MISTÄ ME TULIMME?

Kyyhkylän vanhan kalmiston muistomerkki Mikkelissä

Luku 2 Mistä me tulimme?
2.1. Ihmiskunnan alkukoti?
Nykytutkimuksen mukaan geneettinen alkukotimme sijaitsee Etelä-Afrikassa. Eri tutkijoiden mukaan paikka vaihtelee, mutta todennäköisimmin se sijaitsee Namibian ja Angolan vaiheilla Etelä-Afrikassa.
Geneettisten tutkimusten mukaan ”Homo sapienslaji” syntyi noin 150 000 – 200 000 vuotta sitten ja todennäköisimpänä syntyalueena on pidetty itäistä Afrikkaa, josta on löydetty varhaisimmat nykyihmisen kaltaiset pääkallot. Vanhimmat nykyihmiseen yhdistetyt työkalut ovat noin 80 000 vuoden takaa Etelä-Afrikan kaakkoiskulmasta.
Geenitutkimus tukee tätä käsitystä Etelä-Afrikasta ihmiskunnan alkukotina. Ihmisen genomissa suurin vaihtelu on elimistön puolustusjärjestelmään eli immuunijärjestelmään liittyvissä ns. Hal-geeneissä. Analysoiduilta khoisan busmanneilta löydettiin HLA-A-geenistä 30 muunnosta eli enemmän kuin mistään muusta ihmisryhmästä maailmassa. Lähde Yle tiede, PNAS
2.1.1. Etelä-Afrikasta eteenpäin.
Tutkijat ovat arvioineet ”alkuihmisten” aluksi asustelleen eteläisessä Afrikassa tuhansia vuosia, mutta noin 65 000 vuotta sitten väestö alkoi levittäytyä laajemmalle alueelle. Noin 45 000 vuotta sitten esi-isämme eleli Lähi-idän seutuvilla. Tämä esi-isämme on nimetty Fileemoniksi (F). Tästä esi-isästä polveutuu noin 98 % suomen kantaväestöstä.
Geenitutkimuksessa isälinjaa tutkitaan Y-kromosomin geeneistä. Tutkimusten perusteella ihmiset jaetaan erillisiin ”haploryhmiin” (klaaneihin) kromosomiensa perusteella. Suomalaisista miehistä siis 98 % polveutuu ”Fileemonista” lähtöisin olevaan kolmeen haploryhmään (klaaniin). N= ”Niilon poika”, I= ”Iivarin poika”, R= ”Raulin poika”

2.1.2. N (”Niilon poikia”).
N-haploryhmään suomalaisista miehistä kuuluu noin 60 %. N-haploryhmä jakaantuu vielä alaryhmiin, ja suomalaisista miehistä suurin osa kuuluu ryhmään N1c1. Tämän haploryhmän omaavien on oletettu kulkeneen Lähi-idästä aluksi itään lähelle Kiinan rajaa, koukanneen sieltä pohjoiseen ja Siperian kautta sieltä kulkeneen Suomeen. Varsinainen N1-mutaatio syntyi noin 10 000 vuotta sitten Siperiassa. N-haploryhmä on Itä-Suomi painotteinen. Kun länsisuomalaisista tähän ryhmään kuuluu noin 41 %, kuuluu itäsuomalaisista ryhmään noin 71 %.
2.1.3. I (”Iivarin poikia”).
Suomalaisista miehistä tähän I-haploryhmään kuuluu noin 29 %. On oletettu tämän mutaation syntyneen noin 25 000–30 000 vuotta sitten Balkanilla. Suomalaiset kuuluvat alaryhmään I1 jonka oletetaan syntyneen Pohjois-Ranskassa. 5 000–6 000 vuotta sitten I1-haploryhmä oli Tanskan salmien seutuvilla ja siirtyi sieltä Ruotsin kautta vähin erin Suomen maankamaralle. ”Iivarin pojat” on enemmän länsipainotteinen. Länsi-Suomessa tähän ryhmään väestöstä kuuluu noin 40 %, kun taas Itä-Suomessa väestöstä ryhmään kuuluu noin 11 %.
Lisävalaisua asiaan on tuonut Espanjasta Kantabrien vuoristosta 2006 luolasta löytyneet kaksi 7 000 vuotta sitten eläneiden ihmisten luurankoa, joista toisen 20 vuotta vanhan miehen viisaudenhampaasta eristetystä DNA:sta espanjalaiset tutkijat kykenivät eristämään koko ihmisen genomian. Kun tätä ”karttaa” verrattiin eurooppalaisten nykyihmisten genomiaan, oli se lähinnä pohjoiseurooppalaisten, siis ruotsalaisten ja suomalaisten genomiaa. Nämä ihmiset ovat olleet verraten tummaihoisia ja sinisilmäisiä.
Miten tämä tutkimus liittyy tietoon, että saamelaiset ovat Euroopassa genenomialtaan lähinnä Espanjan Baskeja? Baskialuehan on lähellä tätä Kantabrien vuoristoa?

