuasjärvi 23 Autiopelto.

Taulu 254

XI Renne (Reinhold) Laurinpoika Korhonen, Taulusta 251, (isä Lauri Korhonen), Valokuvaaja?, s. 18.12. 1873 Nuasjärvi 18 Hiltula.

Puoliso: 10.4. 1895 Sotkamo Aune Kustintytär Heikkinen, Taulusta 725, s. 17.3. 1869 Ylisotkamo 12 Heikkilä.

Vanhemmat: Kusti Alrik Erkinpoika Heikkinen, s. 4.4. 1829 Ylisotkamo 12 Heikkilä, k. 14.5. 1885 Sotkamo, ikä 56 v ja 1 kk ja Katariina Kustaava Tuomaantytär Korhonen, s. 26.12. 1840 Nuasjärvi 40 Naapuri.

Lapset:

Kaisa Riika Rennentytär Korhonen, s. 6.5. 1895 Sotkamo Nuaskylä 23 Autiopelto, (kaksonen).

Hilma Sohvi Rennentytär Korhonen, s. 6.5. 1895 Sotkamo Nuaskylä 23 Autiopelto, (kaksonen).

Aino Kustaava Rennentytär Korhonen, s. 24.6. 1896 Nuasjärvi 23 Autiopelto.

Jenny Maria Rennentytär Korhonen, s. 25.10. 1897 Nuasjärvi 23 Autiopelto.

Hilda Karoliina Rennentytär Korhonen, s. 4.3. 1901 Nuasjärvi 23 Autiopelto, k. 29.8. 1902 Nuasjärvi 23 Autiopelto, ikä 1 v ja 5 kk.

Kalle Rennenpoika Korhonen, s. 21.6. 1904 Nuasjärvi 62 Tuomivaara. Tauluun 255.

Matti Vihtori Rennenpoika Korhonen, s. 7.4. 1910 Nuasjärvi 23 Autiopelto, k. 22.3. 1911 Nuasjärvi 23 Autiopelto, ikä 0 v ja 11 kk.

Taulu 255

XII Kalle Rennenpoika Korhonen, Taulusta 254, (isä Renne Korhonen), s. 21.6. 1904 Nuasjärvi 62 Tuomivaara.

Puoliso: Ida Meriläinen, s. 17.11. 1908 Sotkamo Nuaskylä 27 Korhola.

Taulu 256

X Vappu Heikintytär Korhonen, Taulusta 250, (isä Heikki Korhonen), s. 30.3. 1845 Alasotkamo 5 Sirviölä, k. 3.7. 1907 Nuasjärvi, ikä 62 v ja 3 kk.

Puoliso: 18.8. 1888 Sotkamo Eemeli Sipinpoika Korhonen, Taulusta 272, 276, s. 26.6. 1862 Alasotkamo 3 Sipola.

Vanhemmat: Sipi Juhonpoika Korhonen, s. 11.6. 1821 Alasotkamo 3 Korhola ja Anna Leena Pekantytär Tervo, s. 30.3. 1824.

Taulu 257

IX Elsa Matintytär Korhotar, Taulusta 183, (isä Matti Korhonen), vaimo, s. 22.7. 1808 Alasotkamo 3 Korhola, k. 24.6. 1881 Paltamo, ikä 72 v ja 11 kk.

Puoliso: 29.3. 1835 Sotkamo Olavi Olavinpoika Kemppainen, renki, talon isäntä, s. 8.4. 1791 Ristijärvi 9 Väisälä, k. 2.4. 1857 Paltamo, Mieslahti, ikä 65 v ja 11 kk.

Vanhemmat: Olavi Heikinpoika Kemppainen, sotilas, s. 28.7. 1763 Ristijärvi 9 Väisälä, k. 19.2. 1795 Ristijärvi 9 Väisälä, ikä 31 v ja 6 kk ja Marketta Henikintytär Heikitär, s. 19.5. 1763 Ristijärvi Urala 17 Rahikkala.

renki. Tullut Uvalta, rakastui Kaipaalan tyttäreen Kondiomäestä 1791 Väisälä, Uva, Ristijärvi. Syntynyt 8.4.1791 Väisälä 9, Ristijärvi. Kastettu (laskettu) 23.4.1791 Hyrynsalmi. Kuollut (laskettu) 2.4.1857 Kondiomäki 23, Mieslax. Olaus Kemppainen tuli isännäksi Kondiomäen talon toiseen osaan naimalla talon tyttären Agnethan. Olaus oli tullut aikaisemmin taloon rengiksi. Hän oli jo pienenä jäänyt orvoksi. Olaus ja Agnetha vihittiin 3.6.1827. Heidän vanhin poikansa Henric syntyi jouluna 1827, Michel 1829 ja tytär Agnetha 1832. Äiti Agnethan kuoltua 1833 Olaus otti uudeksi emännäksi Elsa Korhosen s. 1808 Sotkamosta. Lapsia syntyi kuusi. Olauksen kuoltua 1857 Elsa muutti lapsineen Mieslahden Kytömäkeen.

Lapset:

Aapel Olavinpoika Kemppainen, s. 10.2. 1836 Mieslahti Kontiomäki 23 Kaipaala. Syntynyt (laskettu) 10.1.1832 Kondiomäki (Kaipaala), Mieslax. Kastettu (laskettu) 29.1.1832 Mieslax. Muuttanut pois Mieslahti 19 Korhola (Mikkola). Rikti Mikkosen vaimo Mieslahden Korhola 19 (Mikkola).

Juho Olavinpoika Kemppainen, s. 23.8. 1838 Mieslahti Kontiomäki 23 Kaipaala.

Anna Stiina Olavintytär Kemppainen, s. 23.9. 1839 Mieslahti Kontiomäki 23 Kaipaala. Syntynyt (laskettu) 23.9.1839 Kondiomäki 23, Mieslax. Kastettu (laskettu) 29.9.1839 Mieslax. Muuttanut pois muutti isänsä Olli Kemppaisen kuoltua äitinsä kanssa Mieslahden Kytömäkeen jälkeen 2.4.1857.

Matti Olavinpoika Kemppainen, s. 20.8. 1841 Paltamo, Mieslahti, Kytömäki 29. Tauluun 258.

Elsa Reeta Olavintytär Kemppainen, s. 16.3. 1844 Mieslahti Kontiomäki 23 Kaipaala. Syntynyt (laskettu) 16.3.1844 Kondiomäki 23, Mieslax. Kastettu (laskettu) 6.4.1844 Mieslax. Muuttanut pois muutti isänsä Olli Kemppaisen kuoltua äitinsä kanssa Mieslahden Kytömäkeen jälkeen 2.4.1857.

Matleena Olavintytär Kemppainen, s. 28.6. 1848 Mieslahti Kontiomäki 23 Kaipaala. Syntynyt (laskettu) 28.6.1848 Kondiomäki 23, Mieslax. Kastettu (laskettu) 22.7.1848 Mieslax. Muuttanut pois muutti isänsä Olli Kemppaisen kuoltua äitinsä kanssa Mieslahden Kytömäkeen jälkeen 2.4.1857.

Taulu 258

X Matti Olavinpoika Kemppainen, Taulusta 257, (äiti Elsa Korhotar), talonpoika, s. 20.8. 1841 Paltamo, Mieslahti, Kytömäki 29, k. 19.10. 1915 Paltamo, ikä 74 v ja 1 kk.

Puoliso: 25.12. 1867 Paltamo Elsa Stiina Vilhelmintytär Kaipaitar, s. 22.6. 1845 Paltamo.

Vanhemmat: Wilhem Pekanpoika Kaipainen, s. 13.11. 1817 Mieslahti, Pääkkölä 6, k. 24.1. 1858 Paltamo, ikä 40 v ja 2 kk ja Reeta Jaakontytär Valtatar, s. 14.3. 1820 Paltamo, k. 11.5. 1849 Paltamo, ikä 29 v ja 1 kk.

Lapset:

Antti Matinpoika Kemppainen, s. 29.1. 1875 Paltamo Mieslahti No29.

Reeta Stiina Matintytär Kempatar, s. 5.1. 1877 Paltamo. Tauluun 259.

Matts August Kemppainen, s. 15.10. 1879 Paltamo Mieslahti.

Heikki Leonard Kemppainen, s. 24.6. 1882 Paltamo. Tauluun 260.

Brita Augusta Kemppainen, s. 26.1. 1885 Paltamo Mieslahti Kytölä.

Jaakko Kemppainen, s. 20.11. 1887 Paltamo Mieslahti No29.

Taulu 259

XI Reeta Stiina Matintytär Kempatar, Taulusta 258, (isä Matti Kemppainen), s. 5.1. 1877 Paltamo.

Puoliso: 19.11. 1898 Paltamo Juho Paavonpoika Heikkinen, Taulusta 240, s. 22.10. 1871 Paltamo, Mieslahti, Kemppaala.

Vanhemmat: Paavo Matinpoika Heikkinen, s. 19.6. 1820 Paltamo, Mieslahti 24 Kauppila, k. 20.5. 1884 Paltamo, ikä 63 v ja 11 kk ja Vappu Matintytär Meriläinen, s. 2.5. 1824 Sotkamo, k. 15.5. 1891 Paltamo, ikä 67 v ja 0 kk.

Lapset:

Hilda Sofia Juhontytär Heikkinen, s. 1.1. 1899 Paltamo, Mieslahti, Kempaala, k. Sotkamo.

Matti Aukusta Juhonpoika Heikkinen, s. 21.3. 1900 Paltamo, k. 6.1. 1901 Paltamo, ikä 0 v ja 9 kk.

Heikki Leonard Juhonpoika Heikkinen, s. 10.1. 1902 Paltamo.

Elsa Juhontytär Heikkinen, s. 11.1. 1905 Paltamo, Mieslahti, Kempaala.

Olga Juhontytär Korhonen o.s. Heikkinen, s. 10.4. 1907 Paltamo, Mieslahti, Kempaala, k. Kajaani.

Kalle Johannes Juhonpoika Heikkinen, s. 9.3. 1909 Paltamo.

Toini Maria Juhontytär Korhonen o.s. Heikkinen, s. 3.10. 1911 Paltamo, Mieslahti, Kemppaala. Puoliso: 3.6. 1934 Sotkamo Eino Arvid Kustinpoika Korhonen, Taulusta 240, maanviljelijä, s. 21.4. 1909 Sotkamo,Kurjala.

Tauno Iisakki Juhonpoika Heikkinen, s. 30.1. 1914 Paltamo, Mieslahti, Kempaala. Puoliso: Vieno Heikkinen,.

Eino Matias Juhonpoika Heikkinen,.

Taulu 260

XI Heikki Leonard Kemppainen, Taulusta 258, (isä Matti Kemppainen), s. 24.6. 1882 Paltamo.

Puoliso: 14.10. 1911 Paltamo Karoliina Heikintytär Kemppainen o.s. Karhu, Taulusta 416, s. 19.7. 1887 Paltamo.

Vanhemmat: Heikki Ristonpoika Karhu, s. 3.2. 1844 ja Sofia Alrikintytär Parviainen, s. 31.12. 1851 Sotkamo Ylisotkamo 29.

Taulu 261

IX Reeta Kaisa Matintytär Korhotar, Taulusta 183, (isä Matti Korhonen), s. 1.6. 1813 Alasotkamo 3 Korhola, k. 17.7. 1837 Sotkamo, ikä 24 v ja 1 kk.

Puoliso: 27.4. 1834 Sotkamo Samuel Simonpoika Karjalainen, s. 9.2. 1801, k. 13.11. 1866 Ylisotkamo 9 Piippola, ikä 65 v ja 9 kk.

Lapset:

Anna Stiina Samulintytär Karjalainen, s. 31.10. 1834 Ylisotkamo 32.

Antti Samulinpoika Karjalainen, s. 13.1. 1836 Ylisotkamo 56.

Renne Samulinpoika Karjalainen, s. 16.6. 1837 Ylisotkamo 56.

Taulu 262

VIII Sipi Juhonpoika Korhonen, Taulusta 102, (äiti Anna Karpatar), s. 27.11. 1764 Alasotkamo 3 Korhola, k. 28.5. 1819 Sotkamo, ikä 54 v ja 6 kk.

1. puoliso: 30.12. 1787 Sotkamo Marketta Antintytär Korhotar, s. 25.12. 1769 Alasotkamo 32 Vilmilä, k. 1.2. 1797 Sotkamo Alasotkamo 3, ikä 27 v ja 1 kk.

Vanhemmat: Antti Laurinpoika Korhonen, s. 1747 Sotkamo Alasotkamo 32, (kaksonen), k. 10.11. 1789 Sotkamo Alasotkamo 32, ikä 42 v ja Elina Eskontytär Kempatar, s. 15.2. 1747 Ristijärvi 14 Mikkola, k. 22.12. 1817 Tipasoja 17, ikä 70 v ja 10 kk.

2. puoliso: 26.12. 1797 Sotkamo Katariina Heikintytär Klemetitär, s. 2.3. 1776 Ylisotkamo 15.

Lapset:

1. Anna Reeta Sipintytär Korhotar, s. 5.2. 1789 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 263.

1. Juho Sipinpoika Korhonen, s. 27.8. 1792 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 271.

1. Elin Sipintytär Korhotar, s. 1.9. 1794 Alasotkamo 3 Korhola, k. 17.4. 1798 Alasotkamo 3 Korhola, ikä 3 v ja 7 kk.

2. Heikki Sipinpoika Korhonen, s. 23.3. 1799 Alasotkamo 3 Korhola, k. 19.3. 1801 Alasotkamo 3 Korhola, ikä 1 v ja 11 kk.

2. Kaija Sipintytär Korhonen, s. 18.4. 1801 Alasotkamo 3 Korhola, k. 13.5. 1802 Alasotkamo 3 Korhola, ikä 1 v ja 0 kk.

2. Sohvi Sipintytär Korhonen, s. 14.12. 1802 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 277.

2. Matleena Sipintytär Korhonen, s. 17.12. 1804 Alasotkamo 3 Korhola, k. 6.1. 1808 Alasotkamo 3 Korhola, ikä 3 v ja 0 kk.

2. Kaija Sipintytär Korhonen, s. 14.5. 1807 Alasotkamo 3 Korhola, k. 13.8. 1807 Alasotkamo 3 Korhola, ikä 0 v ja 2 kk.

2. Sipi Sipinpoika Korhonen, s. 12.2. 1809 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 296.

2. Reeti Sipinpoika Korhonen, s. 20.2. 1812 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 299.

2. Matti Sipinpoika Korhonen, s. 7.2. 1815 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 303.

2. Lisa Stiina Sipintytär Korhonen, s. 6.2. 1818 Alasotkamo 3 Korhola, k. 9.1. 1835 Alasotkamo 3 Korhola, ikä 16 v ja 11 kk.

Taulu 263

IX Anna Reeta Sipintytär Korhotar, Taulusta 262, (isä Sipi Korhonen), emäntä, s. 5.2. 1789 Alasotkamo 3 Korhola, k. 10.9. 1833 Sumsa 11 Karppala, ikä 44 v ja 7 kk.

Puoliso: 1.6. 1808 Sotkamo Abraham Antinpoika Niskanen, talonisäntä, s. 15.6. 1784 Sumsa 11 Karppala, k. 14.7. 1833 Sumsa 11 Karppala, ikä 49 v ja 0 kk.

Vanhemmat: Antti Abrahaminpoika Niskanen, s. 30.10. 1757 Katerma Sumsa 11 Karppala, k. 30.10. 1832 Sumsa 11 Karppala, ikä 75 v ja 0 kk ja Anna Antintytär Tervotar, s. 28.5. 1763 Sumsa 3, k. 28.12. 1790 Katerma Sumsa 11 Karppala, ikä 27 v ja 7 kk.

Lapset:

Antti Abrahaminpoika Niskanen, s. 26.3. 1815 Sumsa 11 Karppala, k. 23.2. 1839 Sumsa 11 Karppala, ikä 23 v ja 10 kk.

Sipi Abrahaminpoika Niskanen, s. 14.4. 1817 Sumsa 11 Karppala, k. ennen 1830 Sumsa 11 Karppala, ikä 13 v.

Abraham Abrahaminpoika Niskanen, s. 6.1. 1820 Sumsa 11 Karppala, k. 5.6. 1830 Sumsa 11 Karppala, ikä 10 v ja 4 kk.

Vilho Abrahaminpoika Niskanen, s. 17.1. 1823 Sumsa 11 Karppala. Tauluun 264.

Johannes Abrahaminpoika Niskanen, s. 23.11. 1825 Sumsa 11 Karppala.

Anna Reeta Abrahamintytär Niskanen, s. 19.1. 1828 Sumsa 11 Karppala. Tauluun 270.

Taulu 264

X Vilho Abrahaminpoika Niskanen, Taulusta 263, (äiti Anna Korhotar), Talollinen, s. 17.1. 1823 Sumsa 11 Karppala, k. 16.10. 1900 Tipasoja 39 Konttivaara, ikä 77 v ja 8 kk.

Puoliso: 7.11. 1855 Sotkamo Sohvi Antintytär Korhonen, s. 25.12. 1820 Kiehimänsuu 5 Kärkkäälä.

