Sotkamon Kirkko talviasussaan

Kainuun Parviaisia

 

 

 

MARTTI KORHONEN

 

2014

 

KAINUUN PARVIAISIA

 

 

 

TAPANI PARVIAINEN S. 1620 JA VAIMO MARKKETA SARANEN JA HEIDÄN JÄLKIPOLVIAAN 1600 – 1910

 

 Lukijalle

 

  Olen syntyisin Sotkamon Korhosia. Isän äiti Kaisa Vappu Vilhelmintytär Parviainen oli syntynyt Ylisotkamo 29 Kalmoniemessä Vilhelmi Alrikinpoika Parviaisen ja Anna Samulintytär Niskasen vanhimmaksi tyttäreksi 28.2.1872. Vilhelmi kuoli nuorena vain 35 vuotiaana 2.11.1874. Kaisa Vapulla oli vain yksi veli Augusti Vilhelminpoika Parviainen syntynyt 27.6.1872. Anna Samulintytär Niskanen meni uudelleen avioon Juho Benjami Heikinpoika Mähösen kanssa 5.3.1876. Tästä aviosta syntyi vielä neljä lasta.

 

Alotin jo muutama vuosi sitten Sotkamon Parviaisten tutkimisen, mutta se jäi kesken muiden kiireiden vuoksi. Nyt kun Korhoset alkaa omalta kohden olla käsiteltyjä, jatkoin Parviaisten kirjaamista tiedostoksi. Tässä tämä työn tulos sitten on valmiina kinostuneille lukijoille. Toivottavasti siitä on hyötyä sukunne tietojen kirjaamisessa.

 

Jos tulee mieleen jotain korjattavaa tai muuta palautuksen aihetta, voi palautteen lähettää allekirjoittaneelle sähköpostilla.

 

Mikkelissä 25 helmikuuta 2014, Martti Korhonen

sähköposti: martti.korhonen1a@gmail.com

 

Kansikuva Kai Luttinen, Sotkamon kirkko

©Martti Korhonen

 

Taulu 1

 

I Kainuun Parviainen, s. noin 1500.

 

Lapset:

 

Tapani Parviainen, s. noin 1620. Tauluun 2.

 

Tuntematon Parviainen. Tauluun 235.

 

Taulu 2

 

II Tapani Parviainen, Taulusta 1, (isä Kainuun Parviainen), s. noin 1620, k. ennen 1698 Sotkamo.

 

Puoliso: Marketta Saranen, k. ennen 1698 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Reko Tapaninpoika Parviainen, s. noin 1645 Kajaani. Tauluun 3.

 

Tapani Tapaninpoika Parviainen, s. noin 1650 Kajaani. Tauluun 150.

 

Marketta Tapanintytär Parviainen, s. noin 1658 Kajaani. Tauluun 233.

 

Jussi Tapaninpoika Parviainen, s. noin 1660 Kajaani. Tauluun 234.

 

Taulu 3

 

III Reko Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 2, (isä Tapani Parviainen), talollinen Korpisalmi Ikonen myöhemmin Malinen, s. noin 1645 Kajaani, k. 1697-98 Sotkamo.

 

Puoliso: Dorothea Klemetintytär Ikonen, s. noin 1645.

 

Vanhemmat: Klemetti Ikonen ja Marketta Huotari.

 

Lapset:

 

Tapani Reijonpoika Parviainen, s. 1679 Sotkamo. Tauluun 4.

 

Taulu 4

 

IV Tapani Reijonpoika Parviainen, Taulusta 3, (isä Reko Parviainen), isäntä Tipasoja Leinola 1728-1734, s. 1679 Sotkamo, k. 27.7.1754 Sotkamo Tipasoja.

 

1. puoliso: Riitta Moisander, s. 1684 Sotkamo, k. noin 1730 Sotkamo Tipasoja Leinola.

 

2. puoliso: Kaija Eskontytär Piiratar, s. 1699 Sotkamo, k. 3.11.1757 Sotkamo. Käynyt ripillä 1731-1734 Sotkamo Tipasoja Leinola.

 

Vanhemmat: Esko Matinpoika Piirainen, s. 1667 Sotkamo Kiekin Piirala ja Marketta.

 

Lapset:

 

1. Reijo Tapaninpoika Parviainen, s. 1712 Sotkamo. Tauluun 5.

 

1. Mauno Tapaninpoika Parviainen, s. 1714 Tipasoja. Tauluun 15.

 

1. Dorotea (Dorde) Tapanintytär Parviaiatar, s. 1718 Sotkamo Tipasoja Leinola. Tauluun 53.

 

1. Tapani Tapaninpoika Parviainen, s. 1720 Sotkamo. Tauluun 100.

 

1. Kaija Tapanintytär Parviatar, s. noin 1723 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 143.

 

2. Marketta Tapanintytär Parviaiatar, s. n 1732 Sotkamo. Tauluun 145.

 

2. Karin Tapanintytär Parviaiatar, s. 19.5.1734 Sotkamo Tipasoja Leinola. Tauluun 147.

 

2. Anna Tapanintytär Parviaiatar, s. 20.5.1737 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 149.

 

Taulu 5

 

V Reijo Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 4, (isä Tapani Parviainen), s. 1712 Sotkamo, k. 17.4.1760 Sotkamo.

 

1. puoliso: 1730 Marketta Hotakka, s. noin 1712.

 

2. puoliso: 10.1.1753 Sotkamo Maria Juhontytär Ollikainen, s. noin 1721, k. noin 1761 Sotkamo Tipasoja.

 

Lapset:

 

1. Tapani Reijonpoika Parviainen, s. noin 1729 Sotkamo Tipasoja Sumsa. Tauluun 6.

 

1. Reijo Reijonpoika Parviainen, s. 15.2.1732 Sotkamo Tipasoja Leinola.

 

1. Heikki Reijonpoika Parviainen, s. 18.3.1735 Sotkamo Tipasoja Leinola.

 

1. Riitta Reijontytär Parviainen, s. 3.6.1738 Sotkamo Tipasoja Leinola.

 

1. Juho Reijonpoika Parviainen, sotilas, s. noin 1745 Sotkamo Tipasoja Leinola, k. 15.3.1780 Sotkamo.

 

1. Karin Reijontytär Parviainen, s. 3.2.1749 Sotkamo Tipasoja Leinola. Tauluun 12.

 

2. Maria Reijontytär Parviainen, s. 10.1.1753 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 13.

 

2. Reijo Reijonpoika Parviainen, s. 23.12.1755 Sotkamo Tipasoja.

 

2. Iisakki Reijonpoika Parviainen, s. 29.9.1759 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 14.

 

Taulu 6

 

VI Tapani Reijonpoika Parviainen, Taulusta 5, (isä Reijo Parviainen), s. noin 1729 Sotkamo Tipasoja Sumsa, k. 18.3.1781 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Puoliso: Haukipudas Anna Prochäe, s. noin 1729.

 

Lapset:

 

Heikki Tapaninpoika Parviainen, s. noin 1752 Sotkamo Katerma Sumsa.

 

Tapani Tapaninpoika Parviainen, s. 1.12.1753 Oulu. Tauluun 7.

 

Maria Tapanintytär Parviainen, s. 31.10.1757 Sotkamo Katerma Sumsa, k. 1.11.1814 Kajaani.

 

Marketta Tapanintytär Parviainen, s. 10.4.1760 Kajaani.

 

Juho Tapaninpoika Parviainen, s. 14.1.1763 Kajaani.

 

Tuomas Tapaninpoika Parviainen, s. 27.1.1767 Sotkamo Yli-Sotkamo.

 

Taulu 7

 

VII Tapani Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 6, (isä Tapani Parviainen), s. 1.12.1753 Oulu.

 

Puoliso: 15.9.1781 Paltamo Karina Olavintytär Väisänen, s. 20.6.1762 Paltamo.

 

Lapset:

 

Riitta Kaisa Tapanintytär Parviainen, s. 14.1.1782 Paltamo Käkilahti. Tauluun 8.

 

Liisa (Anna?) Tapanintytär Parviainen, s. 20.9.1784 Vuolijoki. Tauluun 9.

 

Heikki Tapaninpoika Parviainen, s. noin 1789. Tauluun 10.

 

Paavo Tapaninpoika Parviainen, s. noin 1793.

 

Maria Tapanintytär Parviainen, s. noin 1797, k. 1.4.1721 Iisalmi Haapajärvi Ryhälänmäki.

 

Marketta Tapanintytär Parviainen, s. noin 1799, k. noin 1806 Iisalmi Haapajärvi.

 

Jaakko Vilhelm Tapaninpoika Parviainen, s. noin 1802 Vuolijoki?. Tauluun 11.

 

Esa Tapaninpoika Parviainen, s. 26.8.1805 Iisalmi Haapajärvi Vilhelmsdal, k. 21.4.1806 Iisalmi Haapajärvi Vilhelmsdal.

 

Kusti Tapaninpoika Parviainen, s. 15.2.1807 Iisalmi Haapajärvi, k. 27.3.1809 Iisalmi Haapajärvi.

 

Taulu 8

 

VIII Riitta Kaisa Tapanintytär Parviainen, Taulusta 7, (isä Tapani Parviainen), s. 14.1.1782 Paltamo Käkilahti, k. 1.12.1823 Iisalmi Haapajärvi.

 

Puoliso: 8.3.1812 Iisalmi Niilo Pekanpoika Hynynen,.

 

Taulu 9

 

VIII Liisa (Anna?) Tapanintytär Parviainen, Taulusta 7, (isä Tapani Parviainen), s. 20.9.1784 Vuolijoki, k. 21.9.1857 Iisalmi Ruotalanmäki. Anna nimellä rippikirjoissa.

 

Puoliso: 27.7.1806 Iisalmi Pauli Kokkonen, s. Iisalmi Haapajärvi.

 

Taulu 10

 

VIII Heikki Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 7, (isä Tapani Parviainen), s. noin 1789, k. 22.9.1869 Iisalmi Kauppilanmäki.

 

Puoliso: 3.2.1811 Iisalmi Anna Tapaninen, s. Iisalmi Haajais.

 

Taulu 11

 

VIII Jaakko Vilhelm Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 7, (isä Tapani Parviainen), s. noin 1802 Vuolijoki? Kiuruvedelle 24.9.1820.

 

Puoliso: 24.11.1827 Kiuruvesi Kaija Liisa Pekantytär Tabell, s. 16.1.1800 Kiuruvesi Kalliois.

 

Lapset:

 

Vilhelm Jaakonpoika Parviainen, s. 24.9.1826 Kiuruvesi.

 

Tapani Jaakonpoika Parviainen, s. 1.4.1832 Kiuruvesi 2.

 

Juho Heikki Jaakonpoika Parviainen, s. 27.4.1836 Kiuruvesi p.249.

 

Pekka Jaakonpoika Parviainen, s. 10.5.1839 Kiuruvesi p.249.

 

Taulu 12

 

VI Karin Reijontytär Parviainen, Taulusta 5, (isä Reijo Parviainen), s. 3.2.1749 Sotkamo Tipasoja Leinola.

 

Puoliso: 14.4.1775 Paltamo Antti Juhonpoika Sahkari, s. 14.10.1750 Paltamo 19 Pyykkölä.

 

Lapset:

 

Liisa Antintytär Sahkari, s. 22.3.1776 Paltamo 19 Pyykkölä.

 

Antti Antinpoika Sahkari, s. 24.3.1778 Paltamo 19 Pyykkölä.

 

Karin Antintytär Sahkari, s. 31.1.1782 Paltamo 19 Pyykkölä.

 

Saara Antintytär Sahkari, s. 16.4.1784 Paltamo 19 Pyykkölä.

 

Taulu 13

 

VI Maria Reijontytär Parviainen, Taulusta 5, (isä Reijo Parviainen), s. 10.1.1753 Sotkamo Tipasoja, k. 13.4.1812 Kajaani Jormua.

 

Puoliso: (Olavi?) (Moilanen?),.

 

Lapset:

 

Maria Mariantytär Parvieinen, s. 28.3.1784 Kajaani Jormua 13 Leinola.

 

Taulu 14

 

VI Iisakki Reijonpoika Parviainen, Taulusta 5, (isä Reijo Parviainen), s. 29.9.1759 Sotkamo Tipasoja.

 

Puoliso: 29.12.1782 Sotkamo Eelin Heikintytär Kyllönen, s. 14.3.1755 Sotkamo Lentua.

 

Lapset:

 

Karin Iisakintytär Parviainen, s. 9.2.1781 Sotkamo Sumsa. Avion ulkopuolella.

 

Matti Iisakinpoika Parviainen, s. 12.2.1783 Sotkamo Sumsa.

 

Taulu 15

 

V Mauno Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 4, (isä Tapani Parviainen), s. 1714 Tipasoja, k. 21.10.1776 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

Puoliso: 3.4.1738 Katerma Liisa Paavontytär Piiratar, s. 1720 Katerma, k. 21.10.1772 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Tapani Maunonpoika Parviainen, s. 20.3.1739 Sotkamo. Tauluun 16.

 

Helena Maunontytär Parviainen, s. 8.2.1742 Sotkamo Tipasoja 6.

 

Kaisa Maunontytär Parviatar, s. 25.6.1745 Sotkamo Tipasoja 6. Tauluun 51.

 

Riitta Maunontytär Parviatar, s. 1748 Sotkamo Tipasoja 6. Tauluun 52.

 

Elisa Maunontytär Parviatar, s. 8.3.1750 Sotkamo Tipasoja 6, k. 4.10.1796 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

Helena Maunontytär Parviatar, s. 2.3.1752 Sotkamo Tipasoja 6.

 

Taulu 16

 

VI Tapani Maunonpoika Parviainen, Taulusta 15, (isä Mauno Parviainen), Uusi Talollinen Kalmoniemi, s. 20.3.1739 Sotkamo, k. 30.3.1804 Ylisotkamo Kalmoniemi.

 

Puoliso: Susana Eliaksentytär Mikotar, s. 14.5.1741 Lammasperä, k. 11.1.1815 Öfv.Sotc No 29 (Kalmoniemi).

 

Vanhemmat: Elias Eliaanpoika Mikkoinen ja Marketta Jaakontytär Hortanatar, s. 1712, k. 21.1.1795 Kuhmo Lammasperä 15.

 

Lapset:

 

Mauno Tapaninpoika Parviainen, s. 8.7.1763 Sotkamo Yli-Sotkamo, k. 9.11.1766 Sotkamo , Ylisotkamo 4 Kalmoniemi.

 

Tapani Tapaninpoika Parviainen, s. 18.5.1765 Sotkamo Yli-Sotkamo, k. 20.8.1765 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Tauno Tapaninpoika Parviainen, s. 12.12.1766 Sotkamo Ylisotkamo 29. Tauluun 17.

 

Elias Tapaninpoika Parviainen, s. 26.11.1768 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi, k. 15.4.1769 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

Aatami Tapaninpoika Parviainen, s. 6.4.1770 Sotkamo, Ylisotkamo 29 Kalmoniemi. Tauluun 19.

 

Katariina Elisa Tapanintytär Parviatar, s. 11.9.1773 Sotkamo, Ylisotkamo 29 Kalmoniemi. Tauluun 45.

 

Tapani Tapaninpoika Parviainen, s. 26.7.1776 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi. Tauluun 46.

 

Marketta Tapanintytär Parviatar, s. 7.10.1778 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi, k. 15.12.1789 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

Erkki Tapaninpoika Parviainen, s. 9.3.1780 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi, k. 20.6.1780 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

Susanna Tapanintytär Parviatar, s. 4.5.1781 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi. Tauluun 50.

 

Kirsti Tapanintytär Parviatar, s. 22.12.1783 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi, k. 28.3.1786 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

Taulu 17

 

VII Tauno Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 16, (isä Tapani Parviainen), s. 12.12.1766 Sotkamo Ylisotkamo 29, k. 25.12.1791 Sotkamo Ylisotkamo Kalmoniemi.

 

Puoliso: noin 1791 Anna Ulbrandt,.

 

Lapset:

 

Susanna Katarina Taunontytär Parviainen, s. 23.7.1792 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi. Tauluun 18.

 

Taulu 18

 

VIII Susanna Katarina Taunontytär Parviainen, Taulusta 17, (isä Tauno Parviainen), s. 23.7.1792 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi, k. 1.4.1839 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Puoliso: 16.4.1815 Sotkamo Lauri Laurinpoika? Komulainen, s. 13.12.1786? Sotkamo Ylisotkamo.

 

Lapset:

 

kuollut Laurin Komulainen, s. 24.12.1813 Sotkamo.

 

Susanna Laurintytär Komulainen, s. 20.12.1813 Sotkamo.

 

Anna Kaisa Laurintytär Komulainen, s. 16.8.1815 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Stiina Laurintytär Komulainen, s. 15.12.1817 Sotkamo.

 

Lauri Laurinpoika Komulainen, s. 14.7.1820 Sotkamo.

 

Reeti Laurinpoika Komulainen, s. 21.6.1821 Sotkamo.

 

Aatami Laurinpoika Komulainen, s. 14.4.1824 Sotkamo Sumsa.

 

Elsa Laurintytär Komulainen, s. 17.5.1828 Sotkamo Tipasoja.

 

Taulu 19

 

VII Aatami Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 16, (isä Tapani Parviainen), Talon isäntä, s. 6.4.1770 Sotkamo, Ylisotkamo 29 Kalmoniemi, k. 16.3.1829 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

Puoliso: 10.4.1796 Sotkamo 29 Kaija Erkintytär Laatikatar, s. 11.8.1771 Sotkamo, Sumsa 4 Laatikkala, k. 8.2.1851 Sotkamo.

 

Vanhemmat: Erkki Erkinpoika Laatikainen, s. 1744 Sotkamo, Katerma, Laatikkala nro 4, k. 7.3.1829 Sotkamo Sumsa 4 Laatikkala ja Elin Pertintytär Pulkitar, s. 23.7.1744 Lentiira, k. 5.5.1812 Sotkamo Sumsa 4 Laatikkala.

 

Lapset:

 

Tapani Aataminpoika Parviainen, s. 21.2.1797 Sotkamo, Ylisotkamo, Kalmoniemi, k. 4.2.1801 Sotkamo Ylisotkamo 29.

 

Aatami Aataminpoika Parviainen, s. 11.5.1799 Sotkamo, Ylisotkamo, Kalmoniemi, k. 10.2.1801 Sotkamo Ylisotkamo 29.

 

Erik Aataminpoika Parviainen, s. 28.1.1802 Sotkamo, Ylisotkamo, Kalmoniemi, k. 22.1.1809 Sotkamo Ylisotkamo 29.

 

Susanna Aatamintytär Parviainen, s. 14.11.1804 Sotkamo, Ylisotkamo, Kalmoniemi. Tauluun 20.

 

Alrik Aataminpoika Parviainen, s. 13.12.1809 Sotkamo, Ylisotkamo, Kalmoniemi. Tauluun 21.

 

David Aataminpoika Parviainen, s. 7.7.1814 Sotkamo, Ylisotkamo, Kalmoniemi.

 

Taulu 20

 

VIII Susanna Aatamintytär Parviainen, Taulusta 19, (isä Aatami Parviainen), s. 14.11.1804 Sotkamo, Ylisotkamo, Kalmoniemi.

 

Puoliso: 24.4.1824 Sotkamo Juho Matinpoika Lukkari, s. 2.11.1793 Sotkamo Ylisotkamo 30 Soidin.

 

Lapset:

 

Elsa Kaisa Juhontytär Lukkari, s. 2.10.1825 Sotkamo Ylisotkamo 30 Soidin.

 

Susanna Juhontytär Lukkari, s. 26.6.1829 Sotkamo Ylisotkamo 30 Soidin.

 

Matti Alrik Juhonpoika Lukkari, s. 17.12.1832 Sotkamo Ylisotkamo 30 Soidin.

 

Juho Juhonpoika Lukkari, s. 26.12.1834 Sotkamo Ylisotkamo 30 Soidin.

 

Maria Riika Juhontytär Lukkari, s. 18.1.1839 Sotkamo Ylisotkamo 30 Soidin.

 

Anna Sohvi Juhontytär Lukkari, s. 8.3.1841 Sotkamo Ylisotkamo 30 Soidin.

 

Vilhelm Juhonpoika Lukkari, s. 10.2.1843 Sotkamo Ylisotkamo 30 Soidin.

 

Saara Vappu Juhontytär Lukkari, s. 18.1.1848 Sotkamo Ylisotkamo 30 Soidin.

 

Taulu 21

 

VIII Alrik Aataminpoika Parviainen, Taulusta 19, (isä Aatami Parviainen), s. 13.12.1809 Sotkamo, Ylisotkamo, Kalmoniemi, k. 19.6.1854 Sotkamo.

 

Puoliso: 18.4.1934 Sotkamo Vappu Laurintytär Mustonen, s. 14.5.1813 Öfv.sotc. No 32, k. 11.2.1899 Sotkamo.

 

Vanhemmat: Lauri Laurinpoika Mustonen, s. 5.5.1792 Öfv.sotc. Laatikkala, k. 6.10.1839 Sotkamo Ylisotkamo ja Vappu Matintytär Karppanen, s. 28.12.1788 Yli-Sotkamo 10 Kaikkola.

 

Lapset:

 

Lars Alrikinpoika Parviainen, s. 26.4.1835 Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

Adam Reinhold Alrikinpoika Parviainen, s. 19.3.1837 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

Wilhelm Alarikinpoika Parviainen, s. 18.11.1839 Sotkamo, Ylisotkamo 29 Kalmoniemi. Tauluun 22.

 

Alric Alrikinpoika Parviainen, s. 14.6.1841 Sotkamo, Ylisotkamo, Kalmoniemi, k. 1.9.1842 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

Kalle Alrikinpoika Parviainen, s. 26.4.1843 Sotkamo, Ylisotkamo, Kalmoniemi. Tauluun 36.

 

Anna Kaisa Alrikintytär Parviainen, s. 24.12.1845 Sotkamo Ylisotkamo 29. Tauluun 38.

 

Sanna Valpuri Alrikintytär Parviainen, s. 11.6.1848 Sotkamo Ylisotkamo 29, k. 22.11.1848 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

Emma Alrikintytär Parviainen, s. 18.9.1849 Sotkamo Ylisotkamo 29. Tauluun 41.

 

Sofia Alrikintytär Parviainen, s. 31.12.1851 Sotkamo Ylisotkamo 29. Tauluun 43.

 

Alrik Alrikinpoika Parviainen, s. 25.5.1854 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

Taulu 22

 

IX Wilhelm Alarikinpoika Parviainen, Taulusta 21, (isä Alrik Parviainen), talonpoika, s. 18.11.1839 Sotkamo, Ylisotkamo 29 Kalmoniemi, k. 2.11.1874 Sotkamo , Ylisotkamo 33 Kalmo.

 

Puoliso: 26.3.1871 Sotkamo Anna Samulintytär Niskatar, talollisen tytär, s. 21.8.1847 Sotkamo, Sumsa 11 Karppala, k. eli 1910?.

 

Vanhemmat: Samuel Juhonpoika Niskanen, s. 25.7.1815 Sumsa 32 Pohjaslahti, k. 1.6.1887 Sumsa Niskala 4 ja Anna Kaisa Tuomaantytär Kempatar, s. 27.1.1814 Ristijärvi No 4, k. 24.5.1868 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Kaisa Vappu Wilhelmintytär Korhonen o.s. Parviainen, s. 28.2.1872 Sotkamo , Ylisotkamo 33 Kalmo. Tauluun 23.

 

Aukusti Wilhelminpoika Parviainen, s. 27.6.1874 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

Taulu 23

 

X Kaisa Vappu Wilhelmintytär Korhonen o.s. Parviainen, Taulusta 22, (isä Wilhelm Parviainen), s. 28.2.1872 Sotkamo , Ylisotkamo 33 Kalmo, k. 27.5.1949 Sotkamo.

 

Puoliso: 5.3.1890 Sotkamo Kusti Renne Kallenpoika Korhonen, maanviljelijä, s. 10.11.1869 Nuasjärvi 49 Päätalo, k. 10.6.1956 Sotkamo.

 

Vanhemmat: Kalle Sipinpoika Korhonen, s. 22.3.1843 Sotkamo, Ala-Sotkamo, Tuomi No 44 (Päätälo), k. 10.3.1904 Sumsa Pori ja Reeta Sohvi Antintytär Korhonen, s. 1.12.1846 Alasotkamo 1 Hiltula, k. 16.8.1922 Sotkamo, Sumsa 3 Pori.

 

Lapset:

 

Kalle Kustinpoika Korhonen, s. 18.12.1890 Nuasjärvi 62 Tuomivaara, k. 6.12.1891 Sotkamo.

 

Ida Sofia Kustintytär Korhonen, s. 4.10.1892 Nuasjärvi 62 Tuomivaara, k. 13.7.1919 Sotkamo.

 

Hilma Maria Kustintytär Korhonen, s. 6.11.1907 Nuasjärvi 18 Kurjala, k. 23.3.1919 Nuasjärvi 18 Kurjala.

 

Eino Arvid Korhonen, s. 21.4.1909 Sotkamo,Kurjala. Tauluun 24.

 

Vilho Nestori Korhonen, s. 9.8.1911 Sotkamo, k. 13.12.1935 Sotkamo.

 

Hugo Jalmari Korhonen, s. 9.8.1911 Sotkamo, k. 18.5.1912 Sotkamo.

 

Jaakko Penooni Korhonen, s. 28.7.1914 Sotkamo, k. 25.3.1919 Sotkamo.

 

Taulu 24

 

XI Eino Arvid Korhonen, Taulusta 23, (äiti Kaisa Korhonen), maanviljelijä, s. 21.4.1909 Sotkamo,Kurjala, k. 29.6.1988 Sotkamo.

 

Puoliso: 3.6.1934 Sotkamo Toini Maria Juhontytär Korhonen o.s. Heikkinen, s. 3.10.1911 Paltamo, Mieslahti, Kemppaala, k. 5.4.1992 Sotkamo.

 

Vanhemmat: Juho Paavonpoika Heikkinen, s. 22.10.1871 Paltamo, Mieslahti, Kemppaala, k. 1.1.1925 Paltamo, Mieslahti ja Reeta Stiina Matintytär Kempatar, s. 5.1.1877 Paltamo, k. 16.6.1953 Paltamo, Mieslahti.

 

Lapset:

 

Elna Inkeri Tervonen o.s. Korhonen. Tauluun 25.

 

Reino Einari Korhonen. Tauluun 29.

 

Martti Antero Korhonen. Tauluun 32.

 

Kirsti Annikki Korhonen,.

 

Arvi Johannes Korhonen,.

 

Sylvi Marjatta Gräf o.s. Korhonen,.

 

Jorma Juhani Korhonen. Tauluun 34.

 

Taulu 25

 

XII Elna Inkeri Tervonen o.s. Korhonen, Taulusta 24, (isä Eino Korhonen),.

 

Puoliso: Olavi Tervonen,.

 

Lapset:

 

Antero Tervonen, s. 196?. Tauluun 26.

 

Jyrki Tervonen. Tauluun 27.

 

Sari X o.s. Tervonen. Tauluun 28.

 

Taulu 26

 

XIII Antero Tervonen, Taulusta 25, (äiti Elna Tervonen), s. 196?

 

Puoliso: X Tervonen,.

 

Lapset:

 

Tuomas Tervonen,.

 

Juho Tervonen,.

 

Taulu 27

 

XIII Jyrki Tervonen, Taulusta 25, (äiti Elna Tervonen),.

 

Puoliso: A Tervonen,.

 

Lapset:

 

Emma Tervonen,.

 

Laura Tervonen,.

 

Taulu 28

 

XIII Sari X o.s. Tervonen, Taulusta 25, (äiti Elna Tervonen),.

 

Puoliso: X XX,.

 

Lapset:

 

Viivi XX,.

 

Taulu 29

 

XII Reino Einari Korhonen, Taulusta 24, (isä Eino Korhonen),.

 

Puoliso: Ulla Korhonen o.s. Korte. Asuivat aikuisiän Espoossa ja muuttivat eläkkeelle päästyään Saloon.

 

Lapset:

 

Pekka Korhonen. Tauluun 30.

 

Jukka Korhonen. Tauluun 31.

 

Taulu 30

 

XIII Pekka Korhonen, Taulusta 29, (isä Reino Korhonen),.

 

1. puoliso: X Korhonen,.

 

2. puoliso: XX Korhonen,.

 

Lapset:

 

1. Roni Korhonen,.

 

2. Elena Korhonen,.

 

Taulu 31

 

XIII Jukka Korhonen, Taulusta 29, (isä Reino Korhonen),.

 

Puoliso: Pirkko Korhonen,.

 

Lapset:

 

Jenni Korhonen,.

 

Johanna Korhonen,.

 

Taulu 32

 

XII Martti Antero Korhonen, Taulusta 24, (isä Eino Korhonen), ylivartija.

 

Puoliso: Pirkko Elina Korhonen o.s. Turunen, perushoitaja.

 

Vanhemmat: Juho Eevertti Ollinpoika Turunen, s. 20.4.1897 Pielisjärvi Lieksa, k. 7.9.1963 Valtimo ja Tiina Elina Antintytär Turunen o.s. Nevalainen, s. 24.4.1900 Lieksa No 34, k. 21.1.1984 Lieksa.

 

Lapset:

 

Jaana Toini Elina Luttinen o.s. Korhonen. Tauluun 33.

 

Taulu 33

 

XIII Jaana Toini Elina Luttinen o.s. Korhonen, Taulusta 32, (isä Martti Korhonen),.

 

Puoliso: Kai Luttinen,.

 

Lapset:

 

Mari Luttinen,.

 

Taulu 34

 

XII Jorma Juhani Korhonen, Taulusta 24, (isä Eino Korhonen). Asuu Valtimolla.

 

Puoliso: Pirjo Korhonen,.

 

Lapset:

 

Toni Korhonen. Tauluun 35.

 

Taulu 35

 

XIII Toni Korhonen, Taulusta 34, (isä Jorma Korhonen),.

 

Puoliso: X Korhonen,.

 

Lapset:

 

Oskari Korhonen,.

 

Oona Korhonen,.

 

Taulu 36

 

IX Kalle Alrikinpoika Parviainen, Taulusta 21, (isä Alrik Parviainen), s. 26.4.1843 Sotkamo, Ylisotkamo, Kalmoniemi, k. 7.6.1876 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Puoliso: 26.12.1873 Sotkamo Klara Juhontytär Immonen, s. 11.6.1851 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Lapset:

 

Juho Heikki Kallenpoika Parviainen, s. 22.11.1874 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi. Tauluun 37.

 

Anna Sohvi Kallentytär Parviainen, s. 7.8.1876 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

Taulu 37

 

X Juho Heikki Kallenpoika Parviainen, Taulusta 36, (isä Kalle Parviainen), s. 22.11.1874 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

1. puoliso: Kaisa Lovisa Heikkinen, s. noin 1874 Sotkamo.

 

2. puoliso: 10.8.1902 Anna Reeta Kallentytär Kokkonen, s. 25.7.1880 Sotkamo.

 

Lapset:

 

2. Iida Kustaava Juhontytär Parviainen, s. 3.2.1903 Sotkamo, k. 18.2.1903 Sotkamo.

 

2. Kalle Juhonpoika Parviainen, s. 1.1.1904 Sotkamo.

 

2. Anna Maria Juhontytär Parviainen, s. 18.6.1907 Sotkamo.

 

2. Aino Sohvi Juhontytär Parviainen, s. 17.4.1910 Sotkamo.

 

Taulu 38

 

IX Anna Kaisa Alrikintytär Parviainen, Taulusta 21, (isä Alrik Parviainen), s. 24.12.1845 Sotkamo Ylisotkamo 29.

 

Puoliso: 24.7.1870 Sotkamo Kalle Antinpoika Korhonen, s. 11.4.1849 Ylisotkamo 10, k. 13.7.1925 Sotkamo.

 

Vanhemmat: Antti Tuomaanpoika Korhonen, s. 17.11.1816 Ylisotkamo, k. 28.10.1901 Ylisotkamo 10 Kaikkola ja Aune Pekantytär Karppanen, s. 13.1.1815 Ylisotkamo 10 Kaikkola.

 

Lapset:

 

Antti Vihtori Kallenpoika Korhonen, s. 15.2.1872 Ylisotkamo 4 Korhola. Tauluun 39.

 

Iita Maria Kallentytär Korhonen, s. 18.3.1874 Ylisotkamo 4 Korhola.

 

Vappu Kallentytär Korhonen, s. 1.2.1876 Ylisotkamo 5 Heinävaara, k. 21.11.1891 Nuasjärvi 49 Päätalo.

 

Sohvi Kallentytär Korhonen, s. 20.5.1878 Sotkamo, k. 5.11.1947 Sotkamo.

 

Natta Kallentytär Korhonen, s. 20.5.1881 Sotkamo.

 

Jaakko Kallenpoika Korhonen, s. 22.10.1883 Sotkamo. Tauluun 40.

 

Kusti Kallenpoika Korhonen, s. 27.2.1886 Sotkamo, k. 26.6.1893 Sotkamo.

 

Lyyti Kallentytär Korhonen, s. 3.6.1889 Nuasjärvi 49 Päätalo.

 

Taulu 39

 

X Antti Vihtori Kallenpoika Korhonen, Taulusta 38, (äiti Anna Parviainen), talollinen, s. 15.2.1872 Ylisotkamo 4 Korhola, k. 14.11.1933 Sotkamo.

 

1. puoliso: 30.6.1894 Sotkamo Anna Stiina Komulainen, s. 27.3.1868 Sotkamo, k. 5.8.1903 Nuasjärvi 49 Päätalo.

 

2. puoliso: 28.4.1906 Hilda Maria Altrikintytär Piirainen, s. 7.8.1881 Kuhmo.

 

Lapset:

 

1. Kaisa Maria Antintytär Korhonen, s. 5.10.1895 Nuasjärvi 49 Päätalo.

 

1. Kaarlo Arviiti Antinpoika Korhonen, s. 13.9.1897 Nuasjärvi 49 Päätalo.

 

1. Antti Iivari Antinpoika Korhonen, s. 20.12.1900 Nuasjärvi 49 Päätalo, k. 27.2.1901 Nuasjärvi 49 Päätalo.

 

1. Hanna Lyyti Antintytär Korhonen, s. 28.6.1903 Nuasjärvi 49 Päätalo, k. 29.8.1903 Nuasjärvi 49 Päätalo.

 

2. Lauri Aukusti Antinpoika Korhonen, s. 13.4.1909 Nuasjärvi 49 Päätalo.

 

2. Aate Johannes Antinpoika Korhonen, s. 13.4.1909 Nuasjärvi 49 Päätalo.

 

2. Jaakko Edvart Antinpoika Korhonen, s. 8.8.1910 Nuasjärvi 49 Päätalo.

 

2. Sylvi Amanta Antintytär Korhonen, s. 28.12.1911 Nuasjärvi 49 Päätalo.

 

Taulu 40

 

X Jaakko Kallenpoika Korhonen, Taulusta 38, (äiti Anna Parviainen), s. 22.10.1883 Sotkamo, k. 29.8.1936 Sotkamo.

 

Puoliso: 11.3.1910 Sotkamo Liisa Pekantytär Korhonen o.s. Meriläinen, s. 29.10.1886 Nuasjärvi 2 Kantola, k. 6.9.1954 Sotkamo.

 

Vanhemmat: Pekka Sampanpoika Meriläinen, s. 1.3.1860 Nuasjärvi 1 Kantola, k. 5.3.1916 Nuasjärvi 1 Kantola ja Elsa Maria Antintytär Korhonen, s. 24.9.1860 Nuasjärvi 18 Kelta, k. 27.4.1891 Nuasjärvi 1 Kantola.

 

Taulu 41

 

IX Emma Alrikintytär Parviainen, Taulusta 21, (isä Alrik Parviainen), s. 18.9.1849 Sotkamo Ylisotkamo 29.

 

Puoliso: 12.3.1875 Sotkamo Samuel Matinpoika Pääkkönen, s. Sotkamo Sumsa.

 

Lapset:

 

Alrikki Samulinpoika Pääkkönen, s. 24.12.1875 Sumsa 3 Ruokomäki. Tauluun 42.

 

Lusia Samulintytär Pääkkönen, s. 19.5.1877 Sumsa 3 Ruokomäki.

 

Juho Heikki Samulinpoika Pääkkönen, s. 10.4.1879 Sumsa 3 Ruokomäki.

 

Matti Albin Samulinpoika Pääkkönen, s. 10.10.1880 Sumsa 3 Ruokomäki.

 

Maria Samulintytär Pääkkönen, s. 27.3.1886 Sotkamo Sumsa 3 Ruokomäki.

 

Juho Iivari Samulinpoika Pääkkönen, s. 18.4.1889 Sotkamo Sumsa 3 Ruokomäki.

 

Samuli Samulinpoika Pääkkönen, s. 17.6.1892 Sotkamo Sumsa 3 Ruokomäki.

 

Taulu 42

 

X Alrikki Samulinpoika Pääkkönen, Taulusta 41, (äiti Emma Parviainen), s. 24.12.1875 Sumsa 3 Ruokomäki.

 

Puoliso: 2.2.1899 Sotkamo Iita Simontytär Korhonen, s. 28.3.1873 Korholanmäki 5 Lontta, k. 29.1.1909 Sumsa 3 Ruokomäki.

 

Vanhemmat: Simo Antinpoika Korhonen, s. 19.9.1834 Nuasjärvi 8 Rimpilä, k. 25.7.1911 Korholanmäki 5 ja Sohvi Antintytär Lukkari, s. 2.5.1835 Alasotkamo 46, k. 7.2.1912 Korholanmäki 5.

 

Lapset:

 

Matti Alrikinpoika Pääkkönen, s. 9.12.1901 Sumsa 3 Ruokomäki.

 

Taulu 43

 

IX Sofia Alrikintytär Parviainen, Taulusta 21, (isä Alrik Parviainen), s. 31.12.1851 Sotkamo Ylisotkamo 29, k. 23.5.1930 Paltamo.

 

Puoliso: 29.3.1871 Sotkamo Heikki Ristonpoika Karhu, s. 3.2.1844.

 

Lapset:

 

Kalle Leonard Heikinpoika Karhu, s. 30.3.1872 Paltamo Mieslahti.

 

Riitta Kaisa Heikintytär Karhu, s. 4.5.1873 Ristijärvi Mieslahti 37.

 

Anna Vappu Heikintytär Karhu, s. 30.6.1874 Ristijärvi Mieslahti 37.

 

Elsa Kustaava Heikintytär Karhu, s. 23.5.1876 Paltamo Mieslahti.

 

Eeva Sohvi Heikintytär Karhu, s. 10.5.1877 Ristijärvi Mieslahti 37.

 

Iida Maria Heikintytär Karhu, s. 19.1.1879 Ristijärvi Mieslahti.

 

Hilda Emilia Heikintytär Karhu, s. 14.5.1880 Ristijärvi Härmänmäki.

 

Helena Heikintytär Karhu, s. 4.2.1882 Ristijärvi Härmänmäki.

 

Heikki Heikinpoika Karhu, s. 24.2.1884 Paltamo Mieslahti.

 

Reeta Liisa Heikintytär Karhu, s. 3.3.1886 Ristijärvi Härmänmäki.

 

Karoliina Heikintytär Kemppainen o.s. Karhu, s. 19.7.1887 Paltamo. Tauluun 44.

 

Eeli Heikinpoika Karhu, s. 28.11.1889 Ristijärvi Härmänmäki 6.

 

Olga Riika Heikintytär Karhu, s. 13.2.1892 Ristijärvi Härmänmäki 1 Rasin torppa.

 

Frans Heikinpoika Karhu, s. 2.3.1895 Ristijärvi Härmänmäki 1 Rasin torppa.

 

Taulu 44

 

X Karoliina Heikintytär Kemppainen o.s. Karhu, Taulusta 43, (äiti Sofia Parviainen), s. 19.7.1887 Paltamo, k. 19.1.1971 Paltamo.

 

Puoliso: 14.10.1911 Paltamo Heikki Leonard Kemppainen, s. 24.6.1882 Paltamo, k. 24.1.1917 Hancock Mich.

 

Vanhemmat: Matti Olavinpoika Kemppainen, s. 20.8.1841 Paltamo, Mieslahti, Kytömäki 29, k. 19.10.1915 Paltamo ja Elsa Stiina Vilhelmintytär Kaipaitar, s. 22.6.1845 Paltamo.

 

Taulu 45

 

VII Katariina Elisa Tapanintytär Parviatar, Taulusta 16, (isä Tapani Parviainen), s. 11.9.1773 Sotkamo, Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

Puoliso: 10.4.1796 Sotkamo Pekka Pekanpoika Tervo, s. 5.4.1775 Kuhmo Katerma 26 Sauna.

 

Lapset:

 

Pekka Pekanpoika Tervo, s. 9.1.1797 Kuhmo Katerma 26 Sauna.

 

Tapani Pekanpoika Tervo, s. 23.3.1798 Kuhmo Katerma 26 Sauna.

 

Susanna Pekantytär Tervo, s. 7.8.1799 Kuhmo Katerma 26 Sauna.

 

Elsa Leena Pekantytär Tervo, s. 6.6.1801 Kuhmo Katerma 26 Sauna.

 

Aatami Pekanpoika Tervo, s. 22.6.1804 Kuhmo Katerma 26 Sauna.

 

Reeti Pekanpoika Tervo, s. 3.11.1806 Kuhmo Katerma 26 Sauna.

 

Johannes Pekanpoika Tervo, s. 21.7.1810 Kuhmo Katerma 26 Sauna.

 

Taulu 46

 

VII Tapani Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 16, (isä Tapani Parviainen), s. 26.7.1776 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi, k. 5.4.1823 Sotkamo.

 

Puoliso: 2.1.1805 Sotkamo Kristina Kaipainen, s. 25.6.1785.

 

Lapset:

 

Susanna Tapanintytär Parviainen, s. 15.6.1806 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi. Tauluun 47.

 

Elsa Stiina Tapanintytär Parviainen, s. 28.3.1809 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi. Tauluun 48.

 

Tapani Tapaninpoika Parviainen, s. 31.5.1811 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi, k. 6.5.1812 Sotkamo Ylisotkamo 29.

 

Karin Tapanintytär Parviainen, s. 9.3.1813 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

Johannes Tapaninpoika Parviainen, s. 4.3.1814 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi, k. 20.3.1815 Paltamo.

 

Reeti Tapaninpoika Parviainen, s. 23.12.1816 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

Lusia Tapanintytär Parviainen, s. 9.10.1819 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi. Tauluun 49.

 

Lovisa Tapanintytär Parviainen, s. 28.4.1822 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

Taulu 47

 

VIII Susanna Tapanintytär Parviainen, Taulusta 46, (isä Tapani Parviainen), s. 15.6.1806 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

Puoliso: 7.4.1826 Sotkamo Jooseppi Laurinpoika Piirainen, s. 3.5.1804 Kuhmo Katerma 12 Kuvajala.

 

Lapset:

 

Lauri Joosepinpoika Piirainen, s. 5.1.1827 Kuhmo Katerma 12 Kuvajala.

 

Tapani Joosepinpoika Piirainen, s. 27.3.1828 Kuhmo Katerma 12 Kuvajala.

 

Jooseppi Joosepinpoika Piirainen, s. 27.5.1830 Kuhmo Katerma 12 Kuvajala.

 

Kalle Joosepinpoika Piirainen, s. 5.3.1833 Kuhmo Katerma 12 Kuvajala.

 

Matti Joosepinpoika Piirainen, s. 1.11.1835 Kuhmo Katerma 12 Kuvajala.

 

Juho Reeti Joosepinpoika Piirainen, s. 10.6.1838 Kuhmo Katerma 12 Kuvajala.

 

Vilhelm Joosepinpoika Piirainen, s. 1.6.1840 Kuhmo Katerma 12 Kuvajala.

 

Aldrik Joosepinpoika Piirainen, s. 13.8.1843 Kuhmo Katerma 12 Kuvajala.

 

Antti Joosepinpoika Piirainen, s. 24.5.1846 Kuhmo Katerma 12 Kuvajala.

 

Esko Joosepinpoika Piirainen, s. 30.6.1850 Kuhmo Katerma 12 Kuvajala.

 

Taulu 48

 

VIII Elsa Stiina Tapanintytär Parviainen, Taulusta 46, (isä Tapani Parviainen), s. 28.3.1809 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

Puoliso: 26.5.1844 Sotkamo Tuomas Esanpoika Klemettinen, s. 13.3.1809 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Lapset:

 

Kalle Tuomaanpoika Klemettinen, s. 23.3.1845 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Sanna Lovisa Tuomaantytär Klemettinen, s. 28.8.1848 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Anna Vappu Tuomaantytär Klemettinen, s. 7.11.1852 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Taulu 49

 

VIII Lusia Tapanintytär Parviainen, Taulusta 46, (isä Tapani Parviainen), s. 9.10.1819 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

Puoliso: 23.4.1843 Sotkamo Juho Laurinpoika Huusko, s. 2.5.1815 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Lapset:

 

Anna Kaisa Juhontytär Huusko, s. 7.4.1845 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

Antti Juhonpoika Huusko, s. 29.6.1848 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi.

 

Taulu 50

 

VII Susanna Tapanintytär Parviatar, Taulusta 16, (isä Tapani Parviainen), s. 4.5.1781 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi, k. 1.3.1856 Ristijärvi 21.

 

Puoliso: noin 1809 Jaakko Mikonpoika Rautiainen, s. 1.5.1774 Ristijärvi 43.

 

Lapset:

 

Vilhelmi Jaakonpoika Rautiainen, s. 10.10.1807 Ristijärvi 43.

 

Susanna Katarina Jaakontytär Rautiainen, s. 30.11.1809 Ristijärvi 43.

 

Antti Jaakonpoika Rautiainen, s. 26.11.1814 Ristijärvi 43.

 

Ulla Jaakontytär Rautiainen, s. 1.2.1817 Ristijärvi 21.

 

Jaakko Jaakonpoika Rautiainen, s. 23.9.1819 Ristijärvi 21.

 

Kalle Aatami Jaakonpoika Rautiainen, s. 21.2.1821 Ristijärvi 21.

 

Apollonia Jaakontytär Rautiainen, s. 15.12.1823 Ristijärvi 21.

 

Taulu 51

 

VI Kaisa Maunontytär Parviatar, Taulusta 15, (isä Mauno Parviainen), s. 25.6.1745 Sotkamo Tipasoja 6, k. 21.3.1823 Sotkamo Tipasoja.

 

Puoliso: 28.1.1770 Sotkamo Erkki Juhonpoika Karppinen, leski, s. noin 1734 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä.

 

Lapset:

 

kuollut Erkinlapsi Karppinen, s. 22.1.1771 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä.

 

kuollut Erkinlapsi Karppinen, s. 23.10.1773 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä.

 

Katariina Erkintytär Karppinen, s. 24.3.1775 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä.

 

Tapani Erkinpoika Karppinen, s. 9.12.1777 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä.

 

Juho Erkinpoika Karppinen, s. 16.1.1780 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä.

 

Heikki Erkinpoika Karppinen, s. 7.8.1783 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä.

 

Tauno Erkinpoika Karppinen, s. 26.6.1786 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä.

 

Taulu 52

 

VI Riitta Maunontytär Parviatar, Taulusta 15, (isä Mauno Parviainen), s. 1748 Sotkamo Tipasoja 6, k. 2.2.1823 Sotkamo.

 

Puoliso: 21.1.1776 Sotkamo Pekka Juhonpoika Korhonen / Stark, sotilas, s. 28.1.1752 Nuasjärvi 4 Kolehmala.

 

Vanhemmat: Juho Juhonpoika Korhonen, s. 1729 Nuasjärvi 4 Kolehmala, k. 14.12.1800 Nuasjärvi 12 Leppi ja Riitta Matintytär Heikitär, s. n 1713 Paltamo S Jumaliskylä, k. 13.4.1783 Nuasjärvi 12 Leppi.

 

Lapset:

 

kuollut lapsi Pekan Korhonen, s. 12.7.1776 Nuasjärvi 12 Leppiniemi, k. 12.7.1776 Nuasjärvi 12 Leppiniemi.

 

kuollut lapsi Pekan Korhonen, s. 16.8.1777 Nuasjärvi 12 Leppiniemi, k. 16.8.1777 Nuasjärvi 12 Leppiniemi.

 

kuollut lapsi Pekan Korhonen, s. 5.6.1779 Nuasjärvi 12 Leppiniemi, k. 5.6.1779 Nuasjärvi 12 Leppiniemi.

 

kuollut lapsi Pekan Korhonen, s. 10.4.1783 Nuasjärvi 12 Leppiniemi, k. 10.4.1783 Nuasjärvi 12 Leppiniemi.

 

Taulu 53

 

V Dorotea (Dorde) Tapanintytär Parviaiatar, Taulusta 4, (isä Tapani Parviainen), s. 1718 Sotkamo Tipasoja Leinola, k. 16.2.1806 Sotkamo Sumsa 3.

 

Puoliso: Antti Pekanpoika Tervo, s. noin 1716 Sotkamo Tipasoja.

 

Lapset:

 

Pekka Antinpoika Tervo, s. 4.10.1745 Sotkamo Tipasoja 11 Laatikkala. Tauluun 54.

 

Tapani Antinpoika Tervo, s. 6.11.1746 Sotkamo Tipasoja 11 Laatikkala.

 

Lisa Antintytär Tervotar, s. 24.11.1750. Tauluun 55.

 

Antti Antinpoika Tervo, s. 2.3.1753 Sotkamo Tipasoja 11 Laatikkala, k. 18.5.1759 Sotkamo Tipasoja 11 Laatikkala.

 

Lauri Antinpoika Tervo, s. 31.12.1755 Sotkamo Tipasoja 11 Laatikkala, k. 10.8.1758 Sotkamo Tipasoja 11 Laatikkala.

 

Juho Antinpoika Tervo, s. 31.12.1755 Sotkamo Tipasoja 11 Laatikkala, k. noin 1755 Sotkamo Tipasoja 11 Laatikkala.

 

Katarina Antintytär Tervo, s. 19.8.1758 Sotkamo Tipasoja 11 Laatikkala, k. 5.6.1763 Sotkamo Tipasoja 11 Laatikkala.