Geenit lähimpänä suomalaisia ja ruotsalaisia
Tutkijoiden mukaan 7 000 vuotta vanhan varhaiseurooppalaisen ihmisen geenit ovat lähimpänä suomalaisia ja ruotsalaisia. Tulos yllätti tutkimuksen tehneen barcelonalaisen Evoluutiobiologian Instituutin ryhmän.
­- Emme odottaneet tällaista tulosta, hämmästelee tutkija Charles Lalueza-Fox toteaa BBC:lle. Yleinen olettamus on ollut, että 45 000 vuotta sitten Afrikasta Eurooppaan saapuneiden ihmisten iho muuttui vaaleammaksi melko nopeasti muun muassa pienemmän UV-säteilyn seurauksena.
- Näin ei ole käynyt, Laluela-Fox sanoo. Miksi, sitä tiede ei osaa vielä kertoa.
- Tutkimustulos viittaa siihen että Euroopassa nyt yleinen vaalea iho on viimeisten ainakin 7 000 vuoden muutoksen seuraus, kommentoi yhdysvaltalainen tutkija David Reich Harvardista.
- On hyvin kiinnostavaa nähdä kuin yleistettävissä tulos on, kun on käytettävissä lisää geenitutkimusta eri puolilta maanviljelyä edeltäneestä Euroopasta, Reich sanoo. Lähde, Ilta-sanomat/Nature-lehti (28.1.2014)