Vanhemmat: Antti Kustinpoika Korhonen, s. 18.2. 1784 Alasotkamo 52, k. 27.9. 1863 Melalahti 4, ikä 79 v ja 7 kk ja Stiina Hyvötär, s. 7.12. 1785, k. 1.9. 1823 Kiehimänsuu 5 Kärkkälä, ikä 37 v ja 8 kk.

Muutti 31.12. 1841 Paltamosta Kajaaniin ja sieltä 9.10.1844 Sotkamoon.

Lapset:

Hanna Sohvi Vilhontytär Niskanen, s. 2.9. 1856 Tipasoja 43 Konttivaara, k. 3.6. 1857 Tipasoja 43 Konttivaara, ikä 0 v ja 9 kk.

Taavetti Vilhonpoika Niskanen, s. 23.12. 1858 Tipasoja 43 Konttivaara. Tauluun 265.

Reeta Stiina Vilhontytär Niskanen, s. 1.1. 1862 Tipasoja 43 Konttivaara. Tauluun 268.

Eeva Vilhontytär Niskanen, s. 25.9. 1864 Tipasoja 43 Konttivaara. Tauluun 269.

Taulu 265

XI Taavetti Vilhonpoika Niskanen, Taulusta 264, (isä Vilho Niskanen), s. 23.12. 1858 Tipasoja 43 Konttivaara.

Puoliso: 22.6. 1884 Sotkamo Reeta Kaisa Erkintytär Niskanen, Taulusta 434, s. 24.2. 1860 Tipasoja 5 Piippola.

Vanhemmat: Erkki Laurinpoika Niskanen, s. 6.8. 1834 Tipasoja 5 Piippola, k. 6.9. 1896 Tipasoja 6 Niskala, ikä 62 v ja 1 kk ja Leena Kaisa Antintytär Arffman, s. 27.11. 1827.

Lapset:

Anna Kustaava Taavetintytär Niskanen, s. 5.12. 1885 Tipasoja 39 Konttivaara.

Leena Kaisa Taavetintytär Niskanen, s. 13.5. 1887 Tipasoja 39 Konttivaara. Tauluun 266.

Alma Sohvi Taavetintytär Niskanen, s. 30.8. 1892 Tipasoja 39 Konttivaara.

Taavetti Ilmari Taavetinpoika Niskanen, s. 1.3. 1894 Tipasoja 39 Konttivaara.

Hilma Taavetintytär Niskanen, s. 11.1. 1896 Tipasoja 39 Konttivaara. Tauluun 267.

Aleksantra Taavetintytär Niskanen, s. 19.11. 1897 Tipasoja 39 Konttivaara.

Taulu 266

XII Leena Kaisa Taavetintytär Niskanen, Taulusta 265, (isä Taavetti Niskanen), s. 13.5. 1887 Tipasoja 39 Konttivaara. 9.9.1911 passi Amerikkaan.

Puoliso: USA Jaakko Aleksi Johanneksenpoika Mustonen, s. 2.2. 1892 Alasotkamo 2 Jäätiö.

Vanhemmat: Johannes Reetinpoika Mustonen, s. 2.3. 1844 Jormas 24 Mikkola, k. 4.12. 1909 Sotkamo Jormaskylä, ikä 65 v ja 9 kk ja Maria Juhontytär Korhonen, s. 18.7. 1845 Alasotkamo 15 Tikkalanniemi.

Taulu 267

XII Hilma Taavetintytär Niskanen, Taulusta 265, (isä Taavetti Niskanen), s. 11.1. 1896 Tipasoja 39 Konttivaara.

Puoliso: 13.5. 1919 Sotkamo Kalle Antinpoika Korhonen, s. 28.3. 1893 Ylisotkamo 10 Komula, (kaksonen).

Vanhemmat: Antti Matinpoika Korhonen, s. 3.11. 1862 Korholanmäki 5 Rimpilä ja Vappu Kustaava Paavontytär Härkönen, s. 11.3. 1864 Korholanmäki 4.

Taulu 268

XI Reeta Stiina Vilhontytär Niskanen, Taulusta 264, (isä Vilho Niskanen), s. 1.1. 1862 Tipasoja 43 Konttivaara, k. 9.8. 1910 , ikä 48 v ja 7 kk.

Puoliso: 4.8. 1883 Sotkamo Kalle Erkinpoika Niskanen, Taulusta 434, 438, s. 19.3. 1858 Tipasoja 5 Piippola.

Vanhemmat: Erkki Laurinpoika Niskanen, s. 6.8. 1834 Tipasoja 5 Piippola, k. 6.9. 1896 Tipasoja 6 Niskala, ikä 62 v ja 1 kk ja Leena Kaisa Antintytär Arffman, s. 27.11. 1827.

Lapset:

Erkki Vilho Kallenpoika Niskanen, s. 8.1. 1884 Tipasoja 6 Niskala.

Helmi Amalia Kallentytär Niskanen, s. 20.4. 1886 Tipasoja 6 Niskala.

Kalle Kallenpoika Niskanen, s. 6.5. 1891 Tipasoja 6 Niskala.

Johanna Kallentytär Niskanen, s. 11.5. 1894 Tipasoja 6 Niskala.

Saimi Santra Kallentytär Niskanen, s. 23.6. 1897 Tipasoja 6 Niskala.

Leena Sohvi Kallentytär Niskanen, s. 28.7. 1900 Tipasoja 6 Niskala.

Aarne Kallenpoika Niskanen, s. 10.2. 1904 Tipasoja 6 Niskala.

Taulu 269

XI Eeva Vilhontytär Niskanen, Taulusta 264, (isä Vilho Niskanen), s. 25.9. 1864 Tipasoja 43 Konttivaara.

Puoliso: 1.1. 1886 Sotkamo Kusti Petteri Erkinpoika Niskanen, Taulusta 434, s. 4.5. 1866 Tipasoja 6 Niskala.

Vanhemmat: Erkki Laurinpoika Niskanen, s. 6.8. 1834 Tipasoja 5 Piippola, k. 6.9. 1896 Tipasoja 6 Niskala, ikä 62 v ja 1 kk ja Leena Kaisa Antintytär Arffman, s. 27.11. 1827.

Lapset:

Heikki Vilho Kustinpoika Niskanen, s. 27.2. 1887 Tipasoja 7 Suonenvaara.

Toivo Armas Kustinpoika Niskanen, s. 27.12. 1888 Tipasoja 7 Suonenvaara.

Kaisa Sohvi Kustintytär Niskanen, s. 6.11. 1891 Tipasoja 7 Suonenvaara.

Naimi Kustaava Kustintytär Niskanen, s. 17.5. 1895 Tipasoja 7 Suonenvaara.

Iita Loviisa Kustintytär Niskanen, s. 30.4. 1907 Tipasoja 7 Suonenvaara.

Taulu 270

X Anna Reeta Abrahamintytär Niskanen, Taulusta 263, (äiti Anna Korhotar), s. 19.1. 1828 Sumsa 11 Karppala, k. 25.2. 1879 Alasotkamo 25 Otrala, ikä 51 v ja 1 kk.

Puoliso: Juho Heikki Jeremiaanpoika Arffman, s. 24.10. 1823 Alasotkamo 49 Rekilä.

Lapset:

Samuel Vilhelmi Juhonpoika Arffman, s. 26.4. 1854 Alasotkamo 49 Rekilä.

Anna Maria Juhontytär Arffman, s. 6.3. 1857 Alasotkamo 49 Rekilä.

Eeva Stiina Juhontytär Arffman, s. 13.3. 1859 Alasotkamo 49 Rekilä.

Kusti Juhonpoika Arffman, s. 23.5. 1861 Alasotkamo 49 Rekilä.

Kustaava Juhontytär Arffman, s. 26.8. 1864 Alasotkamo 49 Rekilä, k. 21.11. 1866 Alasotkamo 25 Otrala, ikä 2 v ja 2 kk.

Jaakko Juhonpoika Arffman, s. 1.4. 1868 Alasotkamo 25 Otrala.

Sohvi Juhontytär Arffman, s. 8.11. 1871 Alasotkamo 25 Otrala.

Taulu 271

IX Juho Sipinpoika Korhonen, Taulusta 262, (isä Sipi Korhonen), s. 27.8. 1792 Alasotkamo 3 Korhola, k. 14.2. 1833 Alasotkamo 3 Korhola, ikä 40 v ja 5 kk.

1. puoliso: 13.4. 1819 Sotkamo Silja Tuomaantytär Korhotar, s. 18.3. 1792 Alasotkamo 50 Pernula.

Vanhemmat: Tuomas Antinpoika Korhonen, s. 6.10. 1753 Alasotkamo 4 Korhola ja Riitta Esantytär Määtätär, s. 3.8. 1762 Ylisotkamo 26 Kaivopuro.

2. puoliso: 8.1. 1826 Sotkamo Sohvi Matleena Klemettinen, s. 19.9. 1800 Sotkamo.

Lapset:

1. Sipi Juhonpoika Korhonen, s. 11.6. 1821 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 272.

1. Reeta Kaisa Juhontytär Korhonen, s. 5.12. 1823 Alasotkamo 3 Korhola.

2. Anna Juhontytär Korhonen, s. 2.3. 1828 Alasotkamo 3 Korhola.

2. Juho Reeti Juhonpoika Korhonen, s. 13.3. 1829 Alasotkamo 3 Korhola.

2. Kalle Juhonpoika Korhonen, s. 25.4. 1832 Alasotkamo 3 Korhola.

Taulu 272

X Sipi Juhonpoika Korhonen, Taulusta 271, (isä Juho Korhonen), s. 11.6. 1821 Alasotkamo 3 Korhola.

Puoliso: 17.9. 1849 Sotkamo Anna Leena Pekantytär Tervo, Taulusta 208, 256, s. 30.3. 1824.

Lapset:

Vappu Sipintytär Korhonen, s. 20.8. 1850 Alasotkamo 3 Sipola. Tauluun 273.

Juho Sipinpoika Korhonen, s. 23.11. 1852 Alasotkamo 3 Sipola. Tauluun 274.

Anna Liisa Sipintytär Korhonen, s. 11.11. 1854 Alasotkamo 3 Sipola. Tauluun 275.

Sanna Stiina Sipintytär Korhonen, s. 23.12. 1856 Alasotkamo 3 Sipola.

Kalle Sipinpoika Korhonen, s. 15.9. 1859 Alasotkamo 3 Sipola.

Eemeli Sipinpoika Korhonen, s. 26.6. 1862 Alasotkamo 3 Sipola. Tauluun 276.

Taulu 273

XI Vappu Sipintytär Korhonen, Taulusta 272, (isä Sipi Korhonen), s. 20.8. 1850 Alasotkamo 3 Sipola.

Puoliso: 8.11. 1880 Sotkamo Leo Tuomaanpoika Partanen, s. 5.1. 1857 Sotkamo.

Lapset:

Viktori Leonpoika Partanen, s. 13.12. 1881 Nuasjärvi.

Reeta Sohvi Leontytär Partanen, s. 22.2. 1884 Nuasjärvi.

Alpin Leonpoika Partanen, s. 25.5. 1887 Nuasjärvi, k. 25.5. 1887 Nuasjärvi 43 Halmetvaara, ikä 0 v ja 0 kk.

Tuomas Leonpoika Partanen, s. 20.12. 1889 Nuasjärvi.

Taulu 274

XI Juho Sipinpoika Korhonen, Taulusta 272, (isä Sipi Korhonen), torppari, s. 23.11. 1852 Alasotkamo 3 Sipola.

1. puoliso: 6.2. 1881 Sotkamo Eeva Sohvi Erkintytär Moilanen, s. 1849 Sotkamo, k. 31.1. 1904 Sotkamo, ikä 55 v.

2. puoliso: n 1904 Sotkamo Lyyti Laurintytär Mähönen, s. 15.3. 1866 Sotkamo.

Lapset:

2. Kaisa Liisa Juhontytär Korhonen, s. 8.7. 1905 Nuasjärvi Kylmänlahti, k. 5.5. 1906 Nuasjärvi Kylmänlahti, ikä 0 v ja 9 kk.

2. Juho Eemeli Juhonpoika Korhonen, s. 28.8. 1909 Nuasjärvi Kylmänlahti.

Taulu 275

XI Anna Liisa Sipintytär Korhonen, Taulusta 272, (isä Sipi Korhonen), s. 11.11. 1854 Alasotkamo 3 Sipola.

Puoliso: 29.6. 1879 Sotkamo Antti Heikki Juhonpoika Korhonen, Taulusta 184, 208, s. 22.3. 1837 Alisotkamo 50 Pernula, k. 28.?. 1908 Nuasjärvi 19 Piiraala, ikä 71 v.

Vanhemmat: Juho Matinpoika Korhonen, s. 20.5. 1793 Alasotkamo 3 Korhola, k. 17.7. 1868 Nuasjärvi 50 Pernula, ikä 75 v ja 1 kk ja Elin Matintytär Korhonen, s. 7.9. 1803 Alasotkamo 43 Lehmimäki, k. 3.3. 1842 Alisotkamo 50, ikä 38 v ja 5 kk.

Lapset:

Hilma Sohvi Antintytär Korhonen, s. 30.3. 1880 Nuasjärvi 50 Pernula. Tauluun 210.

Taulu 276

XI Eemeli Sipinpoika Korhonen, Taulusta 272, (isä Sipi Korhonen), s. 26.6. 1862 Alasotkamo 3 Sipola.

1. puoliso: 18.8. 1888 Sotkamo Vappu Heikintytär Korhonen, Taulusta 250, 256, s. 30.3. 1845 Alasotkamo 5 Sirviölä, k. 3.7. 1907 Nuasjärvi, ikä 62 v ja 3 kk.

Vanhemmat: Heikki Matinpoika Korhonen, s. 3.4. 1805 Alasotkamo 3 Korhola, k. 12.1. 1880 Nuaskylä 23 Autiopelto, ikä 74 v ja 9 kk ja Anna Leena Pekantytär Mähönen, s. 30.5. 1810 Sotkamo, k. 15.6. 1893 Nuaskylä 23 Autiopelto, ikä 83 v ja 0 kk.

2. puoliso: 27.11. 1910 Sotkamo Lyyti Juho Heikintytär Karjalainen os. Telkä?, s. 28.12. 1870.

Taulu 277

IX Sohvi Sipintytär Korhonen, Taulusta 262, (isä Sipi Korhonen), s. 14.12. 1802 Alasotkamo 3 Korhola.

Puoliso: 11.4. 1827 Sotkamo Juho Heikinpoika Korhonen, Talollinen, s. 22.10. 1806 Ylisotkamo 4 Korhola, (kaksonen).

Vanhemmat: Heikki Antinpoika Korhonen, Talollinen, s. 19.5. 1780 Ylisotkamo 4 Korhola, k. 11.10. 1835 Ylisotkamo 42 Suovaara, ikä 55 v ja 4 kk ja Mari Laurintytär Torvetar, s. 15.3. 1781 Sotkamo, k. 12.7. 1839 Ylisotkamo 42 Suovaara, ikä 58 v ja 3 kk.

Lapset:

Maria Juhontytär Korhonen, s. 15.5. 1828 Ylisotkamo 42 Suovaara.

Heikki Juhonpoika Korhonen, s. 28.4. 1829 Ylisotkamo 42 Suovaara. Tauluun 278.

Sohvi Juhontytär Korhonen, s. 7.3. 1832 Ylisotkamo 42 Suovaara.

Sipi Juhonpoika Korhonen, s. 18.2. 1834 Ylisotkamo 42 Suovaara, k. n 1835 Ylisotkamo 42 Suovaara, ikä 1 v.

Anna Kaisa Juhontytär Korhonen, s. 6.11. 1836 Ylisotkamo 42 Suovaara. Tauluun 279.

Antti Juhonpoika Korhonen, s. 26.2. 1839 Ylisotkamo 42 Suovaara.

Matti Juhonpoika Korhonen, s. 11.12. 1841 Ylisotkamo 42 Suovaara, k. 18.10. 1847 Ylisotkamo 42 Suovaara, ikä 5 v ja 10 kk.

Apollonia Juhontytär Korhonen, s. 27.2. 1844 Ylisotkamo 42 Suovaara. Tauluun 282.

Taulu 278

X Heikki Juhonpoika Korhonen, Taulusta 277, (äiti Sohvi Korhonen), s. 28.4. 1829 Ylisotkamo 42 Suovaara.

Puoliso: 16.5. 1847 Anna Liisa Antintytär Huovinen, s. 26.4. 1824.

Taulu 279

X Anna Kaisa Juhontytär Korhonen, Taulusta 277, (äiti Sohvi Korhonen), s. 6.11. 1836 Ylisotkamo 42 Suovaara.

Puoliso: 20.4. 1857 Sotkamo Antti Kallenpoika Sirviö, s. 8.1. 1836 Alasotkamo.

Lapset:

Kalle Antinpoika Sirviö, s. 25.1. 1858 Nuasjärvi 22 Tori.

Juho Antinpoika Sirviö, s. 15.1. 1860 Nuasjärvi 22 Tori.

Sohvi Antintytär Sirviö, s. 15.2. 1862 Nuasjärvi 22 Tori. Tauluun 280.

Maria Antintytär Sirviö, s. 13.3. 1864 Nuasjärvi 22 Tori.

Anna Kaisa Antintytär Sirviö, s. 11.8. 1866 Nuasjärvi 22 Tori.

Veera Loviisa Antintytär Sirviö, s. 16.3. 1869 Nuasjärvi 22 Tori.