 

Anna Antintytär Tervotar, s. 28.5.1763 Sumsa 3. Tauluun 69.

 

Taulu 54

 

VI Pekka Antinpoika Tervo, Taulusta 53, (äiti Dorotea Parviaiatar), s. 4.10.1745 Sotkamo Tipasoja 11 Laatikkala.

 

Puoliso: Anna Antintytär Huuskotar, s. 12.6.1744 Alasotkamo.

 

Vanhemmat: Antti Olavinpoika Huusko, s. 1720 Alasotkamo, k. 15.1.1769 Alasotkamo 13 ja Susanna Sipintytär Korhotar, s. 1721 Sotkamo, Alasotkamo 3 Korhola, k. 11.3.1781 Sotkamo.

 

Taulu 55

 

VI Lisa Antintytär Tervotar, Taulusta 53, (äiti Dorotea Parviaiatar), s. 24.11.1750, k. 4.6.1827 Sumsa 11 Karppala.

 

Puoliso: 4.4.1774 Sotkamo, Sumsa, Abraham Abrahaminpoika Niskanen, s. 13.5.1746 Vieksi 5 Karvola, k. 8.4.1821 Sumsa 11 Karppala.

 

Vanhemmat: Abraham Heikinpoika Niskanen, s. n 1718 Sotkamo Wiexi, k. 18.5.1786 Sotkamo ja Kerttu Juhontytär Kettunen (Ketutar), s. 1720, k. 5.12.1787 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Kerttu Abrahamintytär Niskatar, s. 18.1.1775 Sumsa 11 Karppala, k. n 1814 Sumsa 11 Karppala.

 

Dordi Abrahamintytär Niskanen, s. 6.5.1777 Sumsa 11 Karppala. Tauluun 56.

 

Abraham Abrahaminpoika Niskanen, s. 25.12.1779 Sumsa 11 Karppala. Tauluun 57.

 

Elisa Abrahamintytär Niskatar, s. 25.3.1782 Sumsa 11 Karppala. Tauluun 65.

 

Antti Abrahaminpoika Niskanen, s. 21.1.1785 Sumsa 11 Karppala, k. 6.3.1789 Sumsa 11 Karppala.

 

Anna Abrahamintytär Niskatar, s. 21.1.1785 Sumsa 11 Karppala, k. 6.2.1791 Sumsa 11 Karppala.

 

Pekka Abrahaminpoika Niskanen, s. 19.5.1787 Sumsa 11 Karppala. Tauluun 66.

 

Juho Abrahaminpoika Niskanen, s. 5.12.1789 Sumsa 11 Karppala, k. 2.1.1791 Sumsa 11 Karppala.

 

Taulu 56

 

VII Dordi Abrahamintytär Niskanen, Taulusta 55, (äiti Lisa Tervotar), s. 6.5.1777 Sumsa 11 Karppala, k. 28.4.1852 Vieksi.

 

1. puoliso: 25.12.1805 Sotkamo Tuomas Esanpoika Kettunen, s. 16.2.1776 Vieksi 10 Pöhölä, k. 2.1.1819 Vieksi 10 Pöhölä.

 

2. puoliso: 24.6.1820 Kuhmo Matti Yrjönpoika Kilponen, s. 5.5.1798 Vieksi.

 

Lapset:

 

1. Esa Tuomaanpoika Kettunen, s. 7.5.1809 Vieksi 10 Pöhölä.

 

1. Abraham Tuomaanpoika Kettunen, s. 7.5.1809 Vieksi 10 Pöhölä.

 

1. Elsa Liisa Tuomaantytär Kettunen, s. 7.4.1811 Vieksi 10 Pöhölä.

 

1. Tuomas Tuomaanpoika Kettunen, s. 19.9.1813 Vieksi 10 Pöhölä.

 

1. Dordi Tuomaantytär Kettunen, s. 17.4.1816 Vieksi 10 Pöhölä.

 

1. Esko Tuomaanpoika Kettunen, s. 29.3.1819 Vieksi 10 Pöhölä.

 

Taulu 57

 

VII Abraham Abrahaminpoika Niskanen, Taulusta 55, (äiti Lisa Tervotar), s. 25.12.1779 Sumsa 11 Karppala, k. 20.9.1825 No108.

 

Puoliso: Riitta Matintytär Korhotar, s. 7.2.1786 Alasotkamo 43 Lehmimäki, k. 4.12.1842 Katerma 13 Kuvajala.

 

Vanhemmat: Matti Laurinpoika Korhonen, s. 4.8.1753 Alasotkamo 32 Wilmilä, k. 14.9.1808 Alasotkamo 43 Lehmimäki ja Pertta Laurintytär Hyvötär, s. 26.8.1752 Alasotkamo 32 Vilmilä, k. 26.12.1820 Alasotkamo 43 Lehmimäki.

 

Lapset:

 

Anna Liisa Abrahamintytär Niskanen, s. 5.2.1810 Sumsa 11 Karppala. Tauluun 58.

 

Pertta Abrahamintytär Niskanen, s. 16.7.1812 Sumsa 11 Karppala. Tauluun 59.

 

Jaakko Reeti Abrahaminpoika Niskanen, s. 1.8.1814 Sumsa 11 Karppala. Tauluun 60.

 

Abraham Abrahaminpoika Niskanen, s. 3.5.1816 Sumsa 11 Karppala.

 

Vilho Abrahaminpoika Niskanen, s. 7.1.1817 Katerma 13 Kuvajala.

 

Riitta Kaisa Abrahamintytär Niskanen, s. 11.12.1818 Sumsa 11 Karppala. Tauluun 62.

 

Matti Abrahaminpoika Niskanen, s. 12.1.1820 Katerma 13 Kuvajala.

 

Loviisa Abrahamintytär Niskanen, s. 20.6.1823 Katerma 13 Kuvajala. Tauluun 63.

 

Taulu 58

 

VIII Anna Liisa Abrahamintytär Niskanen, Taulusta 57, (isä Abraham Niskanen), s. 5.2.1810 Sumsa 11 Karppala.

 

Puoliso: 17.10.1830 Kuhmo Heikki Heikinpoika Huovinen, s. 30.12.1806 Katerma 13.

 

Lapset:

 

Vappu Heikintytär Huovinen, s. 28.3.1834 Katerma 13.

 

Riitta Liisa Heikintytär Huovinen, s. 15.6.1837 Katerma 13.

 

Maria Loviisa Heikintytär Huovinen, s. 7.12.1840 Katerma 7.

 

Juho Heikki Heikinpoika Huovinen, s. 23.3.1844 Katerma 7.

 

Antti Heikinpoika Huovinen, s. 9.9.1846 Katerma 7.

 

Saara Maria Heikintytär Huovinen, s. 7.12.1849 Katerma 37.

 

Taulu 59

 

VIII Pertta Abrahamintytär Niskanen, Taulusta 57, (isä Abraham Niskanen), s. 16.7.1812 Sumsa 11 Karppala.

 

Puoliso: Antti Tuomaanpoika? Koistinen, s. 22.3.1812 Vieksi 6, k. 24.1.1858 Lentua 101 Heinävaara.

 

Lapset:

 

Riitta Antintytär Koistinen, s. 27.8.1836 Katerma 37 Jokela.

 

Tuomas Antinpoika Koistinen, s. 6.4.1839 Katerma 37 Jokela.

 

Lauri Antinpoika Koistinen, s. 23.6.1841 Katerma 37 Jokela.

 

Heikki Antinpoika Koistinen, s. 6.6.1843 Katerma 37 Jokela.

 

Maria Riika Antintytär Koistinen, s. 16.11.1846 Katerma 37 Jokela.

 

Antti Antinpoika Koistinen, s. 26.7.1850 Lentua 101 Heinävaara.

 

Kalle Antinpoika Koistinen, s. 18.5.1856 Lentua 101 Heinävaara.

 

Taulu 60

 

VIII Jaakko Reeti Abrahaminpoika Niskanen, Taulusta 57, (isä Abraham Niskanen), s. 1.8.1814 Sumsa 11 Karppala, k. 25.12.1845 Katerma 13 Kuvajala.

 

Puoliso: 27.5.1844 Kuhmo Liisa Laurintytär Piirainen, s. 12.11.1818 Katerma 12.

 

Lapset:

 

Abraham Kusti Jaakonpoika Niskanen, s. 26.4.1845 Katerma 13 Kuvajala. Tauluun 61.

 

Taulu 61

 

IX Abraham Kusti Jaakonpoika Niskanen, Taulusta 60, (isä Jaakko Niskanen), s. 26.4.1845 Katerma 13 Kuvajala.

 

Puoliso: 28.12.1882 Kuhmo Vappu Eskontytär Huotari, s. 7.4.1850 Lentua 1.

 

Lapset:

 

Mari Abrahamintytär Niskanen, s. 3.4.1885 Katerma Ruunavaara.

 

Juho Pekka Abrahaminpoika Niskanen, s. 12.5.1887 Katerma Ruunavaara.

 

Kalle Aukusti Abrahaminpoika Niskanen, s. 17.1.1890 Katerma Ruunavaara.

 

Antti Vihtori Abrahaminpoika Niskanen, s. 12.5.1893 Katerma Ruunavaara.

 

Matti Arvi Abrahaminpoika Niskanen, s. 26.2.1896 Katerma Ruunavaara.

 

Taulu 62

 

VIII Riitta Kaisa Abrahamintytär Niskanen, Taulusta 57, (isä Abraham Niskanen), s. 11.12.1818 Sumsa 11 Karppala.

 

Puoliso: Samuel Piirainen, s. 24.5.1816 Kuhmo?.

 

Lapset:

 

Elsa Loviisa Samuelintytär Piirainen, s. 1.8.1848 Katerma 13 Huovila.

 

Riitta Samuelintytär Piirainen, s. 17.3.1850 Katerma 13 Huovila.

 

Samuel Samuelinpoika Piirainen, s. 16.10.1851 Katerma 13 Huovila.

 

Kaisa Liisa Samuelintytär Piirainen, s. 10.9.1853 Katerma 13 Huovila.

 

Maria Samuelintytär Piirainen, s. 11.5.1856 Katerma 13 Huovila.

 

Anna Reeta Samuelintytär Piirainen, s. 5.4.1859 Katerma 13 Huovila.

 

Antti Samuelinpoika Piirainen, s. 13.3.1861 Katerma 13 Huovila.

 

Taulu 63

 

VIII Loviisa Abrahamintytär Niskanen, Taulusta 57, (isä Abraham Niskanen), s. 20.6.1823 Katerma 13 Kuvajala.

 

Puoliso: 13.4.1851 Kuhmo Matti Eskonpoika Piirainen, s. 14.1.1811 Katerma 5 Liimattala.

 

Lapset:

 

Esko Matinpoika Piirainen, s. 18.1.1852 Katerma 5 Liimattala.

 

Reeta Stiina Matintytär Piirainen, s. 24.4.1854 Katerma 5 Liimattala.

 

Loviisa Matintytär Piirainen, s. 16.11.1857 Katerma 5 Liimattala.

 

Riitta Matintytär Piirainen, s. 13.5.1860 Katerma 5 Liimattala.

 

Juho Matinpoika Piirainen, s. 27.2.1863 Katerma 5 Liimattala.

 

Tuomas Matinpoika Piirainen, s. 13.12.1866 Katerma 5 Liimattala. Tauluun 64.

 

Taulu 64

 

IX Tuomas Matinpoika Piirainen, Taulusta 63, (äiti Loviisa Niskanen), s. 13.12.1866 Katerma 5 Liimattala.

 

Puoliso: 13.4.1897 Sotkamo Anna Kustaava Pekantytär Parviainen, Taulusta 209, s. 25.2.1874 Sotkamo Tipasoja.

 

Vanhemmat: Pekka Aatu Juhonpoika Parviainen, s. 5.7.1842 Sotkamo Sumsa 31 ja Stiina Aatuntytär Komulainen, s. 6.5.1851 Sotkamo Tipasoja 20.

 

Lapset:

 

Helpi Maria Tuomaantytär Piirainen, s. 19.2.1898 Kuhmonniemi.

 

Olga Tuomaantytär Piirainen, s. 12.12.1899 Kuhmonniemi.

 

Vilho Tuomaanpoika Piirainen, s. 11.10.1901 Kuhmonniemi.

 

Väinö Tuomaanpoika Piirainen, s. 22.1.1904 Kuhmonniemi.

 

Anna Loviisa Tuomaantytär Piirainen, s. 28.5.1906 Sotkamo Alasotkamo 20 Laajalahti.

 

Matti Johannes Tuomaanpoika Piirainen, s. 11.7.1909 Sotkamo Alasotkamo 20 Laajalahti.

 

Taulu 65

 

VII Elisa Abrahamintytär Niskatar, Taulusta 55, (äiti Lisa Tervotar), s. 25.3.1782 Sumsa 11 Karppala, k. 1825.

 

Puoliso: 29.1.1808 Sotkamo Samuel Heikinpoika Mustonen, s. 1.10.1787 Sotkamo, Ylisotkamo.

 

Lapset:

 

Marketta Samuelintytär Mustonen, s. 20.5.1808 Ylisotkamo 6.

 

Abraham Samuelinpoika Mustonen, s. 26.8.1809 Tipasoja 32.

 

Reeta Kaisa Samuelintytär Mustonen, s. 1.1.1813 Ylisotkamo.

 

Taulu 66

 

VII Pekka Abrahaminpoika Niskanen, Taulusta 55, (äiti Lisa Tervotar), s. 19.5.1787 Sumsa 11 Karppala, k. 24.9.1852? Katerma 13 Huovila.

 

Puoliso: 21.2.1825 Kuhmo Stiina Paavontytär Huovitar, s. 16.6.1796 Katerma 13 Kuvajala.

 

Lapset:

 

Anna Liisa Pekantytär Niskanen, s. 24.5.1828 Katerma 13 Kuvajala. Tauluun 67.

 

Elsa Stiina Pekantytär Niskanen, s. 16.10.1830 Katerma 13 Kuvajala. Tauluun 68.

 

Erkki Pekanpoika Niskanen, s. 18.4.1834 Katerma 13 Kuvajala.

 

Alrik Pekanpoika Niskanen, s. 9.8.1838 Katerma 13 Kuvajala.

 

Taulu 67

 

VIII Anna Liisa Pekantytär Niskanen, Taulusta 66, (isä Pekka Niskanen), s. 24.5.1828 Katerma 13 Kuvajala.

 

Lapset:

 

Aksel Annanpoika Niskanen, s. 15.3.1865 Katerma 13 Huovila. Muutti Ouluun 17.9.1883.

 

Taulu 68

 

VIII Elsa Stiina Pekantytär Niskanen, Taulusta 66, (isä Pekka Niskanen), s. 16.10.1830 Katerma 13 Kuvajala.

 

Puoliso: Matti Heikinpoika Kyllönen, s. 29.4.1816.

 

Taulu 69

 

VI Anna Antintytär Tervotar, Taulusta 53, (äiti Dorotea Parviaiatar), s. 28.5.1763 Sumsa 3, k. 28.12.1790 Katerma Sumsa 11 Karppala.

 

Puoliso: 7.4.1782 Sotkamo Antti Abrahaminpoika Niskanen, s. 30.10.1757 Katerma Sumsa 11 Karppala, k. 30.10.1832 Sumsa 11 Karppala.

 

Vanhemmat: Abraham Heikinpoika Niskanen, s. n 1718 Sotkamo Wiexi, k. 18.5.1786 Sotkamo ja Kerttu Juhontytär Kettunen (Ketutar), s. 1720, k. 5.12.1787 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Aune Antintytär Niskatar, s. 10.2.1783 Katerma Sumsa 11 Karppala. Tauluun 70.

 

Abraham Antinpoika Niskanen, s. 15.6.1784 Sumsa 11 Karppala. Tauluun 72.

 

Kerttu Anterontytär Niskatar, s. 22.4.1787 KatermaSumsa 11 Karppala. Tauluun 78.

 

Antti Antinpoika Niskanen, s. 4.1.1790 Katerma Sumsa 11 Karppala, k. 18.12.1790 Katerma Sumsa 11 Karppala.

 

Taulu 70

 

VII Aune Antintytär Niskatar, Taulusta 69, (äiti Anna Tervotar), s. 10.2.1783 Katerma Sumsa 11 Karppala, k. 6.12.1818 Alasotkamo 16 Hiltula.

 

Puoliso: 22.12.1809 Sotkamo Juho Heikinpoika Halonen, Talollinen, s. 7.6.1790 Alasotkamo 16 Hiltula, k. 14.10.1845 Tipasoja 35 Nuolivaara.

 

Lapset:

 

Heikki Juhonpoika Halonen, s. 28.10.1810 Alasotkamo 16 Hiltula.

 

Juho Juhonpoika Halonen, s. 19.7.1813 Alasotkamo 16 Hiltula.

 

Antti Juhonpoika Halonen, s. 23.11.1814 Alasotkamo 16 Hiltula. Tauluun 71.

 

Jooseppi Reeti Juhonpoika Halonen, s. 29.9.1817 Alasotkamo 16 Hiltula.

 

Taulu 71

 

VIII Antti Juhonpoika Halonen, Taulusta 70, (äiti Aune Niskatar), torppari, s. 23.11.1814 Alasotkamo 16 Hiltula.

 

Puoliso: 6.1.1837 Sotkamo Anna Juhontytär Korhonen, s. 18.4.1817 Ylisotkamo 20 Haapala.

 

Vanhemmat: Juho Juhonpoika Korhonen, s. 20.4.1793 Ylisotkamo 41 Ritalehto, k. 28.11.1832 Ylisotkamo 20 Haapala ja Aune Simontytär Okotar, s. 2.4.1792 Alasotkamo 69, k. 12.3.1878 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Aune Sohvi Antintytär Halonen, s. 24.6.1837 Tipasoja.

 

Juho Antinpoika Halonen, s. 9.6.1840 Tipasoja 53.

 

Antti Antinpoika Halonen, s. 7.7.1842 Tipasoja 53, k. 4.6.1846 Tipasoja 53.

 

Lauri Antinpoika Halonen, s. 18.1.1845 Tipasoja 53.

 

Anna Kaisa Antintytär Halonen, s. 6.3.1847 Tipasoja 53.

 

Heikki Antinpoika Halonen, s. 10.2.1849 Tipasoja torp.

 

Saara Maria Antintytär Halonen, s. 8.5.1851 Tipasoja torp.

 

Leena Antintytär Halonen, s. 27.2.1853 Tipasoja torp.

 

Eeva Stiina Antintytär Halonen, s. 1.10.1855 Tipasoja.

 

Antti Antinpoika Halonen, s. 12.7.1859 Tipasoja.

 

Taulu 72

 

VII Abraham Antinpoika Niskanen, Taulusta 69, (äiti Anna Tervotar), talonisäntä, s. 15.6.1784 Sumsa 11 Karppala, k. 14.7.1833 Sumsa 11 Karppala.

 

Puoliso: 1.6.1808 Sotkamo Anna Reeta Sipintytär Korhotar, emäntä, s. 5.2.1789 Alasotkamo 3 Korhola, k. 10.9.1833 Sumsa 11 Karppala.

 

Vanhemmat: Sipi Juhonpoika Korhonen, s. 27.11.1764 Alasotkamo 3 Korhola, k. 28.5.1819 Sotkamo ja Marketta Antintytär Korhotar, s. 25.12.1769 Alasotkamo 32 Vilmilä, k. 1.2.1797 Sotkamo Alasotkamo 3.

 

Lapset:

 

Antti Abrahaminpoika Niskanen, s. 26.3.1815 Sumsa 11 Karppala, k. 23.2.1839 Sumsa 11 Karppala.

 

Sipi Abrahaminpoika Niskanen, s. 14.4.1817 Sumsa 11 Karppala, k. ennen 1830 Sumsa 11 Karppala.

 

Abraham Abrahaminpoika Niskanen, s. 6.1.1820 Sumsa 11 Karppala, k. 5.6.1830 Sumsa 11 Karppala.

 

Vilho Abrahaminpoika Niskanen, s. 17.1.1823 Sumsa 11 Karppala. Tauluun 73.

 

Johannes Abrahaminpoika Niskanen, s. 23.11.1825 Sumsa 11 Karppala.

 

Anna Reeta Abrahamintytär Niskanen, s. 19.1.1828 Sumsa 11 Karppala. Tauluun 77.

 

Taulu 73

 

VIII Vilho Abrahaminpoika Niskanen, Taulusta 72, (isä Abraham Niskanen), Talollinen, s. 17.1.1823 Sumsa 11 Karppala, k. 16.10.1900 Tipasoja 39 Konttivaara.

 

Puoliso: 7.11.1855 Sotkamo Sohvi Antintytär Korhonen, s. 25.12.1820 Kiehimänsuu 5 Kärkkäälä. Muutti 31.12. 1841 Paltamosta Kajaaniin ja sieltä 9.10.1844 Sotkamoon.

 

Vanhemmat: Antti Kustinpoika Korhonen, s. 18.2.1784 Alasotkamo 52, k. 27.9.1863 Melalahti 4 ja Stiina Hyvötär, s. 7.12.1785, k. 1.9.1823 Kiehimänsuu 5 Kärkkälä.

 

Lapset:

 

Hanna Sohvi Vilhontytär Niskanen, s. 2.9.1856 Tipasoja 43 Konttivaara, k. 3.6.1857 Tipasoja 43 Konttivaara.

 

Taavetti Vilhonpoika Niskanen, s. 23.12.1858 Tipasoja 43 Konttivaara. Tauluun 74.

 

Reeta Stiina Vilhontytär Niskanen, s. 1.1.1862 Tipasoja 43 Konttivaara. Tauluun 75.

 

Eeva Vilhontytär Niskanen, s. 25.9.1864 Tipasoja 43 Konttivaara. Tauluun 76.

 

Taulu 74

 

IX Taavetti Vilhonpoika Niskanen, Taulusta 73, (isä Vilho Niskanen), s. 23.12.1858 Tipasoja 43 Konttivaara.

 

Puoliso: 22.6.1884 Sotkamo Reeta Kaisa Erkintytär Niskanen, s. 24.2.1860 Tipasoja 5 Piippola.

 

Vanhemmat: Erkki Laurinpoika Niskanen, s. 6.8.1834 Tipasoja 5 Piippola, k. 6.9.1896 Tipasoja 6 Niskala ja Leena Kaisa Antintytär Arffman, s. 27.11.1827.

 

Lapset:

 

Anna Kustaava Taavetintytär Niskanen, s. 5.12.1885 Tipasoja 39 Konttivaara.

 

Leena Kaisa Taavetintytär Niskanen, s. 13.5.1887 Tipasoja 39 Konttivaara.

 

Alma Sohvi Taavetintytär Niskanen, s. 30.8.1892 Tipasoja 39 Konttivaara.

 

Taavetti Ilmari Taavetinpoika Niskanen, s. 1.3.1894 Tipasoja 39 Konttivaara.

 

Hilma Taavetintytär Niskanen, s. 11.1.1896 Tipasoja 39 Konttivaara.

 

Aleksantra Taavetintytär Niskanen, s. 19.11.1897 Tipasoja 39 Konttivaara.

 

Taulu 75

 

IX Reeta Stiina Vilhontytär Niskanen, Taulusta 73, (isä Vilho Niskanen), s. 1.1.1862 Tipasoja 43 Konttivaara, k. 9.8.1910.

 

Puoliso: 4.8.1883 Sotkamo Kalle Erkinpoika Niskanen, s. 19.3.1858 Tipasoja 5 Piippola.

 

Vanhemmat: Erkki Laurinpoika Niskanen, s. 6.8.1834 Tipasoja 5 Piippola, k. 6.9.1896 Tipasoja 6 Niskala ja Leena Kaisa Antintytär Arffman, s. 27.11.1827.

 

Lapset:

 

Erkki Vilho Kallenpoika Niskanen, s. 8.1.1884 Tipasoja 6 Niskala.

 

Helmi Amalia Kallentytär Niskanen, s. 20.4.1886 Tipasoja 6 Niskala.

 

Kalle Kallenpoika Niskanen, s. 6.5.1891 Tipasoja 6 Niskala.

 

Johanna Kallentytär Niskanen, s. 11.5.1894 Tipasoja 6 Niskala.

 

Saimi Santra Kallentytär Niskanen, s. 23.6.1897 Tipasoja 6 Niskala.

 

Leena Sohvi Kallentytär Niskanen, s. 28.7.1900 Tipasoja 6 Niskala.

 

Aarne Kallenpoika Niskanen, s. 10.2.1904 Tipasoja 6 Niskala.

 

Taulu 76

 

IX Eeva Vilhontytär Niskanen, Taulusta 73, (isä Vilho Niskanen), s. 25.9.1864 Tipasoja 43 Konttivaara.

 

Puoliso: 1.1.1886 Sotkamo Kusti Petteri Erkinpoika Niskanen, s. 4.5.1866 Tipasoja 6 Niskala.

 

Vanhemmat: Erkki Laurinpoika Niskanen, s. 6.8.1834 Tipasoja 5 Piippola, k. 6.9.1896 Tipasoja 6 Niskala ja Leena Kaisa Antintytär Arffman, s. 27.11.1827.

 

Lapset:

 

Heikki Vilho Kustinpoika Niskanen, s. 27.2.1887 Tipasoja 7 Suonenvaara.

 

Toivo Armas Kustinpoika Niskanen, s. 27.12.1888 Tipasoja 7 Suonenvaara.

 

Kaisa Sohvi Kustintytär Niskanen, s. 6.11.1891 Tipasoja 7 Suonenvaara.

 

Naimi Kustaava Kustintytär Niskanen, s. 17.5.1895 Tipasoja 7 Suonenvaara.

 

Iita Loviisa Kustintytär Niskanen, s. 30.4.1907 Tipasoja 7 Suonenvaara.

 

Taulu 77

 

VIII Anna Reeta Abrahamintytär Niskanen, Taulusta 72, (isä Abraham Niskanen), s. 19.1.1828 Sumsa 11 Karppala, k. 25.2.1879 Alasotkamo 25 Otrala.

 

Puoliso: Juho Heikki Jeremiaanpoika Arffman, s. 24.10.1823 Alasotkamo 49 Rekilä.

 

Lapset:

 

Samuel Vilhelmi Juhonpoika Arffman, s. 26.4.1854 Alasotkamo 49 Rekilä.

 

Anna Maria Juhontytär Arffman, s. 6.3.1857 Alasotkamo 49 Rekilä.

 

Eeva Stiina Juhontytär Arffman, s. 13.3.1859 Alasotkamo 49 Rekilä.

 

Kusti Juhonpoika Arffman, s. 23.5.1861 Alasotkamo 49 Rekilä.

 

Kustaava Juhontytär Arffman, s. 26.8.1864 Alasotkamo 49 Rekilä, k. 21.11.1866 Alasotkamo 25 Otrala.

 

Jaakko Juhonpoika Arffman, s. 1.4.1868 Alasotkamo 25 Otrala.

 

Sohvi Juhontytär Arffman, s. 8.11.1871 Alasotkamo 25 Otrala.

 

Taulu 78

 

VII Kerttu Anterontytär Niskatar, Taulusta 69, (äiti Anna Tervotar), s. 22.4.1787 KatermaSumsa 11 Karppala.

 

Puoliso: 26.6.1812 Sotkamo Antti Tuomaanpoika Korhonen, s. 1.2.1789 Alasotkamo 43 Lehmimäki, k. 21.5.1837 Jormua 2 Hurskaala.

 

Vanhemmat: Tuomas Laurinpoika Korhonen, s. 9.5.1755 Sotkamo, Alisotkamo 32, k. n 1812 Alasotkamo 52 Paakkila ja Vappu Laurintytär Korhotar, s. 17.6.1761 Alasotkamo 2 Korhola, k. 1.9.1854 Alasotkamo 52 Paakkila.

 

Lapset:

 

Tuomas Kertunpoika (Tuomaan?) Korhonen, s. 16.3.1811 Alasotkamo 52 Paakki. Tauluun 79.

 

Tuomas Antinpoika Korhonen, s. 4.6.1813 Alasotkamo 52 Paakki, k. 4.11.1832 Jormua 2 Hurskaala.

 

Vappu Antintytär Korhonen, s. 16.1.1815 Alasotkamo 52 Paakki.

 

kuollut lapsi Antintytär Korhonen, s. 1816 Alasotkamo 52 Paakki, k. 1816 Alasotkamo 52 Paakki.

 

Anna Stiina Antintytär Korhonen, s. 9.8.1817 Alasotkamo 52 Paakki, k. 30.9.1817 Alasotkamo 52 Paakki.

 

Kaisa Leena Antintytär Korhonen, s. 3.2.1819 Alasotkamo 52 Paakki. Tauluun 85.

 

Antti Antinpoika Korhonen, s. 6.5.1821 Alasotkamo 52 Paakki. Tauluun 88.

 

Kalle Antinpoika Korhonen, s. 11.6.1824 Jormua 2 Hurskaala. Tauluun 93.

 

Kerttu Kustaava Antintytär Korhonen, s. 29.8.1828 Jormua 2 Hurskaala, k. 6.11.1832 Jormua 2 Hurskaala.

 

Taulu 79

 

VIII Tuomas Kertunpoika (Tuomaan?) Korhonen, Taulusta 78, (äiti Kerttu Niskatar), s. 16.3.1811 Alasotkamo 52 Paakki, k. 20.6.1893 Sotkamo. Syntyneiden luettelossa on vain äitin Gertun nimi? Syntymäaika luettelossa 16.3.1811, mutta myöhemmin rippikirjoissa 16.1.1811?

 

1. puoliso: 6.11.1859 Sotkamo Maria Aatamintytär Huotari, s. 17.5.1839 Sotkamo, k. 18.3.1860 Alisotkamo 8 Määttälä.

 

2. puoliso: 7.11.1860 Sotkamo Elsa Stiina Pekantytär Meriläinen, s. 13.3.1828 Sotkamo, k. 14.12.1866 Alisotkamo 4 Määttälä.

 

3. puoliso: 28.6.1868 Sotkamo Anna Liisa Pekantytär Niskanen, s. 1.6.1838 Yli-Jormas 16 Sivola.

 

Vanhemmat: Pekka Abrahaminpoika Niskanen, s. 30.12.1813 Jormas 16 Sivola ja Kaisa Määttä, s. 27.6.1813 Jormas 35.

 

Lapset:

 

1. Elsa Lotta Tuomaantytär Korhonen, s. 5.3.1860 Alisotkamo 8 Määttälä. Tauluun 80.

 

2. Kaisa Vappu Tuomaantytär Korhonen, s. 4.9.1863 Alisotkamo 8 Määttälä. Tauluun 82.

 

2. Jenni Tuomaantytär Korhonen, s. 16.8.1865 Alisotkamo 8 Määttälä.

 

3. Olga Tuomaantytär Korhonen, s. 20.12.1869 Alisotkamo 4 Määttälä, k. 25.1.1903 Alisotkamo 4 Riivali.

 

3. Natta Jemina Tuomaantytär Korhonen, s. 22.1.1872 Alisotkamo 4 Määttälä. Muutti Juukaan 5.2.1909.

 

3. Tuomas Tuomaanpoika Korhonen, s. 9.2.1874 Alisotkamo 4 Määttälä. Tauluun 83.

 

3. Kusti Renne Tuomaanpoika Korhonen, s. 20.1.1876 Alisotkamo 4 Riivali. Tauluun 84.

 

3. Oskari Tuomaanpoika Korhonen, s. 20.3.1879 Alasotkamo 4 Riivali, k. 9.5.1885 Alasotkamo 4 Riivali.

 

Taulu 80

 

IX Elsa Lotta Tuomaantytär Korhonen, Taulusta 79, (isä Tuomas Korhonen), s. 5.3.1860 Alisotkamo 8 Määttälä.

 

Puoliso: 7.10.1879 Sotkamo Eera Ollinpoika Meriläinen, s. 9.6.1853 Alasotkamo 7 Kuolaniemi.

 

Lapset:

 

Juho Jaakko Erkinpoika Meriläinen, s. 22.7.1880 Alasotkamo 7 Merilä. Tauluun 81.

 

Olga Maria Erkintytär Meriläinen, s. 15.7.1882 Alasotkamo 7 Kuolaniemi.

 

Alma Jemiina Erkintytär Meriläinen, s. 9.6.1885 Alasotkamo 7 Kuolaniemi.

 

Anna Leena Erkintytär Meriläinen, s. 13.10.1887 Alasotkamo 7 Kuolaniemi.

 

Eera Erkinpoika Meriläinen, s. 27.2.1890 Alasotkamo 7 Kuolaniemi.

 

Uuno Erkinpoika Meriläinen, s. 11.11.1892 Alasotkamo 7 Kuolaniemi.

 

Tuomas Erkinpoika Meriläinen, s. 10.11.1895 Alasotkamo 7 Kuolaniemi, k. 17.4.1898 Alasotkamo 7 Kuolaniemi.

 

Yrjö Erkinpoika Meriläinen, s. 2.5.1898 Alasotkamo 7 Kuolaniemi, k. 17.2.1899 Alasotkamo 7 Kuolaniemi.

 

Lilli Sohvi Erkintytär Meriläinen, s. 28.1.1900 Alasotkamo 7 Kuolaniemi, k. 13.10.1900 Alasotkamo 7 Kuolaniemi.

 

Helmi Riika Erkintytär Meriläinen, s. 28.10.1901 Alasotkamo 7 Kuolaniemi.

 

Taulu 81

 

X Juho Jaakko Erkinpoika Meriläinen, Taulusta 80, (äiti Elsa Korhonen), s. 22.7.1880 Alasotkamo 7 Merilä, k. 7.10.1920 Alasotkamo 7 Merilä.

 

Puoliso: 5.5.1912 Sotkamo Kustaava Juhontytär Korhonen, s. 12.9.1883 Nuasjärvi 62 Tuomivaara, k. 5.6.1966 Alasotkamo 7 Merilä.

 

Vanhemmat: Juho Juhonpoika Korhonen, s. 24.8.1837 Alasotkamo 40 Naapuri, k. 20.6.1920 Alasotkamo 18 ja Apollonia Juhontytär Korhonen, s. 27.2.1844 Ylisotkamo 42 Suovaara, k. 19.10.1926 Alasotkamo 18.

 

Taulu 82

 

IX Kaisa Vappu Tuomaantytär Korhonen, Taulusta 79, (isä Tuomas Korhonen), s. 4.9.1863 Alisotkamo 8 Määttälä.

 

Puoliso: 15.9.1882 Sotkamo Juuso Heikki Heikinpoika Kemppainen, s. 6.1.1858 Jormas.

 

Lapset:

 

Tuomas Renne Juusonpoika Kemppainen, s. 24.12.1882 Jormas 10 Koppelo.

 

Olga Juusontytär Kemppainen, s. 30.7.1885 Jormas 10 Koppelo.

 

Sanna Jenina Juusontytär Kemppainen, s. 16.7.1888 Jormas 10 Koppelo.

 

Jenny Sohvi Juusontytär Kemppainen, s. 11.2.1891 Jormas 10 Koppelo.

 

Heikki Juusonpoika Kemppainen, s. 25.12.1893 Korholanmäki 19 Rasila.

 

Kaisa Tiina Juusontytär Kemppainen, s. 17.8.1897 Korholanmäki 19 Rasila.

 

Taulu 83

 

IX Tuomas Tuomaanpoika Korhonen, Taulusta 79, (isä Tuomas Korhonen), talollinen, s. 9.2.1874 Alisotkamo 4 Määttälä.

 

1. puoliso: 24.9.1899 Sotkamo Kaisa Aukusta Paavontytär Härkönen, Taulusta 89, 90, s. 27.7.1878 Korholanmäki 4 Riekkilä, k. 1.12.1906 Alisotkamo 4 Riivali.

 

Vanhemmat: Paavo Paavonpoika Härkönen, s. 17.11.1847 Nuasjärvi 5 Riekkilä ja Maria Antintytär Korhonen, s. 7.5.1855 Jormua 2 Hurskaala.

 

2. puoliso: 18.4.1909 Sotkamo Kaisa Matintytä Karjalainen, s. 4.11.1877.

 

Lapset:

 

1. Kalle Iivari Tuomaanpoika Korhonen, s. 16.7.1900 Alisotkamo 4 Riivali.

 

1. Maria Emelia Tuomaantytär Korhonen, s. 7.3.1902 Alisotkamo 4 Riivali.

 

Taulu 84

 

IX Kusti Renne Tuomaanpoika Korhonen, Taulusta 79, (isä Tuomas Korhonen), s. 20.1.1876 Alisotkamo 4 Riivali.

 

Puoliso: Hilda Heikintytär Hyvönen, s. 12.5.1889 Alasotkamo 3 Mustola, k. 1950-luv. Alasotkamo Pekkala. "Pekkalan emäntä".

 

Vanhemmat: Heikki Heikinpoika Hyvönen, s. 7.5.1851 Ylisotkamo 19 Varpuniemi, k. 15.5.1930 Ylisotkamo 19 Varpuniemi ja Reeta Sohvi Simontytär Korhonen, s. 3.2.1859 Nuasjärvi 8 Rimpilä, k. 6.4.1937 Ylisotkamo 19 Varpuniemi.

 

Taulu 85

 

VIII Kaisa Leena Antintytär Korhonen, Taulusta 78, (äiti Kerttu Niskatar), s. 3.2.1819 Alasotkamo 52 Paakki.

 

Puoliso: 1.1.1840 Kajaani Antti Hekinpoika Piipponen, s. 11.2.1806 Jormua.

 

Lapset:

 

Anna Reeta Antintytär Piipponen, s. 6.4.1840 Jormua 2 Hurskaala.

 

Leena Kaisa Antintytär Piipponen, s. 12.12.1842 Jormua 2 Hurskaala. Tauluun 86.

 

Antti Antinpoika Piipponen, s. 20.5.1845 Jormua 2 Hurskaala.

 

Kalle Lenu Antinpoika Piipponen, s. 20.4.1847 Jormua.

 

Eeva Stiina Antintytär Piipponen, s. 13.9.1850 Jormua. Tauluun 87.

 

Maria Antintytär Piipponen, s. 24.4.1853 Jormua.

 

Kusti Antinpoika Piipponen, s. 5.3.1856 Jormua 2 Hurskaala, k. 19.3.1856 Jormua 2 Hurskaala.

 

Juho Konsta Antinpoika Piipponen, s. 25.5.1857 Jormua 2 Hurskaala.

 

Taulu 86

 

IX Leena Kaisa Antintytär Piipponen, Taulusta 85, (äiti Kaisa Korhonen), s. 12.12.1842 Jormua 2 Hurskaala.

 

Puoliso: 24.4.1877 Kajaani Juho Aapelinpoika Korhonen, s. 10.11.1847 Alasotkamo 32 Vilmilä.

 

Vanhemmat: Aapeli Juhonpoika Korhonen, s. 17.5.1820 Alisotkamo 3 Korhola ja Katariina Reetintytär Huotari, s. 1826 Alasotkamo 32 Vilmilä.

 

Lapset:

 

Konsta Aapeli Juhonpoika Korhonen, s. 9.2.1878 Nuasjärvi 20.

 

Kaaleppi Leonard Juhonpoika Korhonen, s. 21.8.1879 Nuasjärvi 20, k. 3.12.1879 Paltamo.

 

Antti Reeti Juhonpoika Korhonen, s. 6.12.1880 Nuasjärvi 20 Kemilä.

 

Iita Alina Juhontytär Korhonen, s. 17.4.1883 Nuasjärvi 20 Kemilä.

 

Taulu 87

 

IX Eeva Stiina Antintytär Piipponen, Taulusta 85, (äiti Kaisa Korhonen), s. 13.9.1850 Jormua.

 

Puoliso: 14.12.1889 Kajaani msrk Kalle Petteri Olavinpoika Korhonen, s. 17.4.1854 Kajaani.

 

Vanhemmat: Olavi Juhonpoika Korhonen, s. 23.2.1815 Jormua 12 Vainikkala, k. 26.7.1868 Jormua ja Susanna Loviisa Erkintytär Korhonen, s. 16.9.1822 Alasotkamo.

 

Lapset:

 

Kalle Leonard Kallenpoika Korhonen, s. 12.2.1891 Jormua 1 Hovi.

 

Taulu 88

 

VIII Antti Antinpoika Korhonen, Taulusta 78, (äiti Kerttu Niskatar), s. 6.5.1821 Alasotkamo 52 Paakki, k. 24.2.1874 Jormua 10 Tuomaala.

 

1. puoliso: 22.4.1852 Kajaani Kaija Kallentytär Rimpiläinen, s. 7.12.1828, k. 28.1.1869 Jormua 10 Tuomaala.

 

2. puoliso: 22.10.1869 Kajaani msrk Kaisa Sohvia Moilanen, s. 28.5.1840.

 

Lapset:

 

1. Kaisa Sohvi Antintytär Korhonen, s. 20.3.1853 Jormua 2 Hurskaala, k. 4.1.1869 Jormua 10 Tuomaala.

 

1. Maria Antintytär Korhonen, s. 7.5.1855 Jormua 2 Hurskaala. Tauluun 89.

 

1. Kalle Antinpoika Korhonen, s. 1.11.1857 Jormua 2 Hurskaala.

 

1. Eeva Antintytär Korhonen, s. 7.1.1860 Jormua 2 Hurskaala. Tauluun 91.

 

1. Antti Roope Antinpoika Korhonen, s. 6.8.1862 Jormua 10 Tuomaala.

 

1. Juho Heikki Antinpoika Korhonen, kauppapalvelija, s. 26.8.1864 Jormua 10 Tuomaala.

 

1. Anna Reeta Antintytär Korhonen, s. 29.5.1867 Jormua 10 Tuomaala.

 

2. Leonard Antinpoika Korhonen, s. 13.8.1870 Kajaani msrk.

 

2. Antti Antinpoika Korhonen, s. 17.2.1872 Kajaani msrk.

 

2. Riitu Kustaava Antintytär Korhonen, s. 6.3.1874. Tauluun 92.

 

Taulu 89

 

IX Maria Antintytär Korhonen, Taulusta 88, (isä Antti Korhonen), s. 7.5.1855 Jormua 2 Hurskaala.

 

Puoliso: 10.4.1874 Kajaani msrk Paavo Paavonpoika Härkönen, Taulusta 83, s. 17.11.1847 Nuasjärvi 5 Riekkilä.

 

Lapset:

 

Kalle Paavonpoika Härkönen, s. 25.8.1875 Korholanmäki 4 Riekkilä.

 

Kaisa Aukusta Paavontytär Härkönen, s. 27.7.1878 Korholanmäki 4 Riekkilä. Tauluun 90.

 

Anna Maria Paavontytär Härkönen, s. 3.9.1882 Korholanmäki 4 Riekkilä, k. 21.3.1889 Korholanmäki 4 Riekkilä.

 

Taulu 90

 

X Kaisa Aukusta Paavontytär Härkönen, Taulusta 89, (äiti Maria Korhonen), s. 27.7.1878 Korholanmäki 4 Riekkilä, k. 1.12.1906 Alisotkamo 4 Riivali.

 

Puoliso: 24.9.1899 Sotkamo Tuomas Tuomaanpoika Korhonen, Taulusta 79, 83, talollinen, s. 9.2.1874 Alisotkamo 4 Määttälä.

 

Vanhemmat: Tuomas Kertunpoika (Tuomaan?) Korhonen, s. 16.3.1811 Alasotkamo 52 Paakki, k. 20.6.1893 Sotkamo ja Anna Liisa Pekantytär Niskanen, s. 1.6.1838 Yli-Jormas 16 Sivola.

 

Lapset:

 

Kalle Iivari Tuomaanpoika Korhonen, s. 16.7.1900 Alisotkamo 4 Riivali.

 

Maria Emelia Tuomaantytär Korhonen, s. 7.3.1902 Alisotkamo 4 Riivali.

 

Taulu 91

 

IX Eeva Antintytär Korhonen, Taulusta 88, (isä Antti Korhonen), s. 7.1.1860 Jormua 2 Hurskaala.

 

Puoliso: 4.10.1888 Kajaani Juho Sakarias Juliuksenpoika Kemppainen, Tukkipäällikkö, s. 5.10.1859 Kajaani.

 

Lapset:

 

Kaarlo Johannes Juhonpoika Kemppainen, s. 22.1.1892 Kajaani.

 

Taulu 92

 

IX Riitu Kustaava Antintytär Korhonen, Taulusta 88, (isä Antti Korhonen), s. 6.3.1874.

 

Lapset:

 

Anna Martta Riitantytär Korhonen, s. 26.7.1897 Kiehimä. Onko oikea äiti on epävarma kytkös?

 

Taulu 93

 

VIII Kalle Antinpoika Korhonen, Taulusta 78, (äiti Kerttu Niskatar), s. 11.6.1824 Jormua 2 Hurskaala, k. 12.11.1878 Jormua 5 Juntula.

 

Puoliso: Reeta Stiina Seppänen, s. 9.3.1831.

 

Lapset:

 

Antti Olavi Kallenpoika Korhonen, s. 7.6.1851 Paltamo 23. Tauluun 94.

 

Liisa Stiina Kallentytär Korhonen, s. 22.2.1854 Jormua 2 Hurskaala. Tauluun 95.

 

Kaisa Kustaava Kallentytär Korhonen, s. 13.2.1856 Jormua 2 Hurskaala. Tauluun 96.

 

Kalle Kallenpoika Korhonen, s. 10.4.1858 Jormua 2 Hurskaala. Tauluun 97.

 

Antti Olli Kallenpoika Korhonen, s. 18.6.1859 Jormua 2 Hurskaala. Tauluun 98.

 

Anna Reeta Kallentytär Korhonen, s. 13.3.1861 Jormua 2 Hurskaala.

 

Maria Selina Kallentytär Korhonen, s. 23.12.1863 Jormua 2 Hurskaala.

 

Juho Kallenpoika Korhonen, s. 25.9.1867 Jormua 5 Juntula. Tauluun 99.

 

Leonard Kallenpoika Korhonen, s. 24.11.1871 Jormua 5 Juntula.

 

Taulu 94

 

IX Antti Olavi Kallenpoika Korhonen, Taulusta 93, (isä Kalle Korhonen), s. 7.6.1851 Paltamo 23.

 

Taulu 95

 

IX Liisa Stiina Kallentytär Korhonen, Taulusta 93, (isä Kalle Korhonen), s. 22.2.1854 Jormua 2 Hurskaala.

 

Puoliso: 21.4.1879 Kajaani msrk Matti Konsta Ollinpoika Rimpiläinen, s. 10.5.1844 Jormua 8 Tikkala.

 

Vanhemmat: Olavi Olavinpoika Rimpiläinen, s. 11.12.1811 Alasotkamo 18 Korhola ja Kaija Antintytär Korhonen, s. 29.7.1817 Alasotkamo 5 Sirviölä, k. 29.11.1874 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Maria Stiina Matintytär Rimpiläinen, s. 27.7.1879 Jormua 3 Rimpilä, k. 4.12.1879 Jormua 3 Rimpilä.

 

Kalle Konsta Matinpoika Rimpiläinen, s. 25.3.1881 Ristijärvi.

 

Antti Matinpoika Rimpiläinen, s. 25.2.1884 Mieslahti Rasin torppa.

 

Hanna Karoliina Matintytär Rimpiläinen, s. 6.9.1885 Mieslahti Rasin torppa.

 

Kaisa Reeta Matintytär Rimpiläinen, s. 14.11.1888 Härmänmäki 1.

 

Amanda Sohvi Matintytär Rimpiläinen, s. 10.2.1892 Härmänmäki 1.

 

Taulu 96

 

IX Kaisa Kustaava Kallentytär Korhonen, Taulusta 93, (isä Kalle Korhonen), s. 13.2.1856 Jormua 2 Hurskaala.

 

Puoliso: 23.6.1875 Kajaani msrk Malakkias Aataminpoika Moisanen, s. 13.3.1848 Jormua 13 Saviniemi.

 

Vanhemmat: Aatami Rikhard Moisanen, s. 27.5.1826 Jormua 13 Saviniemi ja Saara Jokelainen, s. n 1805.

 

Lapset:

 

Kalle Leonard Malakinpoika Moisanen, s. 10.8.1879 Kiehimä 20 Leppimäki.

 

Saara Reeta Malakintytär Moisanen, s. 28.1.1881 Kiehimä 20 Leppimäki.

 

Johannes Malakinpoika Moisanen, s. 7.8.1882 Kiehimä 20 Leppimäki.

 

Antti Malakias Malakinpoika Moisanen, s. 30.9.1884 Kiehimä 20.

 

Oskari Malakinpoika Moisanen, s. 16.11.1886 Kiehimä 20.

 

Ilmari Malakinpoika Moisanen, s. 26.3.1891 Kiehimä 20.

 

Kaisa Amanta Malakintytär Moisanen, s. 15.9.1892 Kiehimä 20.

 

Hilma Sohvi Malakintytär Moisanen, s. 14.12.1895 Kiehimä 20.

 

Taulu 97

 

IX Kalle Kallenpoika Korhonen, Taulusta 93, (isä Kalle Korhonen), s. 10.4.1858 Jormua 2 Hurskaala. Tulivat Kajaanista 3.9.1899.

 

1. puoliso: Kaisa Aune Paavontytär Heikkinen, 5 Juntula, s. 10.2.1855 Paltamo Mieslahti No20, k. 17.1.1884 Jormua.

 

Vanhemmat: Paavo Matinpoika Heikkinen, s. 19.6.1820 Paltamo, Mieslahti 24 Kauppila, k. 20.5.1884 Paltamo ja Vappu Matintytär Meriläinen, s. 2.5.1824 Sotkamo, k. 15.5.1891 Paltamo.

 

2. puoliso: Kustaava Mankinen, s. 13.4.1862 Valtimo, k. 3.2.1892 Jormua 5 Juntula.

 

3. puoliso: Anna Kaisa Aapelintytär Juntunen, s. 15.12.1871 Paltamo.

 

Lapset:

 

1. Jenny Reeta Stiina Kallentytär Korhonen, s. 15.5.1883 Kajaani.

 

2. Juho Roope Kallenpoika Korhonen, s. 11.2.1887 Jormua 5 Juntula.

 

2. Martta Johanna Kallentytär Korhonen, s. 13.6.1891 Jormua 5 Juntula.

 

3. Lyyli Maria Kallentytär Korhonen, s. 26.1.1895 Jormua 5 Juntula.

 

Taulu 98

 

IX Antti Olli Kallenpoika Korhonen, Taulusta 93, (isä Kalle Korhonen), s. 18.6.1859 Jormua 2 Hurskaala. rk 1891-1900 s. 320, suntymäajaksi merkattu 18.6.1850 Kajaani.