2.1.4. R (”Raulin Poikia”).
Tähän R-haploryhmään suomalaismiehistä kuuluu noin 11 %. Ryhmä jakaantuu vielä kahdeksi alaryhmäksi R1a:ksi ja R1b:ksi siten, että R1a:han kuuluu suomalaismiehistä noin 7 % ja R1b:hen noin 4 %. Tämäkin haploryhmä on enemmän länsipainotteinen. Tämän haploryhmän oletetaan syntyneen jossain Uralin seutuvilla ja sieltä länteen vaeltaessaan jakaantunut kahtia niin, että jääkauden aikana R1a oli Ukrainan seutuvilla ja R1b Iberian niemimaalla.
Näiden kaikkien haploryhmien (N, I ja R) yhteinen kantaisä on ristitty ”Fileemoniksi”, ja hän syntyi noin 45 000 vuotta sitten Lähi-idässä.
2.2. Mistä, milloin ja miten muutto Suomeen on tapahtunut?
Kalevi Wiik
Niitä alueita, joilta "ensimmäiset suomalaiset" voisivat olla peräisin, on kolme
a) Välittömästi Suomen etelä- ja itäpuolella sijaitsevat alueet
b) Itä-Eurooppa (mahdollisesti Länsi-Siperiakin) ja
c) Keski- ja Länsi-Eurooppa (johon kuuluu myös mm. Skandinavia).
Ne ajanjaksot, jolloin "ensimmäiset suomalaiset" ovat saattaneet saapua Suomeen, voisivat olla puolestaan seuraavat:
a) 8000–7000 eKr. eli mannerjään vetäytymistä välittömästi seuraava aika,
b) 7000–4200 eKr. eli Suomusjärven kulttuurin aika,
c) 4200–2500 eKr. eli kampakeraamisen kulttuurin aika,
d) 2500–2000 eKr. eli vasarakirveskulttuurin aika,
e) 1500–500 eKr. eli skandinaavisen pronssikulttuurin aika,
f) 200–400 jKr. eli nuoremman roomalaisen rautakauden aika.
2.2.1. Jääkausi ja sen vaikutukset.
Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiedelehden vakituinen avustaja, hänen
ajatuksiaan vapaasti tulkiten:
Antropologi Markku Niskanen Oulun yliopistosta toteaa, että jääkausi yksinkertaisti Euroopan asutushistorian viimeisen 20 000 vuoden ajalta. Me pohjoiseurooppalaiset jakaannumme oikeastaan kahteen porukkaan, koska Euroopassa oli ainoastaan kaksi aluetta, joissa eläminen jääkaudella oli mahdollista. Nämä lämpimämmät ”taskut” (rofugot) olivat toinen Ranskan ja Espanjan rajamailla ja toinen Ukrainan seutuvilla. Näissä kahdessa eri alueessa eläneet ihmiset muodostivat pitkän ajan kuluessa alueelleen ominaisen ihmispopulaation, mutta samalla näiden kahden populaation väliset erot kasvoivat. Kun sitten jääkausi alkoi väistyä Euroopan yltä, seurasivat populaatioissa eläneet ihmiset jään vetäytymistä ja siirtyivät uusille elinkelvollisille alueille. Niinpä läntinen väestö alkoi laajeta pohjoiseen ja itään. Samaan aikaan itäinen asujaimisto laajeni pohjoiseen ja länteen. Keski-Euroopassa väestöryhmät kohtasivat ja tapahtui väestön sekoittumista keskenään. Toinen paikka, missä väestö kohtasi, oli Suomen alue, jossa väestön sekoittuminen oli vähäisempää. Niinpä vieläkin Suomen asukkaiden elintavat ja erot idän ja lännen välillä ovat huomattavat.

2.2.2. Milloin Suomeen?
Tarkkaa ajonkohtaa siitä, milloin suomalaisten muutto Suomen maankamaralle tapahtui, ei pystytä määrittämään. Todennäköisin aikataulu lienee vähitellen 10 000 vuoden kuluessa jäättömällä aikakaudella. Ensimmäiset ehkä saapuivat heti jään vetäytymisen myötä ”nenä kiinni jäätikön reunassa”, toteaa arkeologian professori Mika Lavento Helsingin yliopistosta. Tämän jälkeen seuraava vaihe lienee niin sanottu ”Suomusjärven kulttuuri” 10 000–7 000 vuotta sitten. Tämän jälkeen arkeologiaan tulee ”kampakeraaminen kausi” noin 7 000–5 000 vuotta sitten. Näiden eri kulttuureiden tuojaksi on arveltu suurempaa uuden väestön muuttoa alueelle. Myös vasarakirveskulttuurin saapuminen noin 5 000 vuotta sitten ja varhaisen metallikauden alkaminen noin
1 500 vuotta myöhemmin ovat mahdollisesti osoitus uusien ihmisten saapumisesta.
Vaikka kampakeramiikkaa pidetäänkin itäisenä ja vasarakirveskulttuuria läntisenä tuotteena, ei voi kaitenkaan näin selvää jakoa tehdä pelkästään materiaalisen kulttuurin perusteella. Arkeologinen aineisto kuitenkin vahvistaa, että Suomessa on jo hyvin varhaisessa vaiheessa muodostunut jako itäiseen metsä-Suomeen ja läntiseen rannikko-Suomeen, Lavento sanoo.