Vappu Antintytär Sirviö, s. 4.9. 1874 Nuasjärvi 22 Tori.

Antti Antinpoika Sirviö, s. 2.2. 1878 Nuasjärvi 22 Tori.

Aabraham Antinpoika Sirviö, s. 10.6. 1881 Nuasjärvi 22 Tori, k. 20.11. 1881 Nuasjärvi 22 Tori, ikä 0 v ja 5 kk.

Taulu 280

XI Sohvi Antintytär Sirviö, Taulusta 279, (äiti Anna Korhonen), s. 15.2. 1862 Nuasjärvi 22 Tori.

Puoliso: 14.7. 1888 Sotkamo Juho Jaakko Antinpoika Korhonen, Taulusta 315, talollinen, s. 5.11. 1844 Ylisotkamo 10.

Vanhemmat: Antti Tuomaanpoika Korhonen, itsellinen, s. 17.11. 1816 Ylisotkamo, k. 28.10. 1901 Ylisotkamo 10 Kaikkola, ikä 84 v ja 11 kk ja Aune Pekantytär Karppanen, s. 13.1. 1815 Ylisotkamo 10 Kaikkola.

Lapset:

Antti Kusti Jaakonpoika Korhonen, s. 26.2. 1889 Nuasjärvi 49 Päätalo, k. 26.6. 1893 Nuasjärvi 49 Päätalo, ikä 4 v ja 4 kk.

Anna Maria Jaakontytär Korhonen, s. 10.12. 1890 Nuasjärvi 49 Päätalo, k. 13.5. 1903 Nuasjärvi 61 Mäkelä, ikä 12 v ja 5 kk.

Jalmari Jaakonpoika Korhonen, s. 28.6. 1893 Nuasjärvi 49 Päätalo, k. 27.7. 1893 Nuasjärvi 49 Päätalo, ikä 0 v ja 0 kk.

Saimi Sibilla Jaakontytär Korhonen, s. 17.7. 1894 Nuasjärvi 49 Päätalo.

Hilma Jaakontytär Korhonen, s. 29.1. 1897 Nuasjärvi 49 Päätalo, (kaksonen).

Jenny Jaakontytär Korhonen, s. 29.1. 1897 Nuasjärvi 49 Päätalo, (kaksonen).

Aukusti Jaakonpoika Korhonen, s. 5.9. 1901 Nuasjärvi 49 Päätalo. Tauluun 281.

Kaisa Leena Jaakontytär Korhonen, s. 17.5. 1904 Nuasjärvi 61 Mäkelä.

Taulu 281

XII Aukusti Jaakonpoika Korhonen, Taulusta 280, (isä Juho Korhonen), s. 5.9. 1901 Nuasjärvi 49 Päätalo.

Puoliso: 10.4. 1927 Sotkamo Jenny Leinonen, s. 9.7. 1902 Sotkamo.

Taulu 282

X Apollonia Juhontytär Korhonen, Taulusta 277, (äiti Sohvi Korhonen), s. 27.2. 1844 Ylisotkamo 42 Suovaara.

Puoliso: 13.11. 1862 Sotkamo Juho Juhonpoika Korhonen, Taulusta 655, s. 24.8. 1837 Alasotkamo 40 Naapuri.

Vanhemmat: Juho Eskonpoika Korhonen, s. 9.12. 1805 Nuasjärvi 40 Naapuri, k. 11.4. 1899 Alasotkamo 40 Perttula, ikä 93 v ja 4 kk ja Aune Antintytär Korhotar, s. 29.1. 1813 Alasotkamo 1, k. 20.5. 1901 Alasotkamo 40 Perttula, ikä 88 v ja 3 kk.

Lapset:

Kusti Juhonpoika Korhonen, s. 5.11. 1863 Nuasjärvi 24 Nurmi. Tauluun 283.

Aune Sohvi Juhontytär Korhonen, s. 4.5. 1865 Nuasjärvi 24 Nurmi, k. 22.11. 1867 Nuasjärvi 24 Nurmi, ikä 2 v ja 6 kk.

Kaisa Stiina Juhontytär Korhonen, s. 22.11. 1867 Nuasjärvi 62 Tuomivaara. Tauluun 287.

Anna Loviisa Juhontytär Korhonen, s. 16.12. 1869 Nuasjärvi 62 Tuomivaara. Tauluun 289.

Aate Juhonpoika Korhonen, s. 30.3. 1872 Nuasjärvi 18 Hiltula. Tauluun 291.

Apollonia Juhontytär Korhonen, s. 15.7. 1874 Nuasjärvi 62 Tuomivaara. Tauluun 294.

Iita Maria Juhontytär Korhonen, s. 19.3. 1877 Nuasjärvi 62 Tuomivaara, k. 9.11. 1878 Nuasjärvi 62 Tuomivaara, ikä 1 v ja 7 kk.

Sohvi Juhontytär Korhonen, naimaton, s. 13.11. 1879 Alasotkamo 18 Laajanniemi.

Kustaava Juhontytär Korhonen, s. 12.9. 1883 Nuasjärvi 62 Tuomivaara. Tauluun 295.

Taulu 283

XI Kusti Juhonpoika Korhonen, Taulusta 282, (isä Juho Korhonen), talollinen, itsellinen, s. 5.11. 1863 Nuasjärvi 24 Nurmi.

Puoliso: 18.10. 1885 Sotkamo Saara Loviisa Juhontytär Sirviö, s. 23.12. 1863 Alasotkamo 63 Laajalahti.

Vanhemmat: Juho Heikki Heikinpoika Sirviö, s. 1.11. 1817 Alasotkamo 36 Laajalahti, k. 10.12. 1897 Alasotkamo 36 Laajalahti, ikä 80 v ja 1 kk ja Mari Sohvi Simontytär Korhonen, s. 8.2. 1830 Nuaskylä 8 Rimpilä, k. 25.1. 1908 Alasotkamo 36 Laajalahti, ikä 77 v ja 11 kk.

Lapset:

Jussi Heikki Kustinpoika Korhonen, s. 17.1. 1886 Alasotkamo 18 Laajanniemi. Tauluun 284.

Renne Kustinpoika Korhonen, s. 18.3. 1889 Alasotkamo. Tauluun 285.

Mari Vappu Kustintytär Korhonen, s. 20.5. 1892 Alasotkamo, k. 26.6. 1893 Alasotkamo, ikä 1 v ja 1 kk.

Joel Kustinpoika Korhonen, s. 27.5. 1894 Jormaskylä. Tauluun 286.

Aponollia Kustintytär Korhonen, s. 18.4. 1898 Alasotkamo.

Reeta Sohvi Kustintytär Korhonen, s. 27.5. 1901 Sotkamo.

Kusti Iivari Kustinpoika Korhonen, s. 11.5. 1904 Jormaskylä.

Taulu 284

XII Jussi Heikki Kustinpoika Korhonen, Taulusta 283, (isä Kusti Korhonen), s. 17.1. 1886 Alasotkamo 18 Laajanniemi.

Puoliso: 4.11. 1918 Sotkamo Johanna Vilhelmina Kustintytär Hiltunen, s. 26.5. 1895 Sotkamo.

Taulu 285

XII Renne Kustinpoika Korhonen, Taulusta 283, (isä Kusti Korhonen), s. 18.3. 1889 Alasotkamo.

Puoliso: 26.9. 1920 Sotkamo Elsa Kustaava Reetintytär Mustonen, s. 9.8. 1900 Sotkamo Jormaskylä.

Vanhemmat: Reeti Heikinpoika Mustonen, s. 19.9. 1869 Sotkamo Alasotkamo ja Saara Maria Tapanintytär Parviainen, s. 28.4. 1861 Sotkamo.

Taulu 286

XII Joel Kustinpoika Korhonen, Taulusta 283, (isä Kusti Korhonen), s. 27.5. 1894 Jormaskylä.

Puoliso: Iita Kustintytär Korhonen, s. 30.1. 1900 Jormaskylä 13 Välitalo.

Vanhemmat: Kusti Matinpoika Korhonen, talollinen, s. 17.12. 1858 Jormas 10 Lintula ja Maria Vappu Aapelintytär Määttä, s. 2.7. 1861 Sotkamo.

Taulu 287

XI Kaisa Stiina Juhontytär Korhonen, Taulusta 282, (isä Juho Korhonen), s. 22.11. 1867 Nuasjärvi 62 Tuomivaara.

Puoliso: 20.4. 1889 Sotkamo Matti Matinpoika Partanen, s. 4.9. 1862 Alasotkamo.

Lapset:

Juho Axel Matinpoika Partanen, s. 23.3. 1890 Alasotkamo 18 Laajaniemi. Tauluun 288.

Matti Matinpoika Partanen, s. 31.12. 1891 Alasotkamo 18 Laajaniemi.

Mari Alviina Matintytär Partanen, s. 9.5. 1895 Alasotkamo 18 Laajaniemi.

Hilma Sohvi Matintytär Partanen, s. 19.3. 1899 Alasotkamo 18 Laajaniemi.

Olga Johanna Matintytär Partanen, s. 18.10. 1902 Sotkamo Alasotkamo 18.

Hemmi Matinpoika Partanen, s. 3.2. 1905 Sotkamo Alasotkamo 18.

Kusti Einari Matinpoika Partanen, s. 8.9. 1907 Sotkamo Alasotkamo 18.

Taulu 288

XII Juho Axel Matinpoika Partanen, Taulusta 287, (äiti Kaisa Korhonen), s. 23.3. 1890 Alasotkamo 18 Laajaniemi.

Puoliso: 10.5. 1921 Sotkamo Anna Lyyti Heikintytär Korhonen, s. 23.5. 1897 Sotkamo Alasotkamo 31, (kaksonen).

Vanhemmat: Heikki Antinpoika Korhonen, talollinen, s. 7.12. 1863 Korholanmäki 5 Rimpilä ja Anna Kaisa Ollintytär Määttä, s. 15.1. 1861 Alasotkamo 31.

Taulu 289

XI Anna Loviisa Juhontytär Korhonen, Taulusta 282, (isä Juho Korhonen), s. 16.12. 1869 Nuasjärvi 62 Tuomivaara.

Puoliso: 8.10. 1898 Sotkamo Renne Kustinpoika Okkonen, s. 4.6. 1877 Sotkamo.

Lapset:

Mari Stiina Annantytär Korhonen, s. 6.1. 1896 Alasotkamo 18. Tauluun 290.

Kalle Iivari Annanpoika Okkonen, s. 7.4. 1899 Alasotkamo.

Eino Johannes Annanpoika Okkonen, s. 25.12. 1902 Sotkamo.

Väinö Aukusti Annanpoika Okkonen, s. 11.12. 1909 Sotkamo.

Martti Annanpoika Okkonen, s. 19.4. 1913 Sotkamo.

Taulu 290

XII Mari Stiina Annantytär Korhonen, Taulusta 289, (äiti Anna Korhonen), s. 6.1. 1896 Alasotkamo 18. Syntynyt ennen avioliittoa.

Puoliso: 2.1. 1921 Sotkamo Ferdinaad Heikinpoika Korhonen, s. 24.12. 1892 Sotkamo Alasotkamo 31 Vähäotra.

Vanhemmat: Heikki Antinpoika Korhonen, talollinen, s. 7.12. 1863 Korholanmäki 5 Rimpilä ja Anna Kaisa Ollintytär Määttä, s. 15.1. 1861 Alasotkamo 31.

Taulu 291

XI Aate Juhonpoika Korhonen, Taulusta 282, (isä Juho Korhonen), Räätäli, s. 30.3. 1872 Nuasjärvi 18 Hiltula.

Puoliso: 4.9. 1898 Sotkamo Aune Sohvi Kallentytär Huotari, s. 9.9. 1867 Sotkamo.

Lapset:

Helga Johanna Aatuntytär Korhonen, s. 21.7. 1899 Alasotkamo 18.

Kaarlo Johannes Aatunpoika Korhonen, s. 25.4. 1903 Ylisotkamo.

Vieno Maria Aatuntytär Korhonen, s. 13.12. 1905 Ylisotkamo 39. Tauluun 292.

Anna Sohvi Aatuntytär Korhonen, s. 20.4. 1907 Ylisotkamo.

Vilho Erkki Aatunpoika Korhonen, s. 13.1. 1911 Ylisotkamo. Tauluun 293.

Taulu 292

XII Vieno Maria Aatuntytär Korhonen, Taulusta 291, (isä Aate Korhonen), kirjailija, s. 13.12. 1905 Ylisotkamo 39.

Puoliso: 31.8. 1939 Sotkamo Erkki Leevinpoika Jolma, s. 17.10. 1911 Turtola.

Taulu 293

XII Vilho Erkki Aatunpoika Korhonen, Taulusta 291, (isä Aate Korhonen), s. 13.1. 1911 Ylisotkamo.

Puoliso: 8.3. 1936 Vehkalahti Lahja Margareta Niilontytär Malm, s. 4.1. 1914 Vehkalahti.

Taulu 294

XI Apollonia Juhontytär Korhonen, Taulusta 282, (isä Juho Korhonen), s. 15.7. 1874 Nuasjärvi 62 Tuomivaara. Säräsniemelle 18.12.1899

Säräsniemeltä Ouluun 4.4.1903 ja Sotkamoon16.8.1904.

Puoliso: 19.5. 1907 Haukipudas Heikki Juhonpoika Ojala, s. 3.1. 1879 Haukipudas.

Lapset:

Eino Johannes Heikinpoika Ojala, s. 23.2. 1908 Haukipudas.

Matti Aleksanteri Heikinpoika Ojala, s. 18.3. 1909 Haukipudas.

Helga Johanna Heikintytär Ojala, s. 29.11. 1910 Haukipudas.

Lilli Elisa Heikintytär Ojala, s. 23.6. 1912 Sotkamo.

Katri Heikintytär Ojala, s. 11.6. 1914 Sotkamo.

Niilo Heikki Heikinpoika Ojala,.

Taulu 295

XI Kustaava Juhontytär Korhonen, Taulusta 282, (isä Juho Korhonen), s. 12.9. 1883 Nuasjärvi 62 Tuomivaara.

Puoliso: 5.5. 1912 Sotkamo Juho Jaakko Erkinpoika Meriläinen, s. 22.7. 1880 Alasotkamo 7 Merilä.

Vanhemmat: Eera Ollinpoika Meriläinen, s. 9.6. 1853 Alasotkamo 7 Kuolaniemi ja Elsa Lotta Tuomaantytär Korhonen, s. 5.3. 1860 Alisotkamo 8 Määttälä.

Lapset:

Erkki Johannes Juhonpoika Meriläinen, s. 9.2. 1913 Sotkamo Alasotkamo 7 Kuolaniemi Merilä.

Elvi Esteri Juhontytär Meriläinen, s. 1.1. 1915 Sotkamo Alasotkamo 7 Kuolaniemi Merilä.

Vieno Maria Juhontytär Meriläinen,.

Kusti Iivari Juhonpoika Meriläinen,.

Taulu 296

IX Sipi Sipinpoika Korhonen, Taulusta 262, (isä Sipi Korhonen), s. 12.2. 1809 Alasotkamo 3 Korhola.

Puoliso: 14.3. 1835 Sotkamo Kaija Samuelintytär Kemppainen, s. 2.12. 1811 Alasotkamo.

Lapset:

Kaisa Sipintytär Korhonen, s. 27.5. 1836 Alasotkamo 2 Korhola. Tauluun 297.

Sohvi Sipintytär Korhonen, s. 21.3. 1839 Alasotkamo 2 Korhola. Tauluun 298.

Heikki Sipinpoika Korhonen, s. 18.8. 1843 Alasotkamo 2 Korhola, k. 4.4. 1845 Alasotkamo 2 Korhola, ikä 1 v ja 7 kk.

Kalle Sipinpoika Korhonen, s. 22.3. 1849 Alasotkamo 2 Korhola.

Taulu 297

X Kaisa Sipintytär Korhonen, Taulusta 296, (isä Sipi Korhonen), s. 27.5. 1836 Alasotkamo 2 Korhola, k. 14.1. 1901 Nuasjärvi 19 Piirala, ikä 64 v ja 7 kk.

Puoliso: 14.10. 1855 Sotkamo Reeti Juho Heikinpoika Karjalainen, Taulusta 144, s. 20.4. 1834.

Lapset:

Reeta Sohvi Reetintytär Karjalainen, s. 30.9. 1857 Nuasjärvi 19 Piiraala, k. 10.9. 1869 Nuasjärvi 19 Piiraala, ikä 11 v ja 11 kk.

Matti Reetinpoika Karjalainen, s. 10.2. 1862 Nuasjärvi 19 Piiraala, k. 5.2. 1886 Nuasjärvi 19 Piiraala, ikä 23 v ja 11 kk.

Kaisa Reeta Reetintytär Karjalainen, s. 6.1. 1869 Nuasjärvi 19 Piiraala.

Sohvi Reetintytär Karjalainen, s. 27.7. 1877 Nuasjärvi 19 Piirala. Tauluun 144.

Taulu 298

X Sohvi Sipintytär Korhonen, Taulusta 296, (isä Sipi Korhonen), s. 21.3. 1839 Alasotkamo 2 Korhola.

Puoliso: 24.7. 1859 Sotkamo Aapeli Juhonpoika Karjalainen, s. 18.8. 1839 Sotkamo, k. 9.4. 1898 Nuasjärvi 16 Leppilä, ikä 58 v ja 7 kk.