 

Puoliso: n 1881 Kajaani? Maria Juhontytär Rimpiläinen, s. 15.3.1863.

 

Lapset:

 

Reeta Elisa Antintytär Korhonen, s. 24.4.1882 Kajaani msrk?

 

Kalle Malakkias Antinpoika Korhonen, s. 8.2.1884 Kiehimänsuu 15 Koikeronmäki, k. 6.6.1884 Kiehimänsuu 15 Koikeronmäki.

 

Kaisa Amanta Antintytär Korhonen, s. 20.3.1885 Kiehimänsuu 15 Koikeronmäki, k. 23.?.1895? Mieslahti 20 Junkkari.

 

Antti Eeli Antinpoika Korhonen, s. 12.8.1889 Mieslahti 20 Junkkari.

 

Juho Einari Antinpoika Korhonen, s. 2.2.1892 Mieslahti 20 Junkkari, k. 4.2.1893 Mieslahti 20 Junkkari.

 

Hilda Maria Antintytär Korhonen, s. 30.3.1894 Mieslahti 20 Junkkari.

 

Kalle Hjalmari Antinpoika Korhonen, s. 21.8.1896 Mieslahti 20 Junkkari.

 

Aili Alina Antintytär Korhonen, s. 22.4.1899 Mieslahti 20 Junkkari.

 

Taulu 99

 

IX Juho Kallenpoika Korhonen, Taulusta 93, (isä Kalle Korhonen), s. 25.9.1867 Jormua 5 Juntula.

 

Puoliso: 16.10.1891 Kajaani msrk Hilda Eskontytär Kontio, s. 16.6.1872 Vuottolahti 9 Kontiola.

 

Taulu 100

 

V Tapani Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 4, (isä Tapani Parviainen), s. 1720 Sotkamo, k. 17.4.1772 Sotkamo Tipasoja Sumsa.

 

Puoliso: 4.3.1750 Sotkamo Elin Antintytär Liimatta, s. noin 1730 Sotkamo Katerma.

 

Lapset:

 

Katarina Tapanintytär Parviainen, s. 6.5.1751 Sotkamo Tipasoja 6.

 

Tapani Tapaninpoika Parviainen, s. 3.3.1753 Sotkamo Tipasoja 10. Tauluun 101.

 

Antti Tapaninpoika Parviainen, s. 17.9.1756 Sotkamo Tipasoja Sumsa, k. 13.10.1763 Sotkamo Sumsa.

 

Johannes Tapaninpoika Parviainen, s. 15.4.1760 Sotkamo Tipasoja, k. 24.3.1761 Sotkamo Sumsa.

 

Eelin Tapanintytär Parviatar, s. 21.5.1762 Sotkamo Sumsa. Tauluun 137.

 

Riitta Tapanintytär Parviainen, s. 6.9.1765 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 138.

 

Matti Tapaninpoika Parviainen/Snell, s. 4.3.1769 Sotkamo Tipasoja Sumsa. Tauluun 139.

 

Susanna Tapanintytär Parviainen, s. 7.8.1772 Sotkamo Katerma. Tauluun 142.

 

Taulu 101

 

VI Tapani Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 100, (isä Tapani Parviainen), s. 3.3.1753 Sotkamo Tipasoja 10, k. noin 1808 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Puoliso: noin 1775 Sotkamo Eelin Abrahamintytär Heikitär, s. 12.4.1750.

 

Lapset:

 

Tapani Tapaninpoika Parviainen, s. 15.2.1776 Sotkamo Sumsa, k. 4.12.1789 Sotkamo Tipasoja 21.

 

Abraham Tapaninpoika Parviainen, s. 31.1.1778 Sotkamo Sumsa. Tauluun 102.

 

Pekka Tapaninpoika Parviainen, s. 21.5.1780 Sotkamo Sumsa. Tauluun 112.

 

Elsa Tapanintytär Parviainen, s. 19.3.1783 Sotkamo Tipasoja 21. Tauluun 123.

 

Johannes Tapaninpoika Parviainen, s. 7.3.1784 Sotkamo Tipasoja 21. Tauluun 124.

 

Antti Tapaninpoika Parviainen, s. 28.7.1788 Sotkamo Tipasoja 21. Tauluun 136.

 

Taulu 102

 

VII Abraham Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 101, (isä Tapani Parviainen), s. 31.1.1778 Sotkamo Sumsa.

 

Puoliso: 19.10.1798 Sotkamo Vappu Moilanen, s. 17.6.1776 Sotkamo Nuasjärvi.

 

Lapset:

 

Elsa Aaprahamintytär Parviainen, s. 12.6.1798 Sotkamo Tipasoja 2. Tauluun 103.

 

Tapani Aaprahaminpoika Parviainen, s. 30.3.1802 Sotkamo Tipasoja 21. Tauluun 104.

 

Kaija Aaprahamintytär Parviainen, s. 13.1.1805 Sotkamo Tipasoja 21, k. 19.3.1810 Sotkamo Tipasoja 21.

 

Anna Vappu Aaprahamintytär Parviainen, s. 17.4.1808 Sotkamo Tipasoja 21. Tauluun 108.

 

Simo Aaprahaminpoika Parviainen, s. 20.5.1810 Sotkamo Tipasoja 21. Tauluun 109.

 

Sanna Kaisa Abrahamintytär Parviainen, s. 26.4.1814 Sotkamo Tipasoja 21. Tauluun 111.

 

Aune Aaprahamintytär Parviainen, s. 10.8.1817 Sotkamo Tipasoja 21.

 

Abraham Aaprahaminpoika Parviainen, s. 9.6.1821 Sotkamo Tipasoja 21.

 

Taulu 103

 

VIII Elsa Aaprahamintytär Parviainen, Taulusta 102, (isä Abraham Parviainen), s. 12.6.1798 Sotkamo Tipasoja 2.

 

Puoliso: 11.1.1823 Sotkamo Matti Tuomaanpoika Huotari, s. 4.10.1796 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Elsa Kaisa Matintytär Huotari, s. 4.8.1823 Sotkamo Tipasoja 6.

 

Matti Matinpoika Huotari, s. 24.11.1825 Sotkamo Tipasoja 6.

 

Anna Vappu Matintytär Huotari, s. 23.2.1829 Sotkamo Tipasoja.

 

Juho Matinpoika Huotari, s. 7.3.1831 Sotkamo Tipasoja.

 

Aune Matintytär Huotari, s. 4.7.1835 Kuhmo Lentua 5.

 

Liisa Matintytär Huotari, s. 27.9.1840 Kuhmo Lentua 38.

 

Taulu 104

 

VIII Tapani Aaprahaminpoika Parviainen, Taulusta 102, (isä Abraham Parviainen), s. 30.3.1802 Sotkamo Tipasoja 21, k. 1.2.1881 Sotkamo Sumsa.

 

Puoliso: 14.1.1825 Sotkamo Sohvi Laatikainen, s. 4.10.1800 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Abraham Tapaninpoika Parviainen, s. 12.12.1825 Sotkamo Tipasoja 21 Kurikka. Tauluun 105.

 

Erkki Aleksi Tapaninpoika Parviainen, s. 10.4.1829 Sotkamo Tipasoja 21 Kurikka. Tauluun 106.

 

Anna Vappu Tapanintytär Parviainen, s. 11.8.1832 Sotkamo Tipasoja 21 Kurikka.

 

Ulla Tapanintytär Parviainen, s. 4.8.1835 Sotkamo Katerma.

 

Kalle Tapaninpoika Parviainen, s. 26.11.1838 Sotkamo Katerma 28 Kurikka. Tauluun 107.

 

Taulu 105

 

IX Abraham Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 104, (isä Tapani Parviainen), s. 12.12.1825 Sotkamo Tipasoja 21 Kurikka.

 

Puoliso: 21.12.1847 Sotkamo Anna Maria Erkintytär Huotari, s. 18.7.1820, k. 25.12.1879 Sortavala.

 

Lapset:

 

Riika Sohsi Abrahamintytär Parviainen, s. 4.3.1848 Sotkamo Sumsa 28.

 

Aukusti Abrahaminpoika Parviainen, s. 29.7.1850 Sotkamo Sumsa.

 

Anna Leena Abrahamintytär Parviainen, s. 24.6.1854 Sotkamo Sumsa.

 

Reeti Abrahaminpoika Parviainen, s. 17.2.1858 Sotkamo Tipasoja.

 

Lovisa Abrahamintytär Parviainen, s. 17.7.1859 Sotkamo Sumsa 28.

 

Sanna Stina Abrahamintytär Parviainen, s. 14.9.1862 Sotkamo Sumsa 28.

 

Taulu 106

 

IX Erkki Aleksi Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 104, (isä Tapani Parviainen), s. 10.4.1829 Sotkamo Tipasoja 21 Kurikka, k. 1.2.1902 Sortavala.

 

Puoliso: 29.9.1850 Sotkamo Aune Erkintytär Klemettinen, s. 1.1.1821 Tipasoja 51 Olkiniemi.

 

Vanhemmat: Erkki Erkinpoika Klemettinen, s. 9.2.1780 Tipasoja 3 Klemettilä, k. 12.9.1844 Tipasoja 51 Nurmi ja Aune Sakarintytär Korhotar, s. 7.7.1783 Nuasjärvi 10 Antikkala, k. 11.12.1832 Tipasoja 51 Olkiniemi.

 

Lapset:

 

Emma Kustaava Erkintytär Parviainen, s. 21.9.1852 Sotkamo Sumsa 28 Kurikka.

 

Renne Erkinpoika Parviainen, s. 28.7.1854 Sotkamo Sumsa 28 Kurikka.

 

Anna Sohvi Erkintytär Parviainen, s. 30.10.1857 Sotkamo Sumsa 28 Kurikka.

 

Kusti Reeti Erkinpoika Parviainen, s. 30.1.1862 Sotkamo Sumsa.

 

Leena Lovisa Erkintytär Parviainen, s. 4.6.1865 Sotkamo Sumsa.

 

Taulu 107

 

IX Kalle Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 104, (isä Tapani Parviainen), s. 26.11.1838 Sotkamo Katerma 28 Kurikka.

 

1. puoliso: 17.7.1870 Sotkamo Riika Laurintytär Karjalainen, s. 20.11.1830 Sotkamo Tipasoja.

 

2. puoliso: 29.5.1862 Sotkamo Kaisa Reeta Laurintytär? Sappinen?, s. Sotkamo Tipasoja.

 

Lapset:

 

1. Aukusti Kallenpoika Parviainen, s. 8.3.1872 Sotkamo Sumsa.

 

Taulu 108

 

VIII Anna Vappu Aaprahamintytär Parviainen, Taulusta 102, (isä Abraham Parviainen), s. 17.4.1808 Sotkamo Tipasoja 21.

 

1. puoliso: 19.1.1832 Kuhmo Reeti Matinpoika Heikkinen, s. noin 1807 Kuhmo Korpisalmi 19 Rytilä.

 

2. puoliso: 25.10.1840 Kuhmo Olavi Olavinpoika Räsänen, s. noin 1808 Pielisjärvi.

 

Lapset:

 

1. Matti Reetinpoika Heikkinen, s. 27.9.1832 Kuhmo Korpisalmi 19 Rytilä.

 

1. Anna Liisa Reetintytär Heikkinen, s. 7.4.1835 Kuhmo Korpisalmi 19 Rytilä.

 

1. Elsa Vappu Reetintytär Heikkinen, s. 2.2.1838 Kuhmo Korpisalmi 19 Rytilä.

 

1. Abraham Reetinpoika Heikkinen, s. 2.2.1838 Kuhmo Korpisalmi 19 Rytilä.

 

2. Olavi Olavinpoika? Räsänen, s. 27.2.1840 Kuhmo Lammasperä 56.

 

2. Risto Olavinpoika Räsänen, s. 21.7.1843 Kuhmo Lammasperä 56.

 

2. Kalle Olavinpoika Räsänen, s. 15.5.1846 Kuhmo Lammasperä 56.

 

Taulu 109

 

VIII Simo Aaprahaminpoika Parviainen, Taulusta 102, (isä Abraham Parviainen), s. 20.5.1810 Sotkamo Tipasoja 21, k. 28.4.1868 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Puoliso: Reeta Matintytär Partanen, s. 27.10.1809 Sotkamo, k. 12.5.1868 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Lapset:

 

Kalle Reetanpoika Partanen, s. 30.11.1839 Sotkamo.

 

Jeremias Simonpoika Parviainen, s. 12.11.1848 Sotkamo Ylisotkamo, k. 11.6.1850 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Anna Simontytär Parviainen, s. 31.8.1851 Sotkamo Ylisotkamo. Tauluun 110.

 

Taulu 110

 

IX Anna Simontytär Parviainen, Taulusta 109, (isä Simo Parviainen), s. 31.8.1851 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Puoliso: 15.12.1878 Sotkamo Matti Aaronpoika Schroderus, s. 23.2.1851 Sotkamo Tipasoja 4 Lontta.

 

Lapset:

 

Reeta Kustaava Matintytär Schroderus, s. 29.6.1879 Sotkamo Tipasoja.

 

Anna Kaisa Matintytär Schroderus, s. 27.2.1882 Sotkamo Tipasoja.

 

Elsa Stina Matintytär Schroderus, s. 21.7.1884 Sotkamo Tipasoja.

 

Maria Matintytär Schroderus, s. 22.1.1887 Sotkamo Tipasoja.

 

Iita Matintytär Schroderus, s. 6.6.1889 Sotkamo Tipasoja 29.

 

Hilda Matintytär Schroderus, s. 25.8.1892 Sotkamo Tipasoja 29.

 

Matti Matinpoika Schroderus, s. 8.3.1896 Sotkamo Tipasoja 29.

 

Taulu 111

 

VIII Sanna Kaisa Abrahamintytär Parviainen, Taulusta 102, (isä Abraham Parviainen), s. 26.4.1814 Sotkamo Tipasoja 21.

 

Puoliso: 28.5.1842 Sotkamo Juho Yrjönpoika Kettunen, s. 3.6.1811 Sotkamo Tipasoja.

 

Lapset:

 

Juho Jaakko Juhonpoika Kettunen, s. 15.1.1843 Sotkamo Tipasoja.

 

Hermanni Juhonpoika Kettunen, s. 20.1.1846 Sotkamo Tipasoja.

 

Kusti Juhonpoika Kettunen, s. 24.9.1848 Sotkamo Tipasoja.

 

Anna Vappu Juhontytär Kettunen, s. 10.5.1851 Sotkamo Tipasoja.

 

Heikki Juhonpoika Kettunen, s. 20.11.1853 Sotkamo Tipasoja.

 

Kaisa Juhontytär Kettunen, s. 25.1.1856 Sotkamo Tipasoja.

 

Taulu 112

 

VII Pekka Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 101, (isä Tapani Parviainen), s. 21.5.1780 Sotkamo Sumsa, k. 19.6.1839 Sotkamo Tipasoja.

 

Puoliso: 4.10.1812 Sotkamo Karin Matintytär Koistinen, s. 31.1.1785 Sotkamo Sumsa.

 

Lapset:

 

Matti Pekanpoika Parviainen, s. 11.2.1813 Sotkamo Sumsa 28.

 

Antti Pekanpoika Parviainen, s. 13.3.1814 Sotkamo Sumsa 28, k. 24.11.1851 Sotkamo Tipasoja.

 

Pekka Pekanpoika Parviainen, s. 28.2.1816 Sotkamo Sumsa 28.

 

Tapani Pekanpoika Parviainen, s. 22.6.1819 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 113.

 

Samuel Pekanpoika Parviainen, s. 16.1.1825 Sotkamo Tipasoja 47.

 

Taulu 113

 

VIII Tapani Pekanpoika Parviainen, Taulusta 112, (isä Pekka Parviainen), s. 22.6.1819 Sotkamo Tipasoja.

 

Puoliso: 5.4.1848 Sotkamo Saara Heikintytär Kärnä, s. 24.3.1819 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Mikko Tapaninpoika Parviainen, s. 8.6.1848 Sotkamo Tipasoja.

 

Aleksi Tapaninpoika Parviainen, s. 13.1.1850 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 114.

 

Erkki Tapaninpoika Parviainen, s. 1.10.1851 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 117.

 

Reeta Stina Tapanintytär Parviainen, s. 6.4.1853 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 120.

 

Pekka Tapaninpoika Parviainen, s. 3.8.1854 Sotkamo Tipasoja.

 

Kaisa Tapanintytär Parviainen, s. 24.2.1856 Sotkamo Tipasoja.

 

Tapani Tapaninpoika Parviainen, s. 28.4.1858 Sotkamo Tipasoja.

 

Heikki Tapaninpoika Parviainen, s. 3.6.1859 Sotkamo. Tauluun 121.

 

Saara Maria Tapanintytär Parviainen, s. 28.4.1861 Sotkamo. Tauluun 122.

 

Taulu 114

 

IX Aleksi Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 113, (isä Tapani Parviainen), s. 13.1.1850 Sotkamo Tipasoja.

 

Puoliso: 11.10.1874 Sotkamo Anna Liisa Erkintytär Huovinen, s. Sotkamo Jormas.

 

Lapset:

 

Kaisa Maria Aleksintytär Parviainen, s. 4.7.1875 Sotkamo Jormaskylä.

 

Liisa Heta Aleksintytär Parviainen, s. 28.6.1879 Sotkamo Jormas.

 

Oskari Aleksinpoika Parviainen, s. 6.5.1882 Sotkamo Jormas.

 

Anna Liisa Aleksintytär Parviainen, s. 26.5.1884 Sotkamo Jormas 71. Tauluun 115.

 

Jussi Heikki Aleksinpoika Parviainen, s. 9.2.1887 Sotkamo Jormaskylä. Tauluun 116.

 

Renne Arvid Aleksinpoika Parviainen, s. 15.12.1889 Sotkamo Jormaskylä 71.

 

Lyyti Aleksintytär Parviainen, s. 18.6.1892 Sotkamo Jormaskylä 7, k. noin 28.?.1908 Sotkamo.

 

Taulu 115

 

X Anna Liisa Aleksintytär Parviainen, Taulusta 114, (isä Aleksi Parviainen), s. 26.5.1884 Sotkamo Jormas 71.

 

Lapset:

 

Vilho Einari Annantytär Parviainen, s. 5.6.1910.

 

Taulu 116

 

X Jussi Heikki Aleksinpoika Parviainen, Taulusta 114, (isä Aleksi Parviainen), s. 9.2.1887 Sotkamo Jormaskylä.

 

Puoliso: 30.5.1910 Amanta Sohvi Juhontytär Halonen, s. 27.10.1887 Nurmes.

 

Lapset:

 

Ville Einari Jussinpoika Parviainen, s. 28.10.1911 Sotkamo.

 

Taulu 117

 

IX Erkki Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 113, (isä Tapani Parviainen), s. 1.10.1851 Sotkamo Tipasoja.

 

Puoliso: Marketta Kustintytär Turunen, s. 6.7.1851.

 

Lapset:

 

Anna Leena Erkintytär Parviainen, s. 12.4.1876 Sotkamo Jormas.

 

Juho Heikki Erkinpoika Parviainen, s. 22.7.1878 Sotkamo Jormas.

 

Kalle Eera Erkinpoika Parviainen, s. 29.8.1881 Sotkamo Jormas.

 

Vihtori Erkinpoika Parviainen, s. 29.12.1883 Sotkamo Jormas. Tauluun 118.

 

Stiina Maria Erkintytär Parviainen, s. 28.9.1886 Sotkamo Jormaskylä. Tauluun 119.

 

Matti Nestori Erkinpoika Parviainen, s. 24.12.1888 Sotkamo Jormaskylä.

 

Niilo Erkinpoika Parviainen, s. 25.11.1890 Sotkamo Jormaskylä 39.

 

Jooseppi Erkinpoika Parviainen, s. 25.12.1895 Sotkamo Jormaskylä 39.

 

Taulu 118

 

X Vihtori Erkinpoika Parviainen, Taulusta 117, (isä Erkki Parviainen), s. 29.12.1883 Sotkamo Jormas.

 

Puoliso: Anna Riitta Lintunen, s. 27.8.1882 Nurmes.

 

Lapset:

 

Uuno Vihtori Viktorinpoika Parviainen, s. 25.6.1906 Sotkamo Alasotkamo.

 

Oiva Jalmari Viktorinpoika Parviainen, s. 3.10.1908 Sotkamo, k. 6.9.1909 Sotkamo.

 

Aarne Edvartti Viktorinpoika Parviainen, s. 29.6.1910 Sotkamo.

 

Taulu 119

 

X Stiina Maria Erkintytär Parviainen, Taulusta 117, (isä Erkki Parviainen), s. 28.9.1886 Sotkamo Jormaskylä.

 

Lapset:

 

Toivo Ilmi Nestori Stiinantytär Parviainen, s. 20.12.1906 Sotkamo.

 

Taulu 120

 

IX Reeta Stina Tapanintytär Parviainen, Taulusta 113, (isä Tapani Parviainen), s. 6.4.1853 Sotkamo Tipasoja.

 

Puoliso: 29.4.1882 Sotkamo Pekka Tuomaanpoika Piipponen, s. 17.9.1854 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Lyyti Kustaava Pekantytär Piipponen, s. 12.9.1882 Sotkamo Alasotkamo.

 

Renne Pekanpoika Piipponen, s. 3.8.1884 Sotkamo Alasotkamo.

 

Kusti Pekka Pekanpoika Piipponen, s. 15.5.1887 Sotkamo Jormaskylä.

 

Tuomas Pekanpoika Piipponen, s. 10.1.1889 Sotkamo Jormaskylä.

 

Elsa Maria Pekantytär Piipponen, s. 5.12.1890 Sotkamo Alasotkamo.

 

Taulu 121

 

IX Heikki Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 113, (isä Tapani Parviainen), s. 3.6.1859 Sotkamo.

 

Puoliso: 5.3.1884 Sotkamo Sohvi Antintytär Korhonen, s. 13.4.1862 Alasotkamo.

 

Vanhemmat: Antti Simonpoika Korhonen, s. 16.4.1831 Alasotkamo 55 Rönkkö, k. 17.4.1868 Alasotkamo ja Kaija Leena Laurintytär Okkonen, s. 2.4.1837, k. 15.11.1917 Lapinlahti.

 

Lapset:

 

Kaisa Maria Heikintytär Parviainen, s. 20.11.1884 Alasotkamo 26 Ruokola.

 

Alma Sohvi Heikintytär Parviainen, s. 21.5.1887 Alasotkamo 26 Ruokola.

 

Anna Kustaava Heikintytär Parviainen, s. 30.7.1889 Alasotkamo 26 Ruokola, k. 23.9.1893 Alasotkamo 17 Komula.

 

Hilma Heikintytär Parviainen, s. 21.4.1891 Alasotkamo 26 Ruokola.

 

Kusti Reeti Heikinpoika Parviainen, s. 28.5.1893 Alasotkamo 17 Komula.

 

Johanna Heikintytär Parviainen, s. 17.10.1895 Alasotkamo 17 Komula.

 

Jussi Heikki Heikinpoika Parviainen, s. 26.4.1897 Alasotkamo 17 Komula.

 

Lyyti Helena Heikintytär Parviainen, s. 24.6.1905 Sotkamo Alasotkamo 17.

 

Taulu 122

 

IX Saara Maria Tapanintytär Parviainen, Taulusta 113, (isä Tapani Parviainen), s. 28.4.1861 Sotkamo.

 

Puoliso: 17.8.1890 Sotkamo Reeti Heikinpoika Mustonen, s. 19.9.1869 Sotkamo Alasotkamo.

 

Lapset:

 

Juho Heikki Reetinpoika Mustonen, s. 3.12.1890 Sotkamo Alasotkamo.

 

Maria Jemina Reetintytär Mustonen, s. 3.8.1892 Sotkamo Alasotkamo.

 

Matti Reeti Reetinpoika Mustonen, s. 11.5.1894 Sotkamo Alasotkamo.

 

Anna Lyyti Reetintytär Mustonen, s. 29.10.1895 Sotkamo Alasotkamo.

 

Joel Viktor Reetinpoika Mustonen, s. 7.5.1897 Sotkamo Alasotkamo.

 

Elsa Kustaava Reetintytär Mustonen, s. 9.8.1900 Sotkamo Jormaskylä.

 

Amanta Sohvia Reetintytär Mustonen, s. 20.5.1903 Sotkamo Alasotkamo, k. 29.9.1907 Sotkamo Alasotkamo.

 

Taulu 123

 

VII Elsa Tapanintytär Parviainen, Taulusta 101, (isä Tapani Parviainen), s. 19.3.1783 Sotkamo Tipasoja 21, k. 9.2.1853 Sotkamo Tipasoja.

 

Puoliso: 14.11.1816 Sotkamo Esa Erkinpoika Rautiainen, s. 23.1.1790 Sotkamo Tipasoja.

 

Lapset:

 

Erkki Esanpoika Rautiainen, s. 14.12.1816 Sotkamo Tipasoja.

 

Samuel Esanpoika Rautiainen, s. 1.5.1822 Sotkamo Tipasoja.

 

Taulu 124

 

VII Johannes Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 101, (isä Tapani Parviainen), s. 7.3.1784 Sotkamo Tipasoja 21, k. 21.1.1833 Sotkamo Tipasoja.

 

Puoliso: 5.2.1815 Sotkamo Riitta Heikintytär Kärnä, s. Sotkamo, k. 14.11.1847 Sotkamo Tipasoja.

 

Lapset:

 

Heikki Juhonpoika Parviainen, s. 1.12.1814 Sotkamo Tipasoja 21. Tauluun 125.

 

Elsa Kaisa Juhontytär Parviainen, s. 2.11.1816 Sotkamo Tipasoja 42.

 

Reeta Juhontytär Parviainen, s. 3.12.1818 Sotkamo Tipasoja 42. Tauluun 132.

 

Riitta Liisa Juhontytär Parviainen, s. 22.5.1820 Sotkamo Tipasoja 42, k. ennen 1832 Sotkamo Tipasoja.

 

Matleena Juhontytär Parviainen, s. 30.3.1822 Sotkamo.

 

Eeva Juhontytär Parviainen, s. 9.6.1824 Sotkamo Tipasoja 41.

 

Johannes Juhonpoika Parviainen, s. 13.2.1826 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 133.

 

Tapani Juhonpoika Parviainen, s. 20.3.1828 Sotkamo.

 

Anna Maria Juhontytär Parviainen, s. 12.6.1830 Sotkamo, k. ennen 1832 Sotkamo Tipasoja.

 

Olavi Juhonpoika Parviainen, s. 10.5.1832 Sotkamo Tipasoja.

 

Taulu 125

 

VIII Heikki Juhonpoika Parviainen, Taulusta 124, (isä Johannes Parviainen), s. 1.12.1814 Sotkamo Tipasoja 21, k. 25.4.1886.

 

1. puoliso: 25.12.1842 Sotkamo Anna Pekantytär Komulainen, s. 22.1.1816 Sotkamo.

 

2. puoliso: 12.10.1862 Sotkamo Reeta Dahlberg, s. 9.4.1811, k. 21.7.1889 Sotkamo Tipasoja 38 Vasikkavaara.

 

Lapset:

 

1. Pekka Heikinpoika Parviainen, s. 9.5.1843 Sotkamo Tipasoja 38 Vasikkavaara. Tauluun 126.

 

1. Anna Kaisa Heikintytär Parviainen, s. 17.3.1846 Sotkamo Tipasoja.

 

1. Heikki Heikinpoika Parviainen, s. 2.11.1848 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 129.

 

1. Reeti Heikinpoika Parviainen, s. 14.8.1852 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 130.

 

Taulu 126

 

IX Pekka Heikinpoika Parviainen, Taulusta 125, (isä Heikki Parviainen), s. 9.5.1843 Sotkamo Tipasoja 38 Vasikkavaara.

 

Puoliso: 19.3.1875 Sotkamo Alpertiina Joonaantytär Keränen, s. 6.1.1847 Sotkamo Sumsa.

 

Lapset:

 

Anna Kaisa Pekantytär Parviainen, s. 8.6.1875 Sotkamo Tipasoja 38. Tauluun 127.

 

Iita Maria Pekantytär Parviainen, s. 5.6.1878 Sotkamo Tipasoja 38.

 

Amalia Pekantytär Parviainen, s. 21.3.1881 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 128.

 

Heikki Pekanpoika Parviainen, s. 16.7.1884 Sotkamo Tipasoja 38.

 

Hilma Kustaava Pekantytär Parviainen, s. 16.7.1884 Sotkamo Tipasoja 38.

 

Hilda Pekantytär Parviainen, s. 20.2.1887 Sotkamo Tipasoja 38.

 

Kuollut Pekanpoika Parviainen, s. 5.2.1889 Sotkamo Tipasoja 38, k. 5.2.1889 Sotkamo Tipasoja 38.

 

Alma Pekantytär Parviainen, s. 9.2.1890 Sotkamo Tipasoja 38.

 

Taulu 127

 

X Anna Kaisa Pekantytär Parviainen, Taulusta 126, (isä Pekka Parviainen), s. 8.6.1875 Sotkamo Tipasoja 38.

 

Puoliso: Juho Juhonpoika Väisänen, s. 27.3.1874 Kuhmo Korpisalmi 29.

 

Lapset:

 

Pekka Ilmari Juhonpoika Väisänen, s. 29.8.1896 Kuhmo Korpisalmi 29.

 

Hilma Kustaava Juhontytär Väisänen, s. 26.9.1898 Kuhmo Korpisalmi 29.

 

Taulu 128

 

X Amalia Pekantytär Parviainen, Taulusta 126, (isä Pekka Parviainen), s. 21.3.1881 Sotkamo Tipasoja.

 

Lapset:

 

Iita Paulina Amaliantytär Parviainen, s. 10.12.1901 Sotkamo.

 

Taulu 129

 

IX Heikki Heikinpoika Parviainen, Taulusta 125, (isä Heikki Parviainen), s. 2.11.1848 Sotkamo Tipasoja.

 

Puoliso: 6.4.1885 Sotkamo Elli Maria Eskontytär Sirviö, s. 21.5.1860 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Altto Heikinpoika Parviainen, s. 2.9.1886 Sotkamo Tipasoja 38.

 

Anna Liisa Heikintytär Parviainen, s. 30.4.1889 Sotkamo Tipasoja 38.

 

Heikki Ilmari Heikinpoika Parviainen, s. 13.6.1892 Sotkamo Tipasoja 38.

 

Eino Viktor Heikinpoika Parviainen, s. 18.4.1902 Sotkamo Tipasoja.

 

Taulu 130

 

IX Reeti Heikinpoika Parviainen, Taulusta 125, (isä Heikki Parviainen), s. 14.8.1852 Sotkamo Tipasoja.

 

Puoliso: 29.3.1877 Sotkamo Eeva Sohvi Laurintytär Kananen, s. 12.2.1856 Sotkamo Nuasjärvi.

 

Lapset:

 

Olga Maria Reetintytär Parviainen, s. 24.11.1877 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 131.

 

Anna Sohvi Reetintytär Parviainen, s. 20.3.1880 Sotkamo Tipasoja.

 

Lyyti Kustaava Reetintytär Parviainen, s. 26.6.1881 Sotkamo Tipasoja 38.

 

Juho Heikki Reetinpoika Parviainen, s. 7.5.1883 Sotkamo Tipasoja 10.

 

Kalle Pekka Reetinpoika Parviainen, s. 10.1.1886 Sotkamo Tipasoja.

 

Eeva Kustaava Reetintytär Parviainen, s. 21.6.1888 Sotkamo Tipasoja.

 

Taulu 131

 

X Olga Maria Reetintytär Parviainen, Taulusta 130, (isä Reeti Parviainen), s. 24.11.1877 Sotkamo Tipasoja.

 

Lapset:

 

Eino Hermanni Olganpoika Parviainen, s. 14.2.1905 Sotkamo Kiikarusniemi.

 

Taulu 132

 

VIII Reeta Juhontytär Parviainen, Taulusta 124, (isä Johannes Parviainen), s. 3.12.1818 Sotkamo Tipasoja 42.

 

Puoliso: 15.2.1846 Sotkamo Olavi Erkinpoika Hakkarainen, s. 14.8.1820 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Juho Erkki Olavinpoika Hakkarainen, s. 28.5.1846 Sotkamo Alasotkamo.

 

Olavi Olavinpoika Hakkarainen, s. 15.5.1848 Sotkamo Alasotkamo.

 

Reeta Kaisa Olavintytär Hakkarainen, s. 13.6.1851 Sotkamo Alasotkamo.

 

Kalle Heikki Olavinpoika Hakkarainen, s. 29.11.1855 Sotkamo Alasotkamo.

 

Taulu 133

 

VIII Johannes Juhonpoika Parviainen, Taulusta 124, (isä Johannes Parviainen), s. 13.2.1826 Sotkamo Tipasoja.

 

Puoliso: 5.11.1855 Sotkamo Kaisa Eskontytär Huotari, s. 13.12.1828 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Anna Maria Juhontytär Parviainen, s. 10.5.1856 Sotkamo Tipasoja.

 

Reeti Juhonpoika Parviainen, s. 17.2.1858 Sotkamo Tipasoja.

 

Reeta Sohvi Juhontytär Parviainen, s. 11.5.1862 Sotkamo Tipasoja.

 

Heikki Juhonpoika Parviainen, s. 11.3.1865 Sotkamo Tipasoja.

 

Juho Pekka Juhonpoika Parviainen, s. 10.7.1867 Sotkamo Tipasoja.

 

Elsa Kaisa Juhontytär Parviainen, s. 20.9.1869 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 134.

 

Erika Juhontytär Parviainen, s. 12.12.1874 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 135.

 

Taulu 134

 

IX Elsa Kaisa Juhontytär Parviainen, Taulusta 133, (isä Johannes Parviainen), s. 20.9.1869 Sotkamo Tipasoja.

 

Puoliso: 1.1.1895 Sotkamo Jaakko Yrjönpoika Klemetti, s. 5.1.1871 Sotkamo Tipasoja 59 Saukkovaara.

 

Lapset:

 

Anna Helmi Jaakontytär Klemetti, s. 21.3.1895 Sotkamo Tipasoja.

 

Sandra Kustaava Jaakontytär Klemetti, s. 23.12.1898 Sotkamo Tipasoja 59.

 

Lyyti Sohvi Jaakontytär Klemetti, s. 28.6.1901 Sotkamo Tipasoja 6.

 

Artturi Jaakonpoika Klemetti, s. 19.3.1904 Sotkamo Tipasoja 6.

 

Hilda Maria Jaakontytär Klemetti, s. 20.11.1906 Sotkamo Tipasoja 6, k. 25.8.1909 Sotkamo Tipasoja 6.

 

Väinö Jalmari Jaakonpoika Klemetti, s. 7.7.1910 Sotkamo Tipasoja 6.

 

Taulu 135

 

IX Erika Juhontytär Parviainen, Taulusta 133, (isä Johannes Parviainen), s. 12.12.1874 Sotkamo Tipasoja.

 

Puoliso: Juho Erkki Paavonpoika Hukkanen, s. 13.5.1872 Sotkamo Jormaskylä.

 

Lapset:

 

Hilja Emilia Juhontytär Hukkanen, s. 27.3.1899 Sotkamo Jormaskylä.

 

Hanna Lovisa Juhontytär Hukkanen, s. 30.7.1902 Sotkamo Jormaskylä.

 

Anna Sohvi Juhontytär Hukkanen, s. 2.12.1904 Sotkamo Jormaskylä.

 

Kaisa Maria Juhontytär Hukkanen, s. 4.5.1907 Sotkamo Jormaskylä.

 

Kalle Alpin Juhonpoika Hukkanen, s. 4.6.1910 Sotkamo Jormaskylä.

 

Taulu 136

 

VII Antti Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 101, (isä Tapani Parviainen), s. 28.7.1788 Sotkamo Tipasoja 21, k. 28.3.1820 Sotkamo.

 

Puoliso: 13.1.1816 Sotkamo Elsa Heikkinen, s. 16.8.1792 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Esa Antinpoika Parviainen, s. 18.9.1817 Sotkamo Tipasoja 21.

 

Antti Antinpoika Parviainen, s. 31.7.1820 Sotkamo Tipasoja, k. 28.6.1820 Sotkamo Tipasoja.

 

Taulu 137

 

VI Eelin Tapanintytär Parviatar, Taulusta 100, (isä Tapani Parviainen), s. 21.5.1762 Sotkamo Sumsa, k. 14.7.1829 Sotkamo.

 

1. puoliso: 30.3.1794 Sotkamo Juho Abrahaminpoika Niskanen, s. 25.4.1741 Vieksi 5 Karvola, k. 8.5.1800 Katerma Sumsa 11 Karppala.

 

Vanhemmat: Abraham Heikinpoika Niskanen, s. n 1718 Sotkamo Wiexi, k. 18.5.1786 Sotkamo ja Kerttu Juhontytär Kettunen (Ketutar), s. 1720, k. 5.12.1787 Sotkamo.

 

2. puoliso: 13.12.1802 Sotkamo Juho Utriainen,.

 

Taulu 138

 

VI Riitta Tapanintytär Parviainen, Taulusta 100, (isä Tapani Parviainen), s. 6.9.1765 Sotkamo Tipasoja, k. 29.4.1833 Sotkamo.

 

Puoliso: 3.12.1791 Sotkamo Pekka Pekanpoika Meriläinen, leski, s. noin 1746 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Lapset:

 

kuollut Pekanlapsi Meriläinen, s. 5.7.1793 Sotkamo.

 

Pekka Pekanpoika Meriläinen, s. 21.12.1794 Sotkamo Ylisotkamo 35.

 

Elsa Pekantytär Meriläinen, s. 28.6.1798 Sotkamo Alasotkamo.

 

Tapani Pekanpoika Meriläinen, s. 24.4.1801 Sotkamo Tipasoja.

 

Taulu 139

 

VI Matti Tapaninpoika Parviainen/Snell, Taulusta 100, (isä Tapani Parviainen), sotilas, s. 4.3.1769 Sotkamo Tipasoja Sumsa, k. noin 1808 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Puoliso: 24.12.1799 Sotkamo Juliaana Juhontytär Karpatar, s. 17.6.1776 Sotkamo, k. 6.11.1855 Tipasoja.

 

Lapset:

 

Anna Kaija Matintytär Parviainen, s. 29.4.1800 Sotkamo Ylisotkamo. Tauluun 140.

 

Elsa Matintytär Parviainen, s. 17.12.1802 Sotkamo Ylisotkamo. Tauluun 141.

 

Matti Matinpoika Parviainen, s. 9.11.1805 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Taulu 140

 

VII Anna Kaija Matintytär Parviainen, Taulusta 139, (isä Matti Parviainen/Snell), s. 29.4.1800 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Puoliso: 16.12.1825 Sotkamo Matti Laurinpoika Hiltunen, s. 5.4.1803 Sotkamo Tipasoja 37 Havukka.

 

Lapset:

 

Lauri Matinpoika Hiltunen, s. 18.8.1826 Sotkamo Tipasoja 37 Havukka.

 

Vappu Matintytär Hiltunen, s. 9.7.1828 Sotkamo Tipasoja 37 Havukka.

 

Reeti Matinpoika Hiltunen, s. 16.3.1830 Sotkamo Tipasoja 38.

 

Maria Matintytär Hiltunen, s. 6.6.1833 Sotkamo Tipasoja 38 Nälkäsami.

 

Elsa Kaisa Matintytär Hiltunen, s. 6.11.1835 Sotkamo Tipasoja 38 Nälkäsami.

 

Vilhelm Matinpoika Hiltunen, s. 2.1.1838 Sotkamo Tipasoja 38 Nälkäsami.

 

Reeta Matintytär Hiltunen, s. 20.7.1839 Sotkamo Tipasoja 38 Nälkäsami.

 

Mathilda Julia Matintytär Hiltunen, s. 18.12.1842 Sotkamo Tipasoja 38 Nälkäsami.

 

Taulu 141

 

VII Elsa Matintytär Parviainen, Taulusta 139, (isä Matti Parviainen/Snell), s. 17.12.1802 Sotkamo Ylisotkamo, k. 30.1.1831 Sotkamo.

 

Puoliso: 8.3.1825 Sotkamo Risto Ristonpoika Pekonen, s. 12.5.1803 Sotkamo Tipasoja 36 Kovasinvaara.

 

Lapset:

 

Aldrik Ristonpoika Pekonen, s. 29.1.1826 Sotkamo Tipasoja 36 Kovasinvaara.

 

Juho Risto Ristonpoika Pekonen, s. 16.9.1827 Sotkamo Tipasoja 36 Kovasinvaara.

 

Matti Ristonpoika Pekonen, s. 23.2.1830 Sotkamo Tipasoja 36 Kovasinvaara.

 

Vilhelm Ristonpoika Pekonen, s. 28.4.1832 Sotkamo Tipasoja 36 Kovasinvaara.

 

Taulu 142

 

VI Susanna Tapanintytär Parviainen, Taulusta 100, (isä Tapani Parviainen), s. 7.8.1772 Sotkamo Katerma, k. 19.12.1800 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä.

 

Puoliso: Mikko Erkinpoika Karppinen, s. 20.3.1767 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä.

 

Lapset:

 

Erkki Mikonpoika Karppinen, s. 15.1.1797 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä.

 

kuollut Mikontytär Karppinen, s. 7.2.1798 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä, k. 7.2.1798 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä.

 

Aatami Mikonpoika Karppinen, s. 11.10.1799 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä.

 

Taulu 143

 

V Kaija Tapanintytär Parviatar, Taulusta 4, (isä Tapani Parviainen), s. noin 1723 Sotkamo Tipasoja, k. 22.5.1788 Sotkamo Alasotkamo 46.

 

Puoliso: Juho Sirviö/Stölfeldt, sotilas, s. noin 1710 Sotkamo Alasotkamo.

 

Lapset:

 

Pekka Juhonpoika Sirviö, s. 2.11.1745 Sotkamo. Tauluun 144.

 

Anna Juhontytär Sirviö, s. noin 1748 Sotkamo Alasotkamo.

 

Riitta Juhontytär Sirviö, s. 2.6.1750 Sotkamo Alasotkamo.

 

Katarina Juhontytär Sirviö, s. 26.2.1756 Sotkamo Alasotkamo, k. 4.3.1757 Sotkamo Alasotkamo.

 

Elin Juhontytär Sirviö, s. 28.5.1759 Sotkamo Alasotkamo.

 

Johannes Juhonpoika Sirviö, s. noin 19.5.1761 Sotkamo Alasotkamo.

 

Taulu 144

 

VI Pekka Juhonpoika Sirviö, Taulusta 143, (äiti Kaija Parviatar), s. 2.11.1745 Sotkamo, k. 7.3.1791 Alasotkamo 46 Keinälä. Perhe asui Alasotkamo 46 Keinälässä. Keinälä oli kruununtila, se oli yhdistetty Kiikarusniemeen yhdeksi savuksi.

 

Puoliso: 25.2.1776 Katariina Eskontytär Korhotar, s. 10.3.1750 Alasotkamo 22 Hyrkkölä, k. 29.3.1831 Sotkamo.

 

Vanhemmat: Esko Veininpoika Korhonen, s. 1724 Sotkamo Alasotkamo 22 Hyrkkölä, k. 21.1.1753 Sotkamo ja Kirsti Abrahamintytär Karpatar, s. 1727, k. 23.12.1778 Sotkamo Alasotkamo 22 Hyrkkölä.

 

Lapset:

 

Johannes Pekanpoika Sirviö, s. 27.11.1776 Alasotkamo 46 Keinälä.

 

Veini Pekanpoika Sirviö, s. 11.3.1779 Alasotkamo 46 Keinälä, k. 3.4.1791 Alasotkamo 46 Keinälä.

 

Katariina Pekantytär Sirviötär, s. 13.5.1781 Alasotkamo 46 Keinälä.

 

Kirsti Pekantytär Sirviötär, s. 13.5.1781 Alasotkamo 46 Keinälä, k. 21.12.1781 Alasotkamo 46 Keinälä.

 

Riitta Pekantytär Sirviötär, s. 20.1.1785 Alasotkamo 46 Keinälä, k. 25.3.1791 Alasotkamo 46 Keinälä.

 

Taulu 145

 

V Marketta Tapanintytär Parviaiatar, Taulusta 4, (isä Tapani Parviainen), s. n 1732 Sotkamo, k. 9.5.1791 Paltamo Kivesjärvi.

 

1. puoliso: Olavi Sipinpoika Korhonen, s. n 1729 Nuasjärvi 3 Kolehmala, k. 5.6.1760 Nuasjärvi 3 Kolehmala.

 

Vanhemmat: Sipi Laurinpoika Korhonen, s. n 1683 Alasotkamo 32, k. 1733 Nuasjärvi 3 Kolehmala ja Kaija Erkintytär Laatikatar, s. 1686 Sotkamo Katerma, k. 1742 Sotkamo Nuasjärvi 3 Kolehmala.

 

2. puoliso: 14.6.1761 Sotkamo Mikko Mikonpoika Mustonen, s. noin 1721 Sotkamo Nuasjärvi 9 Sirviölä.

 

Lapset:

 

1. Kaisa Olavintytär Korhotar, s. 11.5.1752 Nuasjärvi 3 Kolehmala. Tauluun 146.

 

1. Sipi Olavinpoika Korhonen, s. 4.4.1755 Nuasjärvi 3 Kolehmala.

 

1. Anna Olavintytär Korhotar, s. 16.8.1758 Nuasjärvi 3 Kolehmala.

 

1. Olavi Olavinpoika Korhonen, s. 27.10.1759 Nuasjärvi 3 Kolehmala.

 

2. Esko Mikonpoika Mustonen, s. 9.4.1762 Sotkamo Nuasjärvi 9.

 

2. Jooseppi Mikonpoika Mustonen, s. 22.1.1764 Sotkamo Nuasjärvi 9.

 

2. Marketta Mikontytär Mustonen, s. 16.2.1769 Sotkamo Ylisotkamo.

 

2. Esko Mikonpoika Mustonen, s. 5.3.1773 Sotkamo Nuasjärvi 9.

 

2. Heikki Mikonpoika Mustonen, s. 18.12.1776 Sotkamo Nuasjärvi 9.

 

Taulu 146

 

VI Kaisa Olavintytär Korhotar, Taulusta 145, (äiti Marketta Parviaiatar), s. 11.5.1752 Nuasjärvi 3 Kolehmala.

 

1. puoliso: 7.3.1773 Paltamo Tuomas Iisakinpoika Suorsa, s. n 1747 Vuolijoki 2 Suorsala.

 

2. puoliso: Kustaa Lämsä, s. 8.1.1739 Paltamo Käkilahti, k. 21.5.1807 Paltamo Melalahti.

 

Lapset:

 

1. Vappu Tuomaantytär Suorsatar, s. 28.1.1774 Paltamo Käkilahti.

 

1. Iisakki Tuomaanpoika Suorsa, s. 30.4.1775 Paltamo Käkilahti.

 

1. Tuomas Tuomaanpoika Suorsa, s. 8.12.1776 Paltamo Käkilahti.

 

1. Olavi Tuomaanpoika Suorsa, s. 9.8.1778 Paltamo Käkilahti.

 

1. Aleksi Tuomaanpoika Suorsa, s. 25.4.1780 Paltamo Käkilahti.

 

1. Topi Tuomaanpoika Suorsa, s. 7.3.1782 Paltamo Käkilahti.

 

1. Sohvi Tuomaantytär Suorsatar, s. 29.2.1784 Paltamo Käkilahti.

 

2. Susanna Kustaantytär Lämsätär, s. 7.8.1796 Paltamo, k. 10.4.1856 Kajaani Paltamonkylä.

 

Taulu 147

 

V Karin Tapanintytär Parviaiatar, Taulusta 4, (isä Tapani Parviainen), s. 19.5.1734 Sotkamo Tipasoja Leinola, k. 19.8.1809 Kajaanin mlk Jormua 13 Saviniemi.

 

Puoliso: Matti Moisanen, s. noin 1731 Kajaani Jormua, k. 6.7.1803 Kajaani Jormua.

 

Lapset:

 

Matti Matinpoika Moisanen, s. 18.6.1759 Kajaani Jormua?

 

Olavi Matinpoika Moisanen, s. 15.5.1761 Kajaani Jormua.

 

Juho Matinpoika Moisanen, s. 14.4.1764 Jormua. Tauluun 148.

 

Kaisa Reeta Matintytär Moisanen, s. 18.2.1769 Kajaani Jormua?

 

Karin Matintytär Moisanen, s. 1.6.1771 Kajaani Jormua.

 

Anna Matintytär Moisanen, s. 15.2.1774 Kajaani Jormua.

 

Taulu 148

 

VI Juho Matinpoika Moisanen, Taulusta 147, (äiti Karin Parviaiatar), s. 14.4.1764 Jormua, k. 12.4.1821 Kajaani.

 

Puoliso: 9.4.1793 Kajaani Vappu Pertintytär Korhotar, s. 25.8.1761 Alasotkamo 17 Määttälä, k. 14.3.1849 Kajaani Jormua.

 

Vanhemmat: Pertti Antinpoika Korhonen, s. 1731 Alasotkamo 17 Korhola, k. 3.11.1789 Alasotkamo ja Kaija Mansvetintytär Kuosmatar, s. 22.3.1731, k. 1809 Alasotkamo 40 Naapuri.

 

Lapset:

 

Karin Juhontytär Moisanen, s. 30.3.1794 Jormua 13 Leinola.

 

Vappu Sohvi Juhontytär Moisanen, s. 21.5.1796 Jormua 13 Leinola.

 

Matti Juhonpoika Moisanen, s. 19.6.1798 Jormua 13 Leinola.

 

Laara Juhontytär Moisanen, s. 9.2.1801 Jormua 13 Leinola.

 

Aune Juhontytär Moisanen, s. 1.1.1805 Jormua 13 Leinola.

 

Taulu 149

 

V Anna Tapanintytär Parviaiatar, Taulusta 4, (isä Tapani Parviainen), s. 20.5.1737 Sotkamo Tipasoja, k. 5.2.1803 Sotkamo Nuasjärvi 24.