2.2.3. Omaleimaisia eurooppalaisia?
Olemme omaksuneet käsityksen suomalaisten saapumisesta Volgan mutkan seutuvilta varsin yhtenäisenä joukkona ja puhuneen suomea. Ajatus eurooppalaisesta alkuperästä, saapumisesta pitemmän ajan kuluessa ja useammalta eri suunnalta tuntuu varmaan vähän hämmentävältä, olemmehan varsin omaleimainen muista kansakunnista poikkeava kansa. Vaikka käsitys alkuperästämme on muuttunut kantaeurooppalaiseksi, ei aikaisempikaan ajattelu ole ollut hakoteillä. Vaikka olemmekin omaleimainen, geeneiltämme poikkeava kansakunta, on geenipoikkeamaan varsin selkeät syyt. Kansainvaellus ja maanviljelyksen leviäminen Etelä-Eurooppaan alkoi noin 8 500–9 000 vuotta sitten. Maanviljelyksen leviämisen myötä saapui myös uutta erilaista geeniperimää omaavaa väestöä Lähi-idästä kohti pohjoista. Eniten uusi geeniperimä vaikutti Kaakkois- ja Etelä-Euroopassa, ja mitä pohjoisemmaksi mennään, sen pienempi uuden geeniperimän vaikutus on ollut perimäämme. Myös ympäristövaikutukset ovat muokanneet perimäämme. Ankara ilmasto ja lukuisat katovuodet ovat karsineet heikoimman geeniperimän omaavat joukostamme. Elintapamme ja ympäristöolosuhteet ovat muokannet myös ulkonäköämme, joka poikkeaa eteläisemmän alueen ihmisten ulkomuodosta.

2.2.4. Saamelaiset?
Oman lukunsa Suomessa muodostavat saamelaiset. He poikkeavat ulkoisilta ominaisuuksiltaan huomattavasti kantaväestöstä, ja geeniperimäkin on erilainen. Niinpä heidän on oletettu tulleen Suomeen Euroopan ulkopuolelta.
Muutama vuosi sitten taas herätti suurta kohua havainto, että saamelaiset ovat geneettisesti läheisintä sukua baskeille. Nämä havainnot selittyvät sillä, että saamelaiset ovat lähtöisin samasta jääkauden aikaisesta turvasaarekkeesta kuin baskit. – Nykytiedon valossa baskit jäivät paikoilleen Espanjan ja Ranskan raja-alueille, mutta saamelaiset jatkoivat matkaa ja päätyivät pohjoiseen, sanoo antropologi Markku Niskanen Oulun yliopistosta. Suomeen saamelaiset saapuivat luultavasti Norjan rannikkoa, joka vapautui jäästä ensin, ja on mahdollista, että he ovat aina eläneet vain pohjoisessa. Käsitys voi kuitenkin vielä muuttua, kun geenejä tutkitaan lisää, arvioi dosentti Samuli Ripatti Helsingin yliopistosta. – Ei ole täysin pois suljettua, että he tulivat idästä. Geneettinen omaleimaisuus selittyy sillä, että saamelaisia on ilmeisesti aina ollut melko vähän eivätkä he ole juuri sekoittuneet muihin väestöihin. Kun populaatio pysyy pienenä, tietyt geenimuunnokset voivat yleistyä sattumalta prosessissa, jota kutsutaan geneettiseksi ajautumiseksi. – Geneettinen ajautuminen on johtanut sekä baskeilla että saamelaisilla sattumalta samojen geenimuunnosten yleistymiseen, mikä saa heidät näyttämään läheisemmiltä sukulaisilta kuin tosiasiassa ovat, Niskanen sanoo. Saamelaisten fyysiset piirteet, korkeat poskipäät ja matalat silmäkuopat, ovat samankaltaiset kuin suomalaisten, mutta vielä korostuneemmat. Tämä johtunee siitä, että saamelaiset pysyivät metsästäjäkeräilijöinä vielä pidempään kuin suomalaiset.