Lapset:

Kaisa Reeta Aapelintytär Karjalainen, s. 29.7. 1860 Nuasjärvi 26 Kotaharju.

Vilhelmiina Aapelintytär Karjalainen, s. 10.2. 1862 Nuasjärvi 26 Kotaharju.

Anna Leena Aapelintytär Karjalainen, s. 6.7. 1864 Nuasjärvi 26 Kotaharju.

Kalle Aapelinpoika Karjalainen, s. 13.4. 1866 Nuasjärvi 26 Kotaharju.

Sohvi Aapelintytär Karjalainen, s. 26.2. 1869 Nuasjärvi 26 Kotaharju.

Jenni Aapelintytär Karjalainen, s. 17.8. 1871 Nuasjärvi 26 Kotaharju.

Juho Aapelinpoika Karjalainen, s. 13.9. 1873 Nuasjärvi 26 Kotaharju.

Matti Aapelinpoika Karjalainen, s. 11.9. 1876 Nuasjärvi 16 Leppilä.

Maria Aapelintytär Karjalainen, s. 27.6. 1879 Nuasjärvi 16 Leppilä.

Martta Aapelintytär Karjalainen, s. 24.11. 1882 Nuasjärvi 16 Leppilä.

Taulu 299

IX Reeti Sipinpoika Korhonen, Taulusta 262, (isä Sipi Korhonen), s. 20.2. 1812 Alasotkamo 3 Korhola, k. 5.3. 1854 Sotkamo, ikä 42 v ja 0 kk.

Puoliso: Loviisa Tolonen, s. 8.1. 1816.

Lapset:

Selena Reetintytär Korhonen, s. 28.1. 1842 Alasotkamo 2 Korhola.

Anna Kaisa Reetintytär Korhonen, s. 27.8. 1843 Alasotkamo 2 Korhola, k. 11.2. 1846 Alasotkamo 2 Korhola, ikä 2 v ja 5 kk.

Elsa Reetintytär Korhonen, s. 13.5. 1845 Alasotkamo 2 Korhola, k. 16.2. 1846 Alasotkamo 2 Korhola, ikä 0 v ja 9 kk.

Tuomas Reetinpoika Korhonen, s. 6.2. 1848 Alasotkamo 2 Korhola. Tauluun 300.

Reeti Reetinpoika Korhonen, s. 28.3. 1854 Alasotkamo 2 Korhola.

Taulu 300

X Tuomas Reetinpoika Korhonen, Taulusta 299, (isä Reeti Korhonen), torppari, s. 6.2. 1848 Alasotkamo 2 Korhola.

Puoliso: 25.4. 1868 Sotkamo Elsa Stiina Juhontytär Mustonen, s. 10.8. 1845 Alasotkamo 8 Määttälä.

Vanhemmat: Juho Samulinpoika Mustonen, Talollinen, s. 3.3. 1815 Sotkamo, k. 3.10. 1866 Alasotkamo 8 Mustola, ikä 51 v ja 7 kk ja Stiina Juhontytär Korhonen, s. 24.10. 1814 Alasotkamo 23 Kärnälä, k. 11.4. 1908 Alasotkamo 8 Mustola, ikä 93 v ja 5 kk.

Lapset:

Leena Kaisa Tuomaantytär Korhonen, s. 30.7. 1870 Jormaskylä. Tauluun 301.

Loviisa Tuomaantytär Korhonen, s. 3.11. 1873 Jormaskylä. Tauluun 302.

Jaakko Tuomaanpoika Korhonen, s. 23.6. 1881 Jormas. Kajaaniin 11.5.1900.

Taulu 301

XI Leena Kaisa Tuomaantytär Korhonen, Taulusta 300, (isä Tuomas Korhonen), s. 30.7. 1870 Jormaskylä.

Puoliso: 19.4. 1891 Sotkamo Kusti Tuomaanpoika Kemppainen, s. 10.6. 1863 Kajaani.

Lapset:

Tuomas Kustinpoika Kemppainen, s. 29.9. 1891 Korholanmäki.

Kalle Jaakko Kustinpoika Kemppainen, s. 11.1. 1895 Korholanmäki.

Kusti Reinhold Kustinpoika Kemppainen, s. 9.11. 1897 Korholanmäki.

Taulu 302

XI Loviisa Tuomaantytär Korhonen, Taulusta 300, (isä Tuomas Korhonen), s. 3.11. 1873 Jormaskylä.

Puoliso: Kalle Jaakko Paavonpoika Pussinen, torppari, s. 12.4. 1870 Jormaskylä.

Vanhemmat: Paavo Laurinpoika Pussinen, s. 4.9. 1835 Nuasjärvi ja Anna Vappu Reetintytär Korhonen, s. 25.4. 1836 Jormaskylä.

Lapset:

Leonard Kallenpoika Pussinen, s. 29.7. 1897 Jormas 16 Parkua, k. 4.4. 1898 Jormas 16 Parkua, ikä 0 v ja 8 kk.

Augusta Elina Kallentytär Pussinen, s. 8.7. 1901 Jormas 16 Parkua.

Taulu 303

IX Matti Sipinpoika Korhonen, Taulusta 262, (isä Sipi Korhonen), s. 7.2. 1815 Alasotkamo 3 Korhola, k. 25.6. 1868 Jormua, ikä 53 v ja 4 kk.

Puoliso: 19.3. 1845 Sotkamo Elsa Tuomaantytär Korhonen, Taulusta 314, s. 4.8. 1820 Ylisotkamo, k. 31.12. 1903 Sotkamo, ikä 83 v ja 4 kk.

Vanhemmat: Tuomas Tuomaanpoika Korhonen, s. 29.7. 1784 Ylisotkamo 6 Korhola, k. 20.12. 1841 Ylisotkamo 10 Kaikkola, ikä 57 v ja 4 kk ja Anna Antintytär Korhonen, s. 12.3. 1796 Alasotkamo 3, k. 1854 Ylisotkamo Kaikkola, ikä 58 v.

Lapset:

Maria Matintytär Korhonen, s. 15.1. 1846 Alasotkamo 2 Korhola. Tauluun 304.

Kaisa Matintytär Korhonen, s. 1.12. 1847 Alasotkamo 2 Korhola. Tauluun 305.

Anna Leena Matintytär Korhonen, s. 21.9. 1849 Alasotkamo 2 Korhola.

Elsa Stiina Matintytär Korhonen, s. 23.1. 1851 Alasotkamo 2 Korhola. Tauluun 306.

Heikki Matinpoika Korhonen, s. 5.7. 1853 Alasotkamo 2.

Matti Matinpoika Korhonen, s. 18.1. 1855 Alasotkamo 2, k. 23.3. 1857 Jormua, ikä 2 v ja 2 kk.

Amanta Kustaava Matintytär Korhonen, s. 30.10. 1857 Jormua 17 Mansikka, k. 31.12. 1861 Jormua, ikä 4 v ja 2 kk.

Sohvi Matintytär Korhonen, s. 10.2. 1862 Jormua. Tauluun 307.

Sohvi Matintytär Korhonen, s. 10.2. 1864 Jormua.

Taulu 304

X Maria Matintytär Korhonen, Taulusta 303, (isä Matti Korhonen), s. 15.1. 1846 Alasotkamo 2 Korhola.

1. puoliso: 15.12. 1888 Sotkamo Juho Pekka Juusonpoika Parviainen, s. 5.8. 1864 Sotkamo Tipasoja.

Vanhemmat: Jooseppi Reetinpoika Parviainen, s. 9.1. 1836 Sotkamo Katerma 31 ja Heleena Erkintytär Immonen, s. 6.1. 1841.

2. puoliso: 13.11. 1894 Sotkamo Antti Antinpoika Halonen, s. 26.2. 1860 Tipasoja 45 Olkko.

Vanhemmat: Antti Joosepinpoika Halonen, s. 6.4. 1822 Sotkamo, k. 10.3. 1882 Ylisotkamo, ikä 59 v ja 11 kk ja Aune Marketta Juhontytär Korhonen, s. 14.10. 1820 Ylisotkamo 20 Haapala, k. 6.12. 1905 Tipasoja, ikä 85 v ja 1 kk.

Lapset:

1. Helmi Maria Juhontytär Parviainen, s. 9.6. 1889 Sotkamo Alasotkamo.

Taulu 305

X Kaisa Matintytär Korhonen, Taulusta 303, (isä Matti Korhonen), s. 1.12. 1847 Alasotkamo 2 Korhola.

Puoliso: Tuomas Heikki Tuhkanen, s. 10.3. 1845 Alasotkamo, k. 11.11. 1890 Alasotkamo, ikä 45 v ja 8 kk.

Lapset:

Amanta Sohvi Tuomaantytär Tuhkanen, s. 18.1. 1878 Alasotkamo. Viipuriin 1.12.1894.

Konsta Tuomaanpoika Tuhkanen, s. 22.11. 1879 Alasotkamo.

Leonaati Tuomaanpoika Tuhkanen, s. 18.12. 1881 Alasotkamo.

Hemmi Tuomaanpoika Tuhkanen, s. 26.2. 1884 Alasotkamo.

Juho Heikki Tuomaanpoika Tuhkanen, s. 23.7. 1888 Alasotkamo.

Taulu 306

X Elsa Stiina Matintytär Korhonen, Taulusta 303, (isä Matti Korhonen), s. 23.1. 1851 Alasotkamo 2 Korhola.

Puoliso: Juho Iikka Juhonpoika Hukkanen, torppari, s. 29.3. 1852 Sotkamo.

Lapset:

Jaakimi Juhonpoika Hukkanen, s. 1.12. 1880 Alasotkamo 54 Hautalan torppa, (kaksonen).

Hilda Sohvi Juhontytär Hukkanen, s. 1.12. 1880 Alasotkamo 54 Hautalan torppa, (kaksonen).

Anna Maria Juhontytär Hukkanen, s. 2.11. 1882 Alasotkamo 54 Hautalan torppa.

Jenny Juhontytär Hukkanen, s. 26.4. 1885 Alasotkamo 54 Hautalan torppa, k. 7.9. 1901 Alasotkamo 54 Hautalan torppa, ikä 16 v ja 4 kk.

Elsa Kustaava Juhontytär Hukkanen, s. 24.8. 1887 Alasotkamo 54 Hautalan torppa.

Lyyti Juhontytär Hukkanen, s. 27.8. 1889 Alasotkamo 54 Hautalan torppa, k. 25.3. 1893 Alasotkamo 54 Hautalan torppa, ikä 3 v ja 6 kk.

Matti Juhonpoika Hukkanen, s. 30.5. 1892 Alasotkamo 54 Hautalan torppa, k. 25.5. 1893 Alasotkamo 54 Hautalan torppa, ikä 0 v ja 11 kk.

Taulu 307

X Sohvi Matintytär Korhonen, Taulusta 303, (isä Matti Korhonen), s. 10.2. 1862 Jormua.

Puoliso: 3.1. 1886 Sotkamo Matti Heikinpoika Korhonen, torppari, s. 6.11. 1862 Jormaskylä.

Vanhemmat: Heikki Heikinpoika Korhonen, s. 29.1. 1836 Jormas 54, k. 28.4. 1894 Alasotkamo, ikä 58 v ja 2 kk ja Elsa Stiina Pekantytär Kananen, s. 7.7. 1834 Sotkamo.

Lapset:

Elsa Maria Matintytär Korhonen, s. 20.10. 1887 Alasotkamo. Tauluun 308.

Juho Heikki Matinpoika Korhonen, s. 20.7. 1890 Alasotkamo. Tauluun 309.

Matti Matinpoika Korhonen, s. 9.4. 1894 Sotkamo.

Kusti Pekka Matinpoika Korhonen, s. 28.3. 1896 Sotkamo, k. 14.2. 1902 Sotkamo, ikä 5 v ja 10 kk.

Jaakko Matinpoika Korhonen, s. 6.3. 1899 Alasotkamo 12 Hyvölä. Tauluun 310.

Hilma Sohvi Matintytär Korhonen, s. 3.7. 1902 Alasotkamo 12. Tauluun 311.

Aarne Johannes Matinpoika Korhonen, s. 4.5. 1906 Alasotkamo 12 Pahavaara. Tauluun 312.

Taulu 308

XI Elsa Maria Matintytär Korhonen, Taulusta 307, (äiti Sohvi Korhonen), s. 20.10. 1887 Alasotkamo.

Puoliso: 6.11. 1908 Sotkamo Ville Juho Pekanpoika Lukkari, s. 7.7. 1877 Sotkamo Alasotkamo 23 Itäniemi.

Lapset:

Matti Iivari Villenpoika Lukkari, s. 19.7. 1909 Sotkamo Alasotkamo 23 Itäniemi.

Väinö Johannes Villenpoika Lukkari, s. 7.11. 1910 Sotkamo Alasotkamo 23 Itäniemi. Puoliso: 2.8. 1941 Sotkamo Iida Sylvia Matintytär Korhonen, s. 12.9. 1913 Sotkamo.

Sylvi Katri Villentytär Lukkari, s. 8.12. 1913 Sotkamo Alasotkamo 23.

Eino Villenpoika Lukkari,.

Hilja Kustaava Villentytär Lukkari,.

Vieno Maria Villentytär Lukkari,.

Taumo Olavi Villenpoika Lukkari,.

Vilho Kalevi Villenpoika Lukkari,.

Taulu 309

XI Juho Heikki Matinpoika Korhonen, Taulusta 307, (äiti Sohvi Korhonen), s. 20.7. 1890 Alasotkamo.

Puoliso: 21.4. 1924 Sotkamo Mari Lyydi Ilkantytär Huttunen, s. 6.3. 1887 Sotkamo.

Taulu 310

XI Jaakko Matinpoika Korhonen, Taulusta 307, (äiti Sohvi Korhonen), s. 6.3. 1899 Alasotkamo 12 Hyvölä.

Puoliso: 4.7. 1925 Sotkamo Saimi Antintytär Lukkari, s. 11.8. 1902 Sotkamo Alasotkamo 12.

Taulu 311

XI Hilma Sohvi Matintytär Korhonen, Taulusta 307, (äiti Sohvi Korhonen), s. 3.7. 1902 Alasotkamo 12.

Puoliso: 9.10. 1920 Sotkamo Matti Malakki Kustinpoika Huusko, s. 8.3. 1893 Sotkamo.

Taulu 312

XI Aarne Johannes Matinpoika Korhonen, Taulusta 307, (äiti Sohvi Korhonen), s. 4.5. 1906 Alasotkamo 12 Pahavaara.

Puoliso: 24.11. 1934 Sotkamo Lempi Katri Heikintytär Härkönen, s. 20.9. 1911 Sotkamo.

Taulu 313

VIII Antti Juhonpoika Korhonen, Taulusta 102, (äiti Anna Karpatar), s. 30.3. 1767 Alasotkamo 3 Korhola.

Puoliso: 26.3. 1795 Sotkamo Elin Pekantytär Kanatar, Taulusta 153, piika, s. 6.3. 1770 Jormas 8 Tuhkala.

Vanhemmat: Pekka Pekanpoika Kananen, Hbonde, kyrkosexman., s. 19.6. 1734 Jormas No 8 Tuhkala, k. 31.1. 1812 Jormas No 8 Tuhkala, ikä 77 v ja 7 kk ja Kaija Eskontytär Tuhkatar, s. 1736 Jormas 9 Tuhkala, k. 8.12. 1773 Jormas No 8 Tuhkala, ikä 37 v.

Lapset:

Anna Antintytär Korhonen, s. 12.3. 1796 Alasotkamo 3. Tauluun 314.

Juho Antinpoika Korhonen, s. 25.4. 1797 Alasotkamo 3.

Pertti Antinpoika Korhonen, s. 26.7. 1799 Alasotkamo 3.

Antti Antinpoika Korhonen, s. 4.5. 1801 Alasotkamo 3. Tauluun 348.

Elsa Kaisa Antintytär Korhonen, s. 20.1. 1805 Sotkamo Ylisotkamo 10. Tauluun 153.

Johannes Antinpoika Korhonen, s. 12.7. 1807 Ylisotkamo 11, k. 30.12. 1807 Ylisotkamo 11, ikä 0 v ja 5 kk.

Maria Sohvi Antintytär Korhonen, s. 2.7. 1809 Ylisotkamo 11. Tauluun 371.

Taulu 314

IX Anna Antintytär Korhonen, Taulusta 313, (isä Antti Korhonen), s. 12.3. 1796 Alasotkamo 3, k. 1854 Ylisotkamo Kaikkola, ikä 58 v.

Puoliso: 28.1. 1815 Sotkamo Tuomas Tuomaanpoika Korhonen, Taulusta 303, s. 29.7. 1784 Ylisotkamo 6 Korhola, k. 20.12. 1841 Ylisotkamo 10 Kaikkola, ikä 57 v ja 4 kk.

Vanhemmat: Tuomas Pekanpoika Korhonen, s. 8.4. 1752 Ylisotkamo 6 Korhola, k. 3.9. 1822 Ylisotkamo, ikä 70 v ja 4 kk ja Elin Laurintytär Ärvätär, s. 7.6. 1754 Ylisotkamo, k. 24.4. 1808 Ylisotkamo 6 Korhola, ikä 53 v ja 10 kk.

Lapset:

Antti Tuomaanpoika Korhonen, s. 17.11. 1816 Ylisotkamo. Tauluun 315.