 

Puoliso: 4.6.1759 Sotkamo Pekka Laurinpoika Piirainen, s. noin 1735 Sotkamo Tipasoja, k. Sotkamo Nuasjärvi Sormula.

 

Lapset:

 

Lauri Pekanpoika Piirainen, s. 6.11.1761 Kajaani Jormua 13 Leinola.

 

Pekka Pekanpoika Piirainen, s. 22.12.1764 Paltamo Jormua.

 

Karin Pekantytär Piirainen, s. 5.12.1766 Kajaani Jormua 13 Leinola.

 

Vappu Pekantytär Piirainen, s. 11.10.1769 Kajaani Jormua 13 Leinola, k. 11.10.1769 Kajaani Jormua 13 Leinola.

 

Esko Pekanpoika Piirainen, s. 3.1.1771 Kajaani Jormua 13 Leinola.

 

Anna Pekantytär Piirainen, s. 16.11.1775 Paltamo Jormua.

 

Tapani Pekanpoika Piirainen, s. 25.11.1779 Sotkamo Nuasjärvi Sormula.

 

Taulu 150

 

III Tapani Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 2, (isä Tapani Parviainen), s. noin 1650 Kajaani, k. jälkeen 1710 Korpisalmi.

 

1. puoliso: Vappu Kuvaja,.

 

2. puoliso: Marketta Mikkonen, s. noin 1660.

 

Lapset:

 

1. Klemetti Tapaninpoika Parviainen, s. noin 1675 Sotkamo Korpisalmi.

 

1. Marketta Tapanintytär Parviainen, s. noin 1677 Sotkamo Korpisalmi.

 

2. Marketta Tapanintytär Parviainen, s. noin 1681 Sotkamo Korpisalmi. Tauluun 151.

 

2. Kerttu Tapanintytär Parviainen, s. noin 1686 Sotkamo Korpisalmi. Tauluun 152.

 

2. Elin Tapanintytär Parviainen, s. noin 1693 Sotkamo Korpisalmi.

 

2. Juho Tapaninpoika Parviainen, s. noin 1696 Sotkamo Korpisalmi. Tauluun 153.

 

Taulu 151

 

IV Marketta Tapanintytär Parviainen, Taulusta 150, (isä Tapani Parviainen), s. noin 1681 Sotkamo Korpisalmi, k. noin 1737 Sotkamo Katerma.

 

Puoliso: Pekka Liimatta, sotilas, s. noin 1680.

 

Lapset:

 

Helga Pekantytär Liimatta, s. noin 1715 Sotkamo Katerma Tikkala.

 

Kerttu Pekantytär Liimatta, s. noin 1720 Sotkamo Katerma Tikkala.

 

Pekka Pekanpoika Liimatta, s. noin 1725 Sotkamo Katerma Tikkala.

 

Erkki Pekanpoika Liimatta, s. 13.1.1730 Sotkamo Katerma Tikkala.

 

Taulu 152

 

IV Kerttu Tapanintytär Parviainen, Taulusta 150, (isä Tapani Parviainen), s. noin 1686 Sotkamo Korpisalmi, k. 18.12.1752 Sotkamo Korpisalmi 13.

 

Puoliso: Yrjö Pulkkinen, sotilas, s. noin 1690 Sotkamo Korpisalmi.

 

Lapset:

 

Juho Yrjönpoika Pulkkinen, s. noin 1720 Sotkamo Korpisalmi Parviala.

 

Taulu 153

 

IV Juho Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 150, (isä Tapani Parviainen), s. noin 1696 Sotkamo Korpisalmi.

 

Puoliso: Riitta Heikinen, s. noin 1697.

 

Lapset:

 

Riitta Juhontytär Parviainen, s. noin 1717 Sotkamo Korpisalmi Parviala, k. noin 1728 Sotkamo Korpisalmi Parviala.

 

Juho Juhonpoika Parviainen, s. noin 1717 Sotkamo Korpisalmi Parviala. Tauluun 154.

 

Tapani Juhonpoika Parviainen, s. noin 1720 Sotkamo Korpisalmi Parviala. Tauluun 155.

 

Matti Juhonpoika Parviainen, s. noin 1725 Sotkamo Korpisalmi Parviala. Tauluun 187.

 

Vappu Juhontytär Parviatar, s. noin 1726 Sotkamo Korpisalmi Parviala. Tauluun 229.

 

Taulu 154

 

V Juho Juhonpoika Parviainen, Taulusta 153, (isä Juho Parviainen), s. noin 1717 Sotkamo Korpisalmi Parviala, k. 7.10.1778 Kuhmo Katerma 21.

 

Puoliso: 11.12.1743 Sotkamo Riitta Heikintytär Hyvärinen, s. noin 1720 Sotkamo Alasotkamo.

 

Taulu 155

 

V Tapani Juhonpoika Parviainen, Taulusta 153, (isä Juho Parviainen), s. noin 1720 Sotkamo Korpisalmi Parviala, k. 4.1.1762 Sotkamo Katerma 22.

 

Puoliso: Karin Heikintytär Kuvaja, s. noin 1723.

 

Lapset:

 

Johannes Tapaninpoika Parviainen, s. 8.10.1746 Sotkamo Katerma. Tauluun 156.

 

Heikki Tapaninpoika Parviainen, s. 16.10.1750 Sotkamo Katerma.

 

Riitta Tapanintytär Parviainen, s. 9.5.1752 Sotkamo Katerma. Tauluun 165.

 

Tapani Tapaninpoika Parviainen, s. 2.8.1756 Sotkamo Katerma. Tauluun 166.

 

Matti Tapaninpoika Parviainen, s. 27.11.1760 Kuhmo Katerma 22, k. 13.4.1782 Sotkamo.

 

Martti Tapaninpoika Parviainen, s. 27.11.1760 Kuhmo Katerma 22. Tauluun 172.

 

Taulu 156

 

VI Johannes Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 155, (isä Tapani Parviainen), s. 8.10.1746 Sotkamo Katerma, k. 6.3.1810 Kajaani.

 

Puoliso: 24.6.1770 Kajaani Tea Basili Lesonen,.

 

Lapset:

 

Katarina Marketta Juhontytär Parviainen, s. 9.6.1769 Kuhmo.

 

Riitta Juhontytär Parviainen, s. 22.3.1771 Kajaani, k. 25.6.1771 Kajaani.

 

Elsa Kristina Juhontytär Parviainen, s. 5.1.1773 Kajaani. Tauluun 157.

 

Marketta Juhontytär Parviainen, s. 11.1.1775 Kajaani. Tauluun 158.

 

Juho Juhonpoika Parviainen, s. 8.3.1777 Sotkamo Nuasjärvi Pohjavaara.

 

Tapani Juhonpoika Parviainen, s. 18.3.1779 Sotkamo Nuasjärvi Pohjavaara, k. 6.3.1787 Sotkamo Nuasjärvi.

 

Katarina Juhontytär Parviainen, s. 19.5.1781 Sotkamo Nuasjärvi Pohjavaara.

 

Dorotea Juhontytär Parviainen, s. 15.10.1783 Sotkamo Nuasjärvi Pohjavaara. Tauluun 159.

 

Matti Juhonpoika Parviainen, s. 24.7.1786 Sotkamo Nuasjärvi Pohjavaara, k. 10.3.1806 Sotkamo Alasotkamo 25.

 

Taulu 157

 

VII Elsa Kristina Juhontytär Parviainen, Taulusta 156, (isä Johannes Parviainen), s. 5.1.1773 Kajaani.

 

Puoliso: Pekka Paavonpoika Koistinen, s. 20.4.1783 Kuhmo Korpisalmi.

 

Lapset:

 

Pekka Pekanpoika Koistinen, s. 28.4.1810 Kuhmo Korpisalmi 41.

 

Juho Pekanpoika Koistinen, s. 3.4.1812 Kuhmo Korpisalmi 41.

 

Paavo Pekanpoika Koistinen, s. 23.4.1814 Kuhmo Korpisalmi 47.

 

Taavetti Pekanpoika Koistinen, s. 3.2.1818 Kuhmo Korpisalmi 47.

 

Taulu 158

 

VII Marketta Juhontytär Parviainen, Taulusta 156, (isä Johannes Parviainen), s. 11.1.1775 Kajaani, k. 5.1.1849 Sotkamo Tipasoja 45.

 

Puoliso: Lauri Matinpoika Partanen, s. 20.3.1777 Tipasoja 34 Partala.

 

Taulu 159

 

VII Dorotea Juhontytär Parviainen, Taulusta 156, (isä Johannes Parviainen), s. 15.10.1783 Sotkamo Nuasjärvi Pohjavaara, k. 9.10.1848 Sotkamo Jormas.

 

Puoliso: noin 1813 Sotkamo Matti Matinpoika Kananen, s. 10.8.1777 Sotkamo Jormas.

 

Lapset:

 

Karin Matintytär Kananen, s. 14.5.1813 Sotkamo Jormas.

 

Matti Matinpoika Kananen, s. 9.8.1815 Sotkamo Jormas.

 

Elsa Stiina Matintytär Kananen, s. 29.10.1817 Sotkamo Jormas. Tauluun 160.

 

Erkki Matinpoika Kananen, s. 21.12.1819 Sotkamo Jormas.

 

Reeti Matinpoika Kananen, s. 7.5.1822 Sotkamo Jormas 5.

 

Taulu 160

 

VIII Elsa Stiina Matintytär Kananen, Taulusta 159, (äiti Dorotea Parviainen), s. 29.10.1817 Sotkamo Jormas, k. 30.7.1886 Jormas.

 

Puoliso: 15.1.1854 Sotkamo Juho Laurinpoika Korhonen, s. 18.7.1831 Alasotkamo 64 Konappa.

 

Vanhemmat: Lauri Tuomaanpoika Korhonen, s. 4.12.1788 Alasotkamo 2 Korhola, k. 28.2.1840 Alasotkamo 64 Konappa ja Kaija Okotar, s. 12.6.1792 Sotkamo, k. 26.9.1841 Alasotkamo 64 Konappa.

 

Lapset:

 

Kaisa Sohvi Juhontytär Korhonen, s. 17.4.1854 Jormas, k. 23.3.1857 Jormas.

 

Kalle Benjami Juhonpoika Korhonen, s. 22.2.1856 Jormas, k. 19.4.1857 Jormas.

 

Matilda Juhontytär Korhonen, s. 3.7.1857 Jormas. Tauluun 161.

 

Juho Heikki Juhonpoika Korhonen, s. 22.9.1861 Jormas. Tauluun 164.

 

Taulu 161

 

IX Matilda Juhontytär Korhonen, Taulusta 160, (äiti Elsa Kananen), s. 3.7.1857 Jormas.

 

Puoliso: 8.9.1878 Sotkamo Juho Pekanpoika Korhonen, s. 5.8.1848 Ylisotkamo, k. 23.11.1907 Ylisotkamo.

 

Vanhemmat: Pekka Pekanpoika Korhonen, s. 6.5.1815 Tipasoja 12 Partala, k. 3.3.1868 Ylisotkamo ja Reeta Samuelintytär Koufall, s. 13.9.1819 Ylisotkamo 49, k. 1880 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Kusti Juhonpoika Korhonen, s. 10.12.1879 Ylisotkamo. Tauluun 162.

 

Antti Juhonpoika Korhonen, s. 1.2.1882 Ylisotkamo. Tauluun 163.

 

Natta Vappu Juhontytär Korhonen, s. 1.5.1884 Alasotkamo.

 

Laina Juhontytär Korhonen, s. 23.12.1886 Ylisotkamo.

 

Jussi-Heikki Juhonpoika Korhonen, s. 24.3.1889 Ylisotkamo.

 

Viljo Juhonpoika Korhonen, s. 26.1.1892 Ylisotkamo 12 Kotila Torp., k. 6.11.1893 Ylisotkamo 12 Piippola.

 

Reeti Juhonpoika Korhonen, s. 19.12.1894 Ylisotkamo 12 Piippola, k. 4.1.1895 Ylisotkamo 12 Piippola.

 

Sepulon Juhonpoika Korhonen, s. 31.1.1896 Ylisotkamo 12.

 

Taulu 162

 

X Kusti Juhonpoika Korhonen, Taulusta 161, (äiti Matilda Korhonen), s. 10.12.1879 Ylisotkamo.

 

Puoliso: 16.4.1906 Anna Vappu Antintytär Väisänen, s. 13.7.1884 Kuhmonniemi.

 

Taulu 163

 

X Antti Juhonpoika Korhonen, Taulusta 161, (äiti Matilda Korhonen), itsellinen, s. 1.2.1882 Ylisotkamo. Ameriikkaan 18.3.1909.

 

Puoliso: 26.12.1902 Sotkamo Jenny Huusko, s. 16.6.1881 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Uuno Antinpoika Korhonen, s. 10.4.1904 Ylisotkamo.

 

Reino Johannes Antinpoika Korhonen, s. 16.2.1906 Ylisotkamo.

 

Antti Kusti Antinpoika Korhonen, s. 8.1.1909 Ylisotkamo.

 

Taulu 164

 

IX Juho Heikki Juhonpoika Korhonen, Taulusta 160, (äiti Elsa Kananen), räätäli, s. 22.9.1861 Jormas, k. 15.12.1896 Ylisotkamo 12 Lähtölä Torp.

 

Puoliso: 29.6.1888 Sotkamo Elsa Kaisa Laurintytär Korhonen, s. 23.10.1866 Nuasjärvi 18 Hiltula.

 

Vanhemmat: Lauri Laurinpoika Korhonen, s. 28.12.1843 Alasotkamo 1 Hiltula, k. 4.11.1868 Nuasjärvi 18 Hiltula ja Anna Kaisa Laurintytär Hyvönen, s. 30.12.1842 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Kustaava Juhontytär Korhonen, s. 25.4.1889 Jormaskylä.

 

Iivari Juhonpoika Korhonen, s. 14.10.1891 Ylisotkamo.

 

Hemmi Juhonpoika Korhonen, s. 2.6.1894 Ylisotkamo 12 Piippola, k. 26.11.1901 Ylisotkamo 12 Piippola.

 

Juho Nikoteemus Juhonpoika Korhonen, s. 1.6.1897 Sotkamo, k. 26.11.1901 Sotkamo.

 

Taulu 165

 

VI Riitta Tapanintytär Parviainen, Taulusta 155, (isä Tapani Parviainen), s. 9.5.1752 Sotkamo Katerma, k. noin 1791 Sotkamo.

 

Puoliso: 13.4.1781 Sotkamo Antti Tapaninen, s. Sotkamo.

 

Lapset:

 

Antti Antinpoika Tapaninen, s. 5.11.1782 Sotkamo.

 

Tuomas Antinpoika Tapaninen, s. 19.12.1788 Sotkamo Alasotkamo.

 

Taulu 166

 

VI Tapani Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 155, (isä Tapani Parviainen), s. 2.8.1756 Sotkamo Katerma, k. noin 1808 Sotkamo Ylisotkamo.

 

1. puoliso: Riitta Heikintytär Piirainen, s. Kajaani.

 

2. puoliso: 19.4.1788 Liisa Olavintytär Korhotar, s. 2.8.1760 Katerma, k. 12.5.1808 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Vanhemmat: Olavi Laurinpoika Korhonen, s. 1725 Ylisotkamo Sydänmaa Korhola, k. 1772 Katerma 16 Karppala ja Eelin Pekantytär Puukaritar, s. n 1725, k. n 1807 Lammasperä Kettula.

 

Lapset:

 

1. Tapani Tapaninpoika Parviainen, s. 21.8.1777 Kajaani.

 

2. Eelin Tapanintytär Parviainen, s. 9.8.1788 Sotkamo Ylisotkamo Kalmoniemi. Tauluun 167.

 

2. Matti Taunonpoika Parviainen, s. 14.11.1799 Sotkamo Ylisotkamo 22. Tauluun 171.

 

Taulu 167

 

VII Eelin Tapanintytär Parviainen, Taulusta 166, (isä Tapani Parviainen), s. 9.8.1788 Sotkamo Ylisotkamo Kalmoniemi, k. 30.12.1832 Sotkamo. Onko lapset kaikki tämän elsan on epävarmaa?

 

1. puoliso: Veini Sirviö,.

 

2. puoliso: Matti Parviainen,.

 

Lapset:

 

1. Elisa Elsantytär Parviainen, s. 25.12.1818 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 168.

 

1. Kaapro Elsanpoika Parviainen, s. 24.3.1821 Sotkamo Tipasoja.

 

2. Johannes Elsanpoika Parviainen, s. 13.5.1822 Sotkamo. Avion ulkopuolella.

 

Reeta Stina Elsantytär Parviainen, s. 24.4.1824 Sotkamo Alasotkamo.

 

Erkki Elsanpoika Parviainen, s. 27.6.1829 Sotkamo. Tauluun 169.

 

Taulu 168

 

VIII Elisa Elsantytär Parviainen, Taulusta 167, (äiti Eelin Parviainen), s. 25.12.1818 Sotkamo Tipasoja. avion ulkopuolella.

 

Puoliso: 17.7.1842 Sotkamo Alrik Matinpoika Karppanen, s. 18.4.1818 Sotkamo Alasotkamo.

 

Lapset:

 

Leena Kaisa Alrikintytär Karppanen, s. 2.3.1843 Sotkamo Alasotkamo.

 

Matti Alrikinpoika Karppanen, s. 27.7.1845 Sotkamo Alasotkamo.

 

Elsa Alrikintytär Karppanen, s. 12.10.1847 Sotkamo Alasotkamo.

 

Riika Alrikintytär Karppanen, s. 6.2.1850 Sotkamo Alasotkamo.

 

Kustaava Alrikintytär Karppanen, s. 27.3.1852 Sotkamo Alasotkamo.

 

Juho Alrikinpoika Karppanen, s. 8.10.1854 Sotkamo Alasotkamo.

 

Mathilda Alrikintytär Karppanen, s. 6.2.1857 Sotkamo Alasotkamo.

 

Kusti Alrikinpoika Karppanen, s. 12.8.1859 Sotkamo Alasotkamo.

 

Taulu 169

 

VIII Erkki Elsanpoika Parviainen, Taulusta 167, (äiti Eelin Parviainen), s. 27.6.1829 Sotkamo.

 

Puoliso: Saara Karhu, s. 12.1.1824 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Elsa Kaisa Erkintytär Parviainen, s. 9.4.1852 Sotkamo Alasotkamo. Tauluun 170.

 

Jaakko Erkinpoika Parviainen, s. 18.7.1854 Sotkamo Alasotkamo.

 

Anna Stiina Erkintytär Parviainen, s. 10.5.1856 Sotkamo Alasotkamo.

 

Aatu Erkinpoika Parviainen, s. 7.4.1861 Sotkamo Alasotkamo.

 

Kristina Erkintytär Parviainen, s. 7.4.1861 Sotkamo Alasotkamo.

 

Taulu 170

 

IX Elsa Kaisa Erkintytär Parviainen, Taulusta 169, (isä Erkki Parviainen), s. 9.4.1852 Sotkamo Alasotkamo.

 

Puoliso: 3.8.1879 Sotkamo Kalle Vilhonpoika Kaipainen, s. Sotkamo Ylisotkamo.

 

Lapset:

 

Aatu Kallenpoika Kaipainen, s. 10.2.1880 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Gideon Kallenpoika Kaipainen, s. 13.8.1881 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Taulu 171

 

VII Matti Taunonpoika Parviainen, Taulusta 166, (isä Tapani Parviainen), s. 14.11.1799 Sotkamo Ylisotkamo 22.

 

Puoliso: 23.6.1827 Sotkamo Maria Määttä, s. 18.11.1806 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Anna Liisa Matintytär Parviainen, s. 26.7.1827 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Helena Sohvi Matintytär Parviainen, s. 6.6.1843 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Taulu 172

 

VI Martti Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 155, (isä Tapani Parviainen), s. 27.11.1760 Kuhmo Katerma 22, k. 1805-11 Katerma.

 

Puoliso: 11.6.1786 Sotkamo Kaija Paavontytär Korhonen, s. 1.2.1767 Jormas 5 Määttälä, k. 9.8.1842 Ylisotkamo.

 

Vanhemmat: Paavo Veininpoika Korhonen, s. 3.12.1743 Jormas 5 Määttälä, k. 5.8.1788 Jormas 5 Määttälä ja Vappu Pentintytär Huuskotar, s. 6.7.1746, k. 22.12.1817 Tipasoja 17 Jouhkimo.

 

Lapset:

 

Paavo Martinpoika Parviainen, s. 1.4.1787 Jormas. Tauluun 173.

 

Kaija Martintytär Parviatar, s. 4.8.1790 Jormas 5, k. 15.4.1793 Jormas 5.

 

Vappu Martintytär Parviatar, s. 10.7.1793 Jormas 5. Tauluun 182.

 

Kusti Martinpoika Parviainen, s. 9.3.1796 Jormas. Tauluun 183.

 

Elsa Martintytär Parviatar, s. 15.11.1798 Katerma 17 Kuvajala. Tauluun 186.

 

Kaija Martintytär Parviatar, s. 13.5.1801 Katerma 17 Kuvajala, k. 6.11.1803 Katerma 17 Kuvajala.

 

Matti Martinpoika Parviainen, s. 21.3.1805 Katerma 17 Kuvajala, k. 12.7.1831 Sotkamo.

 

Taulu 173

 

VII Paavo Martinpoika Parviainen, Taulusta 172, (isä Martti Parviainen), s. 1.4.1787 Jormas, k. 1.2.1860 Ylisotkamo 15 Rikkola.

 

Puoliso: 8.11.1812 Sotkamo Aune Martintytär Liuski, s. noin 5.5.1787 Sotkamo Ylisotkamo 43.

 

Lapset:

 

Anna Maria Paavontytär Parviainen, s. 2.12.1812 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 174.

 

Karin Paavontytär Parviainen, s. 27.9.1815 Sotkamo Tipasoja, k. 8.9.1818 Sotkamo Tipasoja.

 

Juho Paavonpoika Parviainen, s. 24.9.1818 Sotkamo Tipasoja, k. 15.4.1819 Sotkamo Tipasoja.

 

Kaisa Liisa Paavontytär Parviainen, s. 27.3.1821 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 175.

 

Elsa Paavontytär Parviainen, s. 5.6.1823 Sotkamo Tipasoja.

 

Sohvi Paavontytär Parviainen, s. 11.7.1825 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 180.

 

Reeti Paavonpoika Parviainen, s. 18.5.1828 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Kalle Renne Paavonpoika Parviainen, s. 4.8.1832 Sotkamo Ylisotkamo. Tauluun 181.

 

Taulu 174

 

VIII Anna Maria Paavontytär Parviainen, Taulusta 173, (isä Paavo Parviainen), s. 2.12.1812 Sotkamo Tipasoja, k. 1.11.1857 Kajaani. Muutti Kajaaniin 5.7.1840 miehensä Kusti Tuhkasen kanssa.

 

Puoliso: Kusti Tuhkanen, s. 4.1.1809 Sotkamo?.

 

Taulu 175

 

VIII Kaisa Liisa Paavontytär Parviainen, Taulusta 173, (isä Paavo Parviainen), s. 27.3.1821 Sotkamo Tipasoja.

 

1. puoliso: 15.11.1850 Sotkamo Mikko Antinpoika Suutari, s. 26.6.1825 Sotkamo Ylisotkamo.

 

2. puoliso: 28.4.1860 Sotkamo Matti Matinpoika Rusanen,.

 

Lapset:

 

Kalle Aukusti Kaisantytär Parviainen, s. 13.4.1842 Sotkamo Ylisotkamo. Tauluun 176.

 

Hermanni Kaisantytär Parviainen, s. 17.6.1846 Sotkamo Tipasoja.

 

Sohvi Liisantytär Parviainen, s. 18.1.1850 Sotkamo Ylisotkamo.

 

1. Riika Mikontytär Suutari, s. 11.1.1853 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Taulu 176

 

IX Kalle Aukusti Kaisantytär Parviainen, Taulusta 175, (äiti Kaisa Parviainen), s. 13.4.1842 Sotkamo Ylisotkamo, k. Sotkamo Alasotkamo 28 Lassiaho.

 

1. puoliso: Eeva Stiina Juhontytär Karppanen, s. 6.12.1835 Sotkamo, k. 25.7.1866 Sotkamo Ylisotkamo.

 

2. puoliso: 24.11.1877 Sotkamo Reeta Sohvi Hemmintytär Klemettinen, s. 9.3.1840 Sotkamo.

 

Lapset:

 

2. Kustaava Kallentytär Parviainen, s. 9.10.1868 Sotkamo Ylisotkamo. Tauluun 177.

 

2. Kalle Kallenpoika Parviainen, s. 15.2.1871 Sotkamo Ylisotkamo. Tauluun 178.

 

2. Antti Kallenpoika Parviainen, s. 29.3.1874 Sotkamo Ylisotkamo. Tauluun 179.

 

2. Kaisa Sohvi Kallentytär Parviainen, s. 1.7.1876 Sotkamo Ylisotkamo.

 

2. Kusti Kallenpoika Parviainen, s. 10.5.1880 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Taulu 177

 

X Kustaava Kallentytär Parviainen, Taulusta 176, (isä Kalle Parviainen), s. 9.10.1868 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Puoliso: Kalle Jaakko Bekkman,.

 

Lapset:

 

Jussi Kallenpoika Bekkman, s. 23.1.1898 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Taulu 178

 

X Kalle Kallenpoika Parviainen, Taulusta 176, (isä Kalle Parviainen), s. 15.2.1871 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Puoliso: 3.3.1894 Olga Antintytär Immonen, s. 21.5.1871 Kuhmo Kuhmonniemi.

 

Lapset:

 

Lyyti Kallentytär Parviainen, s. 24.5.1894 Sotkamo Ylisotkamo 2.

 

Hanna Kallentytär Parviainen, s. 24.6.1898 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Maria Kallentytär Parviainen, s. 14.6.1900 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Saimi Sohvi Kallentytär Parviainen, s. 20.6.1903 Sotkamo.

 

Heikki Kallenpoika Parviainen, s. 25.12.1904 Sotkamo.

 

Jaakko Iivari Kallenpoika Parviainen, s. 31.1.1906 Sotkamo.

 

Anna Sylvi Kallentytär Parviainen, s. 21.11.1907 Sotkamo.

 

Nikke Aleksi Kallenpoika Parviainen, s. 4.8.1910 Sotkamo, k. noin 11.9.1910 Sotkamo.

 

Taulu 179

 

X Antti Kallenpoika Parviainen, Taulusta 176, (isä Kalle Parviainen), s. 29.3.1874 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Puoliso: 19.1.1895 Sotkamo Liisa Heikintytär Polvinen, s. 11.6.1875 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Anna Sohvi Antintytär Parviainen, s. 17.12.1897 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Kalle Kusti Antinpoika Parviainen, s. 15.7.1900 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Otto Antinpoika Parviainen, s. 21.6.1903 Sotkamo.

 

Johannes Antinpoika Parviainen, s. 21.6.1906 Sotkamo.

 

Antti Antinpoika Parviainen, s. 20.3.1909 Sotkamo.

 

Taulu 180

 

VIII Sohvi Paavontytär Parviainen, Taulusta 173, (isä Paavo Parviainen), s. 11.7.1825 Sotkamo Tipasoja.

 

1. puoliso: 14.12.1851 Sotkamo Johannes Pekanpoika Hakkarainen, s. 25.8.1828 Alasotkamo 68 Sarvivaara.

 

Vanhemmat: Pekka Hakkarainen, s. 24.3.1799 Alasotkamo, k. n 1832 Alasotkamo 68 Sarvivaara ja Helena Tuomaantytär Korhotar, s. 27.11.1786 Alasotkamo 2 Korhola, k. 17.5.1848 Alasotkamo 68 Sarvivaara.

 

Lapset:

 

Kaisa Leena Sohvintytär Parviainen, s. 13.7.1850 Sotkamo Ylisotkamo.

 

1. Maria Juhontytär Hakkarainen, s. 12.1.1852 Sotkamo Alasotkamo 68.

 

1. Pekka Juhonpoika Hakkarainen, s. 9.3.1853 Sotkamo Alasotkamo 68.

 

1. Anna Stiina Juhontytär Hakkarainen, s. 11.3.1856 Sotkamo Alasotkamo 68.

 

1. Kaisa Juhontytär Hakkarainen, s. 5.2.1859 Sotkamo Alasotkamo 68.

 

Taulu 181

 

VIII Kalle Renne Paavonpoika Parviainen, Taulusta 173, (isä Paavo Parviainen), s. 4.8.1832 Sotkamo Ylisotkamo, k. 20.7.1875 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Puoliso: 12.1.1861 Sotkamo Klara Antintytär? Komulainen, s. 15.8.1837 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Lapset:

 

Juho Kallenpoika Parviainen, s. 3.2.1864 Sotkamo Ylisotkamo 15 Rikkola.

 

Aune Kallentytär Parviainen, s. 14.1.1865 Sotkamo Ylisotkamo 15 Rikkola.

 

Reeta Liisa Kallentytär Parviainen, s. 10.4.1870 Sotkamo Ylisotkamo 15 Rikkola.

 

Taulu 182

 

VII Vappu Martintytär Parviatar, Taulusta 172, (isä Martti Parviainen), s. 10.7.1793 Jormas 5, k. 5.3.1855 Sotkamo.

 

Puoliso: Samuel Kovalainen, s. noin 21.?.1800 Sotkamo Jormas.

 

Lapset:

 

Vappu Samulintytär Kovalainen, s. 4.8.1828 Sotkamo Jormas 17.

 

Elsa Samulintytär Kovalainen, s. 21.9.1830 Sotkamo Jormas 17.

 

Riitta Stiina Samulintytär Kovalainen, s. 23.6.1834 Sotkamo Jormas.

 

Reeta Samulintytär Kovalainen, s. 10.3.1837 Sotkamo Jormas.

 

Taulu 183

 

VII Kusti Martinpoika Parviainen, Taulusta 172, (isä Martti Parviainen), s. 9.3.1796 Jormas, k. 25.4.1868 Ylisotkamo.

 

Puoliso: 29.10.1820 Sotkamo Kaisa Lusia Härkönen, s. 23.3.1801 Sotkamo, k. 9.6.1868 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Lapset:

 

Juho Kusti Kustinpoika Parviainen, s. 12.3.1821 Sotkamo Ylisotkamo. Muutti Paltamoon ristijärveltä 17.9.1848 ja edelleen Muhokseen 17 12 1849.

 

Karin Kustintytär Parviainen, s. 25.4.1824 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Lovisa Kustintytär Parviainen, s. 14.4.1827 Sotkamo Ylisotkamo. Tauluun 184.

 

Anna Reeta Kustintytär Parviainen, s. 26.6.1829 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Antti Kustinpoika Parviainen, s. 1.1.1833 Hyrynsalmi Kerälä.

 

Katarina Maria Kustintytär Parviainen, s. 12.8.1838 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Karolina Kustintytär Parviainen, s. 20.4.1842 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 185.

 

Taulu 184

 

VIII Lovisa Kustintytär Parviainen, Taulusta 183, (isä Kusti Parviainen), s. 14.4.1827 Sotkamo Ylisotkamo.

 

1. puoliso: 24.12.1869 Sotkamo Erkki Klemettinen, torppari, s. Sotkamo Tipasoja.

 

Lapset:

 

Hanna Lovisantytär Parviainen, s. 16.8.1864 Sotkamo Ylisotkamo, k. 8.8.1868 Sotkamo Ylisotkamo.

 

1. Erkki Viktor Erkinpoika Klemettinen, s. 26.6.1871 Sotkamo Tipasoja.

 

Taulu 185

 

VIII Karolina Kustintytär Parviainen, Taulusta 183, (isä Kusti Parviainen), s. 20.4.1842 Sotkamo Tipasoja.

 

1. puoliso: 29.9.1878 Sotkamo Juho Lohtander,.

 

Lapset:

 

Amanta Sohvi Karolinantytär Parviainen, s. 8.1.1868 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Iita Karolinantytär Parviainen, s. 29.1.1870 Sotkamo.

 

Taulu 186

 

VII Elsa Martintytär Parviatar, Taulusta 172, (isä Martti Parviainen), s. 15.11.1798 Katerma 17 Kuvajala. Muuttivat Kajaaniin 11.10.1846.

 

Puoliso: Pentti Juhonpoika Sirviö, s. 20.3.1799 Jormas 6 Torvela.

 

Vanhemmat: Juho Juhonpoika Sirviö, s. 12.4.1768 Jormas 26 Lukkarila, k. 27.4.1826 Jormas 5 Määttälä ja Katariina Kustintytär Korhotar, s. 6.2.1773 Alasotkamo 18.

 

Lapset:

 

Katarina Pentintytär Sirviö, s. 15.2.1826 Sotkamo Jormas 33, k. 22.7.1832 Sotkamo Jormas.

 

Elisa Pentintytär Sirviö, s. 13.8.1828 Sotkamo Jormas 33.

 

Juho Pentinpoika Sirviö, s. 28.4.1834 Sotkamo Jormas.

 

Vappu Pentintytär Sirviö, s. 3.4.1841 Sotkamo Jormas.

 

Taulu 187

 

V Matti Juhonpoika Parviainen, Taulusta 153, (isä Juho Parviainen), s. noin 1725 Sotkamo Korpisalmi Parviala, k. 1.4.1791 Sotkamo Sumsa 31.

 

Puoliso: 26.12.1751 Sotkamo Susanna Esantytär Heikitär, s. noin 1731 Sotkamo Ylisotkamo 12.

 

Lapset:

 

Juho Matinpoika Parviainen, s. 14.9.1752 Sotkamo Katerma 9. Tauluun 188.

 

Esa Matinpoika Parviainen, s. 7.4.1755 Sotkamo Katerma 9. Tauluun 192.

 

Matti Matinpoika Parviainen, s. 2.4.1758 Kuhmo Katerma 18. Tauluun 204.

 

Riitta Matintytär Parviainen, s. 31.12.1760 Kuhmo Katerma 18.

 

Vappu Matintytär Parviainen, s. 2.3.1764 Kuhmo Katerma 18, k. 7.12.1764 Sotkamo Katerma.

 

Kusti Matinpoika Parviainen, s. 29.1.1767 Kuhmo Katerma 21, k. 29.10.1786 Sotkamo Sumsa 31.

 

Antti Matinpoika Parviainen, s. 25.3.1770 Kuhmo Katerma 21. Tauluun 217.

 

Erkki Matinpoika Parviainen, s. 7.3.1774 Kuhmo Katerma 21, k. 20.4.1791 Sotkamo Sumsa 31.

 

Taulu 188

 

VI Juho Matinpoika Parviainen, Taulusta 187, (isä Matti Parviainen), s. 14.9.1752 Sotkamo Katerma 9, k. 21.1.1819 Sotkamo Sumsa 31.

 

Puoliso: 24.2.1782 Sotkamo Katariina Kustintytär Torvetar, s. 13.11.1753 Ylisotkamo 4 Korhola.

 

Vanhemmat: Kusti Kustinpoika Torvinen, s. n 1721 Maaselkä, k. 9.3.1791 Ylisotkamo 4 Korhola ja Marketta Laurintytär Korhotar, s. 1728 Ylisotkamo Sydänmaa Korhola, k. 3.4.1759 Sotkamo Ylisotkamo 4 Korhola.

 

Lapset:

 

Marketta Juhontytär Parviainen, s. 23.5.1782 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi. Tauluun 189.

 

Matti Juhonpoika Parviainen, s. 25.3.1784 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi. Tauluun 190.

 

Susanna Juhontytär Parviainen, s. 29.4.1788 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi.

 

Kusti Juhonpoika Parviainen, s. 25.10.1790 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi, k. 7.5.1791 Sotkamo Sumsa 31.

 

Karin Juhontytär Parviainen, s. 23.5.1792 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi. Tauluun 191.

 

Saara Juhontytär Parviainen, s. 13.11.1794 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi, k. 26.9.1804 Sotkamo Sumsa 31.

 

Juho Juhonpoika Parviainen, s. 6.8.1798 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi.

 

Taulu 189

 

VII Marketta Juhontytär Parviainen, Taulusta 188, (isä Juho Parviainen), s. 23.5.1782 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi.

 

Lapset:

 

Charlotta Lovisa Marketantytär Parviainen, s. 14.12.1819 Sotkamo Sumsa.

 

Taulu 190

 

VII Matti Juhonpoika Parviainen, Taulusta 188, (isä Juho Parviainen), s. 25.3.1784 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi, k. 5.4.1819 Sotkamo Sumsa 31.

 

Puoliso: 18.10.1817 Sotkamo Elsa Pentintytär Laatikainen, s. 27.2.1797 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Juho Matinpoika Parviainen, s. 4.1.1818 Sotkamo Sumsa 31 Väärä, k. 30.3.1821 Sotkamo.

 

Taulu 191

 

VII Karin Juhontytär Parviainen, Taulusta 188, (isä Juho Parviainen), s. 23.5.1792 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi, k. 18.1.1818 Sotkamo Tipasoja.

 

Puoliso: 23.11.1817 Sotkamo Esko Yrjönpoika? Huotari, s. 11.10.1794 Sotkamo Tipasoja.

 

Lapset:

 

Erkki Eskonpoika Huotari, s. 9.1.1818 Sotkamo Tipasoja.

 

Taulu 192

 

VI Esa Matinpoika Parviainen, Taulusta 187, (isä Matti Parviainen), s. 7.4.1755 Sotkamo Katerma 9.

 

Puoliso: 6.6.1784 Sotkamo Kaija Heikintytär Kouffall, s. 5.1.1758 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Matti Esanpoika Parviainen, s. 18.1.1785 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi. Tauluun 193.

 

Madlena Esantytär Parviainen, s. 17.5.1786 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi. Tauluun 202.

 

Susanna Esantytär Parviainen, s. 5.8.1788 Sotkamo Alasotkamo 63. Tauluun 203.

 

Katarina Esantytär Parviainen, s. 3.2.1793 Sotkamo Sumsa.

 

Marketta Esantytär Parviainen, s. 30.9.1797 Sotkamo Ylisotkamo, k. 20.4.1820 Sotkamo.

 

Taulu 193

 

VII Matti Esanpoika Parviainen, Taulusta 192, (isä Esa Parviainen), s. 18.1.1785 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi, k. 28.11.1832 Sotkamo.

 

Puoliso: 19.12.1816 Sotkamo Kristina Esantytär Lukkari, s. 18.3.1787 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Lapset:

 

Esa Matinpoika Parviainen, s. 19.12.1816 Sotkamo Ylisotkamo 14.

 

Matti Matinpoika Parviainen, s. 25.4.1819 Sotkamo Ylisotkamo 14. Tauluun 194.

 

Kaisa Stiina Matintytär Parviainen, s. 22.9.1821 Sotkamo Ylisotkamo 14. Tauluun 196.

 

Sanna Maria Matintytär Parviainen, s. 7.8.1823 Sotkamo Ylisotkamo 14. Tauluun 199.

 

Juho Matinpoika Parviainen, s. 4.5.1825 Sotkamo Ylisotkamo 14.

 

Saara Lovisa Matintytär Parviainen, s. 9.1.1827 Sotkamo Ylisotkamo 14. Tauluun 200.

 

Anna Liisa Matintytär Parviainen, s. 25.4.1829 Sotkamo Ylisotkamo. Tauluun 201.

 

Taulu 194

 

VIII Matti Matinpoika Parviainen, Taulusta 193, (isä Matti Parviainen), s. 25.4.1819 Sotkamo Ylisotkamo 14. Rippikirjassa 1856-65 syntymäaika on 1834? Onko oikea Matti Matinpoika?

 

Puoliso: 29.6.1856 Sotkamo Riika Antintytär Mähönen, s. 26.2.1835 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Reeta Maria Matintytär Parviainen, s. 2.5.1858 Sotkamo Ylisotkamo 22 Vilmilä. Tauluun 195.

 

Taulu 195

 

IX Reeta Maria Matintytär Parviainen, Taulusta 194, (isä Matti Parviainen), s. 2.5.1858 Sotkamo Ylisotkamo 22 Vilmilä.

 

Puoliso: 15.7.1877 Sotkamo Heikki Altonpoika Tervo, s. 15.5.1856 Sotkamo.

 

Taulu 196

 

VIII Kaisa Stiina Matintytär Parviainen, Taulusta 193, (isä Matti Parviainen), s. 22.9.1821 Sotkamo Ylisotkamo 14.

 

Puoliso: 2.4.1848 Sotkamo Juho Antinpoika Korhonen, s. 10.1.1824 Ylisotkamo 11 Sirviölä.

 

Vanhemmat: Antti Antinpoika Korhonen, s. 4.5.1801 Alasotkamo 3, k. 3.?.1866 Alasotkamo 43 Koskelo ja Stiina Juhontytär Sirviö, s. 9.11.1794 Ylisotkamo 11 Sirviölä, k. 3.6.1876 Alasotkamo 43 Koskelo.

 

Lapset:

 

Antti Juhonpoika Korhonen, s. 4.11.1849 Alasotkamo 71 Koskelovaara. Tauluun 197.

 

Heikki Juhonpoika Korhonen, s. 10.8.1851 Alasotkamo 71 Koskelovaara.

 

Stiina Juhontytär Korhonen, s. 6.6.1853 Alasotkamo 71 Koskelovaara. Tauluun 198.

 

Juho Juhonpoika Korhonen, s. 14.3.1856 Alasotkamo 82 Juurikkavaara, k. 5.4.1861 Alasotkamo 82 Juurikkavaara.

 

Mari Juhontytär Korhonen, s. 16.12.1859 Alasotkamo 82 Juurikkavaara.

 

Henriika Juhontytär Korhonen, s. 6.10.1862 Alasotkamo 82 Juurikkavaara, k. 9.1.1885 Alasotkamo.

 

Hilda Juhontytär Korhonen, s. 17.8.1867 Alasotkamo 48 Juurikkavaara.

 

Taulu 197

 

IX Antti Juhonpoika Korhonen, Taulusta 196, (äiti Kaisa Parviainen), s. 4.11.1849 Alasotkamo 71 Koskelovaara. Ristijärvelle 29.9.1891

 

Tullet Ristijärveltä 19.11.1906.

 

Puoliso: 10.4.1892 Ristijärvi Reeta Stiina Matintytär Sirviö, s. 7.12.1850 Ylisotkamo 21 Tervamäki.

 

Vanhemmat: Matti Antinpoika Sirviö, s. 18.4.1828 Ylisotkamo 22 Vilmilä, k. 28.1.1907 Ylisotkamo 6 ja Anna Kaisa Heikintytär Korhonen, s. 20.6.1828 Ylisotkamo 47 Autiomäki, k. 20.11.1901 Ylisotkamo 6.

 

Taulu 198

 

IX Stiina Juhontytär Korhonen, Taulusta 196, (äiti Kaisa Parviainen), s. 6.6.1853 Alasotkamo 71 Koskelovaara, k. 20.11.1895 Alasotkamo 27 Rekilä.

 

Puoliso: 30.12.1890 Sotkamo Renne Antinpoika Karjalainen, s. 12.5.1869 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Antti Rennenpoika Karjalainen, s. 8.2.1892 Alasotkamo 27 Rekilä.

 

Kusti Reinhold Rennenpoika Karjalainen, s. 2.11.1893 Alasotkamo 27 Rekilä.

 

Kalle Verner Rennenpoika Karjalainen, s. 20.5.1895 Alasotkamo 27 Rekilä.

 

Taulu 199

 

VIII Sanna Maria Matintytär Parviainen, Taulusta 193, (isä Matti Parviainen), s. 7.8.1823 Sotkamo Ylisotkamo 14.

 

Puoliso: 26.12.1849 Sotkamo Reetu Tuomaanpoika Väyrynen, s. 22.5.1826 Ylisotkamo.

 

Vanhemmat: Tuomas Juhonpoika Väyrynen, s. 31.5.1787 Alasotkamo 37, k. 28.5.1833 Sotkamo ja Pertta Juhontytär Niskatar, s. 5.3.1792 Sumsa 24 Ruokolahti.

 

Lapset:

 

Antti Reetinpoika Väyrynen, s. 9.11.1850 Sotkamo Alasotkamo.

 

Stiina Reetintytär Väyrynen, s. 20.7.1852 Sotkamo Alasotkamo, k. 5.11.1855 Sotkamo Alasotkamo.

 

Matti Reetinpoika Väyrynen, s. 30.6.1854 Sotkamo Alasotkamo.

 

Juho Reetinpoika Väyrynen, s. 12.12.1856 Sotkamo Alasotkamo.

 

Emma Liisa Reetintytär Väyrynen, s. 11.6.1859 Sotkamo Alasotkamo.

 

Kustaava Reetintytär Väyrynen, s. 18.5.1862 Sotkamo Alasotkamo.

 

Maria Reetintytär Väyrynen, s. 2.7.1865 Sotkamo Alasotkamo.

 

Taulu 200

 

VIII Saara Lovisa Matintytär Parviainen, Taulusta 193, (isä Matti Parviainen), s. 9.1.1827 Sotkamo Ylisotkamo 14.

 

1. puoliso: 6.4.1852 Sotkamo Erkki Erkinpoika Heikkinen, s. 17.4.1828 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Lapset:

 

Kaisa Stiina Saarantytär Parviainen, s. 9.3.1852 Sotkamo Ylisotkamo.

 

1. Maria Erkintytär Heikkinen, s. 14.4.1853 Sotkamo Ylisotkamo.

 

1. Riika Erkintytär Heikkinen, s. 31.1.1856 Sotkamo Ylisotkamo.

 

1. Anna Stina Erkintytär Heikkinen, s. 31.5.1858 Sotkamo Ylisotkamo.

 

1. Kustaava Erkintytär Heikkinen, s. 13.7.1860 Sotkamo Ylisotkamo.

 

1. Kusti Erkinpoika Heikkinen, s. 2.3.1864 Sotkamo Ylisotkamo.

 

1. Anna Vappu Erkintytär Heikkinen, s. 16.8.1865 Sotkamo Ylisotkamo.

 

1. Antti Erkinpoika Heikkinen, s. 28.12.1869 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Taulu 201

 

VIII Anna Liisa Matintytär Parviainen, Taulusta 193, (isä Matti Parviainen), s. 25.4.1829 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Puoliso: 19.1.1851 Sotkamo Kalle Iisakinpoika Huotari, s. 31.5.1829 Sotkamo Ylisotkamo 36 Vetelä.

 

Lapset:

 

Reeta Maria Kallentytär Huotari, s. 20.5.1852 Sotkamo Ylisotkamo 36 Vetelä, k. 23.3.1857 Sotkamo Ylisotkamo 36 Vetelä.

 

Anna Liisa Kallentytär Huotari, s. 25.1.1854 Sotkamo Ylisotkamo 36 Vetelä, k. 17.3.1857 Sotkamo Ylisotkamo 36 Vetelä.

 

Matti Kallenpoika Huotari, s. 15.2.1856 Sotkamo Ylisotkamo 36 Vetelä, k. 23.3.1857 Sotkamo Ylisotkamo 36 Vetelä.

 

Kalle Kallenpoika Huotari, s. 14.1.1858 Sotkamo Ylisotkamo 36 Vetelä.

 

Seraphina Kallentytär Huotari, s. 8.7.1860 Sotkamo Ylisotkamo 36 Vetelä.

 

Efraim Kallenpoika Huotari, s. 9.7.1860 Sotkamo Ylisotkamo 36 Vetelä.

 

Matti Kallenpoika Huotari, s. 1.7.1864 Sotkamo Ylisotkamo 36 Vetelä.

 

Lauri Heikki Kallenpoika Huotari, s. 30.3.1868 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Kusti Jaakko Kallenpoika Huotari, s. 6.2.1876 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Taulu 202

 

VII Madlena Esantytär Parviainen, Taulusta 192, (isä Esa Parviainen), s. 17.5.1786 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi, k. 2.12.1844 Sotkamo Jormas 38.

 

Puoliso: 11.4.1814 Sotkamo Lauri Matinpoika Hukkanen, s. 12.11.1780 Sotkamo Jormas.

 

Lapset:

 

Lauri Laurinpoika Hukkanen, s. 24.1.1815 Sotkamo Jormas.

 

Taulu 203

 

VII Susanna Esantytär Parviainen, Taulusta 192, (isä Esa Parviainen), s. 5.8.1788 Sotkamo Alasotkamo 63, k. 4.2.1823 Sotkamo.

 

Puoliso: 9.12.1817 Sotkamo Lauri Heikinpoika Mustonen, s. 2.8.1792 Sotkamo Nuasjärvi 12 Leppiniemi.

 

Lapset:

 

Reeta Kaisa Laurintytär Mustonen, s. 11.7.1818 Sotkamo Nuasjärvi 12 Leppiniemi.

 

Anna Vappu Laurintytär Mustonen, s. 11.11.1820 Sotkamo Nuasjärvi 12 Leppiniemi.

 

Heikki Laurinpoika Mustonen, s. 14.12.1821 Sotkamo Nuasjärvi 12 Leppiniemi.

 

Samuel Laurinpoika Mustonen, s. 9.2.1823 Sotkamo Nuasjärvi 12 Leppiniemi.

 

Taulu 204

 

VI Matti Matinpoika Parviainen, Taulusta 187, (isä Matti Parviainen), s. 2.4.1758 Kuhmo Katerma 18.

 

Puoliso: 31.1.1790 Sotkamo Kaija Joosepintytär Liuski, s. 10.7.1772 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Matti Matinpoika Parviainen, s. 18.10.1790 Sotkamo Ylisotkamo Hakkarala, k. 16.1.1791 Sotkamo Ylisotkamo 21.

 

Jooseppi Matinpoika Parviainen, s. 9.6.1792 Sotkamo Ylisotkamo Hakkarala, k. 28.8.1838 Sotkamo Katerma 31.

 

Juho Matinpoika Parviainen, s. 7.3.1794 Sotkamo Ylisotkamo Hakkarala. Tauluun 205.

 

Aune Matintytär Parviainen, s. 16.1.1796 Sotkamo Ylisotkamo Hakkarala. Tauluun 210.

 

Liisa Matintytär Parviainen, s. 9.3.1798 Sotkamo Ylisotkamo Hakkarala.

 

Samuel Matinpoika Parviainen, s. 27.10.1800 Sotkamo Ylisotkamo Hakkarala. Tauluun 211.