2.2.5. Suomen kieli, mistä ja milloin?
Myös suomen kielen saapuminen on hämärän peitossa, mutta tapahtuma vaikuttaa varsin tuoreelta.
Kielitieteilijät jäljittävät kielten alkuperää tutkimalla niiden hajoamista erilaisiksi murteiksi. Kun kielelle annetaan aikaa, se eriytyy aina murteiksi, ja kun aikaa kuluu riittävästi, murteista kehittyy erillisiä kieliä. Mitä erilaisemmiksi murteiksi ja kieliksi kieliryhmän puhuma-alue on pilkkoutunut, sitä todennäköisempää on, että kieltä on puhuttu alueella pitkään. Tästä näkökulmasta kielitieteilijät ovat melko yksimielisiä siitä, että kantasuomea, josta kaikki itämerensuomalaiset kielet ovat kehittyneet, ei ole koskaan puhuttu Suomen alueella. Se kehittyi luultavasti Itämeren eteläpuolella. Tästä viestii viron, eteläviron ja liivin erilaisuus, joka on paljon vanhempaa perua kuin esimerkiksi suomen ja viron kirjakielen erilaisuus. Kielitieteilijät ovat yksimielisiä myös siitä, että keskusalue, jonne suomi juurtui ensin, oli Etelä-Suomessa.
Tästä viestii viron, eteläviron ja liivin erilaisuus, joka on paljon vanhempaa perua kuin esimerkiksi suomen ja viron kirjakielen erilaisuus. Kielitieteilijät ovat yksimielisiä myös siitä, että keskusalue, jonne suomi juurtui ensin, oli Etelä-Suomessa.
Esi-isät vaelsivat jään jäljessä Espanjasta ja Ukrainasta. Ranta- ja metsäsuomalaisten erilaisissa geeneissä jatkuu kahtia jakautunut eurooppalainen perimä.
Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

2.2.6. Loppupäätelmäni
Oma johtopäätökseni asiantuntijain arvioista on, että Itä-Suomeen saapuneen väestön pääasiallinen tulosuunta on ollut Ukrainan alueelta ja pääasiassa Karjalan Kannaksen ja osaksi Viron kautta kulkien. Länsi-Suomeen asujain tulosuunta on ollut pääasiassa Etelä-Ranskan alueelta Länsi-Euroopan ja Skandinavian ja osaksi myös Viron kautta. Toisaalta muutto ei tapahtunut yhtenä ryhmänä vaan vähin erin ja pitemmän ajan kuluessa.

2.3. Suomalaisten geeniperimä
Kun siis tarkastelemme Suomen miesten geeniperimää huomaamme Suomen jakaantuvan selvästi kahteen erilaiseen geeniperimän alueeseen. Itä-Suomessa on selvästi haploryhmä N1c1 (Niilon pojat) enemmistönä kun taas Länsi-Suomessa N1c1 (Niilon pojat) ja I1 (Iivarin pojat) ovat verraten tasavahvasti edustettuna.
Raja ”idän” ja ”lännen” välillä kulkee suurinpiirtein Kotkasta Mäntyharjulle ja edelleen Hämeen ja Savon rajaseutuja pitkin pohjoiseen ja kaartuu Keski-Pohjanmaan seutuvilla länteen lähelle Pohjanlahtea. Rannikolla lienee enemmän läntistä perimää, ja yleistäen lännestä tulleet ovat tullet vesiteitä pitkin ja siksi voimakkaimmin edustettuna rannikkoseuduilla. Asutuksen alkuvaiheissa eteläisessä osassa Suomea läntinen geeniperimä oli edennyt idemmäksi, mutta myöhemmin idästä tulleet ehkä painoivat heitä takaisin länteen päin. Arviolta noin 2/3 suomalaisista miehistä on idästä tulleita ja 1/3 lännestä.

2.3.1. Naiset
Suomen naiset ovat selvästi ”länsieurooppalaisempia” kuin miehet. Suurin naisten haploryhmä Suomessa on H (”Helenan tyttäret”). Siihen kuuluu 40 % Suomen nykyisestä naisväestöstä. H-klaani on ylivoimaisesti yleisin naisten haploryhmä myös koko Euroopassa (44 %). Suomen naisista 22 % kuuluu U-haploryhmään. Näitä ”Ursulan tyttäriä” on Suomessa selvästi enemmän kuin Euroopassa keskimäärin. Tämän naisklaanin valta-aluetta on Lappi ja pohjoiset alueet siitä itään. Saamelaisväestön naisista 53 % kuuluu U-ryhmään. Kolmanneksi yleisin naisten haploryhmä Suomessa on W (8 %), sitten V (6 %) ja J (5 %).
Lainaus Kurkijokelaisesta Ahti Kurri