Tuomas Tuomaanpoika Korhonen, s. 30.4. 1818 Ylisotkamo.

Elsa Tuomaantytär Korhonen, s. 4.8. 1820 Ylisotkamo. Tauluun 303.

Anna Kaisa Tuomaantytär Korhonen, s. 22.9. 1823 Ylisotkamo. Tauluun 341.

Sohvi Tuomaantytär Korhonen, Ruotuvaivainen, s. 15.8. 1826 Ylisotkamo, k. 8.6. 1868 Ylisotkamo, ikä 41 v ja 9 kk.

Pekka Tuomaanpoika Korhonen, s. 14.2. 1829 Ylisotkamo. Tauluun 342.

Taulu 315

X Antti Tuomaanpoika Korhonen, Taulusta 314, (äiti Anna Korhonen), itsellinen, s. 17.11. 1816 Ylisotkamo, k. 28.10. 1901 Ylisotkamo 10 Kaikkola, ikä 84 v ja 11 kk.

Puoliso: 12.7. 1840 Sotkamo Aune Pekantytär Karppanen, Taulusta 21, 31, 280, s. 13.1. 1815 Ylisotkamo 10 Kaikkola.

Vanhemmat: Pekka Karppanen ja Helena Okotar.

Lapset:

Tuomas Antinpoika Korhonen, s. 7.6. 1840 Ylisotkamo 10 Kaikkola. Tauluun 316.

Matti Antinpoika Korhonen, s. 11.9. 1842 Ylisotkamo 10 Kaikkola. Tauluun 328.

Juho Jaakko Antinpoika Korhonen, s. 5.11. 1844 Ylisotkamo 10. Tauluun 280.

Leena Antintytär Korhonen, s. 23.12. 1846 Ylisotkamo 10. Tauluun 31.

Kalle Antinpoika Korhonen, s. 11.4. 1849 Ylisotkamo 10. Tauluun 331.

Anna Maria Antintytär Korhonen, s. 9.4. 1851 Ylisotkamo 4 Korhola. Tauluun 21.

Loviisa Antintytär Korhonen, s. 8.11. 1853 Ylisotkamo 4 Korhola, k. 4.8. 1856 Ylisotkamo 4 Korhola, ikä 2 v ja 8 kk.

Aapeli Antinpoika Korhonen, s. 17.6. 1856 Ylisotkamo 4 Korhola, k. 16.7. 1856 Ylisotkamo 4 Korhola, ikä 0 v ja 0 kk.

Kusti Antinpoika Korhonen, s. 17.1. 1858 Ylisotkamo 4 Korhola. Tauluun 336.

Taulu 316

XI Tuomas Antinpoika Korhonen, Taulusta 315, (isä Antti Korhonen), s. 7.6. 1840 Ylisotkamo 10 Kaikkola, k. 12.3. 1913 Ylisotkamo Heinämäki, ikä 72 v ja 9 kk.

Puoliso: 23.3. 1862 Sotkamo Riitta Kaisa Paavontytär? Schroderus, s. 13.4. 1843 Ylisotkamo 4 Korhola.

Lapset:

Antti Tuomaanpoika Korhonen, s. 6.1. 1863 Ylisotkamo 4 Korhola.

Juho Petteri Tuomaanpoika Korhonen, s. 13.12. 1863 Ylisotkamo 4 Korhola. Tauluun 317.

Iida Tuomaantytär Korhonen, s. 11.7. 1865 Ylisotkamo 4 Korhola. Tauluun 324.

Aukusti Tuomaanpoika Korhonen, s. 26.5. 1868 Ylisotkamo 4 Korhola, k. 27.12. 1878 Sotkamo, ikä 10 v ja 7 kk.

Kuollut Tuomaan Korhonen, s. 8.8. 1870 Ylisotkamo 6.

Taulu 317

XII Juho Petteri Tuomaanpoika Korhonen, Taulusta 316, (isä Tuomas Korhonen), s. 13.12. 1863 Ylisotkamo 4 Korhola.

Puoliso: 26.3. 1883 Sotkamo Anna Mari Antintytär Lukkari, s. 3.1. 1864 Sotkamo.

Lapset:

Tuomas Oskari Juhonpoika Korhonen, s. 10.10. 1883 Ylisotkamo 6 Heinämäki. Tauluun 318.

Kaisa Juhontytär Korhonen, s. 14.6. 1885 Ylisotkamo 6 Heinämäki, k. 9.6. 1886 Ylisotkamo 6 Heinämäki, ikä 0 v ja 11 kk.

Kusti Juhonpoika Korhonen, s. 2.7. 1887 Ylisotkamo 6 Heinämäki. Tauluun 319.

Antti Vihtori Juhonpoika Korhonen, s. 26.6. 1891 Ylisotkamo 6 Heinämäki. Tauluun 320.

Eetu Juhonpoika Korhonen, s. 16.7. 1895 Ylisotkamo 6 Heinämäki. Tauluun 321.

Iita Maria Juhontytär Korhonen, s. 13.2. 1898 Ylisotkamo 6 Heinämäki. Tauluun 322.

Karoliina Juhontytär Korhonen, s. 17.2. 1901 Ylisotkamo 6 Heinämäki.

Viljo Johannes Juhonpoika Korhonen, s. 15.3. 1905 Ylisotkamo 6 Heinämäki. Tauluun 323.

Taulu 318

XIII Tuomas Oskari Juhonpoika Korhonen, Taulusta 317, (isä Juho Korhonen), s. 10.10. 1883 Ylisotkamo 6 Heinämäki.

Puoliso: 3.6. 1910 Sotkamo Iida Maria Juhontytär Klemetti, s. 30.7. 1886 Sotkamo.

Lapset:

Aili Maria Tuomaantytär Korhonen, s. 31.7. 1911 Sotkamo Ylisotkamo 6 Heinämäki.

Aino Kustaava Tuomaantytär Korhonen, s. 11.7. 1913 Sotkamo, k. 16.6. 1914 Sotkamo, ikä 0 v ja 11 kk.

Lempi Johanna Tuomaantytär Korhonen, s. 1.11. 1915 Sotkamo. Puoliso: 17.2. 1941 Sotkamo Kalle Reinhold Heikkinen, s. 23.6. 1912 Sotkamo Sumsa 13 Tervajärvi.

Taulu 319

XIII Kusti Juhonpoika Korhonen, Taulusta 317, (isä Juho Korhonen), s. 2.7. 1887 Ylisotkamo 6 Heinämäki.

Puoliso: 4.3. 1917 Sotkamo Hilma Schroderus, s. 1.8. 1898 Sotkamo.

Taulu 320

XIII Antti Vihtori Juhonpoika Korhonen, Taulusta 317, (isä Juho Korhonen), s. 26.6. 1891 Ylisotkamo 6 Heinämäki.

Puoliso: 18.6. 1938 Sotkamo Hilja Maria Karjalainen, s. 23.10. 1910.

Taulu 321

XIII Eetu Juhonpoika Korhonen, Taulusta 317, (isä Juho Korhonen), s. 16.7. 1895 Ylisotkamo 6 Heinämäki.

Puoliso: Hanna Mirjami Heikkinen.

Taulu 322

XIII Iita Maria Juhontytär Korhonen, Taulusta 317, (isä Juho Korhonen), s. 13.2. 1898 Ylisotkamo 6 Heinämäki.

Puoliso: 17.4. 1928 Sotkamo Antti Mikkonen, s. noin 21.1. 1900.

Taulu 323

XIII Viljo Johannes Juhonpoika Korhonen, Taulusta 317, (isä Juho Korhonen), s. 15.3. 1905 Ylisotkamo 6 Heinämäki.

Puoliso: 25.3. 1927 Sotkamo Hilma Amalia Lukkari, s. 26.3. 1907 Sotkamo.

Taulu 324

XII Iida Tuomaantytär Korhonen, Taulusta 316, (isä Tuomas Korhonen), s. 11.7. 1865 Ylisotkamo 4 Korhola.

Puoliso: 26.12. 1886 Sotkamo Jaakko Antinpoika Korhonen, Taulusta 187, talollisen poika, s. 9.9. 1858 Nuasjärvi 18 Kelta.

Vanhemmat: Antti Matinpoika Korhonen, s. 13.1. 1829 Jormas 7 Torvela, k. 6.7. 1914 Nuasjärvi 1 Turunkorva, ikä 85 v ja 5 kk ja Anna Liisa Erkintytär Mankinen, s. 2.10. 1831 Nuasjärvi, k. 30.1. 1910 Nuasjärvi 1 Turunkorva, ikä 78 v ja 3 kk.

Lapset:

Antti Vihtori Jaakonpoika Korhonen, s. 5.12. 1887 Nuasjärvi 1 Turunkorva. Tauluun 187.

Tuomas Jaakonpoika Korhonen, s. 5.9. 1889 Nuasjärvi 1 Turunkorva.

Kusti Jaakonpoika Korhonen, s. 11.4. 1892 Nuasjärvi 1 Turunkorva, k. lapsena Nuasjärvi 1 Turunkorva.

Anna Reeta Jaakontytär Korhonen, s. 8.10. 1893 Nuasjärvi 1 Turunkorva. Tauluun 325.

Johannes Jaakonpoika Korhonen, s. 17.9. 1895 Nuasjärvi 1 Turunkorva. Tauluun 326.

Kalle Pekka Jaakonpoika Korhonen, s. 7.6. 1898 Nuasjärvi 1 Turunkorva, (kaksonen), k. 27.10. 1898 Nuasjärvi 1 Turunkorva, ikä 0 v ja 4 kk.

Jaakko Arvid Jaakonpoika Korhonen, s. 7.6. 1898 Nuasjärvi 1 Turunkorva, (kaksonen), k. 15.2. 1902 Nuasjärvi 1 Turunkorva, ikä 3 v ja 8 kk.

Hilja Katariina Jaakontytär Korhonen, s. 16.10. 1900 Nuasjärvi 1 Turunkorva, k. 23.12. 1902 Nuasjärvi 1 Turunkorva, ikä 2 v ja 2 kk.

Iita Jaakontytär Korhonen, s. 7.6. 1903 Nuasjärvi 1 Turunkorva, k. 7.6. 1903 Nuasjärvi 1 Turunkorva, ikä 0 v ja 0 kk.

Eetu Jaakonpoika Korhonen, s. 21.8. 1904 Nuasjärvi 1 Turunkorva. Tauluun 327.

Oskari Jaakonpoika Korhonen, s. 28.6. 1906 Nuasjärvi 1 Turunkorva. Julistettu kuolleeksi Kajaanin KO 28.11.1997.

Taulu 325

XIII Anna Reeta Jaakontytär Korhonen, Taulusta 324, (äiti Iida Korhonen), s. 8.10. 1893 Nuasjärvi 1 Turunkorva.

Puoliso: 16.11. 1913 Sotkamo Renne Hyvönen, s. 1.7. 1887.

Lapset:

Kusti Vihtori Rennenpoika Hyvönen, s. 10.11. 1915 Sotkamo.

Reino Johannes Rennenpoika Hyvönen,.

Martti Rennenpoika Hyvönen,.

Iita Inkeri Rennentytär Hyvönen,.

Aimo Edvard Rennenpoika Hyvönen,.

Aarno Kalevi Rennenpoika Hyvönen,.

Väinö Oskari Rennenpoika Hyvönen,.

Hilja Annikki Rennentytär Hyvönen,.

Taulu 326

XIII Johannes Jaakonpoika Korhonen, Taulusta 324, (äiti Iida Korhonen), s. 17.9. 1895 Nuasjärvi 1 Turunkorva.

Puoliso: 22.6. 1919 Sotkamo Anna Maria Eemelintytär Hyvönen, s. 4.7. 1891 Sotkamo Nuasjärvi.

Taulu 327

XIII Eetu Jaakonpoika Korhonen, Taulusta 324, (äiti Iida Korhonen), s. 21.8. 1904 Nuasjärvi 1 Turunkorva.

Puoliso: 29.12. 1929 Sotkamo Reeta Mari Matintytär Huttunen, s. 9.6. 1904 Sotkamo.

Taulu 328

XI Matti Antinpoika Korhonen, Taulusta 315, (isä Antti Korhonen), s. 11.9. 1842 Ylisotkamo 10 Kaikkola, k. 7.4. 1902 Sotkamo, ikä 59 v ja 6 kk.

Puoliso: 22.4. 1872 Sotkamo Eeva Stiina Schroderus, Taulusta 53, s. 30.12. 1845 Sotkamo.

Lapset:

Juho Jaakko Matinpoika Korhonen, s. 2.1. 1873 Ylisotkamo 4 Korhola, k. 8.8. 1876 Ylisotkamo 4 Korhola, ikä 3 v ja 7 kk.

Aune Matintytär Korhonen, s. 14.11. 1875 Ylisotkamo 5 Heinävaara. Tauluun 329.

Antti Matinpoika Korhonen, s. 15.8. 1879 Sotkamo. Tauluun 53.

Pekka Matinpoika Korhonen, s. 15.3. 1882 Ylisotkamo. Tauluun 330.

Elsa Stiina Matintytär Korhonen, s. 5.3. 1885 Ylisotkamo 5 Heinämäki, k. 10.12. 1885 Ylisotkamo 5 Heinämäki, ikä 0 v ja 9 kk.

Taulu 329

XII Aune Matintytär Korhonen, Taulusta 328, (isä Matti Korhonen), s. 14.11. 1875 Ylisotkamo 5 Heinävaara.

Puoliso: noin 24.6. 1904 Sotkamo Eelis Antinpoika Klemettinen, Taulusta 397, s. 2.11. 1884 Tipasoja 25 Kuorretvaara.

Vanhemmat: Antti Kustinpoika Klemettinen, s. 25.10. 1842 Sotkamo ja Reetta Stiina Erkintytär Korhonen, s. 10.8. 1845 Alasotkamo 4 Hyrylän torppa.

Lapset:

Antti Vihtori Eeliksenpoika Klemettinen, s. 12.4. 1906 Sotkamo Tipasoja 41.

Reeta Maria Eeliksentytär Klemettinen, s. 20.5. 1908 Sotkamo Tipasoja 41.

Laina Eeliksentytär Klemettinen, s. 23.8. 1910 Sotkamo Tipasoja 41.

Saimi Eeliksentytär Klemettinen, s. 19.12. 1911 Sotkamo Tipasoja 41.

Taulu 330

XII Pekka Matinpoika Korhonen, Taulusta 328, (isä Matti Korhonen), s. 15.3. 1882 Ylisotkamo.

Puoliso: 1.4. 1907 Sotkamo Mari Matintytär Klemetti, s. 14.3. 1881 Sotkamo.

Taulu 331

XI Kalle Antinpoika Korhonen, Taulusta 315, (isä Antti Korhonen), s. 11.4. 1849 Ylisotkamo 10.

Puoliso: 24.7. 1870 Sotkamo Anna Kaisa Alrikintytär Parviainen, Taulusta 410, s. 24.12. 1845 Sotkamo Ylisotkamo 29.

Vanhemmat: Alrik Aataminpoika Parviainen, s. 13.12. 1809 Sotkamo, Ylisotkamo, Kalmoniemi, k. 19.6. 1854 Sotkamo, ikä 44 v ja 6 kk ja Vappu Laurintytär Mustonen, s. 14.5. 1813 Öfv.sotc. No 32, k. 11.2. 1899 Sotkamo, ikä 85 v ja 8 kk.

Lapset:

Antti Vihtori Kallenpoika Korhonen, s. 15.2. 1872 Ylisotkamo 4 Korhola. Tauluun 332.

Iita Maria Kallentytär Korhonen, s. 18.3. 1874 Ylisotkamo 4 Korhola.

Vappu Kallentytär Korhonen, s. 1.2. 1876 Ylisotkamo 5 Heinävaara, k. 21.11. 1891 Nuasjärvi 49 Päätalo, ikä 15 v ja 9 kk.

Sohvi Kallentytär Korhonen, s. 20.5. 1878 Sotkamo. Tauluun 333.

Natta Kallentytär Korhonen, s. 20.5. 1881 Sotkamo.

Jaakko Kallenpoika Korhonen, s. 22.10. 1883 Sotkamo. Tauluun 334.

Kusti Kallenpoika Korhonen, s. 27.2. 1886 Sotkamo, k. 26.6. 1893 Sotkamo, ikä 7 v ja 3 kk.

Lyyti Kallentytär Korhonen, s. 3.6. 1889 Nuasjärvi 49 Päätalo. Tauluun 335.

Taulu 332

XII Antti Vihtori Kallenpoika Korhonen, Taulusta 331, (isä Kalle Korhonen), talollinen, s. 15.2. 1872 Ylisotkamo 4 Korhola.

1. puoliso: 30.6. 1894 Sotkamo Anna Stiina Komulainen, s. 27.3. 1868 Sotkamo, k. 5.8. 1903 Nuasjärvi 49 Päätalo, ikä 35 v ja 4 kk.

2. puoliso: 28.4. 1906 Hilda Maria Altrikintytär Piirainen, s. 7.8. 1881 Kuhmo.

Lapset:

1. Kaisa Maria Antintytär Korhonen, s. 5.10. 1895 Nuasjärvi 49 Päätalo. Puoliso: 6.10. 1918 Sotkamo Evert Eskonpoika Korhonen, Taulusta 743, s. 7.7. 1887 Nuasjärvi 47 Perttula.