 

Erkki Matinpoika Parviainen, s. 21.6.1803 Sotkamo Ylisotkamo Hakkarala.

 

Reeti Matinpoika Parviainen, s. 30.9.1806 Sotkamo Ylisotkamo Hakkarala. Tauluun 212.

 

Taulu 205

 

VII Juho Matinpoika Parviainen, Taulusta 204, (isä Matti Parviainen), s. 7.3.1794 Sotkamo Ylisotkamo Hakkarala.

 

1. puoliso: 27.11.1823 Sotkamo Riitta Hurskainen, s. noin 1801, k. 2.7.1839 Sotkamo Sumsa 31 Väärä.

 

2. puoliso: 3.3.1840 Sotkamo Kaisa Olavintytär Huusko, s. 29.1.1801 Sotkamo Alasotkamo 60, k. 31.1.1882 Sotkamo Tipasoja.

 

Lapset:

 

1. Karin Juhontytär Parviainen, s. 8.1.1824 Sotkamo Sumsa 31 Väärä.

 

1. Juho Reeti Juhonpoika Parviainen, s. 18.8.1826 Sotkamo Sumsa 31 Väärä. Tauluun 206.

 

1. Anna Liisa Juhontytär Parviainen, s. 7.3.1829 Sotkamo Sumsa 31 Väärä.

 

1. Klara Juhontytär Parviainen, s. 8.7.1831 Sotkamo Sumsa 31 Väärä.

 

1. Saara Maria Juhontytär Parviainen, s. 20.3.1834 Sotkamo Sumsa 31 Väärä. Tauluun 207.

 

1. Mooses Juhonpoika Parviainen, s. 13.1.1839 Sotkamo Sumsa 31 Väärä.

 

2. Antti Juhonpoika Parviainen, s. 25.11.1840 Sotkamo Sumsa 31.

 

2. Pekka Aatu Juhonpoika Parviainen, s. 5.7.1842 Sotkamo Sumsa 31. Tauluun 209.

 

Taulu 206

 

VIII Juho Reeti Juhonpoika Parviainen, Taulusta 205, (isä Juho Parviainen), s. 18.8.1826 Sotkamo Sumsa 31 Väärä.

 

Puoliso: 10.9.1854 Sotkamo Riitta Kaisa Laurintytär Kemppainen, s. 7.4.1827 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Saara Maria Juhontytär Parviainen, s. 4.11.1854 Sotkamo Tipasoja.

 

Mooses Jooseppi Juhonpoika Parviainen, s. 6.1.1858 Sotkamo Tipasoja.

 

Joosua Juhonpoika Parviainen, s. 26.8.1864 Sotkamo Tipasoja.

 

Taulu 207

 

VIII Saara Maria Juhontytär Parviainen, Taulusta 205, (isä Juho Parviainen), s. 20.3.1834 Sotkamo Sumsa 31 Väärä.

 

Puoliso: 4.11.1860 Sotkamo Pekka Laurinpoika Tervo, s. Sotkamo Jormas.

 

Lapset:

 

Kustaava Pekantytär Tervo, s. 21.1.1862 Sotkamo Alasotkamo 29 Juurikkalahti.

 

Kusti Pekka Pekanpoika Tervo, s. 19.7.1864 Sotkamo Alasotkamo 29 Juurikkalahti.

 

Lauri Pekanpoika Tervo, s. 26.12.1865 Sotkamo Alasotkamo 29 Juurikkalahti.

 

Juho Aleksi Pekanpoika Tervo, s. 11.10.1868 Jormas 68 Timosenmäki. Tauluun 208.

 

Venla Maria Pekantytär Tervo, s. 25.4.1870 Jormas 68 Timosenmäki.

 

Verner Pekanpoika Tervo, s. 27.12.1872 Jormas 68 Timosenmäki.

 

Johanna Pekantytär Tervo, s. 23.7.1875 Jormas 68 Timosenmäki.

 

Hilma Sohvi Pekantytär Tervo, s. 4.1.1880 Jormas 68 Timosenmäki.

 

Taulu 208

 

IX Juho Aleksi Pekanpoika Tervo, Taulusta 207, (äiti Saara Parviainen), s. 11.10.1868 Jormas 68 Timosenmäki.

 

Puoliso: 17.8.1901 Sotkamo Lyyti Loviisa Antintytär Korhonen, s. 13.3.1883 Alasotkamo 33.

 

Vanhemmat: Antti Antinpoika Korhonen, s. 28.3.1847 Alasotkamo 58 Heitto, k. 26.4.1908 Kajaani ja Johanna Jaakontytär Huotari, s. 27.3.1856 Sotkamo, k. 26.10.1911 Jormas.

 

Lapset:

 

Mari Kustaava Juhontytär Tervo, s. 21.4.1901 Jormas 68 Timosenmäki.

 

Taulu 209

 

VIII Pekka Aatu Juhonpoika Parviainen, Taulusta 205, (isä Juho Parviainen), s. 5.7.1842 Sotkamo Sumsa 31.

 

Puoliso: 14.4.1873 Sotkamo Stiina Aatuntytär Komulainen, Taulusta 64, s. 6.5.1851 Sotkamo Tipasoja 20.

 

Lapset:

 

Anna Kustaava Pekantytär Parviainen, s. 25.2.1874 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 64.

 

Maria Pekantytär Parviainen, s. 9.3.1876 Sotkamo Tipasoja 43.

 

Kaisa Stiina Pekantytär Parviainen, s. 15.7.1879 Sotkamo Tipasoja 53 Tellittäjä.

 

Kusti Aatu Pekanpoika Parviainen, s. 8.7.1881 Sotkamo Tipasoja 53 Tellittäjä.

 

Hilma Lovisa Pekantytär Parviainen, s. 1.12.1883 Sotkamo Tipasoja 53 Tellittäjä.

 

Juho Akseli Pekanpoika Parviainen, s. 13.7.1886 Sotkamo Tipasoja 53.

 

Taulu 210

 

VII Aune Matintytär Parviainen, Taulusta 204, (isä Matti Parviainen), s. 16.1.1796 Sotkamo Ylisotkamo Hakkarala, k. 8.9.1835 Sotkamo Tipasoja 13 Kilpola.

 

Puoliso: 8.10.1834 Sotkamo Tauno Heikinpoika Mustonen, s. 25.4.1798 Sotkamo Tipasoja 13 Kilpola.

 

Taulu 211

 

VII Samuel Matinpoika Parviainen, Taulusta 204, (isä Matti Parviainen), s. 27.10.1800 Sotkamo Ylisotkamo Hakkarala.

 

Puoliso: 8.12.1827 Sotkamo Kaija Laatikainen, s. 20.12.1793 Sotkamo, k. 23.10.1832 Sotkamo Sumsa.

 

Lapset:

 

Katarina Samulintytär Parviainen, s. 1.8.1828 Sotkamo Sumsa.

 

Taulu 212

 

VII Reeti Matinpoika Parviainen, Taulusta 204, (isä Matti Parviainen), s. 30.9.1806 Sotkamo Ylisotkamo Hakkarala.

 

Puoliso: Reeta Siira, s. noin 1802.

 

Lapset:

 

Riitta Kaisa Reetintytär Parviainen, s. 15.3.1833 Sotkamo Sumsa 31.

 

Jooseppi Reetinpoika Parviainen, s. 9.1.1836 Sotkamo Katerma 31. Tauluun 213.

 

Reeti Reetinpoika Parviainen, s. 18.9.1838 Sotkamo Sumsa 4.

 

Erika Reetintytär Parviainen, s. 26.6.1841 Sotkamo Sumsa.

 

Anna Reeta Reetintytär Parviainen, s. 4.1.1844 Sotkamo Sumsa 4.

 

Taulu 213

 

VIII Jooseppi Reetinpoika Parviainen, Taulusta 212, (isä Reeti Parviainen), s. 9.1.1836 Sotkamo Katerma 31.

 

Puoliso: 7.4.1864 Sotkamo Heleena Erkintytär Immonen, s. 6.1.1841.

 

Lapset:

 

Juho Pekka Juusonpoika Parviainen, s. 5.8.1864 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 214.

 

Maria Kustaava Juusontytär Parviainen, s. 1.9.1866 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 215.

 

Jooseppi Viktor Juusonpoika Parviainen, s. 21.11.1869 Sotkamo Tipasoja. Tauluun 216.

 

Kaisa Vappu Juusontytär Parviainen, s. 20.1.1871 Sotkamo Tipasoja.

 

Aatu Juusonpoika Parviainen, s. 1.1.1873 Sotkamo Tipasoja.

 

Jaakko Juusonpoika Parviainen, s. 6.3.1875 Sotkamo Tipasoja.

 

Taulu 214

 

IX Juho Pekka Juusonpoika Parviainen, Taulusta 213, (isä Jooseppi Parviainen), s. 5.8.1864 Sotkamo Tipasoja.

 

Puoliso: 15.12.1888 Sotkamo Maria Matintytär Korhonen, s. 15.1.1846 Alasotkamo 2 Korhola, k. 31.1.1922 Alasotkamo 49 Vesakko.

 

Vanhemmat: Matti Sipinpoika Korhonen, s. 7.2.1815 Alasotkamo 3 Korhola, k. 25.6.1868 Jormua ja Elsa Tuomaantytär Korhonen, s. 4.8.1820 Ylisotkamo, k. 31.12.1903 Sotkamo.

 

Lapset:

 

Helmi Maria Juhontytär Parviainen, s. 9.6.1889 Sotkamo Alasotkamo.

 

Taulu 215

 

IX Maria Kustaava Juusontytär Parviainen, Taulusta 213, (isä Jooseppi Parviainen), s. 1.9.1866 Sotkamo Tipasoja.

 

Lapset:

 

Jaakko Einari Marintytär Parviainen, s. 25.11.1889 Sotkamo.

 

Kalle Armas Marintytär Parviainen, s. 29.1.1894 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Taulu 216

 

IX Jooseppi Viktor Juusonpoika Parviainen, Taulusta 213, (isä Jooseppi Parviainen), s. 21.11.1869 Sotkamo Tipasoja.

 

Puoliso: 11.1.1896 Sotkamo Reeta Sohvi Heikintytär Klemettinen, s. 21.9.1863 Tipasoja.

 

Vanhemmat: Heikki Heikinpoika Klemettinen, s. 18.5.1835 Tipasoja, k. 10.4.1870 Tipasoja ja Leena Antintytär Korhonen, s. 18.5.1835 Nurmes Haapajärvi.

 

Lapset:

 

Anna Joosepintytär Parviainen, s. 10.10.1896 Sotkamo Tipasoja.

 

Kuollut Joosepinpoika Parviainen, s. 27.3.1898 Sotkamo Tipasoja.

 

Lyyti Joosepintytär Parviainen, s. 5.9.1900 Sotkamo Tipasoja 58.

 

Hilma Kustaava Joosepintytär Parviainen, s. 21.11.1902 Sotkamo.

 

Jaakko Vihtori Joosepinpoika Parviainen, s. 8.12.1906 Sotkamo.

 

Taulu 217

 

VI Antti Matinpoika Parviainen, Taulusta 187, (isä Matti Parviainen), s. 25.3.1770 Kuhmo Katerma 21, k. 26.7.1828 Sotkamo.

 

Puoliso: Aune Joosepintytär Liuski, s. 14.5.1779 Sotkamo Ylisotkamo 21 Hakkarala.

 

Lapset:

 

Matti Antinpoika Parviainen, s. 31.3.1795 Sotkamo Ylisotkamo 21 Hakkarala.

 

Aune Antintytär Parviainen, s. 27.4.1797 Sotkamo Ylisotkamo 21 Hakkarala, k. 23.4.1798 Sotkamo.

 

Anna Kaisa Antintytär Parviainen, s. 8.2.1799 Ylisotkamo 21. Tauluun 218.

 

Elisa Antintytär Parviainen, s. 2.7.1801 Ylisotkamo Tervamäki. Tauluun 227.

 

Maria Antintytär Parviainen, s. 15.3.1804 Sotkamo Ylisotkamo, k. 2.6.1809 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Susanna Matleena Antintytär Parviainen, s. 1.1.1813 Sotkamo Sumsa. Tauluun 228.

 

Antti Antinpoika Parviainen, s. 16.3.1816 Sotkamo.

 

Taulu 218

 

VII Anna Kaisa Antintytär Parviainen, Taulusta 217, (isä Antti Parviainen), s. 8.2.1799 Ylisotkamo 21.

 

1. puoliso: 22.2.1835 Sotkamo Juho Laurinpoika Korhonen, s. 18.8.1810 Alasotkamo 15 Tikkalanniemi.

 

Vanhemmat: Lauri Laurinpoika Korhonen, s. 21.12.1777 Alasotkamo Ruokolahti, k. 4.2.1861 Alasotkamo 58 Heitto ja Riitta Heikintytär Sirviötär, s. 5.12.1778 Alasotkamo 36, k. 5.12.1857 Alasotkamo 58 Heitto.

 

2. puoliso: 15.7.1821 Sotkamo Juho Simonpoika Määttä, s. 7.6.1792 Alasotkamo, k. 10.2.1828 Alasotkamo.

 

Vanhemmat: Simo Matinpoika Määttä, s. 4.8.1749 Alasotkamo ja Anna Paavontytär Korhotar, s. 28.9.1752 Nuasjärvi 10 Antikkala, k. 29.2.1832 Alasotkamo.

 

Lapset:

 

1. Leena Kaisa Juhontytär Korhonen, s. 10.7.1834 Alasotkamo 58 Heitto. Tauluun 219.

 

1. Lauri Juhonpoika Korhonen, s. 26.11.1835 Alasotkamo 58 Heitto. Tauluun 220.

 

1. Riitta Kirsti Juhontytär Korhonen, s. 21.9.1837 Alasotkamo 58 Heitto. Tauluun 224.

 

1. Riika Juhontytär Korhonen, s. 21.9.1837 Alasotkamo 58 Heitto. Tauluun 225.

 

2. Anna Liisa Juhontytär Määttä, s. 26.8.1823 Alasotkamo.

 

2. Juho Juhonpoika Määttä, s. 22.3.1827 Alasotkamo.

 

Taulu 219

 

VIII Leena Kaisa Juhontytär Korhonen, Taulusta 218, (äiti Anna Parviainen), s. 10.7.1834 Alasotkamo 58 Heitto, k. 13.5.1868 Tipasoja 37.

 

Puoliso: 23.12.1855 Sotkamo Jaakko Reeti Mikonpoika Karppanen, s. 7.2.1832 Tipasoja 41 Rapuvaara, k. 1.6.1868 Tipasoja 37.

 

Lapset:

 

Mikko Jaakonpoika Karppanen, s. 27.4.1856 Tipasoja 41 Rapuvaara, k. 26.4.1868 Tipasoja 37.

 

Juho Jaakko Jaakonpoika Karppanen, s. 11.12.1858 Tipasoja 41 Rapuvaara, k. 8.6.1867 Tipasoja 37.

 

Maria Jaakontytär Karppanen, s. 3.4.1864 Tipasoja 37, k. 15.4.1868 Tipasoja 37.

 

Taulu 220

 

VIII Lauri Juhonpoika Korhonen, Taulusta 218, (äiti Anna Parviainen), s. 26.11.1835 Alasotkamo 58 Heitto, k. 20.4.1890 Nurmes.

 

Puoliso: 2.12.1855 Sotkamo Kaisa Loviisa Matintytär Partanen, s. 24.2.1834 Ylisotkamo 50, k. 20.4.1890 Nurmes.

 

Vanhemmat: Matti Tapaninpoika Partanen, s. 19.11.1793 Jormas 33 Timola ja Elin Erkintytär Korhotar, s. 25.12.1799 Alasotkamo 56 Lillotra.

 

Lapset:

 

Anna Riitta Laurintytär Korhonen, s. 6.2.1857 Tipasoja 48 Mujukko, k. 16.8.1857 Tipasoja 48 Mujukko.

 

Juho Laurinpoika Korhonen, s. 6.11.1858 Tipasoja 48 Mujukko, k. 2.2.1861 Tipasoja 48 Mujukko.

 

Lyyti Laurintytär Korhonen, naimaton, s. 27.5.1861 Tipasoja 48 Mujukko, k. 1.6.1939 Valtimo.

 

Alrik Laurinpoika Korhonen, s. 3.10.1863 Tipasoja 48 Mujukko. Tauluun 221.

 

Matti Laurinpoika Korhonen, s. 30.3.1867 Tipasoja 44 Mujukko, k. 31.3.1867 Tipasoja 44 Mujukko.

 

Elsa Stiina Laurintytär Korhonen, s. 16.5.1868 Tipasoja 44 Mujukko, k. 24.6.1868 Tipasoja 44 Mujukko.

 

Antti Laurinpoika Korhonen, s. 28.7.1869 Tipasoja 44 Mujukko. Tauluun 222.

 

Kaisa Stiina Laurintytär Korhonen, s. 20.6.1873 Nurmes Elomäki. Tauluun 223.

 

Lauri Salomon Laurinpoika Korhonen, s. 4.3.1877 Nurmes Elomäki, k. 1.1.1950 USA.

 

Taulu 221

 

IX Alrik Laurinpoika Korhonen, Taulusta 220, (isä Lauri Korhonen), s. 3.10.1863 Tipasoja 48 Mujukko, k. 27.4.1928 Valtimo.

 

Puoliso: 4.8.1894 Nurmes Marjatta Pekantytär Jaaranen, s. 25.11.1874 Nurmes, k. 29.11.1946 Valtimo.

 

Taulu 222

 

IX Antti Laurinpoika Korhonen, Taulusta 220, (isä Lauri Korhonen), s. 28.7.1869 Tipasoja 44 Mujukko, k. 10.10.1918 USA.

 

Puoliso: 7.7.1895 Nurmes Marjatta Paavontytär Lipponen, s. 24.2.1876 Nurmes, k. 12.3.1943 Nurmes.

 

Taulu 223

 

IX Kaisa Stiina Laurintytär Korhonen, Taulusta 220, (isä Lauri Korhonen), s. 20.6.1873 Nurmes Elomäki, k. 7.1.1946 Nurmes.

 

Puoliso: 5.12.1903 Nurmes Pekka Pekanpoika Nevalainen, s. 27.4.1876 Nurmes, k. 15.6.1955 Nurmes.

 

Taulu 224

 

VIII Riitta Kirsti Juhontytär Korhonen, Taulusta 218, (äiti Anna Parviainen), s. 21.9.1837 Alasotkamo 58 Heitto, k. 19.4.1917 Tipasoja.

 

Puoliso: 13.12.1858 Sotkamo Risto Kallenpoika Tervo, s. 12.6.1835 Tipasoja 40, k. 23.5.1873 Tipasoja.

 

Lapset:

 

Pekka Ristonpoika Tervo, s. 20.1.1860 Tipasoja 40 Hattuvaara.

 

Kaisa Liisa Ristontytär Tervo, s. 20.12.1862 Tipasoja 40 Hattuvaara.

 

Natta Ristontytär Tervo, s. 2.6.1868 Tipasoja 40 Hattuvaara, k. 7.8.1876 Tipasoja 40 Hattuvaara.

 

Lyyti Ristontytär Tervo, s. 15.12.1872 Tipasoja 40 Hattuvaara.

 

Matti Riitanpoika Korhonen (Tervo), s. 17.12.1875 Tipasoja 40 Hattuvaara, k. 24.5.1881 Tipasoja 40 Hattuvaara.

 

Taulu 225

 

VIII Riika Juhontytär Korhonen, Taulusta 218, (äiti Anna Parviainen), s. 21.9.1837 Alasotkamo 58 Heitto, k. 22.6.1877 Ulajärvi.

 

1. puoliso: 18.1.1861 Sotkamo Simo Mikonpoika Karppanen, s. 24.7.1835 Tipasoja 41 Rapuvaara, k. 15.2.1869 Tipasoja.

 

2. puoliso: 26.4.1874 kuul. Sotkamo Olli Heikinpoika Piri, s. 30.4.1848 Ulajärvi.

 

Lapset:

 

1. Juho Heikki Simonpoika Karppanen, s. 30.3.1865 Tipasoja 41 Rapuvaara, k. 27.8.1865 Tipasoja 41 Rapuvaara.

 

1. Kaisa Maria Simontytär Karppanen, s. 8.12.1867 Tipasoja 41 Rapuvaara. Tauluun 226.

 

Taulu 226

 

IX Kaisa Maria Simontytär Karppanen, Taulusta 225, (äiti Riika Korhonen), s. 8.12.1867 Tipasoja 41 Rapuvaara, k. 21.11.1941 Valtimo.

 

Puoliso: 16.7.1891 Nurmes Juho Heikinpoika Korhonen, s. 23.6.1869 Nurmes, k. 13.9.1942 Valtimo.

 

Taulu 227

 

VII Elisa Antintytär Parviainen, Taulusta 217, (isä Antti Parviainen), s. 2.7.1801 Ylisotkamo Tervamäki, k. 11.12.1847 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Puoliso: Erkki Erkinpoika Laatikainen, s. 7.5.1782 Sotkamo Ylisotkamo 5.

 

Lapset:

 

Esa Erkinpoika Laatikainen, s. 20.12.1825 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Lovisa Erkintytär Laatikainen, s. 23.3.1829 Sotkamo Ylisotkamo, k. 23.11.1832 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Reeti Erkinpoika Laatikainen, s. 5.10.1831 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Juho Erkinpoika Laatikainen, s. 7.8.1836 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Erkki Erkinpoika Laatikainen, s. 21.12.1842 Sotkamo Ylisotkamo.

 

Taulu 228

 

VII Susanna Matleena Antintytär Parviainen, Taulusta 217, (isä Antti Parviainen), s. 1.1.1813 Sotkamo Sumsa.

 

Puoliso: 28.12.1853 Sotkamo Heikki Kusti Paavonpoika Mäkäräinen,.

 

Taulu 229

 

V Vappu Juhontytär Parviatar, Taulusta 153, (isä Juho Parviainen), s. noin 1726 Sotkamo Korpisalmi Parviala, k. 12.6.1793 Sotkamo Tipasoja 11.

 

1. puoliso: Tuomas Klemetinpoika Ikonen,.

 

Vanhemmat: Klemet Ikonen ja Vappu Karpatar.

 

2. puoliso: 7.10.1770 Sotkamo Juho Sipinpoika Korhonen, s. 26.12.1701 Sotkamo, Alasotkamo 3 Korhola, k. 8.3.1780 Alasotkamo 3 Korhola.

 

Vanhemmat: Sipi Sipinpoika Korhonen, s. 1669 Sotkamo, Alasotkamo 3 Korhola, k. 18.3.1759 Sotkamo, Alasotkamo No 3 Korhola ja Anna Juhontytär Härötär, s. n. 1675 Mieslahti Hiisijärvi, k. n. 1748 Sotkamo Katerma 12 Kuvajala.

 

Lapset:

 

1. Juho Tuomaanpoika Ikonen, s. 1.8.1750 Sotkamo Katerma 3.

 

1. Pekka Tuomaanpoika Ikonen, s. 14.4.1754 Sotkamo Katerma 3.

 

1. Riitta Tuomaantytär Ikotar, s. 11.3.1756 Katerma 3. Tauluun 230.

 

1. Vappu Tuomaantytär Ikonen, s. 23.7.1757 Sotkamo Katerma 3.

 

1. Heikki Tuomaanpoika Ikonen, s. 17.11.1759 Sotkamo Katerma 3.

 

Taulu 230

 

VI Riitta Tuomaantytär Ikotar, Taulusta 229, (äiti Vappu Parviatar), s. 11.3.1756 Katerma 3.

 

Puoliso: Juho Sipinpoika Korhonen, s. 1748 Alasotkamo 3 Korhola.

 

Vanhemmat: Sipi Juhonpoika Korhonen, s. 1726 Alasotkamo 3 Korhola, k. 8.4.1781 Sotkamo, Alasotkamo No 3 ja Elin Heikinintytär Härötär, s. 29.10.1727 Mieslahti 4 Härkölä, k. 27.2.1786 Alasotkamo 3 Korhola.

 

Lapset:

 

Elin Juhontytär Korhotar, s. 8.12.1776 Alasotkamo 3 Korhola.

 

Sipi Juhonpoika Korhonen, s. 6.11.1778 Alasotkamo 3 Korhola.

 

Tuomas Juhonpoika Korhonen, s. 23.1.1781 Alasotkamo 3 Korhola. Tauluun 231.

 

Juho Juhonpoika Korhonen, s. 29.11.1782 Ylisotkamo 20. Tauluun 232.

 

Marketta Juhontytär Korhotar, s. 26.5.1785 Ylisotkamo 20.

 

Heikki Juhonpoika Korhonen, s. 22.4.1788 Sotkamo.

 

Taulu 231

 

VII Tuomas Juhonpoika Korhonen, Taulusta 230, (äiti Riitta Ikotar), s. 23.1.1781 Alasotkamo 3 Korhola.

 

Puoliso: 7.2.1813 Sotkamo Juliaana Juhontytär Karpatar, Taulusta 139, s. 17.6.1776 Sotkamo, k. 6.11.1855 Tipasoja.

 

Lapset:

 

Tuomas Tuomaanpoika Korhonen, s. 25.12.1814 Tipasoja.

 

Taulu 232

 

VII Juho Juhonpoika Korhonen, Taulusta 230, (äiti Riitta Ikotar), s. 29.11.1782 Ylisotkamo 20, k. 20.9.1854 Jormaskylä.

 

Puoliso: 20.12.1807 Sotkamo Riitta Liisa Utriatar, s. 21.6.1783.

 

Taulu 233

 

III Marketta Tapanintytär Parviainen, Taulusta 2, (isä Tapani Parviainen), s. noin 1658 Kajaani, k. noin 1711 Ylisotkamo.

 

Puoliso: Kalle Jaakonpoika Valkonen, s. noin 1660, k. noin 1711 Ylisotkamo.

 

Taulu 234

 

III Jussi Tapaninpoika Parviainen, Taulusta 2, (isä Tapani Parviainen), s. noin 1660 Kajaani, k. noin 1.5.1691 Sotkamo Korpisalmi.

 

Puoliso: Vappu Kuvaja, s. noin 1655.

 

Taulu 235

 

II Tuntematon Parviainen, Taulusta 1, (isä Kainuun Parviainen),.

 

Lapset:

 

Lasse Parviainen, s. noin 1550 Melalahti. Vuotuisvero 1578 Melalahti, talo venäläisten hävittämä.

 

Pietari Parviainen, s. noin 1551 Melalahti. Vuotuisvero 1578 Melalahti, talo venäläisten hävittämä.

 

Veini Parviainen, s. noin 1552 Melalahti. Vuotuisvero 1578 Melalahti, talo venäläisten hävittämä.

 

Paavo Parviainen, s. noin 1580 Katerma. Tauluun 236.

 

Antti Parviainen, s. noin 1582 Saaresmäki. Huonemiesluettelo 1609 Saaresmäessä.

 

Saara Aukusta Parviainen, s. 13.2.1853 Sotkamo. Tauluun 237.

 

Taulu 236

 

III Paavo Parviainen, Taulusta 235, (isä Tuntematon Parviainen), s. noin 1580 Katerma. Huonemiesluettelo 1609 Katerma ja Paavolla on vaimo.

 

Taulu 237

 

III Saara Aukusta Parviainen, Taulusta 235, (isä Tuntematon Parviainen), s. 13.2.1853 Sotkamo.

 

1. puoliso: 23.4.1888 Antti Antinpoika Laatikainen, s. 31.1.1851 Sotkamo Tipasoja.

 

Lapset:

 

1. Hilda Maria Antintytär Laatikainen, s. 21.12.1894 Sotkamo Tipasoja.

 

Elsa Kustaava Saarantytär Parviainen, s. 5.4.1874 Sotkamo.

 

Henkilöluettelo suku- ja myöhemmän sukunimen mukaan aakkosjärjestyksessä

 

 

 

Marketta,  4

 

Pirjo,  34

 

Pirkko,  31

 

Sohvi Laatikainen, s. 4.10.1800 Sotkamo,  104

 

(MOILANEN?) (Olavi?),  13

 

ARFFMAN Anna Maria Juhontytär, s. 6.3.1857 Alasotkamo 49 Rekilä,  77

 

ARFFMAN Eeva Stiina Juhontytär, s. 13.3.1859 Alasotkamo 49 Rekilä,  77

 

ARFFMAN Jaakko Juhonpoika, s. 1.4.1868 Alasotkamo 25 Otrala,  77

 

ARFFMAN Juho Heikki Jeremiaanpoika, s. 24.10.1823 Alasotkamo 49 Rekilä,  77

 

ARFFMAN Kustaava Juhontytär, s. 26.8.1864 Alasotkamo 49 Rekilä,  77

 

ARFFMAN Kusti Juhonpoika, s. 23.5.1861 Alasotkamo 49 Rekilä,  77

 

ARFFMAN Leena Kaisa Antintytär, s. 27.11.1827,  74, 75, 76

 

ARFFMAN Samuel Vilhelmi Juhonpoika, s. 26.4.1854 Alasotkamo 49 Rekilä,  77

 

ARFFMAN Sohvi Juhontytär, s. 8.11.1871 Alasotkamo 25 Otrala,  77

 

BEKKMAN Jussi Kallenpoika, s. 23.1.1898 Sotkamo Ylisotkamo,  177

 

BEKKMAN Kalle Jaakko,  177

 

DAHLBERG Reeta, s. 9.4.1811,  125

 

GRÄF Sylvi Marjatta,  24

 

HAKKARAINEN Anna Stiina Juhontytär, s. 11.3.1856 Sotkamo Alasotkamo 68,  180

 

HAKKARAINEN Johannes Pekanpoika, s. 25.8.1828 Alasotkamo 68 Sarvivaara,  180

 

HAKKARAINEN Juho Erkki Olavinpoika, s. 28.5.1846 Sotkamo Alasotkamo,  132

 

HAKKARAINEN Kaisa Juhontytär, s. 5.2.1859 Sotkamo Alasotkamo 68,  180

 

HAKKARAINEN Kalle Heikki Olavinpoika, s. 29.11.1855 Sotkamo Alasotkamo,  132

 

HAKKARAINEN Maria Juhontytär, s. 12.1.1852 Sotkamo Alasotkamo 68,  180

 

HAKKARAINEN Olavi Erkinpoika, s. 14.8.1820 Sotkamo,  132

 

HAKKARAINEN Olavi Olavinpoika, s. 15.5.1848 Sotkamo Alasotkamo,  132

 

HAKKARAINEN Pekka Juhonpoika, s. 9.3.1853 Sotkamo Alasotkamo 68,  180

 

HAKKARAINEN Pekka, s. 24.3.1799 Alasotkamo,  180

 

HAKKARAINEN Reeta Kaisa Olavintytär, s. 13.6.1851 Sotkamo Alasotkamo,  132

 

HALONEN Amanta Sohvi Juhontytär, s. 27.10.1887 Nurmes,  116

 

HALONEN Anna Kaisa Antintytär, s. 6.3.1847 Tipasoja 53,  71

 

HALONEN Antti Antinpoika, s. 7.7.1842 Tipasoja 53,  71

 

HALONEN Antti Antinpoika, s. 12.7.1859 Tipasoja,  71

 

HALONEN Antti Juhonpoika, s. 23.11.1814 Alasotkamo 16 Hiltula,  70, 71

 

HALONEN Aune Sohvi Antintytär, s. 24.6.1837 Tipasoja,  71

 

HALONEN Eeva Stiina Antintytär, s. 1.10.1855 Tipasoja,  71

 

HALONEN Heikki Antinpoika, s. 10.2.1849 Tipasoja torp.,  71

 

HALONEN Heikki Juhonpoika, s. 28.10.1810 Alasotkamo 16 Hiltula,  70

 

HALONEN Jooseppi Reeti Juhonpoika, s. 29.9.1817 Alasotkamo 16 Hiltula,  70

 

HALONEN Juho Antinpoika, s. 9.6.1840 Tipasoja 53,  71

 

HALONEN Juho Heikinpoika, s. 7.6.1790 Alasotkamo 16 Hiltula,  70

 

HALONEN Juho Juhonpoika, s. 19.7.1813 Alasotkamo 16 Hiltula,  70

 

HALONEN Lauri Antinpoika, s. 18.1.1845 Tipasoja 53,  71

 

HALONEN Leena Antintytär, s. 27.2.1853 Tipasoja torp.,  71

 

HALONEN Saara Maria Antintytär, s. 8.5.1851 Tipasoja torp.,  71

 

HEIKINEN Riitta, s. 1697,  153

 

HEIKITÄR Eelin Abrahamintytär, s. 12.4.1750,  101

 

HEIKITÄR Riitta Matintytär, s. n 1713 Paltamo S Jumaliskylä,  52

 

HEIKITÄR Susanna Esantytär, s. 1731 Sotkamo Ylisotkamo 12,  187

 

HEIKKINEN Abraham Reetinpoika, s. 2.2.1838 Kuhmo Korpisalmi 19 Rytilä,  108

 

HEIKKINEN Anna Liisa Reetintytär, s. 7.4.1835 Kuhmo Korpisalmi 19 Rytilä,  108

 

HEIKKINEN Anna Stina Erkintytär, s. 31.5.1858 Sotkamo Ylisotkamo,  200

 

HEIKKINEN Anna Vappu Erkintytär, s. 16.8.1865 Sotkamo Ylisotkamo,  200

 

HEIKKINEN Antti Erkinpoika, s. 28.12.1869 Sotkamo Ylisotkamo,  200

 

HEIKKINEN Elsa, s. 16.8.1792 Sotkamo,  136

 

HEIKKINEN Elsa Vappu Reetintytär, s. 2.2.1838 Kuhmo Korpisalmi 19 Rytilä,  108

 

HEIKKINEN Erkki Erkinpoika, s. 17.4.1828 Sotkamo Ylisotkamo,  200

 

HEIKKINEN Juho Paavonpoika, s. 22.10.1871 Paltamo,  24

 

HEIKKINEN Kaisa Aune Paavontytär, s. 10.2.1855 Paltamo Mieslahti No20,  97

 

HEIKKINEN Kaisa Lovisa, s. 1874 Sotkamo,  37

 

HEIKKINEN Kustaava Erkintytär, s. 13.7.1860 Sotkamo Ylisotkamo,  200

 

HEIKKINEN Kusti Erkinpoika, s. 2.3.1864 Sotkamo Ylisotkamo,  200

 

HEIKKINEN Maria Erkintytär, s. 14.4.1853 Sotkamo Ylisotkamo,  200

 

HEIKKINEN Matti Reetinpoika, s. 27.9.1832 Kuhmo Korpisalmi 19 Rytilä,  108

 

HEIKKINEN Paavo Matinpoika, s. 19.6.1820 Paltamo,  97

 

HEIKKINEN Reeti Matinpoika, s. 1807 Kuhmo Korpisalmi 19 Rytilä,  108

 

HEIKKINEN Riika Erkintytär, s. 31.1.1856 Sotkamo Ylisotkamo,  200

 

HEIKKINEN Toini Maria Juhontytär, s. 3.10.1911 Paltamo,  24

 

HILTUNEN Elsa Kaisa Matintytär, s. 6.11.1835 Sotkamo Tipasoja 38 Nälkäsami,  140

 

HILTUNEN Lauri Matinpoika, s. 18.8.1826 Sotkamo Tipasoja 37 Havukka,  140

 

HILTUNEN Maria Matintytär, s. 6.6.1833 Sotkamo Tipasoja 38 Nälkäsami,  140

 

HILTUNEN Mathilda Julia Matintytär, s. 18.12.1842 Sotkamo Tipasoja 38 Nälkäsami,  140

 

HILTUNEN Matti Laurinpoika, s. 5.4.1803 Sotkamo Tipasoja 37 Havukka,  140

 

HILTUNEN Reeta Matintytär, s. 20.7.1839 Sotkamo Tipasoja 38 Nälkäsami,  140

 

HILTUNEN Reeti Matinpoika, s. 16.3.1830 Sotkamo Tipasoja 38,  140

 

HILTUNEN Vappu Matintytär, s. 9.7.1828 Sotkamo Tipasoja 37 Havukka,  140

 

HILTUNEN Vilhelm Matinpoika, s. 2.1.1838 Sotkamo Tipasoja 38 Nälkäsami,  140

 

HORTANATAR Marketta Jaakontytär, s. 1712,  16

 

HOTAKKA Marketta, s. 1712,  5

 

HUKKANEN Anna Sohvi Juhontytär, s. 2.12.1904 Sotkamo Jormaskylä,  135

 

HUKKANEN Hanna Lovisa Juhontytär, s. 30.7.1902 Sotkamo Jormaskylä,  135

 

HUKKANEN Hilja Emilia Juhontytär, s. 27.3.1899 Sotkamo Jormaskylä,  135

 

HUKKANEN Juho Erkki Paavonpoika, s. 13.5.1872 Sotkamo Jormaskylä,  135

 

HUKKANEN Kaisa Maria Juhontytär, s. 4.5.1907 Sotkamo Jormaskylä,  135

 

HUKKANEN Kalle Alpin Juhonpoika, s. 4.6.1910 Sotkamo Jormaskylä,  135

 

HUKKANEN Lauri Laurinpoika, s. 24.1.1815 Sotkamo Jormas,  202

 

HUKKANEN Lauri Matinpoika, s. 12.11.1780 Sotkamo Jormas,  202

 

HUOTARI Anna Liisa Kallentytär, s. 25.1.1854 Sotkamo Ylisotkamo 36 Vetelä,  201

 

HUOTARI Anna Maria Erkintytär, s. 18.7.1820,  105

 

HUOTARI Anna Vappu Matintytär, s. 23.2.1829 Sotkamo Tipasoja,  103

 

HUOTARI Aune Matintytär, s. 4.7.1835 Kuhmo Lentua 5,  103

 

HUOTARI Efraim Kallenpoika, s. 9.7.1860 Sotkamo Ylisotkamo 36 Vetelä,  201

 

HUOTARI Elsa Kaisa Matintytär, s. 4.8.1823 Sotkamo Tipasoja 6,  103

 

HUOTARI Erkki Eskonpoika, s. 9.1.1818 Sotkamo Tipasoja,  191

 

HUOTARI Esko Yrjönpoika?, s. 11.10.1794 Sotkamo Tipasoja,  191

 

HUOTARI Johanna Jaakontytär, s. 27.3.1856 Sotkamo,  208

 

HUOTARI Juho Matinpoika, s. 7.3.1831 Sotkamo Tipasoja,  103

 

HUOTARI Kaisa Eskontytär, s. 13.12.1828 Sotkamo,  133

 

HUOTARI Kalle Iisakinpoika, s. 31.5.1829 Sotkamo Ylisotkamo 36 Vetelä,  201

 

HUOTARI Kalle Kallenpoika, s. 14.1.1858 Sotkamo Ylisotkamo 36 Vetelä,  201

 

HUOTARI Katariina Reetintytär, s. 1826 Alasotkamo 32 Vilmilä,  86

 

HUOTARI Kusti Jaakko Kallenpoika, s. 6.2.1876 Sotkamo Ylisotkamo,  201

 

HUOTARI Lauri Heikki Kallenpoika, s. 30.3.1868 Sotkamo Ylisotkamo,  201

 

HUOTARI Liisa Matintytär, s. 27.9.1840 Kuhmo Lentua 38,  103

 

HUOTARI Maria Aatamintytär, s. 17.5.1839 Sotkamo,  79

 

HUOTARI Marketta,  3

 

HUOTARI Matti Kallenpoika, s. 15.2.1856 Sotkamo Ylisotkamo 36 Vetelä,  201

 

HUOTARI Matti Kallenpoika, s. 1.7.1864 Sotkamo Ylisotkamo 36 Vetelä,  201

 

HUOTARI Matti Matinpoika, s. 24.11.1825 Sotkamo Tipasoja 6,  103

 

HUOTARI Matti Tuomaanpoika, s. 4.10.1796 Sotkamo,  103

 

HUOTARI Reeta Maria Kallentytär, s. 20.5.1852 Sotkamo Ylisotkamo 36 Vetelä,  201

 

HUOTARI Seraphina Kallentytär, s. 8.7.1860 Sotkamo Ylisotkamo 36 Vetelä,  201

 

HUOTARI Vappu Eskontytär, s. 7.4.1850 Lentua 1,  61

 

HUOVINEN Anna Liisa Erkintytär, s. Sotkamo Jormas,  114

 

HUOVINEN Antti Heikinpoika, s. 9.9.1846 Katerma 7,  58

 

HUOVINEN Heikki Heikinpoika, s. 30.12.1806 Katerma 13,  58

 

HUOVINEN Juho Heikki Heikinpoika, s. 23.3.1844 Katerma 7,  58

 

HUOVINEN Maria Loviisa Heikintytär, s. 7.12.1840 Katerma 7,  58

 

HUOVINEN Riitta Liisa Heikintytär, s. 15.6.1837 Katerma 13,  58

 

HUOVINEN Saara Maria Heikintytär, s. 7.12.1849 Katerma 37,  58

 

HUOVINEN Vappu Heikintytär, s. 28.3.1834 Katerma 13,  58

 

HUOVITAR Stiina Paavontytär, s. 16.6.1796 Katerma 13 Kuvajala,  66

 

HURSKAINEN Riitta, s. 1801,  205

 

HUUSKO Anna Kaisa Juhontytär, s. 7.4.1845 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi,  49

 

HUUSKO Antti Juhonpoika, s. 29.6.1848 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi,  49

 

HUUSKO Antti Olavinpoika, s. 1720 Alasotkamo,  54

 

HUUSKO Jenny, s. 16.6.1881 Sotkamo,  163

 

HUUSKO Juho Laurinpoika, s. 2.5.1815 Sotkamo Ylisotkamo,  49

 

HUUSKO Kaisa Olavintytär, s. 29.1.1801 Sotkamo Alasotkamo 60,  205

 

HUUSKOTAR Anna Antintytär, s. 12.6.1744 Alasotkamo,  54

 

HUUSKOTAR Vappu Pentintytär, s. 6.7.1746,  172

 

HYNYNEN Niilo Pekanpoika,  8

 

HYVÄRINEN Riitta Heikintytär, s. 1720 Sotkamo Alasotkamo,  154

 

HYVÖNEN Anna Kaisa Laurintytär, s. 30.12.1842 Sotkamo,  164

 

HYVÖNEN Heikki Heikinpoika, s. 7.5.1851 Ylisotkamo 19 Varpuniemi,  84

 

HYVÖNEN Hilda Heikintytär, s. 12.5.1889 Alasotkamo 3 Mustola,  84

 

HYVÖTÄR Pertta Laurintytär, s. 26.8.1752 Alasotkamo 32 Vilmilä,  57

 

HYVÖTÄR Stiina, s. 7.12.1785,  73

 

HÄRKÖNEN Anna Maria Paavontytär, s. 3.9.1882 Korholanmäki 4 Riekkilä,  89

 

HÄRKÖNEN Kaisa Aukusta Paavontytär, s. 27.7.1878 Korholanmäki 4 Riekkilä,  89, 90, 83

 

HÄRKÖNEN Kaisa Lusia, s. 23.3.1801 Sotkamo,  183

 

HÄRKÖNEN Kalle Paavonpoika, s. 25.8.1875 Korholanmäki 4 Riekkilä,  89

 

HÄRKÖNEN Paavo Paavonpoika, s. 17.11.1847 Nuasjärvi 5 Riekkilä,  83, 89

 

HÄRÖTÄR Anna Juhontytär, s. n. 1675 Mieslahti Hiisijärvi,  229

 

HÄRÖTÄR Elin Heikinintytär, s. 29.10.1727 Mieslahti 4 Härkölä,  230

 

IKONEN Dorothea Klemetintytär, s. 1645,  3

 

IKONEN Heikki Tuomaanpoika, s. 17.11.1759 Sotkamo Katerma 3,  229

 

IKONEN Juho Tuomaanpoika, s. 1.8.1750 Sotkamo Katerma 3,  229

 

IKONEN Klemet,  229

 

IKONEN Klemetti,  3

 

IKONEN Pekka Tuomaanpoika, s. 14.4.1754 Sotkamo Katerma 3,  229

 

IKONEN Tuomas Klemetinpoika,  229

 

IKONEN Vappu Tuomaantytär, s. 23.7.1757 Sotkamo Katerma 3,  229

 

IKOTAR Riitta Tuomaantytär, s. 11.3.1756 Katerma 3,  229, 230

 

IMMONEN Heleena Erkintytär, s. 6.1.1841,  213

 

IMMONEN Klara Juhontytär, s. 11.6.1851 Sotkamo Ylisotkamo,  36

 

IMMONEN Olga Antintytär, s. 21.5.1871 Kuhmo Kuhmonniemi,  178

 

JAARANEN Marjatta Pekantytär, s. 25.11.1874 Nurmes,  221

 

JOKELAINEN Saara, s. n 1805,  96

 

JUNTUNEN Anna Kaisa Aapelintytär, s. 15.12.1871 Paltamo,  97

 

KAIPAINEN Aatu Kallenpoika, s. 10.2.1880 Sotkamo Ylisotkamo,  170

 

KAIPAINEN Gideon Kallenpoika, s. 13.8.1881 Sotkamo Ylisotkamo,  170

 

KAIPAINEN Kalle Vilhonpoika, s. Sotkamo Ylisotkamo,  170

 

KAIPAINEN Kristina, s. 25.6.1785,  46

 

KAIPAITAR Elsa Stiina Vilhelmintytär, s. 22.6.1845 Paltamo,  44

 

KANANEN Eeva Sohvi Laurintytär, s. 12.2.1856 Sotkamo Nuasjärvi,  130

 

KANANEN Elsa Stiina Matintytär, s. 29.10.1817 Sotkamo Jormas,  159, 160

 

KANANEN Erkki Matinpoika, s. 21.12.1819 Sotkamo Jormas,  159

 

KANANEN Karin Matintytär, s. 14.5.1813 Sotkamo Jormas,  159

 

KANANEN Matti Matinpoika, s. 10.8.1777 Sotkamo Jormas,  159

 

KANANEN Matti Matinpoika, s. 9.8.1815 Sotkamo Jormas,  159

 

KANANEN Reeti Matinpoika, s. 7.5.1822 Sotkamo Jormas 5,  159

 

KARHU Anna Vappu Heikintytär, s. 30.6.1874 Ristijärvi Mieslahti 37,  43

 

KARHU Eeli Heikinpoika, s. 28.11.1889 Ristijärvi Härmänmäki 6,  43

 

KARHU Eeva Sohvi Heikintytär, s. 10.5.1877 Ristijärvi Mieslahti 37,  43

 

KARHU Elsa Kustaava Heikintytär, s. 23.5.1876 Paltamo Mieslahti,  43

 

KARHU Frans Heikinpoika, s. 2.3.1895 Ristijärvi Härmänmäki 1 Rasin torppa,  43

 

KARHU Heikki Heikinpoika, s. 24.2.1884 Paltamo Mieslahti,  43

 

KARHU Heikki Ristonpoika, s. 3.2.1844,  43

 

KARHU Helena Heikintytär, s. 4.2.1882 Ristijärvi Härmänmäki,  43

 

KARHU Hilda Emilia Heikintytär, s. 14.5.1880 Ristijärvi Härmänmäki,  43

 

KARHU Iida Maria Heikintytär, s. 19.1.1879 Ristijärvi Mieslahti,  43

 

KARHU Kalle Leonard Heikinpoika, s. 30.3.1872 Paltamo Mieslahti,  43

 

KARHU Karoliina Heikintytär, s. 19.7.1887 Paltamo,  43, 44

 

KARHU Olga Riika Heikintytär, s. 13.2.1892 Ristijärvi Härmänmäki 1 Rasin torppa,  43

 

KARHU Reeta Liisa Heikintytär, s. 3.3.1886 Ristijärvi Härmänmäki,  43

 

KARHU Riitta Kaisa Heikintytär, s. 4.5.1873 Ristijärvi Mieslahti 37,  43

 

KARHU Saara, s. 12.1.1824 Sotkamo,  169

 

KARJALAINEN Antti Rennenpoika, s. 8.2.1892 Alasotkamo 27 Rekilä,  198

 

KARJALAINEN Kaisa Matintytä, s. 4.11.1877,  83

 

KARJALAINEN Kalle Verner Rennenpoika, s. 20.5.1895 Alasotkamo 27 Rekilä,  198

 

KARJALAINEN Kusti Reinhold Rennenpoika, s. 2.11.1893 Alasotkamo 27 Rekilä,  198

 

KARJALAINEN Renne Antinpoika, s. 12.5.1869 Sotkamo,  198

 

KARJALAINEN Riika Laurintytär, s. 20.11.1830 Sotkamo Tipasoja,  107

 

KARPATAR Juliaana Juhontytär, s. 17.6.1776 Sotkamo,  139, 231

 

KARPATAR Kirsti Abrahamintytär, s. 1727,  144

 

KARPATAR Vappu,  229

 

KARPPANEN Alrik Matinpoika, s. 18.4.1818 Sotkamo Alasotkamo,  168

 

KARPPANEN Aune Pekantytär, s. 13.1.1815 Ylisotkamo 10 Kaikkola,  38

 

KARPPANEN Eeva Stiina Juhontytär, s. 6.12.1835 Sotkamo,  176

 

KARPPANEN Elsa Alrikintytär, s. 12.10.1847 Sotkamo Alasotkamo,  168

 

KARPPANEN Jaakko Reeti Mikonpoika, s. 7.2.1832 Tipasoja 41 Rapuvaara,  219

 

KARPPANEN Juho Alrikinpoika, s. 8.10.1854 Sotkamo Alasotkamo,  168

 

KARPPANEN Juho Heikki Simonpoika, s. 30.3.1865 Tipasoja 41 Rapuvaara,  225

 

KARPPANEN Juho Jaakko Jaakonpoika, s. 11.12.1858 Tipasoja 41 Rapuvaara,  219

 

KARPPANEN Kaisa Maria Simontytär, s. 8.12.1867 Tipasoja 41 Rapuvaara,  225, 226

 

KARPPANEN Kustaava Alrikintytär, s. 27.3.1852 Sotkamo Alasotkamo,  168

 

KARPPANEN Kusti Alrikinpoika, s. 12.8.1859 Sotkamo Alasotkamo,  168

 

KARPPANEN Leena Kaisa Alrikintytär, s. 2.3.1843 Sotkamo Alasotkamo,  168

 