2.3.2. Karjalan Kannas
Karjalan Kannakselta on tehty varhaisimpia löytöjä asutuksesta yli 10 000 vuoden takaa. Antrean/Vuoksenrannan Korpilahdelta suosta löydetty verkko on tältä ajalta. Myös Räisälän Pitkäjärveltä on löytynyt tuon ajan asuinpaikkoja. Myöhemmältä ajalta ”kampakeramiseltakaudelta” noin 7 000–5 000 vuotta sitten on runsaasti löytöjä, tämä todistaa, että alueella on ollut pysyvää asutusta koko jääkauden jälkeinen aika.

2.3.3. Karjalan Kannaksen asukkaat
Kantaväestö Kannaksella ajanlaskumme alussa oli todennäköisesti näiden jääkauden jälkeen Ukrainasta tulleiden, kalastusta ja metsästystä harjoittaneiden ”Niilon poikien” jälkeläisiä. Karjalanheimon katsotaan syntyneen, kun näiden kanta-asukkaiden joukkoon noin 600–800-luvulla saapui lännestä Virosta, Varsinais-Suomesta ja Hämeestä uusia asukkaita ja vaikutteita.
900-luvulla alkoi Karjalan taloudellinen nousukausi, jolloin kauppiaat möivät turkiksiaan laajoille alueille. Olhavanjoen alajuoksulla olevan Laatokanlinnan kautta Novgorodiin, Kiovaan ja Bysanttiin, Volgan kautta myös Mesopotamiaan ja Lähi-itään. Viipurin kautta Suomeen ja Ruotsiin. Kirkinen Karjalankansan historia.
Syntynyt karjalainen väestö laajeni Äänisen taakse itään ja pohjoiseen Laatokan pohjoispuolelle. Kansa lisääntyi ja vaurastui ja laajensi asutustaan myös länteen.

2.3.4. Laatokan- ja Kannaksen-Karjalasta Sisä-Suomeen?
1000-luvulla karjalainen väestö harrasti elinkeinonaan kalastusta, metsästystä, maanviljelystä (kaskiviljelystä) ja kauppaa. Kaskiviljelys vaati paljon maa-alaa, koska samasta kaskimaasta sai satoa vain muutamina vuosina kaskeamisen jälkeen. Muutaman vuoden jälkeen jouduttiin kaatamaan uusi kaski ja entinen jäi vesottumaan tai karjan laidunmaaksi.
Saimaan vesistöalueella oli hyviä kalapaikkoja ja rannoille sai uuden kaskimaan. Näin alkoi karjalainen väestö laajentaa asuinaluettaan sisämaahan päin. Tästä karjalaisasutuksesta 1100–1200-luvulta on löytynyt jälkiä aina Hämeestä asti. Maaomaisuudesta käytiin kiistoja ja aseellisia yhteenottoja, mutta osaksi sovussakin elettiin. Tähän Karjalan ja Hämeen välimaastoon syntyi uusi ”heimo”, savolaiset.
Karjalaisperäisen väestön muutosta Savon alueelle on todistamassa kaksi kalmistolöytöä, joista Tuukkalan kalmistossa voi olla myös vanhemman viikinkiajan vainajia. Tuukkalan rikaslöytöinen ruumiskalmisto paljastui kesällä 1886 Mikkelin reservikomppanian harjoituskenttää tasattaessa. Alueella on kaikkiaan ollut luultavasti noin 70–80 hautaa, joista on pystytty tutkimaan noin 60. Hautaesineitä löytyi lähes 400, joista suurin osa on peräisin ristiretkiajalta 1100–1300-lukujen tienoilta. Jotkut löydöistä saattavat olla vanhemmaltakin ajalta. Varsinaisen kalmistolöydön lisäksi Tuukkalan alueelta on löydetty lukuisia yksittäisiä esineitä.
Tuukkalan ruumiskalmiston ohella tärkein Mikkelin seudun ristiretkiaikainen ruumiskalmisto on vuonna 1954 löydetty Visulahden kalmisto. Jo vanha tarina kertoi hautausmaan sijainneen Visulahdessa. Siihen viittaavat myös vuoden 1561 maakirjassa oleva merkintä Visulahden kyläläisille kuuluvasta "Cariala Hauta Maasta" sekä vuodelta 1664 oleva merkintä Norolan kyläläisille kuuluvasta "Karialahautamaasta". Myös Visulahden seudulta on hautalöytöjen lisäksi tehty joukko irtolöytöjä.