1. Kaarlo Arviiti Antinpoika Korhonen, s. 13.9. 1897 Nuasjärvi 49 Päätalo.

1. Antti Iivari Antinpoika Korhonen, s. 20.12. 1900 Nuasjärvi 49 Päätalo, k. 27.2. 1901 Nuasjärvi 49 Päätalo, ikä 0 v ja 2 kk.

1. Hanna Lyyti Antintytär Korhonen, s. 28.6. 1903 Nuasjärvi 49 Päätalo, k. 29.8. 1903 Nuasjärvi 49 Päätalo, ikä 0 v ja 2 kk.

2. Lauri Aukusti Antinpoika Korhonen, s. 13.4. 1909 Nuasjärvi 49 Päätalo, (kaksonen).

2. Aate Johannes Antinpoika Korhonen, s. 13.4. 1909 Nuasjärvi 49 Päätalo, (kaksonen). Puoliso: 10.2. 1935 Sotkamo Hilma Sohvi Partanen, s. 11.3. 1906 Sotkamo Alasotkamo Kantoniemi.

2. Jaakko Edvart Antinpoika Korhonen, s. 8.8. 1910 Nuasjärvi 49 Päätalo. Puoliso: 27.2. 1937 Sotkamo Anna Alisa Määttä, s. 8.4. 1908.

2. Sylvi Amanta Antintytär Korhonen, s. 28.12. 1911 Nuasjärvi 49 Päätalo.

2. Anna Emilia Antintytär Korhonen, s. 13.6. 1915 Sotkamo Nuasjärvi 49 Päätalo.

2. Nikke Einari Antinpoika Korhonen,.

2. Martti Ilmari Antinpoika Korhonen,.

Taulu 333

XII Sohvi Kallentytär Korhonen, Taulusta 331, (isä Kalle Korhonen), s. 20.5. 1878 Sotkamo.

Puoliso: 8.12. 1902 Sotkamo Tuomas Tuomaanpoika Partanen, s. 16.7. 1874 Sotkamo.

Lapset:

Antti Iivari Tuomaanpoika Partanen, s. 3.8. 1903 Sotkamo.

Aino Maria Tuomaantytär Partanen, s. 3.6. 1906 Sotkamo.

Yrjö Tuomaanpoika Partanen, s. 8.7. 1909 Sotkamo.

Taulu 334

XII Jaakko Kallenpoika Korhonen, Taulusta 331, (isä Kalle Korhonen), s. 22.10. 1883 Sotkamo.

Puoliso: 11.3. 1910 Sotkamo Liisa Pekantytär Korhonen o.s. Meriläinen, s. 29.10. 1886 Nuasjärvi 2 Kantola.

Vanhemmat: Pekka Sampanpoika Meriläinen, s. 1.3. 1860 Nuasjärvi 1 Kantola ja Elsa Maria Antintytär Korhonen, s. 24.9. 1860 Nuasjärvi 18 Kelta, k. 27.4. 1891 Nuasjärvi 1 Kantola, ikä 30 v ja 7 kk.

Taulu 335

XII Lyyti Kallentytär Korhonen, Taulusta 331, (isä Kalle Korhonen), s. 3.6. 1889 Nuasjärvi 49 Päätalo.

1. puoliso: 24.6. 1920 Sotkamo Eemil Härmä, s. 18.6. 1873.

Taulu 336

XI Kusti Antinpoika Korhonen, Taulusta 315, (isä Antti Korhonen), s. 17.1. 1858 Ylisotkamo 4 Korhola.

Puoliso: 30.10. 1887 Sotkamo Anna Kaisa Kallentytär Sirviö, Taulusta 17, s. 28.5. 1869 Sotkamo.

Lapset:

Iita Maria Kustintytär Korhonen, s. 13.8. 1888 Ylisotkamo 5 Heinävaara. Tauluun 17.

Jaakko Kustinpoika Korhonen, s. 27.10. 1889 Ylisotkamo 5 Heinävaara.

Oskari Kustinpoika Korhonen, s. 16.2. 1891 Ylisotkamo 5 Heinävaara. Tauluun 337.

Antti Kustinpoika Korhonen, s. 2.4. 1893 Ylisotkamo 5 Heinävaara. Tauluun 338.

Esteri Kustintytär Korhonen, s. 12.12. 1895 Ylisotkamo 5 Heinävaara.

Kusti Eera Kustinpoika Korhonen, s. 18.5. 1898 Ylisotkamo 5 Heinävaara.

Kalle Pekka Kustinpoika Korhonen, s. 17.12. 1905 Ylisotkamo 5 Heinävaara. Tauluun 339.

Eino Kustinpoika Korhonen, s. 20.5. 1908 Ylisotkamo 5 Heinävaara. Tauluun 340.

Taulu 337

XII Oskari Kustinpoika Korhonen, Taulusta 336, (isä Kusti Korhonen), s. 16.2. 1891 Ylisotkamo 5 Heinävaara.

Puoliso: 22.4. 1919 Sotkamo Lyyti Sohvi Arffman, s. 13.10. 1900 Sotkamo.

Taulu 338

XII Antti Kustinpoika Korhonen, Taulusta 336, (isä Kusti Korhonen), s. 2.4. 1893 Ylisotkamo 5 Heinävaara.

Puoliso: 18.12. 1930 Sotkamo Leena Maria Kyllönen, s. 6.5. 1907.

Taulu 339

XII Kalle Pekka Kustinpoika Korhonen, Taulusta 336, (isä Kusti Korhonen), s. 17.12. 1905 Ylisotkamo 5 Heinävaara.

Puoliso: Sylvi Maria Liimatta.

Taulu 340

XII Eino Kustinpoika Korhonen, Taulusta 336, (isä Kusti Korhonen), s. 20.5. 1908 Ylisotkamo 5 Heinävaara.

Puoliso: Selma Elina Komulainen.

Taulu 341

X Anna Kaisa Tuomaantytär Korhonen, Taulusta 314, (äiti Anna Korhonen), s. 22.9. 1823 Ylisotkamo, k. 22.8. 1861 Paltamo, ikä 37 v ja 11 kk.

Puoliso: 14.7. 1855 Sotkamo Juho Antinpoika Korhonen, s. 28.9. 1815 Mieslahti 32 Tahvi, k. 27.3. 1880 Mieslahti 22 Ahola, ikä 64 v ja 5 kk.

Vanhemmat: Antti Tuomaanpoika Korhonen, s. 14.7. 1781 Alasotkamo 4 Korhola, k. 16.4. 1857 Mieslahti 32 Tahvi, ikä 75 v ja 9 kk ja Liisa Tuomaantytär Rimpilätär, s. 6.5. 1781 Paltamo, k. 19.1. 1861 Paltamo, ikä 79 v ja 8 kk.

Taulu 342

X Pekka Tuomaanpoika Korhonen, Taulusta 314, (äiti Anna Korhonen), s. 14.2. 1829 Ylisotkamo, k. 4.1. 1905 Sotkamo, ikä 75 v ja 10 kk.

1. puoliso: 17.3. 1847 Sotkamo Inkeri Tuomaantytär Korhonen, s. 21.1. 1816 Alasotkamo 22 Hyrkkäälä, k. 16.4. 1868 Ylisotkamo, ikä 52 v ja 2 kk.

Vanhemmat: Tuomas Paavonpoika Korhonen, s. 15.12. 1783 Alasotkamo 22 Hyrkkälä, k. 18.3. 1820 Alasotkamo 22 Hyrkkälä, ikä 36 v ja 3 kk ja Anna Antintytär Korhotar, s. 1.3. 1789 Alasotkamo 40 Naapurinvaara, k. 25.5. 1866 Ylisotkamo, ikä 77 v ja 2 kk.

2. puoliso: 17.4. 1870 Sotkamo Saara Esantytär Piirainen, s. 26.6. 1827 Kuhmo, k. 20.2. 1899 , ikä 71 v ja 7 kk.

Lapset:

1. Antti Pekanpoika Korhonen, s. 17.2. 1848 Ylisotkamo 10 Kaikkola. Tauluun 343.

1. Anna Reeta Pekantytär Korhonen, s. 3.9. 1851 Ylisotkamo 10 Kaikkola. Tauluun 345.

1. Kaisa Stiina Pekantytär Korhonen, s. 20.7. 1854 Ylisotkamo 10 Kaikkola. Tauluun 346.

2. Elsa Maria Pekantytär Korhonen, s. 22.11. 1871 Ylisotkamo. Tauluun 347.

Taulu 343

XI Antti Pekanpoika Korhonen, Taulusta 342, (isä Pekka Korhonen), s. 17.2. 1848 Ylisotkamo 10 Kaikkola.

1. puoliso: 14.4. 1873 Sotkamo Sohvi Juhontytär Korhonen, s. 11.3. 1847 Sotkamo Ylisotkamo 6, k. 17.10. 1874 Ylisotkamo, ikä 27 v ja 7 kk.

Vanhemmat: Juho Juhonpoika Korhonen, s. 15.1. 1826 Sotkamo Ylisotkamo 17, k. 26.3. 1868 Ylisotkamo, ikä 42 v ja 2 kk ja Vappu Olavintytär Korhonen, s. 12.10. 1820 Ylisotkamo 47, k. 1.12. 1860 Ylisotkamo 6, ikä 40 v ja 1 kk.

2. puoliso: 22.8. 1880 Kaisa Sohvi Kustintytär Kemppainen, s. 21.7. 1852 Ristijärvi.

Lapset:

2. Oskari Antinpoika Korhonen, s. 24.10. 1880 Ylisotkamo.

2. Reeta Kaisa Antintytär Korhonen, s. 5.12. 1882 Ylisotkamo, k. 19.8. 1886 Ylisotkamo, ikä 3 v ja 8 kk.

2. Iita Vappu Antintytär Korhonen, s. 30.3. 1884 Ylisotkamo, k. 15.4. 1886 Ylisotkamo, ikä 2 v ja 0 kk.

2. Kusti Arvid Antinpoika Korhonen, s. 9.8. 1886 Ylisotkamo, k. 11.4. 1897 Ylisotkamo, ikä 10 v ja 8 kk.

2. Jussi Heikki Antinpoika Korhonen, s. 5.3. 1888 Ylisotkamo. Tauluun 344.

2. Edvard Antinpoika Korhonen, s. 28.11. 1889 Ylisotkamo.

2. Iita Antintytär Korhonen, s. 9.2. 1895 Ylisotkamo 34, k. 21.12. 1901 Ylisotkamo, ikä 6 v ja 10 kk.

Taulu 344

XII Jussi Heikki Antinpoika Korhonen, Taulusta 343, (isä Antti Korhonen), s. 5.3. 1888 Ylisotkamo.

Puoliso: 25.12. 1912 Sotkamo Emmi Heikintytär Mustonen, s. noin 1890 Sotkamo Ylisotkamo.

Taulu 345

XI Anna Reeta Pekantytär Korhonen, Taulusta 342, (isä Pekka Korhonen), s. 3.9. 1851 Ylisotkamo 10 Kaikkola.

Puoliso: 3.10. 1881 Sotkamo Kusti Samulinpoika Haapalainen, s. 5.12. 1856 Sotkamo.

Lapset:

Väinö Vilhelm Kustinpoika Haapalainen, s. 17.10. 1881 Ylisotkamo.

Onni Pekka Kustinpoika Haapalainen, s. 2.11. 1884 Ylisotkamo.

Iita Maria Kustintytär Haapalainen, s. 22.6. 1887 Ylisotkamo.

Anna Sohvi Kustintytär Haapalainen, s. 16.6. 1890 Ylisotkamo.

Kusti Samuli Kustinpoika Haapalainen, s. 8.7. 1895 Ylisotkamo 13 Karppala.

Taulu 346

XI Kaisa Stiina Pekantytär Korhonen, Taulusta 342, (isä Pekka Korhonen), s. 20.7. 1854 Ylisotkamo 10 Kaikkola.

Puoliso: 5.11. 1878 Sotkamo Antti Kusti Matinpoika Sirviö, s. 1.11. 1854 Ylisotkamo 21 Tervamäki, k. 4.5. 1898 Ylisotkamo 6 Hautamäki, ikä 43 v ja 6 kk.

Vanhemmat: Matti Antinpoika Sirviö, torppari, s. 18.4. 1828 Ylisotkamo 22 Vilmilä, k. 28.1. 1907 Ylisotkamo 6, ikä 78 v ja 9 kk ja Anna Kaisa Heikintytär Korhonen, s. 20.6. 1828 Ylisotkamo 47 Autiomäki, k. 20.11. 1901 Ylisotkamo 6, ikä 73 v ja 5 kk.

Lapset:

Oskari Antinpoika Sirviö, s. 6.10. 1879 Ylisotkamo.

Reeta Kustaava Antintytär Sirviö, s. 23.6. 1881 Ylisotkamo.

Aukusti Antinpoika Sirviö, s. 19.7. 1883 Ylisotkamo.

Leonateri Antinpoika Sirviö, s. 13.7. 1886 Ylisotkamo.

Anna Maria Antintytär Sirviö, s. 29.1. 1889 Ylisotkamo.

Niilo Antinpoika Sirviö, s. 13.9. 1891 Ylisotkamo 6 Heinämäki.

Eeti Antinpoika Sirviö, s. 2.1. 1895 Ylisotkamo 6 Heinämäki.

Taulu 347

XI Elsa Maria Pekantytär Korhonen, Taulusta 342, (isä Pekka Korhonen), s. 22.11. 1871 Ylisotkamo.

1. puoliso: Juho Mähönen.

Lapset:

Hilma Sohvi Elsantytär Korhonen, s. 16.1. 1897 Ylisotkamo 4.

1. Aarne Juhonpoika Mähönen, s. 13.1. 1912 Sotkamo Ylisotkamo.

Taulu 348

IX Antti Antinpoika Korhonen, Taulusta 313, (isä Antti Korhonen), s. 4.5. 1801 Alasotkamo 3, k. 3.?. 1866 Alasotkamo 43 Koskelo, ikä 65 v.

Puoliso: 2.2. 1821 Sotkamo Stiina Juhontytär Sirviö, s. 9.11. 1794 Ylisotkamo 11 Sirviölä, k. 3.6. 1876 Alasotkamo 43 Koskelo, ikä 81 v ja 6 kk.

Lapset:

Antti Antinpoika Korhonen, s. 5.4. 1822 Ylisotkamo 11 Sirviölä. Tauluun 349.

Juho Antinpoika Korhonen, s. 10.1. 1824 Ylisotkamo 11 Sirviölä. Tauluun 355.

Aapeli Antinpoika Korhonen, s. 18.5. 1826 Ylisotkamo 11 Sirviölä.

Elsa Kaisa Antintytär Korhonen, s. 1.4. 1828 Ylisotkamo 10. Tauluun 358.

Heikki Antinpoika Korhonen, s. 13.5. 1830 Ylisotkamo 11 Sirviölä. Tauluun 362.

Kalle Antinpoika Korhonen, s. 7.8. 1834 Ylisotkamo 10. Tauluun 367.

Juho Aapeli Antinpoika Korhonen, s. 25.12. 1835 Ylisotkamo 11 Sirviölä.

Taulu 349

X Antti Antinpoika Korhonen, Taulusta 348, (isä Antti Korhonen), s. 5.4. 1822 Ylisotkamo 11 Sirviölä.

Puoliso: 26.12. 1849 Sotkamo Anna Maria Klemettinen, s. 18.4. 1826.

Lapset:

Juho Antinpoika Korhonen, s. 7.10. 1850 Alasotkamo 71 Koskelovaara. Tauluun 350.

Kalle Antinpoika Korhonen, s. 22.11. 1852 Alasotkamo 71 Koskelovaara. Tauluun 352.

Stiina Antintytär Korhonen, s. 15.2. 1855 Alasotkamo 71 Koskelovaara.

Anna Leena Antintytär Korhonen, s. 24.9. 1859 Alasotkamo 71 Koskelovaara.

Matti Antinpoika Korhonen, s. 3.11. 1861 Alasotkamo 71 Koskelovaara. Tauluun 353.

Konsta Antinpoika Korhonen, s. 9.8. 1864 Alasotkamo 71 Koskelovaara.

Antti Antinpoika Korhonen, s. 6.2. 1870 Alasotkamo 43 Koskelo. Tauluun 354.

Taulu 350

XI Juho Antinpoika Korhonen, Taulusta 349, (isä Antti Korhonen), s. 7.10. 1850 Alasotkamo 71 Koskelovaara.

Puoliso: Sohvi Erkintytär Arffman, s. 5.5. 1848 Alasotkamo 61, (kaksonen).

Vanhemmat: Erkki Kusti Juhonpoika Arffman, s. 13.4. 1820 Alasotkamo 61 Laukkala, k. 26.2. 1868 Alasotkamo, ikä 47 v ja 10 kk ja Reeta Antintytär Korhonen, s. 10.9. 1825 Nuasjärvi 8 Rimpilä, k. 11.7. 1895 Alasotkamo, ikä 69 v ja 10 kk.

Lapset:

Antti Juhonpoika Korhonen, s. 22.11. 1877 Alasotkamo 25. Tauluun 351.

Johannes Juhonpoika Korhonen, s. 22.6. 1883 Nurmes.

Matti Juhonpoika Korhonen, s. 14.11. 1886 Alasotkamo 48 Juurikkavaara.