KARPPANEN Maria Jaakontytär, s. 3.4.1864 Tipasoja 37,  219

 

KARPPANEN Mathilda Alrikintytär, s. 6.2.1857 Sotkamo Alasotkamo,  168

 

KARPPANEN Matti Alrikinpoika, s. 27.7.1845 Sotkamo Alasotkamo,  168

 

KARPPANEN Mikko Jaakonpoika, s. 27.4.1856 Tipasoja 41 Rapuvaara,  219

 

KARPPANEN Riika Alrikintytär, s. 6.2.1850 Sotkamo Alasotkamo,  168

 

KARPPANEN Simo Mikonpoika, s. 24.7.1835 Tipasoja 41 Rapuvaara,  225

 

KARPPANEN Vappu Matintytär, s. 28.12.1788 Yli-Sotkamo 10 Kaikkola,  21

 

KARPPINEN Aatami Mikonpoika, s. 11.10.1799 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä,  142

 

KARPPINEN Erkki Juhonpoika, s. 1734 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä,  51

 

KARPPINEN Erkki Mikonpoika, s. 15.1.1797 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä,  142

 

KARPPINEN Heikki Erkinpoika, s. 7.8.1783 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä,  51

 

KARPPINEN Juho Erkinpoika, s. 16.1.1780 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä,  51

 

KARPPINEN Katariina Erkintytär, s. 24.3.1775 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä,  51

 

KARPPINEN kuollut Erkinlapsi, s. 22.1.1771 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä,  51

 

KARPPINEN kuollut Erkinlapsi, s. 23.10.1773 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä,  51

 

KARPPINEN kuollut Mikontytär, s. 7.2.1798 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä,  142

 

KARPPINEN Mikko Erkinpoika, s. 20.3.1767 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä,  142

 

KARPPINEN Tapani Erkinpoika, s. 9.12.1777 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä,  51

 

KARPPINEN Tauno Erkinpoika, s. 26.6.1786 Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä,  51

 

KEMPATAR Anna Kaisa Tuomaantytär, s. 27.1.1814 Ristijärvi No 4,  22

 

KEMPATAR Reeta Stiina Matintytär, s. 5.1.1877 Paltamo,  24

 

KEMPPAINEN Heikki Juusonpoika, s. 25.12.1893 Korholanmäki 19 Rasila,  82

 

KEMPPAINEN Heikki Leonard, s. 24.6.1882 Paltamo,  44

 

KEMPPAINEN Jenny Sohvi Juusontytär, s. 11.2.1891 Jormas 10 Koppelo,  82

 

KEMPPAINEN Juho Sakarias Juliuksenpoika, s. 5.10.1859 Kajaani,  91

 

KEMPPAINEN Juuso Heikki Heikinpoika, s. 6.1.1858 Jormas,  82

 

KEMPPAINEN Kaarlo Johannes Juhonpoika, s. 22.1.1892 Kajaani,  91

 

KEMPPAINEN Kaisa Tiina Juusontytär, s. 17.8.1897 Korholanmäki 19 Rasila,  82

 

KEMPPAINEN Karoliina Heikintytär, s. 19.7.1887 Paltamo,  43, 44

 

KEMPPAINEN Matti Olavinpoika, s. 20.8.1841 Paltamo,  44

 

KEMPPAINEN Olga Juusontytär, s. 30.7.1885 Jormas 10 Koppelo,  82

 

KEMPPAINEN Riitta Kaisa Laurintytär, s. 7.4.1827 Sotkamo,  206

 

KEMPPAINEN Sanna Jenina Juusontytär, s. 16.7.1888 Jormas 10 Koppelo,  82

 

KEMPPAINEN Tuomas Renne Juusonpoika, s. 24.12.1882 Jormas 10 Koppelo,  82

 

KERÄNEN Alpertiina Joonaantytär, s. 6.1.1847 Sotkamo Sumsa,  126

 

KETTUNEN (KETUTAR) Kerttu Juhontytär, s. 1720,  55, 69, 137

 

KETTUNEN Abraham Tuomaanpoika, s. 7.5.1809 Vieksi 10 Pöhölä,  56

 

KETTUNEN Anna Vappu Juhontytär, s. 10.5.1851 Sotkamo Tipasoja,  111

 

KETTUNEN Dordi Tuomaantytär, s. 17.4.1816 Vieksi 10 Pöhölä,  56

 

KETTUNEN Elsa Liisa Tuomaantytär, s. 7.4.1811 Vieksi 10 Pöhölä,  56

 

KETTUNEN Esa Tuomaanpoika, s. 7.5.1809 Vieksi 10 Pöhölä,  56

 

KETTUNEN Esko Tuomaanpoika, s. 29.3.1819 Vieksi 10 Pöhölä,  56

 

KETTUNEN Heikki Juhonpoika, s. 20.11.1853 Sotkamo Tipasoja,  111

 

KETTUNEN Hermanni Juhonpoika, s. 20.1.1846 Sotkamo Tipasoja,  111

 

KETTUNEN Juho Jaakko Juhonpoika, s. 15.1.1843 Sotkamo Tipasoja,  111

 

KETTUNEN Juho Yrjönpoika, s. 3.6.1811 Sotkamo Tipasoja,  111

 

KETTUNEN Kaisa Juhontytär, s. 25.1.1856 Sotkamo Tipasoja,  111

 

KETTUNEN Kusti Juhonpoika, s. 24.9.1848 Sotkamo Tipasoja,  111

 

KETTUNEN Tuomas Esanpoika, s. 16.2.1776 Vieksi 10 Pöhölä,  56

 

KETTUNEN Tuomas Tuomaanpoika, s. 19.9.1813 Vieksi 10 Pöhölä,  56

 

KILPONEN Matti Yrjönpoika, s. 5.5.1798 Vieksi,  56

 

KLEMETTI Anna Helmi Jaakontytär, s. 21.3.1895 Sotkamo Tipasoja,  134

 

KLEMETTI Artturi Jaakonpoika, s. 19.3.1904 Sotkamo Tipasoja 6,  134

 

KLEMETTI Hilda Maria Jaakontytär, s. 20.11.1906 Sotkamo Tipasoja 6,  134

 

KLEMETTI Jaakko Yrjönpoika, s. 5.1.1871 Sotkamo Tipasoja 59 Saukkovaara,  134

 

KLEMETTI Lyyti Sohvi Jaakontytär, s. 28.6.1901 Sotkamo Tipasoja 6,  134

 

KLEMETTI Sandra Kustaava Jaakontytär, s. 23.12.1898 Sotkamo Tipasoja 59,  134

 

KLEMETTI Väinö Jalmari Jaakonpoika, s. 7.7.1910 Sotkamo Tipasoja 6,  134

 

KLEMETTINEN Anna Vappu Tuomaantytär, s. 7.11.1852 Sotkamo Ylisotkamo,  48

 

KLEMETTINEN Aune Erkintytär, s. 1.1.1821 Tipasoja 51 Olkiniemi,  106

 

KLEMETTINEN Erkki, s. Sotkamo Tipasoja,  184

 

KLEMETTINEN Erkki Erkinpoika, s. 9.2.1780 Tipasoja 3 Klemettilä,  106

 

KLEMETTINEN Erkki Viktor Erkinpoika, s. 26.6.1871 Sotkamo Tipasoja,  184

 

KLEMETTINEN Heikki Heikinpoika, s. 18.5.1835 Tipasoja,  216

 

KLEMETTINEN Kalle Tuomaanpoika, s. 23.3.1845 Sotkamo Ylisotkamo,  48

 

KLEMETTINEN Reeta Sohvi Heikintytär, s. 21.9.1863 Tipasoja,  216

 

KLEMETTINEN Reeta Sohvi Hemmintytär, s. 9.3.1840 Sotkamo,  176

 

KLEMETTINEN Sanna Lovisa Tuomaantytär, s. 28.8.1848 Sotkamo Ylisotkamo,  48

 

KLEMETTINEN Tuomas Esanpoika, s. 13.3.1809 Sotkamo Ylisotkamo,  48

 

KOISTINEN Antti Antinpoika, s. 26.7.1850 Lentua 101 Heinävaara,  59

 

KOISTINEN Antti Tuomaanpoika?, s. 22.3.1812 Vieksi 6,  59

 

KOISTINEN Heikki Antinpoika, s. 6.6.1843 Katerma 37 Jokela,  59

 

KOISTINEN Juho Pekanpoika, s. 3.4.1812 Kuhmo Korpisalmi 41,  157

 

KOISTINEN Kalle Antinpoika, s. 18.5.1856 Lentua 101 Heinävaara,  59

 

KOISTINEN Karin Matintytär, s. 31.1.1785 Sotkamo Sumsa,  112

 

KOISTINEN Lauri Antinpoika, s. 23.6.1841 Katerma 37 Jokela,  59

 

KOISTINEN Maria Riika Antintytär, s. 16.11.1846 Katerma 37 Jokela,  59

 

KOISTINEN Paavo Pekanpoika, s. 23.4.1814 Kuhmo Korpisalmi 47,  157

 

KOISTINEN Pekka Paavonpoika, s. 20.4.1783 Kuhmo Korpisalmi,  157

 

KOISTINEN Pekka Pekanpoika, s. 28.4.1810 Kuhmo Korpisalmi 41,  157

 

KOISTINEN Riitta Antintytär, s. 27.8.1836 Katerma 37 Jokela,  59

 

KOISTINEN Taavetti Pekanpoika, s. 3.2.1818 Kuhmo Korpisalmi 47,  157

 

KOISTINEN Tuomas Antinpoika, s. 6.4.1839 Katerma 37 Jokela,  59

 

KOKKONEN Anna Reeta Kallentytär, s. 25.7.1880 Sotkamo,  37

 

KOKKONEN Pauli, s. Iisalmi Haapajärvi,  9

 

KOMULAINEN Aatami Laurinpoika, s. 14.4.1824 Sotkamo Sumsa,  18

 

KOMULAINEN Anna Kaisa Laurintytär, s. 16.8.1815 Sotkamo Ylisotkamo,  18

 

KOMULAINEN Anna Pekantytär, s. 22.1.1816 Sotkamo,  125

 

KOMULAINEN Anna Stiina, s. 27.3.1868 Sotkamo,  39

 

KOMULAINEN Elsa Laurintytär, s. 17.5.1828 Sotkamo Tipasoja,  18

 

KOMULAINEN Klara Antintytär?, s. 15.8.1837 Sotkamo Ylisotkamo,  181

 

KOMULAINEN kuollut Laurin, s. 24.12.1813 Sotkamo,  18

 

KOMULAINEN Lauri Laurinpoika, s. 14.7.1820 Sotkamo,  18

 

KOMULAINEN Lauri Laurinpoika?, s. 13.12.1786? Sotkamo Ylisotkamo,  18

 

KOMULAINEN Reeti Laurinpoika, s. 21.6.1821 Sotkamo,  18

 

KOMULAINEN Stiina Aatuntytär, s. 6.5.1851 Sotkamo Tipasoja 20,  64, 209

 

KOMULAINEN Stiina Laurintytär, s. 15.12.1817 Sotkamo,  18

 

KOMULAINEN Susanna Laurintytär, s. 20.12.1813 Sotkamo,  18

 

KONTIO Hilda Eskontytär, s. 16.6.1872 Vuottolahti 9 Kontiola,  99

 

KORHONEN (TERVO) Matti Riitanpoika, s. 17.12.1875 Tipasoja 40 Hattuvaara,  224

 

KORHONEN / STARK Pekka Juhonpoika, s. 28.1.1752 Nuasjärvi 4 Kolehmala,  52

 

KORHONEN Aapeli Juhonpoika, s. 17.5.1820 Alisotkamo 3 Korhola,  86

 

KORHONEN Aate Johannes Antinpoika, s. 13.4.1909 Nuasjärvi 49 Päätalo,  39

 

KORHONEN Aili Alina Antintytär, s. 22.4.1899 Mieslahti 20 Junkkari,  98

 

KORHONEN Alrik Laurinpoika, s. 3.10.1863 Tipasoja 48 Mujukko,  220, 221

 

KORHONEN Anna Juhontytär, s. 18.4.1817 Ylisotkamo 20 Haapala,  71

 

KORHONEN Anna Kaisa Heikintytär, s. 20.6.1828 Ylisotkamo 47 Autiomäki,  197

 

KORHONEN Anna Martta Riitantytär, s. 26.7.1897 Kiehimä,  92

 

KORHONEN Anna Reeta Antintytär, s. 29.5.1867 Jormua 10 Tuomaala,  88

 

KORHONEN Anna Reeta Kallentytär, s. 13.3.1861 Jormua 2 Hurskaala,  93

 

KORHONEN Anna Riitta Laurintytär, s. 6.2.1857 Tipasoja 48 Mujukko,  220

 

KORHONEN Anna Stiina Antintytär, s. 9.8.1817 Alasotkamo 52 Paakki,  78

 

KORHONEN Antti Antinpoika, s. 4.5.1801 Alasotkamo 3,  196

 

KORHONEN Antti Antinpoika, s. 6.5.1821 Alasotkamo 52 Paakki,  78, 88

 

KORHONEN Antti Antinpoika, s. 28.3.1847 Alasotkamo 58 Heitto,  208

 

KORHONEN Antti Antinpoika, s. 17.2.1872 Kajaani msrk,  88

 

KORHONEN Antti Eeli Antinpoika, s. 12.8.1889 Mieslahti 20 Junkkari,  98

 

KORHONEN Antti Iivari Antinpoika, s. 20.12.1900 Nuasjärvi 49 Päätalo,  39

 

KORHONEN Antti Juhonpoika, s. 4.11.1849 Alasotkamo 71 Koskelovaara,  196, 197

 

KORHONEN Antti Juhonpoika, s. 1.2.1882 Ylisotkamo,  161, 163

 

KORHONEN Antti Kusti Antinpoika, s. 8.1.1909 Ylisotkamo,  163

 

KORHONEN Antti Kustinpoika, s. 18.2.1784 Alasotkamo 52,  73

 

KORHONEN Antti Laurinpoika, s. 28.7.1869 Tipasoja 44 Mujukko,  220, 222

 

KORHONEN Antti Olavi Kallenpoika, s. 7.6.1851 Paltamo 23,  93, 94

 

KORHONEN Antti Olli Kallenpoika, s. 18.6.1859 Jormua 2 Hurskaala,  93, 98

 

KORHONEN Antti Reeti Juhonpoika, s. 6.12.1880 Nuasjärvi 20 Kemilä,  86

 

KORHONEN Antti Roope Antinpoika, s. 6.8.1862 Jormua 10 Tuomaala,  88

 

KORHONEN Antti Simonpoika, s. 16.4.1831 Alasotkamo 55 Rönkkö,  121

 

KORHONEN Antti Tuomaanpoika, s. 1.2.1789 Alasotkamo 43 Lehmimäki,  78

 

KORHONEN Antti Tuomaanpoika, s. 17.11.1816 Ylisotkamo,  38

 

KORHONEN Antti Vihtori Kallenpoika, s. 15.2.1872 Ylisotkamo 4 Korhola,  38, 39

 

KORHONEN Apollonia Juhontytär, s. 27.2.1844 Ylisotkamo 42 Suovaara,  81

 

KORHONEN Arvi Johannes,  24

 

KORHONEN Eeva Antintytär, s. 7.1.1860 Jormua 2 Hurskaala,  88, 91

 

KORHONEN Eino Arvid, s. 21.4.1909 Sotkamo,  23, 24

 

KORHONEN Elena,  30

 

KORHONEN Elna Inkeri,  24, 25

 

KORHONEN Elsa Kaisa Laurintytär, s. 23.10.1866 Nuasjärvi 18 Hiltula,  164

 

KORHONEN Elsa Lotta Tuomaantytär, s. 5.3.1860 Alisotkamo 8 Määttälä,  79, 80

 

KORHONEN Elsa Maria Antintytär, s. 24.9.1860 Nuasjärvi 18 Kelta,  40

 

KORHONEN Elsa Stiina Laurintytär, s. 16.5.1868 Tipasoja 44 Mujukko,  220

 

KORHONEN Elsa Tuomaantytär, s. 4.8.1820 Ylisotkamo,  214

 

KORHONEN Esko Veininpoika, s. 1724 Sotkamo Alasotkamo 22 Hyrkkölä,  144

 

KORHONEN Hanna Lyyti Antintytär, s. 28.6.1903 Nuasjärvi 49 Päätalo,  39

 

KORHONEN Heikki Juhonpoika, s. 22.4.1788 Sotkamo,  230

 

KORHONEN Heikki Juhonpoika, s. 10.8.1851 Alasotkamo 71 Koskelovaara,  196

 

KORHONEN Hemmi Juhonpoika, s. 2.6.1894 Ylisotkamo 12 Piippola,  164

 

KORHONEN Henriika Juhontytär, s. 6.10.1862 Alasotkamo 82 Juurikkavaara,  196

 

KORHONEN Hilda Juhontytär, s. 17.8.1867 Alasotkamo 48 Juurikkavaara,  196

 

KORHONEN Hilda Maria Antintytär, s. 30.3.1894 Mieslahti 20 Junkkari,  98

 

KORHONEN Hilma Maria Kustintytär, s. 6.11.1907 Nuasjärvi 18 Kurjala,  23

 

KORHONEN Hugo Jalmari, s. 9.8.1911 Sotkamo,  23

 

KORHONEN Ida Sofia Kustintytär, s. 4.10.1892 Nuasjärvi 62 Tuomivaara,  23

 

KORHONEN Iita Alina Juhontytär, s. 17.4.1883 Nuasjärvi 20 Kemilä,  86

 

KORHONEN Iita Maria Kallentytär, s. 18.3.1874 Ylisotkamo 4 Korhola,  38

 

KORHONEN Iita Simontytär, s. 28.3.1873 Korholanmäki 5 Lontta,  42

 

KORHONEN Iivari Juhonpoika, s. 14.10.1891 Ylisotkamo,  164

 

KORHONEN Jaakko Edvart Antinpoika, s. 8.8.1910 Nuasjärvi 49 Päätalo,  39

 

KORHONEN Jaakko Kallenpoika, s. 22.10.1883 Sotkamo,  38, 40

 

KORHONEN Jaakko Penooni, s. 28.7.1914 Sotkamo,  23

 

KORHONEN Jaana Toini Elina,  32, 33

 

KORHONEN Jenni,  31

 

KORHONEN Jenni Tuomaantytär, s. 16.8.1865 Alisotkamo 8 Määttälä,  79

 

KORHONEN Jenny Reeta Stiina Kallentytär, s. 15.5.1883 Kajaani,  97

 

KORHONEN Johanna,  31

 

KORHONEN Jorma Juhani,  24, 34

 

KORHONEN Juho Aapelinpoika, s. 10.11.1847 Alasotkamo 32 Vilmilä,  86

 

KORHONEN Juho Antinpoika, s. 10.1.1824 Ylisotkamo 11 Sirviölä,  196

 

KORHONEN Juho Einari Antinpoika, s. 2.2.1892 Mieslahti 20 Junkkari,  98

 

KORHONEN Juho Heikinpoika, s. 23.6.1869 Nurmes,  226

 

KORHONEN Juho Heikki Antinpoika, s. 26.8.1864 Jormua 10 Tuomaala,  88

 

KORHONEN Juho Heikki Juhonpoika, s. 22.9.1861 Jormas,  160, 164

 

KORHONEN Juho Juhonpoika, s. 1729 Nuasjärvi 4 Kolehmala,  52

 

KORHONEN Juho Juhonpoika, s. 29.11.1782 Ylisotkamo 20,  230, 232

 

KORHONEN Juho Juhonpoika, s. 20.4.1793 Ylisotkamo 41 Ritalehto,  71

 

KORHONEN Juho Juhonpoika, s. 24.8.1837 Alasotkamo 40 Naapuri,  81

 

KORHONEN Juho Juhonpoika, s. 14.3.1856 Alasotkamo 82 Juurikkavaara,  196

 

KORHONEN Juho Kallenpoika, s. 25.9.1867 Jormua 5 Juntula,  93, 99

 

KORHONEN Juho Laurinpoika, s. 18.8.1810 Alasotkamo 15 Tikkalanniemi,  218

 

KORHONEN Juho Laurinpoika, s. 18.7.1831 Alasotkamo 64 Konappa,  160

 

KORHONEN Juho Laurinpoika, s. 6.11.1858 Tipasoja 48 Mujukko,  220

 

KORHONEN Juho Nikoteemus Juhonpoika, s. 1.6.1897 Sotkamo,  164

 

KORHONEN Juho Pekanpoika, s. 5.8.1848 Ylisotkamo,  161

 

KORHONEN Juho Roope Kallenpoika, s. 11.2.1887 Jormua 5 Juntula,  97

 

KORHONEN Juho Sipinpoika, s. 26.12.1701 Sotkamo,  229

 

KORHONEN Juho Sipinpoika, s. 1748 Alasotkamo 3 Korhola,  230

 

KORHONEN Jukka,  29, 31

 

KORHONEN Jussi-Heikki Juhonpoika, s. 24.3.1889 Ylisotkamo,  161

 

KORHONEN Kaaleppi Leonard Juhonpoika, s. 21.8.1879 Nuasjärvi 20,  86

 

KORHONEN Kaarlo Arviiti Antinpoika, s. 13.9.1897 Nuasjärvi 49 Päätalo,  39

 

KORHONEN Kaija Antintytär, s. 29.7.1817 Alasotkamo 5 Sirviölä,  95

 

KORHONEN Kaija Paavontytär, s. 1.2.1767 Jormas 5 Määttälä,  172

 

KORHONEN Kaisa Amanta Antintytär, s. 20.3.1885 Kiehimänsuu 15 Koikeronmäki,  98

 

KORHONEN Kaisa Kustaava Kallentytär, s. 13.2.1856 Jormua 2 Hurskaala,  93, 96

 

KORHONEN Kaisa Leena Antintytär, s. 3.2.1819 Alasotkamo 52 Paakki,  78, 85

 

KORHONEN Kaisa Maria Antintytär, s. 5.10.1895 Nuasjärvi 49 Päätalo,  39

 

KORHONEN Kaisa Sohvi Antintytär, s. 20.3.1853 Jormua 2 Hurskaala,  88

 

KORHONEN Kaisa Sohvi Juhontytär, s. 17.4.1854 Jormas,  160

 

KORHONEN Kaisa Stiina Laurintytär, s. 20.6.1873 Nurmes Elomäki,  220, 223

 

KORHONEN Kaisa Vappu Tuomaantytär, s. 4.9.1863 Alisotkamo 8 Määttälä,  79, 82

 

KORHONEN Kaisa Vappu Wilhelmintytär, s. 28.2.1872 Sotkamo ,  22, 23

 

KORHONEN Kalle Antinpoika, s. 11.6.1824 Jormua 2 Hurskaala,  78, 93

 

KORHONEN Kalle Antinpoika, s. 11.4.1849 Ylisotkamo 10,  38

 

KORHONEN Kalle Antinpoika, s. 1.11.1857 Jormua 2 Hurskaala,  88

 

KORHONEN Kalle Benjami Juhonpoika, s. 22.2.1856 Jormas,  160

 

KORHONEN Kalle Hjalmari Antinpoika, s. 21.8.1896 Mieslahti 20 Junkkari,  98

 

KORHONEN Kalle Iivari Tuomaanpoika, s. 16.7.1900 Alisotkamo 4 Riivali,  83, 90

 

KORHONEN Kalle Kallenpoika, s. 10.4.1858 Jormua 2 Hurskaala,  93, 97

 

KORHONEN Kalle Kustinpoika, s. 18.12.1890 Nuasjärvi 62 Tuomivaara,  23

 

KORHONEN Kalle Leonard Kallenpoika, s. 12.2.1891 Jormua 1 Hovi,  87

 

KORHONEN Kalle Malakkias Antinpoika, s. 8.2.1884 Kiehimänsuu 15 Koikeronmäki,  98

 

KORHONEN Kalle Petteri Olavinpoika, s. 17.4.1854 Kajaani,  87

 

KORHONEN Kalle Sipinpoika, s. 22.3.1843 Sotkamo,  23

 

KORHONEN Kerttu Kustaava Antintytär, s. 29.8.1828 Jormua 2 Hurskaala,  78

 

KORHONEN Kirsti Annikki,  24

 

KORHONEN Konsta Aapeli Juhonpoika, s. 9.2.1878 Nuasjärvi 20,  86

 

KORHONEN kuollut lapsi Antintytär, s. 1816 Alasotkamo 52 Paakki,  78

 

KORHONEN kuollut lapsi Pekan, s. 12.7.1776 Nuasjärvi 12 Leppiniemi,  52

 

KORHONEN kuollut lapsi Pekan, s. 16.8.1777 Nuasjärvi 12 Leppiniemi,  52

 

KORHONEN kuollut lapsi Pekan, s. 5.6.1779 Nuasjärvi 12 Leppiniemi,  52

 

KORHONEN kuollut lapsi Pekan, s. 10.4.1783 Nuasjärvi 12 Leppiniemi,  52

 

KORHONEN Kustaava Juhontytär, s. 12.9.1883 Nuasjärvi 62 Tuomivaara,  81

 

KORHONEN Kustaava Juhontytär, s. 25.4.1889 Jormaskylä,  164

 

KORHONEN Kusti Juhonpoika, s. 10.12.1879 Ylisotkamo,  161, 162

 

KORHONEN Kusti Kallenpoika, s. 27.2.1886 Sotkamo,  38

 

KORHONEN Kusti Renne Kallenpoika, s. 10.11.1869 Nuasjärvi 49 Päätalo,  23

 

KORHONEN Kusti Renne Tuomaanpoika, s. 20.1.1876 Alisotkamo 4 Riivali,  79, 84

 

KORHONEN Laina Juhontytär, s. 23.12.1886 Ylisotkamo,  161

 

KORHONEN Lauri Aukusti Antinpoika, s. 13.4.1909 Nuasjärvi 49 Päätalo,  39

 

KORHONEN Lauri Juhonpoika, s. 26.11.1835 Alasotkamo 58 Heitto,  218, 220

 

KORHONEN Lauri Laurinpoika, s. 21.12.1777 Alasotkamo Ruokolahti,  218

 

KORHONEN Lauri Laurinpoika, s. 28.12.1843 Alasotkamo 1 Hiltula,  164

 

KORHONEN Lauri Salomon Laurinpoika, s. 4.3.1877 Nurmes Elomäki,  220

 

KORHONEN Lauri Tuomaanpoika, s. 4.12.1788 Alasotkamo 2 Korhola,  160

 

KORHONEN Leena Antintytär, s. 18.5.1835 Nurmes Haapajärvi,  216

 

KORHONEN Leena Kaisa Juhontytär, s. 10.7.1834 Alasotkamo 58 Heitto,  218, 219

 

KORHONEN Leonard Antinpoika, s. 13.8.1870 Kajaani msrk,  88

 

KORHONEN Leonard Kallenpoika, s. 24.11.1871 Jormua 5 Juntula,  93

 

KORHONEN Liisa Pekantytär, s. 29.10.1886 Nuasjärvi 2 Kantola,  40

 

KORHONEN Liisa Stiina Kallentytär, s. 22.2.1854 Jormua 2 Hurskaala,  93, 95

 

KORHONEN Lyyli Maria Kallentytär, s. 26.1.1895 Jormua 5 Juntula,  97

 

KORHONEN Lyyti Kallentytär, s. 3.6.1889 Nuasjärvi 49 Päätalo,  38

 

KORHONEN Lyyti Laurintytär, s. 27.5.1861 Tipasoja 48 Mujukko,  220

 

KORHONEN Lyyti Loviisa Antintytär, s. 13.3.1883 Alasotkamo 33,  208

 

KORHONEN Mari Juhontytär, s. 16.12.1859 Alasotkamo 82 Juurikkavaara,  196

 

KORHONEN Maria Antintytär, s. 7.5.1855 Jormua 2 Hurskaala,  88, 89, 83

 

KORHONEN Maria Emelia Tuomaantytär, s. 7.3.1902 Alisotkamo 4 Riivali,  83, 90

 

KORHONEN Maria Matintytär, s. 15.1.1846 Alasotkamo 2 Korhola,  214

 

KORHONEN Maria Selina Kallentytär, s. 23.12.1863 Jormua 2 Hurskaala,  93

 

KORHONEN Martta Johanna Kallentytär, s. 13.6.1891 Jormua 5 Juntula,  97

 

KORHONEN Martti Antero,  24, 32

 

KORHONEN Matilda Juhontytär, s. 3.7.1857 Jormas,  160, 161

 

KORHONEN Matti Laurinpoika, s. 4.8.1753 Alasotkamo 32 Wilmilä,  57

 

KORHONEN Matti Laurinpoika, s. 30.3.1867 Tipasoja 44 Mujukko,  220

 

KORHONEN Matti Sipinpoika, s. 7.2.1815 Alasotkamo 3 Korhola,  214

 

KORHONEN Natta Jemina Tuomaantytär, s. 22.1.1872 Alisotkamo 4 Määttälä,  79

 

KORHONEN Natta Kallentytär, s. 20.5.1881 Sotkamo,  38

 

KORHONEN Natta Vappu Juhontytär, s. 1.5.1884 Alasotkamo,  161

 

KORHONEN Olavi Juhonpoika, s. 23.2.1815 Jormua 12 Vainikkala,  87

 

KORHONEN Olavi Laurinpoika, s. 1725 Ylisotkamo Sydänmaa Korhola,  166

 

KORHONEN Olavi Olavinpoika, s. 27.10.1759 Nuasjärvi 3 Kolehmala,  145

 

KORHONEN Olavi Sipinpoika, s. n 1729 Nuasjärvi 3 Kolehmala,  145

 

KORHONEN Olga Tuomaantytär, s. 20.12.1869 Alisotkamo 4 Määttälä,  79

 

KORHONEN Oona,  35

 

KORHONEN Oskari,  35

 

KORHONEN Oskari Tuomaanpoika, s. 20.3.1879 Alasotkamo 4 Riivali,  79

 

KORHONEN Paavo Veininpoika, s. 3.12.1743 Jormas 5 Määttälä,  172

 

KORHONEN Pekka,  29, 30

 

KORHONEN Pekka Pekanpoika, s. 6.5.1815 Tipasoja 12 Partala,  161

 

KORHONEN Pertti Antinpoika, s. 1731 Alasotkamo 17 Korhola,  148

 

KORHONEN Pirjo,  34

 

KORHONEN Pirkko,  31

 

KORHONEN Pirkko Elina,  32

 

KORHONEN Reeta Elisa Antintytär, s. 24.4.1882 Kajaani msrk?,  98

 

KORHONEN Reeta Sohvi Antintytär, s. 1.12.1846 Alasotkamo 1 Hiltula,  23

 

KORHONEN Reeta Sohvi Simontytär, s. 3.2.1859 Nuasjärvi 8 Rimpilä,  84

 

KORHONEN Reeti Juhonpoika, s. 19.12.1894 Ylisotkamo 12 Piippola,  161

 

KORHONEN Reino Einari,  24, 29

 

KORHONEN Reino Johannes Antinpoika, s. 16.2.1906 Ylisotkamo,  163

 

KORHONEN Riika Juhontytär, s. 21.9.1837 Alasotkamo 58 Heitto,  218, 225

 

KORHONEN Riitta Kirsti Juhontytär, s. 21.9.1837 Alasotkamo 58 Heitto,  218, 224

 

KORHONEN Riitu Kustaava Antintytär, s. 6.3.1874,  88, 92

 

KORHONEN Roni,  30

 

KORHONEN Sepulon Juhonpoika, s. 31.1.1896 Ylisotkamo 12,  161

 

KORHONEN Simo Antinpoika, s. 19.9.1834 Nuasjärvi 8 Rimpilä,  42

 

KORHONEN Sipi Juhonpoika, s. 1726 Alasotkamo 3 Korhola,  230

 

KORHONEN Sipi Juhonpoika, s. 27.11.1764 Alasotkamo 3 Korhola,  72

 

KORHONEN Sipi Juhonpoika, s. 6.11.1778 Alasotkamo 3 Korhola,  230

 

KORHONEN Sipi Laurinpoika, s. n 1683 Alasotkamo 32,  145

 

KORHONEN Sipi Olavinpoika, s. 4.4.1755 Nuasjärvi 3 Kolehmala,  145

 

KORHONEN Sipi Sipinpoika, s. 1669 Sotkamo,  229

 

KORHONEN Sohvi Antintytär, s. 25.12.1820 Kiehimänsuu 5 Kärkkäälä,  73

 

KORHONEN Sohvi Antintytär, s. 13.4.1862 Alasotkamo,  121

 

KORHONEN Sohvi Kallentytär, s. 20.5.1878 Sotkamo,  38

 

KORHONEN Stiina Juhontytär, s. 6.6.1853 Alasotkamo 71 Koskelovaara,  196, 198

 

KORHONEN Susanna Loviisa Erkintytär, s. 16.9.1822 Alasotkamo,  87

 

KORHONEN Sylvi Amanta Antintytär, s. 28.12.1911 Nuasjärvi 49 Päätalo,  39

 

KORHONEN Sylvi Marjatta,  24

 

KORHONEN Toini Maria Juhontytär, s. 3.10.1911 Paltamo,  24

 

KORHONEN Toni,  34, 35

 

KORHONEN Tuomas Antinpoika, s. 4.6.1813 Alasotkamo 52 Paakki,  78

 

KORHONEN Tuomas Juhonpoika, s. 23.1.1781 Alasotkamo 3 Korhola,  230, 231

 

KORHONEN Tuomas Kertunpoika (Tuomaan?), s. 16.3.1811 Alasotkamo 52 Paakki,  78, 79, 90

 

KORHONEN Tuomas Laurinpoika, s. 9.5.1755 Sotkamo,  78

 

KORHONEN Tuomas Tuomaanpoika, s. 25.12.1814 Tipasoja,  231

 

KORHONEN Tuomas Tuomaanpoika, s. 9.2.1874 Alisotkamo 4 Määttälä,  79, 83, 90

 

KORHONEN Ulla,  29

 

KORHONEN Uuno Antinpoika, s. 10.4.1904 Ylisotkamo,  163

 

KORHONEN Vappu Antintytär, s. 16.1.1815 Alasotkamo 52 Paakki,  78

 

KORHONEN Vappu Kallentytär, s. 1.2.1876 Ylisotkamo 5 Heinävaara,  38

 

KORHONEN Vilho Nestori, s. 9.8.1911 Sotkamo,  23

 

KORHONEN Viljo Juhonpoika, s. 26.1.1892 Ylisotkamo 12 Kotila Torp.,  161

 

KORHONEN X,  35

 

KORHONEN X,  30

 

KORHONEN XX,  30

 

KORHOTAR Anna Olavintytär, s. 16.8.1758 Nuasjärvi 3 Kolehmala,  145

 

KORHOTAR Anna Paavontytär, s. 28.9.1752 Nuasjärvi 10 Antikkala,  218

 

KORHOTAR Anna Reeta Sipintytär, s. 5.2.1789 Alasotkamo 3 Korhola,  72

 

KORHOTAR Aune Sakarintytär, s. 7.7.1783 Nuasjärvi 10 Antikkala,  106

 

KORHOTAR Elin Erkintytär, s. 25.12.1799 Alasotkamo 56 Lillotra,  220

 

KORHOTAR Elin Juhontytär, s. 8.12.1776 Alasotkamo 3 Korhola,  230

 

KORHOTAR Helena Tuomaantytär, s. 27.11.1786 Alasotkamo 2 Korhola,  180

 

KORHOTAR Kaisa Olavintytär, s. 11.5.1752 Nuasjärvi 3 Kolehmala,  145, 146

 

KORHOTAR Katariina Eskontytär, s. 10.3.1750 Alasotkamo 22 Hyrkkölä,  144

 

KORHOTAR Katariina Kustintytär, s. 6.2.1773 Alasotkamo 18,  186

 

KORHOTAR Liisa Olavintytär, s. 2.8.1760 Katerma,  166

 

KORHOTAR Marketta Antintytär, s. 25.12.1769 Alasotkamo 32 Vilmilä,  72

 

KORHOTAR Marketta Juhontytär, s. 26.5.1785 Ylisotkamo 20,  230

 

KORHOTAR Marketta Laurintytär, s. 1728 Ylisotkamo Sydänmaa Korhola,  188

 

KORHOTAR Riitta Matintytär, s. 7.2.1786 Alasotkamo 43 Lehmimäki,  57

 

KORHOTAR Susanna Sipintytär, s. 1721 Sotkamo,  54

 

KORHOTAR Vappu Laurintytär, s. 17.6.1761 Alasotkamo 2 Korhola,  78

 

KORHOTAR Vappu Pertintytär, s. 25.8.1761 Alasotkamo 17 Määttälä,  148

 

KORTE Ulla,  29

 

KOUFALL Reeta Samuelintytär, s. 13.9.1819 Ylisotkamo 49,  161

 

KOUFFALL Kaija Heikintytär, s. 5.1.1758 Sotkamo,  192

 

KOVALAINEN Elsa Samulintytär, s. 21.9.1830 Sotkamo Jormas 17,  182

 

KOVALAINEN Reeta Samulintytär, s. 10.3.1837 Sotkamo Jormas,  182

 

KOVALAINEN Riitta Stiina Samulintytär, s. 23.6.1834 Sotkamo Jormas,  182

 

KOVALAINEN Samuel, s. 21.?.1800 Sotkamo Jormas,  182

 

KOVALAINEN Vappu Samulintytär, s. 4.8.1828 Sotkamo Jormas 17,  182

 

KUOSMATAR Kaija Mansvetintytär, s. 22.3.1731,  148

 

KUVAJA Karin Heikintytär, s. 1723,  155

 

KUVAJA Vappu,  150

 

KUVAJA Vappu, s. 1655,  234

 

KYLLÖNEN Eelin Heikintytär, s. 14.3.1755 Sotkamo Lentua,  14

 

KYLLÖNEN Matti Heikinpoika, s. 29.4.1816,  68

 

KÄRNÄ Riitta Heikintytär, s. Sotkamo,  124

 

KÄRNÄ Saara Heikintytär, s. 24.3.1819 Sotkamo,  113

 

LAATIKAINEN Antti Antinpoika, s. 31.1.1851 Sotkamo Tipasoja,  237

 

LAATIKAINEN Elsa Pentintytär, s. 27.2.1797 Sotkamo,  190

 

LAATIKAINEN Erkki Erkinpoika, s. 1744 Sotkamo,  19

 

LAATIKAINEN Erkki Erkinpoika, s. 7.5.1782 Sotkamo Ylisotkamo 5,  227

 

LAATIKAINEN Erkki Erkinpoika, s. 21.12.1842 Sotkamo Ylisotkamo,  227

 

LAATIKAINEN Esa Erkinpoika, s. 20.12.1825 Sotkamo Ylisotkamo,  227

 

LAATIKAINEN Hilda Maria Antintytär, s. 21.12.1894 Sotkamo Tipasoja,  237

 

LAATIKAINEN Juho Erkinpoika, s. 7.8.1836 Sotkamo Ylisotkamo,  227

 

LAATIKAINEN Kaija, s. 20.12.1793 Sotkamo,  211

 

LAATIKAINEN Lovisa Erkintytär, s. 23.3.1829 Sotkamo Ylisotkamo,  227

 

LAATIKAINEN Reeti Erkinpoika, s. 5.10.1831 Sotkamo Ylisotkamo,  227

 

LAATIKATAR Kaija Erkintytär, s. 1686 Sotkamo Katerma,  145

 

LAATIKATAR Kaija Erkintytär, s. 11.8.1771 Sotkamo,  19

 

LESONEN Tea Basili,  156

 

LIIMATTA Elin Antintytär, s. 1730 Sotkamo Katerma,  100

 

LIIMATTA Erkki Pekanpoika, s. 13.1.1730 Sotkamo Katerma Tikkala,  151

 

LIIMATTA Helga Pekantytär, s. 1715 Sotkamo Katerma Tikkala,  151

 

LIIMATTA Kerttu Pekantytär, s. 1720 Sotkamo Katerma Tikkala,  151

 

LIIMATTA Pekka Pekanpoika, s. 1725 Sotkamo Katerma Tikkala,  151

 

LIIMATTA Pekka, s. 1680,  151

 

LINTUNEN Anna Riitta, s. 27.8.1882 Nurmes,  118

 

LIPPONEN Marjatta Paavontytär, s. 24.2.1876 Nurmes,  222

 

LIUSKI Aune Joosepintytär, s. 14.5.1779 Sotkamo Ylisotkamo 21 Hakkarala,  217

 

LIUSKI Aune Martintytär, s. 5.5.1787 Sotkamo Ylisotkamo 43,  173

 

LIUSKI Kaija Joosepintytär, s. 10.7.1772 Sotkamo,  204

 

LOHTANDER Juho,  185

 

LUKKARI Anna Sohvi Juhontytär, s. 8.3.1841 Sotkamo Ylisotkamo 30 Soidin,  20

 

LUKKARI Elsa Kaisa Juhontytär, s. 2.10.1825 Sotkamo Ylisotkamo 30 Soidin,  20

 

LUKKARI Juho Juhonpoika, s. 26.12.1834 Sotkamo Ylisotkamo 30 Soidin,  20

 

LUKKARI Juho Matinpoika, s. 2.11.1793 Sotkamo Ylisotkamo 30 Soidin,  20

 

LUKKARI Kristina Esantytär, s. 18.3.1787 Sotkamo Ylisotkamo,  193

 

LUKKARI Maria Riika Juhontytär, s. 18.1.1839 Sotkamo Ylisotkamo 30 Soidin,  20

 

LUKKARI Matti Alrik Juhonpoika, s. 17.12.1832 Sotkamo Ylisotkamo 30 Soidin,  20

 

LUKKARI Saara Vappu Juhontytär, s. 18.1.1848 Sotkamo Ylisotkamo 30 Soidin,  20

 

LUKKARI Sohvi Antintytär, s. 2.5.1835 Alasotkamo 46,  42

 

LUKKARI Susanna Juhontytär, s. 26.6.1829 Sotkamo Ylisotkamo 30 Soidin,  20

 

LUKKARI Vilhelm Juhonpoika, s. 10.2.1843 Sotkamo Ylisotkamo 30 Soidin,  20

 

LUTTINEN Jaana Toini Elina,  32, 33

 

LUTTINEN Kai,  33

 

LUTTINEN Mari,  33

 

LÄMSÄ Kustaa, s. 8.1.1739 Paltamo Käkilahti,  146

 

LÄMSÄTÄR Susanna Kustaantytär, s. 7.8.1796 Paltamo,  146

 

MANKINEN Kustaava, s. 13.4.1862 Valtimo,  97

 

MERILÄINEN Alma Jemiina Erkintytär, s. 9.6.1885 Alasotkamo 7 Kuolaniemi,  80

 

MERILÄINEN Anna Leena Erkintytär, s. 13.10.1887 Alasotkamo 7 Kuolaniemi,  80

 

MERILÄINEN Eera Erkinpoika, s. 27.2.1890 Alasotkamo 7 Kuolaniemi,  80

 

MERILÄINEN Eera Ollinpoika, s. 9.6.1853 Alasotkamo 7 Kuolaniemi,  80

 

MERILÄINEN Elsa Pekantytär, s. 28.6.1798 Sotkamo Alasotkamo,  138

 

MERILÄINEN Elsa Stiina Pekantytär, s. 13.3.1828 Sotkamo,  79

 

MERILÄINEN Helmi Riika Erkintytär, s. 28.10.1901 Alasotkamo 7 Kuolaniemi,  80

 

MERILÄINEN Juho Jaakko Erkinpoika, s. 22.7.1880 Alasotkamo 7 Merilä,  80, 81

 

MERILÄINEN kuollut Pekanlapsi, s. 5.7.1793 Sotkamo,  138

 

MERILÄINEN Liisa Pekantytär, s. 29.10.1886 Nuasjärvi 2 Kantola,  40

 

MERILÄINEN Lilli Sohvi Erkintytär, s. 28.1.1900 Alasotkamo 7 Kuolaniemi,  80

 

MERILÄINEN Olga Maria Erkintytär, s. 15.7.1882 Alasotkamo 7 Kuolaniemi,  80

 

MERILÄINEN Pekka Pekanpoika, s. 1746 Sotkamo Ylisotkamo,  138

 

MERILÄINEN Pekka Pekanpoika, s. 21.12.1794 Sotkamo Ylisotkamo 35,  138

 

MERILÄINEN Pekka Sampanpoika, s. 1.3.1860 Nuasjärvi 1 Kantola,  40

 

MERILÄINEN Tapani Pekanpoika, s. 24.4.1801 Sotkamo Tipasoja,  138

 

MERILÄINEN Tuomas Erkinpoika, s. 10.11.1895 Alasotkamo 7 Kuolaniemi,  80

 

MERILÄINEN Uuno Erkinpoika, s. 11.11.1892 Alasotkamo 7 Kuolaniemi,  80

 

MERILÄINEN Vappu Matintytär, s. 2.5.1824 Sotkamo,  97

 

MERILÄINEN Yrjö Erkinpoika, s. 2.5.1898 Alasotkamo 7 Kuolaniemi,  80

 

MIKKOINEN Elias Eliaanpoika,  16

 

MIKKONEN Marketta, s. 1660,  150

 

MIKOTAR Susana Eliaksentytär, s. 14.5.1741 Lammasperä,  16

 

MOILANEN Kaisa Sohvia, s. 28.5.1840,  88

 

MOILANEN Vappu, s. 17.6.1776 Sotkamo Nuasjärvi,  102

 

MOISANDER Riitta, s. 1684 Sotkamo,  4

 

MOISANEN Aatami Rikhard, s. 27.5.1826 Jormua 13 Saviniemi,  96

 

MOISANEN Anna Matintytär, s. 15.2.1774 Kajaani Jormua,  147

 

MOISANEN Antti Malakias Malakinpoika, s. 30.9.1884 Kiehimä 20,  96

 

MOISANEN Aune Juhontytär, s. 1.1.1805 Jormua 13 Leinola,  148

 

MOISANEN Hilma Sohvi Malakintytär, s. 14.12.1895 Kiehimä 20,  96

 

MOISANEN Ilmari Malakinpoika, s. 26.3.1891 Kiehimä 20,  96

 

MOISANEN Johannes Malakinpoika, s. 7.8.1882 Kiehimä 20 Leppimäki,  96

 

MOISANEN Juho Matinpoika, s. 14.4.1764 Jormua,  147, 148

 

MOISANEN Kaisa Amanta Malakintytär, s. 15.9.1892 Kiehimä 20,  96

 

MOISANEN Kaisa Reeta Matintytär, s. 18.2.1769 Kajaani Jormua?,  147

 

MOISANEN Kalle Leonard Malakinpoika, s. 10.8.1879 Kiehimä 20 Leppimäki,  96

 

MOISANEN Karin Juhontytär, s. 30.3.1794 Jormua 13 Leinola,  148

 

MOISANEN Karin Matintytär, s. 1.6.1771 Kajaani Jormua,  147

 

MOISANEN Laara Juhontytär, s. 9.2.1801 Jormua 13 Leinola,  148

 

MOISANEN Malakkias Aataminpoika, s. 13.3.1848 Jormua 13 Saviniemi,  96

 

MOISANEN Matti Juhonpoika, s. 19.6.1798 Jormua 13 Leinola,  148

 

MOISANEN Matti Matinpoika, s. 18.6.1759 Kajaani Jormua?,  147

 

MOISANEN Matti, s. 1731 Kajaani Jormua,  147

 

MOISANEN Olavi Matinpoika, s. 15.5.1761 Kajaani Jormua,  147

 

MOISANEN Oskari Malakinpoika, s. 16.11.1886 Kiehimä 20,  96

 

MOISANEN Saara Reeta Malakintytär, s. 28.1.1881 Kiehimä 20 Leppimäki,  96

 

MOISANEN Vappu Sohvi Juhontytär, s. 21.5.1796 Jormua 13 Leinola,  148

 

MUSTONEN Abraham Samuelinpoika, s. 26.8.1809 Tipasoja 32,  65

 

MUSTONEN Amanta Sohvia Reetintytär, s. 20.5.1903 Sotkamo Alasotkamo,  122

 

MUSTONEN Anna Lyyti Reetintytär, s. 29.10.1895 Sotkamo Alasotkamo,  122

 

MUSTONEN Anna Vappu Laurintytär, s. 11.11.1820 Sotkamo Nuasjärvi 12 Leppiniemi,  203

 

MUSTONEN Elsa Kustaava Reetintytär, s. 9.8.1900 Sotkamo Jormaskylä,  122

 

MUSTONEN Esko Mikonpoika, s. 9.4.1762 Sotkamo Nuasjärvi 9,  145

 

MUSTONEN Esko Mikonpoika, s. 5.3.1773 Sotkamo Nuasjärvi 9,  145

 

MUSTONEN Heikki Laurinpoika, s. 14.12.1821 Sotkamo Nuasjärvi 12 Leppiniemi,  203

 

MUSTONEN Heikki Mikonpoika, s. 18.12.1776 Sotkamo Nuasjärvi 9,  145

 

MUSTONEN Joel Viktor Reetinpoika, s. 7.5.1897 Sotkamo Alasotkamo,  122

 

MUSTONEN Jooseppi Mikonpoika, s. 22.1.1764 Sotkamo Nuasjärvi 9,  145

 

MUSTONEN Juho Heikki Reetinpoika, s. 3.12.1890 Sotkamo Alasotkamo,  122

 

MUSTONEN Lauri Heikinpoika, s. 2.8.1792 Sotkamo Nuasjärvi 12 Leppiniemi,  203

 

MUSTONEN Lauri Laurinpoika, s. 5.5.1792 Öfv.sotc. Laatikkala,  21

 

MUSTONEN Maria Jemina Reetintytär, s. 3.8.1892 Sotkamo Alasotkamo,  122

 

MUSTONEN Marketta Mikontytär, s. 16.2.1769 Sotkamo Ylisotkamo,  145

 

MUSTONEN Marketta Samuelintytär, s. 20.5.1808 Ylisotkamo 6,  65

 

MUSTONEN Matti Reeti Reetinpoika, s. 11.5.1894 Sotkamo Alasotkamo,  122

 

MUSTONEN Mikko Mikonpoika, s. 1721 Sotkamo Nuasjärvi 9 Sirviölä,  145

 