2.3.5. Viikinkiaikainen asutus
Jo ennen karjalaistaustaisen väestön muuttoa Savoon oli paikalla jo vanhaa viikinkiaikaista asutusta. Tästä on todisteena vanhat hautalöydöt. Nämä hautalöydöt todistavat paikalla asutun jo ennen vuosituhannen vaihtumista.
Vuonna 1936 silloisen Kyyhkylän invalidikodin päärakennuksen ja Porrassalmen tunnetun taistelupaikan väliseltä pellolta löydettiin rautakautinen polttokalmisto. Kun alue tutkittiin tarkemmin, siitä löytyi yhteensä kuusi hautarauniota, joista kolme on vuosien 800–1000 väliseltä ns. viikinkikaudelta ja kolme nuoremmalta 1100–1200 väliseltä ristiretkiajalta. Lisäksi paikalta on löydetty joukko muinaisjäännöksiä, joita ei ole voitu varmuudella ajoittaa.
Toinen vähän myöhemmältä kaudelta oleva kalmistolöytö on vuodelta 1930, jolloin löydettiin Moision piirimielisairaalan alueelta pienen Latokallion kupeelta polttokalmisto, jonka esineet ovat peräisin 1000–1100-lukujen tienoilta. Jo ennen kalmiston löytymistä Moision seudulta oli löydetty rautakautista esineistöä.

2.3.6. Muuttoreitit Karjalasta
Saimaa oli kalaisa vesistö ja karjalaisille talonpojille muodostui sinne omat kalastusalueensa, ”reviirit”. Laatokan-Karjalan talonpoikien kalastusalue oli pohjoinen puoli Saimaata, Puumalaan, Savonlinnaan ja Rantasalmelle. Eteläinen Saimaa taas oli Viipurin Karjalan talonpoikien ”reviiriä”. Kalastusmatkoillaan talonpojat perustivat takamaille kalamajojaan ja vähin erin ”liikaväestö” asettui alueelle asumaan. Asutus alkoi Karjalasta päin laajentua noin 1000-luvulta lähtien.
Historiantutkijoiden (Hannele Wirilander) mukaan Viipurin puoleiset karjalaiset suuntasivat matkansa eteläistä reittiä länteen ja sinne Savilahteen, nykyisen Mikkelin seutuville, muodostui ensimmäinen pysyvämpi asuinpaikka. Laatokan karjalaiset puolestaan etenivät pohjoista reittiä Saimaata sisämaahan ja sinne Sääminki-Sulkava-Rantasalmi alueelle syntyi ensiksi pysyvämpää asutusta. Muuttoliike ennen 1100-lukua oli vielä vähäistä, mutta voimistui sen jälkeen huomattavasti. Savon alue oli hallinnollisesti vuoteen 1323 saakka muinais-Karjalan/Novgorodin vallan alla.

2.3.7. Idän ja lännen välissä
1000–1100-luvulla Karjala ja Savon alue olivat viimeisiä Euroopan ”pakanamaita”, idän ortodoksisen ja lännen roomalaiskatolisen uskonnon välissä. Karjala oli itsenäinen vielä 1200-luvulle saakka, mutta sitten idästä Novgorod ja lännestä Ruotsi aloittivat valtansa laajentamisen. Karjala ja Savonmaa joutuivat sadoiksi vuosiksi erilaisten sotien taistelutantereeksi. Uskonnoista ortodoksit olivat jo aiemmin alistaneet karjalaiset valtaansa, kun taas savolaiset oli alistettu roomalaiskatolisen uskon alaisuuteen.