Taulu 351

XII Antti Juhonpoika Korhonen, Taulusta 350, (isä Juho Korhonen), talollinen, s. 22.11. 1877 Alasotkamo 25.

Puoliso: 13.6. 1904 Sotkamo Leena Sohvi Jaakontytär Mustonen, s. 14.6. 1877 Sotkamo.

Lapset:

Arttur Antinpoika Korhonen, s. 8.8. 1904 Jormaskylä 24 Pohjoismäki, k. 2.10. 1904 Jormaskylä 24 Pohjoismäki, ikä 0 v ja 1 kk.

Jaakko Iivari Antinpoika Korhonen, s. 13.2. 1906 Jormaskylä 24 Pohjoismäki.

Viljo Johannes Antinpoika Korhonen, s. 21.11. 1907 Jormaskylä 24 Pohjoismäki.

Vieno Katariina Antintytär Korhonen, s. 12.6. 1910 Jormaskylä 24 Pohjoismäki.

Matti Ilmari Antinpoika Korhonen, s. 22.10. 1911 Sotkamo.

Taulu 352

XI Kalle Antinpoika Korhonen, Taulusta 349, (isä Antti Korhonen), s. 22.11. 1852 Alasotkamo 71 Koskelovaara.

Puoliso: Katri Suhonen, s. 2.4. 1841 Nurmes.

Taulu 353

XI Matti Antinpoika Korhonen, Taulusta 349, (isä Antti Korhonen), talollinen, itsellinen, s. 3.11. 1861 Alasotkamo 71 Koskelovaara.

Puoliso: 24.9. 1886 Sotkamo Reeta Stiina Pekantytär Hyvönen, Taulusta 671, s. 6.10. 1867 Alasotkamo 13 Lepikko.

Vanhemmat: Pekka Laurinpoika Hyvönen, s. 17.1. 1836 Sotkamo, k. 17.7. 1868 Alasotkamo 13 Lepikko, ikä 32 v ja 6 kk ja Elsa Kaisa Juhontytär Korhonen, s. 3.1. 1843 Alasotkamo 40 Naapuri.

Lapset:

Kustaava Matintytär Korhonen, s. 30.1. 1887 Nurmes.

Johannes Einari Matinpoika Korhonen, s. 1.11. 1888 Nurmes.

Kalle Pekka Matinpoika Korhonen, s. 10.4. 1891 Nurmes.

Antti Edvard Matinpoika Korhonen, s. 27.7. 1893 Nurmes.

Anna Maria Matintytär Korhonen, s. 28.9. 1895 Alasotkamo.

Matti Uuno Matinpoika Korhonen, s. 12.8. 1898 Alasotkamo 17.

Hilja Matintytär Korhonen, s. 6.6. 1901 Alasotkamo 26.

Tauno Matinpoika Korhonen, s. 27.9. 1903 Alasotkamo 26.

Renne Matinpoika Korhonen, s. 4.3. 1907 Alasotkamo 26, (kaksonen), k. 28.12. 1907 Alasotkamo, ikä 0 v ja 9 kk.

Kusti Matinpoika Korhonen, s. 4.3. 1907 Alasotkamo 26, (kaksonen).

Taulu 354

XI Antti Antinpoika Korhonen, Taulusta 349, (isä Antti Korhonen), talollinen, itsellinen, s. 6.2. 1870 Alasotkamo 43 Koskelo.

Puoliso: 12.10. 1901 Sotkamo Hilda Sohvi Tanelintytär Suutari, s. 9.6. 1881 Sotkamo.

Lapset:

Konsta Iivari Antinpoika Korhonen, s. 30.7. 1902 Alasotkamo 26.

Väinö Oskari Antinpoika Korhonen, s. 16.11. 1904 Alasotkamo.

Maria Elmiina Antintytär Korhonen, s. 19.10. 1906 Alasotkamo, k. 3.6. 1907 Alasotkamo, ikä 0 v ja 7 kk.

Helmi Kustaava Antintytär Korhonen, s. 15.7. 1908 Alasotkamo.

Eino Johannes Antinpoika Korhonen, s. 22.3. 1910 Alasotkamo.

Urho Aleksanteri Antinpoika Korhonen, s. 10.6. 1912 Sotkamo Ylisotkamo 51.

Taulu 355

X Juho Antinpoika Korhonen, Taulusta 348, (isä Antti Korhonen), s. 10.1. 1824 Ylisotkamo 11 Sirviölä.

Puoliso: 2.4. 1848 Sotkamo Kaisa Stiina Matintytär Parviainen, s. 22.9. 1821 Sotkamo Ylisotkamo 14.

Vanhemmat: Matti Esanpoika Parviainen, s. 18.1. 1785 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi, k. 28.11. 1832 Sotkamo, ikä 47 v ja 10 kk ja Kristina Esantytär Lukkari, s. 18.3. 1787 Sotkamo Ylisotkamo.

Lapset:

Antti Juhonpoika Korhonen, s. 4.11. 1849 Alasotkamo 71 Koskelovaara. Tauluun 356.

Heikki Juhonpoika Korhonen, s. 10.8. 1851 Alasotkamo 71 Koskelovaara.

Stiina Juhontytär Korhonen, s. 6.6. 1853 Alasotkamo 71 Koskelovaara. Tauluun 357.

Juho Juhonpoika Korhonen, s. 14.3. 1856 Alasotkamo 82 Juurikkavaara, k. 5.4. 1861 Alasotkamo 82 Juurikkavaara, ikä 5 v ja 0 kk.

Mari Juhontytär Korhonen, s. 16.12. 1859 Alasotkamo 82 Juurikkavaara.

Henriika Juhontytär Korhonen, s. 6.10. 1862 Alasotkamo 82 Juurikkavaara, k. 9.1. 1885 Alasotkamo, ikä 22 v ja 3 kk.

Hilda Juhontytär Korhonen, s. 17.8. 1867 Alasotkamo 48 Juurikkavaara.

Taulu 356

XI Antti Juhonpoika Korhonen, Taulusta 355, (isä Juho Korhonen), s. 4.11. 1849 Alasotkamo 71 Koskelovaara. Ristijärvelle 29.9.1891

Tullet Ristijärveltä 19.11.1906.

Puoliso: 10.4. 1892 Ristijärvi Reeta Stiina Matintytär Sirviö, s. 7.12. 1850 Ylisotkamo 21 Tervamäki.

Vanhemmat: Matti Antinpoika Sirviö, torppari, s. 18.4. 1828 Ylisotkamo 22 Vilmilä, k. 28.1. 1907 Ylisotkamo 6, ikä 78 v ja 9 kk ja Anna Kaisa Heikintytär Korhonen, s. 20.6. 1828 Ylisotkamo 47 Autiomäki, k. 20.11. 1901 Ylisotkamo 6, ikä 73 v ja 5 kk.

Taulu 357

XI Stiina Juhontytär Korhonen, Taulusta 355, (isä Juho Korhonen), s. 6.6. 1853 Alasotkamo 71 Koskelovaara, k. 20.11. 1895 Alasotkamo 27 Rekilä, ikä 42 v ja 5 kk.

Puoliso: 30.12. 1890 Sotkamo Renne Antinpoika Karjalainen, s. 12.5. 1869 Sotkamo.

Lapset:

Antti Rennenpoika Karjalainen, s. 8.2. 1892 Alasotkamo 27 Rekilä.

Kusti Reinhold Rennenpoika Karjalainen, s. 2.10. 1893 Alasotkamo 27 Rekilä.

Kalle Verner Rennenpoika Karjalainen, s. 20.5. 1895 Alasotkamo 27 Rekilä.

Taulu 358

X Elsa Kaisa Antintytär Korhonen, Taulusta 348, (isä Antti Korhonen), s. 1.4. 1828 Ylisotkamo 10, k. 18.7. 1872 Alasotkamo 32 Luukkola, ikä 44 v ja 3 kk.

Puoliso: 15.6. 1853 Sotkamo Antti Erkinpoika Lukkari, s. 31.1. 1831 Alasotkamo.

Lapset:

Reeta Stiina Antintytär Lukkari, s. 20.5. 1850 Alasotkamo 57 Luukkola.

Anna Leena Antintytär Lukkari, s. 17.1. 1858 Alasotkamo 57 Luukkola. Tauluun 359.

Heikki Antinpoika Lukkari, s. 5.1. 1860 Alasotkamo 57 Luukkola.

Maria Antintytär Lukkari, s. 7.1. 1861 Alasotkamo 57 Luukkola.

Kalle Erkki Antinpoika Lukkari, s. 18.9. 1863 Alasotkamo 57 Luukkola.

Elsa Sohvi Antintytär Lukkari, s. 11.1. 1866 Alasotkamo 32 Luukkola, k. 22.1. 1872 Alasotkamo 32 Luukkola, ikä 6 v ja 0 kk.

AunenKustaava Antintytär Lukkari, s. 22.2. 1869 Alasotkamo 32 Luukkola.

Taulu 359

XI Anna Leena Antintytär Lukkari, Taulusta 358, (äiti Elsa Korhonen), s. 17.1. 1858 Alasotkamo 57 Luukkola.

1. puoliso: 8.10. 1880 Sotkamo Juho Reeti Alrikinpoika Korhonen, s. 2.5. 1851 Alasotkamo 58 Heitto, k. 24.11. 1889 Sotkamo, ikä 38 v ja 6 kk.

Vanhemmat: Alrik Laurinpoika Korhonen, s. 30.5. 1816 Alasotkamo 15 Tikkalanniemi, k. 4.12. 1895 Alasotkamo 58, ikä 79 v ja 6 kk ja Kaisa Heikintytär Mustonen, s. 1.8. 1811 Alasotkamo 23, k. 9.5. 1884 Alasotkamo 58, ikä 72 v ja 9 kk.

2. puoliso: 23.7. 1893 Sotkamo Mooses Antinpoika Korhonen, torppari, s. 15.11. 1857 Alasotkamo 58 Heitto.

Vanhemmat: Antti Laurinpoika Korhonen, s. 29.11. 1812 Alasotkamo 15 Tikkalanniemi, k. 23.4. 1877 Alasotkamo 58, ikä 64 v ja 4 kk ja Kaija Heikintytär Korhonen, s. 1.5. 1817 Jormas 32 Taskula, k. 28.7. 1897 Alasotkamo 58, ikä 80 v ja 2 kk.

Lapset:

1. Alpertti Juho-Reetinpoika Korhonen, s. 16.12. 1881 Sotkamo Alasotkamo. Tauluun 360.

1. Alarik Juho Reetinpoika Korhonen, s. 2.11. 1885 Alasotkamo 33 Heitto, k. ?.11. 1885 Alasotkamo 33 Heitto, ikä 0 v.

1. Juho Reeti Juho Reetinpoika Korhonen, s. 23.6. 1890 Alasotkamo. Tauluun 361.

Taulu 360

XII Alpertti Juho-Reetinpoika Korhonen, Taulusta 359, (äiti Anna Lukkari), s. 16.12. 1881 Sotkamo Alasotkamo.

Puoliso: 27.1. 1911 Sotkamo Hilda Lovisa Kallentytär Korhonen o.s. Ärväs, s. noin 10.9. 1893 Sotkamo.

Lapset:

Matti Reeti Alpertinpoika Korhonen, s. 24.2. 1911 Sotkamo Jormas 25. Puoliso: Aili Lyyti Heikintytär Immonen,.

Anna Aino Alpertintytär Korhonen, s. 18.3. 1912 Sotkamo Jormas. 1. puoliso: 23.6. 1938 Sotkamo Matti Leonardinpoika Nyman, s. 4.9. 1912 Sotkamo. 2. puoliso: Veikko Aukustinpoika Ruotsalainen,.

Aarne Johannes Alpertinpoika Korhonen, s. 4.12. 1913 Sotkamo Jormas.

Kalle Alpertinpoika Korhonen, s. 21.2. 1915 Sotkamo Jormas.

Eino Albert Alpertinpoika Korhonen,. Puoliso: Hilda Katri Eskontytär Pulkkinen,.

Tyyne Maria Alpertintytär Korhonen,. Puoliso: Eino Artturi Heikinpoika Paajanen,.

Hilja Johanna Alpertintytär Korhonen,.

Heikki Alpertinpoika Korhonen,. Puoliso: Elisa Elsa Mikonpoika Lumpovin,.

Taulu 361

XII Juho Reeti Juho Reetinpoika Korhonen, Taulusta 359, (äiti Anna Lukkari), s. 23.6. 1890 Alasotkamo.

Puoliso: 26.1. 1914 Sotkamo Leena Tiina Antintytär Juutinen, s. 8.9. 1891 Sotkamo.

Lapset:

Vieno Lovisa Reetintytär Korhonen, s. 28.7. 1915 Sotkamo. Puoliso: 10.7. 1937 Sotkamo Matti Leonard Juhonpoika Korhonen, s. 10.2. 1897 Lahnasjärvi 9 Piiraala.

Vanhemmat: Juho Leonpoika Korhonen, s. 11.1. 1868 Lahnasjärvi 9 Piiraala ja Kaisa Kustaava Juhontytär Niskanen, s. 17.12. 1873 Jormas 76 Mustamäki.

Impi Katri Juhontytär Korhonen,. Puoliso: Pekka Johannes Annanpoika Korhonen,.

Äiti: Anna Aino Alpertintytär Korhonen, s. 18.3. 1912 Sotkamo Jormas.

Oiva Juhonpoika Korhonen,.

Hilja Johanna Juhontytär Korhonen,.

Anna Leena Juhontytär Korhonen,.

Yrjö Ensio Juhonpoika Korhonen,.

Sirkka Lyyti Juhontytär Korhonen,. Puoliso: Eino Kallenpoika Määttä, s. 28.12. 1914 Sotkamo.

Aino Alina Juhontytär Korhonen,. Puoliso: Reino Oskari Reetinpoika Suutari,.

Otto Johannes Juhonpoika Korhonen,. Puoliso: Mirjam Hillevi Järvelä,.

Toini Mari Juhontytär Korhonen,. 1. puoliso: Leevi Kalevi Johanneksenpoika Rikkonen,.

Helvi Elina Juhontytär Korhonen,. Puoliso: Urpo Kalervo Jaakonpoika Varjakoski,.

Kirsti Viivi Juhontytär Korhonen,. Puoliso: Risto Erkki Jalmari Ojanen,.

Taulu 362

X Heikki Antinpoika Korhonen, Taulusta 348, (isä Antti Korhonen), s. 13.5. 1830 Ylisotkamo 11 Sirviölä.

Puoliso: 31.12. 1859 Sotkamo Leena Kaisa Matintytär Klemettinen, s. 20.1. 1828.

Lapset:

Antti Heikinpoika Korhonen, s. 26.12. 1861 Alasotkamo 71 Koskelovaara, k. 3.2. 1883 Alasotkamo 48 Juurikkavaara, ikä 21 v ja 1 kk.

Leonard Heikinpoika Korhonen, s. 20.9. 1864 Alasotkamo 71 Koskelovaara. Tauluun 363.

Eevertti Heikinpoika Korhonen, s. 20.8. 1869 Alasotkamo 43 Koskelo.

Taulu 363

XI Leonard Heikinpoika Korhonen, Taulusta 362, (isä Heikki Korhonen), talollinen, s. 20.9. 1864 Alasotkamo 71 Koskelovaara.

Puoliso: 28.4. 1887 Sotkamo Anna Vappu Erantytär Mustonen, s. 20.4. 1863.

Lapset:

Leena Leonardintytär Korhonen, s. 18.12. 1887 Alasotkamo 48 Juurikkavaara. Tauluun 364.

Aleksantra Leonardintytär Korhonen, s. 14.8. 1891 Alasotkamo 48 Juurikkavaara.

Heikki Leonardinpoika Korhonen, s. 20.8. 1897 Alasotkamo 48 Juurikkavaara. Tauluun 365.

Jaakko Leonardinpoika Korhonen, s. 8.7. 1902 Alasotkamo 48 Juurikkavaara. Tauluun 366.

Kusti Leonardinpoika Korhonen, s. 23.8. 1907 Alasotkamo 48 Juurikkavaara.

Taulu 364

XII Leena Leonardintytär Korhonen, Taulusta 363, (isä Leonard Korhonen), s. 18.12. 1887 Alasotkamo 48 Juurikkavaara.

Puoliso: Taavetti Janhila e. Jansson.

Lapset:

Arttu Taavetinpoika Janhila, s. Sotkamo Juurikkavaara. Puoliso: Irja Halonen,.

Antti Taavetinpoika Janhila,. Puoliso: Irma,.

Sylvi Taavetintytär Janhila,.

Anni Taavetintytär Janhila,. Puoliso: Eino Heikkinen,.

Vilho Taavetinpoika Janhila,. Puoliso: Siiri Janhila o.s. Lukkari,.

Taulu 365

XII Heikki Leonardinpoika Korhonen, Taulusta 363, (isä Leonard Korhonen), s. 20.8. 1897 Alasotkamo 48 Juurikkavaara.

Puoliso: Amanda Korhonen o.s. Hyvönen, s. 7.11. 1899.

Taulu 366

XII Jaakko Leonardinpoika Korhonen, Taulusta 363, (isä Leonard Korhonen), s. 8.7. 1902 Alasotkamo 48 Juurikkavaara.

Puoliso: Katri Lempi Korhonen o.s. Kärkkäinen, s. 25.11. 1910.