MUSTONEN Reeta Kaisa Laurintytär, s. 11.7.1818 Sotkamo Nuasjärvi 12 Leppiniemi,  203

 

MUSTONEN Reeta Kaisa Samuelintytär, s. 1.1.1813 Ylisotkamo,  65

 

MUSTONEN Reeti Heikinpoika, s. 19.9.1869 Sotkamo Alasotkamo,  122

 

MUSTONEN Samuel Heikinpoika, s. 1.10.1787 Sotkamo,  65

 

MUSTONEN Samuel Laurinpoika, s. 9.2.1823 Sotkamo Nuasjärvi 12 Leppiniemi,  203

 

MUSTONEN Tauno Heikinpoika, s. 25.4.1798 Sotkamo Tipasoja 13 Kilpola,  210

 

MUSTONEN Vappu Laurintytär, s. 14.5.1813 Öfv.sotc. No 32,  21

 

MÄHÖNEN Riika Antintytär, s. 26.2.1835 Sotkamo,  194

 

MÄKÄRÄINEN Heikki Kusti Paavonpoika,  228

 

MÄÄTTÄ Anna Liisa Juhontytär, s. 26.8.1823 Alasotkamo,  218

 

MÄÄTTÄ Juho Juhonpoika, s. 22.3.1827 Alasotkamo,  218

 

MÄÄTTÄ Juho Simonpoika, s. 7.6.1792 Alasotkamo,  218

 

MÄÄTTÄ Kaisa, s. 27.6.1813 Jormas 35,  79

 

MÄÄTTÄ Maria, s. 18.11.1806 Sotkamo,  171

 

MÄÄTTÄ Simo Matinpoika, s. 4.8.1749 Alasotkamo,  218

 

NEVALAINEN Pekka Pekanpoika, s. 27.4.1876 Nurmes,  223

 

NEVALAINEN Tiina Elina Antintytär, s. 24.4.1900 Lieksa No 34,  32

 

NISKANEN Aarne Kallenpoika, s. 10.2.1904 Tipasoja 6 Niskala,  75

 

NISKANEN Abraham Abrahaminpoika, s. 13.5.1746 Vieksi 5 Karvola,  55

 

NISKANEN Abraham Abrahaminpoika, s. 25.12.1779 Sumsa 11 Karppala,  55, 57

 

NISKANEN Abraham Abrahaminpoika, s. 3.5.1816 Sumsa 11 Karppala,  57

 

NISKANEN Abraham Abrahaminpoika, s. 6.1.1820 Sumsa 11 Karppala,  72

 

NISKANEN Abraham Antinpoika, s. 15.6.1784 Sumsa 11 Karppala,  69, 72

 

NISKANEN Abraham Heikinpoika, s. n 1718 Sotkamo Wiexi,  55, 69, 137

 

NISKANEN Abraham Kusti Jaakonpoika, s. 26.4.1845 Katerma 13 Kuvajala,  60, 61

 

NISKANEN Aksel Annanpoika, s. 15.3.1865 Katerma 13 Huovila,  67

 

NISKANEN Aleksantra Taavetintytär, s. 19.11.1897 Tipasoja 39 Konttivaara,  74

 

NISKANEN Alma Sohvi Taavetintytär, s. 30.8.1892 Tipasoja 39 Konttivaara,  74

 

NISKANEN Alrik Pekanpoika, s. 9.8.1838 Katerma 13 Kuvajala,  66

 

NISKANEN Anna Kustaava Taavetintytär, s. 5.12.1885 Tipasoja 39 Konttivaara,  74

 

NISKANEN Anna Liisa Abrahamintytär, s. 5.2.1810 Sumsa 11 Karppala,  57, 58

 

NISKANEN Anna Liisa Pekantytär, s. 24.5.1828 Katerma 13 Kuvajala,  66, 67

 

NISKANEN Anna Liisa Pekantytär, s. 1.6.1838 Yli-Jormas 16 Sivola,  79, 90

 

NISKANEN Anna Reeta Abrahamintytär, s. 19.1.1828 Sumsa 11 Karppala,  72, 77

 

NISKANEN Antti Abrahaminpoika, s. 30.10.1757 Katerma Sumsa 11 Karppala,  69

 

NISKANEN Antti Abrahaminpoika, s. 21.1.1785 Sumsa 11 Karppala,  55

 

NISKANEN Antti Abrahaminpoika, s. 26.3.1815 Sumsa 11 Karppala,  72

 

NISKANEN Antti Antinpoika, s. 4.1.1790 Katerma Sumsa 11 Karppala,  69

 

NISKANEN Antti Vihtori Abrahaminpoika, s. 12.5.1893 Katerma Ruunavaara,  61

 

NISKANEN Dordi Abrahamintytär, s. 6.5.1777 Sumsa 11 Karppala,  55, 56

 

NISKANEN Eeva Vilhontytär, s. 25.9.1864 Tipasoja 43 Konttivaara,  73, 76

 

NISKANEN Elsa Stiina Pekantytär, s. 16.10.1830 Katerma 13 Kuvajala,  66, 68

 

NISKANEN Erkki Laurinpoika, s. 6.8.1834 Tipasoja 5 Piippola,  74, 75, 76

 

NISKANEN Erkki Pekanpoika, s. 18.4.1834 Katerma 13 Kuvajala,  66

 

NISKANEN Erkki Vilho Kallenpoika, s. 8.1.1884 Tipasoja 6 Niskala,  75

 

NISKANEN Hanna Sohvi Vilhontytär, s. 2.9.1856 Tipasoja 43 Konttivaara,  73

 

NISKANEN Heikki Vilho Kustinpoika, s. 27.2.1887 Tipasoja 7 Suonenvaara,  76

 

NISKANEN Helmi Amalia Kallentytär, s. 20.4.1886 Tipasoja 6 Niskala,  75

 

NISKANEN Hilma Taavetintytär, s. 11.1.1896 Tipasoja 39 Konttivaara,  74

 

NISKANEN Iita Loviisa Kustintytär, s. 30.4.1907 Tipasoja 7 Suonenvaara,  76

 

NISKANEN Jaakko Reeti Abrahaminpoika, s. 1.8.1814 Sumsa 11 Karppala,  57, 60

 

NISKANEN Johanna Kallentytär, s. 11.5.1894 Tipasoja 6 Niskala,  75

 

NISKANEN Johannes Abrahaminpoika, s. 23.11.1825 Sumsa 11 Karppala,  72

 

NISKANEN Juho Abrahaminpoika, s. 25.4.1741 Vieksi 5 Karvola,  137

 

NISKANEN Juho Abrahaminpoika, s. 5.12.1789 Sumsa 11 Karppala,  55

 

NISKANEN Juho Pekka Abrahaminpoika, s. 12.5.1887 Katerma Ruunavaara,  61

 

NISKANEN Kaisa Sohvi Kustintytär, s. 6.11.1891 Tipasoja 7 Suonenvaara,  76

 

NISKANEN Kalle Aukusti Abrahaminpoika, s. 17.1.1890 Katerma Ruunavaara,  61

 

NISKANEN Kalle Erkinpoika, s. 19.3.1858 Tipasoja 5 Piippola,  75

 

NISKANEN Kalle Kallenpoika, s. 6.5.1891 Tipasoja 6 Niskala,  75

 

NISKANEN Kusti Petteri Erkinpoika, s. 4.5.1866 Tipasoja 6 Niskala,  76

 

NISKANEN Leena Kaisa Taavetintytär, s. 13.5.1887 Tipasoja 39 Konttivaara,  74

 

NISKANEN Leena Sohvi Kallentytär, s. 28.7.1900 Tipasoja 6 Niskala,  75

 

NISKANEN Loviisa Abrahamintytär, s. 20.6.1823 Katerma 13 Kuvajala,  57, 63

 

NISKANEN Mari Abrahamintytär, s. 3.4.1885 Katerma Ruunavaara,  61

 

NISKANEN Matti Abrahaminpoika, s. 12.1.1820 Katerma 13 Kuvajala,  57

 

NISKANEN Matti Arvi Abrahaminpoika, s. 26.2.1896 Katerma Ruunavaara,  61

 

NISKANEN Naimi Kustaava Kustintytär, s. 17.5.1895 Tipasoja 7 Suonenvaara,  76

 

NISKANEN Pekka Abrahaminpoika, s. 19.5.1787 Sumsa 11 Karppala,  55, 66

 

NISKANEN Pekka Abrahaminpoika, s. 30.12.1813 Jormas 16 Sivola,  79

 

NISKANEN Pertta Abrahamintytär, s. 16.7.1812 Sumsa 11 Karppala,  57, 59

 

NISKANEN Reeta Kaisa Erkintytär, s. 24.2.1860 Tipasoja 5 Piippola,  74

 

NISKANEN Reeta Stiina Vilhontytär, s. 1.1.1862 Tipasoja 43 Konttivaara,  73, 75

 

NISKANEN Riitta Kaisa Abrahamintytär, s. 11.12.1818 Sumsa 11 Karppala,  57, 62

 

NISKANEN Saimi Santra Kallentytär, s. 23.6.1897 Tipasoja 6 Niskala,  75

 

NISKANEN Samuel Juhonpoika, s. 25.7.1815 Sumsa 32 Pohjaslahti,  22

 

NISKANEN Sipi Abrahaminpoika, s. 14.4.1817 Sumsa 11 Karppala,  72

 

NISKANEN Taavetti Ilmari Taavetinpoika, s. 1.3.1894 Tipasoja 39 Konttivaara,  74

 

NISKANEN Taavetti Vilhonpoika, s. 23.12.1858 Tipasoja 43 Konttivaara,  73, 74

 

NISKANEN Toivo Armas Kustinpoika, s. 27.12.1888 Tipasoja 7 Suonenvaara,  76

 

NISKANEN Vilho Abrahaminpoika, s. 7.1.1817 Katerma 13 Kuvajala,  57

 

NISKANEN Vilho Abrahaminpoika, s. 17.1.1823 Sumsa 11 Karppala,  72, 73

 

NISKATAR Anna Abrahamintytär, s. 21.1.1785 Sumsa 11 Karppala,  55

 

NISKATAR Anna Samulintytär, s. 21.8.1847 Sotkamo,  22

 

NISKATAR Aune Antintytär, s. 10.2.1783 Katerma Sumsa 11 Karppala,  69, 70

 

NISKATAR Elisa Abrahamintytär, s. 25.3.1782 Sumsa 11 Karppala,  55, 65

 

NISKATAR Kerttu Abrahamintytär, s. 18.1.1775 Sumsa 11 Karppala,  55

 

NISKATAR Kerttu Anterontytär, s. 22.4.1787 KatermaSumsa 11 Karppala,  69, 78

 

NISKATAR Pertta Juhontytär, s. 5.3.1792 Sumsa 24 Ruokolahti,  199

 

OKKONEN Kaija Leena Laurintytär, s. 2.4.1837,  121

 

OKOTAR Aune Simontytär, s. 2.4.1792 Alasotkamo 69,  71

 

OKOTAR Kaija, s. 12.6.1792 Sotkamo,  160

 

OLLIKAINEN Maria Juhontytär, s. 1721,  5

 

PARTANEN Kaisa Loviisa Matintytär, s. 24.2.1834 Ylisotkamo 50,  220

 

PARTANEN Kalle Reetanpoika, s. 30.11.1839 Sotkamo,  109

 

PARTANEN Lauri Matinpoika, s. 20.3.1777 Tipasoja 34 Partala,  158

 

PARTANEN Matti Tapaninpoika, s. 19.11.1793 Jormas 33 Timola,  220

 

PARTANEN Reeta Matintytär, s. 27.10.1809 Sotkamo,  109

 

PARVIAIATAR Anna Tapanintytär, s. 20.5.1737 Sotkamo Tipasoja,  4, 149

 

PARVIAIATAR Dorotea (Dorde) Tapanintytär, s. 1718 Sotkamo Tipasoja Leinola,  4, 53

 

PARVIAIATAR Karin Tapanintytär, s. 19.5.1734 Sotkamo Tipasoja Leinola,  4, 147

 

PARVIAIATAR Marketta Tapanintytär, s. n 1732 Sotkamo,  4, 145

 

PARVIAINEN Aarne Edvartti Viktorinpoika, s. 29.6.1910 Sotkamo,  118

 

PARVIAINEN Aatami Aataminpoika, s. 11.5.1799 Sotkamo,  19

 

PARVIAINEN Aatami Tapaninpoika, s. 6.4.1770 Sotkamo,  16, 19

 

PARVIAINEN Aatu Erkinpoika, s. 7.4.1861 Sotkamo Alasotkamo,  169

 

PARVIAINEN Aatu Juusonpoika, s. 1.1.1873 Sotkamo Tipasoja,  213

 

PARVIAINEN Abraham Aaprahaminpoika, s. 9.6.1821 Sotkamo Tipasoja 21,  102

 

PARVIAINEN Abraham Tapaninpoika, s. 31.1.1778 Sotkamo Sumsa,  101, 102

 

PARVIAINEN Abraham Tapaninpoika, s. 12.12.1825 Sotkamo Tipasoja 21 Kurikka,  104, 105

 

PARVIAINEN Adam Reinhold Alrikinpoika, s. 19.3.1837 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi,  21

 

PARVIAINEN Aino Sohvi Juhontytär, s. 17.4.1910 Sotkamo,  37

 

PARVIAINEN Aleksi Tapaninpoika, s. 13.1.1850 Sotkamo Tipasoja,  113, 114

 

PARVIAINEN Alma Pekantytär, s. 9.2.1890 Sotkamo Tipasoja 38,  126

 

PARVIAINEN Alma Sohvi Heikintytär, s. 21.5.1887 Alasotkamo 26 Ruokola,  121

 

PARVIAINEN Alric Alrikinpoika, s. 14.6.1841 Sotkamo,  21

 

PARVIAINEN Alrik Aataminpoika, s. 13.12.1809 Sotkamo,  19, 21

 

PARVIAINEN Alrik Alrikinpoika, s. 25.5.1854 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi,  21

 

PARVIAINEN Altto Heikinpoika, s. 2.9.1886 Sotkamo Tipasoja 38,  129

 

PARVIAINEN Amalia Pekantytär, s. 21.3.1881 Sotkamo Tipasoja,  126, 128

 

PARVIAINEN Amanta Sohvi Karolinantytär, s. 8.1.1868 Sotkamo Ylisotkamo,  185

 

PARVIAINEN Anna Joosepintytär, s. 10.10.1896 Sotkamo Tipasoja,  216

 

PARVIAINEN Anna Kaija Matintytär, s. 29.4.1800 Sotkamo Ylisotkamo,  139, 140

 

PARVIAINEN Anna Kaisa Alrikintytär, s. 24.12.1845 Sotkamo Ylisotkamo 29,  21, 38

 

PARVIAINEN Anna Kaisa Antintytär, s. 8.2.1799 Ylisotkamo 21,  217, 218

 

PARVIAINEN Anna Kaisa Heikintytär, s. 17.3.1846 Sotkamo Tipasoja,  125

 

PARVIAINEN Anna Kaisa Pekantytär, s. 8.6.1875 Sotkamo Tipasoja 38,  126, 127

 

PARVIAINEN Anna Kustaava Heikintytär, s. 30.7.1889 Alasotkamo 26 Ruokola,  121

 

PARVIAINEN Anna Kustaava Pekantytär, s. 25.2.1874 Sotkamo Tipasoja,  209, 64

 

PARVIAINEN Anna Leena Abrahamintytär, s. 24.6.1854 Sotkamo Sumsa,  105

 

PARVIAINEN Anna Leena Erkintytär, s. 12.4.1876 Sotkamo Jormas,  117

 

PARVIAINEN Anna Liisa Aleksintytär, s. 26.5.1884 Sotkamo Jormas 71,  114, 115

 

PARVIAINEN Anna Liisa Heikintytär, s. 30.4.1889 Sotkamo Tipasoja 38,  129

 

PARVIAINEN Anna Liisa Juhontytär, s. 7.3.1829 Sotkamo Sumsa 31 Väärä,  205

 

PARVIAINEN Anna Liisa Matintytär, s. 26.7.1827 Sotkamo Ylisotkamo,  171

 

PARVIAINEN Anna Liisa Matintytär, s. 25.4.1829 Sotkamo Ylisotkamo,  193, 201

 

PARVIAINEN Anna Maria Juhontytär, s. 12.6.1830 Sotkamo,  124

 

PARVIAINEN Anna Maria Juhontytär, s. 10.5.1856 Sotkamo Tipasoja,  133

 

PARVIAINEN Anna Maria Juhontytär, s. 18.6.1907 Sotkamo,  37

 

PARVIAINEN Anna Maria Paavontytär, s. 2.12.1812 Sotkamo Tipasoja,  173, 174

 

PARVIAINEN Anna Reeta Kustintytär, s. 26.6.1829 Sotkamo Ylisotkamo,  183

 

PARVIAINEN Anna Reeta Reetintytär, s. 4.1.1844 Sotkamo Sumsa 4,  212

 

PARVIAINEN Anna Simontytär, s. 31.8.1851 Sotkamo Ylisotkamo,  109, 110

 

PARVIAINEN Anna Sohvi Antintytär, s. 17.12.1897 Sotkamo Ylisotkamo,  179

 

PARVIAINEN Anna Sohvi Erkintytär, s. 30.10.1857 Sotkamo Sumsa 28 Kurikka,  106

 

PARVIAINEN Anna Sohvi Kallentytär, s. 7.8.1876 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi,  36

 

PARVIAINEN Anna Sohvi Reetintytär, s. 20.3.1880 Sotkamo Tipasoja,  130

 

PARVIAINEN Anna Stiina Erkintytär, s. 10.5.1856 Sotkamo Alasotkamo,  169

 

PARVIAINEN Anna Sylvi Kallentytär, s. 21.11.1907 Sotkamo,  178

 

PARVIAINEN Anna Vappu Aaprahamintytär, s. 17.4.1808 Sotkamo Tipasoja 21,  102, 108

 

PARVIAINEN Anna Vappu Tapanintytär, s. 11.8.1832 Sotkamo Tipasoja 21 Kurikka,  104

 

PARVIAINEN Antti Antinpoika, s. 16.3.1816 Sotkamo,  217

 

PARVIAINEN Antti Antinpoika, s. 31.7.1820 Sotkamo Tipasoja,  136

 

PARVIAINEN Antti Antinpoika, s. 20.3.1909 Sotkamo,  179

 

PARVIAINEN Antti Juhonpoika, s. 25.11.1840 Sotkamo Sumsa 31,  205

 

PARVIAINEN Antti Kallenpoika, s. 29.3.1874 Sotkamo Ylisotkamo,  176, 179

 

PARVIAINEN Antti Kustinpoika, s. 1.1.1833 Hyrynsalmi Kerälä,  183

 

PARVIAINEN Antti Matinpoika, s. 25.3.1770 Kuhmo Katerma 21,  187, 217

 

PARVIAINEN Antti Pekanpoika, s. 13.3.1814 Sotkamo Sumsa 28,  112

 

PARVIAINEN Antti, s. 1582 Saaresmäki,  235

 

PARVIAINEN Antti Tapaninpoika, s. 17.9.1756 Sotkamo Tipasoja Sumsa,  100

 

PARVIAINEN Antti Tapaninpoika, s. 28.7.1788 Sotkamo Tipasoja 21,  101, 136

 

PARVIAINEN Aukusti Abrahaminpoika, s. 29.7.1850 Sotkamo Sumsa,  105

 

PARVIAINEN Aukusti Kallenpoika, s. 8.3.1872 Sotkamo Sumsa,  107

 

PARVIAINEN Aukusti Wilhelminpoika, s. 27.6.1874 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi,  22

 

PARVIAINEN Aune Aaprahamintytär, s. 10.8.1817 Sotkamo Tipasoja 21,  102

 

PARVIAINEN Aune Antintytär, s. 27.4.1797 Sotkamo Ylisotkamo 21 Hakkarala,  217

 

PARVIAINEN Aune Kallentytär, s. 14.1.1865 Sotkamo Ylisotkamo 15 Rikkola,  181

 

PARVIAINEN Aune Matintytär, s. 16.1.1796 Sotkamo Ylisotkamo Hakkarala,  204, 210

 

PARVIAINEN Charlotta Lovisa Marketantytär, s. 14.12.1819 Sotkamo Sumsa,  189

 

PARVIAINEN David Aataminpoika, s. 7.7.1814 Sotkamo,  19

 

PARVIAINEN Dorotea Juhontytär, s. 15.10.1783 Sotkamo Nuasjärvi Pohjavaara,  156, 159

 

PARVIAINEN Eelin Tapanintytär, s. 9.8.1788 Sotkamo Ylisotkamo Kalmoniemi,  166, 167

 

PARVIAINEN Eeva Juhontytär, s. 9.6.1824 Sotkamo Tipasoja 41,  124

 

PARVIAINEN Eeva Kustaava Reetintytär, s. 21.6.1888 Sotkamo Tipasoja,  130

 

PARVIAINEN Eino Hermanni Olganpoika, s. 14.2.1905 Sotkamo Kiikarusniemi,  131

 

PARVIAINEN Eino Viktor Heikinpoika, s. 18.4.1902 Sotkamo Tipasoja,  129

 

PARVIAINEN Elias Tapaninpoika, s. 26.11.1768 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi,  16

 

PARVIAINEN Elin Tapanintytär, s. 1693 Sotkamo Korpisalmi,  150

 

PARVIAINEN Elisa Antintytär, s. 2.7.1801 Ylisotkamo Tervamäki,  217, 227

 

PARVIAINEN Elisa Elsantytär, s. 25.12.1818 Sotkamo Tipasoja,  167, 168

 

PARVIAINEN Elsa Aaprahamintytär, s. 12.6.1798 Sotkamo Tipasoja 2,  102, 103

 

PARVIAINEN Elsa Kaisa Erkintytär, s. 9.4.1852 Sotkamo Alasotkamo,  169, 170

 

PARVIAINEN Elsa Kaisa Juhontytär, s. 2.11.1816 Sotkamo Tipasoja 42,  124

 

PARVIAINEN Elsa Kaisa Juhontytär, s. 20.9.1869 Sotkamo Tipasoja,  133, 134

 

PARVIAINEN Elsa Kristina Juhontytär, s. 5.1.1773 Kajaani,  156, 157

 

PARVIAINEN Elsa Kustaava Saarantytär, s. 5.4.1874 Sotkamo,  237

 

PARVIAINEN Elsa Matintytär, s. 17.12.1802 Sotkamo Ylisotkamo,  139, 141

 

PARVIAINEN Elsa Paavontytär, s. 5.6.1823 Sotkamo Tipasoja,  173

 

PARVIAINEN Elsa Stiina Tapanintytär, s. 28.3.1809 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi,  46, 48

 

PARVIAINEN Elsa Tapanintytär, s. 19.3.1783 Sotkamo Tipasoja 21,  101, 123

 

PARVIAINEN Emma Alrikintytär, s. 18.9.1849 Sotkamo Ylisotkamo 29,  21, 41

 

PARVIAINEN Emma Kustaava Erkintytär, s. 21.9.1852 Sotkamo Sumsa 28 Kurikka,  106

 

PARVIAINEN Erik Aataminpoika, s. 28.1.1802 Sotkamo,  19

 

PARVIAINEN Erika Juhontytär, s. 12.12.1874 Sotkamo Tipasoja,  133, 135

 

PARVIAINEN Erika Reetintytär, s. 26.6.1841 Sotkamo Sumsa,  212

 

PARVIAINEN Erkki Aleksi Tapaninpoika, s. 10.4.1829 Sotkamo Tipasoja 21 Kurikka,  104, 106

 

PARVIAINEN Erkki Elsanpoika, s. 27.6.1829 Sotkamo,  167, 169

 

PARVIAINEN Erkki Matinpoika, s. 7.3.1774 Kuhmo Katerma 21,  187

 

PARVIAINEN Erkki Matinpoika, s. 21.6.1803 Sotkamo Ylisotkamo Hakkarala,  204

 

PARVIAINEN Erkki Tapaninpoika, s. 9.3.1780 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi,  16

 

PARVIAINEN Erkki Tapaninpoika, s. 1.10.1851 Sotkamo Tipasoja,  113, 117

 

PARVIAINEN Esa Antinpoika, s. 18.9.1817 Sotkamo Tipasoja 21,  136

 

PARVIAINEN Esa Matinpoika, s. 7.4.1755 Sotkamo Katerma 9,  187, 192

 

PARVIAINEN Esa Matinpoika, s. 19.12.1816 Sotkamo Ylisotkamo 14,  193

 

PARVIAINEN Esa Tapaninpoika, s. 26.8.1805 Iisalmi Haapajärvi Vilhelmsdal,  7

 

PARVIAINEN Hanna Kallentytär, s. 24.6.1898 Sotkamo Ylisotkamo,  178

 

PARVIAINEN Hanna Lovisantytär, s. 16.8.1864 Sotkamo Ylisotkamo,  184

 

PARVIAINEN Heikki Heikinpoika, s. 2.11.1848 Sotkamo Tipasoja,  125, 129

 

PARVIAINEN Heikki Ilmari Heikinpoika, s. 13.6.1892 Sotkamo Tipasoja 38,  129

 

PARVIAINEN Heikki Juhonpoika, s. 1.12.1814 Sotkamo Tipasoja 21,  124, 125

 

PARVIAINEN Heikki Juhonpoika, s. 11.3.1865 Sotkamo Tipasoja,  133

 

PARVIAINEN Heikki Kallenpoika, s. 25.12.1904 Sotkamo,  178

 

PARVIAINEN Heikki Pekanpoika, s. 16.7.1884 Sotkamo Tipasoja 38,  126

 

PARVIAINEN Heikki Reijonpoika, s. 18.3.1735 Sotkamo Tipasoja Leinola,  5

 

PARVIAINEN Heikki Tapaninpoika, s. 16.10.1750 Sotkamo Katerma,  155

 

PARVIAINEN Heikki Tapaninpoika, s. 1752 Sotkamo Katerma Sumsa,  6

 

PARVIAINEN Heikki Tapaninpoika, s. 1789,  7, 10

 

PARVIAINEN Heikki Tapaninpoika, s. 3.6.1859 Sotkamo,  113, 121

 

PARVIAINEN Helena Maunontytär, s. 8.2.1742 Sotkamo Tipasoja 6,  15

 

PARVIAINEN Helena Sohvi Matintytär, s. 6.6.1843 Sotkamo Ylisotkamo,  171

 

PARVIAINEN Helmi Maria Juhontytär, s. 9.6.1889 Sotkamo Alasotkamo,  214

 

PARVIAINEN Hermanni Kaisantytär, s. 17.6.1846 Sotkamo Tipasoja,  175

 

PARVIAINEN Hilda Pekantytär, s. 20.2.1887 Sotkamo Tipasoja 38,  126

 

PARVIAINEN Hilma Heikintytär, s. 21.4.1891 Alasotkamo 26 Ruokola,  121

 

PARVIAINEN Hilma Kustaava Joosepintytär, s. 21.11.1902 Sotkamo,  216

 

PARVIAINEN Hilma Kustaava Pekantytär, s. 16.7.1884 Sotkamo Tipasoja 38,  126

 

PARVIAINEN Hilma Lovisa Pekantytär, s. 1.12.1883 Sotkamo Tipasoja 53 Tellittäjä,  209

 

PARVIAINEN Iida Kustaava Juhontytär, s. 3.2.1903 Sotkamo,  37

 

PARVIAINEN Iisakki Reijonpoika, s. 29.9.1759 Sotkamo Tipasoja,  5, 14

 

PARVIAINEN Iita Karolinantytär, s. 29.1.1870 Sotkamo,  185

 

PARVIAINEN Iita Maria Pekantytär, s. 5.6.1878 Sotkamo Tipasoja 38,  126

 

PARVIAINEN Iita Paulina Amaliantytär, s. 10.12.1901 Sotkamo,  128

 

PARVIAINEN Jaakko Einari Marintytär, s. 25.11.1889 Sotkamo,  215

 

PARVIAINEN Jaakko Erkinpoika, s. 18.7.1854 Sotkamo Alasotkamo,  169

 

PARVIAINEN Jaakko Iivari Kallenpoika, s. 31.1.1906 Sotkamo,  178

 

PARVIAINEN Jaakko Juusonpoika, s. 6.3.1875 Sotkamo Tipasoja,  213

 

PARVIAINEN Jaakko Vihtori Joosepinpoika, s. 8.12.1906 Sotkamo,  216

 

PARVIAINEN Jaakko Vilhelm Tapaninpoika, s. 1802 Vuolijoki?,  7, 11

 

PARVIAINEN Jeremias Simonpoika, s. 12.11.1848 Sotkamo Ylisotkamo,  109

 

PARVIAINEN Johanna Heikintytär, s. 17.10.1895 Alasotkamo 17 Komula,  121

 

PARVIAINEN Johannes Antinpoika, s. 21.6.1906 Sotkamo,  179

 

PARVIAINEN Johannes Elsanpoika, s. 13.5.1822 Sotkamo,  167

 

PARVIAINEN Johannes Juhonpoika, s. 13.2.1826 Sotkamo Tipasoja,  124, 133

 

PARVIAINEN Johannes Tapaninpoika, s. 8.10.1746 Sotkamo Katerma,  155, 156

 

PARVIAINEN Johannes Tapaninpoika, s. 15.4.1760 Sotkamo Tipasoja,  100

 

PARVIAINEN Johannes Tapaninpoika, s. 7.3.1784 Sotkamo Tipasoja 21,  101, 124

 

PARVIAINEN Johannes Tapaninpoika, s. 4.3.1814 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi,  46

 

PARVIAINEN Jooseppi Erkinpoika, s. 25.12.1895 Sotkamo Jormaskylä 39,  117

 

PARVIAINEN Jooseppi Matinpoika, s. 9.6.1792 Sotkamo Ylisotkamo Hakkarala,  204

 

PARVIAINEN Jooseppi Reetinpoika, s. 9.1.1836 Sotkamo Katerma 31,  212, 213

 

PARVIAINEN Jooseppi Viktor Juusonpoika, s. 21.11.1869 Sotkamo Tipasoja,  213, 216

 

PARVIAINEN Joosua Juhonpoika, s. 26.8.1864 Sotkamo Tipasoja,  206

 

PARVIAINEN Juho Akseli Pekanpoika, s. 13.7.1886 Sotkamo Tipasoja 53,  209

 

PARVIAINEN Juho Heikki Erkinpoika, s. 22.7.1878 Sotkamo Jormas,  117

 

PARVIAINEN Juho Heikki Jaakonpoika, s. 27.4.1836 Kiuruvesi p.249,  11

 

PARVIAINEN Juho Heikki Kallenpoika, s. 22.11.1874 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi,  36, 37

 

PARVIAINEN Juho Heikki Reetinpoika, s. 7.5.1883 Sotkamo Tipasoja 10,  130

 

PARVIAINEN Juho Juhonpoika, s. 1717 Sotkamo Korpisalmi Parviala,  153, 154

 

PARVIAINEN Juho Juhonpoika, s. 8.3.1777 Sotkamo Nuasjärvi Pohjavaara,  156

 

PARVIAINEN Juho Juhonpoika, s. 6.8.1798 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi,  188

 

PARVIAINEN Juho Kallenpoika, s. 3.2.1864 Sotkamo Ylisotkamo 15 Rikkola,  181

 

PARVIAINEN Juho Kusti Kustinpoika, s. 12.3.1821 Sotkamo Ylisotkamo,  183

 

PARVIAINEN Juho Matinpoika, s. 14.9.1752 Sotkamo Katerma 9,  187, 188

 

PARVIAINEN Juho Matinpoika, s. 7.3.1794 Sotkamo Ylisotkamo Hakkarala,  204, 205

 

PARVIAINEN Juho Matinpoika, s. 4.1.1818 Sotkamo Sumsa 31 Väärä,  190

 

PARVIAINEN Juho Matinpoika, s. 4.5.1825 Sotkamo Ylisotkamo 14,  193

 

PARVIAINEN Juho Paavonpoika, s. 24.9.1818 Sotkamo Tipasoja,  173

 

PARVIAINEN Juho Pekka Juhonpoika, s. 10.7.1867 Sotkamo Tipasoja,  133

 

PARVIAINEN Juho Pekka Juusonpoika, s. 5.8.1864 Sotkamo Tipasoja,  213, 214

 

PARVIAINEN Juho Reeti Juhonpoika, s. 18.8.1826 Sotkamo Sumsa 31 Väärä,  205, 206

 

PARVIAINEN Juho Reijonpoika, s. 1745 Sotkamo Tipasoja Leinola,  5

 

PARVIAINEN Juho Tapaninpoika, s. 1696 Sotkamo Korpisalmi,  150, 153

 

PARVIAINEN Juho Tapaninpoika, s. 14.1.1763 Kajaani,  6

 

PARVIAINEN Jussi Heikki Aleksinpoika, s. 9.2.1887 Sotkamo Jormaskylä,  114, 116

 

PARVIAINEN Jussi Heikki Heikinpoika, s. 26.4.1897 Alasotkamo 17 Komula,  121

 

PARVIAINEN Jussi Tapaninpoika, s. 1660 Kajaani,  2, 234

 

PARVIAINEN Kaapro Elsanpoika, s. 24.3.1821 Sotkamo Tipasoja,  167

 

PARVIAINEN Kaija Aaprahamintytär, s. 13.1.1805 Sotkamo Tipasoja 21,  102

 

PARVIAINEN Kainuun, s. 1500,  1

 

PARVIAINEN Kaisa Leena Sohvintytär, s. 13.7.1850 Sotkamo Ylisotkamo,  180

 

PARVIAINEN Kaisa Liisa Paavontytär, s. 27.3.1821 Sotkamo Tipasoja,  173, 175

 

PARVIAINEN Kaisa Maria Aleksintytär, s. 4.7.1875 Sotkamo Jormaskylä,  114

 

PARVIAINEN Kaisa Maria Heikintytär, s. 20.11.1884 Alasotkamo 26 Ruokola,  121

 

PARVIAINEN Kaisa Sohvi Kallentytär, s. 1.7.1876 Sotkamo Ylisotkamo,  176

 

PARVIAINEN Kaisa Stiina Matintytär, s. 22.9.1821 Sotkamo Ylisotkamo 14,  193, 196

 

PARVIAINEN Kaisa Stiina Pekantytär, s. 15.7.1879 Sotkamo Tipasoja 53 Tellittäjä,  209

 

PARVIAINEN Kaisa Stiina Saarantytär, s. 9.3.1852 Sotkamo Ylisotkamo,  200

 

PARVIAINEN Kaisa Tapanintytär, s. 24.2.1856 Sotkamo Tipasoja,  113

 

PARVIAINEN Kaisa Vappu Juusontytär, s. 20.1.1871 Sotkamo Tipasoja,  213

 

PARVIAINEN Kaisa Vappu Wilhelmintytär, s. 28.2.1872 Sotkamo ,  22, 23

 

PARVIAINEN Kalle Alrikinpoika, s. 26.4.1843 Sotkamo,  21, 36

 

PARVIAINEN Kalle Armas Marintytär, s. 29.1.1894 Sotkamo Ylisotkamo,  215

 

PARVIAINEN Kalle Aukusti Kaisantytär, s. 13.4.1842 Sotkamo Ylisotkamo,  175, 176

 

PARVIAINEN Kalle Eera Erkinpoika, s. 29.8.1881 Sotkamo Jormas,  117

 

PARVIAINEN Kalle Juhonpoika, s. 1.1.1904 Sotkamo,  37

 

PARVIAINEN Kalle Kallenpoika, s. 15.2.1871 Sotkamo Ylisotkamo,  176, 178

 

PARVIAINEN Kalle Kusti Antinpoika, s. 15.7.1900 Sotkamo Ylisotkamo,  179

 

PARVIAINEN Kalle Pekka Reetinpoika, s. 10.1.1886 Sotkamo Tipasoja,  130

 

PARVIAINEN Kalle Renne Paavonpoika, s. 4.8.1832 Sotkamo Ylisotkamo,  173, 181

 

PARVIAINEN Kalle Tapaninpoika, s. 26.11.1838 Sotkamo Katerma 28 Kurikka,  104, 107

 

PARVIAINEN Karin Iisakintytär, s. 9.2.1781 Sotkamo Sumsa,  14

 

PARVIAINEN Karin Juhontytär, s. 23.5.1792 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi,  188, 191

 

PARVIAINEN Karin Juhontytär, s. 8.1.1824 Sotkamo Sumsa 31 Väärä,  205

 

PARVIAINEN Karin Kustintytär, s. 25.4.1824 Sotkamo Ylisotkamo,  183

 

PARVIAINEN Karin Paavontytär, s. 27.9.1815 Sotkamo Tipasoja,  173

 

PARVIAINEN Karin Reijontytär, s. 3.2.1749 Sotkamo Tipasoja Leinola,  5, 12

 

PARVIAINEN Karin Tapanintytär, s. 9.3.1813 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi,  46

 

PARVIAINEN Karolina Kustintytär, s. 20.4.1842 Sotkamo Tipasoja,  183, 185

 

PARVIAINEN Katarina Esantytär, s. 3.2.1793 Sotkamo Sumsa,  192

 

PARVIAINEN Katarina Juhontytär, s. 19.5.1781 Sotkamo Nuasjärvi Pohjavaara,  156

 

PARVIAINEN Katarina Maria Kustintytär, s. 12.8.1838 Sotkamo Ylisotkamo,  183

 

PARVIAINEN Katarina Marketta Juhontytär, s. 9.6.1769 Kuhmo,  156

 

PARVIAINEN Katarina Samulintytär, s. 1.8.1828 Sotkamo Sumsa,  211

 

PARVIAINEN Katarina Tapanintytär, s. 6.5.1751 Sotkamo Tipasoja 6,  100

 

PARVIAINEN Kerttu Tapanintytär, s. 1686 Sotkamo Korpisalmi,  150, 152

 

PARVIAINEN Klara Juhontytär, s. 8.7.1831 Sotkamo Sumsa 31 Väärä,  205

 

PARVIAINEN Klemetti Tapaninpoika, s. 1675 Sotkamo Korpisalmi,  150

 

PARVIAINEN Kristina Erkintytär, s. 7.4.1861 Sotkamo Alasotkamo,  169

 

PARVIAINEN Kuollut Joosepinpoika, s. 27.3.1898 Sotkamo Tipasoja,  216

 

PARVIAINEN Kuollut Pekanpoika, s. 5.2.1889 Sotkamo Tipasoja 38,  126

 

PARVIAINEN Kustaava Kallentytär, s. 9.10.1868 Sotkamo Ylisotkamo,  176, 177

 

PARVIAINEN Kusti Aatu Pekanpoika, s. 8.7.1881 Sotkamo Tipasoja 53 Tellittäjä,  209

 

PARVIAINEN Kusti Juhonpoika, s. 25.10.1790 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi,  188

 

PARVIAINEN Kusti Kallenpoika, s. 10.5.1880 Sotkamo Ylisotkamo,  176

 

PARVIAINEN Kusti Martinpoika, s. 9.3.1796 Jormas,  172, 183

 

PARVIAINEN Kusti Matinpoika, s. 29.1.1767 Kuhmo Katerma 21,  187

 

PARVIAINEN Kusti Reeti Erkinpoika, s. 30.1.1862 Sotkamo Sumsa,  106

 

PARVIAINEN Kusti Reeti Heikinpoika, s. 28.5.1893 Alasotkamo 17 Komula,  121

 

PARVIAINEN Kusti Tapaninpoika, s. 15.2.1807 Iisalmi Haapajärvi,  7

 

PARVIAINEN Lars Alrikinpoika, s. 26.4.1835 Ylisotkamo 29 Kalmoniemi,  21

 

PARVIAINEN Lasse, s. 1550 Melalahti,  235

 

PARVIAINEN Leena Lovisa Erkintytär, s. 4.6.1865 Sotkamo Sumsa,  106

 

PARVIAINEN Liisa (Anna?) Tapanintytär, s. 20.9.1784 Vuolijoki,  7, 9

 

PARVIAINEN Liisa Heta Aleksintytär, s. 28.6.1879 Sotkamo Jormas,  114

 

PARVIAINEN Liisa Matintytär, s. 9.3.1798 Sotkamo Ylisotkamo Hakkarala,  204

 

PARVIAINEN Lovisa Abrahamintytär, s. 17.7.1859 Sotkamo Sumsa 28,  105

 

PARVIAINEN Lovisa Kustintytär, s. 14.4.1827 Sotkamo Ylisotkamo,  183, 184

 

PARVIAINEN Lovisa Tapanintytär, s. 28.4.1822 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi,  46

 

PARVIAINEN Lusia Tapanintytär, s. 9.10.1819 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi,  46, 49

 

PARVIAINEN Lyyti Aleksintytär, s. 18.6.1892 Sotkamo Jormaskylä 7,  114

 

PARVIAINEN Lyyti Helena Heikintytär, s. 24.6.1905 Sotkamo Alasotkamo 17,  121

 

PARVIAINEN Lyyti Joosepintytär, s. 5.9.1900 Sotkamo Tipasoja 58,  216

 

PARVIAINEN Lyyti Kallentytär, s. 24.5.1894 Sotkamo Ylisotkamo 2,  178

 

PARVIAINEN Lyyti Kustaava Reetintytär, s. 26.6.1881 Sotkamo Tipasoja 38,  130

 

PARVIAINEN Madlena Esantytär, s. 17.5.1786 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi,  192, 202

 

PARVIAINEN Maria Antintytär, s. 15.3.1804 Sotkamo Ylisotkamo,  217

 

PARVIAINEN Maria Kallentytär, s. 14.6.1900 Sotkamo Ylisotkamo,  178

 

PARVIAINEN Maria Kustaava Juusontytär, s. 1.9.1866 Sotkamo Tipasoja,  213, 215

 

PARVIAINEN Maria Pekantytär, s. 9.3.1876 Sotkamo Tipasoja 43,  209

 

PARVIAINEN Maria Reijontytär, s. 10.1.1753 Sotkamo Tipasoja,  5, 13

 

PARVIAINEN Maria Tapanintytär, s. 31.10.1757 Sotkamo Katerma Sumsa,  6

 

PARVIAINEN Maria Tapanintytär, s. 1797,  7

 

PARVIAINEN Marketta Esantytär, s. 30.9.1797 Sotkamo Ylisotkamo,  192

 

PARVIAINEN Marketta Juhontytär, s. 11.1.1775 Kajaani,  156, 158

 

PARVIAINEN Marketta Juhontytär, s. 23.5.1782 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi,  188, 189

 

PARVIAINEN Marketta Tapanintytär, s. 1658 Kajaani,  2, 233

 

PARVIAINEN Marketta Tapanintytär, s. 1677 Sotkamo Korpisalmi,  150

 

PARVIAINEN Marketta Tapanintytär, s. 1681 Sotkamo Korpisalmi,  150, 151

 

PARVIAINEN Marketta Tapanintytär, s. 10.4.1760 Kajaani,  6

 

PARVIAINEN Marketta Tapanintytär, s. 1799,  7

 

PARVIAINEN Martti Tapaninpoika, s. 27.11.1760 Kuhmo Katerma 22,  155, 172

 

PARVIAINEN Matleena Juhontytär, s. 30.3.1822 Sotkamo,  124

 

PARVIAINEN Matti,  167

 

PARVIAINEN Matti Antinpoika, s. 31.3.1795 Sotkamo Ylisotkamo 21 Hakkarala,  217

 

PARVIAINEN Matti Esanpoika, s. 18.1.1785 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi,  192, 193

 

PARVIAINEN Matti Iisakinpoika, s. 12.2.1783 Sotkamo Sumsa,  14

 

PARVIAINEN Matti Juhonpoika, s. 1725 Sotkamo Korpisalmi Parviala,  153, 187

 

PARVIAINEN Matti Juhonpoika, s. 25.3.1784 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi,  188, 190

 

PARVIAINEN Matti Juhonpoika, s. 24.7.1786 Sotkamo Nuasjärvi Pohjavaara,  156

 

PARVIAINEN Matti Martinpoika, s. 21.3.1805 Katerma 17 Kuvajala,  172

 

PARVIAINEN Matti Matinpoika, s. 2.4.1758 Kuhmo Katerma 18,  187, 204

 

PARVIAINEN Matti Matinpoika, s. 18.10.1790 Sotkamo Ylisotkamo Hakkarala,  204

 

PARVIAINEN Matti Matinpoika, s. 9.11.1805 Sotkamo Ylisotkamo,  139

 

PARVIAINEN Matti Matinpoika, s. 25.4.1819 Sotkamo Ylisotkamo 14,  193, 194

 

PARVIAINEN Matti Nestori Erkinpoika, s. 24.12.1888 Sotkamo Jormaskylä,  117

 

PARVIAINEN Matti Pekanpoika, s. 11.2.1813 Sotkamo Sumsa 28,  112

 

PARVIAINEN Matti Tapaninpoika, s. 27.11.1760 Kuhmo Katerma 22,  155

 

PARVIAINEN Matti Taunonpoika, s. 14.11.1799 Sotkamo Ylisotkamo 22,  166, 171

 

PARVIAINEN Mauno Tapaninpoika, s. 1714 Tipasoja,  4, 15

 

PARVIAINEN Mauno Tapaninpoika, s. 8.7.1763 Sotkamo Yli-Sotkamo,  16

 

PARVIAINEN Mikko Tapaninpoika, s. 8.6.1848 Sotkamo Tipasoja,  113

 

PARVIAINEN Mooses Jooseppi Juhonpoika, s. 6.1.1858 Sotkamo Tipasoja,  206

 

PARVIAINEN Mooses Juhonpoika, s. 13.1.1839 Sotkamo Sumsa 31 Väärä,  205

 

PARVIAINEN Niilo Erkinpoika, s. 25.11.1890 Sotkamo Jormaskylä 39,  117

 

PARVIAINEN Nikke Aleksi Kallenpoika, s. 4.8.1910 Sotkamo,  178

 

PARVIAINEN Oiva Jalmari Viktorinpoika, s. 3.10.1908 Sotkamo,  118

 

PARVIAINEN Olavi Juhonpoika, s. 10.5.1832 Sotkamo Tipasoja,  124

 

PARVIAINEN Olga Maria Reetintytär, s. 24.11.1877 Sotkamo Tipasoja,  130, 131

 

PARVIAINEN Oskari Aleksinpoika, s. 6.5.1882 Sotkamo Jormas,  114

 

PARVIAINEN Otto Antinpoika, s. 21.6.1903 Sotkamo,  179

 

PARVIAINEN Paavo Martinpoika, s. 1.4.1787 Jormas,  172, 173

 

PARVIAINEN Paavo, s. 1580 Katerma,  235, 236

 

PARVIAINEN Paavo Tapaninpoika, s. 1793,  7

 

PARVIAINEN Pekka Aatu Juhonpoika, s. 5.7.1842 Sotkamo Sumsa 31,  205, 209, 64

 

PARVIAINEN Pekka Heikinpoika, s. 9.5.1843 Sotkamo Tipasoja 38 Vasikkavaara,  125, 126

 

PARVIAINEN Pekka Jaakonpoika, s. 10.5.1839 Kiuruvesi p.249,  11

 

PARVIAINEN Pekka Pekanpoika, s. 28.2.1816 Sotkamo Sumsa 28,  112

 

PARVIAINEN Pekka Tapaninpoika, s. 21.5.1780 Sotkamo Sumsa,  101, 112

 

PARVIAINEN Pekka Tapaninpoika, s. 3.8.1854 Sotkamo Tipasoja,  113

 

PARVIAINEN Pietari, s. 1551 Melalahti,  235

 

PARVIAINEN Reeta Juhontytär, s. 3.12.1818 Sotkamo Tipasoja 42,  124, 132

 

PARVIAINEN Reeta Liisa Kallentytär, s. 10.4.1870 Sotkamo Ylisotkamo 15 Rikkola,  181

 

PARVIAINEN Reeta Maria Matintytär, s. 2.5.1858 Sotkamo Ylisotkamo 22 Vilmilä,  194, 195

 

PARVIAINEN Reeta Sohvi Juhontytär, s. 11.5.1862 Sotkamo Tipasoja,  133

 

PARVIAINEN Reeta Stina Elsantytär, s. 24.4.1824 Sotkamo Alasotkamo,  167

 

PARVIAINEN Reeta Stina Tapanintytär, s. 6.4.1853 Sotkamo Tipasoja,  113, 120

 

PARVIAINEN Reeti Abrahaminpoika, s. 17.2.1858 Sotkamo Tipasoja,  105

 

PARVIAINEN Reeti Heikinpoika, s. 14.8.1852 Sotkamo Tipasoja,  125, 130

 

PARVIAINEN Reeti Juhonpoika, s. 17.2.1858 Sotkamo Tipasoja,  133

 

PARVIAINEN Reeti Matinpoika, s. 30.9.1806 Sotkamo Ylisotkamo Hakkarala,  204, 212

 

PARVIAINEN Reeti Paavonpoika, s. 18.5.1828 Sotkamo Ylisotkamo,  173

 

PARVIAINEN Reeti Reetinpoika, s. 18.9.1838 Sotkamo Sumsa 4,  212

 

PARVIAINEN Reeti Tapaninpoika, s. 23.12.1816 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi,  46

 

PARVIAINEN Reijo Reijonpoika, s. 15.2.1732 Sotkamo Tipasoja Leinola,  5

 

PARVIAINEN Reijo Reijonpoika, s. 23.12.1755 Sotkamo Tipasoja,  5

 

PARVIAINEN Reijo Tapaninpoika, s. 1712 Sotkamo,  4, 5

 

PARVIAINEN Reko Tapaninpoika, s. 1645 Kajaani,  2, 3

 

PARVIAINEN Renne Arvid Aleksinpoika, s. 15.12.1889 Sotkamo Jormaskylä 71,  114

 

PARVIAINEN Renne Erkinpoika, s. 28.7.1854 Sotkamo Sumsa 28 Kurikka,  106

 

PARVIAINEN Riika Sohsi Abrahamintytär, s. 4.3.1848 Sotkamo Sumsa 28,  105

 

PARVIAINEN Riitta Juhontytär, s. 1717 Sotkamo Korpisalmi Parviala,  153

 

PARVIAINEN Riitta Juhontytär, s. 22.3.1771 Kajaani,  156

 

PARVIAINEN Riitta Kaisa Reetintytär, s. 15.3.1833 Sotkamo Sumsa 31,  212

 