Taulu 367

X Kalle Antinpoika Korhonen, Taulusta 348, (isä Antti Korhonen), s. 7.8. 1834 Ylisotkamo 10, k. 10.11. 1881 Alasotkamo 48 Juurikkavaara, ikä 47 v ja 3 kk.

Puoliso: 7.12. 1856 Sotkamo Pertta Loviisa Jeremiaantytär Arffman, s. 2.9. 1834 Alasotkamo 71 Koskelovaara.

Lapset:

Anna Stiina Kallentytär Korhonen, s. 3.4. 1857 Alasotkamo 71 Koskelovaara, k. 22.2. 1858 Alasotkamo 71 Koskelovaara, ikä 0 v ja 10 kk.

Antti Kallenpoika Korhonen, s. 22.12. 1858 Alasotkamo 71 Koskelovaara, k. 7.1. 1885 Alasotkamo 48 Juurikkavaara, ikä 26 v ja 0 kk.

Maria Kallentytär Korhonen, s. 11.2. 1861 Alasotkamo 71 Koskelovaara. Tauluun 368.

Elsa Kaisa Kallentytär Korhonen, s. 24.4. 1863 Alasotkamo 71 Koskelovaara. Tauluun 369.

Kustaava Kallentytär Korhonen, s. 11.10. 1865 Alasotkamo 43 Koskelo, k. 18.1. 1866 Alasotkamo 43 Koskelo, ikä 0 v ja 3 kk.

Juho Heikki Kallenpoika Korhonen, s. 1.12. 1867 Alasotkamo 43 Koskelo. Tauluun 370.

Jenni Sohvi Kallentytär Korhonen, s. 18.1. 1871 Alasotkamo 48 Juurikkavaara.

Anna Leena Kallentytär Korhonen, s. 25.3. 1874 Alasotkamo 48 Juurikkavaara.

Iita Loviisa Kallentytär Korhonen, s. 28.1. 1878 Alasotkamo 48 Juurikkavaara.

Taulu 368

XI Maria Kallentytär Korhonen, Taulusta 367, (isä Kalle Korhonen), s. 11.2. 1861 Alasotkamo 71 Koskelovaara. Kajaanista Sotkamoon 18.3.1905.

Taulu 369

XI Elsa Kaisa Kallentytär Korhonen, Taulusta 367, (isä Kalle Korhonen), s. 24.4. 1863 Alasotkamo 71 Koskelovaara. Kuhmosta Sotkamoon leskenä 9.10.1900.

Puoliso: 12.4. 1885 Sotkamo Renne Paavonpoika Huovinen, s. 17.6. 1857 Sotkamo.

Lapset:

Kalle Rennenpoika Huovinen, s. 18.3. 1886 Ylisotkamo.

Kaisa Loviisa Rennentytär Huovinen, s. 8.6. 1889 Ylisotkamo.

Jenny Lyyti Rennentytär Huovinen, s. 11.4. 1898 Kuhmo.

Taulu 370

XI Juho Heikki Kallenpoika Korhonen, Taulusta 367, (isä Kalle Korhonen), torppari, s. 1.12. 1867 Alasotkamo 43 Koskelo.

Puoliso: 2.7. 1891 Sotkamo Reeta Marian Heikkinen, s. 22.8. 1864 Sotkamo.

Lapset:

Mari Loviisa Juhontytär Korhonen, s. 19.4. 1891 Alasotkamo.

Kusti Pekka Juhonpoika Korhonen, s. 7.9. 1892 Sotkamo, k. 15.12. 1892 Sotkamo, ikä 0 v ja 3 kk.

Jussi Heikki Juhonpoika Korhonen, s. 21.12. 1893 Alasotkamo.

Jaakko Juhonpoika Korhonen, s. 10.6. 1896 Alasotkamo.

Anna Leena Juhontytär Korhonen, s. 8.12. 1898 Alasotkamo 54.
.

Iivari Juhonpoika Korhonen, s. 16.6. 1901 Alasotkamo 54, k. 5.1. 1903 Sotkamo, ikä 1 v ja 6 kk.

Elli Kaisa Juhontytär Korhonen, s. 11.11. 1903 Alasotkamo 54.

Milka Aunetta Juhontytär Korhonen, s. 10.11. 1905 Alasotkamo. Ei tunnusta lapsekseen? On kastettu Juho Heikin Piialle?

Matti Arviid Juhonpoika Korhonen, s. 24.2. 1906 Alasotkamo.

Kalle Pekka Juhonpoika Korhonen, s. 15.12. 1908 Alasotkamo.

Taulu 371

IX Maria Sohvi Antintytär Korhonen, Taulusta 313, (isä Antti Korhonen), s. 2.7. 1809 Ylisotkamo 11.

Puoliso: 2.11. 1833 Sotkamo Kalle Juhonpoika Karppanen, s. 25.9. 1813 Ylisotkamo 10 Kaikkola.

Lapset:

Mari Kallenpoika Karppanen, s. 18.9. 1834 Ylisotkamo 10 Kaikkola.

Juho Kallenpoika Karppanen, s. 26.12. 1835 Ylisotkamo 10 Kaikkola.

Elsa Kallentytär Karppanen, s. 20.10. 1838 Ylisotkamo 10 Kaikkola.

Kustaava Kallentytär Karppanen, s. 26.11. 1839 Ylisotkamo 10 Kaikkola, k. 1840 Ylisotkamo 10 Kaikkola, ikä 1 v.

Matti Kallenpoika Karppanen, s. 6.4. 1841 Ylisotkamo 10 Kaikkola.

Kalle Kallenpoika Karppanen, s. 8.9. 1843 Ylisotkamo 39.

Antti Kallenpoika Karppanen, s. 26.3. 1846 Ylisotkamo 39.

Anna Kaisa Kallentytär Karppanen, s. 9.5. 1848 Ylisotkamo 39 Kaito.

Elias Kallenpoika Karppanen, s. 24.6. 1853 Alasotkamo 32 Vilmilä.

Taulu 372

VIII Erkki Juhonpoika Korhonen, Taulusta 102, (äiti Anna Karpatar), Talollisen poika renki, s. 8.10. 1769 Alasotkamo 3 Korhola, k. 5.3. 1830 Alasotkamo Hyrylän torppa, ikä 60 v ja 4 kk.

Puoliso: 25.3. 1795 Sotkamo Kaija Pekantytär Sivotar, s. 8.9. 1773 Sotkamo, k. 16.4. 1852 Alasotkamo, ikä 78 v ja 7 kk.

Vanhemmat: Pekka Sivonen ja Kirsti Tervotar.

Lapset:

Stiina Erkintytär Korhonen, s. 29.4. 1796 Paltamo Mieslahti 18, k. 16.12. 1808 Ylisotkamo 36 Vetelä, ikä 12 v ja 7 kk.

Anna Kaisa Erkintytär Korhonen, s. 12.2. 1798 Paltamo Mieslahti 18. Tauluun 373.

Malin Erkintytär Korhonen, s. 14.1. 1800 Paltamo Mieslahti 18. Tauluun 384.

Juho Erkinpoika Korhonen, s. ?.2. 1803 Paltamo Mieslahti 11.

Marketta Maria Erkintytär Korhonen, s. 9.3. 1806 Paltamo Mieslahti 11.

Erkki Erkinpoika Korhonen, s. 25.4. 1811 Ylisotkamo 36 Vetelä. Tauluun 387.

Taulu 373

IX Anna Kaisa Erkintytär Korhonen, Taulusta 372, (isä Erkki Korhonen), s. 12.2. 1798 Paltamo Mieslahti 18, k. 9.10. 1853 Alasotkamo 18, ikä 55 v ja 7 kk.

Puoliso: Olavi Yrjönpoika Korhonen, Taulusta 185, s. 24.1. 1798 Alasotkamo 18 Korhola.

Vanhemmat: Yrjö Antinpoika Korhonen, s. 3.11. 1754 Alasotkamo 18 Korhola, k. 4.12. 1815 , ikä 61 v ja 1 kk ja Susanna Joosepintytär Määtätär, s. 16.10. 1765.

Lapset:

Tuomas Olavinpoika Korhonen, s. 2.2. 1824 Alasotkamo 18.

Anna Katariina Olavintytär Korhonen, s. 17.4. 1825 Alasotkamo 18.

Erkki Olavinpoika Korhonen, s. 11.1. 1828 Alasotkamo 18. Tauluun 374.

Helena Olavintytär Korhonen, s. 26.11. 1830 Alasotkamo 18. Tauluun 185.

Anna Loviisa Olavintytär Korhonen, s. 15.3. 1834 Alasotkamo 18.

Anna Liisa Olavintytär Korhonen, s. 4.10. 1835 Alasotkamo 18. Tauluun 376.

Olavi Olavinpoika Korhonen, s. 20.1. 1839 Alasotkamo 18, (kaksonen), k. 8.4. 1847 Alasotkamo 18, ikä 8 v ja 2 kk.

Yrjö Olavinpoika Korhonen, s. 20.1. 1839 Alasotkamo 18, (kaksonen). Tauluun 377.

Reeta Maria Olavintytär Korhonen, s. 5.4. 1842 Alasotkamo 18. Tauluun 381.

Taulu 374

X Erkki Olavinpoika Korhonen, Taulusta 373, (äiti Anna Korhonen), s. 11.1. 1828 Alasotkamo 18, k. 20.10. 1861 Sotkamo, ikä 33 v ja 9 kk.

Puoliso: 15.4. 1847 Sotkamo Kaisa Matleena Paavontytär Pulkkinen, s. 7.12. 1824 Alasotkamo 5, k. 1.4. 1880 Sotkamo, ikä 55 v ja 3 kk.

Lapset:

Olavi Erkinpoika Korhonen, s. 4.2. 1848 Alasotkamo 18, k. 10.3. 1858 Alasotkamo 18, ikä 10 v ja 1 kk.

Tuomas Erkinpoika Korhonen, s. 6.12. 1849 Alasotkamo 18. Tauluun 375.

Erkki Erkinpoika Korhonen, s. 6.4. 1852 Alasotkamo 18 Alatalo, k. 10.8. 1853 Alasotkamo 18 Alatalo, ikä 1 v ja 4 kk.

Stiina Erkintytär Korhonen, s. 12.11. 1854 Alasotkamo 18 Alatalo, k. 20.2. 1857 Alasotkamo 18 Alatalo, ikä 2 v ja 3 kk.

Reeta Erkintytär Korhonen, s. 8.4. 1858 Alasotkamo 18 Alatalo.

Jaakko Erkinpoika Korhonen, s. 1.2. 1861 Alasotkamo 18 Alatalo.

Taulu 375

XI Tuomas Erkinpoika Korhonen, Taulusta 374, (isä Erkki Korhonen), itsellinen, s. 6.12. 1849 Alasotkamo 18, k. 23.10. 1907 Nuasjärvi, ikä 57 v ja 10 kk.

Puoliso: 5.11. 1876 Sotkamo Saara Abrahamintytär Nykänen, s. 16.5. 1854 Sotkamo.

Lapset:

Kaisa Stiina Tuomaantytär Korhonen, s. 23.10. 1877 Nuasjärvi. Tyrnävälle 24.12.1900.

Reeta Maria Tuomaantytär Korhonen, s. 16.5. 1883 Nuasjärvi. Tyrnävälle 24.12.1900.

Tuomas Tuomaanpoika Korhonen, s. 30.12. 1885 Nuasjärvi.

Hemmi Tuomaanpoika Korhonen, s. 9.2. 1888 Nuasjärvi, k. 26.3. 1889 Nuasjärvi, ikä 1 v ja 1 kk.

Aukusti Tuomaanpoika Korhonen, s. 29.5. 1890 Nuasjärvi.

Helena Tuomaantytär Korhonen, s. 10.11. 1892 Nuasjärvi.

Sandra Aukusta Tuomaantytär Korhonen, s. 11.9. 1895 Nuasjärvi, k. 14.11. 1896 Nuasjärvi, ikä 1 v ja 2 kk.

Taulu 376

X Anna Liisa Olavintytär Korhonen, Taulusta 373, (äiti Anna Korhonen), s. 4.10. 1835 Alasotkamo 18.

Puoliso: 17.4. 1854 Sotkamo Juho Antinpoika Tervo, s. 24.1. 1831 Nuasjärvi, k. 30.7. 1872 Nuasjärvi, ikä 41 v ja 6 kk.

Vanhemmat: Antti Tervo ja Kaisa Liisa Schroderus.

Lapset:

Roope Juhonpoika Tervo, s. 12.2. 1854 Nuasjärvi 16 Kokkovaara.

Antti Juhonpoika Tervo, s. 16.12. 1856 Nuasjärvi 12 Kokkovaara, k. 12.11. 1857 Nuasjärvi 12 Kokkovaara, ikä 0 v ja 10 kk.

Kalle Leonard Juhonpoika Tervo, s. 10.10. 1858 Nuasjärvi 12 Kokkovaara, k. 13.11. 1858 Nuasjärvi 12 Kokkovaara, ikä 0 v ja 1 kk.

Karoliina Juhontytär Tervo, s. 2.1. 1860 Nuasjärvi 12 Kokkovaara.

Maria Liisa Juhontytär Tervo, s. 18.12. 1862 Nuasjärvi 12 Kokkovaara, k. 10.3. 1868 Nuasjärvi 12 Kokkovaara, ikä 5 v ja 2 kk.

Konsta Juhonpoika Tervo, s. 30.5. 1866 Nuasjärvi 12 Kokkovaara, k. 12.4. 1868 Nuasjärvi 12 Kokkovaara, ikä 1 v ja 10 kk.

Renne Juhonpoika Tervo, s. 17.6. 1871 Nuasjärvi 12 Kokkovaara, k. 19.2. 1872 Nuasjärvi 12 Kokkovaara, ikä 0 v ja 8 kk.

Taulu 377

X Yrjö Olavinpoika Korhonen, Taulusta 373, (äiti Anna Korhonen), itsellinen, s. 20.1. 1839 Alasotkamo 18, (kaksonen), k. 29.9. 1874 Nuasjärvi, ikä 35 v ja 8 kk.

Puoliso: 6.1. 1864 Sotkamo Karoliina Antintytär Tervo, s. 2.10. 1842 Sotkamo.

Lapset:

Juho Yrjönpoika Korhonen, s. 30.1. 1864 Nuasjärvi 35 Alatalo. Tauluun 378.

Selina Yrjöntytär Korhonen, s. 3.11. 1865 Nuasjärvi 35 Alatalo. Tauluun 379.

Eemeli Yrjönpoika Korhonen, s. 8.11. 1867 Nuasjärvi 35 Alatalo.

Antti Yrjönpoika Korhonen, s. 17.11. 1869 Nuasjärvi. Tauluun 380.

Sohvi Yrjöntytär Korhonen, s. 24.2. 1872 Nuasjärvi.

Yrjö Yrjönpoika Korhonen, s. 25.2. 1874 Nuasjärvi.

Taulu 378

XI Juho Yrjönpoika Korhonen, Taulusta 377, (isä Yrjö Korhonen), torppari, s. 30.1. 1864 Nuasjärvi 35 Alatalo.

1. puoliso: 8.3. 1888 Sotkamo Kaisa Kustaava Kallentytär Korhonen, Taulusta 640, 641, s. 7.6. 1865 Alasotkamo 1 Hildula, k. 21.7. 1903 Sotkamo, ikä 38 v ja 1 kk.

Vanhemmat: Kalle Antinpoika Korhonen, s. 4.11. 1836 Alasotkamo 1 Hiltula (Nygård), k. 3.6. 1909 Nuasjärvi 34 Määttälä, ikä 72 v ja 6 kk ja Sohvi Tuomaantytär Korhonen, s. 11.7. 1839 Nuasjärvi 40 Naapuri.

2. puoliso: 14.7. 1906 Sotkamo Iita Mari Kallentytär Rönty/ Partanen, (leski), s. 24.5. 1867 Sotkamo.

Lapset:

1. Alma Sohvi Juhontytär Korhonen, s. 14.6. 1889 Nuasjärvi.

1. Iita Kustaava Juhontytär Korhonen, s. 13.4. 1891 Nuasjärvi 27.

1. Hilma Maria Juhontytär Korhonen, s. 18.2. 1894 Nuasjärvi.

1. Kalle Arttu Juhonpoika Korhonen, s. 29.7. 1897 Nuasjärvi 34 Määttälä.

1. Johanna Juhontytär Korhonen, s. 3.11. 1902 Nuasjärvi 34, k. 4.11. 1902 Nuasjärvi 34, ikä 0 v ja 0 kk.

Taulu 379

XI Selina Yrjöntytär Korhonen, Taulusta 377, (isä Yrjö Korhonen), s. 3.11. 1865 Nuasjärvi 35 Alatalo.

Puoliso: 12.12. 1886 Kajaani Pekka Heikinpoika Huttunen, s. 19.12. 1857 Sotkamo.

Lapset:

Kalle Pekanpoika Huttunen, s. 6.3. 1888 Nuasjärvi.

Efraim Pekanpoika Huttunen, s. 20.3. 1891 Nuasjärvi.

Eeti Pekanpoika Huttunen, s. 7.8. 1897 Sotkamo Nuasjärvi 54.

Natta Elina Pekantytär Huttunen, s. 18.6. 1899 Sotkamo Nuasjärvi 54.