PARVIAINEN Riitta Kaisa Tapanintytär, s. 14.1.1782 Paltamo Käkilahti,  7, 8

 

PARVIAINEN Riitta Liisa Juhontytär, s. 22.5.1820 Sotkamo Tipasoja 42,  124

 

PARVIAINEN Riitta Matintytär, s. 31.12.1760 Kuhmo Katerma 18,  187

 

PARVIAINEN Riitta Reijontytär, s. 3.6.1738 Sotkamo Tipasoja Leinola,  5

 

PARVIAINEN Riitta Tapanintytär, s. 9.5.1752 Sotkamo Katerma,  155, 165

 

PARVIAINEN Riitta Tapanintytär, s. 6.9.1765 Sotkamo Tipasoja,  100, 138

 

PARVIAINEN Saara Aukusta, s. 13.2.1853 Sotkamo,  235, 237

 

PARVIAINEN Saara Juhontytär, s. 13.11.1794 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi,  188

 

PARVIAINEN Saara Lovisa Matintytär, s. 9.1.1827 Sotkamo Ylisotkamo 14,  193, 200

 

PARVIAINEN Saara Maria Juhontytär, s. 20.3.1834 Sotkamo Sumsa 31 Väärä,  205, 207

 

PARVIAINEN Saara Maria Juhontytär, s. 4.11.1854 Sotkamo Tipasoja,  206

 

PARVIAINEN Saara Maria Tapanintytär, s. 28.4.1861 Sotkamo,  113, 122

 

PARVIAINEN Saimi Sohvi Kallentytär, s. 20.6.1903 Sotkamo,  178

 

PARVIAINEN Samuel Matinpoika, s. 27.10.1800 Sotkamo Ylisotkamo Hakkarala,  204, 211

 

PARVIAINEN Samuel Pekanpoika, s. 16.1.1825 Sotkamo Tipasoja 47,  112

 

PARVIAINEN Sanna Kaisa Abrahamintytär, s. 26.4.1814 Sotkamo Tipasoja 21,  102, 111

 

PARVIAINEN Sanna Maria Matintytär, s. 7.8.1823 Sotkamo Ylisotkamo 14,  193, 199

 

PARVIAINEN Sanna Stina Abrahamintytär, s. 14.9.1862 Sotkamo Sumsa 28,  105

 

PARVIAINEN Sanna Valpuri Alrikintytär, s. 11.6.1848 Sotkamo Ylisotkamo 29,  21

 

PARVIAINEN Simo Aaprahaminpoika, s. 20.5.1810 Sotkamo Tipasoja 21,  102, 109

 

PARVIAINEN Sofia Alrikintytär, s. 31.12.1851 Sotkamo Ylisotkamo 29,  21, 43

 

PARVIAINEN Sohvi Liisantytär, s. 18.1.1850 Sotkamo Ylisotkamo,  175

 

PARVIAINEN Sohvi Paavontytär, s. 11.7.1825 Sotkamo Tipasoja,  173, 180

 

PARVIAINEN Stiina Maria Erkintytär, s. 28.9.1886 Sotkamo Jormaskylä,  117, 119

 

PARVIAINEN Susanna Aatamintytär, s. 14.11.1804 Sotkamo,  19, 20

 

PARVIAINEN Susanna Esantytär, s. 5.8.1788 Sotkamo Alasotkamo 63,  192, 203

 

PARVIAINEN Susanna Juhontytär, s. 29.4.1788 Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi,  188

 

PARVIAINEN Susanna Katarina Taunontytär, s. 23.7.1792 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi,  17, 18

 

PARVIAINEN Susanna Matleena Antintytär, s. 1.1.1813 Sotkamo Sumsa,  217, 228

 

PARVIAINEN Susanna Tapanintytär, s. 7.8.1772 Sotkamo Katerma,  100, 142

 

PARVIAINEN Susanna Tapanintytär, s. 15.6.1806 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi,  46, 47

 

PARVIAINEN Tapani Aaprahaminpoika, s. 30.3.1802 Sotkamo Tipasoja 21,  102, 104

 

PARVIAINEN Tapani Aataminpoika, s. 21.2.1797 Sotkamo,  19

 

PARVIAINEN Tapani Jaakonpoika, s. 1.4.1832 Kiuruvesi 2,  11

 

PARVIAINEN Tapani Juhonpoika, s. 1720 Sotkamo Korpisalmi Parviala,  153, 155

 

PARVIAINEN Tapani Juhonpoika, s. 18.3.1779 Sotkamo Nuasjärvi Pohjavaara,  156

 

PARVIAINEN Tapani Juhonpoika, s. 20.3.1828 Sotkamo,  124

 

PARVIAINEN Tapani Maunonpoika, s. 20.3.1739 Sotkamo,  15, 16

 

PARVIAINEN Tapani Pekanpoika, s. 22.6.1819 Sotkamo Tipasoja,  112, 113

 

PARVIAINEN Tapani Reijonpoika, s. 1679 Sotkamo,  3, 4

 

PARVIAINEN Tapani Reijonpoika, s. 1729 Sotkamo Tipasoja Sumsa,  5, 6

 

PARVIAINEN Tapani, s. 1620,  1, 2

 

PARVIAINEN Tapani Tapaninpoika, s. 1650 Kajaani,  2, 150

 

PARVIAINEN Tapani Tapaninpoika, s. 1720 Sotkamo,  4, 100

 

PARVIAINEN Tapani Tapaninpoika, s. 3.3.1753 Sotkamo Tipasoja 10,  100, 101

 

PARVIAINEN Tapani Tapaninpoika, s. 1.12.1753 Oulu,  6, 7

 

PARVIAINEN Tapani Tapaninpoika, s. 2.8.1756 Sotkamo Katerma,  155, 166

 

PARVIAINEN Tapani Tapaninpoika, s. 18.5.1765 Sotkamo Yli-Sotkamo,  16

 

PARVIAINEN Tapani Tapaninpoika, s. 26.7.1776 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi,  16, 46

 

PARVIAINEN Tapani Tapaninpoika, s. 15.2.1776 Sotkamo Sumsa,  101

 

PARVIAINEN Tapani Tapaninpoika, s. 21.8.1777 Kajaani,  166

 

PARVIAINEN Tapani Tapaninpoika, s. 31.5.1811 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi,  46

 

PARVIAINEN Tapani Tapaninpoika, s. 28.4.1858 Sotkamo Tipasoja,  113

 

PARVIAINEN Tauno Tapaninpoika, s. 12.12.1766 Sotkamo Ylisotkamo 29,  16, 17

 

PARVIAINEN Toivo Ilmi Nestori Stiinantytär, s. 20.12.1906 Sotkamo,  119

 

PARVIAINEN Tuntematon,  1, 235

 

PARVIAINEN Tuomas Tapaninpoika, s. 27.1.1767 Sotkamo Yli-Sotkamo,  6

 

PARVIAINEN Ulla Tapanintytär, s. 4.8.1835 Sotkamo Katerma,  104

 

PARVIAINEN Uuno Vihtori Viktorinpoika, s. 25.6.1906 Sotkamo Alasotkamo,  118

 

PARVIAINEN Vappu Matintytär, s. 2.3.1764 Kuhmo Katerma 18,  187

 

PARVIAINEN Veini, s. 1552 Melalahti,  235

 

PARVIAINEN Vihtori Erkinpoika, s. 29.12.1883 Sotkamo Jormas,  117, 118

 

PARVIAINEN Wilhelm Alarikinpoika, s. 18.11.1839 Sotkamo,  21, 22

 

PARVIAINEN Vilhelm Jaakonpoika, s. 24.9.1826 Kiuruvesi,  11

 

PARVIAINEN Vilho Einari Annantytär, s. 5.6.1910,  115

 

PARVIAINEN Ville Einari Jussinpoika, s. 28.10.1911 Sotkamo,  116

 

PARVIAINEN/SNELL Matti Tapaninpoika, s. 4.3.1769 Sotkamo Tipasoja Sumsa,  100, 139

 

PARVIATAR Eelin Tapanintytär, s. 21.5.1762 Sotkamo Sumsa,  100, 137

 

PARVIATAR Elisa Maunontytär, s. 8.3.1750 Sotkamo Tipasoja 6,  15

 

PARVIATAR Elsa Martintytär, s. 15.11.1798 Katerma 17 Kuvajala,  172, 186

 

PARVIATAR Helena Maunontytär, s. 2.3.1752 Sotkamo Tipasoja 6,  15

 

PARVIATAR Kaija Martintytär, s. 4.8.1790 Jormas 5,  172

 

PARVIATAR Kaija Martintytär, s. 13.5.1801 Katerma 17 Kuvajala,  172

 

PARVIATAR Kaija Tapanintytär, s. 1723 Sotkamo Tipasoja,  4, 143

 

PARVIATAR Kaisa Maunontytär, s. 25.6.1745 Sotkamo Tipasoja 6,  15, 51

 

PARVIATAR Katariina Elisa Tapanintytär, s. 11.9.1773 Sotkamo,  16, 45

 

PARVIATAR Kirsti Tapanintytär, s. 22.12.1783 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi,  16

 

PARVIATAR Marketta Tapanintytär, s. 7.10.1778 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi,  16

 

PARVIATAR Riitta Maunontytär, s. 1748 Sotkamo Tipasoja 6,  15, 52

 

PARVIATAR Susanna Tapanintytär, s. 4.5.1781 Sotkamo Ylisotkamo 29 Kalmoniemi,  16, 50

 

PARVIATAR Vappu Juhontytär, s. 1726 Sotkamo Korpisalmi Parviala,  153, 229

 

PARVIATAR Vappu Martintytär, s. 10.7.1793 Jormas 5,  172, 182

 

PARVIEINEN Maria Mariantytär, s. 28.3.1784 Kajaani Jormua 13 Leinola,  13

 

PEKONEN Aldrik Ristonpoika, s. 29.1.1826 Sotkamo Tipasoja 36 Kovasinvaara,  141

 

PEKONEN Juho Risto Ristonpoika, s. 16.9.1827 Sotkamo Tipasoja 36 Kovasinvaara,  141

 

PEKONEN Matti Ristonpoika, s. 23.2.1830 Sotkamo Tipasoja 36 Kovasinvaara,  141

 

PEKONEN Risto Ristonpoika, s. 12.5.1803 Sotkamo Tipasoja 36 Kovasinvaara,  141

 

PEKONEN Vilhelm Ristonpoika, s. 28.4.1832 Sotkamo Tipasoja 36 Kovasinvaara,  141

 

PIIPPONEN Anna Reeta Antintytär, s. 6.4.1840 Jormua 2 Hurskaala,  85

 

PIIPPONEN Antti Antinpoika, s. 20.5.1845 Jormua 2 Hurskaala,  85

 

PIIPPONEN Antti Hekinpoika, s. 11.2.1806 Jormua,  85

 

PIIPPONEN Eeva Stiina Antintytär, s. 13.9.1850 Jormua,  85, 87

 

PIIPPONEN Elsa Maria Pekantytär, s. 5.12.1890 Sotkamo Alasotkamo,  120

 

PIIPPONEN Juho Konsta Antinpoika, s. 25.5.1857 Jormua 2 Hurskaala,  85

 

PIIPPONEN Kalle Lenu Antinpoika, s. 20.4.1847 Jormua,  85

 

PIIPPONEN Kusti Antinpoika, s. 5.3.1856 Jormua 2 Hurskaala,  85

 

PIIPPONEN Kusti Pekka Pekanpoika, s. 15.5.1887 Sotkamo Jormaskylä,  120

 

PIIPPONEN Leena Kaisa Antintytär, s. 12.12.1842 Jormua 2 Hurskaala,  85, 86

 

PIIPPONEN Lyyti Kustaava Pekantytär, s. 12.9.1882 Sotkamo Alasotkamo,  120

 

PIIPPONEN Maria Antintytär, s. 24.4.1853 Jormua,  85

 

PIIPPONEN Pekka Tuomaanpoika, s. 17.9.1854 Sotkamo,  120

 

PIIPPONEN Renne Pekanpoika, s. 3.8.1884 Sotkamo Alasotkamo,  120

 

PIIPPONEN Tuomas Pekanpoika, s. 10.1.1889 Sotkamo Jormaskylä,  120

 

PIIRAINEN Aldrik Joosepinpoika, s. 13.8.1843 Kuhmo Katerma 12 Kuvajala,  47

 

PIIRAINEN Anna Loviisa Tuomaantytär, s. 28.5.1906 Sotkamo Alasotkamo 20 Laajalahti,  64

 

PIIRAINEN Anna Pekantytär, s. 16.11.1775 Paltamo Jormua,  149

 

PIIRAINEN Anna Reeta Samuelintytär, s. 5.4.1859 Katerma 13 Huovila,  62

 

PIIRAINEN Antti Joosepinpoika, s. 24.5.1846 Kuhmo Katerma 12 Kuvajala,  47

 

PIIRAINEN Antti Samuelinpoika, s. 13.3.1861 Katerma 13 Huovila,  62

 

PIIRAINEN Elsa Loviisa Samuelintytär, s. 1.8.1848 Katerma 13 Huovila,  62

 

PIIRAINEN Esko Joosepinpoika, s. 30.6.1850 Kuhmo Katerma 12 Kuvajala,  47

 

PIIRAINEN Esko Matinpoika, s. 1667 Sotkamo Kiekin Piirala,  4

 

PIIRAINEN Esko Matinpoika, s. 18.1.1852 Katerma 5 Liimattala,  63

 

PIIRAINEN Esko Pekanpoika, s. 3.1.1771 Kajaani Jormua 13 Leinola,  149

 

PIIRAINEN Helpi Maria Tuomaantytär, s. 19.2.1898 Kuhmonniemi,  64

 

PIIRAINEN Hilda Maria Altrikintytär, s. 7.8.1881 Kuhmo,  39

 

PIIRAINEN Jooseppi Joosepinpoika, s. 27.5.1830 Kuhmo Katerma 12 Kuvajala,  47

 

PIIRAINEN Jooseppi Laurinpoika, s. 3.5.1804 Kuhmo Katerma 12 Kuvajala,  47

 

PIIRAINEN Juho Matinpoika, s. 27.2.1863 Katerma 5 Liimattala,  63

 

PIIRAINEN Juho Reeti Joosepinpoika, s. 10.6.1838 Kuhmo Katerma 12 Kuvajala,  47

 

PIIRAINEN Kaisa Liisa Samuelintytär, s. 10.9.1853 Katerma 13 Huovila,  62

 

PIIRAINEN Kalle Joosepinpoika, s. 5.3.1833 Kuhmo Katerma 12 Kuvajala,  47

 

PIIRAINEN Karin Pekantytär, s. 5.12.1766 Kajaani Jormua 13 Leinola,  149

 

PIIRAINEN Lauri Joosepinpoika, s. 5.1.1827 Kuhmo Katerma 12 Kuvajala,  47

 

PIIRAINEN Lauri Pekanpoika, s. 6.11.1761 Kajaani Jormua 13 Leinola,  149

 

PIIRAINEN Liisa Laurintytär, s. 12.11.1818 Katerma 12,  60

 

PIIRAINEN Loviisa Matintytär, s. 16.11.1857 Katerma 5 Liimattala,  63

 

PIIRAINEN Maria Samuelintytär, s. 11.5.1856 Katerma 13 Huovila,  62

 

PIIRAINEN Matti Eskonpoika, s. 14.1.1811 Katerma 5 Liimattala,  63

 

PIIRAINEN Matti Johannes Tuomaanpoika, s. 11.7.1909 Sotkamo Alasotkamo 20 Laajalahti,  64

 

PIIRAINEN Matti Joosepinpoika, s. 1.11.1835 Kuhmo Katerma 12 Kuvajala,  47

 

PIIRAINEN Olga Tuomaantytär, s. 12.12.1899 Kuhmonniemi,  64

 

PIIRAINEN Pekka Laurinpoika, s. 1735 Sotkamo Tipasoja,  149

 

PIIRAINEN Pekka Pekanpoika, s. 22.12.1764 Paltamo Jormua,  149

 

PIIRAINEN Reeta Stiina Matintytär, s. 24.4.1854 Katerma 5 Liimattala,  63

 

PIIRAINEN Riitta Heikintytär, s. Kajaani,  166

 

PIIRAINEN Riitta Matintytär, s. 13.5.1860 Katerma 5 Liimattala,  63

 

PIIRAINEN Riitta Samuelintytär, s. 17.3.1850 Katerma 13 Huovila,  62

 

PIIRAINEN Samuel, s. 24.5.1816 Kuhmo?,  62

 

PIIRAINEN Samuel Samuelinpoika, s. 16.10.1851 Katerma 13 Huovila,  62

 

PIIRAINEN Tapani Joosepinpoika, s. 27.3.1828 Kuhmo Katerma 12 Kuvajala,  47

 

PIIRAINEN Tapani Pekanpoika, s. 25.11.1779 Sotkamo Nuasjärvi Sormula,  149

 

PIIRAINEN Tuomas Matinpoika, s. 13.12.1866 Katerma 5 Liimattala,  63, 64

 

PIIRAINEN Vappu Pekantytär, s. 11.10.1769 Kajaani Jormua 13 Leinola,  149

 

PIIRAINEN Vilhelm Joosepinpoika, s. 1.6.1840 Kuhmo Katerma 12 Kuvajala,  47

 

PIIRAINEN Vilho Tuomaanpoika, s. 11.10.1901 Kuhmonniemi,  64

 

PIIRAINEN Väinö Tuomaanpoika, s. 22.1.1904 Kuhmonniemi,  64

 

PIIRATAR Kaija Eskontytär, s. 1699 Sotkamo,  4

 

PIIRATAR Liisa Paavontytär, s. 1720 Katerma,  15

 

PIRI Olli Heikinpoika, s. 30.4.1848 Ulajärvi,  225

 

POLVINEN Liisa Heikintytär, s. 11.6.1875 Sotkamo,  179

 

PROCHÄE Anna, s. 1729,  6

 

PULKITAR Elin Pertintytär, s. 23.7.1744 Lentiira,  19

 

PULKKINEN Juho Yrjönpoika, s. 1720 Sotkamo Korpisalmi Parviala,  152

 

PULKKINEN Yrjö, s. 1690 Sotkamo Korpisalmi,  152

 

PUUKARITAR Eelin Pekantytär, s. n 1725,  166

 

PÄÄKKÖNEN Alrikki Samulinpoika, s. 24.12.1875 Sumsa 3 Ruokomäki,  41, 42

 

PÄÄKKÖNEN Juho Heikki Samulinpoika, s. 10.4.1879 Sumsa 3 Ruokomäki,  41

 

PÄÄKKÖNEN Juho Iivari Samulinpoika, s. 18.4.1889 Sotkamo Sumsa 3 Ruokomäki,  41

 

PÄÄKKÖNEN Lusia Samulintytär, s. 19.5.1877 Sumsa 3 Ruokomäki,  41

 

PÄÄKKÖNEN Maria Samulintytär, s. 27.3.1886 Sotkamo Sumsa 3 Ruokomäki,  41

 

PÄÄKKÖNEN Matti Albin Samulinpoika, s. 10.10.1880 Sumsa 3 Ruokomäki,  41

 

PÄÄKKÖNEN Matti Alrikinpoika, s. 9.12.1901 Sumsa 3 Ruokomäki,  42

 

PÄÄKKÖNEN Samuel Matinpoika, s. Sotkamo Sumsa,  41

 

PÄÄKKÖNEN Samuli Samulinpoika, s. 17.6.1892 Sotkamo Sumsa 3 Ruokomäki,  41

 

RAUTIAINEN Antti Jaakonpoika, s. 26.11.1814 Ristijärvi 43,  50

 

RAUTIAINEN Apollonia Jaakontytär, s. 15.12.1823 Ristijärvi 21,  50

 

RAUTIAINEN Erkki Esanpoika, s. 14.12.1816 Sotkamo Tipasoja,  123

 

RAUTIAINEN Esa Erkinpoika, s. 23.1.1790 Sotkamo Tipasoja,  123

 

RAUTIAINEN Jaakko Jaakonpoika, s. 23.9.1819 Ristijärvi 21,  50

 

RAUTIAINEN Jaakko Mikonpoika, s. 1.5.1774 Ristijärvi 43,  50

 

RAUTIAINEN Kalle Aatami Jaakonpoika, s. 21.2.1821 Ristijärvi 21,  50

 

RAUTIAINEN Samuel Esanpoika, s. 1.5.1822 Sotkamo Tipasoja,  123

 

RAUTIAINEN Susanna Katarina Jaakontytär, s. 30.11.1809 Ristijärvi 43,  50

 

RAUTIAINEN Ulla Jaakontytär, s. 1.2.1817 Ristijärvi 21,  50

 

RAUTIAINEN Vilhelmi Jaakonpoika, s. 10.10.1807 Ristijärvi 43,  50

 

RIMPILÄINEN Amanda Sohvi Matintytär, s. 10.2.1892 Härmänmäki 1,  95

 

RIMPILÄINEN Antti Matinpoika, s. 25.2.1884 Mieslahti Rasin torppa,  95

 

RIMPILÄINEN Hanna Karoliina Matintytär, s. 6.9.1885 Mieslahti Rasin torppa,  95

 

RIMPILÄINEN Kaija Kallentytär, s. 7.12.1828,  88

 

RIMPILÄINEN Kaisa Reeta Matintytär, s. 14.11.1888 Härmänmäki 1,  95

 

RIMPILÄINEN Kalle Konsta Matinpoika, s. 25.3.1881 Ristijärvi,  95

 

RIMPILÄINEN Maria Juhontytär, s. 15.3.1863,  98

 

RIMPILÄINEN Maria Stiina Matintytär, s. 27.7.1879 Jormua 3 Rimpilä,  95

 

RIMPILÄINEN Matti Konsta Ollinpoika, s. 10.5.1844 Jormua 8 Tikkala,  95

 

RIMPILÄINEN Olavi Olavinpoika, s. 11.12.1811 Alasotkamo 18 Korhola,  95

 

RUSANEN Matti Matinpoika,  175

 

RÄSÄNEN Kalle Olavinpoika, s. 15.5.1846 Kuhmo Lammasperä 56,  108

 

RÄSÄNEN Olavi Olavinpoika, s. 1808 Pielisjärvi,  108

 

RÄSÄNEN Olavi Olavinpoika?, s. 27.2.1840 Kuhmo Lammasperä 56,  108

 

RÄSÄNEN Risto Olavinpoika, s. 21.7.1843 Kuhmo Lammasperä 56,  108

 

SAHKARI Antti Antinpoika, s. 24.3.1778 Paltamo 19 Pyykkölä,  12

 

SAHKARI Antti Juhonpoika, s. 14.10.1750 Paltamo 19 Pyykkölä,  12

 

SAHKARI Karin Antintytär, s. 31.1.1782 Paltamo 19 Pyykkölä,  12

 

SAHKARI Liisa Antintytär, s. 22.3.1776 Paltamo 19 Pyykkölä,  12

 

SAHKARI Saara Antintytär, s. 16.4.1784 Paltamo 19 Pyykkölä,  12

 

SAPPINEN? Kaisa Reeta Laurintytär?, s. Sotkamo Tipasoja,  107

 

SARANEN Marketta,  2

 

SCHRODERUS Anna Kaisa Matintytär, s. 27.2.1882 Sotkamo Tipasoja,  110

 

SCHRODERUS Elsa Stina Matintytär, s. 21.7.1884 Sotkamo Tipasoja,  110

 

SCHRODERUS Hilda Matintytär, s. 25.8.1892 Sotkamo Tipasoja 29,  110

 

SCHRODERUS Iita Matintytär, s. 6.6.1889 Sotkamo Tipasoja 29,  110

 

SCHRODERUS Maria Matintytär, s. 22.1.1887 Sotkamo Tipasoja,  110

 

SCHRODERUS Matti Aaronpoika, s. 23.2.1851 Sotkamo Tipasoja 4 Lontta,  110

 

SCHRODERUS Matti Matinpoika, s. 8.3.1896 Sotkamo Tipasoja 29,  110

 

SCHRODERUS Reeta Kustaava Matintytär, s. 29.6.1879 Sotkamo Tipasoja,  110

 

SEPPÄNEN Reeta Stiina, s. 9.3.1831,  93

 

SIIRA Reeta, s. 1802,  212

 

SIRVIÖ Anna Juhontytär, s. 1748 Sotkamo Alasotkamo,  143

 

SIRVIÖ Elin Juhontytär, s. 28.5.1759 Sotkamo Alasotkamo,  143

 

SIRVIÖ Elisa Pentintytär, s. 13.8.1828 Sotkamo Jormas 33,  186

 

SIRVIÖ Elli Maria Eskontytär, s. 21.5.1860 Sotkamo,  129

 

SIRVIÖ Johannes Juhonpoika, s. 19.5.1761 Sotkamo Alasotkamo,  143

 

SIRVIÖ Johannes Pekanpoika, s. 27.11.1776 Alasotkamo 46 Keinälä,  144

 

SIRVIÖ Juho Juhonpoika, s. 12.4.1768 Jormas 26 Lukkarila,  186

 

SIRVIÖ Juho Pentinpoika, s. 28.4.1834 Sotkamo Jormas,  186

 

SIRVIÖ Katarina Juhontytär, s. 26.2.1756 Sotkamo Alasotkamo,  143

 

SIRVIÖ Katarina Pentintytär, s. 15.2.1826 Sotkamo Jormas 33,  186

 

SIRVIÖ Matti Antinpoika, s. 18.4.1828 Ylisotkamo 22 Vilmilä,  197

 

SIRVIÖ Pekka Juhonpoika, s. 2.11.1745 Sotkamo,  143, 144

 

SIRVIÖ Pentti Juhonpoika, s. 20.3.1799 Jormas 6 Torvela,  186

 

SIRVIÖ Reeta Stiina Matintytär, s. 7.12.1850 Ylisotkamo 21 Tervamäki,  197

 

SIRVIÖ Riitta Juhontytär, s. 2.6.1750 Sotkamo Alasotkamo,  143

 

SIRVIÖ Stiina Juhontytär, s. 9.11.1794 Ylisotkamo 11 Sirviölä,  196

 

SIRVIÖ Vappu Pentintytär, s. 3.4.1841 Sotkamo Jormas,  186

 

SIRVIÖ Veini,  167

 

SIRVIÖ Veini Pekanpoika, s. 11.3.1779 Alasotkamo 46 Keinälä,  144

 

SIRVIÖ/STÖLFELDT Juho, s. 1710 Sotkamo Alasotkamo,  143

 

SIRVIÖTÄR Katariina Pekantytär, s. 13.5.1781 Alasotkamo 46 Keinälä,  144

 

SIRVIÖTÄR Kirsti Pekantytär, s. 13.5.1781 Alasotkamo 46 Keinälä,  144

 

SIRVIÖTÄR Riitta Heikintytär, s. 5.12.1778 Alasotkamo 36,  218

 

SIRVIÖTÄR Riitta Pekantytär, s. 20.1.1785 Alasotkamo 46 Keinälä,  144

 

SUORSA Aleksi Tuomaanpoika, s. 25.4.1780 Paltamo Käkilahti,  146

 

SUORSA Iisakki Tuomaanpoika, s. 30.4.1775 Paltamo Käkilahti,  146

 

SUORSA Olavi Tuomaanpoika, s. 9.8.1778 Paltamo Käkilahti,  146

 

SUORSA Topi Tuomaanpoika, s. 7.3.1782 Paltamo Käkilahti,  146

 

SUORSA Tuomas Iisakinpoika, s. n 1747 Vuolijoki 2 Suorsala,  146

 

SUORSA Tuomas Tuomaanpoika, s. 8.12.1776 Paltamo Käkilahti,  146

 

SUORSATAR Sohvi Tuomaantytär, s. 29.2.1784 Paltamo Käkilahti,  146

 

SUORSATAR Vappu Tuomaantytär, s. 28.1.1774 Paltamo Käkilahti,  146

 

SUUTARI Mikko Antinpoika, s. 26.6.1825 Sotkamo Ylisotkamo,  175

 

SUUTARI Riika Mikontytär, s. 11.1.1853 Sotkamo Ylisotkamo,  175

 

TABELL Kaija Liisa Pekantytär, s. 16.1.1800 Kiuruvesi Kalliois,  11

 

TAPANINEN Anna, s. Iisalmi Haajais,  10

 

TAPANINEN Antti, s. Sotkamo,  165

 

TAPANINEN Antti Antinpoika, s. 5.11.1782 Sotkamo,  165

 

TAPANINEN Tuomas Antinpoika, s. 19.12.1788 Sotkamo Alasotkamo,  165

 

TERVO Aatami Pekanpoika, s. 22.6.1804 Kuhmo Katerma 26 Sauna,  45

 

TERVO Antti Antinpoika, s. 2.3.1753 Sotkamo Tipasoja 11 Laatikkala,  53

 

TERVO Antti Pekanpoika, s. 1716 Sotkamo Tipasoja,  53

 

TERVO Elsa Leena Pekantytär, s. 6.6.1801 Kuhmo Katerma 26 Sauna,  45

 

TERVO Heikki Altonpoika, s. 15.5.1856 Sotkamo,  195

 

TERVO Hilma Sohvi Pekantytär, s. 4.1.1880 Jormas 68 Timosenmäki,  207

 

TERVO Johanna Pekantytär, s. 23.7.1875 Jormas 68 Timosenmäki,  207

 

TERVO Johannes Pekanpoika, s. 21.7.1810 Kuhmo Katerma 26 Sauna,  45

 

TERVO Juho Aleksi Pekanpoika, s. 11.10.1868 Jormas 68 Timosenmäki,  207, 208

 

TERVO Juho Antinpoika, s. 31.12.1755 Sotkamo Tipasoja 11 Laatikkala,  53

 

TERVO Kaisa Liisa Ristontytär, s. 20.12.1862 Tipasoja 40 Hattuvaara,  224

 

TERVO Katarina Antintytär, s. 19.8.1758 Sotkamo Tipasoja 11 Laatikkala,  53

 

TERVO Kustaava Pekantytär, s. 21.1.1862 Sotkamo Alasotkamo 29 Juurikkalahti,  207

 

TERVO Kusti Pekka Pekanpoika, s. 19.7.1864 Sotkamo Alasotkamo 29 Juurikkalahti,  207

 

TERVO Lauri Antinpoika, s. 31.12.1755 Sotkamo Tipasoja 11 Laatikkala,  53

 

TERVO Lauri Pekanpoika, s. 26.12.1865 Sotkamo Alasotkamo 29 Juurikkalahti,  207

 

TERVO Lyyti Ristontytär, s. 15.12.1872 Tipasoja 40 Hattuvaara,  224

 

TERVO Mari Kustaava Juhontytär, s. 21.4.1901 Jormas 68 Timosenmäki,  208

 

TERVO Natta Ristontytär, s. 2.6.1868 Tipasoja 40 Hattuvaara,  224

 

TERVO Pekka Antinpoika, s. 4.10.1745 Sotkamo Tipasoja 11 Laatikkala,  53, 54

 

TERVO Pekka Laurinpoika, s. Sotkamo Jormas,  207

 

TERVO Pekka Pekanpoika, s. 5.4.1775 Kuhmo Katerma 26 Sauna,  45

 

TERVO Pekka Pekanpoika, s. 9.1.1797 Kuhmo Katerma 26 Sauna,  45

 

TERVO Pekka Ristonpoika, s. 20.1.1860 Tipasoja 40 Hattuvaara,  224

 

TERVO Reeti Pekanpoika, s. 3.11.1806 Kuhmo Katerma 26 Sauna,  45

 

TERVO Risto Kallenpoika, s. 12.6.1835 Tipasoja 40,  224

 

TERVO Susanna Pekantytär, s. 7.8.1799 Kuhmo Katerma 26 Sauna,  45

 

TERVO Tapani Antinpoika, s. 6.11.1746 Sotkamo Tipasoja 11 Laatikkala,  53

 

TERVO Tapani Pekanpoika, s. 23.3.1798 Kuhmo Katerma 26 Sauna,  45

 

TERVO Venla Maria Pekantytär, s. 25.4.1870 Jormas 68 Timosenmäki,  207

 

TERVO Verner Pekanpoika, s. 27.12.1872 Jormas 68 Timosenmäki,  207

 

TERVONEN A,  27

 

TERVONEN Antero, s. 196?,  25, 26

 

TERVONEN Elna Inkeri,  24, 25

 

TERVONEN Emma,  27

 

TERVONEN Juho,  26

 

TERVONEN Jyrki,  25, 27

 

TERVONEN Laura,  27

 

TERVONEN Olavi,  25

 

TERVONEN Sari,  25, 28

 

TERVONEN Tuomas,  26

 

TERVONEN X,  26

 

TERVOTAR Anna Antintytär, s. 28.5.1763 Sumsa 3,  53, 69

 

TERVOTAR Lisa Antintytär, s. 24.11.1750,  53, 55

 

TORVETAR Katariina Kustintytär, s. 13.11.1753 Ylisotkamo 4 Korhola,  188

 

TORVINEN Kusti Kustinpoika, s. n 1721 Maaselkä,  188

 

TUHKANEN Kusti, s. 4.1.1809 Sotkamo?,  174

 

TURUNEN Juho Eevertti Ollinpoika, s. 20.4.1897 Pielisjärvi Lieksa,  32

 

TURUNEN Marketta Kustintytär, s. 6.7.1851,  117

 

TURUNEN Pirkko Elina,  32

 

TURUNEN Tiina Elina Antintytär, s. 24.4.1900 Lieksa No 34,  32

 

ULBRANDT Anna,  17

 

UTRIAINEN Juho,  137

 

UTRIATAR Riitta Liisa, s. 21.6.1783,  232

 

VALKONEN Kalle Jaakonpoika, s. 1660,  233

 

VÄISÄNEN Anna Vappu Antintytär, s. 13.7.1884 Kuhmonniemi,  162

 

VÄISÄNEN Hilma Kustaava Juhontytär, s. 26.9.1898 Kuhmo Korpisalmi 29,  127

 

VÄISÄNEN Juho Juhonpoika, s. 27.3.1874 Kuhmo Korpisalmi 29,  127

 

VÄISÄNEN Karina Olavintytär, s. 20.6.1762 Paltamo,  7

 

VÄISÄNEN Pekka Ilmari Juhonpoika, s. 29.8.1896 Kuhmo Korpisalmi 29,  127

 

VÄYRYNEN Antti Reetinpoika, s. 9.11.1850 Sotkamo Alasotkamo,  199

 

VÄYRYNEN Emma Liisa Reetintytär, s. 11.6.1859 Sotkamo Alasotkamo,  199

 

VÄYRYNEN Juho Reetinpoika, s. 12.12.1856 Sotkamo Alasotkamo,  199

 

VÄYRYNEN Kustaava Reetintytär, s. 18.5.1862 Sotkamo Alasotkamo,  199

 

VÄYRYNEN Maria Reetintytär, s. 2.7.1865 Sotkamo Alasotkamo,  199

 

VÄYRYNEN Matti Reetinpoika, s. 30.6.1854 Sotkamo Alasotkamo,  199

 

VÄYRYNEN Reetu Tuomaanpoika, s. 22.5.1826 Ylisotkamo,  199

 

VÄYRYNEN Stiina Reetintytär, s. 20.7.1852 Sotkamo Alasotkamo,  199

 

VÄYRYNEN Tuomas Juhonpoika, s. 31.5.1787 Alasotkamo 37,  199

 

X Sari,  25, 28

 

XX Viivi,  28

 

XX X,  28

 

 

 

Paikkakunnat

 

Alasotkamo  54, 87, 121, 148, 161, 180, 196, 218

 

Alasotkamo 1 Hiltula  23, 164

 

Alasotkamo 13  54

 

Alasotkamo 15 Tikkalanniemi  218

 

Alasotkamo 16 Hiltula  70, 71

 

Alasotkamo 17 Komula  121

 

Alasotkamo 17 Korhola  148

 

Alasotkamo 17 Määttälä  148

 

Alasotkamo 18  81, 186

 

Alasotkamo 18 Korhola  95

 

Alasotkamo 2 Korhola  78, 160, 180, 214

 

Alasotkamo 22 Hyrkkölä  144

 

Alasotkamo 25 Otrala  77

 

Alasotkamo 26 Ruokola  121

 

Alasotkamo 27 Rekilä  198

 

Alasotkamo 3  196

 

Alasotkamo 3 Korhola  72, 214, 229, 230, 231

 

Alasotkamo 3 Mustola  84

 

Alasotkamo 32  145

 

Alasotkamo 32 Vilmilä  57, 72, 86

 

Alasotkamo 32 Wilmilä  57

 

Alasotkamo 33  208

 

Alasotkamo 36  218

 

Alasotkamo 37  199

 

Alasotkamo 4 Riivali  79

 

Alasotkamo 40 Naapuri  81, 148

 

Alasotkamo 43 Koskelo  196

 

Alasotkamo 43 Lehmimäki  57, 78

 

Alasotkamo 46  42

 

Alasotkamo 46 Keinälä  144

 

Alasotkamo 48 Juurikkavaara  196

 

Alasotkamo 49 Rekilä  77

 

Alasotkamo 49 Vesakko  214

 

Alasotkamo 5 Sirviölä  95

 

Alasotkamo 52  73

 

Alasotkamo 52 Paakki  78, 79, 85, 88, 90

 

Alasotkamo 52 Paakkila  78

 

Alasotkamo 55 Rönkkö  121

 

Alasotkamo 56 Lillotra  220

 

Alasotkamo 58 Heitto  208, 218, 219, 220, 224, 225

 

Alasotkamo 64 Konappa  160

 

Alasotkamo 68 Sarvivaara  180

 

Alasotkamo 69  71

 

Alasotkamo 7 Kuolaniemi  80

 

Alasotkamo 7 Merilä  80, 81

 

Alasotkamo 71 Koskelovaara  196, 197, 198

 

Alasotkamo 82 Juurikkavaara  196

 

Alasotkamo Pekkala  84

 

Alasotkamo Ruokolahti  218

 

Alisotkamo 3 Korhola  86

 

Alisotkamo 4 Määttälä  79, 83, 90

 

Alisotkamo 4 Riivali  79, 83, 84, 90

 

Alisotkamo 8 Määttälä  79, 80, 82

 

Hancock Mich  44

 

Haukipudas  6

 

Hyrynsalmi Kerälä  183

 

Härmänmäki 1  95

 

Iisalmi  8, 9, 10

 

Iisalmi Haajais  10

 

Iisalmi Haapajärvi  7, 8, 9

 

Iisalmi Haapajärvi Ryhälänmäki  7

 

Iisalmi Haapajärvi Vilhelmsdal  7

 

Iisalmi Kauppilanmäki  10

 

Iisalmi Ruotalanmäki  9

 

Jormas  82, 160, 161, 164, 172, 173, 183, 208

 

Jormas 10 Koppelo  82

 

Jormas 16 Sivola  79

 

Jormas 26 Lukkarila  186

 

Jormas 33 Timola  220

 

Jormas 35  79

 

Jormas 5  172, 182

 

Jormas 5 Määttälä  172, 186

 

Jormas 6 Torvela  186

 

Jormas 68 Timosenmäki  207, 208

 

Jormaskylä  164, 232

 

Jormua  85, 87, 97, 147, 148, 214

 

Jormua 1 Hovi  87

 

Jormua 10 Tuomaala  88

 

Jormua 12 Vainikkala  87

 

Jormua 13 Leinola  148

 

Jormua 13 Saviniemi  96

 

Jormua 2 Hurskaala  78, 83, 85, 86, 88, 89, 91, 93, 95, 96, 97, 98

 

Jormua 3 Rimpilä  95

 

Jormua 5 Juntula  93, 97, 99

 

Jormua 8 Tikkala  95

 

Kajaani  2, 3, 6, 85, 86, 87, 88, 91, 97, 148, 150, 156, 157, 158, 166, 174, 208, 233, 234

 

Kajaani Jormua  13, 147, 148

 

Kajaani Jormua 13 Leinola  13, 149

 

Kajaani Jormua?  147

 

Kajaani Paltamonkylä  146

 

Kajaani msrk  87, 88, 89, 95, 96, 99

 

Kajaani msrk?  98

 

Kajaani?  98

 

Kajaanin mlk Jormua 13 Saviniemi  147

 

Katerma  15, 166, 172, 235, 236

 

Katerma 12  60

 

Katerma 13  58

 

Katerma 13 Huovila  62, 66, 67

 

Katerma 13 Kuvajala  57, 60, 61, 63, 66, 67, 68

 

Katerma 16 Karppala  166

 

Katerma 17 Kuvajala  172, 186

 

Katerma 3  229, 230

 

Katerma 37  58

 

Katerma 37 Jokela  59

 

Katerma 5 Liimattala  63, 64

 

Katerma 7  58

 

Katerma Ruunavaara  61

 

Katerma Sumsa 11 Karppala  69, 70, 137

 

KatermaSumsa 11 Karppala  69, 78

 

Kiehimä  92

 

Kiehimä 20  96

 

Kiehimä 20 Leppimäki  96

 

Kiehimänsuu 15 Koikeronmäki  98

 

Kiehimänsuu 5 Kärkkälä  73

 

Kiehimänsuu 5 Kärkkäälä  73

 

Kiuruvesi  11

 

Kiuruvesi 2  11

 

Kiuruvesi Kalliois  11

 

Kiuruvesi p.249  11

 

Korholanmäki 4 Riekkilä  89

 

Korholanmäki 19 Rasila  82

 

Korholanmäki 4 Riekkilä  83, 89, 90

 

Korholanmäki 5  42

 

Korholanmäki 5 Lontta  42

 

Korpisalmi  150

 

Kuhmo  39, 56, 58, 60, 61, 63, 66, 108, 156

 

Kuhmo Katerma 12 Kuvajala  47

 

Kuhmo Katerma 18  187, 204

 

Kuhmo Katerma 21  154, 187, 217

 

Kuhmo Katerma 22  155, 172

 

Kuhmo Katerma 26 Sauna  45

 

Kuhmo Korpisalmi  157

 

Kuhmo Korpisalmi 19 Rytilä  108

 

Kuhmo Korpisalmi 29  127

 

Kuhmo Korpisalmi 41  157

 

Kuhmo Korpisalmi 47  157

 

Kuhmo Kuhmonniemi  178

 

Kuhmo Lammasperä 15  16

 

Kuhmo Lammasperä 56  108

 

Kuhmo Lentua 38  103

 

Kuhmo Lentua 5  103

 

Kuhmo?  62

 

Kuhmonniemi  64, 162

 

Lammasperä  16

 

Lammasperä Kettula  166

 

Lapinlahti  121

 

Lentiira  19

 

Lentua 1  61

 

Lentua 101 Heinävaara  59

 

Lieksa  32

 

Lieksa No 34  32

 

Maaselkä  188

 

Melalahti  235

 

Melalahti 4  73

 

Mieslahti 20 Junkkari  98

 

Mieslahti 4 Härkölä  230

 

Mieslahti Hiisijärvi  229

 

Mieslahti Rasin torppa  95

 

No108  57

 

Nuasjärvi 1 Kantola  40

 

Nuasjärvi 10 Antikkala  106, 218

 

Nuasjärvi 12 Leppi  52

 

Nuasjärvi 12 Leppiniemi  52

 

Nuasjärvi 18 Hiltula  164

 

Nuasjärvi 18 Kelta  40

 

Nuasjärvi 18 Kurjala  23

 

Nuasjärvi 2 Kantola  40

 

Nuasjärvi 20  86

 

Nuasjärvi 20 Kemilä  86

 

Nuasjärvi 3 Kolehmala  145, 146

 

Nuasjärvi 4 Kolehmala  52

 

Nuasjärvi 49 Päätalo  23, 38, 39

 

Nuasjärvi 5 Riekkilä  83, 89

 

Nuasjärvi 62 Tuomivaara  23, 81

 

Nuasjärvi 8 Rimpilä  42, 84

 

Nurmes  116, 118, 220, 221, 222, 223, 226

 

Nurmes Elomäki  220, 223

 

Nurmes Haapajärvi  216

 

Oulu  6, 7

 

Paltamo  7, 12, 24, 43, 44, 46, 86, 97, 146

 

Paltamo 19 Pyykkölä  12

 

Paltamo 23  93, 94

 

Paltamo Jormua  149

 

Paltamo Kivesjärvi  145

 

Paltamo Käkilahti  7, 8, 146

 

Paltamo Melalahti  146

 

Paltamo Mieslahti  43

 

Paltamo Mieslahti No20  97

 

Paltamo S Jumaliskylä  52

 

Pielisjärvi  108

 

Pielisjärvi Lieksa  32

 

Ristijärvi  95, 197

 

Ristijärvi 21  50

 

Ristijärvi 43  50

 

Ristijärvi Härmänmäki  43

 

Ristijärvi Härmänmäki 1 Rasin torppa  43

 

Ristijärvi Härmänmäki 6  43

 

Ristijärvi Mieslahti  43

 

Ristijärvi Mieslahti 37  43

 

Ristijärvi No 4  22

 

Saaresmäki  235

 

Sortavala  105, 106

 

Sotkamo  2, 3, 4, 5, 14, 15, 16, 18, 19, 20, 21, 22, 23, 24, 36, 37, 38, 39, 40, 41, 42, 43, 45, 46, 47, 48, 49, 51, 52, 54, 55, 56, 64, 65, 69, 70, 71, 72, 73, 74, 75, 76, 78, 79, 80, 81, 82, 83, 90, 95, 97, 100, 101, 102, 103, 104, 105, 106, 107, 109, 110, 111, 112, 113, 114, 116, 118, 119, 120, 121, 122, 123, 124, 125, 126, 128, 129, 130, 132, 133, 134, 136, 137, 138, 139, 140, 141, 143, 144, 145, 149, 154, 155, 159, 160, 161, 163, 164, 165, 167, 168, 169, 170, 171, 172, 173, 175, 176, 178, 179, 180, 181, 182, 183, 184, 185, 187, 188, 190, 191, 192, 193, 194, 195, 196, 198, 199, 200, 201, 202, 203, 204, 205, 206, 207, 208, 209, 210, 211, 213, 214, 215, 216, 217, 218, 219, 220, 224, 225, 228, 229, 230, 231, 232, 235, 237

 

Sotkamo 29  19

 

Sotkamo Alasotkamo  118, 120, 122, 132, 138, 143, 154, 165, 167, 168, 169, 170, 199, 214

 

Sotkamo Alasotkamo 17  121

 

Sotkamo Alasotkamo 20 Laajalahti  64

 

Sotkamo Alasotkamo 22 Hyrkkölä  144

 

Sotkamo Alasotkamo 25  156

 

Sotkamo Alasotkamo 28 Lassiaho  176

 

Sotkamo Alasotkamo 29 Juurikkalahti  207

 

Sotkamo Alasotkamo 3  72

 

Sotkamo Alasotkamo 46  143

 

Sotkamo Alasotkamo 60  205

 

Sotkamo Alasotkamo 63  192, 203

 

Sotkamo Alasotkamo 68  180

 

Sotkamo Jormas  114, 117, 118, 159, 160, 182, 186, 202, 207

 

Sotkamo Jormas 17  182

 

Sotkamo Jormas 33  186

 

Sotkamo Jormas 38  202

 

Sotkamo Jormas 5  159

 

Sotkamo Jormas 71  114, 115

 

Sotkamo Jormaskylä  114, 116, 117, 119, 120, 122, 135

 

Sotkamo Jormaskylä 39  117

 

Sotkamo Jormaskylä 7  114

 

Sotkamo Jormaskylä 71  114

 

Sotkamo Katerma  100, 104, 142, 145, 151, 155, 156, 165, 166, 187

 

Sotkamo Katerma 12 Kuvajala  229

 

Sotkamo Katerma 22  155

 

Sotkamo Katerma 28 Kurikka  104, 107

 

Sotkamo Katerma 3  229

 

Sotkamo Katerma 31  204, 212, 213

 

Sotkamo Katerma 31 Vääräniemi  188, 189, 190, 191, 192, 193, 202

 

Sotkamo Katerma 9  187, 188, 192

 

Sotkamo Katerma Sumsa  6

 

Sotkamo Katerma Tikkala  151

 

Sotkamo Kiekin Piirala  4

 

Sotkamo Kiikarusniemi  131

 

Sotkamo Korpisalmi  150, 151, 152, 153, 234

 

Sotkamo Korpisalmi 13  152

 

Sotkamo Korpisalmi Parviala  152, 153, 154, 155, 187, 229

 

Sotkamo Lentua  14

 

Sotkamo Nuasjärvi  102, 130, 156

 

Sotkamo Nuasjärvi 12 Leppiniemi  203

 

Sotkamo Nuasjärvi 24  149

 

Sotkamo Nuasjärvi 3 Kolehmala  145

 

Sotkamo Nuasjärvi 9  145

 

Sotkamo Nuasjärvi 9 Sirviölä  145

 

Sotkamo Nuasjärvi Pohjavaara  156, 159

 

Sotkamo Nuasjärvi Sormula  149

 

Sotkamo Sumsa  14, 18, 41, 100, 101, 102, 104, 105, 106, 107, 112, 126, 137, 189, 192, 211, 212, 217, 228

 

Sotkamo Sumsa 28  105, 112

 

Sotkamo Sumsa 28 Kurikka  106

 

Sotkamo Sumsa 3  53

 

Sotkamo Sumsa 3 Ruokomäki  41

 

Sotkamo Sumsa 31  64, 187, 188, 190, 205, 209, 212

 

Sotkamo Sumsa 31 Väärä  190, 205, 206, 207

 

Sotkamo Sumsa 4  212

 

Sotkamo Sumsa 4 Laatikkala  19

 

Sotkamo Tipasoja  4, 5, 13, 14, 18, 51, 53, 64, 100, 103, 105, 107, 110, 111, 112, 113, 114, 117, 120, 123, 124, 125, 126, 128, 129, 130, 131, 133, 134, 135, 136, 138, 143, 149, 167, 168, 173, 174, 175, 180, 183, 184, 185, 191, 205, 206, 209, 213, 214, 215, 216, 237

 

Sotkamo Tipasoja 10  100, 101, 130

 

Sotkamo Tipasoja 10 Härmälä  51, 142

 

Sotkamo Tipasoja 11  229

 

Sotkamo Tipasoja 11 Laatikkala  53, 54

 

Sotkamo Tipasoja 13 Kilpola  210

 

Sotkamo Tipasoja 2  102, 103